Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 419 721
  • 11 257

Fremont

Jäsen
En ole oikein osannut arvostaa demareiden aivoituksia, mutta kaipa tällainen Rinteen tapainen änkyrä johdossa saadaan tosiaan muutama peräkammarinpoika jalkeille antamaan ääni parinkympin lisä-kaljarahan toivossa.

Guzenina nostetaan valtiovarainministeriksi, ja Rinne epäilemättä hapuilee työministerin paikkaa jotta pääsee rohmuamaan loputkin työväestön säästöt. Ihalainen kammetaan jonnekkin arkistonhoitajaksi. Ihan perus demarimeiniki päälle siis...
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ihan nyt selvyyden vuoksi todettakkon, että Rinnettä ei koskaan ole todettu tuomioistuimissa syylliseksi talousrikoksiin.
Asianomistajarikoksessa osapuolet voivat sopia jutun keskenään. Jos sopuun ei päästä, niin sitten ei auta muu kuin mennä rosikseen, ja silloinkin ainoastaan mikäli sinne halutaan mennä. Jos rahallinen intressi osoittautuu huomattavaksi ja asia ehtii käydä viranomaisilla, niin syyttäjä voi nostaa toki syytteen riippumatta asianosaisten mielipiteistä. Rinteen tapauksissa osapuolet ovat nähtävästi sopineet asiat ottamatta rikosseuraamusmenettelyä mukaan.

Minusta taparikollinen Jan Vapaavuori pääministerinä on huomattavasti vaarallisempi ajatus kuin rikosoikeudellisesti nuhteetonta elämää harjoittanut Antti Rinne valtiovarainministerinä.
Sinulla on oikeus mielipiteeseen, vaikka se olisi kuinka höperö tahansa. Assholes and opinions are very much alike, everybody's got one. Jos ihminen on useampaankin kertaan osoittanut ettei tähän ole raha-asioissa luottamista, niin en millään saa tuosta kovaa meriittiä ajatellen mahdollista valtiovarainministerin tehtävää. Ei tuollainen homma ketkuille sovi.

Erikoiset on sinulla standardit, ei voi muuta sanoa. Vapaavuoren rikoset eivät haittaa, mutta Rinteen toiminta, joka ei ole täyttänyt rikoksen tunnusmerkistöä, on vakavampi ongelma. Hiljaiseksi vetää.
Vapaavuoren tekemisistä olen sanonut sanottavani toisessa ketjussa, enkä pidä hänen menneisyyttään tältä osin kunniallisena. En kuitenkaan pidä häntä kategorisesti epäluotettavana, jos hän on 17-vuotiaana vedellyt päin näköä jotakuta ja myöhemmin rattitöppäillyt. Tuomittavaa on. Sen sijaan ihminen joka toistuvasti osoittaa toiminnallaan ettei erota toisten rahoja tai yhteisiä rahoja omistaan, ei mielestäni ole henkilö jolle voisi uskoa huomattavaa taloudellista vastuuta.

Sinulla pitääkin vetää siellä hiljaiseksi. Et kuitenkaan älyä hiljentyä oikeista syistä. Sinun pitäisi demareihin kallellaan olevana ymmärtää hävetä sitä, että demarit ovat nyt saaneet vetäjäkseen epäluotettavan tyypin, joka rottailee yhteisten rahojen kanssa. Tai mistä minä tiedän, kuinka suurena plussana demarit pitävät tuollaista ceeveetä. Kun aatteen kovaa ydintä on käydä ahkerasti toisten rahapussilla, niin kukapa sellaista revohkaa sopisi paremmin vetämään kuin joku luonnostaan vilunki jamppa.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Raha-asioissa todistetusti kusettaneen Rinteen nousu valtiovarainministeriksi olisi jo sen luokan vitsi, jopa tuossa omia etujaan ajavien hölmöläisten hyvävelikerhossa, jota eduskunnaksi kutsutaan, että itkun ja naurun raja hämärtyy entisestään. Enpä olisi vielä joku aika sitten uskonut voivani ikävöidä Urpilaista valtiovarainministerinä.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Antti Rinne tänään linjapuheessaan "Nyt on keskityttävä kotimaisen kysynnän kasvattamiseen - meillä ei ole varaa jäädä odottamaan,että kasvu vaan jostain tupsahtaisi"

Eli demarit kääntävät todella takkinsa ja alkavat ajamaan veronalennuksia?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ilman sarvia ja hampaita: onko Rinteellä jotain lukihäiriöitä tai esiintymisongelmia?

Katselin linjapuhetta, niin hän sönkötti ja stiplaili oikein huolella ja luki kaikkea suoraan jostain paperinivaskasta?

Ei oikein ole 2000-luvulla Rinteen esiintymistaidot.. ei tosin ay-liikekään..
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Olen tavannut henkilöitä, joiden mielestä myös AKT:n ex-pääjehu Räty oli mainio seuramies ja mukava tyyppi.....

Tunnen mittavan määrän väkeä, jotka ovat molemmista mainituista juuri tuota mieltä. Ja lienevät tavanneet näitä kumpaakin paljon enemmän kuin täkäläiset perusnimimerkit. Se jäi kyllä epäselväksi, mitä tekemistä tällä asialla on SDP:n, sen harjoittaman politiikan tai edes näiden henkilöiden aseman kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Tunnen mittavan määrän väkeä, jotka ovat molemmista mainituista juuri tuota mieltä. Ja lienevät tavanneet näitä kumpaakin paljon enemmän kuin täkäläiset perusnimimerkit. Se jäi kyllä epäselväksi, mitä tekemistä tällä asialla on SDP:n, sen harjoittaman politiikan tai edes näiden henkilöiden aseman kanssa.
Ei sillä varmaan olekaan, mutta on aika vaikea päästä politiikassa alkua pidemmälle, jos on epäsosiaalinen ja epäsympaattinen mulkku. Hyvin monet politiikassa pärjänneet osaavat olla mukavasti ihmisten kanssa. Usein kovin eri tavoin poliittisista kysymyksistä ajattelevat ihmiset tulevat oikein mukavasti toimeen myös keskenään. Väännöt jäävät saliin, kabinetteihin ja kameroiden eteen. Parin tunnin kuluttua kahvilassa ja saunassa tullaan oikein kivasti juttuun. Sama juttu äänestäjien ja kenen hyvänsä kanssa asioitaessa, nuo ihmiset osaavat toimia toisten ihmisten kanssa.

Se on taas eri juttu, kuinka aitoa tuo kaikki kenenkin kohdalla on. Moni poliitikko on kyllä sosiaalisesti lahjakas ja kanssakäymisessään luonnollinen.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kääpiö ei nyt taida kovin Persu olla, sori

Olen miettinyt persujen linjaa suhteeessa natseihin, rasisteihin ja kriitikkoihin. Natsit saivat kenkää, rasistien osalta Soini sanoi, että jos tuomioita tulee niin persuedustajat saavat kenkää. Mutta siellähän persujen "ainoa " sivari edelleen nikottelee, tuomioistaan huolimatta. Tuotakaan en oikein ymmärrä, että jos itseä ei ole huvittanut lähteä 50 kilometrin marsseile niin miten Halla-aho kehtaa olla niin valtavan isänmaallinen. Saat vastata Halla-Aho. Ja paremman puutteessa joku muu persu.

Kun tuota porukkaa katsoo niin ei Rinnekään aivan kamalalta vaikuta.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters

Halla-ahohan on sanonut, että oli voimakkaasti vihreisiin kallellaan armeija-iässä ja valitsisi nyt toisin. Aivan samaa sanoi muuten myös muuan Pekka Haavisto.

Mutta vähemmän yllättäen sinua ei haittaa se, että puolustusministerinä häärii sivaristakin luistanut heppu. Merkillinen ihottuma, kun estää sivaripalveluksen, mutta ei puolustusministerin pestiä.

Rinne pääsee nyt toteuttamaan vaalipuheensa, niitä odotellessa. Hauskasta on, että kun demarit ovat verissäpäin puolustaneet Jutan takuutuksia ym.., niin nyt he ovat heittämässä koko höskän roskikseen ja Rinteen kanssa antamassa Kreikan velat anteeksi. Vaaliväittelyitä odotellessa...
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tunnen mittavan määrän väkeä, jotka ovat molemmista mainituista juuri tuota mieltä. Ja lienevät tavanneet näitä kumpaakin paljon enemmän kuin täkäläiset perusnimimerkit. Se jäi kyllä epäselväksi, mitä tekemistä tällä asialla on SDP:n, sen harjoittaman politiikan tai edes näiden henkilöiden aseman kanssa.

Räty oli perinteinen ay-mies ja huolimatta joistain positiivisista kommenteista ja tapaamisista lähinnä v-mäinen tyyppi, jonka sotkuja on puitu oikeudessa asti. Rinteestä liikkuu samanlaisia juttuja.

En menisi vannomaan, että ay-taustalla pärjää 2010-luvun politiikassa, mutta jäädään odottelemaan.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Lauri Ihalainen?

No jaa, hänhän tuli vanhoilla ay-meriiteillä ja lähinnä siksi, ettei demareilla ollut nuoria ja parempia tarjolla. Sehän on ollut demarien ongelma jo pitkään, ukkoutuva puolue, jotka eivät mediaseksikkyydessä pärjää stubbeille ja haavistoille.

Mutta nyt viisuja katsellessa ei oikein ajatus kulje, niin jätetään kommentointi hetkeksi tähän.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
.. Ja mitä vittua ikä tässä merkitsee?!?!

Ei varsinaisesti merkitsekään. Tuli vaan tuossa sivussa mieleen, demarien ongelmahan on pitkään ollut se, että missä nuoret ja osaavat demarit? Nuoret vasemmistolaiset eivät juuri demareista välitä, eikä heitä tästä voi syyttää, puolue tasapainoilee ideologioiden välillä, on ay-jäärät ja sitten on oikeistodemarit.

Selkeyden vuoksi nuorien on helpompi valita vaikka vihreät tai sitten kokkarit..
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ihis on myös hauska heppu siitä, että on nykyään Jyrkin hallituksessa kovinkin arvostettu kokoomuslaisten silmissä, mutta kun mennään muutama vuosi ajassa taaksepäin, niin suurempaa saatanaa ei maan päältä löytynyt.
Ihalainen on mielestäni ollut melko sukka ministerinä. Mutta hänen arvonsa onkin hänen taustassaan, joka omalta osaltaan on edistänyt hallituksen työrauhaa. Tarkoitan tällä sitä, että ay-liikkeiden protestointi hallituksen työvoimapolitiikkaa kohtaan olisi todennäköisesti ollut paljon suurempaa, jos työministerinä olisi ollut joku muu kuin näiden oma mies.
 
Tuotakaan en oikein ymmärrä, että jos itseä ei ole huvittanut lähteä 50 kilometrin marsseile niin miten Halla-aho kehtaa olla niin valtavan isänmaallinen.
On vaikea auttaa asiassa, jos ymmärrys ei riitä.
Voin kuitenkin aloittaa kysymyksellä.
Määräytyykö isänmaallisuus sillä, että on lähtenyt 50 kilometrin marsseille? Eli ei marsseja, ei isänmaallisuutta?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Määräytyykö isänmaallisuus sillä, että on lähtenyt 50 kilometrin marsseille? Eli ei marsseja, ei isänmaallisuutta?

Ei määräydy, ainakaan suoraan.

Tuli tästä mieleen, että naureskelin itse ensi alkuun puolustusministeri Haglundin valinnalle, mutta olen kääntänyt kelkkani, yksi parhaita puolustusministereitä, mitä meillä on ollut. Isänmaallinen mies kyseessä.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
On vaikea auttaa asiassa, jos ymmärrys ei riitä.
Voin kuitenkin aloittaa kysymyksellä.
Määräytyykö isänmaallisuus sillä, että on lähtenyt 50 kilometrin marsseille? Eli ei marsseja, ei isänmaallisuutta?

Voidaan myös kysyä mikä oikeus on kritisoida maahanmuuttajia yhteiskuntaan osallistumattomuudesta ja laiskuudesta henkilöillä jotka sluibaavat armeijasta kun ei kiinnosta fyysinen rasitus?
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Määräytyykö isänmaallisuus sillä, että on lähtenyt 50 kilometrin marsseille? Eli ei marsseja, ei isänmaallisuutta?

Ei välttämättä määräydy ja aseistakieltätyminenkin on minusta ihan ok, jos se tapahtuu maailmankatsomuksellisista tai uskonnollisista syistä. Sen sijaan minusta Halla-ahon siviilipalvelus on ristiriidassa hänen muiden poliittisten mielipiteidensä kanssa. Siitä ja Halla-ahon rimpulasta olemuksesta tulee mieleen, että Halla-ahon siviilipalveluksen ensijaisena motiivina on ehkä ollut halu vältellä fyysisiä ponnistuksia. Ja olisihan armeijassa joutunut asumaan yhdessä tavallisen rahvaan kanssa.

Tähän samaan linjaanhan sopii Halla-ahon tapa huudella netin välityksellä puskista törkeyksiä eri kansanryhmille. Tuskin hänestä on miestä mennä puhumaan näitä asioita suoraan ko kohderyhmälle.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Voidaan myös kysyä mikä oikeus on kritisoida maahanmuuttajia yhteiskuntaan osallistumattomuudesta ja laiskuudesta henkilöillä jotka sluibaavat armeijasta kun ei kiinnosta fyysinen rasitus?

Niin, Suomen laissa on mahdollisuus korvata tämä siviilipalveluksella. Kuten luomakunnan kruunu Pekka Haavistokin. Hänkin osallistuu kovasti maanpuolustuskeskusteluun, vaikkei hänellä ole sinun mielestäsi siihen oikeutta?

Vai tarkoititko sluibailijalla tässä kohtaa Carl Haglundia?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tähän samaan linjaanhan sopii Halla-ahon tapa huudella netin välityksellä puskista törkeyksiä eri kansanryhmille. Tuskin hänestä on miestä mennä puhumaan näitä asioita suoraan ko kohderyhmälle.

Tässä asiassa olet kyllä totaalisen väärässä. Halla-Ahohan kävi esim. Lieksassa puhumassa näkemyksistään tilaisuudessa, jossa paikalliset somalit ja muut maahanmuuttajat olivat sankoin joukoin kunniavieraina ja jotka omilla puheenvuoroillaan ihan alleviivasivat kaiken sen "stereotypiaksi" väitetyn, jota Halla-Ahokin on moneen kertaan tuonut ilmi.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tässä asiassa olet kyllä totaalisen väärässä. Halla-Ahohan kävi esim. Lieksassa puhumassa näkemyksistään tilaisuudessa, jossa paikalliset somalit ja muut maahanmuuttajat olivat sankoin joukoin kunniavieraina

Kai Halla-aho nyt uskaltaa viralliseen tilaisuuteen tulla, mutta uskaltaako hän mennä esim. Kontulan ostarille kertomaan maahanmuuttajille mielipiteitään heistä. Arhinmäki muuten kävi aikoinaan paljon vaalien alla Itä-Helsingin baareissa juttelemassa ihmisten kanssa.
 
Voidaan myös kysyä mikä oikeus on kritisoida maahanmuuttajia yhteiskuntaan osallistumattomuudesta ja laiskuudesta henkilöillä jotka sluibaavat armeijasta kun ei kiinnosta fyysinen rasitus?
Toki voidaan kysyä. Mutta mielestäni tuollaisella kyselyllä ei ole kovin suurta arvoa.
Mielestäni olennaisempaa kuitenkin on se, että Halla-aho on kouluttautunut ja työllistynyt, toisin kuin henkilöt, joiden maahanottamista hän kritisoi. Ja olennaisinta on se, että joku ylipäätään on nostanut keskusteluun aina Arkadianmäkeä myöten sen, onko järkevää raahata Suomeen ulkopuolelta henkilöitä, joilla ei ole myytäväksi kelpaavaa ammattitaitoa.

Vielä parempi oikeutus kritiikille mielestäni olisi, mikäli olisi nettomaksaja.

penaz kirjoitti:
Sen sijaan minusta Halla-ahon siviilipalvelus on ristiriidassa hänen muiden poliittisten mielipiteidensä kanssa.
Kerrotko, minkä Halla-ahon poliittisten mielipiteiden kanssa siviilipalveluksen suorittaminen on ristiriidassa?
Esimerkiksi Kekkoselta onnistui yhteistyö Neuvostoliiton kanssa varsin hyvin siihen nähden, että hän oli toiminut punaisia teloittaneen ryhmän komentajana sekä ollut värvääjänä Vienan retkikunnalle.

Tähän samaan linjaanhan sopii Halla-ahon tapa huudella netin välityksellä puskista törkeyksiä eri kansanryhmille.
Netin välityksellä tavoittaa hyvin helposti suuren lukijakunnan. Toisekseen, onko Halla-aho suunannut viestinsä vain maahanmuuttajille? Voisitko myös mainita pari törkeyttä, jota Halla-aho on netin välityksellä puskista huudellut?

Tuskin hänestä on miestä mennä puhumaan näitä asioita suoraan ko kohderyhmälle.
Ensinnäkin myös ko. kohderyhmän kykenee tavoittamaan netin välityksellä. Siis sikäli, jos kohderyhmästä löytyy lukutaitoisia ja joku on heille tietokoneen ja nettiyhteyden hankkinut.
Toisekseen, Halla-aho oli helmikuussa puhumassa mm. Lieksassa ja paikalla oli monia somaleita sekä ilmeisesti muitakin henkilöitä, jotka pakolaisbisneksestä hyötyvät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös