Mainos

Sininen tulevaisuus – uusi SMP?

  • 181 363
  • 1 042

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Alkuperäinen persupuolue oli agraaris-populistinen kansanpuolue. Halla-ahon valinnan myötä siitä tuli eurooppalaista äärioikeistoa larppaava ryhmä, jonka puheenjohtajistoon nostettiin Hommaforumilla profiloituneita ravintolayrittäjiä ja viitasaarelaisia sahureita.

Puheenjohtajistosta puhuttaessa kannattaa muistaa, että esimerkiksi mainitsemasi ravintolayrittäjä eli Juha Eerola oli puheenjohtajistossa jo vuodesta 2011 alkaen, ensin toisena ja myöhemmin kolmantena puheenjohtajana vuoteen 2015 asti (ja sitten uudestaan 2017 alkaen), eli Soinillekin kelpasi mainiosti Eerola ja kumppanit. Myös viitasaarelaista sahuria ja hänen touhujaan katseltiin läpi sormien, koska hän toi mukavasti ääniä ja mahdollisti sekä ykkös- että erityisesti kakkosjytkyn.

Eli mielikuva siitä, että PS olisi aiemmin ollut puhtaasti SMP:n jälkeläinen ja agraaris-populistinen kansanpuolue on on virheellinen ja keinotekoisesti luotu mielikuva. Se on toki mielikuva, jota Soini ja kumppanit mielellään tuolloin mainostivat ja mainostavat edelleen. "SMP:n jatkaja" oli viimeistään jytkystä alkaen silkka poliittinen illuusio, Soinin luoma imago. Todellisuudessa kaikki kelpasivat jäseniksi ääniä tuomaan, ja näin oli jo silloin kun PS oli pikkupuolue ja Soini värväsi Tony Halmeen tuomaan ääniä vaikka Halme tuskin mitään SMP-taustaista "pienen ihmisen" arvomaailmaa edusti.

"Äärioikeiston" (lainausmerkeissä koska käsite on niin epäsopiva) ehdokkaat ja äänet kelpasivat mainiosti Soinille ja hän niitä kaipasi saadakseen jatkojytkyn ja itselleen ministerinpaikan. Nämä eivät olleet Soinille mikään ongelma eivätkä koko puolueen mittakaavassa mikään ongelma. Eivätkä olisi edelleenkään mikäli Soinin valitsema Sampo Terho olisi voittanut PS-puheenjohtajavaalin kuten suunnitelma oli.

Mitään radikaalia eroa ei nykyisten perussuomalaisten ja nykyisten Sinisten rivijäsenten välillä ole, eikä ollut ennen viime vaalejakaan jolloin kaikki olivat samassa porukassa. On hyvä muistaa, että Sinisiinkin kuuluu kovan luokan konservatiivihörhöjä, alkaen Soinista ja jatkuen esim. Sika-Oinoseen, joka rinnasti homoseksuaalien avioitumisen eläimiinsekaantumiseen. Ja vastaavasti Perussuomalaisiin kuuluu edelleen Kike Elomaan kaltaisia oikeasti SMP-taustaisia edustajia joita ei äärioikeistosympatioista voi mitenkään syyttää.

Tulevana vaalikeväänä Halla-aho joutuu uudelleenrakentamaan puoluekoneistoa, kun soinilaiset eivät ole enää maakunnissa messuamassa. Lopputuloksena on todennäköisesti hieman päälle kymmenen prosentin kannatus, jolla pääsee kyllä oppositioon räyhäämään, mutta hallitukseen ei ole mitään asiaa.

Olet varmaan aika oikeassa tässä, sekä kannatusprosenteissa että oppositiopaikassa. Toisaalta tilanne esim. kuntapolitiikassa ole muuttunut erityisen paljon, suurin osa perussuomalaisista kunnallisvaltuutetuistahan on jatkanut PS:n riveissä ja Sinisten ryhmiä on varsin harvassa. Eli PS-koneiston pohjat ovat kuitenkin olemassa vaikkakin vähän rapautuneina. Eikä ole Sinisilläkään enää sitä koneistoa jolla käydä maakunnissa tai muuallakaan, eikä myöskään kannatusta, eli todennäköinen lopputulema lienee vaalien jälkeen se, että Siniset ovat "prosenttijengiä" jolla on parhaimmillaan 1-2 kansanedustajaa jos sitäkään.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tapahtui tuo mille tahansa puolueelle, niin ei tuota puheenjohtajuutta voida minusta lukita vaalikauden ajaksi, jos lippalakin alta paljastuukin mätä omena tai appelsiini.
Minähän en ole oikeasti ollut vaatimassa, että puheenjohtajaa ei saisi vaihtaa. Sehän vasta demokratian vastaista olisikin, että puolue ei saisi omaa puheenjohtajaansa valita. Eihän Katainenkaan ole itsevaltias, joka olisi voinut vain ilmoittaa jatkavansa puheenjohtajana, vaan puolue sen valitsee. Niinpä koko keskustelu mistään kuluttajansuojasta on naurattava. Kataisen kohdalla ei kyseessä ollut edes kesken pj-kauden luopuminen vaan ihan kaikkien tiedossa olleen aikataulun mukaisesti pidetyssä puoluekokouksessa tehty normaali vaihdos.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Terho asettaisi vieraskielisille oppilaille enimmäismäärän kouluissa

Sinisten kuolinhuutoja. Tietävät varsin hyvin, että tuota ehdotusta ei koskaan tulla toteuttamaan perustuslain vastaisena. Tämän lisäksi eihän tuo nyt käytännössäkään kovin toimivalta kiinnosta. Ulkomaalaisvoittoisista lähiöistä oppilaat laitettaisiin bussilla "parempiin" kouluihin, vaikka vieressä olisi "oma" koulu? Kohtuullisen typerää.
 
teppana

Sama pisti itsellekin silmään. Menee jo aika epätoivoiseksi kalasteluksi.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minähän en ole oikeasti ollut vaatimassa, että puheenjohtajaa ei saisi vaihtaa. Sehän vasta demokratian vastaista olisikin, että puolue ei saisi omaa puheenjohtajaansa valita. Eihän Katainenkaan ole itsevaltias, joka olisi voinut vain ilmoittaa jatkavansa puheenjohtajana, vaan puolue sen valitsee. Niinpä koko keskustelu mistään kuluttajansuojasta on naurattava. Kataisen kohdalla ei kyseessä ollut edes kesken pj-kauden luopuminen vaan ihan kaikkien tiedossa olleen aikataulun mukaisesti pidetyssä puoluekokouksessa tehty normaali vaihdos.

Voi luoja, olinkin jo lähes onnistunut unohtamaan Kataisen, lähti tosiaan kuin hauki rannasta. Ei hyvää päivää mikä politiikan kevytsarjalainen. Mitähän ihmettä on tapahtunut Suomen ennen niin hyvälle herraonnelle?
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Olen tätä funtsinut muiden pj-vaihdosten ohella. Missä kohtaaa tarkalleen ottaen puheenjohtajan olisi tarkoitus nostaa kytkintä?

Kataisen lähdettyä vaaleihin oli reilu vuosi. Mikäli hän olisi lähtenyt vaalien alla, tilanne olisi ollut hankala kokoomukselle. Ja tuolloin oltaisiin luultavasti kritisoitu siitä, että luikkii pakoon vaalien lähestyessä. Katainenhan oli tässä vaiheessa voittanut jo useat vaalit, toiminut valtiovarain- ja pääministerinä sekä johtanut puoluetta kymmenisen vuotta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Katainenhan oli tässä vaiheessa voittanut jo useat vaalit, toiminut valtiovarain- ja pääministerinä sekä johtanut puoluetta kymmenisen vuotta.

Älä muuta virka, eipä mikään ihme, että kaikki järkevät ja tarvittavat rakenneuudistukset ovat tässä maassa olleet tuuliajolla hamasta 2000-luvun alusta saakka. Kutsua Kataista poliittiseksi pygmiksi olisi loukkaus pygmeille.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Plokimies kiertelee ja kaartelee ehdokkuuksiensa osalta edelleen. Koska Soinin pitikään alun perin tästä asiasta ilmoittaa? Nyt Iltasanomissa Soini pohtii asiaa kesken Washingtonin rukousaamiaisen, jossa hän taas on mukana.
"Eduskunta- ja eurovaalit häämöttävät jo lähitulevaisuudessa, mutta sinisiä edustava Soini ei ole vielä paljastanut mahdollisia jatkoaikeitaan. Washingtonissa Kansallisen rukousaamiaisen yhteydessä asiasta IS:lle puhunut Soini kuvaili päätöstä ”helkkarin vaikeaksi”."

Minä puolestani pidin äsken oman rukousaamiaisen eli söin aamiaisen ja vaikka ateisti olenkin niin rukoilin, että painuisipa maisterisjätkä jo pikku hiljaa tiehensä politiikan kentiltä ja menisi etsimään hillotolppaansa muualta.

Rukousaamiaisia Trumpin porukassa ei onneksi ole hänelle enää luvassa ulkoministerin asemassa, vaikka mikä olisi, ja se on hyvä se.

Iltasanomissa Soini kuvailee itseään hämähäkiksi ja kertoo arrogantisti pääsevänsä europarlamenttiin läpi jos vain haluaa.
"– Eurooppa menee uuteen asentoon, joka kiehtoo minua. Tiedän että pystyisin tekemään siellä paljon, siellä tarvittaisiin tällaista hämähäkkiä.
Soini paljasti hahmotelleensa itselleen jopa vaalisloganin valmiiksi.
– Olen minä käynyt jo tuolla vähän kokeilemassa, että vieläkö se rytmi löytyy. Ja minulla on jo vaalilausekin: ”Timo Soini – tykkäsit tai et”. Vaikka 90 prosenttia ei tykkäisi niin kymmenellä mennään läpi."

10% äänistä varmaan menisikin Soini läpi, mutta entäs kun Sinisten kannatus on noin 1%? Soinin henkilökohtainen kannatus on suurempi, mutta tuskin sekään on kymmentä prosenttia äänestäjistä. Ja mitä sellaista hän europarlamentissa muka pystyisi tekemään yksinään, mitä hän ei aiemmin tehnyt? Aikaisempi Soinin europarlamenttiedustus kun ei mitään mullistavaa tuottanut paitsi suunpieksäntää.

Jos Soini on hämähäkki, niin toivottavasti ohuen ohut kannatusseitti katkeaa.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Plokimies kiertelee ja kaartelee ehdokkuuksiensa osalta edelleen. Koska Soinin pitikään alun perin tästä asiasta ilmoittaa? Nyt Iltasanomissa Soini pohtii asiaa kesken Washingtonin rukousaamiaisen, jossa hän taas on mukana.
"Eduskunta- ja eurovaalit häämöttävät jo lähitulevaisuudessa, mutta sinisiä edustava Soini ei ole vielä paljastanut mahdollisia jatkoaikeitaan. Washingtonissa Kansallisen rukousaamiaisen yhteydessä asiasta IS:lle puhunut Soini kuvaili päätöstä ”helkkarin vaikeaksi”."

Minä puolestani pidin äsken oman rukousaamiaisen eli söin aamiaisen ja vaikka ateisti olenkin niin rukoilin, että painuisipa maisterisjätkä jo pikku hiljaa tiehensä politiikan kentiltä ja menisi etsimään hillotolppaansa muualta.

Eiköhän Soinin päivät poliitikkona ole käymässä hyvin vähiin. Se mielenkiintoinen kysymys lieneekin se, mitä hän ryhtyy puuhailemaan kun politiikassa nousee seinä pystyyn?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Älä muuta virka, eipä mikään ihme, että kaikki järkevät ja tarvittavat rakenneuudistukset ovat tässä maassa olleet tuuliajolla hamasta 2000-luvun alusta saakka. Kutsua Kataista poliittiseksi pygmiksi olisi loukkaus pygmeille.

Minusta tässä kohtaa on turha nostaa yhtä miestä tikun nokkaan, kun koko poliittinen järjestelmä on ollut halvaantuneena jo pidempään. Jokainen täyspäinen ihminen on nähnyt mihin Suomen huoltosuhde on johtamassa, mutta mitään ei ole Lipposen, Niinistön, Viinasen jälkeen tapahtunut. Kai suomalainen on passiivinen sivusta seuraaja siihen asti kunnes kriisi on päällä. Toivottavasti seuraavan kymmenen vuoden aikana löytyy seuraavat Lipponen, Niinistö, Viinanen. kun vanhustenhuollon kustannukset kasvavat.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

msg

Jäsen
Toivottavasti seuraavan kymmenen vuoden aikana löytyy seuraavat Lipponen, Niinistö, Viinanen. kun vanhustenhuollon kustannukset kasvavat.

Niin kauan kuin joku lainaa rahaa, niin sama meno jatkuu. Iirolla oli käsittääkseni pieniä haasteita saada lainaa eli vähän eri tilanne kuin Petskulla nyt.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin kauan kuin joku lainaa rahaa, niin sama meno jatkuu. Iirolla oli käsittääkseni pieniä haasteita saada lainaa eli vähän eri tilanne kuin Petskulla nyt.

Suomelle tulee tulevaisuudessa haasteita löytää myös tekijöitä vanhustenhuoltoon, heikko palkka, huonot työolot eivät alalle houkuttele. Kun suuret ikäluokat vanhenevat entisestään, käänneltäviä vanhuksia riittää. Pelkään, että pian ollaan tilanteessa, jossa on myyjän markkinat eli kuntien on pakko ostaa sieltä mistä saavat edes jonkin näköistä palvelua.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Suomelle tulee tulevaisuudessa haasteita löytää myös tekijöitä vanhustenhuoltoon, heikko palkka, huonot työolot eivät alalle houkuttele.
Eikös nämä kiltit irakilais- ja afgaanipojat ole vähään tyytyväisiä ja vaikeisiin oloihin tottunutta väkeä. Salskeita nuoria miehiä jotka kääntelevät mummoja kuin possuja vartaissa. Ei muuta pikakoulutukseen ja vanhustenhuollon ammattilaisiksi. Vinkkiä saa vapaasti käyttää.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös nämä kiltit irakilais- ja afgaanipojat ole vähään tyytyväisiä ja vaikeisiin oloihin tottunutta väkeä. Salskeita nuoria miehiä jotka kääntelevät mummoja kuin possuja vartaissa. Ei muuta pikakoulutukseen ja vanhustenhuollon ammattilaisiksi. Vinkkiä saa vapaasti käyttää.
Taitaa kulttuuri estää naisten palvelemisen.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikös nämä kiltit irakilais- ja afgaanipojat ole vähään tyytyväisiä ja vaikeisiin oloihin tottunutta väkeä. Salskeita nuoria miehiä jotka kääntelevät mummoja kuin possuja vartaissa. Ei muuta pikakoulutukseen ja vanhustenhuollon ammattilaisiksi. Vinkkiä saa vapaasti käyttää.

Tällä hetkellä maahanmuuttajille järjestetään jo paljon lähihoitaja koulutusta, joten visiosi ei ole kaukaa haettu.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tuntuu että on ihan lähtenyt lapasesta, näyttää PSään jääneet valtaisan taitavilta poliittisilta strategeilta, kun lakaisivat Soinin pois.

Nyt hän nimittäin täydensi ylläolevia kommenttejaan, että on vaikea olla lähtemättä ehdolle, koska "mitä on suomalainen politiikka ilman Timo Soinia ja mitä on Timo Soini ilman suomalaista politiikkaa". Lisäten että uskoo edareissa läpi kyllä pääsevän.

Vaan Timo ei enää muista kommenttiaan heti hajoamisen jälkeen, kun kysyttiin etkö aina sanonut että kyllä kansa tietää ja hän vastasi "niin tiesi, muttei tiedä enää". Kansa on menetetty ja takaisin ei tule.

Hyvät naiset ja herrat: Timo Soini - tykkäsit tai et.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ehkä Soinin kannattaisi loikata vielä kerran kristillisdemokraatteihin. Sieltä kautta voisi teoriassa löytyä vielä kotimaan politiikassa ministerinsalkku. Tämä olisi Soinilta melkoinen pelastautuminen. Mutta tuskinpa, Timo, sä voit lähtee meneen. Jos eurovaaleihin lähtee niin ei mene läpi. Saa ottaa talteen.
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä taitaa takaluukkumiehiltä olla eduskuntaura takanapäin. kesän tapahtumien johdosta olisi sivistysvaltiossa tullut uudet vaalit, mutta Suomessa ei nähty mitään ongelmaa uuden puolueen muodostamisessa. Takana tietysti Orpon ja Sipilän pakokauhu uusista vaaleista. Mutta näin siis Suomessa, demokratian mallimaassa.
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Soini on nähty, huonoksi koettu, populisti itkuissa, vähän niinkuin nisti nitkuissa, Terho haki Nykäsestä nostoa, unohtamatta manata vanhoille puoluetovereille kostoa. Ääniä luvassa, saas nähdä kenestä on lunastamaan.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Sampo Terho ajoi Ylen toimittajan miinaan, taisi olla jo maanantaina klo 16.10 Urheiluradiossa, saattoi toki olla vasta tiistaina klo 12.10. En ole varma ajankohdasta, mutta toopena kuuntelen innokkaasti kaikki Ylen urheilubriiffit. (ehkä pystyn tai kiinnostun jäljittämään alkuperäisen lähetyksen)
Oli pvm. mikä oli, mutta homma lähti käsistä Matti Nykäsen Surullisen Kohtalokkaan Elämän Lopun-ip lehtien tykityksestä.
Lehtien, jossa tämä uutinen oli altistettu Katajaisen kansan kommenteille, sallittiin älämölö koska lehtimagnaatit tietysti tajusivat markkiraon. Klikit.
Kommenttikenttä eli kansansyvärivi vaatii valtiollisia hautajaisia. Yle Urheilun toimittaja* kysyy, vaatii Urheilunministeriltä päätöksen, noh, näkemyksen tähän päivänpolttavaan, maamme kansalaisia syvästi koskettavaan suru-uutiseen. Ja urheilijaSuuruuden Hautajaisiin, Suomessa.
Ihminen (ei presidentti, ei pääministeri, ei sotinut kenraali) on kuollut ehkä toissapäivänä, mutta ministerillä pitää olla hänen hautajaisistaan näkemys oitis? Koska urheilutoimittaja on lukenut ip-lehtien kommenttipalstoja? Koska kansan riveissä joku on keksinyt jutun, joka toimittajan typerässä nupissa tuntuu kiihottavalta kysymykseltä. Tai myös mahdolliselta Vittumaiselta Kysymykseltä eli mainiolta siirrolta, näin mediashakkia funtsien.

Terholle asetettiin kysymysasettelu: arvostaako hallitus Mattia kuten Kansa arvostaa? Eikö hallitus arvosta Mattia kuten Kansa arvostaa? Vai eikö Ministeri osaa sanoa, ei tiedä???
Sampo Terho meni sitten vastaamaan, että tutkimme valtiollisen kunnianosoituksen järjestämisen mahdollisuutta.
Haa, upotus. Ministeri mokasi, väärin vastattu, jotenkin klikkihuoraavat kirjoittajat saivat Sampo Terhon tuostakin muka populistisesti luvanneen Lentäjälle valtiolliset hautajaiset!?
Minä en tuota uutisjanaa, Sampo Terhon kommenttia hautajaisiin ole noin tajunnut.
Todistakaa Terhon syyllistyminen populismiin: aikajana, kysymyksenasettelu, ja ministerin vastaus. Ja sitten ministerin vastauksen mielestäni poliittiset lehdistön tulkinnat. Terhoa muka päästiin naulaamaan, klikkejä kerättiin, pelletoimittajat vetivät ylävitosia.

Tarkkailkaa kriittisesti mediaamme, suomenkielinenkin uutistoiminta on mielestäni välillä jo halpahintaista: lyödään vakuutusta Luotettavuudesta, mutta samoja saatanan klikkihoroja kaikki tyynni. Ehkä Suomen Kuvalehti poikkeuksena. Olin välillä SK kriittinen, saatoin olla vainoharhainen.

*Mutta Jouko Jokiselle kenkää. Otan allekirjoituksen jälleen käyttöön, olen pettynyt Yleen pykälän, Joukon verran.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Soini ja Siniset vaativat 100 hävittäjää sovitun 64 hävittäjän sijasta, Iltasanomissa oli juttua. Lisää pitää saada, ja rahoja ei voi vanhusten hoitoon mitenkään laittaa.

"Soini puolusti hävittäjien lisäämistä: rahoja ei niin vain voi panna vanhustenhuoltoon
– Maailma ei toimi niin, että otan tuosta neljä hävittäjää ja laitan ne rahat vanhustenhuoltoon."

Timo Soini: kyllä se maailma itse asiassa toimii juuri niin, että käytetään kansalaisilta kerätyn Suomen valtion budjetin sisällä rahaa vanhustenhuoltoon ja jätetään ylimääräiset +36 hävittäjää hankkimatta. Sitä kutsutaan arvovalinnaksi ja arvomaailmaksi.

Eipä tästäkään lausunnosta jäänyt epäselväksi minkälainen on Soinin arvomaailma. Se kuuluisa arvomaailma ja moraalinen ylemmyys, jonka perusteella Siniset kelpasivat hallitukseen.

Yhden F-35 -hävittäjän hinta on rapiat 155 miljoonaa dollaria, joten parin hävittäjän hinnalla rahaa vanhustenhoitoon olisi reilusti. Jos taas tilataan Sinisten toivomat 36 lisähävittäjää (joita Puolustusvoimat ei ole edes halunnut, puhe on heillä ollut koko ajan vähemmästä määrästä) niin sen hankkeen lisähinta on pelkästään hankinnan osalta yli 5,5 miljardia.

100 hävittäjän hanke on ollut ensisijaisesti Jussi Niinistön nyt keksimä. Sampo Terho höpisi Nykäsen valtiollisista hautajaisista kysymättä edes leskeltä. Aivan helvetin epätoivoisiksi käyvät lilliputti-Sinisten yleisönkosiskelut ja huomion kerjäämiset. Laiva on uppoamassa alta ja uppoaa seuraavissa vaaleissa kokonaan. Kovasti tekisi rottien mieli paeta uppoavasta laivasta, mutta puolueen vähäinen uskottavuus ei kestäisi sitä, että nämä herrat nyt loikkaisivat palkintovirkoihin tai toisiin puolueisiin, joten ainoaksi keinoksi jää näköjään esittää järjettömiä ehdotuksia ja yrittää pysyä median valokeilassa.
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihmeen sinnikkäästi pysyvät puolueessaan ministerihemmot. Olen odotellut jo jonkin aikaa loikkailmoituksia, toki aikaa on vielä. Sinisten junassa kyllä matka tyssää Karjaalle, kuten pendolinotkin aina millä tahansa säällä. Naulaavat itseään koko ajan syvemmälle, noh, ei ole minulta pois. Peräkonttijupakan jälkeen saavat hävitäkin puoluekartalta. Muhahaaa!
 
Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Vai tullaanko ennen vappua näkemään joukko toimitusministeriön tekemiä poliittisia virkanimityksiä? Kuinka moni hallitukselle uskollisena pysynyt sininen saa oman hillotolpan?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jotenkin kuvaavaa Sinisen tulevaisuuden merkityksestä poliittisella kentällä, että hallituspuolueista keskustan ja kokoomuksen pyrkivän saamaan valmiiksi yhtä eduskunnan historian laajimmista uudistuksista, on sinisten puheenjohtaja keskittynyt hautajaisten maksamiseen.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jotenkin kuvaavaa Sinisen tulevaisuuden merkityksestä poliittisella kentällä, että hallituspuolueista keskustan ja kokoomuksen pyrkivän saamaan valmiiksi yhtä eduskunnan historian laajimmista uudistuksista, on sinisten puheenjohtaja keskittynyt hautajaisten maksamiseen.

Minä maksaisin omasta pussistani jokusen euron jos saisin sillä rahalla Sinisten puolueen hautajaiset.

Nykäsellä oli viime vuonna yli 76 000 tuhannen tulot ja muutama vuosi sitten yli 200 000 euron tulot, luulisi perikunnalla olevan rahaa myös hautajaisiin joihin menee muutama tonni. Ei tarvita Sampo Terhoa tähän väliin ruumiin ympärille riekkumaan.

Ovat Siniset jotain muutakin sentään yrittäneet, kuten läpinäkyvyydessään tekopyhän EMV-"vastarinnan" ja munattomaksi jääneen kokousboikotoinnin valtiosihteerinsä väitetyn porttikiellon takia, josta Iltasanomat kirjoitti.
"sinisten ryhmäjohtaja Simon Elo kertoi IS:lle, että sinisten ministerit aikovat jatkossa boikotoida EU-ministerivaliokunnan kokouksia Virtasen porttikiellon vuoksi.
– Ei porttikieltoa ole laitettu, hänellä on oikeus osallistua, Sipilä sanoi pääministerin haastattelutunnilla Yle Radio Suomessa.
Sipilän mukaan mitään tietoa sinisten ministereiden boikotista ei hänellä ole."

Siinäpä sitä kunnon boikottia, josta Sipilä ei ollut kuullutkaan. Mutta kovasti boikotoidaan. Ja itse asia on älytön, koska Siniset/Soini ovat näitä EMV-asioita hyväksyneet mutta nyt vaalien alla vastustetaan kovasti ainakin mediassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös