Tuli tuossa jokin aika sitten mielenkiinnosta napattua matkaan Normalista parit Pringlesit. Toisessa makuna kiinalaiset kanansiivet, toisessa mustatryffeli ja voi. Kuuluvat Passport-sarjaan, jossa ilmeisesti pyrkimyksenä tehdä sipsejä eri maiden mauista.
Ensin mainittuun oli itsellä isommat odotukset, mutta osoittautui pettymykseksi. Mausta tuli mieleen kananuudelit/kanawokki. Ei sinällään pahaa, mutta vähän laimeaksi jäi kokemus.
Tästä toisesta sitten en oikein osannut ennakkoon odottaa mitään, mutta se sitten räjäyttikin potin. Ei hajuakaan miltä tryffelin pitäisi maistua ja että maistuvatko nämä sipsit siltä, mutta aivan todella koukuttavan makuisia joka tapauksessa. Omaan suuhuni maku oli sellainen maustevoinappi. Sipulia, voita, täyteläisyyttä. Näitä voi suositella kokeilemaan.
Nämä Pringlesin passport-sarjan maut tuntuvat vaihtuvan Normalin valikoimissakin aika tiuhaan, joten noita tryffelivoi-versioita piti käydä hakemassa varastoon muutama purkki ennen kuin katoavat myynnistä. Aiemmin tuosta sarjasta myynnissä oli ainakin sellainen tzatsikin makuinen versio, joka oli myös oikein mainio.