SM-liigajoukkueiden peliasut

  • 560 406
  • 1 208

scholl

Jäsen
Milloinkohan joku sponsori tajuaa että esim. eiliset HIFK-paidat olivat parasta mitä SM-liigassa on nähty pitkään aikaa ja ostaa itselleen koko paidan eikä laita siihen kuin yhden nimen/logon siististi aseteltuna paikkaan jossa se näkyy mutta ei häiritse kokonaisuutta?

Sitten kun IFK:n koko paketti on hallussa. Tuolla halli- ja muulla kuviolla muut sponsorit eivät saa riittävästi vastinetta sille panostukselle, joten haluavat näkyä peliasuissakin. Jos futiksessa isoimmat seurat tienaavat paitamainoksesta 20 miljoonaa vuodessa ja omaavat ympäri maailmaa hirveästi faneja, matsit näkyy eri maihin ja pelipaitoja myydään hirveitä määriä niin näkyvyyskin on ihan toinen kuin meillä. Vaikea kuvitella, että joku olisi valmis satsaamaan kuin max 1 miljoona per kausi ja sekin neuvottelu on aika ison työn takana.

Toki tilanne voi muuttua ja on oikeutettua miettiä kuinka lähes mainoksettomiin asuihin voitaisiin päästä. En usko, että juurikaan muilla kuin IFK:lla ja Jokereilla siihen olisi rahkeita, eikä ole järkeäkään. Joku Kärppien paita näyttää niin hirveältä, että sama onko siinä mainoksia vai ei. Jokereiden taas kannattaisi nyt ensin vaihtaa paitansa sinisiksi, koska väritkin ovat nyt väärät.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Florida Panthersille tulee ensi kaudella uudet paidat, pitää narrienkin sitten varmaan varastaa jostain uusi design.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Olen samaa mieltä Daespoon kanssa ja liiga voisi hyvinkin rajoittaa yksittäisten mainosten määriä pelipaidoissa ja luoda selkeät mainospaikat peliasuihin. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä sponsorit näkevät noissa pienissä mainoksissa, jotka hukkuvat niiden kymmenien muiden vastaavien mainostilkkujen mereen. Jos pelipaidoissa olisi rajoitetusti mainospaikkoja, sponsorit saisivat oikeasti sitä kaipaamaansa NÄKYVYYTTÄ ja monet firmat olisivat varmasti valmiita maksamaan näkyvästä mainospaikasta kunnon rahasumman.

Erittäin hieno kommentti. Juurikin näin, mikä firma saa näkyvyyttä siitä, jos onneton pieni mainos on jossakin pelipaidassa? Itse en muista kuin ehkä kaksi Kerhon mainosta pelipaidasta, edistääkö se kauppaa? Tuskin.

Tosin se vaatii sitten myös yritykseltä selvää panostusta. Esimerkkinä vaikka HIFK jota sponsoroi vaikka KOFF niin, että ostaa koko paidan. Varmasti tulee merkki niin helvetin tutuksi, jos ei jo ole, että oksat pois. Koko joukkue leimautuisi siihen tuotemerkkiin. Pitää tarjota mahdollisuus, kyllä itse miettisin tosissaan esimerkiksi HIFK:n mainosten yksinoikeutta. Melkoinen näkyvyys.
 
COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
SM-Liigassa voitaisiin ottaa käyttöön myös ns. kolmospaita. IFK ja Jokerit voisivat käyttää la pelin paitoja. Kolmospaidalla pelattaisiin esim. la pelit. Tämä saattaisi aiheuttaa sponssisoppareiden muutoksia, koska firman logo ei näkyisikään joka pelissä.

Molemmat blyysit olivat aivan perkeleen hienot! En voi hehkuttaa enempää.
 
Mike Hyndman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat

Mikäs sen kieltää. Pelicans ainakin pelaa lauantai kotiottelut erittäin hienossa ja vähämainoksisessa mustassa peliasussa.

Olihan ne tosiaan upeat peliasut kummallakin.
 
Vankikarkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Erittäin hieno kommentti. Juurikin näin, mikä firma saa näkyvyyttä siitä, jos onneton pieni mainos on jossakin pelipaidassa? Itse en muista kuin ehkä kaksi Kerhon mainosta pelipaidasta, edistääkö se kauppaa? Tuskin.

Mainonta esim. Ässien paidoissa ei lähtökohtaisesti ole myynnin edistämistä vaan yhteenkuuluvuutta ja puhtaasti kannatusta.
Ei varmasti HAT myy yhteen traktoria mainoksen takia vaan haluavat kannattaa ja varmasti myyntitilanteessa saattaa joskus olla apua kun tulee ilmi että yritys kannattaa paikallista seuraa. Yritysten välisessä kaupassa ja suhteissa tuosta on myös apua erilaisten tapahtuminen johdosta jossa yrityksen edustajat pääsevät tapaamaan toisiaan yhteisen kiinnostuksen kohteen parissa.

Se on totta että olisi hienoa jos olisi vain yksi mainos per paita mutta se ei käytännössä ole mahdollista. Esimerkiksi hifkin paita talviklassikossa oli todella komea.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nykyinen pelipaita mainonta on järjenvastaista. Mainosten näkyvyys ja huomioarvo on liki täysi nolla. Tietysti jos noistakin mainoksista maksetaan kovaa hintaa niin tyhmähän on se joka maksaa, ei se joka myy... Vai kannattaisiko noita mainospaikkojen hintoja reilusti korottaa kun näyttää tuota tunkua pelipaita sponssiksi olevan?

Kannatan mallia että sallitaan yksi tai nolla mainosta paidassa. Menetetyt tulot kompensoitaisiin kasvaneella fanituote myynnillä, yleisömäärän kasvulla sekä lisääntyneellä myynnillä laitamainoksissa ja mediakuutiossa sekä rahakkaamalla pääsponsori sopimuksella. Luulisin että tällä mallilla päästäisiin melko helpostikkin vastaavaan taloudelliseen tulokseen.

Tuskin noilla pelipaita mainostajille niin kynnyskysymys on se mainos siellä nelosketjun vasemmanlaidan kainalossa on, etteikö sitä näkyvyyttä voitaisi jotenkin korvata? Varsinkin kun liigan taholta määräys on ettei peliasuissa mainoksia ole. Olen varma että liiga joukkueet pystyisivät rahoituksensa järjestämään myös yllä esitetyllä mallilla.

Aikoinaan liiga teki kyllä suuren virheen kun katsoi läpi sormien pelipaitojen yhteneväisyys sääntöä sponsorien osalta. Tosin nykyisin niitä mitättömiä pikkumainoksia on jo niin paljon että samallaisilta kirjavilta ne kaikki paidat näyttää.
 
Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Nykyinen pelipaita mainonta on järjenvastaista. Mainosten näkyvyys ja huomioarvo on liki täysi nolla. Tietysti jos noistakin mainoksista maksetaan kovaa hintaa niin tyhmähän on se joka maksaa, ei se joka myy... Vai kannattaisiko noita mainospaikkojen hintoja reilusti korottaa kun näyttää tuota tunkua pelipaita sponssiksi olevan?
Aikoinaan tuo paitamainonta saattoi vähän toimiakkin kun SM-Liigaa ja niitä mainoksia tuli TV:stä koko kansan nähtäville, edes joskus. Jossei muuten niin ainakin haastattelujen ja pelitilannehidastuksien muodossa.

Nykyisin ei taida toimia kuin systeemi jossa paidassa on joku tilkku ja sitten kaukalon laidassa isompi logo. Mutta kuka niitäkään kattelee? Nykyisin ei tule lätkää telkkarista jossei erikseen maksa, ja halleissa käyvät HC-fanit tuskin mitään mainoksia kattelee.

Olen täysin samaa mieltä että vain logo ja numerot paitoihin. Toisaalta olen jo niin tottunut tilkkutäkkeihin että ei ne paidat pelitapahtumaa pilaa.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Aikoinaan tuo paitamainonta saattoi vähän toimiakkin kun SM-Liigaa ja niitä mainoksia tuli TV:stä koko kansan nähtäville, edes joskus. Jossei muuten niin ainakin haastattelujen ja pelitilannehidastuksien muodossa.

Olen täysin samaa mieltä että vain logo ja numerot paitoihin. Toisaalta olen jo niin tottunut tilkkutäkkeihin että ei ne paidat pelitapahtumaa pilaa.

Jossain määrin mainokset vielä toimivat, kuten oheisesta linkistä mielestäni näkee. Ehkä aika multaa parkit, mutta mielestäni kyseinen kärppäpaita on törkeän hieno:

1981 mestaruus ei unohdu | Kaleva.fi | Kiekko-Kaleva

(Linkki vie sinne minne näyttää selvästi vievän)
 
axe

Jäsen
Kannatan mallia että sallitaan yksi tai nolla mainosta paidassa. Menetetyt tulot kompensoitaisiin kasvaneella fanituote myynnillä, yleisömäärän kasvulla sekä lisääntyneellä myynnillä laitamainoksissa ja mediakuutiossa sekä rahakkaamalla pääsponsori sopimuksella. Luulisin että tällä mallilla päästäisiin melko helpostikkin vastaavaan taloudelliseen tulokseen.

On se kyllä kumma, että meillä on 14 liigaseuraa ja siihen vielä Ruotsit, Sveitsit, Saksat, Ranskat sun muut päälle, eikä yksikään niistä ole keksinyt, että se olisi noin helppoa. Patentoi nyt idea ihmeessä.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On se kyllä kumma, että meillä on 14 liigaseuraa ja siihen vielä Ruotsit, Sveitsit, Saksat, Ranskat sun muut päälle, eikä yksikään niistä ole keksinyt, että se olisi noin helppoa. Patentoi nyt idea ihmeessä.

Ei taida onnistua patentointi, kun se on jo amerikoissa ja venäjällä keksitty.
 
J.Petke

Jäsen
Kannatan mallia että sallitaan yksi tai nolla mainosta paidassa. Menetetyt tulot kompensoitaisiin kasvaneella fanituote myynnillä, yleisömäärän kasvulla sekä lisääntyneellä myynnillä laitamainoksissa ja mediakuutiossa sekä rahakkaamalla pääsponsori sopimuksella. Luulisin että tällä mallilla päästäisiin melko helpostikkin vastaavaan taloudelliseen tulokseen.

Tämähän on helvetin helposti toteutettavissa. Sanotaan vaan kannattajille, että käykää enemmän peleissä ja ostakaa lisää kaikkea krääsää. Sittenhän voidaan korottaa hieman lisää lippujen hintoja, koska yleisöä ei tulvinutkaan niin kuin oltiin toivottu. Ei mikään joukkue voi laskea mainostajien määrää toivomalla, että peleissä käy enemmän väkeä ja fanituotteita ostetaan huomattavasti enemmän kuin ennen.

Hieno ideahan tämä olisi, ei siinä mitään. Suomesta ei vaan oikeasti löydy sellaisia firmoja kenellä on pistää sellaisia summia vuosittain mainontaan jossa kohderyhmä tavoitettaisiin summan määrittelemällä tavalla. Nyt kun halli/paidat ja kaikki mahdolliset paikat on muutenkin jo täytetty mainoksilla olisi todella vaikeaa luoda tyhjästä lisää paikkoja mainostaa.
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Paitamainontaan sanon miljoonannen kerran...

Realistiset tavat liigan pelipaitojen tyylikkyyden lisäämiseksi ovat:
- mukauttaa mainosten värimaailma seuran väreihin, jolloin samalla myös vähenisivät ne valkoiset laatikot jotka tilkkutäkkivaikutelmaa luovat
- määrätä saman joukkueen pelaajille oikeasti yhtenäiset peliasut
- vähentää hieman mainosten määrä, mutta mahdollisesti kompensoida se kasvattamalla yksittäisen mainoksen kokoa/näkyvyyttä

Ihan turha edes haikailla mistään änäripaidoista, mutta tietysti ideaalitilanteessa mainoksia olisi esimerkiksi paidan etupuolella yksi rinnassa ja yksi helmassa, selässä numeron alla yksi ja olkapäissä yhdet. Ja mielellään vieläpä hyvin pitkälle toteutettuna samaan tapaan kuin IFK:n ja KOFFin "yhteenliittymä", jossa molempien puulaakien tunnusväritykset sopivat yhteen.

Ylipäätään pitäisi päästä eroon tästä ääliöajattelusta, jossa jonkun sponsorifirman vajakit hankkivat tukemismielessä suosikkiseuran paidasta postimerkin kokoisen tilkun, joka ei lisää oman firman näkyvyyttä mutta varsin tehokkaasti rumentaa seuran pelipaitaa. Ymmärrän sen konseptin että tuetaan, mutta en sitä että liikeyritys ei halua siitä mitään vastineeksi, eli näkyvyyttä asiakkaiden silmissä tai hyötyä vaikkapa verkostoitumiseen tai palveluita omille työntekijöille.

Itse jos pitäisi päättää, niin ennemmin hankkisin mediakuutiolta puoli minuuttia tai vaikkapa jonkin otteluisännyyden päävalmentajan tapaamisella ja kestityksillä, kuin mainosta paitaan. Suoltakoot seuran puolelta mitä tahansa tuubaa miljoonista asiakaskontakteista ja kymmenistä tunneista media-aikaa jostain Urhon pikselimössöstä josta ei voi mitään mainoksia edes erottaa.
 
Viimeksi muokattu:

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikäli paitamainonta kiellettäisiin/rajoitettaisiin , kuinka iso osa paitamainoksista tulleista euroista todella jäisi tulematta seuran kirstuun jotakin muuta sponsorointi reittiä? Veikkaisin prosentin olevan melko pieni. Lisäksi tulisivat muut positiiviset imagon ja arvostuksen nousun aiheuttamat välilliset taloudelliset vaikutukset.

Olisikin paikallaan liigan teettä asiasta kunnollinen tutkimus. En tiedä, voi olla että asiaa on tutkittukin ja osoitettu että olen taloudellisten vaikutuksien suhteen totaalisen väärässä, ja paitamainonnan loppuminen ajaisi koko liigan vararikkoon. Väitän että liigassa on mennä vuosina silti koettu huomattavasti merkittävämpiäkin talouspuoleen vaikuttaneita mullistuksia.
 
tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
On se hieman naiivia kuvitella, että Liigajoukkueet paitamainoksista voisivat kokonaan luopua. Puhumattakaan mistään Liigan asettamasta kiellosta. Minusta sopivasti mainoksia on hyvä juttu, paita näyttää pelipaidalta, eikä miltään 25 euron halpis fani-paidalta. Ehkä sitten vaan olen niin tottunut niihin mainoksiin. Tietysti jossain menee raja, ettei niitä mainoksia ole liikaa.
 
Ojamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Fedor, sääntö 17 §
En muista tarkkaan, mutta tekikö Jokerit kaudeksi 08-09 kolme vuotta kestävän sopimuksen nykyisen paitamallin kanssa? Saattaa olla, että nyt on ihan unia nähty, mutta hämärä kuva jonkinlaisesta sopimuksesta on. Näin ollen ensi kaudeksi saataisiin uusi paitamalli, joka toivottavasti olisi ihan Jokereille suunniteltu, eikä Panthersin uusin malli. Omissa fantasioissa asteen räikeämpää sinistä ja enemmän keltaista ja punaista paitaan, viikonloppupeleihin vaikka Talviklassikko-paita käyttöön (tai peräti ysärin vihreä-liila!).
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Jokin instanssi voisi ruveta jakamaan kauden päätteeksi Vuoden rumin pelipaita-palkintoa. Ehkä se Kärppienkin rätti alkaisi siitä komistumaan kun muutaman kerran tuon epäkiitollisen nimityksen pokkaisivat. Ja miksei hienoimmastakin paidasta voisi tunnustuksen jakaa samassa yhteydessä.

Ja tuo instanssi voisi olla vaikka jokin tunnettu ja arvostettu fanien oma yhteisö, joka kantaa huolta myös jääkiekkoon liittyvästä estetiikasta ja harmoniasta kaiken kaupallisen paskan keskellä?
 
Winston Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Boston Bruins
Omissa fantasioissa asteen räikeämpää sinistä ja enemmän keltaista ja punaista paitaan, viikonloppupeleihin vaikka Talviklassikko-paita käyttöön (tai peräti ysärin vihreä-liila!).

Nämä oli todella hyviä ajatuksia, kannatan! Jokereilla on ehkä liigan hienoin logo. Edellä mainituilla värimuutoksilla paidoista saataisiin liigan hienoimmat.

Kumma juttu, että silloin kun Jypillä oli viimeksi mustat numerot mustissa paidoissa (07-08 kaudella), niin se ärsytti suunnattomasti, koska ne eivät muka erottuneet tarpeeksi. Mutta nyt kun SaiPalla on sama juttu kotipaidoissaan, niin ne näyttävät todella hienoilta. Melkein tekisi mieli ostaa SaiPan paita ihan sen ulkonäön takia, sama koskee Kerhoa.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Ehkä se Kärppienkin rätti alkaisi siitä komistumaan kun muutaman kerran tuon epäkiitollisen nimityksen pokkaisivat.

Ei tule tapahtumaan.

Niin kauan kuin niistä kangaspalasista tyrkytetään rahaa niin niitä tullaan sinne paitaan myös lätkimään. Ja on niitä mainoksia muillakin kuin Kärpillä.

Ongelma tuossa Kärppien vieraspaidassa on se että se on täysin valkoinen. Siinä pitäisi olla joku ryhtiä tuova värillinen alue kuten esimerkiksi Bluessin, Tepsin tai Ilveksen valkoisessa paidassa.
 
eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Näin ollen ensi kaudeksi saataisiin uusi paitamalli, joka toivottavasti olisi ihan Jokereille suunniteltu, eikä Panthersin uusin malli.
No jotain muutahan Jokerien on pakkokin ottaa, sillä Panthers on vaihtamassa paitamalliaan ensi vuonna todennäköisesti nykyisen kolmospaitansa suuntaan. Nuo nykyiset Panthers-paidathan ovat NHL:n rumimmasta päästä, mutta väreiltään sentään sopivat Jokereille jotenkuten.

Itse en yhtään pistäisi pahakseni, vaikka Jokerit hakisi innoitusta 80-luvulta. Ne 90-luvun hirvitykset sen sijaan haluaisin unohtaa. Kolmospaidaksi voisi ottaa ihan vaikka vaan naapureiden kiusaksi talviklassikon paidasta mukaillun punaisen, jossa olisi helmassa punaisen tilalla keltainen raita. Jotakuinkin tuollaisilla ainakin junnut joskus taannoin pelasivatkin.
 
roctum

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Tällainen oli se Jokerijunnujen paita. Itsekin toivoisin että Jokereiden paitaa vietäisiin enemmän Talviklassikossa esiintyneen paidan suuntaan, ei tässä kuitenkaan mikään Panthersien farmiseura olla.
 
ilu

Missäs kaikissa väreissä Jokereita on kotijäällä nähty? Ainakin punaista, valkoista, vihreää, violettia ja paria eri sinistä on tainnut kuulua valikoimaan, löytyykö muita?
 
k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jaksoin hetken lukea tätä keskustelua ja jossain hyvin alussa sanottiin,että Kärpillä mahdollisesti jopa 15 sponsoria paidassa, HIFKillä 7 ja korostettiin kuinka vähän se on. No JYPillä laskujeni mukaan 9.

Mitä pelipaitoihin tulee, tykkään ehkä eniten HIFKin tai Pelicansin paidasta, vaikka joukkueena HIFKiä vihaankin.

PS: JYPin punainen "hurrikaani" pitäisi heivata sinne minne aurinko ei paista ja se sininen läntti samaan paikkaan ja joku oikeesti tunteita herättävä logo tilalle.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
PS: JYPin punainen "hurrikaani" pitäisi heivata sinne minne aurinko ei paista ja se sininen läntti samaan paikkaan ja joku oikeesti tunteita herättävä logo tilalle.

Eikö se sininen tahra lähtenyt jo viime kaudella? Kiekura on ollut jo sen verran "pitkään", että sitä en kyllä lähtisi vaihtamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös