Minusta Yle on lopultakin hiffannut, että urheilu on useimmille paljon enemmän viihdettä kuin urheilua. Tärkeintä on luoda katsojalle kokonaisuudesta kupliva ja jouheasti liukuva tunnelma. Sitä ei saa tuhota analyyttisellä asiantuntijuudella tai vakavuudella, vaan asiantuntijuuta ja vakavuutta on vain ripauteltava joukkoon tuomaan ryhtiä muun tingeltangelin ympärille.
Muokkaan vielä. Joihinkin lajeihin toteava ja niukka selostaminen sopii. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi tennis ja golf. Sen sijaan toiset lajit suorastaan elävät selostuksesta. Näihin kuuluvat esimerkiksi keskipitkät juoksumatkat ja jalkapallo. Myös formuloiden seuraaminen on umpitylsää ilman selostusta. Olen sitä kokeillut. Mielenkiinto häviää alle 10 minuutissa.
Tuossa on hieman tätä Suomen ongelmaa. Täällähän puhutaan paljon, ettei ole oikeaa urheilukulttuuria. Mielestäni jos selostus ratkaisee katsooko jotain lajia vai ei, niin ollaan hieman huolestuttavassa tilanteessa. Omasta mielestäni selostajan kuuluisi tuoda lisäarvoa, eikä ärsyttää. Jos ei halua katsoa jotain lajia koska selostaja ei ole tarpeeksi viihdyttävä, niin ei varmaan kannata uhrata lajille muutenkaan enempää aikaa.
On jotenkin järkyttävää miten esim. Futisforumilla tästä sinänsä toki hyvin mielenkiintoisesta aiheesta ollaan jauhettu yli 80 sivua.
Myös maailmalla urheilu on viihdebisnestä. Silti ihmettelen kovasti miksi esim. britit, ruotsalaiset, saksalaiset, jenkit pystyvät pitämään balanssin niin hyvin asiantuntijuuden, tunnelman ja äänenkäytön suhteen. Euroopassa esim. Espanjassa ja Italiassa ääntä käytetään tosi paljon, mutta sehän on osa kulttuuria. Suomessahan ollaan yleensä aika hiljaista poikaa tuolla sosiaalisen elämän puolella, mutta sitten selostamiselta halutaan jotain puheripulia.
Olen kerran joutunut viettämään kolme yötä moskovalaisessa hotellissa. Suurena tenniksen ystävänä katsoin iltaisin televisiosta käynnissä ollutta tennisskabaa. Puheen määrä oli aivan järkyttävä. Luulin aluksi että kyseessä oli jokin koostelähetys, mutta pian kävi selväksi että täysin normaali livelähetys se oli. En ymmärrä kieltä, mutta joko kaveri luetteli kaiken mahdollisen maan ja taivaan välillä tai oikeasti selosti joka lyönnin kuin oltaisiin radiossa. Tuo toistui joka matsissa ja kokemus oli aivan järkyttävää paskaa. Se kai on sitten sikäläinen tapa.
Yhdysvalloissa oli mielenkiintoinen tapaus 80-luvulla. Yhdessä golfin majorissa eräs kovan luokan selostaja sai uransa alkupuolella kuulla korviinsa ohjaajan raivostuneen kommentin, jonka sisältö oli että älä enää kertaakaan sano mitä kuvassa näkyy, koska näen sen v###u itsekin. Jos sanot, niin tämä turnaus jää viimeiseksi.
On totta, että kliimaksit kuten loppusuorat ja isot ratkaisut pitää hehkuttaa, mutta kuka niitä enää erottaa, kun melkein jokaista asiaa huudetaan kurkku suorana?