Mainos

Sosiaalinen media ilmiönä

  • 17 665
  • 80

Byvajet

Jäsen
Sosiaalisen median ongelma liittyy siihen, että samanmieliset kerääntyvät yhteen vahvistamaan omaa totuuttaan, tai vaihtoehtoisesti erimieliset kokoontuvat väittelemään keskenään, jolloin oman totuuden puolustaminen vahvistaa sen kokemuksellista totuusarvoa.

Tähän perusasetelmaan tuovat vaihtelua analyyttiset (blogi)kirjoittajat, jotka yrittävät nähdä asioita perusteiden kautta, mutta valitettavasti tällaisten kirjoittajien suosio on vähäinen. Yksi hermostunut ja rääkyvä feministi kerää näkyvyyttä tuhatkertaisesti verrattuna analyyttiseen tietokeskeiseen.

Internet on ideana mitä mainioin tiedon jakamiseen ja vertailuun, mutta todellisuudessa siitä on tullut subjektiivisten käsitysten kaikukoppa, josta jokainen löytää itselleen omaa ääntä vahvistavan nurkan.

Kansan koulutustason nousu ei näytä poistaneen subjektiivisuuden harhaa. Vaikka ihmisellä olisi koulutuksensa suoma kyky tuottaa johdonmukaisia ajatuskulkuja, niin se ei välttämättä horjuta harhoja, jotka syntyvät lähtöoletusten tekemisessä. Lähtöoletuksiin kun liittyy se ongelma, että niiden perusteleminen voi olla vaikeaa. Siksi ne ovat eri ihmisillä erilaisia, mikä johtaa loputtomaan jankkaamiseen.

Minä kävin muinoin somessa kiivasta keskustelua älypuhelimista. Väitin, että ne eivät tule koskaan yleistymään, koska ihmiset eivät yksinkertaisesti tarvitse niitä. Näin jälkikäteen huomaan osuneeni pahasti harhaan. Yritän muistaa mm. tämän, kun keskustelu kiihtyy ja yritän jyrätä jonkun toisen tunteellani. Kun tunteen vimmassa muistaa kysyä itseltään, mitä tästä asiasta oikeastaan tiedän ja mihin perustan lähtöoletukseni, niin se hillitsee omia kaikkivoipaisuuden kuvitelmia edes joskus.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
En olisi ikinä uskonut, mutta alan kääntyä kannattamaan nimimerkkien poistoa keskustelupalstoilla. Omalla nimellä. Vahva tunnistautuminen.

Näin tarkoitusperät on paljon helpompi saada mukaan tuotettuun sisältöön.

Ja taas tänäänkin uutisissa ollut Venäjän meno saisi jopa nopeuttaa tätä
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Vuonna 2009 Facebookini tilapäivitys tänä päivänä: "duunailee".

Vuonna 2009 lopumpana vuodesta alkoi vaivata "possunuha". Tuohon aikaan Facessa oltiin me käyttäjät, ei niinkään sivustot ja media. Possunuhasta en muista juuri mitään, lähinnä päivän, kun hain rokotuksen. Tilapäivityksiin ehkä jotain kommentoitiin, ehkä ei. Vauhko pysyi aisoissa ja osattiin lukea mediaa.

Tämän päivän somessa kyrsii, ettei lähteistä liikoja välitetä. Twitterissä ainakin itse näen selkeämmin nuo, mutta FB, ei vtu. Juuri eräälle akkapalstalle (tällä hetkellä lähes vauva.fi) ilmestyi väite, kuinka nuoret käy hipelöimässä kaupassa tuotteita ja laittaa ne takaisin hyllyyn. Tuon alkuperästä ei hajuakaan, mikä pistää toki miettimään, onko kyseessä kuinka väärin ymmärretty trolli. Ensimmäinen jakaja on ymmärtänyt väärin, seuraava uskonut jakajaa jne. Tässä tunnistaa toki naiset heikommiksi, samoin vanhemman väen (jonka some FB tänä päivänä on).

Jos avaa ircquotes-sivuston ja vertaa tuota feissarimokiin, kertoo tuo jo jotain.
 

Byvajet

Jäsen
On helppo olla kirjan kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että solvaamisesta on tullut valtavirtaa. Ilkeys ei ole enää häpeä, mikä ehkäisee tehokkaasti keskustelemista. Jokaiselta somealustalta oppii tuntemaan kirjoittajat, jotka hyökkäävät herkästi ja tietävät vastaukset asioihin etukäteen. Heidän kanssaan ei kannata edes yrittää.

Vaikka tutkijat eivät tietäisi tai esittäisivät asiat monipolvisina ja epävarmoina, hyökkääjät tietävät. Hyökkääjille on myös sosiaalinen tarve. Ihmiset kaipaavat joukon etunenässä miekka tanassa kulkevia raivaajia, joiden esimerkki tarjoaa massoille henkistä tukea maailman yksinkertaistamiseen ja vihollisten löytämiseen.

Suuri osa solvaajista kaiketi kuvittelee olevansa muita viisaampia. He tietävät, kun taas muut tyhmiä. Jos asiantuntija uhkaa heidän näkemystään, asiantuntija mitätöidään ideologisin perustein.

Ihmiset ovat haluttomia kohtaamaan erilaisuutta ja erilaisia, mutta erittäin halukkaita löytämään omia totuuksia ja vahvistamaan niitä subjektiivisuudella eli valikoiden tietoa ja kokemuksia etsien.

Tietäjät pakottavat myös muut tietämään, jolloin keskustelusta muodostuu riitaisaa mielikuvatotuuksien julistamista. Jos tietäjien kanssa yrittää keskustella varovaisesti aavistellen, he vain jyräävät yli.

Koska haukku tekee aina haavan, huonosti räyhäämistä kestävät ja laaja-alaisesti asioista ajattelevat vetäytyvät keskusteluista, jolloin räyhääjät jäävät jäljelle. Se vääristää kuvaa siitä, mitä ja miten ihmiset oikeasti ajattelevat. Somealustat on myös toteutettu jo teknisesti niin, että kärjistykset ja riitaisuudet jäävät esille ja kokonaisuus piiloutuu.

Esimerkiksi maahanmuutto on aihe, jonka laajasti lukeneista ja sivistyneistä ihmisistä lienee jättänyt moni. Kun vaihtoehdot somealustoilla ovat olla rasisti tai hyysääjä, se ei vetoa älykkäisiin ja tiedollisesti sivistyneisiin ihmisiin.

 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Solvaaminen ja kaikenlainen räyhääminen tavanomaisena verkkoetikettinä on aivan paskaa.
Täysin samaa mieltä. Tästä syystä sosiaaliseen mediaan en kirjoita lainkaan enkä sitä myöskään seuraa.

Jatkoaika on oikeastaan ainut tällainen keskustelukanava mitä käytän. Täältä löytyy yleensä apua jos sitä tarvitsee, ajankohtaiset aiheet, omanlaista huumoria ja kaikenkarvaisia pervoja.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Paikallista Facebook-ryhmää kun seuraa, niin välillä toivoisi ettei somea olisi koskaan keksittykään. Ei ole itsellä ollut paljoa asiaa tuonne, mutta voi veljet että on nykyään ihmisillä helppoa valittaa kaikesta mahdollisesta. Milloin on Riitta-Kanervalla mennyt pullat väärään kurkkuun, kun teini-iän parhaita vuosiaan elävä Kalle-Untamo ajelee vähän turhan äänekkäällä mopolla ohi ja milloin on taas jonkun koira paskantanut jalkakäytävälle, eikä mulkku omistaja ole kerännyt jätöksiä. On siellä Facebookissa myös toki itselle hyödyllisiä kanavia, kuten NHL:n virallinen sivu, jonka suomenkielinen päivittäjä kaikesta päätellen tekee kaikki päivityksenä kännissä sekä F1:n sivusto, joka nuoleskelee Lewis Hamiltonin persettä minkä kerkeää. Aika harva kaveri tuonne enää mitään varsinaisesti päivittelee.

Instagramin maailmaan tuli liityttyä joskus pari vuotta sitten. Alkuun oli ihan hauskaa seurata muiden menemisiä ja tulemisia kuvien kautta, sekä tarinoiden kautta kun sai liitettyä kätevästi pienen videoklipin siihen kylkeen. Muutaman kuvan ja tarinan itsekin laitoin alkuun, kunnes vähensin julkaisutahtiani ihan senkin takia etten ole mikään huomionkipeä youknowwhat. Lopulta huomasin, ettei tämäkään alusta tarjoa mitään oikeasti mielenkiintoista ja mullistavaa. Aivan mielettömän monta oman elämänsä muka-influenceria jakaa netistä kopioituja "filosofisia" mietelauseita, mutta monen päivityksen pääosassa ovat silti tissit tai perse. Siihen yhtälöön kun lisättiin omissa seurattavissa olleet somekulissia ylläpitävät kyrpänaamat, joiden jokaisessa tarinassa ja päivityksessä elämä hymyilee, niin olin valmis jättämään tuon paikan. Ei ole jäänyt ikävä. /strongindependentman

Onhan tuolla vielä TikTokia, Snapchatia ja vaikka mitä muuta, mutta plääh. Jos joillekin tuottaa iloa elämässä jakaa aivan kaikki tekemiset ja menemiset someen, niin go for it.

Lasketaanko muuten WhatsApp myös nykyään someksi, kun sinnekin voi laittaa tilapäivityksiä? Sitä käytän edelleen mielelläni.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jatkoaika on oikeastaan ainut tällainen keskustelukanava mitä käytän. Täältä löytyy yleensä apua jos sitä tarvitsee, ajankohtaiset aiheet, omanlaista huumoria ja kaikenkarvaisia pervoja.

Joo, oma pieni setämies-kupla jossa on tarpeeksi niuho moderointi, joka heivaa turhat öyhöttäjät, vänkääjät ja pelkkien meemien ja hymiöiden heittelijät hittoon.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
oma pieni setämies-kupla
En osaa tulkita onko lainaamani kirjoitettu tosissaan, piikikkäänä läppänä vai jotain niiden väliltä, mutta tuo innoitti minut asiaa pohtimaan ja onhan se (kärjistetysti) niin, että tuossa on totuus. Mä ainakin koen Jatkoajan keskustelupalstan jonkinmoisena "turvasaarena" loputtomalla paskojen nettisivujen karikkoisella merenselällä. Vaikka täälläkin on enemmän sääntö kuin poikkeus, että aiheesta kuin aiheesta ollaan ainakin jossain määrin erimielisiä, niin keskusteluilmapiirin koen siitä huolimatta useimmiten ja aiheesta riippumatta keskustelukumppania kunnioittavaksi ja hyvähenkiseksi.

Kuten jossain ketjussa taannoin totesin, en miellä tätä niinkään sosiaaliseksi mediaksi, varmaankin koska täällä ei kirjoiteta omalla nimellä ja naamalla. Mitä tulee sosiaaliseen mediaan ilmiönä, niin siihen olen aivan saatanan tympääntynyt, eikä mulla edes ole kuin fb-tili. Joskus oli Twitterissäkin tili, mutta sen suljin jo hyvän aikaa sitten samalla kun lopetin koko Twitterissä vierailun.

Tunnustaudun tässä(kin) asiassa setämieheksi, minusta on täysin käsittämätöntä että presidenteistä lähtien ihanvitunkaikki kommunikoivat Twitterin ja/tai muiden somealustojen kautta. Ymmärrän tai ainakin luulen ymmärtäväni syynkin siihen. Poliitikot ja muut silmäätekevät luovat sillä illuusion kadunmiestasolle laskeutumisesta ja siitä, että vain koska jokainen jorma ja jenni pääsee kommentoimaan, heidän mielipiteillään olisi muka jotain väliä. Kaikkien pitää päästä vuorovaikuttamaan ja jokaisen pitää se oma kahden puupennin mielipiteensä päästä poliitikkojen sun muiden ulostuloista julkaisemaan. Tuntuu että aniharva enää nykyään malttaa pitää paskat ja ymmärtämättömät mielipiteensä itsellään, sen sijaan käynnissä tuntuu olevan jatkuva kilpailu siitä, että kuka julkaisee kulloisestakin aiheesta kaikkein typerimmän mielipiteen. Eikä siinä mitään, sen kun julkaisevat vaikka se kaltaisteni setämiesten leuat rintaan vetääkin.

Sosiaalinen media ilmiönä olisi varmaankin ihan erilainen, jos mielipiteensä julkaisemiseen vaadittaisiin jonkunlainen "someajokortti". Nykyisellään se ja lievästi kärjistäen koko maailma on pilalla. Tulis sota ja tappais.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
En osaa tulkita onko lainaamani kirjoitettu tosissaan, piikikkäänä läppänä vai jotain niiden väliltä, mutta tuo innoitti minut asiaa pohtimaan ja onhan se (kärjistetysti) niin, että tuossa on totuus. Mä ainakin koen Jatkoajan keskustelupalstan jonkinmoisena "turvasaarena" loputtomalla paskojen nettisivujen karikkoisella merenselällä. Vaikka täälläkin on enemmän sääntö kuin poikkeus, että aiheesta kuin aiheesta ollaan ainakin jossain määrin erimielisiä, niin keskusteluilmapiirin koen siitä huolimatta useimmiten ja aiheesta riippumatta keskustelukumppania kunnioittavaksi ja hyvähenkiseksi.

Kuten jossain ketjussa taannoin totesin, en miellä tätä niinkään sosiaaliseksi mediaksi, varmaankin koska täällä ei kirjoiteta omalla nimellä ja naamalla. Mitä tulee sosiaaliseen mediaan ilmiönä, niin siihen olen aivan saatanan tympääntynyt, eikä mulla edes ole kuin fb-tili. Joskus oli Twitterissäkin tili, mutta sen suljin jo hyvän aikaa sitten samalla kun lopetin koko Twitterissä vierailun.

Tunnustaudun tässä(kin) asiassa setämieheksi, minusta on täysin käsittämätöntä että presidenteistä lähtien ihanvitunkaikki kommunikoivat Twitterin ja/tai muiden somealustojen kautta. Ymmärrän tai ainakin luulen ymmärtäväni syynkin siihen. Poliitikot ja muut silmäätekevät luovat sillä illuusion kadunmiestasolle laskeutumisesta ja siitä, että vain koska jokainen jorma ja jenni pääsee kommentoimaan, heidän mielipiteillään olisi muka jotain väliä. Kaikkien pitää päästä vuorovaikuttamaan ja jokaisen pitää se oma kahden puupennin mielipiteensä päästä poliitikkojen sun muiden ulostuloista julkaisemaan. Tuntuu että aniharva enää nykyään malttaa pitää paskat ja ymmärtämättömät mielipiteensä itsellään, sen sijaan käynnissä tuntuu olevan jatkuva kilpailu siitä, että kuka julkaisee kulloisestakin aiheesta kaikkein typerimmän mielipiteen. Eikä siinä mitään, sen kun julkaisevat vaikka se kaltaisteni setämiesten leuat rintaan vetääkin.

Sosiaalinen media ilmiönä olisi varmaankin ihan erilainen, jos mielipiteensä julkaisemiseen vaadittaisiin jonkunlainen "someajokortti". Nykyisellään se ja lievästi kärjistäen koko maailma on pilalla. Tulis sota ja tappais.
Ihan kuin omasta kynästä koko teksti. Ja erimielisiä saakin olla, mutta pääsääntöisesti täällä keskustelu pysyy silti asiallisena, ja tapahtuu nimenomaan sitä aitoa keskustelua,joka somesta minusta puuttuu. Edelliseen toki sanottava, että en itsekään varsinaisessa somessa ole lainkaan, joten tämä vähän mutulla, mutta ei todellakaan täysin, kyllä somen keskustelut ja ilmapiiri valuvat uloskin sen verran, että niitä pystyy ainakin jollain tavoin arvioimaan.

Minulle jatkiksen anonyymiys toimii. Ei sillä, etten voi mielipiteitäni omalla nimelläkin julistaa ja tunnustaa enimmäkseen,mutta en nyt ihan kaikista aiheista toisaalta halua, että oma näkemykseni on ihan kenen tahansa tiedossa. Anonyymiys myös mahdollistaa monien hyvin arkojen asioiden osalta syvällisen keskustelun palstalla.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yritän säännöllisesti lukea Fb:ssä postauksien, erityisesti eri medioiden juttujen kommentteja, mutta en yleensä pääse kymmentä pidemmälle. Koskee pääasiassa ip-lehtiä, Maikkaria, Yleä ja muita sivustoja, jotka kiinnostavat tavallisia pulliaisia. Tiedän jo suurinpiirtein etukäteen, mitä tuleman pitää, mutta jotenkin haluan aina uudelleen ja uudelleen antaa ihmisille mahdollisuuden ja siksi klikkaan kommentit auki. Ja se on aivan kamalan turhaa, turhauttavaa ja vituttavaakin.

Joissakin seuraamissani ryhmissä, joilla on joku ”oikea tarkoitus” ja suurin osa ihmisistä on fiksuja aikuisia ja älykkäitä ihmisiä on ajoittain todella hyviä keskusteluja ja huomaan sivistyväni ihmisten kommentteja lukiessani varsin paljonkin, mutta suurin osa jutuista tai siis ainakin niiden kommenteista somessa on aivan täyttä paskaa.

Yleistäen somessa ja erityisesti kommenttiosioissa on tällaista:
- Ihmiset eivät ymmärrä lukemaansa uutista (tai aiemminkaan luettuja).
- Ihmiset kommentoivat väärin ymmärtämäänsä asiaa ymmärtämättä, etteivät ymmärrä. Tämä johtaa ”keskusteluun”, mikä ei johda mihinkään eikä kiinnosta ketään.
- Ihmiset kirjoittavat kommentteihin oman mielipiteensä eikä sekään oikeasti kiinnosta ketään. Tämä 543:n ihmisen toimesta. Mmm, todella kiehtovaa!
- Ihmiset kirjoittavat kommentteihin omasta mielestään jotain nasevaa ja hassunhauskaa, mutta oikeasti ketään ei naurata, koska kirjoitettu juttu ei ollut hauska. Moni myös kommentoi, ettei vitsi naurattanut häntä. Eikä se naurata muitakaan. Joku kommentoi, että häntä nauratti kyllä.
- Yleensä joku myös loukkaantuu jostain, ainakin periaatteellisellä tasolla. Tästä joku muistuttaakin, mutta alkuperäisen kommentin kirjoittaja ei ymmärrä, kuka loukkaantui ja miksi.
- Ihmiset neuvovat muita nenäkkäästi, vaikka ovat itse oikeasti väärässä. Sitten vittuillaan muille ja uhriudutaan, kun joku huomauttaa virheestä.
- Ihmiset eivät osaa kirjoittaa suomea. Tuskin osaavat kyllä muitakaan kieliä kirjoitella, mutta varma en tietenkään voi olla.
- Ihmiset arvostelevat toisten ihmisten ulkonäköä, vaikka ei itsekään olisi kefon kainein kukkanen. Koska on tärkeä tiedottaa muilme, että jonkun mielestä joku näyttää tyhmältä.

Ja kaiken tämän 99% näistä ihmisistä tekee omalla nimellään ja naamallaan. Mitä en ymmärrä yhtään. Koko maailma näkee kaiken sen paskan, mitä sinne on suollettu. Mutta se ei haittaa, koska ilman niitä omia loistavia ja ennen kaikkea tärkeitä kommentteja minäkään en olisi saanut tietää, että ”Marita Kattila” ei katso TTK:ta, koska on kyllä mennyt toistoksi koko ohjelma ja juoni on aina sama. Eikä hän tykkää Duudsoneista ja nyt se joku pitkätukka on siellä TTK:ssa tanssimassa. Ja sillä on se ulkomaalainen vaimo. Olisi vaan pysynyt siinä molempien puolelta onnettomassa liitossa, koska papin aamen ja ex-vaimo oli sentään suomalainen. Lapset kärsii vanhempien eroista, aina. Kärsivät, vaikka vanhemmat ovat nyt väleissä ja lapset sopeutuneet tilanteeseen hyvin. Tai että ”Suppo Taalasmaa” ei kyllä laita lihakeittoon juuriselleriä, kun sitä ei siihen oikeasti kuulu laittaa. Hän tietää, koska hänellä on se oikea resepti. Ja sitten ”Karita Alasmaa” kommentoi siihen, että se oikea resepti on kyllä heillä ja että tietenkin siihen laitetaan lanttua. Ja laakerinlehtiä, niitäkin pitää olla. Aina.

Mikä ihmeessä saa ihmiset kuvittelemaan, että tuntemattomia ihmisiä kiinnostaa heidän mielipiteensä tai asiansa? Vai onko vika minussa? Kiinnostaako muita sittenkin ja minä olen jotenkin viallinen?
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
En olisi ikinä uskonut, mutta alan kääntyä kannattamaan nimimerkkien poistoa keskustelupalstoilla. Omalla nimellä. Vahva tunnistautuminen.

Näin tarkoitusperät on paljon helpompi saada mukaan tuotettuun sisältöön.

Ja taas tänäänkin uutisissa ollut Venäjän meno saisi jopa nopeuttaa tätä

Tätä on tullut taas mietittyä. Päädyin pohtimaan, onko teknisesti mahdollista tuottaa palsta jossa osa alueista olisi nimimerkin alla ja osa oikealla nimellä.

Otetaan esimerkiksi Jatkoaika. Kiekkojutut nimimerkillä. Sitten Vapaa omalla nimellä. Ne, joilla oikeasti on asiaa ja mielipiteitä jatkaisivat edelleen mutta muussa kuin keskustelumielessä olevat agendan ajamiset varmasti vähenisivät.

Kierrätyspuoli tässä mallissa olisi poissa. Lisäarvo lähenee nollaa.

Lisäksi kaikki tilastointi ja notifikaatiot metsään. Niistä on niin paljon tutkimuksia jotka kertovat niiden olevan vain koukuttimia. Toki tällainen vaatisi vastuullisen pyörittäjä. Ja meillähän on kerrottu, että esimerkiksi Jatkoajan mainostuloissa Vapaan osuus on pisara meressä. Joten tässähän olisi helppo paikka lähteä tutkimaan.

Eikös vaan.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ei kai sitä kierrätyskeskusta pakko ole avata, jos sinne postaajat häiritsee itseään?
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Sara Chafak jäi kiinni valokuvien käyttämisestä ilman lupaa Instassa. Muutamaa päivää myöhemmin hän menetti ajolupansa.

Siinä on Saran manageriosasto todellakin ollut hereillä: "Nyt sitä omaa sisältöö ja sassiin!"
 

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Otetaan esimerkiksi Jatkoaika. Kiekkojutut nimimerkillä. Sitten Vapaa omalla nimellä. Ne, joilla oikeasti on asiaa ja mielipiteitä jatkaisivat edelleen mutta muussa kuin keskustelumielessä olevat agendan ajamiset varmasti vähenisivät.

Ei missään tapauksessa. Ainakin minulle tämä on ainoa paikka missä voin (ts. haluan) kertoa julkisesti mielipiteistäni. En halua ottaa kantaa mihinkään omalla nimelläni missään muussa sosiaalisessa mediassa. Facebookissakin olen tehnyt päätöksen että tykkään ainoastaan vauva- ja naimisiinmenopäivityksistä. Olen ehkä hieman vainoharhainen, mutta en halua ottaa riskiä että omalla nimelläni nettiin pistämäni mielipide tulee joskus tulevaisuudessa vastaan. Saatika sitten mahdollisuus että nykyään on yhä todennäköisempää että porukka alkaa pommittamaan työnantajaa tai muita tahoja mikäli mielipiteeni ei kelpaa.

Tiukkaa moderointia tietenkin kannatan. Ja pitää tässä antaa kiitokset @Moderaattorit jotka tekevät hyvää työtä palstan lukukelpoisuuden ylläpitämisessä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tuo on Facen ristiriita nykyään, että sielläkin pyritään olemaan tekaistulla nimellä ja kuvalla, josta ei tunnisteta. Kuvan ymmärrän, koska on ammattikuntia, jotka voi haluta elää rauhallista elämää töiden ulkopuolella.

Suljetut ryhmätkin mietityttää, onko ne kuinka luotettavia oikeasti? Kuvakaappauksia voi löytyä ties mistä. Silti moneen asiaan Facebook on nykyään matalin kynnys. Esim. sairauksien vertaistukeen taitaa nujertaa jo Suomi24:n. Näissä on työ modeilla ja ylläpitäjillä vakuuttaa, että keskustelut pysyvät ryhmän sisäisinä.

Tuo yllä mainittu itsellä menee osin jopa toisinpäin. On aiheita, joista keskustelen parhaiten kasvotusten, eli myös nimellä. Tuolloin en edes harkitse sanomisiani kauaa. Toisaalta sitten, tarvitseehan näitä anonyymimahdollisuuksia.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuleeko muillekin LinkedInissä usein kontaktipyyntöjä sellaisilta ihmisiltä, joita ette tunne? Siis ihan oikeita, tietyssä työssä toimivia ihmisiä, mutta vain tuntemattomia. Mikähän tämän tarkoitus on?

LinkedInissähän ohjenuorana on se, että pyydä kontaktiksi vain niitä, jotka oikeasti tunnet, ja itse olen tehnyt näin. Olen vielä rajannut tätä niin, etten suurin surminkaan pyydä tai ota kontaktiksi jotain sellaista, jonka kanssa yhteistyöstä on huonoja kokemuksia, koska keneltä tahansa voidaan kysyä mitä tahansa. Eli koska tuntemani kanssatyöntekijä X on mielestäni mulkku, eikä hänelläkään liene minusta kovin ruusuista sanottavaa, niin on parempi pysyä erossa toisistamme myös LinkedInissä, vaikka kuinka tunnemmekin toisemme.

Ymmärtäisin tämän tuntemattomien lisäämisen silloin, jos kyseessä olisi vaikka työtarjous. Sillä perusteella hyväksynkin yleensä kaikki tuntemattomien pyynnöt. Mutta jotkut näköjään haluavat päästä kontaktiksi ilmeisesti vain sillä perusteella, että toimivat samalla alalla tai jopa vain samalla seudulla, ja tämähän mielestäni vesittää LinkedInin alkuperäisen tarkoituksen täysin. Ei näistä tuntemattomista haittaakaan ole, hehän kasvattavat verkostoa, ja iso verkosto on parempi kuin pieni verkosto. Mutta jos rekrytoiva työnantaja sattuisi kysymään näiltä mielipidettä minusta, niin mitähän nämä vastaisivat? Ehkä vastaisivat rehellisesti, etteivät tunne, mutta ei sekään hyvää mielikuvaa jättäisi.

Some on periaatteessa hyvä juttu, mutta jokainen sovellus tuntuu menevän pilalle ennen pitkää.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tuleeko muillekin LinkedInissä usein kontaktipyyntöjä sellaisilta ihmisiltä, joita ette tunne? Siis ihan oikeita, tietyssä työssä toimivia ihmisiä, mutta vain tuntemattomia. Mikähän tämän tarkoitus on?
Tuleehan niitä, ja mikä huvittavinta, en edes tiedä miten ja milloin olen Linkediniin päätynyt. Ehkä jollain kurssilla, johon olen joskus osallistunut. Ei ole tiedossa salasanaa enkä tietenkään ole hyväksyt yhtään pyyntöä. Pari vuotta sitten sain ne ohjattua roskapostiin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuli taas kerran vastaan aivan hykerryttävän hienosti ja osuvasti kirjoitettu kolumni Jyrki Lehtolalta. Suosittelen lämpimästi:

Jyrki Lehtolan kolumni: Nämä ovat keskiluokan uudet luksusharmit Jyrki Lehtolan kolumni: Nämä ovat keskiluokan uudet luksusharmit

Vaikuttajat ovat niitä, jotka yrittävät vaikuttaa omaan elintasoonsa hymyilemällä somessa yhteistyökumppanin tavara kädessään sen näköisinä, että tästä ei onni parane.
Ai että.

Ja tuo loppukaneetti, täydellinen.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Poistin reilu vuosi sitten sekä facebook- että instagram tilini. Oli hyvä päätös, en ole kyllä kokenut jääneeni paitsi mistään. Sosiaalinen media on todella monille omanlaisensa feikkielämän ylläpitäjä ja epäterveellisen huomion hakemisen sekä onnettoman itsekeskeisyyden alttari.

Tuossa @V-G- postasi yllä kolumnin näistä somevaikuttajista, ja heissä tämä ilmiö minusta kaikkein parhaiten tiivistyy.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Andrew Tatesta tullut dokumentti YLE areenaan.

Onhan tuo aika huono homma, jos tämä on nyt sellainen kaveri, josta nuoret miehet ottavat mallia. Vaikka hänellä jotain järkevää sanottavaa onkin, niin tuosta nyt on aika helppoa poimia se, että miten tämä hänen narsistinen isänsä on lapsistaan tehnyt ihan samanlaisia.

Miehuuteen kuuluu kyky haavoittuvuuteen ja kyky luoda turvallisuutta. Se on muutenkin ihan olennainen osa ihmisyyttä. Se on sellainen asia, joka sivuutetaan tässä Taten filosofiassa täysin, ja juuri sen vuoksi on ongelmallista että niin monet tätä ukkoa seuraavat.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vielä Ylen juttu tästä kyseisestä ukosta. Tate vaikuttaisi olevan sellainen hahmo, joka vetoaa itsensä kanssa aika lailla hukassa oleviin epävarmoihin nuoriin miehiin. Ei hän kyllä miehen mallina ole sellainen, josta nuorten poikien saatika aikuisten miesten kannattaisi mallia ottaa.

Se terve miehenä oleminen on jotain ihan muuta, kuin tämmöinen touhu.

 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk

Tiktokissa kehotetaan kouluissa seksuaaliseen häirintään. Suomessa taas levisi joku puukko kouluun mukaan haaste tiktokissa. Ei kyllä häviäisi länsimaat mitään, jos tuo paska suljettaisiin kokonaan.
Alan kääntyä samalle kannalle. Kylmästi sanottuna voisi tietenkin puhua kaikkien puukko- ja juo saavillinen pakkasnestettä-haasteiden kohdalla darwinistisesta luonnonvalinnasta, mutta kyse on kuitenkin lapsista, joita kait olisi suojeltava muiden vaarojen lisäksi myös itseltään, niin siksi haippaisin koko paskan kieltämistä. Jos joku vaikuttaja, tai firma on perustanut ansaintalogiikkansa TökTökiin, niin se on sitten vaan voi voi ja yrittäjän riski. Mutta vaikka TikTok kiellettäisiin, niin ei siihen nyt kauheasti aikaa menisi, ennen kuin joku vastaava palvelu on pystyssä. Nettiä ja somea sen myötä tuskin voidaan kieltää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös