Sosiaalisten tilanteiden pelko - Kärsitkö siitä?

[Museoesine]

Hienoa, että olet saamassa valtaa itsellesi. Jo tuo, että olet mennyt tilanteisiin kertoo siitä, että olet oikealla tiellä. Ei muuta kuin tsemppiä jatkoon! Lisää vaan itsensä rääkkäämistä ja positiivisia kokemuksia niin valta siirtyy koko ajan yhä enemmän sulle.

Kiitos tsemppauksesta. Tuon alkukesän kurssin jälkeen kävin toisen esiintymistaitoon painottuvan kurssin, joten kesän aikana sain enemmän esiintymiskokomusta kuin koko koulu- ja opiskeluaikana yhteensä tätä ennen. Tulostakin tuli, sillä kurssin viimeisessä esiintymisessä kahden muun opiskelijan kanssa en huomannut jännittäväni ja olin kuulemma jopa hymyillyt oman puheenvuoroni aikana. Kurssi tosin päättyi omalta osaltani perinteiseen jäätymiseen, kun parin minuutin puheenvuoroon en keksinyt mitään sanottavaa. Traumoja tästä ei tällä kertaa jäänyt, koska tuoreessa muistissa oli huomattavasti parempiakin esiintymisiä.

Tänään oli ensimmäinen kurssien ulkopuolinen testi, kun ainejärjestömme kävi esittäytymässä uusille opiskelijoille. Jo esittäytymistä suunnitellessamme olin ollut tavoitteistani poiketen halukas esiintymään. Oma esiintymiseni onnistui todella hyvin, vaikka esittäytymiseen valmistautuminen ei sujunutkaan ryhmältämme ongelmitta. Jännittämistä en huomannut ollenkaan ja pystyin hakemaan katsekontaktia yleisöön. Toki tilannetta helpotti se, etten esiintynyt yksin, mutta tällä hetkellä olen varsin luottavainen tulevien esiintymisten suhteen. Olisiko 17 vuoden ajan riesanani ollut esiintymispelko väistymässä viimeinkin?

 

[scholl]

Puheen pitäminen yleisölle tms esiintyminen: Tästähän nyt ei pidä edes kaikki näyttelijätkään, saati sitten paniikkihäiriöinen äijä!

Voiko tuo olla iästä kiinni? Parikymppisenä inhosin tuota, mutta nykyään se tuntuu mahtavalta ja olen mielelläni esiintymässä. Tähän pätee se, että kun hallitset asian niin sanat seuraavat. Kielitaito on parantunut, joten ei tule sellaisia ongelmia, että joutuu sanoja hakemaan ja sitten toisaalta on se verran suurempi osaaminen kuin esimerkiksi 15 vuotta sitten, ettei tarvitse opetella sitä ulkoa, mitä on puhumassa.

Itse inhoan yli kaiken puhelimessa puhumista. Ensinnäkin se soi aina väärään aikaan ja häiritsevät keskittymistä. Lankanumeron aikaan homma oli vielä hallussa, mutta kännykkä on saanut asiat riistäytymään käsistä. En halua kertakaikkiaan vastata puheluihin, jotka tulevat numeroista, joita en tunnista ja muutenkin välillä pidän äänettömällä, jotta pystyn tekemään asioita rauhassa. Toivon, että jos on tärkeää niin soittavat toimistoon ja saan sieltä tiedon. Henkilökohtaisia asioita voi hoitaa kirjeitse tai sähköpostitsekin. Turha soitella minulle ja yrittää kaupitella jotakin. Joskus vastaan, mutta se vituttaa. Samoin joillekin tuntemattomille ihmisille soittaminen vituttaa. Nykyään kännykkäajalla se hetki on usein väärä. Vituttaa soittaa jollekin, joka ei kuitenkaan välttämättä keskity siellä toisessa päässä siihen asiaan tai että hän olisi valmistautunut ja osaisi vastata heti. Olisi paljon helpompi hoitaa asia sähköpostitse. Toki ystävien ja perheen kanssa on ihan mukavakin jutella puhelimessa, jos aika on sopiva. Tosin nämäkin on kivempia hoitaa messengerissä, kun silloin voi tehdä muitakin asioita samanaikaisesti. Samoin sellaiset puhelut ovat ihan ok, jossa vain sanelen nopeasti asiat ja oletan, että sen mukaan toimitaan, mutta jos tulee tyhmiä kysymyksiä niin saatan vittuuntua salamannopeasti ja alkaa tykittää takaisin.

Myöskin naisille soittaminen on ihan urpoa. Siis tuntemattomille. Saan aina välillä jonkun numeron, mutten soita niihin ikinä. Miksi soittaisin jollekin baarimuijalle. Jos joku haluaa tuntea minut niin eikö hänen pitäisi soittaa minulle ja saada vakuuttuneeksi asiasta. Jotenkin koko kuvio menee väärinpäin, että minun, joka on kuitenkin aina se skeptisempi, pitäisi muka soitella. Pitäisikö soittaa ja sanoa, että sillä on nyt viisi minuuttia aikaa vakuuttaa minut siitä, että meidän kannattaa olla yhteydessä vai mitä olettavat, kun antavat numeron.

 

[sampio]

Toki ystävien ja perheen kanssa on ihan mukavakin jutella puhelimessa, jos aika on sopiva. Tosin nämäkin on kivempia hoitaa messengerissä, kun silloin voi tehdä muitakin asioita samanaikaisesti.

Joskus samaa mieltä schollinkin kanssa. Messengerissä ei lisäksi haittaa, vaikka pitäisi muutaman minuutin tauon, miettii vastausta kymmenen sekuntia tai keksii jotain jutun juurta. Kännyn kanssa vastaavaa ei viitsi tehdä. Lisäksi puhelimessa ainakaan minä en viitsi heittäytyä kovin letkeäksi, se on paljon intiimimpi ja virallisempi väline kommunikointiin. Puhelimella soitetaan, kun asia tulee saada nopeasti selville, sähköpostilla, messengerillä tekstiviestillä tai kasvotusten voi sitten jaaritella ja heittää läppää.

Puhelimella asiointia en pidä vastenmielisenä ja oikeastaan pärjään sen kanssa erinäisissä virallisissa yhteyksissä varsin hyvin. Ystävien kanssa asiointiin se ei silti ole paras mahdollinen väline.

 

[scholl]

Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa

Tämä on huvittava kohta. Itse lähden kyllä siitä, että olen itse se arvovaltainen henkilö ;)
Tosin aina arvovaltaa ei ole ollut riittävästi, koska olen monesti uhannut esim. järjestää jollekin potkut, mutta se ei ole aina onnistunut tai en ole jaksanut viedä asiaa eteenpäin.

Aika harvoin törmää sellaiseen ihmiseen, jota voisi kunnioittaa niin paljon, että se jännittäisi siinä mielessä. Ei tule itseasiassa mieleen ketään. Ehkä joku Donald Trumpin tapaaminen voisi olla sellainen tilanne, jossa pitäisi vähän valmistautua, ettei jäisi heti kättelyssä jyrän alle. Jotkut taas ovat niin mitäänsanomattomia tai ikävystyttäviä ihmisiä, ettei heidän kanssaan jaksa keskustella.

Sen verran olen shakinpelaaja, että minua vituttaa sellaiset tilanteet, missä tiedän etukäteen sönkötyksen tapahtuvan. Siis sellainen esim. missä saan huonoa palvelua. Inhoan yli kaiken esim. tapahtumia, missä on numeroimattomat paikat. En halua mennä sellaisiin, koska on vastenmielistä etsiä paikkaa. Joskus toki tulee käytyä, mutta ei ole mukavaa.

Sitten minua vituttaa kaiken tilanteet, joissa joku istuu paikallani. Välillä stadioneilla käy niin. Joskus homma järjestyy, joskus taas kun kohteliaasti asiasta huomauttaa niin joku ei-tarkka ihminen sanoo, että istu siihen. Se on ihmeellinen ajatusmaailma. Jos jollain on joku paikka niin hän on oikeutettu siihen paikkaan. Epätäsmällisyys vituttaa yli kaiken. Joskus olen istunut sitten siihen viereiselle väärälle paikalle ja koko sellainen odottava tunnelma siitä, että joku mulkku tulee kohta minulle mussuttamaan siitä, että olen väärällä paikalla. Vähän sama kuin jos ajaisi pummilla tai ei olisi tv-lupaa. Olisi vituttavaa odottaa. Monesti en toki ole kohtelias, vaan jos on oikein retale siinä ja hommasta ei meinaa tehdä mitään niin saatan sanoa vain, että vittuun siitä. Pitää osata toimia kansan tasolla. Kohtelias meininki ei tehoa kaikkiin.

Samoin se jos tietää, että jossain on tungosta niin en mene sellaiseen. On sitten kyse ruokakaupasta, kuntosalista tai vaikkapa uimastadionista. Se on paljon mukavampi asioida silloin, kun ei ole tungosta. Säästää paitsi aikaa niin niitä tilanteita, jossa saa purra hammasta, tulee vähemmän. Jos on paljon ihmisiä niin silloin on aina yleensä urpoa porukkaa ja se ottaa suunnattomasti päähän. Liian heterogeenista porukkaa. Ja se palvelun taso jää liian alhaiseksi.

 

[duud]

Eihän sitä pysty ulkopuolinen ymmärtämään kun tavallaan sitä ei käsitä sellainenkaan, joka noista pelkotiloista kärsii. Noinkin helppo homma kuin lipun ostaminen konduktööriltä voi koitua ylivoimaiseksi tehtäväksi, koska siinäkin joutuu sosiaaliseen ja itselle vieraaseen tilanteeseen. Varmasti ko. kirjoittajakin pääsi tuosta pelosta kun sai siihen tilanteeseen tarvittavat rutiinit.

Eli ymmärrän kyllä mistä tuokin kirjoittaja puhuu, mutta onneksi itsellä asiat eivät ole noin pahassa jamassa.

Itselleni välillä tulee tilanne tukalaksi kun joudun työssäni soittelemaan erilaisille ihmisille yöaikaan ja pyytämään heitä tekemään työnsä. Se on itselle pirullista, kun tiedän miten inhottavaa on itse herätä puhelimen hälytysääneen. Välillä menee tosiaan useampikin tupakka poltellessa ennenkuin saan aikaiseksi puhelun.

Muuten ei ihan hirveän vastenmielistä ole olla yhteyksissä minkäänlaisiin ihmisiin. Nuo pakolliset yösoitot vain tökkii pahasti.

-duud-

 

[tahtookirjoittaa]

Myöskin naisille soittaminen on ihan urpoa. Siis tuntemattomille. Saan aina välillä jonkun numeron, mutten soita niihin ikinä. Miksi soittaisin jollekin baarimuijalle. Jos joku haluaa tuntea minut niin eikö hänen pitäisi soittaa minulle ja saada vakuuttuneeksi asiasta. Jotenkin koko kuvio menee väärinpäin, että minun, joka on kuitenkin aina se skeptisempi, pitäisi muka soitella.

Itse pyrin baarivosujen suhteen siihen, että numeroita vaihdetaan päittäin, ja sitten vain odottelen, että nainen ottaa yhteyttä. Jos ei yhteydenottoa kuulu, asia saa minun puolestani jäädä siihen. On tosiaan aivan naurettavaa, että kun muija tekee baarissa aloitteen ja illan päätteeksi antaa puhelinnumeron, niin yhtäkkiä meikäläisen pitäisikin olla se "tavoittelijaosapuoli". Hyvä yritys, muttei yleensä onnistu. En tiedä, mihin naiset tuolla pyrkivät - onko se tunnetusti heikommalla itsetunnolla(?) varustetun sukupuolen joku testi, että "olenko mä ton mielestä oikeesti niin haluttava, et se haluu ite ottaa muhun yhteyttä"? Sitten taas, kun nainen on tarpeeksi kiinnostunut, hän kyllä pyytää numeroa, ja hyvä jos edes aamuun asti menee, kun puhelin jo pirisee...

 

[Tanskanen]

Ite en oo kovin sosiaalinen tuntemattomien seassa. Enemmän semmonen tarkkailia. Sitten tuttujen kesken oon ihan mielelläni vaikka se keskipiste, ihan sama, tuttujahan siinä ollaan.

-Puhuminen yleisön edessä
Eipä oikeastaan häiritse tippaakaan. Jos tarvii puhua yleisön edessä, niin sitten tarvii. Jos puhe ei jotakin mielytä, niin se on sen ongelma, ei mun.

-Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja)
Ei tuota ongelmia. Oikeestaan aina on ollut auktoriteetti ongelma, mutta erilainen. "auktoriteettisen" henkilön kanssa on helppoa puhua, koska voi puhua täysin vapaasti. Ei ne ole yhtään "ylempänä" kuin muut.

-Puhuminen puhelimessa
En tykkää yhtään puhua puhelimessa vieraiden ihmisten kanssa.
Tai siis... Eihän siinä ite puhelöussa mitään, esim. kun mulle soitetaan yms.
Soittamisen kynnys on vaan jotenkin suuri.

-Joku tarkkailee sinua kun teet jotain
Jaa-a. Sinänsä häiritsee, kun joku kyylää, kun ite on tekemässä jotain. Eiks niillä ole parempaakaan tekemistä? Menis vaikka ite tekemään myös jotain, eikä tyhmänä tollottas vieressä.
Toisaalta suorituskyky tehtävässä, kuin tehtäväss paranee jos on uteliata silmiä katselemassa.

-Syöminen toisten ihmisten joukossa
Tuttujen kanssa no-problemo. Eniten häiritsee ne tyhmät keskustelut.
Miks pitää väkisin koittaa vääntää juttua jostain säästä ja uutisista, jos ei toista tunne eikä ole mitään sanottavaa toiselle?

-Kirjoittaminen toisten ihmisten joukossa
Ei tuota ongelmia.

-Kokeiden, tenttien tekeminen
Eihän tässä mitään ongelmia ole.

-Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen
Luonnistuu hyvin niin tuttuihin kuin vieraisiinkin.

Tunnistatko persoonakuvauksen:
-Huomionsaamisen pelko eri tilanteissa, esim ruokailu, juhla tai tauko työpaikalla
Otan oikeestaan mielelläni huomion itseeni.

-Pelko että mokaa itsensä punastumalla, änkyttämällä tai jollain muulla tavalla
Suotta tämmösii pelkämään. Kaikki mokailee joskus.

-Vaikea katsoa toisia ihmisiä silmiin
Ei ole vaikeuksia. Katon mielelläni toista ihimistä silmiin, etenkin vastakkaisen sukupuolen edustajaa.
Kuuluu vaan hyviin tapoihin, ja onb ärsyttävää kun puhutellaan ja toinen kyylää johonkin viereiseen seinään.

Aiheuttavatko yllämainitut tilanteet:
-Sydämentykytystä, hikoilua, vapinaa, lihasjäykkyyttä, suunkuivaamista, huimausta, päänsärkyä tai hengenahdistusta?

Pulssi nousee herkästi jännityksestä. Ja muutenkin jännittää todella helposti, mutta aina se menee heti ohi, kun saa sen sosiaalisen tilanteen käyntiin.
Tiedostan olevani jokseenkin anti-sosiaalinen ja erakkomainen luonne. Mutta kukapa ei olisi? Paitsi satunnaiset kummajaiset.

 

[Kummeli]

Kyllä, pystyn allekirjoittamaan oikeastaan kaikki väitteet. En tykkää yhtään pitää esitelmiä koulussa, enkä muutenkaan puhua isolle porukalle. Tosin tuo opettajalle puhuminen ei jännitä, kun meillä yleensä opettajat on sen verran rentoja, että se on kuin kaverille puhuisi.

 

[Fordél]

Olisiko 17 vuoden ajan riesanani ollut esiintymispelko väistymässä viimeinkin?

Kyllähän teikäläisellä näyttää nyt olevan sellainen tekemisen meininki, että eteenpäin mennään varmasti koko ajan. Mihin se sitten päättyy, on vaikea sanoa ja kait sitä sellainen pieni pelko säilyy koko ajan. Se on kuitenkin jo todella kova suoritus jos pelko ei häiritse elämää eikä vähennä sun mahdollisuuksia toimia vaikka työelämässä.

Ei muuta kuin jatka samaa rataa ja rääkkäile itseäsi tasaisen väliajoin niin ei pääse tuokaan taito ruostumaan. Itse koitan seurata perässä.

 

[Fordél]

Kaksi helkkarin ahdistavaa tilannetta hoidettu tällä viikolla ja molemmat ihan kunnialla. Ehkä tämä tästä, ainakin yritys on kova. Hyvä fiilis.

 

[Palstalegenda]

Muistan kun en lukiossa ja yliopistovuosieni ensimmäisinä kolmena vuotena uskaltanut pitää mitään puheita, en edes taululle mennä matemaattisia tehtäviä kirjoittamaan, sillä hiki olisi punapäästä valunut valtoimenaan, vaikka taululla oli samaan aikaan monia muitakin ihmisiä, luonnollisesti vieläpä selkä luokkaa päin. Piti ihan YTHS:llä käydä käydä beetasalpaajia asian vuoksi hakemassa. Syke ei enää niin noussut, mutta muuten oireet olivat samat. Urheillessa ei muuten kannata olla beetasalpaajien vaikutuksen alaisena! Oli kummaa, kun hengästytti mutta syke oli alhainen.

Silloin esiintymiskammoaikoina ketutti suuresti ne tarinat, joita muutamat julkimot kertoivat: "Olin nuorena niin ujo, että en kyennyt mihinkään mutta nyt..." Ajatteli, ettei itse ainakaan koskaan muutu tuossa asiassa miksikään, että miksi ne noita yksittäistapauksellisia julkimojännitysasioita kertovat.

Vaan tulihan se muutos itsellenikin. Lopulta jopa huomasin olevani toisessa ääripäässä. Akateemiset puheviestintätaidot - kurssi jonka olin laistanut viimeiseen asti - pidin puheen ja sain suorastaan huvittavan suuret suosionosoitukset, josta tosin osa meni sisältöpuolenkin piikkiin. Vieläkin ovat ne muiden opiskelijoiden antamat kommenttilaput tallessa. Ei meinaa vieläkään uskoa, että se todellakin olin ja olen minä, joka nykyisin esiintyy noin.

Asiani ydin siis on, että vaikka se miltä tuntuu, niin muutos on - kornisti ilmaisten - oikeasti mahdollinen. En pitänyt yhtäkään puhetta lukiossa. Lintsasin ne kaikki. Tein kotitehtävät yliopistossa, mutta kerroin etten olisi tehnyt, jotten taululle olisi joutunut. Näiltä pohjilta nykyisin kykenen esiintymään ihan kenelle tahansa ja missä tahansa.

Mikä auttoi? Ehkä urheilu-urailun lopettaminen, ei ollut niin kroppa lämpimänä koko ajan. Ja ehkä se kun kännäsi opiskeluvuosina ihan riittävästi, niin rentoutui! Tai ehkä vain kasvaminen itsensä yli. Oppi rakastamaan lähes kaikkia ja kaikkea. Silloin ei enää jännitä niitä. Ehkä joskus siis kyse onkin itsekkyyden luopumisesta. Toki teitä on monia. Oikeasti en edes tiedä mitä tapahtui. Näin vain kävi ja hyvä niin.

 

[Ted Raikas]

Tutkitaanpas hieman tarkemmin noita aloitusviestissä olevia seikkoja, tullut vastattua näemmä vähän mukahauskasti.

Puhuminen yleisön edessä
Erittäin vaikea ja usein ahdistava asia. Olen erityisen huono esiintyjä silloin, kun on sen pakottava tarve. Yleensä esiinnyn parhaiten jos ei ole tarvetta ja ns. turhissa tilanteissa.

Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja)
Tämä vaihtelee vähän tilannekohtaisesti. Yleensä kyllä hermostuttava tilanne ja sellainen, missä unohtuu sanoa asioita ja kiirehtii ja hätäilee. Ei kuitenkaan ylitsepääsemätöntä.

Puhuminen puhelimessa
Tässä olen huono ja voisin sanoa jopa kärsiväni puhelinfobiasta. Vieraammalle ihmiselle ja jossain virallisessa asiassa olen usein ihan jäässä ja joudun kokoamaan itseni, että pystyn hoitaa asian. Tuttujenkin kanssa olen usein puhelimessa aika etäinen ja haluan päästä tilanteesta nopeasti eroon.

Joku tarkkailee sinua kun teet jotain
Tämäkin on ongelma usein. Hermostun ja jopa lamaannun jos joku tarkkailee tekemisiäni ja menee pasmat sekaisin. Saatan mokatakin.

Syöminen toisten ihmisten joukossa
Häiritsee toisinaan. Helposti tulee tarkkailtua muiden reaktioita ja mieluiten syön yksin, mutta sitä nyt ei voi välttää. Ei mitenkään liian hankala asia kuitenkaan. Kuten totesin, vaivaa toisinaan.

Kirjoittaminen toisten ihmisten joukossa
Tätä en ole koskaan niin ajatellutkaan. Luultavimmin ei ole suuri ongelma, mutta kuten edellisessä kohdassa, jos joku tarkkailee sivusta, niin asiat voi mennä aika tavalla pieleen. Yleensä haluan kirjoittaa omassa rauhassa.

Kokeiden, tenttien tekeminen
En oikein tiedä mitä tässä tarkalleen ottaen haetaan, mutta mitenkään hyvä tenttijä en ole. Hermoilen näitä tilanteita kovasti kyllä kuten esiintymisiäkin.

Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen
Ei ole ollut koskaan helppoa, joskin on kyllä vuosien saatossa huomattavasti parantunut. Olen kuitenkin kehno tekemään aloitteita ja usein ujostelen ja epäröin tehdä jotain eleitä. Pääasiassa sanoisin, että olen edelleen tässä asiassa varsin huono. Yleensä naisen pitää enemmän tehdä sitä aloitetta.

Huomionsaamisen pelko eri tilanteissa, esim ruokailu, juhla tai tauko työpaikalla
Silloin tällöin tulee hermoiltua, että joutuu kyseenalaisen huomion kohteeksi. Voi sekoittaa olotilaa.

Pelko että mokaa itsensä punastumalla, änkyttämällä tai jollain muulla tavalla
Hyvin tyypillinen pelkotila. Myös tapahtunutkin.

Vaikea katsoa toisia ihmisiä silmiin
Hieman yllättäen tämä ei ole suurikaan ongelma, etenkään nykyisin. Tietyssä olotilassa voi tietysti iskeä hämäännys, mutta pääasiassa olen ottanut tavaksi katsoa silmiin.

Aiheuttavatko yllämainitut tilanteet:
-Sydämentykytystä, hikoilua, vapinaa, lihasjäykkyyttä, suunkuivaamista, huimausta, päänsärkyä tai hengenahdistusta?
Kyllä vaan.

***

Täytyy todeta, että nuo oireet on monet aika lailla iso osa arkea minulla. Ehkä pitäisi tehdä asialle jotakin?

 

[Fordél]

Täytyy todeta, että nuo oireet on monet aika lailla iso osa arkea minulla. Ehkä pitäisi tehdä asialle jotakin?

Mielenkiintoista kyllä lukea Tedin listaa kun kuitenkin itse olen saanut erilaisen kuvan teikäläisestä näiden kirjoitusten perusteella. Toisaalta jos sallit niin teen olettamuksen, että tunnettu avarakatseisuutesi liittyy osaltaan tuohon, että tietää itse olevansa muuta kuin täydellinen. Tai ainakin allekirjoittaneen empatiat lähtee juuri tästä tuntemuksesta.

Jep ja mitä tulee itse aiheeseen niin ehdottomasti kannattaa tehdä jotain. Otat pieniä askeleita ja vähän rääkkäilet itseäsi niin huomaat pikku hiljaa meneväsi eteenpäin. Sitten nostat rimaa pikkasen ja taas rääkkäät itseäsi. Ei näissä hommissa auta oikein muu kuin mentä rohkeasti tulta päin. Ei kuitenkaan kannata mennä ilman suojaa vaan varaudut ja mieitit tilanteet etukäteen. Kyllä se siitä lähtee!

 

[Ted Raikas]

Mielenkiintoista kyllä lukea Tedin listaa kun kuitenkin itse olen saanut erilaisen kuvan teikäläisestä näiden kirjoitusten perusteella. Toisaalta jos sallit niin teen olettamuksen, että tunnettu avarakatseisuutesi liittyy osaltaan tuohon, että tietää itse olevansa muuta kuin täydellinen. Tai ainakin allekirjoittaneen empatiat lähtee juuri tästä tuntemuksesta.

Joo, eihän se tietty meinaa, että olisin jotenkin äärimmäisen sulkeutunut ja epäsosiaalinen. Joudun vaan usein ponnistelemaan monien asioiden suhteen, että saa toimittua. Syitä siihen voi miettiä. Uskoisin, että koulukiusatun tausta, hieman keskiverrosta poikkeavat intressit ja muut kiinnostukset, sekä varhaislapsuudessa syrjäinen asuinpaikan sijaintikin on voinut vaikuttaa tuohon. Voihan sitä olla kaikkea muutakin sopassa. Lisäksi ikä nyt tuo mukanaan asioita, en esim. teini-iässä ollut kauhean avarakatseinen verrattuna nykyiseen ja olin paljon sulkeutuneempikin.

Tiedostan kyllä monia sosiaalisen kanssakäymisen puutteita itsessäni ja ei se tilanne ihan noin katastrofaalinen silti ole, mitä listasin. Pystyn kyllä ottamaan itsestäni irti sen verran, että selviydyn arjessa, mutta ne on kuitenkin ongelmia siellä pohjalla ja ne joskus etenkin kovan stressin puskiessa päälle korostuvat haitallisesti.

Askel kerrallaan, kuten sanoit. =)

 

[Eino_Mies]

Ainakin osittain tämän ketjun aihetta käsittelee tänään Ylen tv2:lla klo 22.05 alkava Inhimillinen tekijä. Ohjelmassa keskustellaan paniikkihäiriöstä.

 

[Länäri]

Edit. Nada

 

[The Hawks]

Tunnistatko seuraavanlaiset tilanteet ja koetko ne kiusalliseksi ?
-Puhuminen yleisön edessä
-Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja)
-Puhuminen puhelimessa
-Joku tarkkailee sinua kun teet jotain
-Syöminen toisten ihmisten joukossa
-Kirjoittaminen toisten ihmisten joukossa
-Kokeiden, tenttien tekeminen
-Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen

Tunnistatko persoonakuvauksen:
-Huomionsaamisen pelko eri tilanteissa, esim ruokailu, juhla tai tauko työpaikalla
-Pelko että mokaa itsensä punastumalla, änkyttämällä tai jollain muulla tavalla
-Vaikea katsoa toisia ihmisiä silmiin

Aiheuttavatko yllämainitut tilanteet:
-Sydämentykytystä, hikoilua, vapinaa, lihasjäykkyyttä, suunkuivaamista, huimausta, päänsärkyä tai hengenahdistusta?

1. Yleisön edessä puhuminen on erittäin vaikeaa. Se on ollut sitä jo pikkupojasta lähtien. Koulussa esitelmiä jännitettiin kovasti jo päivätolkulla ennen itse ajankohtaa ja aikuisiällä sama asia on esim. puheiden sun muiden kanssa. Ei ole väliä vaikka olisi kuinka ennalta kirjoitettua tekstiä tms. Oireina vatsanvääntämistä, pientä huippausta, käsien tärräämistä ja kovaa jännitystä yleensäkin. Niin ja silläkään ei ole väliä vaikka olisi kuinka tuttuja ihmisiä edessä.

2. Arvovaltaisten ihmisten kanssa puhuminen ei tuota kovin suuria ongelmia. Menettelee ihan kohtalaisesti.

3. Puhelimessa puhuminen on ok nykyisin. Nuorempana oli ongelmia soittaa ennestään tuntemattomille ihmisille.

4. Tuon tarkkailun kanssa ei ole ongelmia. Ainoastaan joskus saattaa vähän vituttaa ns. kyttääminen. Mutta kenelläpä sen kanssa ei ongelmia olisi.

5. Tuo syöminen on ongelma jos ollaan ns. hienossa paikassa safkaamassa ja varsinkin jos on ihmisiä joita ei niin hyvin tunne. Yleensä pyrin hoitamaan ruokailun melko nopeasti pois alta ja olemaan sen jälkeen vapaammin. Oireina on kovaa vaivaantuneisuutta, pientä lukkiutumistilaa ja joskus saattaa vähän huipata kun on kova jännitys päällä. Jossain pikaruokaloissa tms. ongelmia ei esiinny eikä myöskään silloin kun ollaan täysin kaveripossella liikenteessä.

6. Kirjoittaminen ei ole ongelma, koska teen sitä työkseni muutaman ihmisen seurassa melko usein.

7. Kokeista/tenteistä ei ole pahemmin enää kokemusta mutta aikoinaan ei ongelmia esiintynyt.

8. Naisten kanssa ei ole ongelmia, tulen juttuun siinä samassa kuin miestenkin kanssa.

9. Huomionsaaminen vaivaannuttaa välillä kovastikin, olen enemmän vetäytyvää tyyppiä ja diggaan takavasemmalla olemisesta. Sanoja saan kyllä suustani mutta mikään esiintyjä en ole.

10. Tuo pelko mokaamisesta on todella yleinen. Välillä tulee keskityttyä liikaakin siihen ettei mokaisi ja silloin homma ainakin meinaa lähteä vanttuusta.

11. Silmiin katsominen oli nuorempana ongelma, ei enää suuremmin.

Ja kaikki nuo oireet on koettu ja tullaan varmasti vielä kokemaankin.

--

Itseasiassa siitä ei ole kovinkaan kauan kun tunnistin itseni paniikkihäiriöstä kärsiväksi. Sen jälkeen kun tajusin asian, aloin miettimään aikaa taaksepäin ja ymmärsin että varhaisimmat oireet tulivat jo alla teini-ikäisenä. Silloin ne eivät olleet kovin yleisiä, mutta joskus parinkympin korvilla alkoivat yleistymään. Ensimmäinen varsinainen kohtaus iski ajaessani pitkää automatkaa yksin, tuli ihan sietämätön hikoilu, tärräys ja ahdistus. Sain kuitenkin matkan ajettua ja olen ajanut sen jälkeenkin matkoja mutta ei niitä ole voinut kovin nautinnollisiksi luonnehtia. Taajamassa ajaminen on ok ja tuttuja reittejä ajan maanteilläkin luontevasti mutta enää en lähde yksin pitkille reissuille autolla. Mielummin otan bussin tai junan kulkuvälineeksi. Auton kyytiin voin kyllä lähteä mutta kunhan ei ajamaan joudu.

Sen jälkeen kun tajusin mistä oireet johtuvat olen jotenkin onnistunut kääntämään koko homman jollain tavalla positiiviseksi. Kun voittaa itsensä ja menee johonkin aiemmin ahdistaneeseen tilanteeseen ja hoitaa sen kunnialla tulee todella hyvä fiilis. Jos em. tilanteissa tulee kohtaus yritän keskittyä siihen mitä fyysisesti tunnen enkä siihen mitä pelkää tapahtuvan seuraavaksi. Näin homma menee hyvin.

Kun taannoin diagnosoin itseni niin tuli sen verran vapautunut olo että kohtaukset ovat vähentyneetkin melko paljon. Kun on kymmenisen vuotta kärsinyt näistä oireista ja yhteensä päivätolkulla kelannut että mistä ne johtuu niin olo on melkoisen huikea kun vihdoinkin ymmärtää mikä on homman nimi!

 

[Bruno]

Tunnistatko seuraavanlaiset tilanteet ja koetko ne kiusalliseksi ?
-Puhuminen yleisön edessä
-Kouluaikoina vitutti ja hermostutti päiväkausia ennen moista tilannetta. Nykyään olen tottunut jauhamaan skeidaa esim. tulevan viikon säästä tai kertomaan faktaa jostain kohteesta täysin tuntemattomille ihmisille, niin eipä tuo voisi edes tuntua epämiellyttävältä.

-Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja)
-Nope, Suhtauduin asioihin niin, ettei tarvitse olla hermostunut, kun juttelee.

-Puhuminen puhelimessa
-Eipä hermostuta, eihän sitä muuten voisi vastata puhelimeen esim. junassa. Eikä kyllä tuntemattomien ihmisten kanssa puhuminenkaan. Yhtä lailla puhelun toiselle osapuolelle minä olen se tuntematon.

-Joku tarkkailee sinua kun teet jotain
Ei ei ei, siihenkin olen niin tottunut jo vuosien varrella.

-Syöminen toisten ihmisten joukossa
-ei, paitsi jos nyt jossain hienoilla kutsuilla ollaan niin väkisin tulee skarpattua, ettei vahingossakaan tyri.

-Kokeiden, tenttien tekeminen
-Ei, ainoa mikä tuossa hermostuttaa on se, että ne kokeet ja tentit menisivät päin persettä. Ei kai tuossa sitä tarkoitettu, vaan istumista jossain salissa missä on muitakin? Oder?

-Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen
-Ei enää n. 15 vuoteen. Joskus jännitti puhua tytöille. *tirsk* ja naama punaiseksi.

Tunnistatko persoonakuvauksen:
-Huomionsaamisen pelko eri tilanteissa, esim ruokailu, juhla tai tauko työpaikalla
-Pelko että mokaa itsensä punastumalla, änkyttämällä tai jollain muulla tavalla
-Vaikea katsoa toisia ihmisiä silmiin

Aiheuttavatko yllämainitut tilanteet:
-Sydämentykytystä, hikoilua, vapinaa, lihasjäykkyyttä, suunkuivaamista, huimausta, päänsärkyä tai hengenahdistusta?

En moista tunnista kyllä enää itsessäni. Koen olevani aika sosiaalinen ihminen ja ne ketkä minut tuntevat ihan oikeassa elämässä lienevät samaa mieltä. Tror jag.
Silloin joskus nuorena poikana, kun olin vielä hiljainen ja aika sulkeutunut huomasin usein erinäisiä piirteitä tuollaisesta. Ihmeellistä miten ihminen muuttuu, minun osaltani sosiaalisten tilanteiden ahdistus väheni yläasteella ja loppui totaalisesti lukiossa päästyäni YA-idiooteista eroon.

 

[Fordél]

Talouselämässä (25/2010) oli hyvin mielenkiintoinen artikkeli sosiaalisuudesta. Se pohjautui psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen ajatuksiin, jotka olivat todella hyvää ja ehkä myös jollain tapaa helpottavaa luettavaa.

Pääpointti koko jutussa oli sosiaalisuuden kannalta se, että sosiaalisuus ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot. Jollain tapaa mullistava ajatus mulle. Sosiaalisuus on halu olla toisten ihmisten kanssa ja sosiaaliset taidot taas kykyä tulla toimeen toisten ihmisten kanssa. Sosiaalinen ihminen ei siis ole välttämättä sosiaalisilta taidoiltaan hyvä ja ei-sosiaalinen ihminen taas ei välttämättä ole sosiaalisilta taidoiltaan huono.

Jollain tapaa lohduttava ajatus tajuta, että itsellä suurimmat puutteet ovat juuri halussa olla sosiaalinen eikä niinkään itse taidoissa. En ole erityisen sosiaalinen ihminen, mutta koen/tajusin, että sosiaaliset taitoni ovat ihan hyvät. Muutvoivat tietysti olla asiasta toista mieltä, mutta itse koen sosiaaliset taitoni ihan hyviksi. Paljon niissä on kehitettävää, mutta näillä kyllä pärjää oikein hyvin. Tällaisen tajuaminen luo jotenkin itsevarmuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Pystyn siihen jos vain haluan eli kaivan itsestäni sen sosiaalisuuden.

 

[alwahla]

Tunnistatko seuraavanlaiset tilanteet ja koetko ne kiusalliseksi ?

a) Puhuminen yleisön edessä

Kärsin tästä monta vuotta, kunnes 20-vuotiaana opiskellessani Heltechissa (Helsingin Tekniikan alan oppilaitoksessa) pääsin melkein kokonaan eroon suurimmasta jännityksestä, kiitos erinomaisen opettajan

b) Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja)

Puhun mielelläni arvovaltaisten henkilöiden kanssa. Arvovaltaisella tarkoitan ministereitä, yrityspamppuja, suurlähettiläitä sekä muita vaikuttajia. Tämä on oikeastaan aina ollut erittäin helppoa minulle, varsinkin englannin kielellä käydyt keskustelut.

c) Puhuminen puhelimessa

Vaikken pahemmin pidäkään puhelimessa puhumisesta, se sujuu kerta kerralta paremmin. Vielä muutama vuosi sitten pelkäsin tarttua luuriin ja ajatus jollekin tuntemattomalle soittamisesta sai pulssini kiihtymään, koko kroppani hikoamaan sekä vatsan sekaisin.

d) Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen

Asuin äiteen ja systerin kanssa 18 vuotta, joten he koulivat minusta ihmisen, joka tulee paremmin toimeen naisten kuin miesten kanssa. Ystävystyn tarpeen tullen aika helposti naisten kanssa, mutta jos olen kiinnostunut/ihastunut johonkin kriikunaan, oikeastaan kaikki oireet, jotka voivat ilmaantua, ilmaantuvat. Hikoilusta olen onneksi päässyt eroon, mutta vaikka olen yleensä kohtalainen supliikkimies, sanani takertuu kurkkuun enkä yksinkertaisesti kykene sanomaan niitä sanoja, joita olen harjoitellut usein tunteja ja jopa päiviä etukäteen. Oletan, että useimmat niistä naisista/tytöistä, joihin olen näiden vuosien aikana ollut lätkässä, ovat huomannut tunteeni heitä kohtaan ja odottanut minun ilmaisevan tunteeni ja mielipiteeni heistä, mutta koskaan en ole saanut mitään aikaiseksi. Netissä olen aikas erilainen kuin luonnossa, sillä täällä olen jotenkin onnistunut piiloutumaan tietynlaisen verhon taakse.

Kärsin siis sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta improvisaatiolla sekä koko ajan kasvavalla itsetunnolla olen onnistunut pääsemään lähes normaalille tasolle.

 

[Fanduli]

Talouselämässä (25/2010) oli hyvin mielenkiintoinen artikkeli sosiaalisuudesta.

---

Pääpointti koko jutussa oli sosiaalisuuden kannalta se, että sosiaalisuus ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot. Jollain tapaa mullistava ajatus mulle. Sosiaalisuus on halu olla toisten ihmisten kanssa ja sosiaaliset taidot taas kykyä tulla toimeen toisten ihmisten kanssa. Sosiaalinen ihminen ei siis ole välttämättä sosiaalisilta taidoiltaan hyvä ja ei-sosiaalinen ihminen taas ei välttämättä ole sosiaalisilta taidoiltaan huono.

Kiitos tästä, Fordél! Piti ihan useaan otteeseen lukea ajatuksella läpi ja nyt kyllä kolahti omalla kohdallanikin. Koen nimittäin olevani kanssasi jos nyt en samassa veneessä, niin ainakin hyvin samalla aaltopituudella. Olen pitänyt itseäni sosiaalisesti huonona, mutta tämä sai ajattelemaan asiaa.

Hyvin yksinkertainen asia, jonka lukeminen vasta nyt oikeasti avasi ymmärtämään tietyllä tapaa myös itseäni valtavan paljon paremmin. Olen todella usein pohtinut sitä, miksi monet ihmiset ympärilläni vaikuttavat olevan ja toki ovatkin hirmu sosiaalisia, mutta toisaalta jotenkin vieraita minulle (siis sellaisia, etten tunne oloani kotoisaksi heidän seurassa). Itselleni voi olla hankalaa avautua heidän seurassaan. Mutta taas toisaalta olen jossakin muussa porukassa itse todella puhelias, keskusteluun osallistuva ja muita huomioiva.

Sosiaalinen kun voi olla niin monella tapaa. Joku voi olla jatkuvasti äänessä ihan kaikista, myös täysin mitäänsanomattomista asioista. Tällaisella ihmisellä koen olevan kova halu olla sosiaalinen. Hän saattaa helposti haalia ympärilleen ison joukon ihmisiä, jotka kuitenkin ovat vain hyvin pinnallisesti "kiinni" tässä henkilössä. Toisella taas voi olla tarve verkostoitua siten, että sosiaaliset suhteet ovat syvempiä ja niitä on sitten toisaalta vähemmän.

 

[scholl]

Sosiaalisuus on halu olla toisten ihmisten kanssa ja sosiaaliset taidot taas kykyä tulla toimeen toisten ihmisten kanssa.

Tuo on mielenkiintoinen pointti, joka on ihan totta. Ihmettelen niitä ihmisiä, jotka haluavat olla kaikkien mahdollisten tyyppien kanssa tekemisissä. Itse koen ns. sosiaalisissa tilanteissa kuten kaupassa ja ties missä valtavasti vastoinkäymisiä, jotka saavat minut usein jopa raivostumaan. Yksi esimerkki on se, jos minua ei teititellä tai ei tervehditä kunnolla tullessa ja lähtiessä. Teitittelystä joutuu hyvin usein närkästyneenä huomauttamaan. Vastaavia esimerkkejä on paljon muitakin. Yksi esimerkiksi on se, että vaikka joku asia olisi jo mainittu niin silti jankataan samasta, vaikka enhän minä lämpimikseni puhu. Esim. McDonald'sissa olen tehnyt tilauksen niin lopuksi juntti kassalla kysyy vielä mikä juoma. Vittu vaikka olin jo tilauksen aiemmin tehnyt. En noissa tilanteissa suostu alkamaan samasta asiasta jankkaamaan, vaan hikeennyn tyypille oikein kunnolla ja käydään sitten keskustelu menikö asia oikein vai ei.

Sen sijaan jos olen sellaisessa paikassa, missä on suht koht ok ihmisiä niin silloin ne tilanteet ovat ihan ok ja illalla on parempi fiilis, jos on ollut ihmisten kanssa tekemissä vs. tilanne, jossa olisi ollut koko päivän yksikseen. Toki aina on sellainen negatiivinen ennakko-odotus, kun jonkun henkilön tapaa. Olen sen verran ihmisiä nähnyt, että tiedän, että useimmiten siitä ei hyvää seuraa, kun ihmisten kanssa on tekemisissä.

Tunnistatko seuraavanlaiset tilanteet ja koetko ne kiusalliseksi ?

a) Puhuminen yleisön edessä

Tuohan on mahtavaa! Itse ainakin nautin esiintymisistä ja olen aina esiintymässä kun mahdollista.

b) Puhuminen arvovaltahenkilön kanssa (esim pomo, lääkäri, opettaja)

Mielummin sitä puhuu sellaisen henkilön kanssa, jolla rahkeet riittävät keskusteluun kuin jonkun aivan ameeban tasolla pyörivän kanssa.

c) Puhuminen puhelimessa

Vihaan puhelimia. Lankapuhelimien aikaan se oli vielä ihan jees, mutta kännykkä soi aina väärään aikaan. Olen vähentänyt vastaamista radikaalisesti ja soittaminen on todella veemäistä. Vihaan hoitaa asioita puhelimessa, koska ikinä ei tiedä, missä vastaanottaja on juuri sillä hetkellä. On hankala selittää asiaa puhelimessa niin, että se asia tule kerralla ymmärretyksi ja selväksi ja että henkilö oikeasti tekee muistiinpanoja tai keskittyy muuten niin hyvin, että asia on muistissa myöhemminkin. Usein asioita ei muka muisteta. Itseäni stressaa kyllä puhelimella soittaminen ihan sikana. Nytkin pitäisi varata yksi hotelli, joka ei netin kautta onnistu ja olen lykännyt sitä puhelinsoittoa jo viikon. Ei vain vittu huvita. Sama juttu oli aikoinaan parturiaikojen tilaamisen kanssa kunnes keksin alkaa varaamaan ajan aina edellisellä parturikerralla. Face-to-facekommunikointi on mukavaa, jos on mukavan ihmisen kanssa tekemisissä, mutta puhelinmeiningistä en pidä.

d) Yhteys vastakkaiseen sukupuoleen

En ole ollut aikoihin eli ainakaan johonkin 15 vuoteen tavannut ketään, josta olisin ollut oikeasti kiinnostunut, joten on teoreettista pohdiskelua ajatella kuinka silloin kävisi. Pääasiassa olen siis tekemisissä naisten kanssa, jotka eivät kiinnosta, eikä silloin se kommunikointi eroa kaupassakäymisestä. Sellaista virallista linjaa.

 

[bisnesman]

Soittaminen ei ole mukavaa, mutta koska se on tehokkaimpia tapoja tavoittaa asiakkaita nopeasti, en anna vastenmielisyyden häiritä.
Puhelut soitan peräkkäin jolloin pari ensimmäistä menee haparoiden ja loput "lämpimänä".

Muuten en kyllä ole moksiskaan esiintymisestä.

 

[Ted Raikas]

Vihaan hoitaa asioita puhelimessa, koska ikinä ei tiedä, missä vastaanottaja on juuri sillä hetkellä. On hankala selittää asiaa puhelimessa niin, että se asia tule kerralla ymmärretyksi ja selväksi ja että henkilö oikeasti tekee muistiinpanoja tai keskittyy muuten niin hyvin, että asia on muistissa myöhemminkin. Usein asioita ei muka muisteta.

Varsin samaa mieltä. Puhelin on ihan omiaan siihen, että asiat unohtuu samantien. Myönnän, että itsellänikin unohtuu usein sovitut jutut ja muut miltei samantien. Toki joo voisi kirjoittaa muistiin, mutta kun se koko tilanne on usein niin rasittava ja sekava, niin ne tahtoo jäädä tekemättä kun haluaa eroon koko tilanteesta.

Paljon parempia on esim. tekstiviesti missä on ytimekkäästi ilman liirumlaarumia kaikki pääkohdat. Tai sitten juuri MSN tai sähköposti jonne selkeästi jäsenneltynä kertoo tarvittavat faktat. Ne on sieltä helpompi ottaa tarkasteluun milloin tahansa tai tallentaa jonnekin.

Turhanpäiväiseen chit chattiin puhelin nyt on mitä turhin kapistus ja en jaksa minkään etäisen, usein myös epäselvän monotoonisen äänen kanssa keskustella paljon mitään, jokseenkin vieroksuttavaa. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka jaksaa vaikka tuntitolkulla pälättää kaikkea tyhjänpäiväistä luurin ääressä.

 

[scholl]

Puhelut soitan peräkkäin jolloin pari ensimmäistä menee haparoiden ja loput "lämpimänä".

Toi on muuten varmaan hemmetin hyvä taktiikka. Pitäisi tehdä soittolista paperille ja varata aika siihen hommaan. Hyvä vinkki.

Ihmeellistä on muuten se, että monet läheiset soittavat välillä niin ettei ole mitään asiaa. Yritän kuunnella tosissaan, koska päästään asiaan ja se ei tapahdu usein ollenkaan. Puhutaan pelkästään lämpimikseen, minulta kysytään esim. olenko käynyt urheilemassa. En tajua mikä tuollaisen puhelinsoiton funktio oli. Veikkaan, että moni terrorisoi yksinkertaisesti muita sen takia, kun niillä ei ole mitään tekemistä auton ratissa.

Autoilusta tuli se mieleen, että keväällä soitti joku tyyppi yhdestä tunnetusta firmasta, kun olin menossa lentokentälle ja yritti myydä jotain palvelua. Tai ei yrittänyt edes kunnolla myydä, vaan sanoi, että haluaa esitellä. Aloitti puhelun sillä, että olen kuulemma vaikeasti tavoiteltava. Mitäs soittelee niin, ettei numero näy. Tämäkään asia ei tullut sillä puhelinsoitolla selväksi, vaan sanoi, että haluaa jutella kanssani silloin, kun olen toimistolla niin hän voi näyttää netissä miten se toimii. Eli siis oikeasti luulee, että olen niin urpo, että tarvitsen jotain opastusta. Olisi lähettänyt infon e-maililla niin olisin itse katsonut, mutta ei. Siitä huolimatta sovin, että ok, seuraavan viikon perjantaina käy. No tyyppi ei soittanut silloin, vaan vasta joku 2vkoa myöhemmin alkoi pommittamaan taas puheluilla. En vastannut, enkä ole sen jälkeen vastannut enää ikinä. Vihaan sitä äijää. En tiedä oliko britti vai mikä se oli, mutta se tyyli ja sen jutut ja sen hermostunut puhelinkäyttäytyminen, kun pommitetaan heti aamulla ihan sikana tuntemattomasta numerosta vitutti niin, että huhhuh. Ikinä en ole sen tyypin kanssa missään tekemisissä.