Tällaista jälkeä tulee, kun sosialistit istuttavat ”historian feministisimmän” hallituksen omistajaohjausministeriksi mm. askartelunohjaajan tapaisissa töissä meritoituneen ja kouluja niukan puoleisesti käyneen henkilön. Lisää vastaavaa herkkua lienee luvassa, jos ja kun Paatero saa jatkaa tehtävässään, Rinteestä tietysti puhumattakaan.
Jospa Paateron ja Rinteen sekoilut avaisivat laajemminkin silmiä sen suhteen, ettei valtionyhtiöiden omistajaohjaus ole tehtävä, joka voidaan tarpeen tullen vastuuttaa kenelle hyvänsä sopivaa aatetta myötäilevälle statistille. Pääministerinkin soisi toimivan johdonmukaisesti ja vastuullisesti. Rinteen toiminta ei kerro kummastakaan.
Demarit ovat Posti-casen myötä onnistuneet muiden mokiensa ohella myös vaikeuttamaan tulossa olevia muita työmarkkinaneuvotteluja. Nyt kun hallitus ja sen omistajaohjaus ovat lähteneet valtion intressien ja omistusten turvaamisen sijasta turvaamaan perinteisin työväenliikkeen keinoin ja lausein pienen ihmisen asiaa, tietävät työntekijäliitot nyt tasan tarkkaan, mitä narua tulevina kuukausina kannattaa vetää. AY-liike veti keväällä isolla rahalla demarien vaalivankkureita, ja nyt Rinteellä on takaisinmaksun aika. Mistäpä ottaa Antti rahat? En epäile hetkeäkään kumman Antti Rinne valitsisi, jos vaihtoehtoina ovat 1) työmarkkinoiden sekoittamatta jättäminen olemalla puuttumatta työehtosopimuskiistoihin, silläkin uhalla, että demarien kannatus saattaa tästä ainakin lyhyellä tähtäimellä kärsiä, tai 2) kaikkinainen sopiva ja epäsopiva vaikuttaminen sopimusasioihin esiintymällä työntekijäpuolen etujen turvaajana, silläkin uhalla, että seurauksena on lakkoaalto ja sellaisia palkankorotuksia myös julkiselle sektorille, joihin ei ole varaa, mutta demarien kannatus voisi tästä hyötyä jonkin verran. Tietysti ”ei ole varaa” on jo itsessään käsite, jota ei demarien sanakirjasta löydy. Aina on varaa, kun otetaan esimerkiksi toisten rahapussista, otetaan lisää velkaa, tai kuten Rinne jo mielihalunsa ilmaisi, käydään varastamassa tulevaisuuden eläkeläisten eläkkeistä.