Pelicansin yv-peli on nautinnollista katsottavaa verratuuna tähän söherrykseen: Nopea ja taitava mies (esim. Jantunen) vie kiekon alueelle, pelintekijä (esim. Loppi) pyörittää peliä toisella kaistalla ja vetää itseensä karvaajat, jonka jälkeen normaalisti syöttö lähtee joko vapaaseen vetopaikkaan, kulmaan, maalin taakse tai pakille. Usein pakki saa näin KESKELLE siniviivalle vapaan vetopaikan. Kun veto lähtee on maalilla maskimies ja laiturit ovat valmiina molemmilla maalin kulmilla lyömään irtokiekkoa maaliin. Näin vietiin Jokereitakin monta, monta kertaa 2-6 päättyneessä ottelussa.
Totta puhut. Aravirta käyttää mestarillisesti koko jään hyväkseen. Isolla jäällä pelaava Jokerit on ylivoimassa aika usein liikaa kiekon puolella kaventaen vapaaehtoisesti kuviotaan. Tämä johtuu siitä, että roolitus hyökkäyksessä ei ole kohdillaan. Jos Santala taistelee kiekosta yhden-kahden av-miehen kanssa, Leino auttaa parhaiten hakeutumalla tyhjään tilaan pelattavaksi. Ei niin, että hänkin menee sokeasti kiekon perässä sekaan. Tämä on yliaktiivinen versio Jokerien ylivoimasta. Joukkue on kuitenkin toisinaan myös yv-kuviossaan liian passiivinen ja liian levällään. Tässä pakit nimenomaan ovat aivan liian kaukana toisistaan jättäen keskikaistan pelottavan vapaaksi av-vastahyökkäyksiä ajatellen. Tästäkin Pelicans antoi hienon oppitunnin. Pakkien kätisyys on Jokereilla ongelmallinen. Joukkueessa on vain yksi rightin pakki eli Jokela. Yv:ssä pelaa siis useimmiten kaksi leftin pakkia, joten heidän on pakko pitää keskinäinen etäisyytensä kohtuullisen pienenä, ei voi mitään. Jantunen ja moni muu kokenut kettu saa hyviä läpiajopaikkoja av:ssa, koska Jokerien leftin pakin syöttö toiselle leftille on lähtökohdiltaan turhan pitkä ja katkaisupaikan voi haistella.