Southern Rock

[Pavlikovsky]

Puhutko siis Black Crowesista? Miten voi olla mahdollista, ettei kokoelmallasi ole Remedya? Sehän on hulppea biisi ja sen videokin on hyvä.

Tänään tuli ostettua tuollainen Black Crowesin Best Of-levy kun hintaakaan ei paljoakaan ollut ja erittäin toimivaa sekä simppeliä rockiahan tämä on. Muutama vanha tuttu hittikipalehan sieltä myös heti tarttui korvaan, että tämän on kuullut ennenkin, jossain jäähalleissa tai vastaavaa.
Tosiaan pysytään varmasti vielä tässä southern rock-teemassa ja tätä hieman uudemman polven new southern rockia bändi taitaa edustaa, vaikka etelää sekä sen meininkiä ei taideta niin ulospäin korostaakaan. Anyway, Crowesille iso peukku.

 

[Pressiboxi]

Drive By Truckers

Käsitteellinen mahdottomuus, eli vaihtoehtoinen southern rock on ehkä sittenkin mahdollista, Drive By Truckersin voimin. Lynyrd Skynyrd kohtaa Morrisseyn, tai jotain. Kandee tsekata.

 

[Chespa]

Itelleni uppoo ainakin tommone vähän rouheempi southern meininki.
Mm. Maylene And Sons Of Disaster mikä tulee joulukuussa suomeenkin.

 

[Sledge Hammer!]

22. helmikuuta tulee Skynyrd Hakametsään. Toivottavasti tiedossa tällä kertaa myös God & Guns materiaalia.

 

[Jakke Huuliparta]

Käsitteellinen mahdottomuus, eli vaihtoehtoinen southern rock on ehkä sittenkin mahdollista, Drive By Truckersin voimin. Lynyrd Skynyrd kohtaa Morrisseyn, tai jotain. Kandee tsekata.

On tsekattu :) Pizza Deliverance on mainio levy, Nine Bullets ihan helmi biisi.

 

[Jupe]

Nyt voi olla että sataa paskaa niskaan oikein olan takaa. :)

Laitan piruuttain tähän threadiin enkä tuonne hip-hop osioihin utelut miten uppoo itserakas ja ylimielinen Kid Rock... ?

Forever-biisin sanoin:
I make southern rock
And i mix it with the hip hop
I got money like Fort Knox
I'll forever been the Kid Rock
Forever

En ole suurin fani, mutta pidän Cocky-levyä aika hyvänä kieliposkella tehtynä southern-rock slash hip-hop levynä. Pari vuotta sitten tehty Sweet Home Alabama -raiskaus oli kyllä luvattoman kehno ja olisi voitu toteuttaa huomattavasti paremmin. Olen ymmärtänyt että tyyli on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana kokonaan souther-rock/country suuntaan ja hip-hop jäänyt taka-alalle.

Edellä mainitulta levyltä etelän rokki poiminta:
Kid Rock - Lonely Road of Faith
http://www.youtube.com/watch?v=Faj85YZlKOY

Kovasti herraa näkyy myös southern rock-country-rock'n'roll -tähtien kanssa lavalla, jos mies olisi täysin lahjaton kokovartalo mulk*u niin tuskin ihan näin paljon tekisi duettoja:
Kid Rock / Hank Willaims JR - Thats My Life
http://www.youtube.com/watch?v=5McYO4Utgzc&feature=related


Edit: Heräävät kysymykset on, saako näinkin erilaisia musiikkityylejä sekoittaa? Tai menettääkö uskottavuutensa jos on tekemisissä täysin erilaisen musiikkityylin kanssa?

Oma mielipide on kyllä ja ei, vaikkakin Kid Rockin tuotanto onkin suurimmaksi osaksi pas*aa.


_

 

[Sledge Hammer!]

Nyt voi olla että sataa paskaa niskaan oikein olan takaa. :)_

Tuskinpa. Molemmilla on sama management ja tehneet USA:ssa kimpparundeja. Kid Rock esitteli Skynyrdin Rock and Roll Hall of Fameen ja Billy Powell vieraili Rock and Roll Jesus LP:llä. Suositellaan.

 

[Pressiboxi]

Tuskinpa. Molemmilla on sama management ja tehneet USA:ssa kimpparundeja. Kid Rock esitteli Skynyrdin Rock and Roll Hall of Fameen ja Billy Powell vieraili Rock and Roll Jesus LP:llä. Suositellaan.

Kyl, ja "Werewolves of London" tuossa "All Summer Longissa" yhtälailla taustalla on kuin "Makea Koti Alabamakin". Hienoa ja hauskaa perinnekierrätystä, kenelle lie krediitit laitettu missäkin teoksessa?

Kid Rockin pahisimago voi olla korni mutta musa pelittää silti todella hienosti. David Allan Coe kantripuolelta kannattaa ottaa testiajoon myös. Kunnon outlaw redneck.

 

[Jupe]

Kyl, ja "Werewolves of London" tuossa "All Summer Longissa" yhtälailla taustalla on kuin "Makea Koti Alabamakin". Hienoa ja hauskaa perinnekierrätystä, kenelle lie krediitit laitettu missäkin teoksessa?

Kid Rockin pahisimago voi olla korni mutta musa pelittää silti todella hienosti. David Allan Coe kantripuolelta kannattaa ottaa testiajoon myös. Kunnon outlaw redneck.

Totta, tämä southern rockin kierrätys/sämpläys on ollutkin aika harvinaista ja mielestäni tuo hyvällä tavalla nykynuorten tietoisuuteen vanhoja biisejä/bändejä.

Moni tuomitsee sämpläyksen rap-musiikissa varastamiseksi. Itselläni näkökulma on aivan toinen, voisi jopa sanoa että tiettyjen vanhojen artistien musiikki olisi kadonnut sukupolvien vaihtuessa ilman lahjakkaita sämpläyksiä sen hetken nuorisomusiikkiin.

Vähän off-topiccina tähän ketjuun, niin mielestäni hyvänä esimerkkinä käy männä viikolla suomessa vieraillut Funkadelic ja Gearge Clinton, aika harva nyky nuori tuntee heidän musiikkia. HS:n haastiksessa Clinton sanoi hip-hop musiikin pitävän heidän musiikin hengissä. Lista sämpleistä on aika huikea. :)

http://www.duke.edu/~tmc/motherpage/list-samples.html



_

 

[Pavlikovsky]

Tässä on kuunneltu nyt kerran alusta loppuun tämä jo syksyllä julkaistu ex-ABB:n Warren Haynesin poppoon Gov`t Mulen uusin kiekko ja kyllä olen tyytyväinen ostokseeni.
Sanoisin jopa, että tämän juurevampaa, linjakkaampaa, vahvempaa ja eritoten varmempaa ameriikansoundia saa levykaupoista hakea, Lynyrd Skynyrdiä toki unohtamatta. Mitään levyntäytettä ei tältä kiekolta löydy vaan homma toimii mallikkaasti alusta loppuun hyvässä hengessä.

Warrenin laulu on aina potkinut lujaa meikäläiseen eikä petä tälläkään kertaa. Warrenin Gibsonista lähtee myös jälleen tuttu raaka soundi yhdistettynä Hammondeihin taustalle, kyllä toimii! Jos jostain nyt pitää vähän nalkuttaa niin Mattin rumpua olisi voinut ehkä hieman tuoda enemmän esille, mutta menköön. Deepest Endien jälkeen paras levy kyllä Muuleilta ja toivottavasti saadaan viime kesän tapaan Suomeen, kunhan kaahaavat ensin Jenkkiraitit pois alta.

Suosittelen kyllä Southern Rockin ystäville tätä ja koko Gov`t Mulen tuotantoa.

 

[Ronning]

22. helmikuuta tulee Skynyrd Hakametsään. Toivottavasti tiedossa tällä kertaa myös God & Guns materiaalia.

Tämä levy on ollut ensikosketukseni ks. bändiin näin niinkuin radiosoiton ulkopuolella. Ompahan meinaan miellyttävän kuuloinen albumi. Biiseissä on monesti sellainen "perusralli"-lähtökohta, mutta toteutustapa on komea. Jos pitäisi verrata toiseen amerikanisntituutioon sanoisin että tätä se Bon Jovi on koittanut epätoivoisesti tehdä viimeiset kolme levyä. Toinen bändi mikä tulee mieleen on Nickelback, mutta ilman sitä ylituottamista ja väkisin uhoamista. God & Guns on aikuisten miesten tekemä levy aikuisille miehille. Levyltä paistaa amerikkalaisuus kilometrien, anteeksi, mailien päähän mutta koska se on bändin pointti niin tämä lasketaan vahvuudeksi eikä suinkaan korniudeksi.

Tuo kakkoslevy on vähän turha mielestäni, eikä se ole pahemmin soinut. Varsinkin tuon Alabaman roikottaminen mukana tekee enemmän hallaa kuin hyötyä bändille. Mutta uusi materiaali on tyylikästä. harmittaa vaan kun nuoremman polven muusikot eivät osaa tehdä näin ilmavaa saundia levyilleen.

 

[Pavlikovsky]

Tuo kakkoslevy on vähän turha mielestäni, eikä se ole pahemmin soinut. Varsinkin tuon Alabaman roikottaminen mukana tekee enemmän hallaa kuin hyötyä bändille. Mutta uusi materiaali on tyylikästä. harmittaa vaan kun nuoremman polven muusikot eivät osaa tehdä näin ilmavaa saundia levyilleen.

Skynyrdien God&Gunsin tuosta kakkoslevystä kyllä Bang Bang ja Raining In My Heartland ovat ihan kelpo vetäisyjä. Red, White&Blue:sta en ole kyllä koskaan pitänyt ja jos livebiisejä tosiaan olisi ollut pakko ottaa niin vaikkapa Working For M.C.A tai The Needle And The Spoon olisivat olleet klassikoista ehkä omasta mielestäni parempia tuohon. Kyllähän jokaisella Skynyrd-fanilla varmasti Sweet Home Alabamasta on tarpeeksi live-tavaraa eri muodoissa.

 

[Pavlikovsky]

Täällä ei ole tainnut ollakkaan juttua siitä, että Molly Hatchet julkaisee uuden levynsä nimeltä Justice toukokuun lopulla. Viime joulukuussa ja vielä tammikuun alussa ovat äijät nauhoitelleet biisejä.

Todella hieno juttu, että vanha etelän boogie-ryhmä jaksaa studiossa vielä käydä, sillä voisivathan he vain ratsastaa vanhojen hittiensä siivillä. Molly Hatchetin kulta-ajat sijoittuvat ajalle jolloin mikin varressa heilui Danny Joe Brown viskinkarhealla äänellään ja silloin kun Hlubek oli vielä parikymmentä kiloa kevyempi.

Joka tapauksessa aidolta kasariharakalta näyttävä Bobby Ingramnkin on vielä mukana ja onpa vielä hyvä kitaristikin unohtamatta tietenkään jo Jutilan mitoissa soittelevaa Dave Hlubekia. Phil Mccormack ei Danny Joeta korvaa millään, mutta hänen ajaltaan mm. Silent Reign Of Heroes, Devil`s Canyon ja Warriors Of The Rainbow Bridge ovat olleet ihan kelpokiekkoja, missä on ollut hyviä riffejä sekä muutenkin kaiken kaikkiaan tanakkaa musaa. Joka tapauksessa odotan hyvää etelän hengessä tehtyä kiekkoa, sillä pidän myös Mccormackin äänestä ja tekevätpä muuten papat vielä maailmankiertuettakin.

Linkkiä aiheeseen: http://www.roadrunnerrecords.com/blabbermouth.Net/news.aspx?mode=Article&newsitemID=133977

 

[Pressiboxi]

North Will Rise Again!

Kotimaisia alaan vivahtavia pumppuja voi kuikuilla täältä. Tarjonta venyy rootsista southern rockiin, ei sinänsä paskempi meno.

 

[Finnish Isles]

Clutch edustaa ajoittain tätä genreä, etenkin "Electric Worry"-biisillään

Alabama Thunderpussy vie etelän hieman syvemmälle ATP:Motor-Ready

 

[Pavlikovsky]

Onkos moni kerennyt täältä jatkoajan southern-puolelta hankkimaan jo tuon perinteikkään boogiejyrän Molly Hatchetin uusinta kiekkoa, Justicea?

Itse en ole vielä kerennyt kyseistä lättyä hankkimaan, mutta arvioiden mukaan ihan kelpo tavaraa on Hatchet jälleen luonut, vaikka klassikkoaikojen lyriikkamestari, "hieman" tuhdimmassa kunnossa nykyään soitteleva Dave Hlubek ei ole osallistunut biiseihin lainkaan. Noh, onnistuuhan se hieman kasarille ulkonäkönsä puolesta jääneeltä Bobby Ingramiltakin ja Danny Joe Brownin valtikan perijältä Phil Mccormackilta, jonka viskin katkuinen ääni sopii hyvin Molly Hatchet-tyyliseen musiikkiin.

Imperiumin arvioi uudesta levystä: http://www.imperiumi.net/index.php?act=albums&id=10505

 

[Sledge Hammer!]

Onkos moni kerennyt täältä jatkoajan southern-puolelta hankkimaan jo tuon perinteikkään boogiejyrän Molly Hatchetin uusinta kiekkoa, Justicea?

Itse en ole vielä kerennyt kyseistä lättyä hankkimaan, mutta arvioiden mukaan ihan kelpo tavaraa on Hatchet jälleen luonut, vaikka klassikkoaikojen lyriikkamestari, "hieman" tuhdimmassa kunnossa nykyään soitteleva Dave Hlubek ei ole osallistunut biiseihin lainkaan. Noh, onnistuuhan se hieman kasarille ulkonäkönsä puolesta jääneeltä Bobby Ingramiltakin ja Danny Joe Brownin valtikan perijältä Phil Mccormackilta, jonka viskin katkuinen ääni sopii hyvin Molly Hatchet-tyyliseen musiikkiin.

SPV julkaisee nykyään vinyylitkin artisteiltaan joten piti pari viikkoa odottaa lisää että sai tämänkin kuunteluun. Melkoisen kaksijakoiset fiilikset tästä on. Perusasiat on tietysti kunnossa mutta jotenkin vaan tuntuu että yhtye on liikaa Bobby Ingramin vision mukainen eikä ulkopuolisille mielipiteille ole liikaa tilaa. Tämä tie on nyt S.Hammerin mielestä jo viimein kuljettu loppuun. Muutama ulkopuolinen biisinikkari sekä tuottaja voisi tehdä ihmeitä. Nyt julkaistiin taas noin viides levy putkeen missä miksauspöydän nupit on edelleen samassa asennossa. Olisi hauska tietää tarjosiko Etelän Rockin Timo Jutila D.Hlubek kappaleitaan levylle vaiko ei, ainakin ne loistavat poissaolollaan mikä on harmi koska kyseessä vähintäänkin Gary Rossingtonin tai Allen Collinsin veroinen säveltäjä. Ehkä hän on vain rahasta mukana jotka lienee hyvät koska Hlubek oli menossa Gator Country-bändiin eikä Ingram voinut tietenkään antaa Hatchetin tehdä comebackia toisella nimellä.

5/10

 

[Pavlikovsky]

Nyt on useampi kuuntelu takana tuota Molly Hatchetin Justice-levyä, joten jos siitäkin muutaman sanan sanoisi.

Ennen kuuntelua fiilikset olivatkin ne, että ei tässä mitään Flirtin`With Disastereja ole oltu tekemässä ja olinkin oikeassa.
Perus tanakkaa Hatchetin tyylistä etelän boogietahan levy enimmäkseen on. Hieman ehkä tasapaksuakin, mutta kyllä tätä kuuntelee. Avauskappale Been To Heaven - Been To Hell on ihan juureva aloitus ja sitä seuraavat Safe In My Skin ja Deep Water jatkavat samaa linjaa.
Kitara vinkuu komeasti ja Phil McCormack laulaa ja murisee tyylillään kappaleet läpi. Heittäytyypä bändi herkäksikin Fly On Wings Of Angels. Levy päättyykin nimikkobiisi Justiceen, joka on levyn yksi parhaimpia päättyen southern rock-tyyppiseen kitaratulitukseen lopussa, jossa Hlubek ja Ingram kyllä laittavat parastaan.

Hlubek tosiaan ei kappaleisiin ole osallistunut ja ei Ingramin ja McCormackin työssä mitään sen isompaa moittimista ole, mutta vakuuttavan rekkamiehen mitoissa olevalla Hlubekilla voisi jotain annettavaa bändille olla vielä tälläkin puolella. Loppujen lopuksi aika tasainen levy, joka ei sinänsä poikkea bändin edellisistä tuotoksista, mutta ostamisen arvoinen kiekko kuitenkin. Hienoa, että bändi jaksaa kuitenkin tehdä uuttakin materiaalia eikä ratsastaa vain Danny Joe Brownin ajassa.

 

[Pavlikovsky]

Viime aikoina on tullut tuota The Black Crowesia enemmän kuunneltua, jonka laskisin vielä tähän southern rock-nimikkeen alle. Ovathan äijät sentään etelästä kotoisin ja musiikista muutenkin paistaa etelän meno.

Ostin tänään kympillä kaksi Crowesin levyä eli Amorican ja Shake Your Money Makerin. Hyvä ostos, sillä tuli rahoille vastinetta. Hyväntuulisia kappaleita, joissa on hyviä riffejä sekä muutenkin hyvä tunnelma. Myös blues-vivahteet sekä tietynlainen boogie kuuluu kappaleissa. Pidän myös laulaja Chris Robinsonin käheästä äänestä joka sopii tällaiseen musiikkiin erittäin hyvin, velipoika Rich Robinson onkin sitten kitaran varressa.

Ihan mistään uudesta bändistä ei voida puhua, koska bändi on perustettu jo 80-luvulta ja mahtuupa väliin yksi pidempi tauko, jonka aikana Crowes ei ollut ollenkaan toiminnassa. Nyt bändi kuitenkin hengittää vielä ja keikkailee tälläkin hetkellä. Olisi mukava tällainenkin bändi katsastaa, jos Suomeen sattuisivat poikkeamaan, mutta taitaa olla aika kaukaa haettua.

Suosittelen jos musiikkimieltymykset ovat vähääkään lähellä mm. Allman Brothers Bandia, Lynyrd Skynyrdiä, 38 Specialia, Blackfootia tai muita vanhoja southern rock-pieruja. The Black Crowes rokkaa mukavanlaisesti ja pitää etelää pystyssä vielä omalta osaltaan.

 

[John Jameson]

Tässä ketjussa ei ole vielä mainittu Lynyrd Skynyrdin, Molly Hatchetin ja Blackfootin jälkeen neljänneksi kovimmasta southern rock bändistä eli Hydrasta. Bändin kaikki kolme levyä ovat täyttä timanttia ja oikeaa ja aitoa etelän meininkiä 70 luvulta. Jos pidätte yllä mainituista etelän rock bändeistä niin takaan että pidätte myös tästä. Bändin levyjä on lähes mahdotonta löytää Suomesta, vinyyleitä löytyy jonkun verran ulkomailta, bändin levyistä ei ilmeisesti ole virallisia CD julkaisuja. Spotifystä löytyy bändin livelevy, joka on nauhoitettu reunion keikalta 2000 luvulla, ihan ok veto mutta kannattaa tosiaa tsekata nämä kolme studiolevyä.

Hydra
Land of money
Rock the world

 

[tant gredulin]

Edellisessä ostamassani Uncut-lehden kylkiäis-CD:ssä oli jälleen mielenkiintoisia yhtyeitä, joista en ole kuullutkaan. Teemana oli Songs of the South. Mm. Bloodkin - The Viper kuulosti hyvältä, vaikka bändin genre meni aika lailla countryn puolelle. Jotain ihmeen kiehtovaa siinä oli kumminkin.
Ja karmivat sanat :)

 

[Pavlikovsky]

Mukava kuulla myös tuollaisia vinkkejä syvän etelän rokista, koska kaikkeahan ei ole mitenkään voinut kuulla. Pitääpä yrittää ottaa kuunteluun jos jostain löytää!

Ihmeen vähälle huomille myös tässä ketjussa on jäänyt yksi etelän rokin jättiläisistä, vieläkin ainakin jenkeissä keikkaileva, suoraan Jacksonvillestä eli The Allman Brothers Band.

Bändi, jolla oli/on omanlaisensa soundi ja jonka tunnistaa Gregg Allmanin rennon karheasta laulutavasta heti. Allmanien musiikissa myös rock, jazz, blues sekä kantrikin yhdistyy upealla tavalla musiikkiin. Allmaneissa myös on aina toiminut kaksi rumpalia ja sekin sulautetaan musiikkiin hienolla tavalla yhdistettynä kitaroihin ja bassoon.

Tuo lukuisten huippumuusikoiden bändi on myös uransa aikana kokenut omat surulliset hetkensä viikatemiehen kanssa, kuten myös liian moni muukin southern-bändi.
Duane Allman lähti jo -71 moottoripyörä-kolarissa ja tiedä mitä tämä kitaristi olisi vielä saanut aikaan, olihan hän veljensä Duanin kanssa tietenkin Allmanin perustaja jäseniä. Duane Allman oli varsinkin slide-tekniikan edelläkävijöitä sekä tunnettiin loistavana improvisoijana, oli todellinen menetys tälle bändille.

Noh, eipä tämän päivän Allman Brothers Bandin jäsenistöä katsellessa voi sanoa, että kyse olisi jostain kapakka-jamittelijoista, ei sinnepäinkään. Kitaran varressa heiluu yksi valkoisen bluesin kovimpia kitaristeja eli Warren Haynes, jolla on oma southern rock-projekti eli Gov`t Mule, kannattaa katsastaa kyseinen poppoo, jos yhtään Allmanit iskee. Kitarassa on myös Dereck Trucks, tunnettu myös omasta bändistään, nimimiehiä ja hyvää tavaraa myös tuo Derek Trucks Band.
Kovia korvaajia Duanille ja muissa projekteissa jo olleelle, alkuperäisen kokoonpanon kitarasankarille Dickey Bettsille.

The Allman Brothers Bandilla on ollut paljon vaiheita milloin bändi ei ole ollut toiminnassa, mutta hienoa, että äijät keikkailee vieläkin. Tämä on yksi niitä bändejä, joka tutustutti minut aikanaan southern rockiin ja haluaisin katsastaa tämän bändin ehdottomasti livenä, Järvenpään Puistobluesissa ehkäpä vielä joskus?
Kitaristi Warren Haynes on onneksi tuonut Gov`t Mulen Suomeen, se on jo paljon tältä sympaattiselta kitaristilta.

Liekkö sitten ukot niin punaniskoja etteivät keikkaile kuin siellä Amerikan Yhdysvalloissa? ;)

 

[Evil]

Onkos moni kerennyt täältä jatkoajan southern-puolelta hankkimaan jo tuon perinteikkään boogiejyrän Molly Hatchetin uusinta kiekkoa, Justicea?

Nyt vasta olen ottanut haltuun. Ei tämä mikään paluu 80-luvun taitteen kulta-aikaan ole, mutta kyllä tästä Mollyn tuntee. McCormack ei ole Danny Joe eikä edes Jimmy Farrar, mutta ihan miehekäsääninen tulkitsija kumminkin.

Levy alkaa hyvin ja loppuu hyvin, mutta kaksi pitkää pianoballadia peräkkäin keskellä albumia latistaa kyllä tunnelmaa. Alun nopeammat toimivat, Gonna Live 'til I Die on komea köyhän miehen fallofthepeacemakers idioottimaisesta nimestään huolimatta ja lätyn päättävässä nimibiisissäkin on jylhää tunnelmaa.

On tuo Ingram muuten hassun näköinen otus levyn vihkosen kuvissa. Miksi helvetissä sille on annettu Mollyn vetovastuu? Nuo hammaskuoret loistavat varmaan säkkipimeässäkin ja peruukin tupeeraus on jo Poison-mittakaavallakin noloa... No joo. Levy on parempi kuin pelkäsin, eli vittuakos tässä rutisemaan. Ihan OK autoilumusaa, mutta silti kaukana Molli Tapparan loiston päivistä.

7½

 

[Jj]

Ei nyt suoranaisesti southern rockia mutta sopii ehkä tähän ketjuun muita vaihtoehtoja paremmin/vähemmän huonosti. Joulukuun alussa Suomen kiertueelle (Tku, Tre, Hki, Pori Kuopio ja Kouvola) tulossa country/cover/bluegrass/hillbilly-pumppu Hayseed Dixie. AC/DC:tä ja muuta kivaa banjolla soitettuna. Pakkohan tää on tsekata, spotifystä löytyy.

http://www.myspace.com/hsdx

HOX nuo keikkatiedot täysin vääriä, oikeat:
http://www.hayseed-dixie.com/Appearances.html

 

[Pavlikovsky]

Evilin kanssa hyvinkin pitkälle samaa mieltä Mollyn levystä. Reipasta rockia hyvällä asenteella, mutta bändissä ehkä häiritsee liikaa tuo Ingramin olemus bändissä. Pitänee ehkä jatkossa myös keskittyä Gator Countryyn, jossa ovat entiset Hatchet-miehet yhdessä.

The Allman Brothers Bandista kun pari viestiä sitten juttua, niin liipaten bändiin niin itse bändin päähahmo Gregg Allman julkaisee tammikuussa uuden levyn neljääntoista vuoteen, joka kantaa nimeä Low Country Blues eli nimi kertoo jo kaiken oleellisen. Allman versioi levyllä bluesin suurnimiä, mm. Muddy Watersia yms. Ihan hyvää tavaraahan nuo Greggin aiemmatkin soololevyt ovat olleet, joten pienellä innolla odottelen mitä 63-vuotias mestari vielä on saanut aikaan.

Allman oli kesällä maksansiirto-leikkauksessa, joka on periään tavaomaisesta kovemmista elämäntavoista, mutta eipä äijää tuokaan pysäyttänyt vaan jo syksyllä Allman oli tien päällä.

Toivottavasti Gregg saisi vielä ABB:n jalkeille ja ihan Eurooppaan asti voisivat yrittää tulla keikkailemaan.

Jäätävä settilista muuten minkä ABB heitti pari viikkoa sitten Washingtonissa yksittäisellä keikallaan:

Setti 1: Mountain Jam, Don't Want You No More, It's Not My Cross to Bear, Walk
on Gilded Splinters, 44 Blues, Statesboro Blues, Blind Willie McTell, Same Thing
(Ron Holloway, saksofoni, James van de Bogert, rummut), Revival.

Setti 2: Melissa, Come and Go Blues, That's What Love Will Make You Do (Larry
McCray, kitara), Ain't Wastin' Time No More, You Don't Love Me (Ron Holloway,
saksofoni), Black Hearted Woman, Mountain Jam. Encore: Whipping Post.

Ja nykyinen kokoonpano vielä päälle:

Gregg Allman (laulu, koskettimet, akustinen kitara), Butch Trucks (rummut),
Jaimoe (rummut), Warren Haynes (kitara, laulu), Derek Trucks (kitara), Oteil
Burbridge (basso, rummut, taustalaulu), Marc Quinones (lyömäsoittimet,
taustalaulu)


Huikeaa, ei voi muuta sanoa.