Näin puolueaktiivin historia häviää demarien toimesta:
Luin Haaviston, Alanko-Kahiluodon ja Kanervan haastattelut aiheesta. Haavisto on ollut tietoinen pieneltä osalta ja kehottanyt myös juridisiin toimiin viime vuonna. Kanerva ei ole ollut tietoinen. Tosin itsekään en hänelle avautuisi, jos olisi syitä. Kanerva silti heittää Lipposen esille, johon kertoi luottaneensa Baltzarin osalta. Miksiköhän? Lipposta ei kukaan tohdi kertoa edes lähestyneensä. Alanko-Kahiluoto kertoo myös kuulleensa asioista, mutta ei tiennyt niiden suuruusluokkaa, ja jätti asiat silleen, kun ei edes mieleen tullut, että voisi olla laajempaa.
Minusta pointti ei ole se, kuka tiesi ja kuinka paljon. Kaikki varmaan tiesivät jotain. Osa todennäköisesti jo pitkään ja paljonkin. Mutta meillä on edelleen Me Toon aikanakin liian vaikea tarttua konkreettisesti tällaiseen ongelmaan. Vielä vaikeammaksi sen varmasti tekee Baltzarin kuuluminen palkittuihin kulttuurivaikuttajiin ja romaneihin samaan aikaan. On varmasti vaikea lähteä liikkeelle, vaikka tietoa olisi.
Itse en tällä kertaa syyttäisi poliitikkoja kuin siitä, että varsinkin demarit hoitavat surkeasti ikävän asian jälkiseurantaa. Tämä ei enää tosin yllätä ketään. Vaikeneminen seksuaaliseen häirintään liittyen on edelleen pitkälle viety suomalaisen yhteiskunnan rakenteissa.
MTV Uutisten tietojen mukaan Baltzarin kanssa samaan aikaan vangittu kolmekymppinen nainen on ollut aktiivisesti mukana SDP:n toiminnassa 2010-luvulla.Nainen on muun muassa ollut puolueen kansanedustajaehdokkaana vuonna 2015. Sen lisäksi nainen on ollut ehdoilla kuntavaaleissa vuonna 2012 ja 2017. Lisäksi nainen on toiminut SDP:n piirihallituksessa.
Niin ikään hän on ollut SDP:n puoluevaltuuston varajäsenenä. Asia kävi ilmi SDP:n verkkosivuilta vielä tänä aamuna. MTV Uutisten tiedusteltua asiasta naisen nimi poistettiin sivuilta.
Kirjailija Veijo Baltzarin kanssa törkeästä ihmiskaupasta epäilty nainen on entinen SDP:n kansanedustajaehdokas ja aktiivi – puolue poisti nimen verkkosivuilta, kun MTV kysyi asiasta
Törkeästä ihmiskaupasta epäillyn Veijo Baltzarin, 77, kanssa samaan aikaan vangittu kolmekymppinen nainen on SDP:n entinen kansanedustajaehdokas ja puolueaktiivi. Myös häntä epäillään törkeästä ihmiskaupasta.
www.mtvuutiset.fi