Sheddenistäkö uusi leijonavalmentaja?

  • 75 824
  • 589

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Sanottiin liiton toiminnasta mitä hyvänsä, on maajoukkueen päävalmentajan valinnassa viime aikoina onnistuttu kohtuullisen nappiin. "Kohtuullisen" siksi, että viimeistä silausta ei kukaan Lindströmiä lukuunottamatta ole onnistunut tuomaan - olkoonkin, että maailmanmestaruuden vuonna 1995 voittanut joukkue oli turnauksessa täysin ylivertainen vastustajiin verrattuna.

Kaikki nämä valitut päävalmentajat ovat olleet tyyliltään hyvin erilaisia, mutta jokainen heistä on onnistunut tyylinsä sisäistyttämään maajoukkueeseen, ja siksi valintakriteerinä ei voi käyttää edellisen päävalmentajan työn jatkamista. Muutenkin, tyylin on muututtava ja se on sopeutettava vallitseviin olosuhteisiin: vai onko joku sitä mieltä, että Suomi olisi voittanut olympiakultaa Torinossa Curt Lindströmin opeilla?

Itse en näe esteitä Doug Sheddenin valinnalle. Päinvastoin, se voisi olla aito piristysruiske - Sheddenillä kun ei ainakaan ole mitään puusilmäisiä käsityksiä suomalaisesta jääkiekosta, vaan hän suhtautuu esimerkiksi pelaajien valintaan neutraalisti ja tasapuolisesti, eikä nk. vanhat näytöt valinnoissa päde. Hänellä ei myöskään ole vuosien taakse ulottuvia kalakaverisuhteita Suomen jääkiekkoliittoon, mikä lisää objektiivista näkemystä joukkueen valinnan suhteen ja yleisesti näkemykseen koko suomalaisen jääkiekkoilun tilasta.

Peluuttamiseen en ota sen kummemmin kantaa, koska olen Sheddenin joukkueita nähnyt melko vähän. Tulokset kuitenkin puhuvat puolestaan, vaikkakin otanta on Suomessa vielä melko pieni.

Olisi kiva, jos tästä asiasta voitaisiin keskustella ilman mitään tsadi vs. muu Suomi asetelmaa.
 

D - fence

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, kiekkoon osuva pakki, hampaaton kanadalaine
Ei pelkällä hyvällä taktiikalla voiteta yhtään peliä tai turnausta. Asenne, taistelu ja voitontahto ovat paljon tärkeämpiä. Niinpä D.S olisi hyvä vaihtoehto. J Jalonen on myös erittäin pätevä. Sen sijaan K Jalonen on nenäänsä pienempi valmentaja, palopostikin valmentaisi Kärpät mitalipeleihin. K.J näytöt esim. heikommassa TPS:ssä olivat surkeat. Alatalo on itselle kysymysmerkki, löytyykö auktoriteettiä ja häilemättömyyttä tarpeeksi. Nimittäin voittamaan kun lähdetään, tarkoitus pyhittää keinot. Kari Heikkilä kuuluu myös tähän samaan "nynnykerhoon".
 

Annamaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vastaan otsikon kysymykseen: ei.

Ulkomaalainen/kanadalainen valmentaja on joillekuille kumma itseisarvo. Minulle käy PÄTEVÄ kotimainen tai ulkomainen valmentaja, ei siis Shedden.
 

Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
K.Jalosen puolustukseksi pitää sanoa että Tepsissä hänen käytettävissä oleva materiaalinsa oli kyllä heikkoa. Esim. Jortikka taapersi viime vuonna vielä huonoimmin tuloksin. Mutta ei itselläni ole mitään tarvetta pukata Karia maajoukkueeseen, uskon kuitenkin että olisi Sheddeniä parempi ainakin taktisella puolella. Shedden menee mielestäni hieman samaan sarjaan kuin Tamikin eli on hyvä psyykkaaja mutta liikaa yhden taktiikan varassa. Itseäni ei hirveästi haittaisi vaikka Erkka jatkaisi tai Aralle annettaisiin uusi tilaisuus. Täytyy muistaa että Aravirta teki hienoa työtä maajoukkueessa, kaksi kertaahan kulta jäi jatkoajasta/rankuista kiinni. Myös Pelicansin nousukiito on osoitus siitä että hän hallitsee hommansa.
 

Ronning

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Vancouver Canucks, Cliff Ronning
BitterX kirjoitti:
Itse en näe esteitä Doug Sheddenin valinnalle. Päinvastoin, se voisi olla aito piristysruiske - Sheddenillä kun ei ainakaan ole mitään puusilmäisiä käsityksiä suomalaisesta jääkiekosta, vaan hän suhtautuu esimerkiksi pelaajien valintaan neutraalisti ja tasapuolisesti, eikä nk. vanhat näytöt valinnoissa päde. Hänellä ei myöskään ole vuosien taakse ulottuvia kalakaverisuhteita Suomen jääkiekkoliittoon, mikä lisää objektiivista näkemystä joukkueen valinnan suhteen ja yleisesti näkemykseen koko suomalaisen jääkiekkoilun tilasta.

Paljon on täälläkin ollut puhetta siitä kuinka Doug Sheddenillä ei ole mitään rasittavia siteitä suomalaiseen kiekkoiluun ja tiettyihin pelaajiin. Vaikea asiaa nyt on noinkaan nähdä. Puolitoista vuotta mies on kuitenkin päivätyökseen seurannut kotoista SM-liigaa "yllättävän läheltä". Ja siksi toisekseen eikös mies sekä Jokereihin että viime vuoden IFK:hon tuonut itselleen tuttuja pelimiehiä. Kuulostaisi minun korvaan loogiselta mikäli mies jatkaisi samalla meiningillä mihin on jo tottunut.

Totta kai isoihin kisoihin valitaan Lehtonen, KTimonen, OJokinen ja muut päivänselvät ison roolin pelaajat oli siellä valmentajana vaikka Siwan kassi. Mutta niihin pienempiin rooleihin valmentajat tuppaavat ottamaan kavereita jotka ovat jo todistaneet tasonsa valmentajalle. Jos olisi esimerkiksi kolmossentterin/jämäYV:n pyörittäjän paikka auki, ottaisi Shedden varmastikin Hirson. Kun on kerta jo pidemmän aikaa ollut D:n luottomies. Mutta varmaan samalla tavalla soittaisi Alatalon Masa Jarkko Immoselle.

Miksi on sitten huono asia että valmentaja käyttää usein samoja äijiä? No ongelma on tietysti siinä jos/kun pari kautta myöhemmin takaa olisi tulossa nuorempaa,nopeampaa ja tehokkaampaa, mutta samaa Tomi Kalliota(oho sanoinko sen ääneen?) pidetään remmissä, kun on kuitenkin valkulla muistissa se kuinka lujaa se aina reeneissä painaa.

Sinällään en näe ongelmaa siinä että päävalkulla on omia luottoäijiä. Meillä on kuitenkin GM jonka rooliin kuuluu pelaajakartoitus. Kyllä manageri ja hänen klaaninsa ovat 24/7 tietoisia siitä kuka on tulessa, ja kenen luistin lentää nelosen pienellä peliajallakin täysillä. Kyllä maajoukkueen ykkösmies hoitaa asiat niin että Leijonissa on aina kovimmat ja sopivimmat. Eihän meidän jengiin mitään saunakavereita päästetä!
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Voimalaituri kirjoitti:
Mutta sitten Sheddeniin. Tämä koko Shedden-ajatus kuulostaa niin Kummolalaiselta kun mikään vaan voi. Päähänpisto parin kauden kohtalaisen menestyksen ja Dougin räväkän luonteen perusteella. Muistutettakoon, että Kummola löysi Curre Lindströmin pubista, eikä olisi ihme että sama rekrytointimetodi olisi nytkin käytössä...

Kummolan valinnoissa on perinteisesti ollut kaksi johtavaa teemaa. Ne ovat olleet yllättäviä, jopa käsittämättömiä tai hullun tuntuisia - ja oikeita.

Lindström-Aravirta-Summanen-Westerlund, kaikki ovat olleet loistavia (puhtaasti menestyksellä mitattuna) valintoja. Ehkäpä kahden ensin mainitun pestit kestivät liian kauan ja kahden jälkimmäisen liian vähän aikaa. Pieni kauneusvirhe. Valintojen oikeellisuutta ei voi silti kyseenalaistaa.

Shedden sopisi totuttuun kuvioon varsin mallikkaasti. Valinnan oikeellisuudesta en sano mitään A) siksi, että Kummolan valinnat ovat toimineet ja B) siksi, etten ole onnistunut päättämään onko Shedd hyvä vai huono valmentaja ylipäätään, saati maajoukkueelle.

Jalosta pitäisi ehkä testailla hieman suuremmissa kuvioissa pk-seudulla, jossa mm. organisaatioiden ja julkisuuden paine ja ryöpytys ovat Turenkia kovempaa luokkaa, ennen kuin noihin suurimpiin saappaisiin miestä iskee.
 

Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Näkisin kyllä, että jos Suomi pystyy lätkässä valitsemaan muun kuin suomalaisen päävalmentajan, niin voidaan unohtaa puheet suomalaisesta huippuosaamisesta. Suoraan sanoen aivan täydellinen epäluottamus lause suomalaista valmennuskulttuuria kohtaan.

Ei tätä asiaa voi verrata esim. futikseen. Suomi on kuitenkin lätkässä huippumaa ja futiksessa näin ei ole. Siksi on aivan luonnollista, että sinne puolelle haettiin ulkoimainen koutsi.

Ja tämä puheenvuoro ei todellakaan tarkoita sitä, että ainoa tarkoitukseni puheella olisi J.Jalosen valinta päävalmentajaksi, mutta jos katsoo pelkkiä saavutuksia, niin vaikeatahan tätä kaveria on sivuuttaa. Joka tapauksessa oman kyläni HPK:sta kaveri lähtee ja näin se vain menee.

Sheddenistä sen verran, että kaverilla on taustaa pelaajana ja valmentajana ja varmasti olisi huippuosaaja. Sitä en kiellä. Mutta kyllä suomalaisen täytyy luottaa suomalaiseen, vaikka kisoja pelattaisiinkin Amerikan puolella.
 

jirilatal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
suomi-poika kirjoitti:
En kyllä itse kannattaisi Sheddeniä, koska hän on ulkomaalainen. Mielestäni Suomen maajoukkueella pitäisi olla suomalainenkin valmentaja.

Tosta viimeisestä lauseesta olen kyllä samaa mieltä, et kuitenkaan ilmeisesti tarkoittanut sitä ihan noin kuin kirjoitit.

Tossa aiemmin mainitsin, etten tajua miksi joku sanoo ettei suomalaisella koutsilla voitaisi menestyä. Lähinnä ne perustelut siinä tosiaan nauratti, eli se, että ainoa jonka aikaan isot pelit voitettiin, oli Curre.

En kyllä toisaalta tajua sitäkään, miksei se päävalmentaja voisi olla ulkomainen. Paras vaihtoehto voittakoon, mutta ei ratkaiseva tekijä voi olla se, että a) valmentaja on suomalainen tai b)valmentaja ei ole suomalainen.

e: Olen toki sitä mieltä, että jos kahdesta tasaveroisesta ehdokkaasta valitaan, sitten otetaan suomalainen.
 

mr purnu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rehelliset seurat ja fanit
Otan osaa keskusteluu Juhani Tammisen kanssa samalla lähestymistavalla. " Win the right games!" Sitten 1 vs 1= Shedden vs J.Jalonen 0-1. On turhaa lähteä etsimään vastausta merta edemmäksi kalaan, vaan Keep It Simble, Keep It Stubied. Ohje Jääkiekkoliiton johdolle jokaiseen valintaan. Mutta jotenkin tälläisissä valinnoissa politiikka astuu kuvioihin ja Mr. Kalervo vanhana Arkkadianmäen käviänä ymmärtää enemmän kuin hyvin mitä ajan takaa. Olisiko aika myös uudistaa liiton johtohenkilöitä??? Siinäpä kysymys joka olisi hyvä nostaa tapetille valinnan yhteydessä...
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Gags kirjoitti:
Jep, täytyy hieman kommentoida tätä päätoimittajan juttua.

Maajoukkue tarvitsee paljon kipeämmin uutta pelaajasukupolvea kuin uutta valmentajaa.
Tässä ollaan täysin oikeassa. Nimenomaan näin on. Koivut ja Jokiset eivät voi ikuisuuksiin johtaa maajoukkuetta ilman minkäänlaista korvaajan tynkää tulossa takaa. Ja vielä kun Selännekin on vuodesta toiseen parhaimpia, niin uutta sukupolvea todella kaivataan.

GM Kurri voisi ottaa puhelimen kauniiseen käteen ja soittaa Kanadaan. Siellä on tukuittain hyviä, ja Sheddeniä arvostetumpia ja parempia valmentajia, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet NHL:ssä paitsioon tai ovat tilapäisesti työttöminä.
Miksi ihmeessä? Millä tavalla ne olisi varmasti parempia kun Shedden?? Nythän IFK:ssa on Francis. Otetaanko sittenkin hänet? Tuskin hänen meriittilistaa parempaa omaavaa valmentajaa Suomeen olisi tulossa.
Näen että kyllä Shedden vähintäänkin yhtä hyvä alkulähtökohdiltaan on näiden NHL-valkkujen kanssa.

Loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että vaikka pidin Jalosta aika unelmavalmentajana Leijoniin, niin silti valitsisin jonkun kanukin joka tosiaan aloittaisi puhtaalta pöydältä. Jotenkin maajoukkueen meno on muuttunut ennalta-arvaamattomaksi ja sitä ilmapiiriä lähtisin puhdistamaan.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Eilisessä Iltalehdessä GM Kurri avautui omasta näkemyksestään, jonka perusteella on helppo päätellä että sikäli kun Kurrin mielipiteellä on merkitystä, päävalmentaja ei ole Doug Shedden, vaan nimenomaan J.Jalonen. Kurri nimenomaan painotti päävalmentajan roolia ja vaikutusta juniorimaajoukkueisiin ja seuratasolle asti. Tätä näkemystä vastaan pidän Jalosen valintaa hyvänä ja perusteltuna. Itse tosin olen sitä mieltä että liiton pitäisi vastuuta jakaa enemmän junnumaajoukkueiden valmentajille, eikä maajoukkueen päävalmentajalla pitäisi olla näiden asioiden kanssa tekemistä. Jos ja kun liitossa tunnetaan tarvetta koordinoida junnujen ja junnukiekon kehitystä, tehokkaampi tapa olisi panostaa koulutukseen ja valmentajakursseilla saada sitä kehitystä aikaiseksi. Maajoukkueen päävalmentajan pääasiallinen tehtävä on minun mielestäni koota paras mahdollinen joukkue ja menestyä MM-, Olympia- ja World Cup-turnauksissa. Pelinjohtaminen on näin mielestäni tärkein ominaisuus, eikä pelaajien kehittäminen.
 

Spenroos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, JanPa
Lapanen kirjoitti:
Jalosta pitäisi ehkä testailla hieman suuremmissa kuvioissa pk-seudulla, jossa mm. organisaatioiden ja julkisuuden paine ja ryöpytys ovat Turenkia kovempaa luokkaa, ennen kuin noihin suurimpiin saappaisiin miestä iskee.

Tää on paskin mahdollinen läppä näissä keskusteluissa. Vai pitäis jokaisen maajoukkueeseen tähtäävän valmentajan valmentaa ensin pääkaupunkiseudulla (lue Jokereissa) ennen maajoukkuetta. Kyllä se julkinen paine on kova täällä Turengissakin jos siihen on aihetta. Jukka nyt vaan hoitaa hommat niin että kellään ei ole mitään syytä ryöpyttää.

Tosin, tokihan minuakin narrifanina vituttaisi kuin pientä oravaa, jos valtakunnan paras mestarivalmentaja voittaisi pelejä Suomelle eikä Helsingin Jokereille.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Spenroos kirjoitti:
Tosin, tokihan minuakin narrifanina vituttaisi kuin pientä oravaa, jos valtakunnan paras mestarivalmentaja voittaisi pelejä Suomelle eikä Helsingin Jokereille.
Edellisen, lainaamasi kirjoittajan läppää kritisoidessasi päätit sitten nostaa läppien tasoa oikein tähtitieteellisesti omallasi?
 

Timppa73

Jäsen
Vele kirjoitti:
Näkisin kyllä, että jos Suomi pystyy lätkässä valitsemaan muun kuin suomalaisen päävalmentajan, niin voidaan unohtaa puheet suomalaisesta huippuosaamisesta. Suoraan sanoen aivan täydellinen epäluottamus lause suomalaista valmennuskulttuuria kohtaan.

Ei tätä asiaa voi verrata esim. futikseen. Suomi on kuitenkin lätkässä huippumaa ja futiksessa näin ei ole. Siksi on aivan luonnollista, että sinne puolelle haettiin ulkoimainen koutsi...
Asiaa. Täysin samoilla linjoilla. Toivotaan kiekkoliiton herrojen saunakabinetin kokoontuvan ja pohtivan asioita sinivalkoisinlasein.

Nostettakoon ainoaksi vastaukseksi tähän ketjuun ja ketju lukkoon. Aamen.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Eilen ilmestyneessä Veikkaajassa on maajoukkueen päävalmentajavalintaa koskien Raimo Summasen haastattelu, joka kannattaa lukea. Summanen on täysin oikeassa pohtiessaan, että tämä valintakeskustelu etenee nyt täysin toissijaisilla argumenteilla: sen sijaan, että pohdittaisiin päävalmentajan roolia, tosiasiallista tekemistä, pohditaan lillukanvarsia eli kansalaisuutta ja tehtävänimikkeitä.

Syvällisemmän keskustelun käyminen valmentajan roolista on ymmärrettävästi kenties liian suuri haaste esimerkiksi valtaosalle urheilutoimittajista, ja siksi tässä asiassa toivoisikin nimenomaan (esimerkiksi entisten maajoukkue)valmentajien - ja miksei pelaajienkin - laajempaa esiinmarssia niihin pöytiin, joissa keskustelua asiasta käydään. Jari Kurrilta en osaa enää tässä asiassa esiintuloa edes toivoa.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Maple Leaf kirjoitti:
Jari Kurrilta en osaa enää tässä asiassa esiintuloa edes toivoa.
Paitsi että hän sen nimenomaan eilisessä Iltalehdessä teki, kuten edellä mainitsin. Muuten samaa mieltä sinun (?) ja Summasen kanssa, päävalmentajan roolia jääkiekkoilun kentässä olisi syytä miettiä ja asiasta keskustella. Oman kantani toin ilmi tuossa aiemmin, joka siis poikkeaa Kurrin näkemyksistä.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Gags kirjoitti:
Paitsi että hän sen nimenomaan eilisessä Iltalehdessä teki, kuten edellä mainitsin. Muuten samaa mieltä sinun (?) ja Summasen kanssa, päävalmentajan roolia jääkiekkoilun kentässä olisi syytä miettiä ja asiasta keskustella. Oman kantani toin ilmi tuossa aiemmin, joka siis poikkeaa Kurrin näkemyksistä.

Voi olla, että Kurri avautui asiasta, itse en eilisen Iltalehteni Kurri-haastattelusta (ss. 30-31) suuria linjanvetoja aina suomalaista juniorikiekkokasvatusta myöten löydä. Sinänsä moinen keskustelu olisi kyllä aloitettava mitä pikimmin, sillä se vaikuttaisi paitsi parina tulevana kautena, myös pitemmälle tulevaisuuteen. Jatkoajassahan me voimme toki visioida aivan mitä hyvänsä (ja hyvä niin!), mutta kovin refleksinomaisesti ja lyhytjänteisesti tuntuu esimerkiksi Jääkiekkoliitto tällä hetkellä toimivan.

Vaan mistäpä tuota tietää, josko vaikkapa Kummolalla on jo työpöydällään oivallinen pitkän tähtäimen suunnitelma suomalaisen jääkiekkoilun kehittämiseksi...! (Varmuuden vuoksi painotettakoon: en todellakaan usko.)
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Vele kirjoitti:
Näkisin kyllä, että jos Suomi pystyy lätkässä valitsemaan muun kuin suomalaisen päävalmentajan, niin voidaan unohtaa puheet suomalaisesta huippuosaamisesta. Suoraan sanoen aivan täydellinen epäluottamus lause suomalaista valmennuskulttuuria kohtaan.

Ei tätä asiaa voi verrata esim. futikseen. Suomi on kuitenkin lätkässä huippumaa ja futiksessa näin ei ole. Siksi on aivan luonnollista, että sinne puolelle haettiin ulkoimainen koutsi.

Ja tämä puheenvuoro ei todellakaan tarkoita sitä, että ainoa tarkoitukseni puheella olisi J.Jalosen valinta päävalmentajaksi, mutta jos katsoo pelkkiä saavutuksia, niin vaikeatahan tätä kaveria on sivuuttaa. Joka tapauksessa oman kyläni HPK:sta kaveri lähtee ja näin se vain menee.

Sheddenistä sen verran, että kaverilla on taustaa pelaajana ja valmentajana ja varmasti olisi huippuosaaja. Sitä en kiellä. Mutta kyllä suomalaisen täytyy luottaa suomalaiseen, vaikka kisoja pelattaisiinkin Amerikan puolella.

Jos suomalainen valmennus on niin huippuluokkaa, niin miksi NHL:n ja Euroopan parhaissa seurajoukkueissa on nolla suomalaista valmentajaa? Jos suomalainen valmennus on niin huippuluokkaa, niin minkä takia minkään muun huippumaan penkin takana ei ole koskaan ollut suomalaista valmentajaa? Joten mikään isku poskelle ei kyllä ole jos tänne hommataan joku ulkomaalainen.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Major Julli kirjoitti:
Jos suomalainen valmennus on niin huippuluokkaa, niin miksi NHL:n ja Euroopan parhaissa seurajoukkueissa on nolla suomalaista valmentajaa? Jos suomalainen valmennus on niin huippuluokkaa, niin minkä takia minkään muun huippumaan penkin takana ei ole koskaan ollut suomalaista valmentajaa? Joten mikään isku poskelle ei kyllä ole jos tänne hommataan joku ulkomaalainen.

Johtuisko tuo siitä, että kaikissa huippumaissa luotetaan omiin huippuihin maajoukkueissa, vai milloin viimeksi ruotsin aitiossa on kirmaillut joku kanukki käskyttämässä, tai tai neukku tsekin, tai kaikki nämä ristiin rastiin vatkaten, mutta ehkä ulkom. valkun hamuajat ovat todella sitä mieltä, että suomi ei kuulu huippuihin?

Kv jääkiekossa nousee huipulle vasta, kun maa on löytänyt oman pelitavan ja identiteetin, evästi eräs Anatoli Tarasov 60-70 lukujen taitteessa suomalaista mediaa, kun kyselivät miksi suomi ei pärjää...
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viimeksi muokattu:

Brad

Jäsen
Aij aij... Hunajata. Hunajata. Meidän Shedden maajoukkueen koutziksi ja Jokerit säästää kivan summan Sheddenin palkasta. Kyllä Hjallis osaa tämänkin.

Kyllähän tämä on iso juttu Sheddenille. MM-kisoissa Kanadassa, Suomen koutzina.

Kyllähän Doug tämän tiesi että Jokereista mennään Suomen maajoukkueeseen jos vaan halua on. Suunniteltu juttu Dogilta.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Ilmeisesti Jalonen on joukkueen oikea päävalmentaja, luoden pelitavan ja hoitaen suurimman osan pelaajakartoituksesta. Kalen perversio vahvistaa omaa diktaattorin paikkaansa, ja sen sivujuonne, Shedden huutamassa f-sanaa kotikonnuillaan ns. ykkösenä pääsee silti toteutumaan.

Kuten Sihvonen kirjoitti, niin kyllä tässä vähän Jalosen naamalle paskannettiin, ainakin suuren yleisön silmissä. Pelaajat tuskin asiasta hätkähtävät ja Hjallis saa muutaman try-out -kaverin verran dollaria takaisin. Jokereiden valmentaminen kärsisi vain siinä tapauksessa, jos Shedden oikeasti hoitaisi päävalmentajan hommat.
 

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Miksei samantien laiteta niitä koko saatanan jokereita sinne maajoukkue tehtäviin kun kerran valmentajan täytyy olla aina sieltä?

Ulkolaiset vaan helvettiin ja paikataan omilla junnuilla sen verran, että saadaan porukka nippuun, Sheddeni valmentaa! No Virmanen tulee tietysti kakkoskoutsiks ja Kummola scouttaa kehäkolmosen ulkopuolta tekstiteeveeltä, jos joku sisäpiirille tuntematon pelaaja voittaa liigan pistebörsän yli 30 pisteen erolla seuraavaan nähden niin voi olla small chance kolmos-, nelosketjun laitaan, niinku.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös