Sport-KooKoo 8.1.2004

  • 6 847
  • 77

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Re: Jaskalle

Viestin lähetti Baker85
Silti sinun ja monen muun Vaasalaisen itkut viimekauden tappioiden jälkeen ovat muistissa, koska aina on KooKoota syytetty rumasta pelistä ja kahvasta Vaasasta tulleiden voittojen jälkeen.
!
Ja sinä voisit esittää faktaa väitteidesi tueksi, sen sijaan että peruuttelisit. Tahtoisin nimittäin todellakin tietää, että olenko sanonut mitään KooKoo-vastaista esim. viime kaudella kyseisistä asioista. On nimittäin aika ikävää, että rupeat inttämään minun kirjoittaneen jotakin mitä en ainakaan itse muista koskaan kirjoittaneeni. Tosin, jos jotain tällaisia kirjoituksia löytyy, niin sillehän ei voi mitään. Toistaiseksi ei ole löytynyt.

Viestin lähetti Teroz
Se on aina kuka katsii esim. K-Vantaan mailahäirintä ja roikkuminen oli mielestäni aivan toisesta maailmasta kun vertaa KooKooseen (viime kotipelissä).[/B]
Kaksi kertaa olen K-Vantaan tällä kaudella nähnyt. Ensimmäisessä matsissa KiVa vei Sporttia kuin litran mittaa ja toinen juuri ennen joulua käyty ottelu päättyi Sportin voittoon, en tosin muista kuinka paljon se peli päättyi. Mutta sen verran sanon, että kummassakaan matsissa KiVa ei häirinnyt mailalla tai muutenkaan pelanneet mitenkään rumasti. Oikeastaan päinvastoin. Tottakai tulee aina jotain pientä ja pieniä ylilyöntejäkin sattuu, mutta sehän kuuluu jääkiekkoon. Kuten jo aiemmin totesin, olen nähnyt kaikki Mestis-joukkueet vieraissa vähintään kerran ja oma mielipiteeni on se, että KooKoo pelaa koko Mestiksen ehdottomasti tylsintä kiekkoa.
 
Viimeksi muokattu:

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Peli taitaa olla melko hyvin paketissa. Jos Sportin tasoinen joukkue ei löydä keinoja tappioasemassa, niin hyvältä kuulostaa. "Johtoasemassa mestiksen tylsintä kiekkoa" muistuttaa viime kausien Jukureita. Niissä peleissä tuli itsekin hajottua, kun puolustusmuuria ei pystytty aukaisemaan mitenkään.

Edit: korjauksia
 
Viimeksi muokattu:

Sumu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sentteri Jumalan armosta Patrik Westerback
Kylläpäs oli huono peli Sportilta eilen. Joku huusi sivukatsomostakatsomosta pelin loputtua:
Kuinka te kehtaatte pelata näin kotiyleisön edessä? Hävetkää!
Piti kyllä aika paikkansa.

Monelta taholta olen esim töissä kuullut että alkaa tuo mestiksen seuraaminen riittää. Peli ei yksinkertaisesti viihdytä. Ja tällähän on jo pahemmat seuraukset. Taisi eilinen Kookoo-peli olla monelle se viimeinen niitti. Pelatkaa kouvolassa vaikka sitä "paskakiekkoa" täydelle tuvalle. Minua se ei enää kiinnosta. Kookoon näin eilen viimeistä kertaa.

Ja vosiin todeta teidät kouvolalaiset suurimmiksi itkijöiksi jos ette kestä kritiikkiä oman joukkueen pelityylistä.
 

Fordél

Jäsen
Voi, että mitä keskustelua täällä käydään! Peli päättyi 0-6 ja vielä pohditaan, että kumpikohan joukkue mahtoi olla parempi? Eikö toi lopputulos puhu aika selvää kieltä vai mitä sport-fanit? Jos paskakiekolla voittaa pelin 0-6 ja vielä vieraissa, niiin kyllä on vastustajan mentävä itteensä ja myönnettävä ettei ollu meidän päivä! Kookoo pelasi fiksusti ja sai ansaitsemansa voiton. Mestis on kuitenkin sen verran tasainen sarja, että ei siellä kannata mennä pelaamaan vieraisiin millään Brasilia-tyylillä. Kaikki pisteet ovat joukkuielle tasaisessa sarjassa tarpeen ja pitkässä juoksussa parhaiten pärjäävät ne jotka osaavat pelata fiksusti. Ja kun katsoo esimerkiksi kyseisen pelin laukaisutilastoja niin eipä niissä suurta eroa ole. Ja silti Kookoo pelasi kuulemma paskakiekkoa?!

Eiköhän lopeteta tää äärimmäisen typerä kinastelu tähän ja myönnetä, että Kookoo oli tällä kertaa parempi. Seuraavassa pelissä kaikki voi olla taas aivan toisin.
 

Reis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näiden vuodatusten jälkeen pitäisi tosiaan tehdä koemielessä reissu johonkin KooKoon vierasmatsiin. Kotipelien perusteella ei todellakaan voisi odottaa, että vieraissa nimenomaan kahvaamisesta nostetaan kissa pöydälle, ja vielä tässä mittakaavassa. Taitoa KooKoosta on toki poistunut uskomaton määrä, muttei näkemissäni peleissä sitä ole kahvauksella korvattu. Pikemminkin kehnohko pelinrakentelu ja heikko maalipaikkojen käyttäminen on näkynyt selvästi. Mitä muuta toisaalta voi odottaakkaan, jos keskushyökkääjistä Nurmberg ja Kinnunen lähtee, ja tilalle tulee Lipposen ja Sinkkosen tyyliset jannut. Puolustuksestakin lähti Grönroos, Pukka, Holopainen ja Outinen. Tilalle hankittiin Laine, Tikkanen, Lindström ja nyt uusimpana Pentikäinen. Ei kukaan noista ole pystynyt kiekolliseksi johtajaksi, vaikka yleensä ovatkin ihan mukavasti pelailleet.

Kotipelit ovat kieltämättä olleet aika paljonkin tylsempiä kuin viime kaudella. Vastustajan päädyssä ratkaisut ovat olleet mielikuvituksettomempia, ja enemmän noita "survotaan-survotaan" maaleja pääsee syntymään. Tai sitten se johtuu ainoastaan itse Maestron puuttumisesta, Tinke kun on ollut tähän mennessä riittävä syy vaivautua hallille milloin tahansa. :)

Itseäni ei luonnollisesti haittaa pätkääkään nuo puolustusvoitot vieraissa. On vain hienoa nähdä voittoja teksti-tv:n välityksellä, etenkin murska-sellaisia. Tietenkin vituttaisi Kouvolassa katsoa kiekkoa, jos jokainen vastus pistäisi kaikki miehet asemiin kahvaamaan. KooKoo kuuluu KalPa- ja Sport-fanien mukaan sitä harrastavan, mutta jossain muussa kuin KooKoossa se vika pitää olla, kun matsi kuitenkin voitetaan tällä tyylillä 6-0.

Viestin lähetti Sumu
Pelatkaa kouvolassa vaikka sitä "paskakiekkoa" täydelle tuvalle. Minua se ei enää kiinnosta. Kookoon näin eilen viimeistä kertaa.
Juu, näin tehdään. Lisäksi Vaasassa voidaan ihan rauhassa kahvata samalla mitalla, Kokkolassa taklailla vastustajan polvia rikki, Hyvinkäällä jahdata toisia pelaajia nyrkit pystyssä, Kuopiossa filmailla jne. (jonkinlainen hymiöpallero)
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Kuten tässäkin viestiketjussa on jo monet todenneet niin täytyy todeta että vaasalaiset ovat todella huonoja hävijöitä. Aina on vika muualla kun kotijoukkue Spårassa. Milloin syypää tappioon on tuomari ja milloin vastustajan pelityyli. Täytyy todeta, että varsin huvittuneena olen lukenut vaasalaisten koottuja selityksiä.

Miksei kukaan tähän ketjuun kirjoittaneista vaasalaisista ole maininnut Spåran pelaajien esittämistä sikamaisuuksista eilesessä ottelussa.

Näin kirjoittaa ilmeisen asiantunteva vaasalainen toimittaja Seppo Hautala eilisestä pelistä (otteita lehtijutusta):

Korostan, että kyseessä vaasalainen toimittaja!!!


KooKoo pelasi unelmaottelun

KooKoon paremmuutta tuskin kukaan asettaa kyseenalaiseksi, sillä Sport ei pystynyt vastustajan vauhdissa ensimmäistä erää lukuun ottamatta.

Markus Jämsän ja Patrik Westerbackin toimista puuttui vauhti ja Viemerö keskittyi tapansa mukaan törkeyksiin.

Varsinkin tuo viimeinen maininta on mielenkiintoinen näkemys vaasalaiselta toimittajalta Viemäristä eikun Viemäröstä.

Kiva huomata, että Vaasasta löytyy ainakin puolueettomia toimittajia, jotka pystyvät seuraamaan peliä katsomatta niitä Spåra-lasien takaa.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Erityisesti tuo Puten mainitseman toimittaja Seppo Hautalan maininta: "KooKoon paremmuutta tuskin kukaan asettaa kyseenalaiseksi, sillä Sport ei pystynyt vastustajan vauhdissa ensimmäistä erää lukuun ottamatta". on mielenkiintoista luettavaa, koska tähän asti Vaasalaiset ovat kertoneet, että Sport piti vauhtia jäällä ja KooKoo ainoastaan veti pitkää kiekkoa, repi, roikkui, koukki ja kahvasi. Eli monella eri tapaa näkee jopa vaasalainen pelin.

Täytyy kyllä hiukan antaa ymmärrystä kyllä Sportillekin. Sport pelaa vuodesta toiseen isolla budjetilla ja nimimiehillä mutta menestystä ei vaan tule. Ehkä ne purkaa turhautuneisuuttaan, ottaahan se luonnollisesti koville kun nimetön KooKoo tulee ja hakee pisteet mestiksen tähtisikermältä.
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Sumu
Monelta taholta olen esim töissä kuullut että alkaa tuo mestiksen seuraaminen riittää. Peli ei yksinkertaisesti viihdytä.

Lopettakaa toki se jääkiekon seuranta siellä Vaasassa. Puolestani voitte lopettaa vaikka koko seuran. EVVK.

Jos peli ei viihdytä niin oikea sarjataso Sportille lienee Suomi-sarja tai II-divari. Siellä voi vielä seurata kunnon hurlumhei-jääkiekkoa tyyliin tuloksilla esmes 10-9.

Tunnettu turkulainen jääkiekkomies Kari Jalonen oli seuraamassa ja kommentoimassa urheiluteeveelle TuTo-KooKoo -matsia. Korostan että kyseessä oli siis KooKoon vieraspeli!!!

Kari Jalonen kehui useaan otteeseen kyseisen pelin viihdearvoa manaten samalla sitä että liigassa peli on mennyt tavallaan tylsäksi puolustusvoittoiseksi peliksi.

Eli toivotaan nyt kaikki ettei Sport nyt ainakaan lähitulevaisuudessa liigaan nousisi sillä sen jälkeenhän Vaasassa ei varmaan kävisi enää ketään katsomassa peliä. Ja voi sitä itkun määrää, koska Sport todennäköisesti olisi liigassa vielä nykyistäkin enemmän ottavana osapuolena joten ei sitä itkua kukaan jaksaisi kuunnella. Toki ei tuosta noususta varmaankaan ole pelkoa sillä paikkahan on tottakai petattu KalPalle.
 

Sumu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sentteri Jumalan armosta Patrik Westerback
Viestin lähetti Strawberry
Lopettakaa toki se jääkiekon seuranta siellä Vaasassa. Puolestani voitte lopettaa vaikka koko seuran. EVVK.

Näin on! En aio tulla katsomaan yhtäkään Kookoon peliä Vaasassa jos Kookoon pelityyli on tuollaista räkäkiekkoa.

Viestin lähetti Strawberry

Tunnettu turkulainen jääkiekkomies Kari Jalonen oli seuraamassa ja kommentoimassa urheiluteeveelle TuTo-KooKoo -matsia. Korostan että kyseessä oli siis KooKoon vieraspeli!!!

Jaa...mielestäni eilen pelattu peli oli Sport Kookoo...

En sitten tiedä,mitä Kouvolassa pidetään viihdyttävänä. Kertokaa toki...

JA Strawberrylle vielä tuosta lainaamisesta että lukisit viestini tarkemmin ennenkuin alat heittelemään perättömiä. TAisin mainita ihan aluksi että Sport oli HUONO. Eikä onnikaan ollut mukana.
 
Viimeksi muokattu:

kakes

Jäsen
Ei jumankauta mikä nulikkalauma täällä oikein meuhkaa.Peli pelattu eilen ja parempi joukkue voitti 0-6.Tuskin on mitään sattumaa että Kookoon pelityylistä pitävät vain kookoo-fanit.Niin monesta suusta tämä asia on jo kuultu.Sitä ei käy kiistäminen etteikö tuollainen pelityyli olisi tehokas.Se on vain niin lopullisen tylsää katsottavaa.Repii,raastaa,koukkii,kahvaa,roikkuu.Mutta kun oma pää pysyy puhtaana ja itse tekee kuusi maalia niin so what millainen pelityyli on ollut.Ei pelityylillä otteluja voiteta vaan sillä että tekee enemmän maaleja kuin vastustaja.Tyylipisteitä ei jaeta.
Noita muutaman sport-fanin katkeria vuodatuksia ei voi kun ihmetellä.Kuinka sport voi olla parempi jos häviää ottelun 0-6?
Esim.Jaskan ns.otteluraportissa sport oli parempi joukkue,kookoo teki tuurimaaleja,kahvasi, koukki,raastoi.Kuulosti lähes siltä kuin Kookoo olisi vain seisoskelemalla oikeassa paikassa voittanut pelin.Tuomari oli paska(Jaskan vakio lausahdus hävityn ottelun jälkeen).Olen aina ollut sitä mieltä että sport-fanit ovat huonoja häviäjiä,vai ovatko kaikki huonot häviäjät vain eksyneet tänne jatkoajalle?Tämä ketju alkaa olla jo aika huippu.Tietysti kun oman joukkueen peli ei kulje ja takkiin tulee kotona 0-6 niin olo on todella katkera.Mutta onko se katkeruus pakko purkaa täällä vierasjoukkueen kannattajiin?
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Älkää nyt viittikö

Aivan turha valittaa KooKoon pelityylistä! Mestis ei kuitenkaan ole mikään näytösottelusarja, vaan pelejä lähdetään voittamaan. Liiga-Sportinki pitäis se tietää. Passiivinen pelityyli on sallittua, ja jos sillä voitetaan Sport 0-6 ni mitä väliä mitä vaasalaiset on siitä mieltä.
Ja muutenkin turha valittaa, että KooKoo on tylsä joukkue. Se voi pitää paikkansa, mutta aiemmin, kun meillä pelasi todellinen persoona Tinke Nurmberg, ni kyllä valitettiin kaatuilusta ja hiuksista ja vaikka mistä. Ja nyt sitte valitetaan tylsyydestä. Olisitte sitte aikasemmin ylistäny KooKoota persoonien tuomisesta kaukaloihin. Ei, silloin tuli vaan kritiikkiä,´ja nyt on sitte tylsää. :)
Eipä näytä mikään kelpaavan, kun oma joukkue ottaa kunnolla turpaan. Mutta enpä minä käyny valittamaan, kun Sport haki Kouvolasta voiton 0-3, eikä kyllä pelannu mitään mahtavaa hyökkäyspeliä, pelasi silloin paremmin. Mut nyt on asetelma muuttunu. Kestäkää tappio! KooKoo voitti!:)
ps. ei ole kuulemma enää Tinke PePossa pelannu...
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Sumu

Jaa...mielestäni eilen pelattu peli oli Sport Kookoo...

En sitten tiedä,mitä Kouvolassa pidetään viihdyttävänä. Kertokaa toki...

Mainitsin vain yhden näkökulman minkä Kari Jalonen toi julki.
Juu ei Kouvolassa ole ikinä nähty viihdyttävää kiekkoa. Paskaa peliähän täällä aina pelataan - ihme että edes nykyiset hiukan yli 1000 sadomadokistiä viitsii pelejä käydä seuraamassa, kun KooKoo pelkästään repii ja kahvaa.
Tässä Reijo Mansikan näkemys jolle ei tietysti tarvitse paljon painoarvoa antaa koska kuten jo tiedämme KooKoo pelaa kokoajan paskaa peliä.

Vähistä maaleista huolimatta Reijo Mansikka ei hyväksy jossain päin esitettyä kahvakiekko-väitettä. Tilastojen mukaan KooKoo on hankkinut vain kolmessa ottelussa enemmän jäähyjä kuin vastustaja. Kolmessa on kirjattu tasapeli - muissa vastapuoli on istunut enemmän
 
Viimeksi muokattu:

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Viestin lähetti Putte
Näin kirjoittaa ilmeisen asiantunteva vaasalainen toimittaja Seppo Hautala eilisestä pelistä (otteita lehtijutusta)
EDIT: heti alkuun pieni tarjous: Me voidaan järjestää kolehti, jotta saadaan junalippu Hautalalle Kouvolaan. Ottakaa te se. Noniin. Nyt vielä Hautala oli kertonut taas totuuksia jääkiekko-otteluista. Kyseinen herra on vähemmän pidetty mies Vaasassa sekä jääkiekko- että pesäpallopiireissä. Jalkapallosta hän ei onneksi edes luule ymmärtävänsä hölkäsen pöläystä. Viemerö ei kentällä eilen sikaillut. Vaikka sitä kyllä olisinkin toivonut. Olisi edes vetänyt, edes joltain hampaat suuhun, mutta kun ei. Sen sijaan, että kyseinen Hautala ottaisi asioista selvää, hän heittelee mielummin kaikenlaisia ankkoja päästään. Patrik Westerback onkin treenannut koko kesän täysillä. Omien sanojensa mukaan, kun muut treenasivat hän ei tehnyt juurikaan muuta kuin syönyt. Westerback oli kuitenkin eilen kentän paras sporttilainen. Jämsä puolestaan pelasi peräti toisen ottelunsa tällä kaudella kahden nivusleikkauksen jälkeen. Minä olen kyllä eittämättä samaa mieltä, kuin Seppo Hautala että tuossa kohtaa pitäisi kuitenkin pystyä tekemään ainakin hattutemppu ja harrastaa kentällä akrobatiaa. Onhan hän sentään SM-liigajoukkue Rauman Lukon pelaaja. Sehän tekeekin hänestä ihmemiehen.

Sportilla ja KalPalla on ainakin yksi yhteinen tekijä: Hyökkäys, joka perustuu nopeuteen ja kiekolliseen hallintaan. (Sillä erotuksella, että KalPa voittaa) Molemmat kannattajat ovat nyt parin viikon sisään syyttäneet KooKoota kahvaamisesta. Sattumaa? tuskin. Kyllä Vaasassakin osataan hävitä tyylillä, mistä löytyy oiva osoitus Hermes-Sport -ottelusta. Eikä ole muuten pitkä aika, kun nopeuteen luottava Hermeksenkin kannattajat parjasivat KooKoota pelityylistä. Ja silloin oman muistikuvani mukaan Hermes vielä voitti ottelun.
 
Viimeksi muokattu:

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Viestin lähetti kakes
Noita muutaman sport-fanin katkeria vuodatuksia ei voi kun ihmetellä.Kuinka sport voi olla parempi jos häviää ottelun 0-6?
Esim.Jaskan ns.otteluraportissa sport oli parempi joukkue,kookoo teki tuurimaaleja,kahvasi, koukki,raastoi.Kuulosti lähes siltä kuin Kookoo olisi vain seisoskelemalla oikeassa paikassa voittanut pelin.Tuomari oli paska(Jaskan vakio lausahdus hävityn ottelun jälkeen).Olen aina ollut sitä mieltä että sport-fanit ovat huonoja häviäjiä,vai ovatko kaikki huonot häviäjät vain eksyneet tänne jatkoajalle?Tämä ketju alkaa olla jo aika huippu.Tietysti kun oman joukkueen peli ei kulje ja takkiin tulee kotona 0-6 niin olo on todella katkera.Mutta onko se katkeruus pakko purkaa täällä vierasjoukkueen kannattajiin?

kakes osuit naulan kantaan. Tuohon ei ole juuri mitään lisättävää. Taitaa vaan Sport-faneille olla kova paikka kun menestys kiertää Sportia vuodesta toiseen kovista budjeteista ja ennakko-odotuksista huolimatta ja Vaasalaisten kannalta mikä pahinta Pohjanmaan parasta mestiskiekkoa pelataan tällä hetkellä kiistatta Kokkolassa.

Hyvin erilainen näkemys eilisestä pelistä verrattuna Sport-faneihin oli Vaasan paikallisella sanomalehtitoimittajalla.

En ole kyllä tähän ikään asti kuullut väitettä että jonkun ottelun nolla-kuus hävinnyt joukkue olisi ollut pelissä parempi joukkue. Huh huh.
 

Igor Siperia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Jaska85

Sportilla ja KalPalla on ainakin yksi yhteinen tekijä: Hyökkäys, joka perustuu nopeuteen ja kiekolliseen hallintaan.

Hah hah haa, niisk (anteeksi) mutta nyt tulee jo niin paksua tekstiä etten voi enää kuin nauraa :)

En nyt ihan ensimmäiseksi kyllä lähtisi Sportin hyökkäyspeliä vertaamaan KalPaan. Kyllähän kyseisten joukkueiden hyökkäyspelillä on eroa kuin yöllä ja päivällä ja täytyy todeta että KalPan eduksi.

Ihan pienenä kuriositeettinä todettakoon että KalPa on tehnyt 107 maalia ja Sport 85 maalia eli 22 maalia KalPaa vähemmän. Ennustan että jopa mestiksen huonointa peliä esittävä KooKoo ottaa kauden mittaa tehdyissä maaleissa Sportin vielä kiinni (eroa enää 11 maalia).

Ai niin miten on mahdollista että mestiksen paras maalivahti mestiksen parhaan puolustuksen edessä on päästänyt jo 82 maalia (lue Spåra) kun sarjajohtaja KalPan verkkoon on tehty vasta 60 maalia.

Huonolta näyttää Spåran kannalta tuo liigapaikan tavoittelu verrattuna KalPaan.
 
Viimeksi muokattu:

pude

Jäsen
Suosikkijoukkue
hermes
Viestin lähetti Jaska85
EDIT: Viemerö ei kentällä eilen sikaillut. Vaikka sitä kyllä olisinkin toivonut. Olisi edes vetänyt, edes joltain hampaat suuhun, mutta kun ei.

Että tällaista, eiköhän nyt tullut kaikille selväksi Jaskan ylistämän Viemärin avut.
 

Baker85

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ketä kiinnostaa?

Sumu luuletsä et meitä tääl kiinnostaa tuutsä seuraamaa enää yyhtää Sport-KooKoo matsia vastaan ei ketään ainakaan Kouvolassa sillä Sportiltahan se kaikki vain on pois:)

Ja Jaska en jaksa nyt käydä ettimää sun juttujas, ku tunnut olevan sen tasonen tietämätön p****n jauhaja ka itkijä etten edes viitti nähä vaivaa sun etees.
Että sovitaan vaikka että minä vain peruuttelen asiossa ja rakentelen lihamuureja vielä kaiken kukkuraksi eteen.

Jos tuut joskus Kouvolaa ni ilmotteleppa mulle ennen peliä niin voin tuoda sulle rätin mihin vuodattaa kyyneliä jos tappio sattuu tulemaan:)
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Viestin lähetti Jaska85
EDIT: Viemerö ei kentällä eilen sikaillut. Vaikka sitä kyllä olisinkin toivonut. Olisi edes vetänyt, edes joltain hampaat suuhun, mutta kun ei.

Viestin lähetti pude
Että tällaista, eiköhän nyt tullut kaikille selväksi Jaskan ylistämän Viemärin avut.

nimenomaan pude. Kyllähän kaikilla on tähänkin asti ollut tiedossa tämän Viemärin...eikun siis Viemerön avut. Onneksi Jaska muistutti meitä taas Vaasalaisten pelityylistä. Ei se mitään kun sikaillaan ja vedetään hampaat suuhun. Tämä on ilmeisesti sitä Vaasalaista taitokiekkoa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Ei voi olla totta!

Mikäs h******n Muro-BBS tästä palstasta on tullut yhdessä yössä ja yhden pelin takia? Herätkää nyt aikuiset ( ja nuoremmatkin ) miehet ( ja naiset ) ja yrittäkää kirjoittaa jotain muutakin kuin juupas/eipäs/kylläpäs/eipäspäs inttämistä.
 

Rocco

Jäsen
No niin, nyt tämä taas sitten menee tähän... Baker ja muut voisivat lopettaa tuon lapsellisen tarkoituksellisen provosoinnin ja henkilökohtaisiin haukkumisiin menemisen. Jos me olemme teidän mielestä itkijöitä kun valitamme KooKoon pelityylistä, niin viimeistään Bakerin viimeinen kommentti osoittaa hänen henk.koht. asiantuntemuksensa ja suhtautumisensa asioiden käsittelyyn. Ja jos jatkossa esität väitteitä niin toivon että pysyt asiassa etkä aloita toistamiseen väärien asioiden julkituomista. Kukaan ei esim. haukkunut tuomaria, sen toit sinä esille.

Ja monille muille KooKoon kirjoittajille: Olisi ihan oikeasti mukavaa jos teistä irtoaisi juttuseuraa jopa ennen pelejä, eikä niin että te pomppaatte esille vain voitto-ottelun jälkeen ja suurin kiinnostus on vain aiemmin esitettyjen tekstien kaltaista.

Kiitos. Nyt lähden viettämään vapaa-iltaani paremman tekemisen pariin.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Rocco


Ja monille muille KooKoon kirjoittajille: Olisi ihan oikeasti mukavaa jos teistä irtoaisi juttuseuraa jopa ennen pelejä, eikä niin että te pomppaatte esille vain voitto-ottelun jälkeen ja suurin kiinnostus on vain aiemmin esitettyjen tekstien kaltaista.

Kiitos. Nyt lähden viettämään vapaa-iltaani paremman tekemisen pariin.

Juu eiköhän tämä peli ole jo käsitelty ja sitä myötä paketissa.
Kyllä mielestäni KooKoo-fanit ovat aktiivisimmasta päästä näissä ottelukirjoituksissa myös ennen peliä. Valitettavan harvoin vain saa vastustajajoukkueen faneja kirjoittelemaan näkemyksiään ja odotuksia peleistä kuten liigakeskustelun puolella. Tosin nyt en työasioiden takia ehtinyt itsekään kirjoitella tähän ketjuun ennen peliä mitään tulevasta pelistä mutta yritän ensi kerralla paremmalla menestyksellä.

Hauskaa vapaa-iltaa. Pitää muistaa, että tämähän on vain jääkiekkoa.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Viestin lähetti Rocco
Kukaan ei esim. haukkunut tuomaria, sen toit sinä esille.
Paitsi minä.. Mutta minähän en olekkaan kukaan. Ei Laitinen peliä eilen ratkaissut, vaan oli surkea ihan tasapuolisesti. Jäähyt tulivat vähemmän aiheesta ja molemminpuolin jäi viheltämättä selviä rangaistuksia.

EDIT: ja minunkin puolestani asiat ovat nyt loppuunkäsiteltyjä ottelutapahtumien osalta. Sport oli surkea, huono ja kaikkea mahdollista ja KooKoo pelasi tylsää kiekkoa. Täts it.

EDITIN EDIT: Vastaus alla olevaan nimimerkki Wiipurin viestiin..

Ja eihän Sport ole koskaan ollut kaunista katseltavaa. Tuskin nyt kukaan tykkää katsella Teemu Viemeröä tai Kalle Mattilaa.. Sportilla on mahdollisuuksien mukaan laittaa kentälle Mestiksen ainut kunnollinen tukka-ketju, jos samaan aikaan kentällä viilettäisivät Kalle Mattila, Antti Karhula ja Kristian Hjerpe.
Kalle Mattila Kristian Hjerpe Antti Karhula

Tuolla ketjulla pääsisi varmaan missikisoihin ;)
 
Viimeksi muokattu:

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mie en tiiä mitä nää Vaasalaiset täällä oikein meuhkaa. Mitä mie oon pari KooKoon kotiottelua tällä kaudella käynyt Kouvolas katsomassa niin hiton viihdyttävää ja hyökkäysvoittoist pelii hyö on esittäny. Pikemmin miulle on jääny mieleen et ainakin näkemissäni Kouvolan peleis KooKoo on rakentanut pelii ja vastustaja taas syyllistynyt näihin Vaasalaisten mainitsemiin kahvauksiin. Miten mie muistelen et yks Kouvolan peli minkä mie kävin katsomas niin vierasjoukkue olis ollu just tää Vaasan Sportti jonka peli oli kyllä kaikkean muuta kuin kaunista katseltavaa.
 

Red Ocean

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Nyt täytyy minunkin ottaa osaa tähän kuumana käyvään keskusteluun.
Ensin itse peliin. Ensimmäinen erä todellakin oli Sportin hallintaa, mutta niin vaan lähti KooKoo onnettaren suosimana viettämään erätaukoa. Näen tässä jopa ottelun ratkaisun. Sport sai pelata kahden miehen ylivoimaa, mutta kiekko ei millään löytänyt tietään maaliin, ja kun aiemmin Sportin oma mies oli tehnyt KooKoon avausmaalin, niin aavistin pahaa.
Pari maaleista todellakin tulivat onnen avustuksella, mutta kyllä osa maaleista oli ihan tehtyjäkin maaleja.
Ja sitten tuohon ottelun "parempaan joukkueeseen". KooKoo oli parempi, eihän siitä voi olla muuta mieltä. Tapa jolla voitto tuli ei vain ollut yleisöystävällinen. En todellakaan väitä etteikö kyseessä olisi ollut viisas pelitapa, jopa päinvastoin. Kun nykykiekossa kerran sallitaan mm. mailalla kiekottomalta pelaajalta vauhdin poisottaminen niin miksei sitä käyttäisi hyväkseen, ainakin minä käyttäisin.
Siis varmasti Sport ja monet muutkin joukkueet ovat käyttäneet vieraspeleissä samantyylistä taktiikkaa. KooKoo on vain Vaasassa eniten erottunut tämän taktiikan käyttäjänä, peli todellakin oli paikoitellen erittäin tylsää.

Mitä sitten voisi tehdä? Pitäisikö kaikkien ruveta pelaamaan kahvakiekkoa, jolloin pelit voitettaisiin aina yhdellä maalilla, tarkasti puolustaen ja riskejä karttaen. Tähänhän se on menossa. Ehkä aloitteen tulisi lähteä tuomareista. Kesken kautta linjaa on vaikea lähteä muuttamaan, mutta ehkä ensi kaudeksi linjauksena voisi olla juuri tämän kahvakiekon kitkeminen pois jääkiekosta. Tällöin ehkä Sumukin voisi jatkossa käydä seuraamassa Sport-KooKoo pelejä.
 

Mr Pilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit
Viestin lähetti Red Ocean
.
Ehkä aloitteen tulisi lähteä tuomareista. Kesken kautta linjaa on vaikea lähteä muuttamaan, mutta ehkä ensi kaudeksi linjauksena voisi olla juuri tämän kahvakiekon kitkeminen pois jääkiekosta.

Olipas kerrankin kokonaisuudessaan hyvä kirjoitus Sport fanilta, ja jopa asiaa täydeltä laidalta.
Mutta tuo minkä olen sinulta lainannut tähän ja johon haluan antaa kommenttia. Se että aloitteen pitäisi lähteä tuomareista, niin lähtenyt on, ja jo ajat sitten, sekä tuomareilta ja tuomarijohtajilta, jopa ihan NHL:ää myöten, josta olemme saaneet opetusvideoiksi seurattavaksi, mitkä ovat jäähyn arvoisia kahvoja ja kiekotonta ja kiekollista pelaajaa kohden.
Kyllä meille opetetaan miten hyvää hokkia pelataan, mutta meiltä loppuu "munat" viimeistään viiden kierroksen jälkeen viheltää KAIKKI ne jäähyt jotka pitäisi, syinä mm. n. 1000 kotijoukkueen fania (mestiksessä, sm-liigassa muutama enenmän) haukkuu sinua homoksi tms, lehdistötilaisuudessa valmentajat kertovat tuomarin pilanneen ottelun kun ei saa tehdä mitään, säännöt on haettu Ringetestä. Seuraavan päivän paikallislehdessä toimittajat kirjoittavat just niinkuin oman paikkakunnan valmentaja ja yleisö haluaa. Aluksi, sen viisi kierrosta otteluvalvojat (ex-nimi tuomaritarkkailija) puolustavat tuomareita, mutta lopulta lähtevät yleensä kotijoukkueen kelkkaan koska ovat samalta paikkakunnalta kuin kotijoukkue n. 95%:sesti, eli sokeutuvat ja rupeavat antamaan huonoa palautetta tuomarille joka vihelsi niinkuin piti. Seurauksena se että tuomari ensi kerralla viheltää niinkuin valvoja haluaa eikä, pelin mukaisesti kuten pitäisi. Eli tuomari viheltää itselleen hyviä pisteitä jotta pelit jatkuisi samalla tasolla tai jopa ylemmällä tasolla.
Tuomarit varmasti olisivat ns. talkoissa mukana, eli pelinlaadun parantamisessa jos siihen oikeasti saisivat tukea, mutta tähän mennessä sitä ei ole tullut missään ylemmissä sarjoissa 2kk:tta sarjan alkua pidempää. Ei liigassa, mestiksessä, divarissa eikä missään ns. liiton sarjoissa. Parhaiten homma toimii kerhotasolla jossa mukana ei ole ns. politiikkaa eikä aluekateutta kuten em. mainitsemissani sarjoissa, joista kaikista löytyy omakohtaista kokemusta.

Noh, pääsi tuo punainen lanka katoamaan välillä, syynä punaviini, siitä anteeksipyyntö kuten kirjoitusvirheistä, ei jaksa tarkistaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös