Mainos

Sosialidemokraatit – SDP

  • 1 551 460
  • 12 095
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja muut altavastaajat
Lehtinen ei ole varmaan 20 vuoteen enää ollut demareissa missään "vaikuttajan" roolissa. Toki itse lukeudun hänen "faneihinsa" ja joskus mietin, että olisiko hänestä voinut olla suurempaankin rooliin puolueessa.

Mitä Tanneriin ja tannerilaisuuteen tulee, niin juuri tuollainen kompromissihakuisuus monesti nykyvasemmistolta puuttuu. Sitä todella tarvittaisiin nykypolitiikassa varsinkin näinä aikoina. Lindtmanin johdolla toki ollaan jo vähän liikuttu oikeaan suuntaan.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Tuo kompromissihakuisuus puuttuu oikeastaan ihan läpi koko poliittisen kentän tällä hetkellä. Oikeastaan sitä pahemmin, mitä lähemmäs äärilaitoja edetään. Tällaisia Tannerin kaltaisia hahmoja tarvittaisiin tällä hetkellä politiikan johtoon, että päästäisiin noista omista poteroista pois ja tajuttaisiin, että tässä tempoilevassa politiikassa ja tarpeettomassa riidan haastamisessa ei ole mitään järkeä, eikä vie ainakaan Suomea millään tavalla eteenpäin.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Kiista rajalaista synnyttänyt uudentyyppisen kriisin puolueeseen Liisa Jaakonsaaren mukaan.
Jonkin verran yksinkertaistaen voi sanoa, että toisessa leirissä suomettuminen on ajattelun pohjalla, ja toisessa siitä halutaan visusti eroon.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja onhan tämäkin sieltä ja syvältä.

Voi että tätä oikeassa olemisen tarvetta, jossa tarkoitus pyhittää keinot. Jännä, ettei asiaa olla edes sivuttu demariketjussa.
 
ipaz

Jäsen
Lasse Lehtinen kirjoittaa Demokraatti-lehdessä laitavasemmiston vaarasta SDP:lle Suomen turvallisuusnäkyvinkkelistä. Mm. Erkki Tuomioja mainitaan nimeltä näistä joiden vasemmistoaate ei ole hyväksi Suomelle.

Muutama lainaus tekstistä:

"Kun nyt kesällä 2024 joukko vanhempia demarivaikuttajia teki vetoomuksen rajalakia vastaan, siinä oli samanlaisia kaikuja vuoden 1973 hengestä. Tuolloin vasemmistodemarit vetosivat kansalaisiin ja eduskuntaan vaatimalla ”EEC:lle ei – kyllä YYA:lle”.
Talousyhteistyö Länsi-Euroopan demokraattisten maiden kanssa kun uhkasi kaikkia mahdollisia oikeuksia, ja vain yhteistyötä Neuvostoliiton diktatuurin kanssa piti kannattaa.
Historian pitkä kaari näkyy siinä, että Erkki Tuomioja on ollut molempien vetoomusten moottori."

"Esimerkiksi suomalainen, vasemmistolle läheinen ”rauhanliike” on vuosikymmenten aikana marssinut monta kertaa Yhdysvaltoja ja sen imperialismia vastaan. Saman joukon kellokkaat eivät ole kovin usein vuosina 2014-2024 kantaneet kylttejä, joissa lukisi ”Venäjä pois Ukrainasta!” tai ”alas Venäjän imperialismi”."

"Vaara vasemmalta on sosialidemokratialle ehdottomasti suurempi uhka kuin oikealta."

Viimeksi muokattu:

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Lasse Lehtinen kirjoittaa Demokraatti-lehdessä laitavasemmiston vaarasta SDP:lle Suomen turvallisuusnäkyvinkkelistä. Mm. Erkki Tuomioja mainitaan nimeltä näistä joiden vasemmistoaate on hänen mukaansa liikaa vasemmalla, eikä siten hyväksi Suomelle.

Muutama lainaus tekstistä:

"Kun nyt kesällä 2024 joukko vanhempia demarivaikuttajia teki vetoomuksen rajalakia vastaan, siinä oli samanlaisia kaikuja vuoden 1973 hengestä. Tuolloin vasemmistodemarit vetosivat kansalaisiin ja eduskuntaan vaatimalla ”EEC:lle ei – kyllä YYA:lle”.
Talousyhteistyö Länsi-Euroopan demokraattisten maiden kanssa kun uhkasi kaikkia mahdollisia oikeuksia, ja vain yhteistyötä Neuvostoliiton diktatuurin kanssa piti kannattaa.
Historian pitkä kaari näkyy siinä, että Erkki Tuomioja on ollut molempien vetoomusten moottori."

"Esimerkiksi suomalainen, vasemmistolle läheinen ”rauhanliike” on vuosikymmenten aikana marssinut monta kertaa Yhdysvaltoja ja sen imperialismia vastaan. Saman joukon kellokkaat eivät ole kovin usein vuosina 2014-2024 kantaneet kylttejä, joissa lukisi ”Venäjä pois Ukrainasta!” tai ”alas Venäjän imperialismi”."

"Vaara vasemmalta on sosialidemokratialle ehdottomasti suurempi uhka kuin oikealta."

Presidentintekijä Lehtinen on (jälleen) asian ytimessä. Suomalaiset demarit ovat joutuneet taas 2000-luvulla sivuraiteelle pohjoimaisesten veljespuolueiden kehityksestä, vaikka oli kaikki vapaus tehdä länsimielisempää politiikkaa. Mutta mainitun baskeripään "pitkä kaari " on antanut vahvan leimansa puolueen nykysuuntaan.

Oli luojan lykky, että meillä oli vain pinnalta ideologinen vasemmistodemari viimehallituksen pääministerinä. Kuvitelkaa sitä tilannetta, jossa AIDOSTI Halosen/Tuomiojan/Kiljusen kaltainen kaveri olisi johtanut valtioneuvostoa. Suomi ei olisi saanut aikaiseksi päätöstä natojäsenyydestä, saati saanut puolueettomuuden synonyymiä, eli Ruotsia mukaan sillä dynaamisella esikuvalla, jota maamme länsinaapurille näytti. Enpä olisi uskonut, mutta: Kiitos Sanna Marin oppotunistisesta ja hyvin niljakkaasta poliittisesta ideologiastasi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Todellinen valtiomiestason kirjoitus Lasse Lehtiseltä. On mielestäni suoranainen onnettomuus, että Lehtisen oma poliittinen ura on jäänyt ennen kaikkea taustavaikuttajana toimimiseen. Hänestä olisi voinut tulla mitä erinomaisin pääministeri esimerkiksi.

Vaikka hieno kirjoitus on saanut ennen kaikkea myönteistä huomiota, Twitterin reaktioiden perusteella osa demareista näyttää olevan kirjoituksesta pöyristyneitä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Oli luojan lykky, että meillä oli vain pinnalta ideologinen vasemmistodemari viimehallituksen pääministerinä. Kuvitelkaa sitä tilannetta, jossa AIDOSTI Halosen/Tuomiojan/Kiljusen kaltainen kaveri olisi johtanut valtioneuvostoa. Suomi ei olisi saanut aikaiseksi päätöstä natojäsenyydestä, saati saanut puolueettomuuden synonyymiä, eli Ruotsia mukaan sillä dynaamisella esikuvalla, jota maamme länsinaapurille näytti. Enpä olisi uskonut, mutta: Kiitos Sanna Marin oppotunistisesta ja hyvin niljakkaasta poliittisesta ideologiastasi.

Kun tuota prosessia seurasi demarien sisällä jäi sellainen mielikuva, että

a) Suomen kansan enemmistö kääntyi NATO-jäsenyyden kannalle. Tapahtui helmi-maaliskuun vaihteessa 2022.
b) Ay-liikkeen isot taustavaikuttajat ja osa johdosta kääntyi NATO-jäsenyyden puolelle ja Marin vähitellen myös.

SDP:n puheenjohtaja ja Suomen pääministeri olisi voinut a-studiossa 1.3. 2022 ottaa myönteisen NATO-kannan helpottaakseen Suomen liittymistä. Marin kieltäytyi. Ratkaisiko Sanna Marin todella Nato-jäsenyyden? | Verkkouutiset

Sekä presidentti että pääministeri vaikenivat Suomen NATO-jäsenyydestä vielä kun kansan enemmistö kannatti jäsenyyttä. Molempien tuki jäsenyydelle olisi ollut tarpeen, jos jotain poikkeuksellista olisi esimerkiksi Ukrainassa tapahtunut. Kuten Ukrainan tappio. Samasta syystä arvaisin, että molemmat odottivat suu kiinni.

Jos Marin olisi tässä tilanteessa todennut, että Suomen kansan enemmistö on oikeassa ja kannatan NATO-jäsenyyttä, se olisi ollut kiitoksen paikka. Marin ei tätä tehnyt vaan liukui muiden mukana eikä tukenut kansaa.

Oma arvioni on, että Tuomiojakin olisi päätynyt Suomen NATO-jäsenyyden kannalle pääministerinä kun SDP:n kannattajien, Suomen kansan sekä SDP:n vaikuttajien/intressiryhmien enemmistö olisi siihen päätynyt.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Lasse Lehtinen kirjoittaa Demokraatti-lehdessä laitavasemmiston vaarasta SDP:lle Suomen turvallisuusnäkyvinkkelistä. Mm. Erkki Tuomioja mainitaan nimeltä näistä joiden vasemmistoaate ei ole hyväksi Suomelle.

Muutama lainaus tekstistä:

"Kun nyt kesällä 2024 joukko vanhempia demarivaikuttajia teki vetoomuksen rajalakia vastaan, siinä oli samanlaisia kaikuja vuoden 1973 hengestä. Tuolloin vasemmistodemarit vetosivat kansalaisiin ja eduskuntaan vaatimalla ”EEC:lle ei – kyllä YYA:lle”.
Talousyhteistyö Länsi-Euroopan demokraattisten maiden kanssa kun uhkasi kaikkia mahdollisia oikeuksia, ja vain yhteistyötä Neuvostoliiton diktatuurin kanssa piti kannattaa.
Historian pitkä kaari näkyy siinä, että Erkki Tuomioja on ollut molempien vetoomusten moottori."

Lehtiseltä hyvää tekstiä. Olisi erinomainen valtiomies edelleen. Haastava ja toivottavasti ei samalla tavalla jakava ongelma vajaan vuoden päästä on rajalain uusi käsittely. Lakihan on voimassa vain vuoden. Eduskunnassa 2025 SDP:n laitavasemmisto, Vihreiden laitavasemmisto sekä Vassarien laita- ja äärivasemmisto (kuten Kontula, Yrttiaho jne) ovat uuden mahdollisuuden edessä.

Julistaako vielä silloinkin suomalainen oikeusvaltio tuhotuksi ja ihmisoikeudet Suomessa romukoppaan? SDP:n sisällä nähdään kuinka hyvin disinformaation opit ovat menneet perille. Onneksi selvä enemmistö SDP:ssä on pikemminkin tannerilaisia poliitikkoja. Ainakin vielä enkä usko, että tilanne muuttuu. Silti oikeusvaltion tuhon sanoman levittely rajalain osalta on se, mitä Kreml haluaa kuulla ja mitä se käyttää lyömäaseena länttä vastaan.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aika paljonhan rajalain mentyä läpi oli tätä "R.I.P. oikeusvaltio"-viestintää, mutta toistaiseksi tämän narratiivin ei voine sanoa olleen opposition kannatukselle myönteinen asia.

Tiedä sitten mihin Demarit puolueena ovat menossa. Lindtman halunnee 2027 pääministeriksi miltei hinnalla millä hyvänsä ja tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka ison vaihteen populismissa puolue tulee ottamaan 2026 alkaen. Rinteen vappusatanen vuonna 2018 oli menestyksekäs veto ja voi olla, että Demarit pyrkivätkin agitoimaan suuret ikäluokat uurnille ja Rinteen avokätiset vaalilupaukset vuonna 2019 tulevat jäämään kakkoseksi, kun Lindtman lupaa laittaa Suomen kuntoon. AY-väki vielä mukaan taistoon, niin vaalivoitto jo häämöttää.

Demareiden ongelmana voi kuitenkin sanoa, että koko ajan henkilökeskeistyvämmässä politiikassa itse puheenjohtajan ympärille ei ole kehittynyt mitään Antti-ilmiötä. Toki toisenkin Antin johdolla puolue saavutti 2019 vaalivoiton, vaikkei Rinne itse mikään kovin suosittu hahmo missään vaiheessa ollut.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Jos Marin olisi tässä tilanteessa todennut, että Suomen kansan enemmistö on oikeassa ja kannatan NATO-jäsenyyttä, se olisi ollut kiitoksen paikka. Marin ei tätä tehnyt vaan liukui muiden mukana eikä tukenut kansaa.

Oma arvioni on, että Tuomiojakin olisi päätynyt Suomen NATO-jäsenyyden kannalle pääministerinä kun SDP:n kannattajien, Suomen kansan sekä SDP:n vaikuttajien/intressiryhmien enemmistö olisi siihen päätynyt.

Tiedän jotain miltä prosessi Ruotsin suunnalta näytti ja kyllä se oli nimenomaan Niinistö ja Marinin, jotka käänsi kuningaskunnan pään. Tuomioja höpetteli vielä Tukholmassa Suomen ja Ruotsin yhteyksien tiivistämisestä vaihtoehtona NATO:lle. Marin taas kävi nahkatakissa lumoamassa ruotsalaiset monella tavoin, myös NATO-polulle, eikä myöskään laittanut mitään varauksia Suomen jäsenyydelle. Varauksia kylvettiin kyllä muualta vasemmalta (sekä vihreistä) ja se työ jatkuu sieltä edelleen. Oma lukunsa on tietysti kekkoslandiaan jääneet kepun väyryset, tai ymmärrystä vailla olevat persujen niikot, mutta heitä ei kukaan ota vakavasti edes omissa puolueissaan. Demareissa sen sijaan elää tietty vaara väärille poluille eksymisestä, kuten Lehtinen kirjoittaa.

Täytyy oikein ottaa santsikuppi kahvia, kun huomaan puolustelevani Marinia......
 
Marinilla oli merkittävä rooli Ruotsinkin osalta siinä vaiheessa kun kantansa oli selvä. Silloisen ulkoministeri Haaviston mukaan Tuomioja ja Marin tekivät merkittävän työn taivutellessaan Ruotsin demarihallituksen NATO-jäsenyyden kannalle. Haavisto: ”Sanna Marin ja Erkki Tuomioja taivuttelivat Ruotsin demarit Natoon” ja Kiihkeä Nato-vuosi: Pekka Haavisto kertoo kulissien takaisesta väännöstä | Uutispodcast

Haavisto kertoi näkemyksensä vuosi myöhemmin, joten hänellä on ollut aikaa asettaa kunkin demarin toimia kontekstiinsa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitä tulee Demareiden sisäiseen pitkän aikavälin valtataisteluun, Ruusujen sotaan, todella mielenkiintoista nähdä, kenen ympärille puolueen vasemmistosiipi, eli marinistit tulevat ryhmittymään. Ote puolueessa on tällä hetkellä varsin vankasti lindtmanisteilla, mutta taisto ei varmasti ole vielä ohi.

Ilmari Nurminen ei ole kyennyt nostamaan profiiliaan ja suuri yleisö taitaa muistaa edelleen lähinnä Sanna Marinin ystävänä. Oletankin siis, että johtohahmo tulee olemaan joko puolueen talousekspertti Matias "Pohjanmaan Piketty" Mäkynen tai Nasima Razmyar ja näistä kahdesta odotan Razmyarin voittavan.

Yli 14 000 ääntä Helsingistä vuonna 2023 puhuu puolestaan ja muutenkin hänen ympärillään näyttää olevan pöhinää, joten en ihmettelisi vaikka vuosikymmenen lopulla nähtäisiin todellinen Nasima-ilmiö. En myöskään ihmettelisi, vaikka hänen ystävänsä Antti Lindtmanin nemesis Sanna Marin tarjoaisi omaa koneistoaan Razmyarin käyttöön, jahka sen aika on. Onhan Sanna Marinilla ja Nasima Razmyarilla toki erojakin, mutta suomalaisessa vasemmistossa on tällä hetkellä todellinen supertähtivaje. Mikäli Minja Koskela tai jokin Vihreiden nousevista nimistä ei valtikkaa kykene kaappaamaan, voi Razmyarilla olla paikka iskeä.

Polarisoiva hahmohan Razmyar toki on. Persuille hän saattaa maahanmuuttajataustansa myötä olla Mariniakin suurempi mörkö, mutta polarisoituneessa ja edelleen polarisoituvassa ilmapiirissä voi Razmyarin kaltaiselle hahmolle olla suuri tilaus.

Sosiaalisessa mediassa Nasima ei ole vielä mikään merkittävä hahmo. Instagram-seuraajia on hänellä alle 11 tuhatta (10,9t) , mikä on pieni osa jopa Minja Koskelaan (41,8t) ja Fatim Diarraan (31,4t) nähden, joten henkilöbrändinsä kaupallistaminen on edelleen vaiheessa, mutta hän varmasti saa siihen konsultointiapua, mikäli sitä haluaa.

Kenties voi olla jopa Nasiman etu, ettei hän ole vielä kasvona liian kulunut. Vaikka hän julkisuuden henkilö onkin ollut pitkään. Näinhän oli myös Sanna Marininkin kohdalla ja loppu on historiaa.

Nasimasta voisin kirjoittaa joskus enemmänkin. Sanotaan loppuun varmuuden vuoksi se, etten itse hänen faninsa ole, poliittisten positioideni ollessa enemmän oikealla, mutta joka tapauksessa ollut mielenkiintoista seurata hänen nousuaan maamme politiikan eliittiin ja mitä vielä on edessä. Pinnan alla kuplii?

Mitä mieltä kanssakirjoittajat ovat Nasima Razmyarista?
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Mitä mieltä kanssakirjoittajat ovat Nasima Razmyarista?
On syytä muistaa Nasiman yläluokkainen tausta; isä kuului Afganistanin kommunistihallinnon nokkamiehiin, ja sai palkinnoksi suurlähettilään viran Mosovasta. Nasima kävi diplomaatin lapsena Moskovan
ranskalaista koulua.
Kun Neuvostoliitto luhistui, ja valta vaihtui myös Afganistanissa, eikä paluuta sinne ollut, niin perheen oli lähdettävä Suomeen turvapaikan hakuun. Varmaan joku muukin Euroopan maa olisi kelvannut, mutta Suomi lienee ollut käytännön (käteisvarojen puute?) sanelema juttu.
Toki Nasima on lukenut, kielitaitoinen ja sivistynyt ihminen, mutta enpä voi arvioida, kuinka syvällä kommunistiset juuret ovat.
 
En muuten ihmettelisi, vaikka Nasiman menestys saisi tulevaisuudessa aikaan keskustelun perustuslakimme muutoksesta. Nasima kun ei ole oikeutettu asettumaan ehdolle tasavallan presidentiksi, sillä hän ei ole syntyperäinen Suomen kansalainen. 2036 asetelma tulee oletettavimmin olemaan Valtonen vs. Marin, mutten ihmettelisi vaikka Nasimankin nimi pyörisi spekulaatioissa, mikäli hän esim. pääministerinä on toiminut.

Nasiman ohella Elisa Gebhardilla voi olla mahdollisuus nousta merkittävään asemaan, mutta huomioiden hänen olevan vasta ensimmäisen kauden kansanedustaja, hänen aikansa tulee vasta myöhemmin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tiedä sitten mihin Demarit puolueena ovat menossa. Lindtman halunnee 2027 pääministeriksi miltei hinnalla millä hyvänsä ja tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka ison vaihteen populismissa puolue tulee ottamaan 2026 alkaen. Rinteen vappusatanen vuonna 2018 oli menestyksekäs veto ja voi olla, että Demarit pyrkivätkin agitoimaan suuret ikäluokat uurnille ja Rinteen avokätiset vaalilupaukset vuonna 2019 tulevat jäämään kakkoseksi, kun Lindtman lupaa laittaa Suomen kuntoon. AY-väki vielä mukaan taistoon, niin vaalivoitto jo häämöttää.
Lindtman oli varmaan itsekin jo varma tulevasta pääministeripaikastaan, mutta eurovaalitulos oli valtava shokki hänelle. Sen näki hänen olemuksestaan. Ei tiennyt mitä sanoa tai ajatella. Nyt lämmittelevät suhteitaan Kokoomukseen, koska on täysin mahdollista, ellei jopa todennäköistä, että Petteri Orpo jatkaa pääministerinä 2027. Lindtmanille kelpaa mainiosti valtiovarainministerin salkku siinä vaiheessa kun kipeimmät leikkaukset on tehty.
 
Kokoomus on toden totta myös pitänyt kannatuksensa yllättävänkin korkeana, vaikka hallitustaival on heillekin ollut vaikea. Toki voi olla Demareillekin ehkä hyvä, ettei kuntohuippu tapahdu osu liian aikaiseen. Li-ilmiö tuli ja meni, Vihreätkin etsivät itseään. Demareillahan voisi olettaa nyt erinomainen paikka iskeä, mutta Kokoomuksen kannatuksen lasku antaa edelleen odottaa itseään.

Vuoden 2027 vaaleihin on vielä aikaa runsaasti (Päivä päivältä ne toki lähenevät.) ja asetelmat kärjessä oletettavasti tiivistyvät vaalien lähestyessä, mutta ajatus Orpo II:sta on kieltämättä mielenkiintoinen. Demarit kun eivät mitä oletettavimmin halua jäädä oppositioon toiseksi kaudeksi peräkkäin ja jos Keskustakin on kyytiin pyrkimässä, voi olla, että Persut jäävät sivuun. Joka tapauksessa, olivat Demarit sitten ykkönen tai kakkonen, erittäin mielenkiintoista nähdä, miten salkkujako tulee menemään. Marinistit (Vai voikohan jo alkaa sanoa razmyaristit?) kun Lindtmanin on syytä myös pitää tyytyväisenä.

Nasimasta vielä. Vaikka muuntautuminen Sanna Marin 2.0:ksi ei välttämättä olekaan se kannattava vaihtoehto, tiettyä särmää hänen henkilöbrändinsä mielestäni vielä kaipaa. Tunnettu henkilöhän hän on jo pitkään ollut, mistä kertoo, että TTK:ssakin hän kävi pyörähtämässä jo vuonna 2010, mutta toisin kuin esim. Antti "Kanki-Kaikkonen" Kaikkosen kohdalla, ohjelma ei tehnyt hänestä vielä varsinaista kansansuosikkia. Onhan Nasima ollut monta kertaa esim. iltapäivä- ja naistenlehtien kansikuvahenkilönä, mutta tietty pullantuoksuisuus, ei nyt ihan Annika Saarikon tapaan, mutta kuitenkin hänestä huokuu, vaikka voimakassanainen vasemmistolainen hän onkin. Ehkä mallia voisi ottaa Yhdysvaltalaisesta vasemmiston supertähdestä Alexandria Ocasio-Cortezista, eli AOC:sta.

Mikäli Minja Koskelasta ei kehkeydy uumoilemaani supertähteä, viimeistään silloin on Nasimalla sauma iskeä. Ministerin salkku on joka tapauksessa käytännössä varma, mikäli Demarit seuraavassa hallituksessa ovat ja olisi todella mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi jos hän esim. seuraisi Elina Valtosta ulkoministerinä. Silloin mahdollisuudet Nasima-ilmiöön voisi olla olemassa.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yhtenä Nasiman etuna voisin sanoa olevan sen, että vaikka häntä jo pitkän linjan poliitikkona voikin jo pitää, ei hän ole vielä kunnolla ehtinyt ryvettyä yhdessäkään "gatessa". Lisäksi hänen roolinsa Stadion-säätiön hallituksen puheenjohtajana on varmasti lisännyt hänen verkostojaan yhteiskunnan eri alueilla. On lisäksi syytä huomioida, että hän on vasta 39-vuotias. Sanna Marin on toki vuotta häntä nuorempana jo entinen pääministeri, mutta poliitikkona Nasima on edelleen nuori, muttei kokematon.

Erittäin mielenkiintoista nähdä hänen tulevat peliliikkeensä. Ryhmittyykö Demareiden vasemmisto yksissä tuumin hänen taakseen, vai nähdäänkö hänen ja Matias Mäkysen välillä jonkinlainen kilpailu.
 
hk65

Kyllähän Nasima ainakin jo osaa jonkinasteista muunneltua totuutta puhua. T. "Stadion-säätiö maksoi olympiamatkat" ja korostetaan vielä ettei Helsingin kaupunki ole antanu toiminta-avustusta. Mitä nyt tietty muuten vaan avustavat kulujen kanssa. Jäi ilmeisesti oma toimintakertomus lukematta.

Jännä sinänsä, ettei tähänkään paskapuheeseen kukaan sen erityisemmin tarttunut.
 
Taisi puhua niin totta kuin osasi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös