Mainos

Sininen tulevaisuus – uusi SMP?

  • 181 356
  • 1 042

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo nyt on ihan naurettava oletus, että Lindström saisi samanmoisen äänipotin kuin 2015 vaaleissa. Itse ennustan, että Jarppa ei saa puoliakaan siitä äänimäärästä, jonka sai vajaat neljä vuotta sitten, sillä siinä määrin hän on kussut duunariäänestäjiensä muroihin.
Juuri näin, ja taitaa olla ikävää palata rahvaan pariin tuolta pääkaupungista, kun kaikki puheet on peruttu, eikä oikein sopeutumiseläkkeetkään laula. Mutta sitä niität, mitä kylvät, vai miten se oli?
 

Undrafted

Jäsen
Pari isoa jossia Lindströmille saatu, kun pitäisi säilyttää aiemmat 10000 ääntä sekä muiden sinisten kerätä 5000 ääntä. Edellyttäen edellisen kerran kynnyksen valintaan pysyvän samana. Uudeltamaalta noin 14000 ääntä yhteen edustajaan varmin veto. En kyllä jaksa uskoa Soinin lähtevän ehdolle. En keksi mitään voitettavaa. Jos ei tule valituksi, niin tosi nolo lopetus. Jos tulee valituksi, niin pahimmillaan ainoa Sinisten kansanedustaja, mistä varmaa saa kuulla kuittailua riittävästi.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Pari isoa jossia Lindströmille saatu, kun pitäisi säilyttää aiemmat 10000 ääntä sekä muiden sinisten kerätä 5000 ääntä. Edellyttäen edellisen kerran kynnyksen valintaan pysyvän samana. Uudeltamaalta noin 14000 ääntä yhteen edustajaan varmin veto. En kyllä jaksa uskoa Soinin lähtevän ehdolle. En keksi mitään voitettavaa. Jos ei tule valituksi, niin tosi nolo lopetus. Jos tulee valituksi, niin pahimmillaan ainoa Sinisten kansanedustaja, mistä varmaa saa kuulla kuittailua riittävästi.

Tilanne pahentunut entisestään: Aktiivimallin leikkuri alentanut jo 160 000 työttömän korvauksia (Linkki vie Ylen uutisiin)

Vaikka äänestäjän muistin sanotaan olevan lyhyt, niin luulisi Lindströmin äänestäjiinkin kuuluvan sen verran työväkeä ja työttömiä, joita aktiivimallin aiheuttama heikennys tuloihin koskee niin paljon, ettei mitään äänivyöryä ole tosiaan luvassa. Aktiivimalli henkilöityy pitkälti Lindströmiin monen mielessä, ja nyt kun heikennykset koskevat jo 160 000 työtöntä niin siinä luulisi olevan Lindströmille melkoinen rasite uudelleenvalinnan kannalta.

En muutenkaan ymmärrä, miten kukaan äänestäisi mokomaa sanojaan syövää pelleä uudestaan eduskuntaan, mutta ehkä jonkun mielestä Jarppa on tehnyt sitten loistavaa työtä ministerinä ja ansaitsee uuden mandaatin. Äänestetään sitä Aku Ankkaakin ja Hitleriä joka vaaleissa, miksei Sinisten takinkääntäjiäkin.

Soini saattaisi läpi päästä jos lähtee ehdolle, mutta luultavasti hän haluaa joko jonnekin kultaiselle oksalle tai sitten hän tähtää korskeasti EU-parlamenttiin pois tavallisen rahvaan luota. Ulkoministerin hommien jälkeen tavallinen rivikansanedustajan puurtaminen tuskin maistuu.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mikään puolue ei koskaan ole kaikkia lupauksiaan pystynyt pitämään, joten yksi logiikka sekin on äänestää tämän takia joka kerta eri puoluetta. Sehän on vähän niinkuin valmentajan vaihtaminen liigassa kun joukkue on väärin kasattu.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pitivätkö persut/siniset yhtään lupausta hallituksessa? Tai vaikuttivatko hallituspolitiikkaan edes jollain tavalla?

Saa nähdä saavatko yhtään edustajaa läpi.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Matias Turkkila vertaili jossain haastattelussa Soinin kirjoja "Maisterisjätkä" ja "Peruspomo". Turkkilan mukaan ensimmäisessä kirjassa esiintyi hyvin usein "me", jälkimmäisessä lähinnä "minä".

En ole välttynyt ajatukselta, että menestys nousi Soinille hattuun. Nöyryyttä ei ole ollut samalla tavalla havaittavissa hänen esiintymisissään ja lausunnoissaan.
Juuri tuon Peruspomo-kirjan perusteella on myös oma kuvani Soinista muotoutunut. Siinähän Soini ruotii erityisen paljon rooliaan jonkinlaisena "lastenkaitsijana", joka on mestarillisesti pitänyt puolueen hyppysissään. Lisäksi teoksesta välittyy erittäin voimakas itsekehun katku, kun Soini käy läpi omia EU-reissujaan ja saavutuksia kansallisessa politiikassa.

Kuuntelin myös taannoin Areenasta Soinin haastattelun vuodelta 2011. Aika erilainen on meininki, vaikka toki poliittiset teemat ovat niitä vanhoja tuttuja.

Linkki: Yle Areena.
 
Soinille sen jytkyt oli pari back to back kannua ja kaikki sen jälkeen on ollut vain jäähdyttelyä ilman varsinaista paloa mihinkään. Suurimmiksi meriiteiksi jäi maan hallituspolitiikan sotkeminen kuudeksi vuodeksi ekan jytkyn yhteydessä, ja rasistien harjaaminen... salonkikelpoisiksi.

Kunnioitettava saavutus siinä missä vaikka joku mummon pahoinpitely jos sen tekee tosi hyvin.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä Soini tietää!
Soini antaa plokissaan hiukan kritiikkiä Kokoomuksenkin suuntaan. Jotenkin hiipii mieleen ajatus, että Soini uskaltaa sanoa omista hallituskumppaneistakin ronskimmin, kun ei tarvitse enää ajatella tulevaa yhteistyötä eduskunnassa. Eli olisiko Timo tehnyt päätöksen ehdokkuuden suhteen?
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä Soini tietää!
Soini antaa plokissaan hiukan kritiikkiä Kokoomuksenkin suuntaan. Jotenkin hiipii mieleen ajatus, että Soini uskaltaa sanoa omista hallituskumppaneistakin ronskimmin, kun ei tarvitse enää ajatella tulevaa yhteistyötä eduskunnassa. Eli olisiko Timo tehnyt päätöksen ehdokkuuden suhteen?
Valtio ei maksa perusteettomia etuuksia = kotiäitiviha.

Muistakaapas, että tässä on kyseessä "työväenpuolue ilman sosialismia".
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tämä tulee vähän myöhässä, mutta tuli kyselytuntia katsellessa taas mieleen, että pitää vissiin pyytää anteeksi Jari Lindströmiltä, koska olen pitänyt häntä huonoimpana ministerinä pitkään aikaan. Eihän Lindström ole edes nykyisen hallituksen huonoin ministeri.

Eduskunnassa todistettiin tänään (11.12.) eriskummallista näytelmää. Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) esitteli täysistunnolle väärän lain.

Hän oli jo pitkään ehtinyt lukea väärää lakiesitystä, kun SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen kävi salin etuosassa huomauttamassa, mitä on tapahtumassa.

Pian puhemies Paula Risikko (kok.) keskeytti täydessä vauhdissa olleen Mattilan.

Miten tämä on mahdollista? – Eduskunnan täysistunnossa outo näytelmä, esiteltäväksi päätyi väärä laki | Demokraatti.fi
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Tämä tulee vähän myöhässä, mutta tuli kyselytuntia katsellessa taas mieleen, että pitää vissiin pyytää anteeksi Jari Lindströmiltä, koska olen pitänyt häntä huonoimpana ministerinä pitkään aikaan. Eihän Lindström ole edes nykyisen hallituksen huonoin ministeri.



Miten tämä on mahdollista? – Eduskunnan täysistunnossa outo näytelmä, esiteltäväksi päätyi väärä laki | Demokraatti.fi
Tämä epäkohta johtuu puhtaasti siitä, että kaikki Sinisten kannattajat ovat ministereitä. Väkisinkin joukkoon mahtuu myös sitä vähän heikompaa aineista.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Timo Soinista on tullut Sinisen tulevaisuuden myötä parodia itsestään. Tällä kertaa Maaseudun tulevaisuudessa kolumnia pitäävää Timoa ei huvita maksaa "Punavuoren punaviininjuojien" raitiovaunuja, eli hän ottaa kantaa yksityisautoilun ja ennen kaikkea maaseudun puolesta. Maalla kun tarvitaan enemmän autoa kuin Helsingissä.

Soinin ura on kiistatta huikea, harva nostaa yhden kansanedustajan puoluetta Suomen toiseksi suurimmaksi, mutta SiTu-aikana hän on tyytynyt julistamaan omaa agendaansa ylimielisenä. Valitettavasti Soinin tulevaisuus on kyllä turvattu jonkin kivan palkkioviran muodossa. Ties vaikka Timppa pääsisi katsomaan Millwallin pelejä ihan kausikortilla.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/vieraskolumnit/artikkeli-1.347147 (Linkki MT:hen ja Timon kolumniin)
 

Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämä epäkohta johtuu puhtaasti siitä, että kaikki Sinisten kannattajat ovat ministereitä. Väkisinkin joukkoon mahtuu myös sitä vähän heikompaa aineista.
Hyvin huomaa että kyseessä on vain tuollainen "puhuva pää" joka lukee paperista puheet ilman että itse ymmärtää lainkaan mitä on ylipäätään puhumassa.
Melko surullisen matala on vaatimustaso ministeriksi nykyhallituksessa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Siniset sai kovan ehdokkaan/jatkajan, kun Tiina Elovaara lähtee ehdolle

Tarkoittaa tamperelaisessa seknessä sitä, että persujen mahdollisuus edustajapaikkojen uusimiseen putoaa jyrkästi. Sen verran Elovaara tulee pakkaa hajottamaan persujen äänestäjien seassa

Tiina Elovaara teki päätöksensä: Lähtee ehdolle kevään eduskuntavaaleihin

Tarkistin miten viime vaaleissa meni vaalien tulospalvelusta.

Pirkanmaan vaalipiiristä pääsi läpi neljä persua, joista Elovaara oli viimeinen 4107 äänellä. Varaehdokas oli ihan kannoilla 126 äänen päässä. Yhteensä persut saivat 49551 ääntä, ollen Pirkanmaan kolmanneksi suosituin puolue.

Tulevissa vaaleissa voisi arvella realistisesti, että nyt kun Jytky II on ohi niin PS:n äänimäärä putoaa jonnekin Vasemmistoliiton (viime vaaleissa Pirkanmaalla 21780 ääntä, yksi paikka) ja Vihreiden (28537 ääntä, kaksi paikkaa) tuntumaan.

Elleivät kaikki 4170 äänestäjää olleet nimenomaan henkilön eli Elovaaran eivätkä puolueen eli PS:n tukijoita niin PS-äänestäjien pakka tuskin tulee Elovaaran takia sekoittumaan, mutta PS:n paikkamäärä putoaa joka tapauksessa 1-2 edustajaan ellei jotain ihmettä tapahdu. Lea Mäkipää uusinee paikkansa, sen jälkeen korkeintaan yksi lisäedustaja.

Mitä Elovaaraan tulee, niin vaikka hän jostain kumman syystä saisi takinkääntäjänä säilytettyä reilut 4000 äänestäjäänsä niin on vaikea kuvitella, että Sinisiä äänestäisi yhteensä niin paljon ihmisiä, että he uhkaisivat edes alimman Pirkanmaalla päässeen puolueen (KD, joka sai 14553 ääntä) asemaa.

Pikemminkin veikkaan (ja toivon, kuten kaikille vallanhimoisille takinkääntäjille puolueista riippumatta), että Elovaaran kansanedustajan ura on ensi vaaleissa ohi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Täällä Tampereella vaalityötä useimmissakin vaaleissa tehneenä juuri Elovaaralla tuntuisi olevan erittäin paljon henkilökohtaista kannatusta. Toki siis kaikkien äänien kanavoituminen ei ole edes teoriassa mahdollista ja itse veikkaan tällä PS:n jäävän yhteen paikkaan, mutta Elovaara on näistä täkäläisistä PS (nyk Sin.) ollut se keskusteleva ja neuvotteleva tyyppi joka vetoaa Lassi Kalevan (PS isoin ja pääehdokas varmaankin täällä) äänestäjäkuntaan merkittävästi. Eli siihen PS äänestäjäryhmään, joka käy todennäköisimmin äänestämssä.


Loput on sitten "veikkovallineja" ja näiden äänestäjäsegmentit on muualla, uhkanahan on, että nämä protestia äänestävät jää nukkuun, kun se PS ei sitä muutosta tuonutkaan.


yleisesti …

Toki PS vielä ehtisi olla vaihtoehtoliike, mutta JHA:n persut on peruttanut niin kovaa yhdenasianliikkeen rakenteeseen, että tuolta se tuskin vaihtoehdoksi nousee. Siniset taas on "pettureita" eikä näilläkään tähän ole ainesta. Like Nyt on taas selkeästi aika elitistinen.


Seuraaviin vaaleihin sitten voisi odottaa jotain "keltaisten liivien" tapaista uutta protestiaaltoa, ellei nyt politiikka kovin nopeasti saa sellaista kaikkia mukaansa ottavaa ja toivoa antavaa suuntaa (ei tapahdu neljässä, eikä ehkä viä 8 vuodessakaan, vaikka sellainen päävire löytyisikin, jota siis ei tunnu löytyvän.)
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Maisterisjätkän takinkäännöt, aborttitempaukset ja muu huseeraaminen näkyvät tuoreimmassa Hesarin gallupissa (linkki kumminkin Iltalehteen):

"Suomalaiset eivät arvosta Timo Soinin (sin) toimintaa ulkoministerinä, selviää Helsingin Sanomien gallupista.
Lehden mukaan Soinin suosio HS-gallupissa on kaikkien aikojen pohjalukemissa.
Kyselyssä vastaajilta kysyttiin, miten hallituksen keskeiset ministerit ovat onnistuneet tehtävissään.
Vastanneista 48 prosenttia eli melkein joka toinen arvioi Soinin onnistuneen huonosti tai erittäin huonosti. Vajaa viidesosa eli 18 prosenttia arvioi hänen onnistuneen vähintään melko hyvin.
Soinin nauttima luottamus kansan keskuudessa on romahtanut edellisestä mittauksesta. Kesäkuussa 39 prosenttia katsoi hänen toimintansa huonoksi tai erittäin huonoksi."


Siitä sitten Timppa vain hakemaan uutta mandaattia kansalta seuraavissa vaaleissa ja kirjoittamaan "plokiin" sekavuuksia joilla selittää omat tekonsa ja tekemättä jättämisensä.

Vai olisiko vihdoin niin kuin Soini on aina sanonut, eli kyllä kansa tietää?
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ulkoministerin tontti on perinteisesti ollut helppo pesti saavuttaa mukavat henkilökohtaiset suosiolukemat. Tuomiojan Eki taisi olla edellisen hallituksen priimus näissä kyselyissä ja jopa Alex Stubbia hehkutettiin vielä ulkoministerinä, hänen osaamattomuus nousi esiin vasta pääministerinä ja valtiovarainministerinä toimiessa. Tarja Halonen ponnisti ulkoministerin tehtävästä suoraan tasavallan presidentiksi.

Tähän nähden on kyllä hämmentävän surkea suoritus Soinilta vetää tuolla tontilla noin vihkoon.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Ehkä tuossa ei ole niinkään kyse Soinin tekemisistä tai tekemättä jättämisistä ulkoministerinä. Eli ei voida sanoa, että Soini olisi jotenkin erityisen vihkoon vetänyt ministeriyttään. Soini taitaa vain olla nyt kovin huonossa huudossa yleisesti poliitikkona.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ehkä tuossa ei ole niinkään kyse Soinin tekemisistä tai tekemättä jättämisistä ulkoministerinä.


? siis nimenomaan ministerintoimessaanhan noi mokat on tehty. Eli otettu kantaa maailman asioihin vastoin Suomen kantaa, jota ulkoministerin tulisi edustaa. Eli mm kommentit Argentiinan ja Irlannin aborttiäänestyksiin sekä se Kanadan reissun ruokoukseen osallistuminen abortinvastustajien kanssa. Nämähän ovat räikeässä ristiriidassa Suomen ulkopoliittisten linjausten kanssa. On niistä linjauksista sitten henk. koht. mitä mieltä tahansa, niin Ulkoministerin tulee edustaa näitä yhdessä päätettyjä kantoja, ei vedellä omiaan.


Tässä maassa ollaan ulkoministerin toimintaa kohtaa hyvin konservatiivisia ja katsotaan tämän edustana Suomea ulkomailla, joten silloin edustetaan Suomea, ei itseään. tuomio näkyy tossa tutkimuksessa.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Onko Suomella ulkopoliittinen linjaus aborttikysymyksessä?

Perseilyähän nuo ovat, mutta täysin mitättömiä asioita Suomen ulkopolitiikan näkökulmasta. Toki tietty kansanosa haluaa nostaa niitä esille, mutta tehdyn ulkopolitiikan kokonaiskuvaan niillä tuskin on mitään merkitystä. Asiat voimistavat epämiellyttävää kuvaa Soinista yleensä poliitikkona, ei ulkoministerinä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Soinihan sen yhdessä YouTube videossa jo totesi:

- Etkö aina sanonut, että kyllä kansa tietää?
- Kyllä, mutta ei tiedä enää.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Onko Suomella ulkopoliittinen linjaus aborttikysymyksessä?

On. Todella selkeäs sellainen, eli edistää naisten lisääntymisterveyttä kaikissa toimissaan sis. aborttioikeuden edistämisen.

... Tätäkään ei ole toistanut niin presidentti kuin pääministeri mediassa kuin noin satakertaa Soinikohujen tiimoilla.. vai onko valtamedian seuraaminen pannassa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös