SM-liigan pelikirjat 2009-2010

[siffa]

On aika aloittaa pelikirjakeskustelu, kun SM-liigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Yleisesti voitanee sanoa, että jatkossa on kolme kiekkokontrolliin ja kolmeen tai neljään hyökkäysrytmiin perustavaa (Kalpa, TPS ja HPK) sekä yksi nopeasti ylöspäin kahdella rytmillä pelaava joukkue (JYP).

Asetelma on yllättävä, sillä nopeasti ylöspäin jatkuvaa painetta antavista kovista joukkueista ja SM-liigan suosikeista ovat pudonneet Lukko, HIFK ja Kärpät pois mitaliotteluista. Kiekkokontrolliin pelitapansa perustaneet joukkueet ovat nousseet tällä kaudella yllätysrooleihin Kalpaa lukuunottamatta. Voiko tästä jo vetää johtopäätöksen, että pelikirjalla (valmentajalla) on suurempi merkitys joukkueiden menestykseen kuin mitä on tähän mennessä arveltu (mm. Tamin 65+20+15 kaava).

Jukka Rautakorpi muutti HPK:n pelitavan joulutauolla kiekolliseen suuntaan. Kun HPK pudotti HIFK:n puolivälierissä, kertoi Rautakorpi:"Ratkaiseva ero oli koko sarjassa meidän kiekollisen pelin rohkeutemme yhdistettynä materiaalin laajuuteen". HPK:n pelaaja Jyrki Louhi kuvasi STT:lle antamissaan lausunnoissa HPK:n muutosta eri tavoin kuin valmentaja:"Isoja taktisia muutoksia ei tehty. Enemmänkin kyse oli siitä, että meiltä puuttui vähän sellaista ammattiurheilijan otetta. Kaksinkamppailut piti voittaa ja lopettaa kurvaileminen. Sitä kautta se oikea peli-ilme löytyi". HPK:n kakkosvalmentaja Jussi Tapola kertoo avoimesti JA:n haastattelussa, miten Kalpan pelitapaa on tutkittu ja tultu siihen tulokseen, että HPK:n on pelattava eri pelitavalla Kalpaa vastaan kuin miten se pelasi HIFK:iä vastaan. Rautakorven, Tapolan ja Louhen lausunnoista selviää se, miten eri tavalla pelaajat ja valmentajat kokevat pelissä tapahtuvat muutokset.

Sport-kannattaja paperan kanssa sovittiin, että käydään pelikirjakeskustelua kevään aikana. Pelin rytmityksessä ehdotan otettavaksi seurantaan kolme rytmiä. Nopeat ja puolinopeat hyökkäykset ovat selviä, mutta viivelähtöjen lisäksi on otettava erilleen kiekottelu taaksepäin, mitä erityisesti Kalpa ja TPS ovat tähän mennessä tehneet.

 

[siffa]

JYP hyydytti TPS:n oman pään kiekottelun heti alkuunsa. TPS:n puolustajalle tuli oman pään kiekotteluvirhe ajassa 3.50 JYP:n kovan prässin alla ja seurauksena JYP:n maali. Toiseen erään TPS tuli nopeilla ja puolinopeilla lähdöillä ja sille tyypilliset viivelähdöt puuttuivat lähes kokonaan.
JYP pelaa jatkuvasti nopeasti ja puolinopeasti ylöspäin Dufvan opein ja tänään Dufvan pelitapa löi Suikkasen ja JYP voitti ansaitusti 4-2.

 

[Myyrä]

JYP pelaa jatkuvasti nopeasti ja puolinopeasti ylöspäin Dufvan opein ja tänään Dufvan pelitapa löi Suikkasen ja JYP voitti ansaitusti 4-2.

Joukkueiden materiaalierolla ei ollut mitään merkitystä? Ihan sama, tuleeko tps vaikka volttilähdöillä, kun toinen joukkue on vain yksinkertaisesti parempi. Toki pelitapa tähän vaikuttaa myös, mutta kirjoituksiesi perusteella molemmissa joukkueissa on samat robotit, joita valmentajat säätelevät omien mieltymystensä mukaan.

 

[axe]

Mää kun olen vaan tällänen karjalalippiksinen lätkän katsoja, joka tykkää lajista pelinä ja viihteenä, niin mää haluaisin kuulla mitä helkkarin itua on laskea jotain hyökkäysten rytmejä. Mikä on se pointti? Mitä niillä eri lähtöjen eri määrillä on millekään asialle väliä, jos ei maaleja tai maalipaikkoja synny? Miksi vaivautua edes lähtemään jos ei päästä maaliin?

Niin ja sitä paitsi. Jos kerta nyt kiekkokontrollijoukkueet rulaakin, niin miksei nyt sitten lasketa syöttöketjuja niin kuin vielä joku vuosi sitten? Mitä jos laskisi sekä syöttöketjut että hyökkäysrytmit ja vielä senkin kuinka monta kertaa sentteri tekee peliä keskustan kautta? Onko se kolmen tai jopa viiden kaistan käyttö nyt ihan out? Onko eri rytmien käytöllä jotain korrelaatiota niihin kaistoihin?

Vai jaksaiskohan sitä odottaa elokuuhun, että Petteri Sihvonen lanseeraa taas uuden hienon pelikirja-asian millä voi sitten täyttää ruutuvihon toisensa jälkeen.

 

[MikkoP]

Mää kun olen vaan tällänen karjalalippiksinen lätkän katsoja, joka tykkää lajista pelinä ja viihteenä, niin mää haluaisin kuulla mitä helkkarin itua on laskea jotain hyökkäysten rytmejä. Mikä on se pointti? Mitä niillä eri lähtöjen eri määrillä on millekään asialle väliä, jos ei maaleja tai maalipaikkoja synny? Miksi vaivautua edes lähtemään jos ei päästä maaliin?

Koska toimivalla pelikirjalla saat pelistä paljon paremmin näköistä ja toimivaa (pirun paljon mukavampi katsoakin). Toisaalta mahdollistat paperilla "ylivertaisen" materiaalin kyykyttämisen vähän heikommallakin jengillä.

On paljon mukavampi ottaa kaikki pelin näkökulmat mukaan kuin katsoa vaan ns. putken läpi. Loppujenlopuksi lienee näitä klassisiä; toinen äidistä, toinen tyttärestä kysymyksiä.

Pääasia että keskustellaan!

 

[Fordél]

Asetelma on yllättävä, sillä nopeasti ylöspäin jatkuvaa painetta antavista kovista joukkueista ja SM-liigan suosikeista ovat pudonneet Lukko, HIFK ja Kärpät pois mitaliotteluista. Kiekkokontrolliin pelitapansa perustaneet joukkueet ovat nousseet tällä kaudella yllätysrooleihin Kalpaa lukuunottamatta. Voiko tästä jo vetää johtopäätöksen, että pelikirjalla (valmentajalla) on suurempi merkitys joukkueiden menestykseen kuin mitä on tähän mennessä arveltu (mm. Tamin 65+20+15 kaava).

Ei voida, koska analyysista puuttuu monta pelin muuta osa-aluetta kuin vain taktinen puoli ja lisäksi analyysin ajanjakso on aivan liian lyhyt. Esim. se miten joukkueiden henkinen kantti kestää pelata kovien paineiden alla, miten fysiikkapuoli on kestänyt, millaisia materiaalieroja on ollut (johtuen esim. Lukon loukkaantumisista) jne. Analyysien ajanjakso pitäisi myös olla pidempi kuin vain yksi vuosi ja sen pudotuspelit, jotta noin kova johtopäätös voitaisiin tehdä.

Tuolla materiaalin määrällä, jota käytät analyysissasi, voidaan tehdä vain pelitapojen välisiä johtopäätöksiä. Tällöin johtopäätös on, että kiekkokontrolliin pelitapansa perustaneet joukkueet ovat kaudella 2009-2010 menestyneet muita pelitapoja käyttäneitä paremmin.

 

[Osmo Rapeli]

Pitäisikö pelikirjakeskustelua sitten jakaa myös uuteen ja vanhaan testamenttiin?

Tarkoitan tällä sitä, että pelihän voidaan jakaa aika pitkälti siihen, kuinka pelataan "omaa peliä", kun kiekko on oman joukkueen hallussa, ja siihen, kuinka reagoidaan vastustajan peliin, kun kiekko on vastustajalla. Vai voidaanko?

Onko se vain yksi kokonaisuus, jota valmentaja joutuu muokkaamaan hyvinkin radikaalisti vastustajan mukaan, vai riittääkö pullaan ja pakaroihin jaettaessa Kerholle HIFK:sta KalPaan siirryttäessä kun vaikkapa keskialueen ylitystä muutetaan ja Adam Anderssonille menevät syötöt katkotaan av-pelissä? Kuinka moni asia pysyy hyvin pitkälti sellaisenaan koko kauden ajan?

 

[Jimisola]

Mää kun olen vaan tällänen karjalalippiksinen lätkän katsoja, joka tykkää lajista pelinä ja viihteenä, niin mää haluaisin kuulla mitä helkkarin itua on laskea jotain hyökkäysten rytmejä. Mikä on se pointti? Mitä niillä eri lähtöjen eri määrillä on millekään asialle väliä, jos ei maaleja tai maalipaikkoja synny? Miksi vaivautua edes lähtemään jos ei päästä maaliin?

Niin ja sitä paitsi. Jos kerta nyt kiekkokontrollijoukkueet rulaakin, niin miksei nyt sitten lasketa syöttöketjuja niin kuin vielä joku vuosi sitten? Mitä jos laskisi sekä syöttöketjut että hyökkäysrytmit ja vielä senkin kuinka monta kertaa sentteri tekee peliä keskustan kautta? Onko se kolmen tai jopa viiden kaistan käyttö nyt ihan out? Onko eri rytmien käytöllä jotain korrelaatiota niihin kaistoihin?

Vai jaksaiskohan sitä odottaa elokuuhun, että Petteri Sihvonen lanseeraa taas uuden hienon pelikirja-asian millä voi sitten täyttää ruutuvihon toisensa jälkeen.

Osuit niin asian ytimeen, että piti lainata koko teksti. Kiitos Petteri Sihvosen, yllättävän moni Jatkoaikalainenkin luulee, että pelit ratkeavat valmentajien taktiikkatauluilla. Sihvonen on kyllä ansiokkaasti saanut lanseerattua ylianalyyttisen, jopa akateemisen lähestymistavan jääkiekkoon, mikä loppujen lopuksi on varsin yksinkertainen peli.

Taktiikalla ja "pelitavalla" on toki oma vaikutuksensa ottelun lopputulokseen, mutta nykyisissä keskuteluissa ja "analyyseissa" valmentajan laboratoriossa kehittelemä vallankumouksellinen tai jopa ortodoksinen pelitapa on saanut aivan liian suuren painoarvon. Pelaajat ovat robotteja, jotka kaartelevat kentällä täysin valmentajan suunnitelman mukaan, ja jos kiekko sattuu menemään maaliin maalinedushässäkästä pakin perseen kautta, on maalin tehneen joukkueen valmentaja vienyt pelikirjallaan maalin päästäneen joukkueen valmentajaa 100-0.

Moni varmaan laskee näitä vallankumouksellisia syöttöketjuja, viivelähtöjä, sentterihakuja sun muita kaistanvaihtoja pää märkänä, jotta sitten pystyy sivistyssanakirja kädessä tekemään "analyysin" siitä, miksi joukkue voitti ja toinen hävisi, kun kiekko meni jatkoajalla tolpan kautta maaliin.

Pekka Virta on varmasti sanonut Kalpan pelaajille, että "älkää roiskiko kiekkoa päätyyn, vaan pelatkaa vaikka alas päin jos ette muuta keksi". Tässä siis lähtökohta Kalpan kiekkokontrolliin perustuvalle pelitavalle, hienoa. Se, miten pelaajat sitten kaukalossa käyttäytyvät on kiinni pelaajien pelinlukutaidosta, itseluottamuksesta, asenteesta, yleisestä taitotasosta, päivän fiiliksestä, sattumasta ja onnesta yms. Pelaajat siis ratkaisevat pelit omilla valinnoillaan kaukalossa. Siinä ei syöttöketjujen tai viivelähtöjen lukumäärällä ole mitään tekemistä lopputuloksen kanssa.

Oheisen linkin takaa löytyy Sedinin veljesten taidonnäyte viime yöltä. Oli muuten sen verran hieno maali, että kannattaisi muidenkin valmentajien ottaa tämä pelikirjaansa: http://www.youtube.com/watch?v=me3GPkF7m5s

 

[haunted shores]

jos kiekko sattuu menemään maaliin maalinedushässäkästä pakin perseen kautta, on maalin tehneen joukkueen valmentaja vienyt pelikirjallaan maalin päästäneen joukkueen valmentajaa 100-0.

En väittäisi ihan vielä näillä tiedoilla asian tolan olevan näin. Mutta entä jos kyseinen joukkue on luonut 20 maalintekopaikkaa enemmän ja tekee sitten tuolla volyymillä sen yhden ratkaisevan räkämaalin? Entä jos kyseinen joukkue on materiaaliltaan paljon heikompi ja silti luo ne parisenkymmentä tekopaikkaa enemmän?

Voisiko jääkiekko olla niin yksinkertainen peli, että valmentajan taktiikkataululla pystyy vaikuttamaan siihen sittenkin yllättävän paljon? Jopa niin paljon, että pelaajien omien valintojen merkitystä voi pelikirjalla pienentää jos siihen sattuu esim. heikomman materiaalin johdosta olemaan tarvetta.

Joku saattaisi SM-Liigan välieriin selvinneitä joukkueita tai vaikkapa Suomen maajoukkueen 2000-luvun menestystä katsellessaan olla samaa mieltä.

 

[Makis]

Pelikirjojen tärkeyden huomaa siinä vaiheessa, kun sellaista ei ole, tai se ei toimi. Kärpät Alatalon alaisuudessa oli hyvä esimerkki: peli oli ihan hirveää kuraa, ja paljon huonompaa kuin materiaalin perusteella olisi pitänyt olla. Hyökkäyspeli oli täysin yksilöiden harteilla, jolloin useimmiten hyökkääminen oli täysin kaaottista. Karvaaminen ei toiminut, mistä syystä jokaisessa ottelussa vastusta pääsi hyökkäämään jatkuvasti ylivoimalla jne.

 

[Johannes]

Uskon, että joukkueen selkärangasta lähtevä pelitapa auttaa eniten silloin, kun oma peli ei kulje. On joku sapluuna, jolla voidaan kasata homma uudestaan, eikä peli mene ihan sekoiluksi. Voidaan nousta esim. voittoon, vaikka alkupeli olisi ollut ihan kuraa. Tietysti toimivasta pelitavasta on paljon hyötyä myös silloin, kun oma peli kulkee. Voidaan jopa vähän sooloilla sen toimivan pelitavan sisällä, kun kaikki sujuu niin hyvin.

Yksi asia on kyllä pakko sanoa tuosta HPK-HIFK sarjasta. Viiden pelin jälkeen HPK oli ollut siinä sarjassa yhteensä 6 sekuntia johdossa, muuten tasoissa tai tappiolla. Vasta 6. peli meni HPK:lle ihan selkeästi. Kyllä siinä sarjassa ratkaisun avaimet olivat viiden pelin ajan myös HIFK:n voitoksi, on nyt sitten annettu eri lehtiin mitä lausuntoja hyvänsä, esim. Rautakorven suulla, voiton riemussa, joka oli ihan ansaittua, pelitavoista tai pelaajamateriaaleista.

Eikös Petteri Sihvosella ne prosentit ole 33-33-33 ja 1 onnelle. Tammisen prosentit ovat 65-20-15, joten aika erilaisia näkemyksiä näillä "guruilla" on asioista.

 

[TakapihanLemieux]

Tarkastellessa 2000-luvun Suomen mestareita, huomaa väkisinkin vahvan pelillisen identiteetin; kaikilla kylläkin omanlaisensa. Tappara, Kärpät, HPK ja JYP ovat pelanneet mestaruusvuonnaan mielestäni silmiinpistävästi erilaista ts. poikkeavaa peliä muihin nähden.

Tämä johtuu tietysti osaltaan materiaalista, mutta suurin syy tälle on ollut valmentaja, joka on peluuttanut joukkuettaan oman pelikirjansa mukaisesti. Oleellisinta valmentajalle on löytää käsillä olevaa materiaalia parhaiten hyödyntävä pelikirja, jolloin joukkueen on helpoin sitä hyödyntää ja näin "pelata valmentajalle".

Tämä tarkoittaa mielestäni sitä, että valmentajalla ja sitä kautta hänen "pelikirjallaan" on vahva merkitys. Pelikirjaa voi jokainen kutsua sitten millä nimellä haluaa: pelikirja, peluutus vai taktiikka. Yhtä kaikki.

 

[axe]

Mää en siis ole kiistämässä sovittujen asioiden, pelitapojen ja valmennuksen ansioita, vaan oikeastaan pelkästään kyseenalaistamassa sitä että mikä helvetin mittari tämä hyökkäysten rytmitys nyt on. Se voi olla tosi hyvä osa-alue isommassa kokonaisuudessa, mutta on ihan hölmön hommaa tarkastella pelkästään hyökkäyslähtöjä välittämättä yhtään siitä mitä niille hyökkäyksille tapahtuu jatkossa sen lähdön jälkeen.

En tiedä mikä on tämän "kolmen rytmin" ihannejakauma tai onko sellaista olemassakaan, mutta jos on ja joku joukkue siihen pelistä toiseen pystyy, niin mitä sitten? Jos sen "viivelähdöt" jäävätkin koko ajan vastustajan keskialueen sumppuun kiinni ja muuttuvat kiekonmenetyksiksi jo ennen hyökkäyssiniviivaa, tai jos sen "nopeat" tai "puolinopeat" hyökkäykset ajautuvat järjestäen kulmiin ja siellä kiekonmenetyksiin, niin mitä hyötyä tästä hienosta rytmittämisestä on ollut?

Sillähän voi olla hyvinkin merkitystä, mutta tarvitaan siihen lopulliseen analyysiin varmaan pikkusen jotain muutakin. Lähdöllä on vähän joka lajissa totta kai merkitystä, mutta kyllä se maali on se mikä asiat lopullisesti ratkaisee.

 

[Johannes]

Kyllä minustakin tuo eri rytmien lukumäärien/erä hyöty vaatisi vähän tieteellisemmän ja esim. parivuotisen analyysin jossain tietokoneissa ja lukuisista sarjoista ja isosta määrästä otteluita. Muuten tuollainen väite on ihan mutua, vaikka sen esittäjänä olisi "The johtava analyytikko". Se väite ei täytä voittavan jääkiekon analyysin kriteerejä riittävän hyvin, vaikka analyysiä teksi millainen kiekkoguru hyvänsä. Se on vain mielenkiintoinen ajatelma, ei todiste mistään.

 

[Jimisola]

En väittäisi ihan vielä näillä tiedoilla asian tolan olevan näin. Mutta entä jos kyseinen joukkue on luonut 20 maalintekopaikkaa enemmän ja tekee sitten tuolla volyymillä sen yhden ratkaisevan räkämaalin? Entä jos kyseinen joukkue on materiaaliltaan paljon heikompi ja silti luo ne parisenkymmentä tekopaikkaa enemmän?

Kuten sanoin, pelitavalla on toki oma vaikutuksensa lopputulokseen, mutta mielestäni sitä ylikorostetaan nykyään aivan liikaa. Aivan kuin muilla asioilla ei olisi sitten mitään vaikutusta siihen, kumpi ottelun voittaa. Jos joukkue A luo 20 maalipaikkaa enemmän kuin joukkue B, ja silti joukkue B onnistuukin tekemään maalin ja voittaa ottelun, niin kumpi valmentaja tässä nyt sitten pesi toisen pelikirjallaan?

Heikomman materiaalin joukkue voi voittaa lähtökohtaisesti paremman joukkueen mm. pelitavan, asenteen, päivän kunnon, sattuman, maalivahtipelin, tuomarivirheen, yksittäisen pelaajan onnistumisen/epäonnistumisen jne. kautta. Pelitapa tai taktiikka on siis yksi asia muiden joukossa, mikä ratkaisee ottelun voittajan, ei ainut asia. Joukkueen menestyksen selittäminen pelkästään pelitavalla on itseasiassa pyrkimys yksinkertaistaa asioita tiettyyn kaavaan. Menestys tai menestyksemättömyys on monen tekijän summa ja pelitapa vain yksi palanen tätä kokonaisuutta.

Ron Wilsonin valmentama USA pelasi monen mielestä Vancouverin Olympialaisten viihdyttävintä ja parasta kiekkoa, tuloksena hieno hopea jatkoaikahäviön jälkeen. Sama mies onnistui kuitenkin valmentamaan Toronton koko NHL:n toiseksi viimeiseksi. Olisi varmaan kannattanut käyttää Torontossa samaa pelitapaa kuin team USA:n kanssa....

 

[Mr.Fox]

Kuten sanoin, pelitavalla on toki oma vaikutuksensa lopputulokseen, mutta mielestäni sitä ylikorostetaan nykyään aivan liikaa. Aivan kuin muilla asioilla ei olisi sitten mitään vaikutusta siihen, kumpi ottelun voittaa. Jos joukkue A luo 20 maalipaikkaa enemmän kuin joukkue B, ja silti joukkue B onnistuukin tekemään maalin ja voittaa ottelun, niin kumpi valmentaja tässä nyt sitten pesi toisen pelikirjallaan?

Mitään en jääkiekon pelikirjoista/peluutuksesta/taktiikoista/valmennuksellisista kuvioista tiedä, mutta ajattelin yhden jutun ihan maalaisjärjellä.

Joukkue A pystyy luomaan toimivammalla pelikirjallaan 20 maalipaikkaa enemmän kuin joukkue B. Joukkue B voi voittaa ottelun tekemällä yhden maalin ja maalivahdin/viisikkopuolustuksensa unelmapelillä. JOS joukkue A ja joukkue B pelaavat esim. paras seitsemästä pudotuspelisarjaa ja sama kaava toistuu. Joka ottelussa joukkue A luo toimivammalla pelikirjallaan 20 maalipaikkaa enemmän kuin joukkue B. Kumpi näistä joukkueista menee silloin jatkoon? Onni voi ratkaista yksittäisissä otteluissa, mutta pidemmällä aikavälillä aina se parempi joukkue ja toimivampi pelikirja ottaa voiton.

EDIT: unohtui vastaus tuohon varsinaiseen kysymykseesi. Olen sitä mieltä, että edelleen joukkueen A valmentaja pesi joukkueen B valmentajan. JOS joukkue pystyy luomaan 20 maalipaikkaa enemmän kuin vastustajansa, niin takuuvarmasti pitkässä juoksussa joukkue A menestyy paremmin kuin joukkue B. Yksittäisen ottelun lopputulos ei tässä ole niinkään merkittävä!

 

[Osmo Rapeli]

EDIT: unohtui vastaus tuohon varsinaiseen kysymykseesi. Olen sitä mieltä, että edelleen joukkueen A valmentaja pesi joukkueen B valmentajan. JOS joukkue pystyy luomaan 20 maalipaikkaa enemmän kuin vastustajansa, niin takuuvarmasti pitkässä juoksussa joukkue A menestyy paremmin kuin joukkue B. Yksittäisen ottelun lopputulos ei tässä ole niinkään merkittävä!

Voidaan puhua muustakin kuin jääkiekosta. Jos Jimisola tai joku muu vastaava kaupunkimaalaistollomaisesti™ käyttäytyvä ei halua ymmärtää ihmiskehon koostuvan molekyyleistä koska ei näe niitä, tai ei ymmärrä periaatetta, on typerää mennä inttämään ihmiskehoa koskevaan keskusteluun ettei molekyylejä ole olemassa. Tai, ettei keskustelu siitä ole merkityksellistä/kannattavaa.

Joukkueen menestyksen selittäminen pelkästään pelitavalla on itseasiassa pyrkimys yksinkertaistaa asioita tiettyyn kaavaan. Menestys tai menestyksemättömyys on monen tekijän summa ja pelitapa vain yksi palanen tätä kokonaisuutta.

Ron Wilsonin valmentama USA pelasi monen mielestä Vancouverin Olympialaisten viihdyttävintä ja parasta kiekkoa, tuloksena hieno hopea jatkoaikahäviön jälkeen. Sama mies onnistui kuitenkin valmentamaan Toronton koko NHL:n toiseksi viimeiseksi. Olisi varmaan kannattanut käyttää Torontossa samaa pelitapaa kuin team USA:n kanssa....

Sinä taas intät yhden termin (pelikirja) ja/tai sen keskustelun suurimpaan ikoniin (Sihvonen) kohdistuvan vihan takia, ettei asiaa oikein ole olemassa, mutta kuitenkin luettelet kymmeniä sen osasia. Esimerkkisi Team USA:sta taas on aika ontuva. Ilmeisesti siis Team USA olisi ollut hopealla vaikka sinä tai minä olisimme luoneet kyseiselle joukkueelle pelitavan?

 

[Jimisola]

Sinä taas intät yhden termin (pelikirja) ja/tai sen keskustelun suurimpaan ikoniin (Sihvonen) kohdistuvan vihan takia, ettei asiaa oikein ole olemassa, mutta kuitenkin luettelet kymmeniä sen osasia. Esimerkkisi Team USA:sta taas on aika ontuva. Ilmeisesti siis Team USA olisi ollut hopealla vaikka sinä tai minä olisimme luoneet kyseiselle joukkueelle pelitavan?

Mielestäni ilmaisin varsin selkeästi, että pelitapa on olemassa ja se vaikuttaa pelin lopputulokseen, mutta ei siinä mittakaavassa, missä monet luulevat/väittävät.

Pelitapa on osa valmennusta, valmennus on osa joukkueen menestystä. En tiedä jääkiekkotaustastasi mitään, mutta väitän, että sinun tai minun luomalla pelitavalla (Wilson hoitaisi edelleen muut valmennukseen kuuluvat asiat) USA ei ainakaan olisi ollut turnauksen viimeinen, koska joukkueen menestys ei riipu pelkästään pelitavasta. Sama juttu, jos sinut olisi istutettu USA:n neloskentän laitaan, ei USA olisi ollut turnauksessa viimeinen, vaan pelannut mitalipeleissä.

Kyllä pelitavoista voi keskustella, mutta jo tämän ketjun avausviesti huokuu sellaista sihvos-jargonia, että oksat pois. Näin ollen on hyvä muistuttaa, että Dufva ei voita Suikkasta, vaan JYP voittaa TPS:n. Sillä, montako kertaa JYP-puolustus leipoo kiekkoa maalin takana kämmeneltä rystylle, rystyltä kämmenelle ei ole juurikaan merkitystä. Toki jos joku haluaa näitä laskea ja vetää siitä sitten analyysin kasaan, niin mikäs siinä.

Korostetaan nyt vielä, että en väitä pelaajien kaahaavan kaukalossa täysin omin päin ilman mitään sovittuja juttuja, ei. En kuitenkaan usko, että Dufva on koskaan sanonut pelaajilleen, että "tehkää nyt sellainen puolittainen, hidastettu viivelähtö kakkoskaistalta pakkien kiekottelulla höystettynä".

 

[Jimisola]

Joukkue A pystyy luomaan toimivammalla pelikirjallaan 20 maalipaikkaa enemmän kuin joukkue B. Joukkue B voi voittaa ottelun tekemällä yhden maalin ja maalivahdin/viisikkopuolustuksensa unelmapelillä. JOS joukkue A ja joukkue B pelaavat esim. paras seitsemästä pudotuspelisarjaa ja sama kaava toistuu. Joka ottelussa joukkue A luo toimivammalla pelikirjallaan 20 maalipaikkaa enemmän kuin joukkue B. Kumpi näistä joukkueista menee silloin jatkoon? Onni voi ratkaista yksittäisissä otteluissa, mutta pidemmällä aikavälillä aina se parempi joukkue ja toimivampi pelikirja ottaa voiton.

Olet oikeassa siinä, että sattuma voi ratkaista yksittäisen ottelun, mutta harvemmin paras seitsämästä -sarjaa. Väitän kuitenkin, että joukkue A ei luo niitä 20 maalipaikkaansa pelkästään paremman pelikirjansa avulla, vaan pelikirja on pieni osa joukkue A:n kokonaisvaltaista paremmuutta.

 

[J.Grönvall]

Mää kun olen vaan tällänen karjalalippiksinen lätkän katsoja, joka tykkää lajista pelinä ja viihteenä, niin mää haluaisin kuulla mitä helkkarin itua on laskea jotain hyökkäysten rytmejä. Mikä on se pointti? Mitä niillä eri lähtöjen eri määrillä on millekään asialle väliä, jos ei maaleja tai maalipaikkoja synny? Miksi vaivautua edes lähtemään jos ei päästä maaliin?

Siis kysymyshän on vain siitä, että rytmeillä voidaan hallita kiekkoa tai pystyä siis pitämään kiekkokontrolli. Paras tyylihän on tämä kolmen rytmin hyökkääminen mutta se on myös riskialtis verrattuna "pystysuunnan" lätkään. Pystysuunnan lätkä eli nopeista ja puolinopeista koostuva hyökkääminen ei tuota kiekkokontrollia vaan antaa myös vastustajalle suhteessa enemmän mahdollisuuksia.

Eihän hyökkäyksen rytmit tietenkään pelkästään tuota maaleja mutta ne ovat ihan oleellinen juttu jokaisen joukkueen pelifilosofiassa. Itse asiassa tällä hetkellä tuo kiekkonkontrolli on lähes kaiken a ja o. Esimerkiksi Tappara haastoi KalPan täsmälleen tällä aseella mikä tarkoittaa siis suomeksi sitä, että se piti KalPan pois kiekosta. Tähän asiaan vaikuttaa ihan olennaisesti se pelataanko kahta rytmiä vai neljää.

Onhan se niinkin, ettei pelkillä hitailla hyökkäyksillä voi pelata mutta ne ovat todella tehokas ase sopivassa määrin käytettynä. JYP on mielestäni poikkeuksellisen hyvä joukkue ja siksi pystyy menestymään tällä "vanhanaikaisella" pelillä. KalPa taas on modernia peliä pelaava joukkue mutta se ei ole vieläkään oppinut täydellisesti hallitsemaan omaa suuntaansa. JYPiin verrattuna esimerkiksi Lukko kapsahti juuri siihen, ettei sen peli ole juurikaan säädettävissä jos ongelmia tulee. Kävi juuri niin kuin vähän ounastelin syksyllä, eli vastustajat oppivat sen miten paineen alta tullaan pois ja Lukko olikin sormi suussa. TPS:n voitto oli taas täydellinen esimerkki siitä miten juuri eri rytmeillä hallitaan kiekollista peliä ja tässä tapauksessa vietiin Lukolta aseet pois.

Valmentajan rooli on todella merkittävä vaikka pelaajat tekevätkin lopulliset päätökset kaukalossa. Kuitenkin ilman valmentajaa tai pelisuunnitelmaa ollaan kusessa johtuen yksinkertaisesti siitä, että tuollainen lauma tarvitsee "säännöt", jotta se voi toimia tehokkaasto. Se on ihan höpöhöpöä väittää etteikö nyt näidenkin välieräjoukkueiden menestyksen takana olisi valmentaja. Dufva, Suikkanen, Rautakorpi ja Virta ovat kaikki antaneet ihan selkeän leiman joukkueilleen ja pitkälle myös pelitavan ansiosta joukkueet pärjäävät.

Pelitavan merkitystä tarkastellessa pitää ensimmäisenä nimenomaan miettiä se miten hyvin se sopii kullekin joukkueelle. Sitten aletaan katsomaan sitä miten hyvin se joukkue toteuttaa omaa pelitapaana, eli kuinka organisoidusti se pelaa. Ja sitten on tietenkin se asia, että pelitapojenkin suhteen on olemassa eroja ja toinen on parempi kuin toinen. Tavan valintaan liittyy paitsi valmentajan oma näkemys pelistä niin myös luonnollisesti pelaajamateriaali. Se on kuitenkin mielestäni väärä johtopäätös, että pelitapa valitaan kulloisenkin joukkueen mukaan. Valmentajalla on olemassa yksi pääasiallinen pelitapa jota tämä sitten muokkaa tarvittaessa, periaatteessa on siis koutseja jotka ajattelevat hyökkäyspää edellä ja koutseja joille puolustuspää on tärkein asia.

Petteri Sihvosen kritisointia en ymmärrä siitä syystä, että täälläkin useat ilmeisesti vain lukevat jutut kerran ja näkevät punaista heti. Itse olen sitä mieltä, että Sihvonen osaa poimia ihan loistavia pointteja ja aina löytyy myös se hänen näkökulmansa kun asiaa vaivautuu ajattelemaan. Esko Seppänen on sen sijaan toimittaja joka roikkuu mielestäni lillukanvarsissa liikaa. Hän yrittää kovasti olla "pelin sisällä" ja pelaajan roolissa mutta sortuu kyllä välillä lapsellisuuksiin. Sihvonen on omasta mielestäni parasta mitä suomalaiselle urheilukirjoittamiselle on tapahtunut viime vuosina. Häneltä tulee todella paljon kovaa asiaa vaikka tietenkin välillä myös niitä paskajuttujakin.

Ja kyllähän tämä, että Jatkoajassa puhutaan hyökkäyksen rytmeistä jo osoittaa sen mitä Sihvonen on saanut aikaan. Vuonna 2003 ei tällaista ketjua olisi ollut tai sinne olisi kirjoitettu vain miten Marko Mäkisen xxx-Montrealilla lähtee kovia tykkejä.

 

[Johannes]

Itse asiassa tällä hetkellä tuo kiekkonkontrolli on lähes kaiken a ja o. Esimerkiksi Tappara haastoi KalPan täsmälleen tällä aseella mikä tarkoittaa siis suomeksi sitä, että se piti KalPan pois kiekosta. Tähän asiaan vaikuttaa ihan olennaisesti se pelataanko kahta rytmiä vai neljää.

Onhan se niinkin, ettei pelkillä hitailla hyökkäyksillä voi pelata mutta ne ovat todella tehokas ase sopivassa määrin käytettynä. JYP on mielestäni poikkeuksellisen hyvä joukkue ja siksi pystyy menestymään tällä "vanhanaikaisella" pelillä. KalPa taas on modernia peliä pelaava joukkue mutta se ei ole vieläkään oppinut täydellisesti hallitsemaan omaa suuntaansa. JYPiin verrattuna esimerkiksi Lukko kapsahti juuri siihen, ettei sen peli ole juurikaan säädettävissä jos ongelmia tulee. Kävi juuri niin kuin vähän ounastelin syksyllä, eli vastustajat oppivat sen miten paineen alta tullaan pois ja Lukko olikin sormi suussa. TPS:n voitto oli taas täydellinen esimerkki siitä miten juuri eri rytmeillä hallitaan kiekollista peliä ja tässä tapauksessa vietiin Lukolta aseet pois.

Kyllä minäkin uskon, että "rytmeillä on merkitystä" voittamiseen ja sen tuottamalla kiekkokontrollilla verrattuna vastustajan kiekkokontrolliin, mutta ei sillä tavoin, että orjallisesti määritellään kuinka monta erilaista "rytmiä" erässä kannattaa pelata ihan numeroina/erä, vaan tärkeää on käyttää eri tapoja pitää vastustaja pois kiekosta juuri tuollaisena valmentaja vs valmentaja-vääntönä, jolla TPS voitti Lukon.

Eikä täällä itse asiassa usein itse Petteri Sihvosta kritisoida, vaan hänen perässähiihtäjiensä tapaa pitää PS:n kirjoituksia lähes raamatullisena totuutena, melko koomisella tyylillä. Petteri on kyllä välillä itsekin tosi heikoilla, kun siirtää teoriansa numeroiden puolelle, koska hänen osaamisensa ei ole sillä puolella, vaan pelin analyysin puolella, jota riittää.

 

[Osmo Rapeli]

Eikä täällä itse asiassa usein itse Petteri Sihvosta kritisoida, vaan hänen perässähiihtäjiensä tapaa pitää PS:n kirjoituksia lähes raamatullisena totuutena, melko koomisella tyylillä. Petteri on kyllä välillä itsekin tosi heikoilla, kun siirtää teoriansa numeroiden puolelle, koska hänen osaamisensa ei ole sillä puolella, vaan pelin analyysin puolella, jota riittää.

Niin, täytyis muistaa molemminpuolinen maltti, sillä pitkälti kyseessä on läjä PS:n esille tuomia faktoja, tietoja ja totuuksia, ei niinkään PS:n faktoja, tietoja ja totuuksia. Siitä pitäisi kaikkien olla iloisia ja kiitollisia.

Se, miten mies noita asioita analysoi ja käyttää, on sitten se, jota sopii vähän kirjoituksesta riippuen moittia tai kehua.

 

[Johannes]

Eikö TPS sitten voita tänään JYPin, koska Dufvan JYP pelaa niin simppeliä ja suoraviivaista lätkää. Luulisi, että Suikkasen tasoinen monen rytmin osaaja saisi joukkueensa helposti kiekottelemaan Dufvan JYPin nurin. Onko vastaväitteitä. : )

 

[siffa]

Siis kysymyshän on vain siitä, että rytmeillä voidaan hallita kiekkoa tai pystyä siis pitämään kiekkokontrolli. Paras tyylihän on tämä kolmen rytmin hyökkääminen mutta se on myös riskialtis verrattuna "pystysuunnan" lätkään. Pystysuunnan lätkä eli nopeista ja puolinopeista koostuva hyökkääminen ei tuota kiekkokontrollia vaan antaa myös vastustajalle suhteessa enemmän mahdollisuuksia.......

Kiitos J.Grönvallille kattavasta ja asiantuntevasta analyysista, jonka tasoista jääkiekkokirjoitusta en tähän mennessä ole JA:ssa nähnyt. Siinä on kiteytettynä kaikki se, mitä itsekin olisin halunnut kirjoittaa, mutta kompetensseni ei siihen riitä. Jo tämän kirjoituksen takia kannatti avata tämän kauden SM-liigan pelikirjakeskustelu.

Itse pääsin jääkiekon pelikirjoihin sisälle vähitellen sen jälkeen, kun niitä alettiin Urheilulehdessä Petteri Sihvosen toimesta avata meille tavallisille jääkiekkoa seuraaville laji-ihmisille. Omalta osaltani en ollut tutustunut noihin jääkiekkovalmentajien tekemiin suppeisiin tai laajempiin opuksiin, vaikka niitä oli ollut 80-luvulta lähtien saatavissa ja nähtävissä runsaasti. Esittelin sitten täällä JA:ssa muutaman suomalaisen jääkiekon huippuvalmentajan tekemän ja pelaajille jakaman pelikirjan aika tarkoin. Lisäksi hankin Kouvolassa asuessani jalkapallosuhteitteni kautta Juha Malisen "punaisen kirjan", mikä oli MyPa:n silloisen kauden pelikirja, jonka avasin myös täällä pelikirjakeskustelussa.

Tämän kauden teemana on ollut pelin rytmittäminen, mikä kuuluu vain osana pelikirjojen hyökkäyspelitapojen sisältöä. Pelin rytmittäminen tietoisesti kuuluu jääkiekossakin valmentajien pelikirjoihin. Rytmittämistä olen seurannut ja tilastoinut tällä kaudella olympialaisten, nuorten MM-kisojen, SM-liiga- ja Mestispelien osalta. Aiempina vuosina seurasin hyökkäyspelin rakennetta teemoilla lyhytsyöttöpeli, rintamahyökkäys ja kenttätasapaino. Nämä hyökkäyspelin rakenteet ovat näkyvissä tänäkin iltana, kun SM-liigan välierät jatkuvat. Itse seuraan kuitenkin tuota pelin rytmittämistä, tällä kertaa HPK-KalPa pelin osalta. Jääkiekko on niin nopeaa peliä, että siitä ei oikein voi tilastoida kuin yhtä asiaa kerrallaan.

 

[Toni85]

Osuit niin asian ytimeen, että piti lainata koko teksti. Kiitos Petteri Sihvosen, yllättävän moni Jatkoaikalainenkin luulee, että pelit ratkeavat valmentajien taktiikkatauluilla. Sihvonen on kyllä ansiokkaasti saanut lanseerattua ylianalyyttisen, jopa akateemisen lähestymistavan jääkiekkoon, mikä loppujen lopuksi on varsin yksinkertainen peli.

Taktiikalla ja "pelitavalla" on toki oma vaikutuksensa ottelun lopputulokseen, mutta nykyisissä keskuteluissa ja "analyyseissa" valmentajan laboratoriossa kehittelemä vallankumouksellinen tai jopa ortodoksinen pelitapa on saanut aivan liian suuren painoarvon. Pelaajat ovat robotteja, jotka kaartelevat kentällä täysin valmentajan suunnitelman mukaan, ja jos kiekko sattuu menemään maaliin maalinedushässäkästä pakin perseen kautta, on maalin tehneen joukkueen valmentaja vienyt pelikirjallaan maalin päästäneen joukkueen valmentajaa 100-0.

Moni varmaan laskee näitä vallankumouksellisia syöttöketjuja, viivelähtöjä, sentterihakuja sun muita kaistanvaihtoja pää märkänä, jotta sitten pystyy sivistyssanakirja kädessä tekemään "analyysin" siitä, miksi joukkue voitti ja toinen hävisi, kun kiekko meni jatkoajalla tolpan kautta maaliin.

Pekka Virta on varmasti sanonut Kalpan pelaajille, että "älkää roiskiko kiekkoa päätyyn, vaan pelatkaa vaikka alas päin jos ette muuta keksi". Tässä siis lähtökohta Kalpan kiekkokontrolliin perustuvalle pelitavalle, hienoa. Se, miten pelaajat sitten kaukalossa käyttäytyvät on kiinni pelaajien pelinlukutaidosta, itseluottamuksesta, asenteesta, yleisestä taitotasosta, päivän fiiliksestä, sattumasta ja onnesta yms. Pelaajat siis ratkaisevat pelit omilla valinnoillaan kaukalossa. Siinä ei syöttöketjujen tai viivelähtöjen lukumäärällä ole mitään tekemistä lopputuloksen kanssa.

Oheisen linkin takaa löytyy Sedinin veljesten taidonnäyte viime yöltä. Oli muuten sen verran hieno maali, että kannattaisi muidenkin valmentajien ottaa tämä pelikirjaansa: http://www.youtube.com/watch?v=me3GPkF7m5s

Täysin samaa mieltä. Pelkkä sana "pelikirja" jääkiekon yhteydessä nostattaa karvat pystyyn. Pelikirjat kuuluvat jenkkifutikseen, lajiin, jossa oikeasti jokainen skenaario löytyy oikeasta fyysisestä pelikirjasta.

Pieni offtopic loppuun: Miten porukka jaksaa edes kuunnella Sihvosta? Kaveri oli hyvä jos edes b-luokan valmentaja ja nyt kun on toimittaja, niin tietää kaiken jääkiekosta? Tietää aina miten jossain tilanteessa olisi pitänyt toimia. No olisi sitten toiminut niin kun oli itse koutsina!