SM-liigajoukkueiden peliasut

  • 560 404
  • 1 208

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Olen miettinyt miksi niin moni Ifk-fani on tehnyt päätöksen ostaa se joukkueen valkoinen vieraspaita fanipaidaksi..?

Ihan ensimmäiseksi tuli mieleeni se, että jospa tuo valkoinen olisi punaista veljeään halvempi. Näin ei kuitenkaan ollut, kun asian verkkokaupasta tarkistin, joten jäljelle jäi neljä vaihtoehtoa:

1) Paita on saatu lahjaksi joltain, joka ei kiekkoa seuraa, eikä sen väriin ole käyttäjä päässyt vaikuttamaan.

2) Paita on hankittu ajalla, jolloin vaaleat paidat olivat kotipelipaidat ja vieraissa pelattiin värikkäämmissä paidoissa. Minun keltainen Lukon fanipaitani on perua tällaiselta ajalta, joskin siinä on myös mukana tuo ykköskohdan "enostanutpaitaaitse" -faktori.

3) Joidenkin fanien mielestä valkoinen fanipaita on esteettisempi kuin punainen.

4) Valkoista pelipaitaa pitävät ovat gloryhunttaavia idiootteja.

Esim tuntuisi Porissa tosi hassulta jos useammalla olisi Padan vieraspaita päällä.

Raumalla näkyy Lukon valkoisia fanipaitoja katsomossa, ei niin paljon kuin sinisiä ja keltaisia, mutta näkyy kuitenkin. Se tuntuu kyllä melko hassulta, näin kun tarkkaan ajattelee.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

Tuli itselleni vielä mieleen, että voihan olla että jollain hc- faneilla voisi olla punainen fanipaita kotipeleihin ja sitten valkoinen vieraisiin. Tulee toki kalliimmaksi. En tosin usko tähän teoriaan, sillä sen verran paljolti noita valkoisia paitoja Baronallakin viimeksi näkyi siellä täällä. Onko Hifk joskus muuten pelannut valkoisissa kotona? Siis sanotaan viimeisen 20 vuoden aikana?
 
Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko Hifk joskus muuten pelannut valkoisissa kotona? Siis sanotaan viimeisen 20 vuoden aikana?
Ei ole viimeisen 20 vuoden aikana, mutta kaudella 1989-90. Toki tuon jälkeenkin kotihallissa on pelannut valkoisissa montakin kertaa, muttei kotiottelua.

EDIT: En tarkemmin ajatellen ole varma noista "montakin kertaa" -sanoista. Joka tapauksessa kotihallissa on pelattu valkoisissa ainakin EHL-välieräturnauspeli Magnitogorskia vastaan vuonna 1999.
 
Viimeksi muokattu:
Olen miettinyt miksi niin moni Ifk-fani on tehnyt päätöksen ostaa se joukkueen valkoinen vieraspaita fanipaidaksi..?
Esim tuntuisi Porissa tosi hassulta jos useammalla olisi Padan vieraspaita päällä.
Viimeksi huomasin tämän 4. finaalissa.

Itse en tuota kyllä ole huomannut, että valkoisia fanipaitoja olisi niin kovin paljoa. Kyllä fanien paidoista arviolta 90 prosenttia on punaisia, tuokin mielestäni varovainen arvio.

Vanhoist valkoisista fanipaidoista en osaa sanoa, mutta uusien osalta olen tehny havainnon, että ne ovat poikkeuksetta ns. game worn paitoja. Niinpä rupesin ajattelemaan, että voisiko taustalla olla myös pelkkä malttamattomuus. Fani, joka haluaa Peltosen, Kuhdan tai Granlundin game worn paidan joutuu sitä helposti odottamaan viikkoja jopa kuukausia. En tiedä tämän hetken jonoista mitään, mutta voisin kuvitella, että melkeinpä joka pelissä ainakin Peltonen ja Granlund ovat uudella paidalla pelanneet. Tällöin on sitä omaa odotusaikaa voinut hyvinkin saada vähän lyhyemmäksi ostamalla tuon vieraspaidan. Tiedä häntä, itse kannan ylpeänä punaista paitaani.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli itselleni vielä mieleen, että voihan olla että jollain hc- faneilla voisi olla punainen fanipaita kotipeleihin ja sitten valkoinen vieraisiin. Tulee toki kalliimmaksi. En tosin usko tähän teoriaan, sillä sen verran paljolti noita valkoisia paitoja Baronallakin viimeksi näkyi siellä täällä. Onko Hifk joskus muuten pelannut valkoisissa kotona? Siis sanotaan viimeisen 20 vuoden aikana?

Joskus 90-luvulla on pelattu. Asia kuitenkin on niin, että nuo valkoiset paidat lienee hankittu sillä verukkeella, että saadaan sen oman suosikin Game worn- paita. Toiseksi aika moni varmaan hankkii tuon vieraspaidaksi. Barona lienee kuitenkin vielä toistaiseksi vierashalli...
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Barona lienee kuitenkin vielä toistaiseksi vierashalli...

Ai on vai? Ei olisi viime pelissä uskonut.. no joo, se kertonee kuitenkin enemmän espoolaisesta kiekkokulttuurista.
 
Saarinen#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid C.F, Helsingin Jokerit
Jokerit on uudistamassa omaa pelipaitaansa. Hesarissa oli aamulla Kekäläisen haastattelu, jossa hän kertoi seuraavaa:

Enemmän tilaa seuran logolle,
Pelaajan nimelle ja numerolle enemmän tilaa paidassa.
 
ilu

Jäsen
Ei ole viimeisen 20 vuoden aikana, mutta kaudella 1989-90. Toki tuon jälkeenkin kotihallissa on pelannut valkoisissa montakin kertaa, muttei kotiottelua.

EDIT: En tarkemmin ajatellen ole varma noista "montakin kertaa" -sanoista. Joka tapauksessa kotihallissa on pelattu valkoisissa ainakin EHL-välieräturnauspeli Magnitogorskia vastaan vuonna 1999.

Monta kertaa ainakin Jokereita vastaan 90-97 ja Bluesia vastaan 98-99.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Oranssi paita on se ykkönen, ja omalla nimellä, ei kukaan kumminkaan uskois että olen Louhi tai joku muu, kun naamaan kattoo.

Löytyy kaapista manun paitoja punaista ja mustaa, pidetään päällä fiiliksen mukaan.
Viimeksi oli pelissä päällä musta, eikä kukaan hulluna pitänyt.
 
Liitteet

  • bmp.jpg
    bmp.jpg
    35,8 KB · kertaa luettu: 1 259
Viimeksi muokattu:

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Vanhoist valkoisista fanipaidoista en osaa sanoa, mutta uusien osalta olen tehny havainnon, että ne ovat poikkeuksetta ns. game worn paitoja. Niinpä rupesin ajattelemaan, että voisiko taustalla olla myös pelkkä malttamattomuus. Fani, joka haluaa Peltosen, Kuhdan tai Granlundin game worn paidan joutuu sitä helposti odottamaan viikkoja jopa kuukausia. En tiedä tämän hetken jonoista mitään, mutta voisin kuvitella, että melkeinpä joka pelissä ainakin Peltonen ja Granlund ovat uudella paidalla pelanneet. Tällöin on sitä omaa odotusaikaa voinut hyvinkin saada vähän lyhyemmäksi ostamalla tuon vieraspaidan. Tiedä häntä, itse kannan ylpeänä punaista paitaani.

Pakkaa sekoittaa myös se että ns. aitoja paitoja (ei siis gameworneja, eikä game issuedeja) on paljon ihmisillä. Paita on identtinen sen paidan kanssa mikä kentällä viilettää, mutta siinä ei ole SM-Liigan Patchia.

HIFK valmistaa pelaajille paitoja sitä mukaa kun ihmiset niitä haluavat ostaa eli Peltonen ja Granlund saattavat tosiaan pelata parhaimmillaan melkein joka matsin eri paidalla.
Talviklassikossa taidettiin pelata joka erä eri paidalla? Korjatkoot joku paremmin tietävä..
 
Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Monta kertaa ainakin Jokereita vastaan 90-97 ja Bluesia vastaan 98-99.
Entäpä K-Espoota vastaan espoolaisten liigauran alkutaipaleella (espoolaisethan pelasivat osan otteluistaan Helsingissä)? Mielestäni HIFK pelasi monia noista mainitsemistasi otteluista punaisissa paidoissa, vaikka olikin vierasjoukkue.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Jokerit on uudistamassa omaa pelipaitaansa. Hesarissa oli aamulla Kekäläisen haastattelu, jossa hän kertoi seuraavaa:

Enemmän tilaa seuran logolle,
Pelaajan nimelle ja numerolle enemmän tilaa paidassa.

Erinomainen juttu jos näin on! Lopullisen tuloksen uskoisin olevan aika lähellä Talviklasssikon paitaa, toivomuksissa olisi että mukana olisi hieman enemmän punaista ja keltaista.
 
ilu

Jäsen
Entäpä K-Espoota vastaan espoolaisten liigauran alkutaipaleella (espoolaisethan pelasivat osan otteluistaan Helsingissä)? Mielestäni HIFK pelasi monia noista mainitsemistasi otteluista punaisissa paidoissa, vaikka olikin vierasjoukkue.

Totta, myös moni Kespoo-HIFK-ottelu pelattiin Helsingin hallissa. Osan näistä HIFK saattoi tosiaan pelata myös tummalla paidalla.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan ensimmäiseksi tuli mieleeni se, että jospa tuo valkoinen olisi punaista veljeään halvempi. Näin ei kuitenkaan ollut, kun asian verkkokaupasta tarkistin, joten jäljelle jäi neljä vaihtoehtoa:

1) Paita on saatu lahjaksi joltain, joka ei kiekkoa seuraa, eikä sen väriin ole käyttäjä päässyt vaikuttamaan.

2) Paita on hankittu ajalla, jolloin vaaleat paidat olivat kotipelipaidat ja vieraissa pelattiin värikkäämmissä paidoissa. Minun keltainen Lukon fanipaitani on perua tällaiselta ajalta, joskin siinä on myös mukana tuo ykköskohdan "enostanutpaitaaitse" -faktori.

3) Joidenkin fanien mielestä valkoinen fanipaita on esteettisempi kuin punainen.

4) Valkoista pelipaitaa pitävät ovat gloryhunttaavia idiootteja.

Raumalla näkyy Lukon valkoisia fanipaitoja katsomossa, ei niin paljon kuin sinisiä ja keltaisia, mutta näkyy kuitenkin. Se tuntuu kyllä melko hassulta, näin kun tarkkaan ajattelee.

Niin onhan liigassa ollut vuosia sitten kokeilu, jolloin koti paidat olivat valkoisia NHL:n tyyliin. Onneksi se ammuttiin nopeasti alas.

Todellinen syy miksi valkoisia HIFK:n paitoja näkyy, on mielestäni sama miksi itse ostan valkoisen paidan ensi kaudella. NImittäin haluann pitää vieraspelissä saman väristä paitaa kuin kannattamani joukkue. Toki se valkoinen on kenties helpompi saada mutta ei se mikään syy ole hankkia valkoista. Jos punaisen haluaa tarvitsee vain odottaa pidempään.
 
Talviklassikossa taidettiin pelata joka erä eri paidalla? Korjatkoot joku paremmin tietävä..

En väitä tietäväni asiasta mitään, mutta käsittääkseni ainakaan HIFK ei pelannut jokaisessa erässä eri paidalla. Tai ainakin en tiedä, että pelaajien paitoja olisi myyty useampia kuin yksi per pelaaja. Itseasiassa tämä saattaa myös hyvin selittää melkoisen suurta hintaeroa mikä syntyi ainakin kaikkein halutuimpien paitojen osalta joukkueiden välillä. Siinä missä Granlundin paita maksoi hieman yli 10.000 euroa taisi kallein Jokeripaita olla Väänäsen, joka maksoi n. 1.500 (?) euroa. Jos Väänäsen paitoja onkin ollut myynnissä kolme kappaletta on tuo ihan ymmärrettävää.
 
Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En väitä tietäväni asiasta mitään, mutta käsittääkseni ainakaan HIFK ei pelannut jokaisessa erässä eri paidalla. Tai ainakin en tiedä, että pelaajien paitoja olisi myyty useampia kuin yksi per pelaaja.
Muistaakseni törmäsin täällä linkkiin erään paitakeräilijän sivuille, joilla oli esitelty HIFK:n game worn -paitoja ja mukana taisi olla pari paitaa Talviklassikosta. Taisipa ko. keräilijällä olla Ville Peltosen paita tuosta ottelusta, ja alla maininta, että se oli ensimmäisen erän paita. En tiedä, mitä kautta oli hankittu, mutta ei käsittääkseni ollut tuo Huuto.netistä huudettu. En nimittäin usko, että kukaan täysijärkinen paitakeräilijä olisi tuollaista summaa maksanut paidasta. Niinpä oletan, että pelaajille tehtiin uusi paita jokaista erää varten.

EDIT: iluhan sen linkin sieltä jo kaivoikin esiin!
 
Tuolta alimpanahan nuo löytyvät: SM-Liiga Game Worn Jerseys
 
Muistaakseni törmäsin täällä linkkiin erään paitakeräilijän sivuille, joilla oli esitelty HIFK:n game worn -paitoja ja mukana taisi olla pari paitaa Talviklassikosta. Taisipa ko. keräilijällä olla Ville Peltosen paita tuosta ottelusta, ja alla maininta, että se oli ensimmäisen erän paita. En tiedä, mitä kautta oli hankittu, mutta ei käsittääkseni ollut tuo Huuto.netistä huudettu. En nimittäin usko, että kukaan täysijärkinen paitakeräilijä olisi tuollaista summaa maksanut paidasta. Niinpä oletan, että pelaajille tehtiin uusi paita jokaista erää varten.

Paitoja on varmasti teetetty useampia. Se miten pelaajat ovat niillä pelanneet on sitten eri asia. Toki toivon, että pelaajat ovat pelanneet vain yhdellä paidalla tuossa ottelussa, niin Huuto.netistä huudetut paidat ovat ainutlaatuisia. Jokerit ainakin myyvät nyt aitoja mutta käyttämättömiä talviklassikkopaitoja. Eiköhän HIFK:kin ole vastaavia paitoja teettänyt ja myynyt.
 
Viimeksi muokattu:

tutzba

Jäsen
Jokerit @ FB kirjoitti:
Ensi viikosta alkaen hiki lentää, sillä Jokerit aloittavat valmistautumisen syksyllä starttaavaan SM-liigakauteen 2011-2012. Alusta asti lähdetään rakentamaan sellaista pohjakuntoa, että ensi kaudalla mennään ja lujaa. Uudistamme myös peliasun jonka esittelemme myöhemmin kesällä. Kausikortit tulevat myyntiin toukokuussa. Nauttikaa ihanasta säästä, palataan asiaan ensi viikolla.

Jahas, mitäköhän uudistusta sieltä on tulossa?
 
Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Paitoja on varmasti teetetty useampia. Se miten pelaajat ovat niillä pelanneet on sitten eri asia. Toki toivon, että pelaajat ovat pelanneet vain yhdellä paidalla tuossa ottelussa, niin Huuto.netistä huudetut paidat ovat ainutlaatuisia. Jokerit ainakin myyvät nyt aitoja mutta käyttämättömiä talviklassikkopaitoja. Eiköhän HIFK:kin ole vastaavia paitoja teettänyt ja myynyt.

Jokerit teettivät matsia varten kaksi settiä paitoja.
Toinen setti ei ehtinyt Reebokin(?) sähläilyn takia Stadiin, joten Jokerit pelasi koko matsin samalla paidalla. Nyt myöhässä tulleet paidat myydään.
Huuto.netissä olleet paidat olivat siis ainoat Jokereiden pelatut paidat ottelussa.

Tällaista informaatiota sain lähteestä jos toisestakin.

HIFK käytti kolmea eri paitaa.
Talviklassikko 2011
Away Set1/3 (First period jersey)
Stats: 1+0
0.43 0-2 Kimmo Kuhta (Jeff Hamilton, Petteri Wirtanen)
(Bought from KSB-Sport)
*Lähde SM-Liiga Game Worn Jerseys , lihavointi oma.
 
Saha on Laki

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mitä tuohon talviklassikon pelipaitajuttuun tulee niin muistan lukeneeni, että toinen joukkue (hifk?) pelasi joka erän eri paidalla. Näistä kolmesta paidasta sitten yksi meni huuto.nettiin, toinen muuhun myyntiin ja kolmannen sai pelaaja halutessaan.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Jokerit on uudistamassa omaa pelipaitaansa. Hesarissa oli aamulla Kekäläisen haastattelu, jossa hän kertoi seuraavaa:

Enemmän tilaa seuran logolle,
Pelaajan nimelle ja numerolle enemmän tilaa paidassa.

Hieno juttu, toivottavasti tulee tyylikäs kokonaisuus. Ja toivottavasti muut joukkueet pyrkisivät mahdollisuuksien mukaan seuraamaan perästä. Mainoksetonta paitaa tuskin millekään joukkueelle SM-liigassa saadaan, mutta mielestäni juuri noihin seikkoihin, mitä Kekäläinen mainitsee, voisi kiinnittää muutkin joukkueet jatkossa enemmän huomiota, ja varmasti hyvällä suunnittelulla saadaan myös hyvää jälkeä.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät

Mä en vaan ymmärrä, miten se voi olla niin vaikeata.

Miksi SM-liiga ei selkeästi ilmoita tiettyjä mainospaikkoja? Mainospaikat: yhdet hihoissa hihanumeron yläpuolella (erillinen patch vrt. MM-kisat ja Skoda), paidan alahelmassa (~20-30cm pätkä siinä alaraidassa; etu- ja takapuolella voi olla eri mainos) sekä olkapäissä (erilliset patchit). Mitä muuta tarvitaan? Tuossa olisi jopa viidelle PÄÄsponsorille paikka. Seuralogon ympäristö sekä pelinumeron ja nimen ympäristöt pitäisi ehdottomasti rauhoittaa mainoksilta. Miksi kaikkien pienempienkin tukijoiden pitäisi saada 5x5cm mainospaikka pelipaidasta? Näkyvyyttä ei ole pätkääkään ja paidat ovat rumia tilkkutäkkejä.

Mielestäni nykyään seuroissa ollaan lose-lose -tilanne. Sponsorit eivät saa haluamaansa näkyvyyttä ja pelipaidoilla ei ole minkäänlaista arvokkuutta. Tämä rajoitettujen mainospaikkojen myynti tietysti vaatisi seurojen markkinointipuolelta pientä työntekoa. 10.000 euron sponsoripaketteihin ei enää sisältyisi pelipaitamainos.

Edelleen ihmettelen eikö Suomesta tosiaan löydy yhtään ainoata yritystä, joka oikeasti haluaisi tukea jotain jääkiekkojoukkuetta ja tehdä vuoden jääkiekkoteon. Otetaan vaikka esimerkiksi HIFK ja Sinebrychoff. Siis se rahamäärä, jonka Sinebrychoff käyttää SM-liigajoukkueiden tukemiseen (onko Koffin mainos noin puolella joukkueista?), niin jos sen käyttäisi ainoastaan yhteen joukkueeseen (sanotaan nyt HIFK). Sinebrychoff ostaisi joka ainoan mainospaikan HIFK:n pelipaidoista, kypäristä, housuista, sukista jne. eikä laittaisi niihin yhtään mitään. Sen sijaan asiaa korostettaisiin haastatteluissa, Koffin mainoksissa, HIFK:n mainoksissa jne.

"KOFF ja HIFK - yhteistyötä jo vuodesta 1982 (?)"
"KOFF ja HIFK - puhtaita pelipaitoja jo vuodesta 2011"
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Siis se rahamäärä, jonka Sinebrychoff käyttää SM-liigajoukkueiden tukemiseen (onko Koffin mainos noin puolella joukkueista?), niin jos sen käyttäisi ainoastaan yhteen joukkueeseen (sanotaan nyt HIFK).

Tuossa tulee hyvin nopeasti näkyvyys vastaan. Yhden joukkueen "omimisella" muun muassa useiden paikallislehtien sivuilla näkyminen vähenisi reilusti, samoin Tulosruudut sekuntit ja muut vastaavat. Loppujen lopuksi kuitenkin haastatteluissa maininta ei tuo hirveän paljon toistoa kuluttajia ajatellen.

Lisäksi tuossa on pari muuta vaaraa. Mainonnan on tarkoituksena luoda positiivisia mielikuvia tuotteesta. Miten paljon esimerkiksi Turussa, Porissa, "Hesassa" tai Tampereella positiivisia mielikuvia herättäisi se, että ottelun voittomaalin tehnyt pelaaja hehkuttaisi Koffia? Hiukan eri asia kuin tiedostamatta katsella tuotemerkkiä oman joukkueen (ei takerruta pilkkuihin, en tiedä onko noiden alueen seuroilla Koffia sponssina) paidassa.

Tuosta edellisestä päästään sitten hyvin seuraavaan. Periaatteessa paras mainos on sellainen, jota ei mielletä mainokseksi: esimerkiksi eri julkaisujen sivuilla lääkemainoksia pyritään pukemaan lähes uutisiksi. Mainitsemassasi Koff+HIFK esimerkissä mainonta olisi mahdollisesti liian selvää ollakseen kunnolla toimivaa.

Sen sijaan toivoisin enemmän muun muassa ManUn esimerkin mukaisesti yhtä ns. pääsponsoria paitaan. Manulla on ollut Vodafonea ja Sharppia, miksi esimerkiksi HIFK:lla ja Ässillä (jälkimmäinen valittu ilman mietintää esimerkiksi) ei voisi olla paita pyhitetty Koffille? Tällöin mainos tulisi paremmin esiin esimerkiksi lehtikuvissa (ei hukkuisi miljoonan muun joukkoon), paidat pysyisivät tyylikkäinä ja mainostajien välille saataisiin kilpailua.

Mitä Kekäläisen kaavailuihin tulee, niin suunta on oikea. Esimerkiksi nyt tällä kaudella paita on ollut sellaista tilkkutäkkiä, että logo, nimi ja numero häviävät mainosten joukkoon liian tehokkaasti. Pari kertaa onkin kaveriporukan naapuriin kallellaan olevilta kuullut, kuinka meidän maalintekijät voitaisiin kuuluttaa muodossa "Fonecta Sunny - numero". Miten sitten Kekäläisen kaavailut toteutuvat käytännössä onkin aivan eri homma...
 
Suosikkijoukkue
En gång HIFK, alltid HIFK. Real Madrid
Minä olen vähän eri mieltä. Mainoksetkin saa paitaan menemään, kun ne on sijoiteltu oikein ja oikeilla väreillä. Liigassa on kyllä ihan ok pelipaitoja. Oman suosikkini eli HIFK:n pelipaitoihin olen kyllä tyytyväinen. Pakolliset mainokset joita ei ole liikaa on saatu hyvin sijoiteltua etteivät ne häiritse. Muutenkin olen tyytyväinen tapaan millä noita fanituotteita tulee esim Granlundin ja Peltosen paitoja ja yleensäkin tuotteiden määrä. Lisäksi oli syksyllä myytävänä noita "Stadin HIFK" -paitoja.

Eli Jokerit todennäköisesti parantavat paitojaan. HIFK:n, Kerhon oranssi, Pelsun se lauantaipaita ovat varsinkin hienon näköisiä. Ja ei tuo Ässienkään paita pöllömpi ole. Siinä nyt esimerkkejä.

Minusta tämä paitajuttu ei ole nyt niin iso ongelma, kuin kitinän määrästä voisi päätellä. Ja varsinkin pienten markkina-alueiden jengien on otettava fyrkat useammasta paikasta. Ei ole välttämättä paria niin isoa sponsoria, jotka riittäisivät. Tässä asiassa on kyllä helppoa Jokereiden ja HIFK:n ylpistellä paidoillaan.

http://www.ksbsport.com/kauppa/product_details.php?p=1087

Tuossa ylempänä esimerkki HIFK:n himapaidasta. Ei tuo nyt mikään tilkkutäkki ole. Koffilla suurin mainos, mutta senkin nykyään rinnastaa HIFK:iin niin vahvasti ettei tuo haittaa. Tosin tuotteena Koff lite ei ehkä ole se ihan paras näin brändiä ajatellen ;).
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös