Mainos

Sepä on, ettei juurikaan vituta – Jukurien positiivisuusketju

  • 72 371
  • 202

antibetoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seksikkäät Sarvipäät Savosta
Tällä kaudella Jukurit on pelannut tasaisella tahdilla: voitto, viisi häviötä, voitto, viisi häviötä = perjantaina voitetaan jälleen!
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos jotain positiivista pitäisi teidän pelistä sanoa, niin ihmeen hyvin kyllä pystyitte tänään ihan tosissanne taistelemaan, kun IFK onnistui voittamaan vain yhdellä maalilla ja jotenkin se meidän peli vaan lässähti tutun oloisesti sen 2-0 maalin jälkeen. Pakko oli ihan loppuun asti peli katsoa, sillä ei voinut tosiaan lähteä yhtään ennen loppusummerin soimista pois, vaikka jotkut näkyivät hallissa niin tekevänkin.

Kaarlehto oli myös teidän maalilla tänään ihan hyvä, joten uskoisin että saatte hänestä teille ihan kelpo kakkosveskarin.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Matthieu Herpin teki voitokkaan debyytin. Luin juuri yllättävän faktan, että hänen perheensä muutti aikanaan Olkiluoto 3:n perässä Raumalle. Jokseenkin huvittavaa kohtalon ivaa, että siinä kerkesi perhe suomalaistua ja nyt kuopus on parikymppinen ammattilaisuuden kynnyksellä oleva veskari. Hieno tarina, eikä ura ole tahtonut aueta helpolla, kun ottaa huomioon myös kiertolaisuuden Mestis-organisaatioiden junioreissa.
 
Slash

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

Jotain hyvääkin siis Olkiluoto 3.n tarinassa.. No se oli yksi peli ja tietysti hieno liigadebyytti, oli ilo katsoa onnellista kaveria pelin jälkeisessä haastattelussa. Sai myös aika iiiison halauksen kapteenilta kentällä pelin jälkeen.
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Liigan tilastoissa näkyy Herpinin kohdalla puettujen otteluiden kohdalla 7, ja pelattujen otteluiden kohdalla 3. Onko hän sitten käynyt kentällä jo jossain aiemmassa matsissa? Peliaikana näkyy 60:24... Aika lyhyitä vilahduksia olisi ollut muka kahdessa ottelussa jo aiemmin.
 
antibetoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seksikkäät Sarvipäät Savosta
Liigan tilastoissa näkyy Herpinin kohdalla puettujen otteluiden kohdalla 7, ja pelattujen otteluiden kohdalla 3. Onko hän sitten käynyt kentällä jo jossain aiemmassa matsissa? Peliaikana näkyy 60:24... Aika lyhyitä vilahduksia olisi ollut muka kahdessa ottelussa jo aiemmin.
K-Espoota vastaan vieraissa vaihdettiin ihan pelin lopussa maaliin
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Okei, mutta se on sitten vasta yhteensä kaksi "pelattua" peliä. Mistähän tuo kolmas on kiskaistu?
Ottelukohtaisten tilastojen perusteella Herpin kävi kahdessa ottelussa jäällä 13 ja 11 sekunnin ajan. Olisiko ollut aloittavalla veskarilla varusteiden korjausta tai vastaavaa. Liigan sivuilla nuo on kirjattu nollapeleiksi, mutta ehkä ei ole.
 
Riki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ei tätä voi edes uskoa mutta Ellis taistelee yhä liigan maalipörssin kärkisijoista, kunnossa ollessaan olisi nyt sijalla 2 pomminvarmasti. Nimittäin 8 maalilla ollaan siellä Pakarisen jälkeen toisena. Jos ja kun Super Max palaa tositoimiin alan ainakin itse seuraamaan miten nousee siinä tilastossa. Muuta tilasto seurattavaa ei taida enää olla. Ei mene kauaa kun sarja on puolivälissä! Sieltä ei enää melkein 2p/ ottelu keskiarvolla Heimo Heittopussi nouse, mutta koko loppukausi aikaa harjoitella peli paremmaksi niitä kevään pelejä ajatellen!
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS

Missä tilastossa on kahdeksalla maalilla Pakarisen jälkeen toisena?
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ei tätä voi edes uskoa mutta Ellis taistelee yhä liigan maalipörssin kärkisijoista, kunnossa ollessaan olisi nyt sijalla 2 pomminvarmasti. Nimittäin 8 maalilla ollaan siellä Pakarisen jälkeen toisena. Jos ja kun Super Max palaa tositoimiin alan ainakin itse seuraamaan miten nousee siinä tilastossa. Muuta tilasto seurattavaa ei taida enää olla. Ei mene kauaa kun sarja on puolivälissä! Sieltä ei enää melkein 2p/ ottelu keskiarvolla Heimo Heittopussi nouse, mutta koko loppukausi aikaa harjoitella peli paremmaksi niitä kevään pelejä ajatellen!
Jos tilastoja lukee tuohon malliin, niin ei ole ihmekään, ettei vituta... Katoppa uudelleen maalintekijätilasto.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös