Jos kuitenkin sen verran talouspolitiikkaa yleisellä tasolla, että kilpailukykyä ei voi mitata yksin palkoista. Etkä sinä lainkaan niin väitä, mutta tämä on demarien ja vassarien talouspoliittisen kritiikin pääongelma. He pitkälti väittävät.
Jaahas. Minun silmissäni on juurikin niin, että porvarileirissä kilpailukykyongelma on ollut ikään kuin synonyymi duunareiden liian korkeille palkoille, kun taas demarit ja vassarit ovat esittäneet esimerkiksi väylämaksujen alennuksia tai koulutukseen ja osaamiseen satsaamista, joilla kilpailukykyä voitaisiin parantaa.
Sen sijaan osaamiseen ja koulutukseen satsaamisesta olen samaa mieltä.
Kaikki ovat varmasti samaa mieltä tästä, mutta siitä, mihin koulutukseen ja osaamiseen tulisi panostaa, puhutaan kovin vähän. Ainakaan kirkkoslaavin ja sukupuolentutkimuksen huippuosaamisella ei kilpailukykyä paranneta. Joku saattaa keksiä muutaman muunkin tältä kantilta joutavan osaamisalan.
Tästä kanssa samaa mieltä. On helppo sanoa, että koulutukseen ja osaamisen pitää panostaa, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Epämääräisyys ei ole yksin demarin ongelma.
On helppo sanoa, että koulutukseen ja osaamisen pitää panostaa, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?
Vähemmän on enemmän, panostuksia oikeisiin kohteisiin ja profilointia, jäykkyyden sijaan nopea reagointi on valttia jne.
Ja vielä vähän konkreettisemmin: jokaisessa niemessä ja notkelmassa ei tarvitse opiskella saksaa eikä olla omaa amk:ta, poistetaan turhat päällekkäisyydet, profiloidutaan omiin vahvuusalueisiin, mutta tehdään enemmän yhteistyötä, tarvittaessa reagoidaan entistä nopeammin äkillisiin työvoiman osaamistarpeisiin jne.
Tässä tuli toistettua sama epämääräisyys useammalla sanalla. Mitkä ovat edes ne osaamisen, tekemisen ja tuotannon päälinjat, joihin Suomen tulisi panostaa ja joiden kilpailukykyyn haetaan parannusta koulutuksella ovat edelleen hämärän peitossa. Kaivos- ja metsäteollisuus ovat ainakin poissa laskuista, jos yhtään seuraa äänekkäimpien koulutuksesta huolestuneiden muita kannanottoja. Telakkateollisuus lienee yksi passeli, kunhan raaka-aineet ovat peräisin muualta, eikä niiden tuotannon ympäristövaikutuksista ole silloin niin suurta lukua.
Kaikki ovat varmasti samaa mieltä tästä, mutta siitä, mihin koulutukseen ja osaamiseen tulisi panostaa, puhutaan kovin vähän. Ainakaan kirkkoslaavin ja sukupuolentutkimuksen huippuosaamisella ei kilpailukykyä paranneta. Joku saattaa keksiä muutaman muunkin tältä kantilta joutavan osaamisalan.
Aika rohkeita linjauksia on sanoa, ettei jostain alasta olisi mitään hyötyä kilpailukyvylle tai toisinpäin. Vaatinee sinulta aika vakuuttavan ennakointiaineiston taustalle?
Lisäksi kannattaa miettiä sitä, että tarvitaanko kaikissa aineissa (tai yliopistoissakaan) opiskella maisteriksi asti vai voisiko osa siirtyä kandin jälkeen suoraan työelämään. Tämäkin olisi osa jäykkyyden purkua.
Yksittäisiä humanistisia oppialoja on tietysti helppo nimetä sellaisessa hengessä, että yhteen tai muutamaan kohdistuvilla radikaaleillakaan leikkauksilla ei olisi esimerkiksi Suomen kilpailukykyyn sanottavaa vaikutusta. Näin voisi hyvin ollakin, vähintään lyhyellä tähtäimellä, ja mahdollisesti millä hyvänsä tähtäimellä. On kuitenkin hyvä muistaa, että eri tieteenalojen muodostama joukko on monisyinen ja sanoisinko vahvasti ristiinkudottu kompleksinen kokonaisuus. Yksittäisten alojen tai oppiaineiden merkitys näkyy monenlaisina vaikutuksina yhteiskuntaan, myös poikkitieteellisissä suhteissa, ja eri aikaväleillä. Siksi käyttäisin suurta harkintaa sen suhteen, mistä lähtökohdista minkäkin tieteenalan yhteiskunnalle tuottamaa arvoa kulloinkin tarkastellaan. Vaikka olenkin patamustana porvarina jonkinmoinen ns. kakunkasvattamisen sekä yksityisten toimijoiden kilpailukyvyn puolestapuhuja, niin en näe mielekkäänä tehdä jakoa eri oppialojen "hyödyllisyyden" välillä pelkistetysti kilpailukyvyn edistämisen tyyppisten kriteerien avulla - mitenkään akateemisen maailman suomalaiselle yhteiskunnalle tuottamaa kilpailukyvyn edistämisvaikutusta aliarvioimatta. Tosin naistutkimus oli tässä yhteydessä sikäli osuva maininta, että kyseinen oppiala vaikuttaa olevan melko politisoitunut ja lähtökohdiltaan erittäin arvoväritteinen, vähän kuten itänaapurissa aikanaan opetettu "marxilainen taloustiede". Suhtaudun kyllä naistutkimuksen kokonaispanokseen yhteiskunnan kannalta jonkinlaisella varauksella.No, korjataan sitten, etten usko noiden kahden mainitun Suomen kilpailukykyä parantavaan vaikutukseen. Voit toki olla eri mieltä.
Jos eri tieteenaloja ryhdytään arvottamaan niin voimakkaasti, että muutamien kohdalla niiden koko olemassaolo suomalaisessa yliopistolaitoksessa kyseenalaistuu, on viesti koko tiedeyhteisölle kovin synkeä. Tällainen politiikka voi ainakin joillakin aloilla vaikuttaa myös akateemisen tutkimuksen näivettymiseen, tai ainakin tieteentekijöiden lähtöön muille kampuksille. Koskien mahdollisesti sellaisiakin aloja, jotka eivät olisi arvottamisen suhteen edes ihan myrskyn silmässä.
Yksittäisiä humanistisia oppialoja on tietysti helppo nimetä sellaisessa hengessä, että yhteen tai muutamaan kohdistuvilla radikaaleillakaan leikkauksilla ei olisi esimerkiksi Suomen kilpailukykyyn sanottavaa vaikutusta. Näin voisi hyvin ollakin, vähintään lyhyellä tähtäimellä, ja mahdollisesti millä hyvänsä tähtäimellä. On kuitenkin hyvä muistaa, että eri tieteenalojen muodostama joukko on monisyinen ja sanoisinko vahvasti ristiinkudottu kompleksinen kokonaisuus. Yksittäisten alojen tai oppiaineiden merkitys näkyy monenlaisina vaikutuksina yhteiskuntaan, myös poikkitieteellisissä suhteissa, ja eri aikaväleillä. Siksi käyttäisin suurta harkintaa sen suhteen, mistä lähtökohdista minkäkin tieteenalan yhteiskunnalle tuottamaa arvoa kulloinkin tarkastellaan.
Vaikka olenkin patamustana porvarina jonkinmoinen ns. kakunkasvattamisen sekä yksityisten toimijoiden kilpailukyvyn puolestapuhuja, niin en näe mielekkäänä tehdä jakoa eri oppialojen "hyödyllisyyden" välillä pelkistetysti kilpailukyvyn edistämisen tyyppisten kriteerien avulla - mitenkään akateemisen maailman suomalaiselle yhteiskunnalle tuottamaa kilpailukyvyn edistämisvaikutusta aliarvioimatta.
Jos eri tieteenaloja ryhdytään arvottamaan niin voimakkaasti, että muutamien kohdalla niiden koko olemassaolo suomalaisessa yliopistolaitoksessa kyseenalaistuu, on viesti koko tiedeyhteisölle kovin synkeä. Tällainen politiikka voi ainakin joillakin aloilla vaikuttaa myös akateemisen tutkimuksen näivettymiseen, tai ainakin tieteentekijöiden lähtöön muille kampuksille. Koskien mahdollisesti sellaisiakin aloja, jotka eivät olisi arvottamisen suhteen edes ihan myrskyn silmässä.
Olen pitkälti samaa mieltä. Lienee kuitenkin syytä palauttaa mieleen, että tämän keskustelun taustalla on yksioikoiset ja populistiset heitot, kuinka koulutus parantaa Suomen kilpailukykyä...
Mielenkiintoinen ajatus, vai on koulutus parantaa Suomen kilpailukykyä populistinen heitto. Tottahan tuo on, vaikka noin yleisellä tasolla sanotaankin.
Tottahan toki, ja jonkinlainen tolkku pitää olla näissä karsimis-keskusteluissa. Tämä sama "ilmiö" on havaittavissa muillakin alueilla. Kaikkea yritetään nykyään arvioida sen suhteen, miten ne tuottavat kilpailukykyä, työpaikkoja, veroeuroja jne. Hyvä esimerkki on tapaus Guggenheim, jonka ympärillä puhutaan lähinnä vain rahasta, kuten matkailutuotoista ja työpaikoista. Taidemuseon ydin on muuttunut rahantekokoneeksi. Sama uhkaa monesti tiedettä.
No tämä ei ole Demari-ketjun aihe, joten tämä tästä.
Keskustelu eri tieteenalojen merkityksestä yhteiskunnalle on epäilemättä jatkuvasti tarpeellista. Ei tieteen tekeminen saa kuitenkaan olla itseisarvoista toimintaa, kuin mihinkään johtamatonta rukousmyllyn pyörittämistä, hieman kärjistetysti sanottuna. En myöskään pidä arvossa sen tyyppisiä latteuksia kuin esim. "kaikki tieteet ja alat ovat yhtä arvokkaita" tai "ei rahalla ja tuloksilla voi mitata kaikkea". On ehdottomasti oltava erilaisia mittareita, joiden perusteella tieteellistä työskentelyä on mahdollista kehittää ja ohjata laajemmat tarpeet ja päämäärät huomioiden. Mutta Fordélia kompatakseni, tällä ei ole enää demarikeskustelun kanssa mitään tekemistä.Olen pitkälti samaa mieltä. Lienee kuitenkin syytä palauttaa mieleen, että tämän keskustelun taustalla on yksioikoiset ja populistiset heitot, kuinka koulutus parantaa Suomen kilpailukykyä.
Hienosti kompattu. Lausahdus on populistinen juuri sen vuoksi, että se on aukottomasti tosi vain yleisellä tasolla.
Et ilmeisesti ymmärrä populismin määritelmään, kun näin sanot. Korkeampi koulutus parantaa ihmisten valmiutta innovatiivisuuteen ja tätä kautta kilpailukyvyn parantamiseen. Geezermäiseen tyyliin yrität sumentaan tämän totuuden poimimalla yksitäisiä koulutusohjelmia, joilla ei ole suoraa yhteyttä rahalla mitattavaan kilpailukyvyn kasvuun.
Keskustelu eri tieteenalojen merkityksestä yhteiskunnalle on epäilemättä jatkuvasti tarpeellista. Ei tieteen tekeminen saa kuitenkaan olla itseisarvoista toimintaa, kuin mihinkään johtamatonta rukousmyllyn pyörittämistä, hieman kärjistetysti sanottuna. En myöskään pidä arvossa sen tyyppisiä latteuksia kuin esim. "kaikki tieteet ja alat ovat yhtä arvokkaita" tai "ei rahalla ja tuloksilla voi mitata kaikkea". On ehdottomasti oltava erilaisia mittareita, joiden perusteella tieteellistä työskentelyä on mahdollista kehittää ja ohjata laajemmat tarpeet ja päämäärät huomioiden. Mutta Fordélia kompatakseni, tällä ei ole enää demarikeskustelun kanssa mitään tekemistä.
Totta kai. On ihan selvää, että lyhyellä tähtäimellä sanotaan nyt vaikkapa että japanologian, kirkkoslaavin ja folkloristiikan merkitys an sich suomalaisten hyvinvoinnille ja etenkin maan taloudelle on olematon. Sen sijaan juuri oikeanlaisten osaajien valmistuminen työmarkkinoiden käyttöön esimerksi muutamilta tekniikan ja talouden aloilta on kuin polttoainetta moottoriin. Perspektiivierot ovat huomattavia.Sen verran vielä heitän tähän keskusteluun, että tieteiden ja alojen arvokkuus riippuu tottakai näkökulmasta ja arviointikriteereistä. Talouden ja kilpailukyvyn kannalta arvokkaampia ovat tietyt alat ja joltain toiselta näkökannalta jotkut toiset alat. Nyt kun politiikkakin on pitkälti talouspolitiikkaa, "ymmärrettävästi" tieteen ja koulutuksenkin kohdalla arvoon nousevat suoraan taloudellista hyötyä tuottavat alat.
Minä en lopeta tähän legendaan puuttumista. Jos kaikki muutkin puolueet pl. Keskusta tekivät saman lupauksen, niin miten juuri Kokoomuksen lupaus ostettiin? Katainen oli tosiasiassa lupauksessa maltillisempi, sillä kertoi että korotus ei voi tapahtua yhdellä kertaa vaan vaatii useampia kierroksia.Toinen pointti oli se, että käytännössä Kokoomus osti lupauksillaan roimista palkankorotuksista v. 2007 eduskuntavaalivoiton,