Selostajat ja media MM-kisoissa 2014

  • 124 734
  • 608

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Litmanen oli huomattavasti terävämpi aiemmissa matseissa. Pieniä taktisia huomioita ja kuivaa huumoria. Nyt oli lattea ja jonkunlainen vastenmielisyys sakemanneja kohtaan paistoi liikaa läpi.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kerran Litti on päässyt..äää..selostajan kommen-mentaatto-taattoriksi..äää...kai sit myös Kimi pääsee samoihin hommiin formuloissa, kun kerran urakin on loppumassa vuoden pää--päästä--ää. Jos on jossain lajissa Suomen paras, niin onko silloin automaattisesti myös pätevä selostushommiin?
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minun mielestäni Kuningas on Kuningas, se ei muutu mihinkään ja mun mielestä ihan turhan kuumana muutama nimimerkki kävi hänen puheistaan.

That said, olihan outo studiokokoonpano, ennen matsia haukuttiin joukolla Saksaa ja mm. Pasasen - kaveri kuitenkin pelannutkin Saksassa - arviot keskikentän hallinnasta vaikuttivat todella amatöörimäiseltä..

Ottelun jälkeen studiokokoonpano vaikutti jopa hivenen masentuneelta siitä, että Saksa oli ansaitusti mennyt jatkoon ja haukkui Ranskaa munattomuudesta, vaikka he pelasivat kaikkien odotuksiin nähden loistavan turnauksen ja tippuivat vasta kohdattuaan parempansa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Lehtola ja Pohja jatkoon, hyvää analyysia ja perusteltuja mielipiteitä, sopivat myös nopeaälyisen puheenpartensa ansiosta hyvin ruutuun.

Litmanen on iso nimi, mutta Litillä ei ole paljoakaan tarpeellista sanottavaa. Menee toistohuumoriksi. Kisojen toistaiseksi parhaan joukkueen eli Saksan yletön tölviminen on pitkä miinus.

Nurmela oli ylimielinen kusipää. Ei ikinä enää näihin karkeloihin. Luulin asialliseksi tyypiksi, mutta erehdyin.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Litmanen on iso nimi, mutta Litillä ei ole paljoakaan tarpeellista sanottavaa.

Minusta Litmanen oli esimerkiksi YLE:n Mestarien liiga -lähetyksissä hyvä asiantuntijana studiossa, mutta kommentaattoriksi mies on auttamattoman kehno. Itse pidin hänen perustelluista mielipiteistään CL-lähetyksissä, mutta täytyy todeta, että tänään mies oli melko vaisu myös studiossa käydessään.

En minä edelleenkään ymmärrä, jos joidenkin kisat menevät pilalle YLE:n takia. Siinä tapauksessa ymmärrän, että selostus tulee kuvaa edellä, mutta en pelkästään joidenkin studiovieraiden tai selostuksen takia. Mielestäni YLE on hoitanut hommat toistaiseksi hyvin, kokemuksen tuomalla varmuudella. Onhan tuossa paljon turhaakin (mm. Kunnaksen kymppipaikka), mutta eihän minun ole sitä pakko katsoa.
 
H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Litiltä kisojen huonoin peli, mutta vielä on mahdollista nousta. Ollut aikaisemmissa peleissä minusta ihan ok, vaikka parempiakin kommentaattoreita on. Ehkä Litti sopisi paremmin studioon puoliaikanalysoimaan. Mutta Litti kuitenkin kokonaisuutena ihan kelvollinen. Parhaimmillaan hyviä huomioita ja analyysiä. Nyt näytti olevan jotain hampaankolossa sakemanneja kohtaan.

Oliko jossakin vaiheessa täällä sellaista tietoa, että Litti matkustaa Brasiliaan Nickyn kanssa hoitamaan välierät ja mitalipelit? Toivottavasti on siellä vireessä.

Itseni mielestä parhaat kommentaattorit ovat olleet tähän mennessä Erkka V, Pasanen ja Pohja. Tosin heilläkin on kaikilla ollut parempia ja huonompia matseja. Kokonaisuutena kuitenkin selostaja-kommentaattori kaksikot ovat olleet hyviä.

P.S Nurmela oli kyllä paska.
 
mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Oliko jossakin vaiheessa täällä sellaista tietoa, että Litti matkustaa Brasiliaan Nickyn kanssa hoitamaan välierät ja mitalipelit? Toivottavasti on siellä vireessä.
Äsken studio-osuuden alussa Ville Klinga mainitsi, että sekä Litmanen että Erkka V. Lehtola lähtevät Brasiliaan.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Minusta Litmanen oli esimerkiksi YLE:n Mestarien liiga -lähetyksissä hyvä asiantuntijana studiossa, mutta kommentaattoriksi mies on auttamattoman kehno. Itse pidin hänen perustelluista mielipiteistään CL-lähetyksissä, mutta täytyy todeta, että tänään mies oli melko vaisu myös studiossa käydessään.
Haluan uskoa, että Litmasella on vielä paljon annettavaa studiovääntöihin. Ulosantia on, älliäkin, mutta ei saisi antaa periksi mennä löysiin heittoihin. Eväitä on paljon parempaan. Litmanen löytää hienosti olennaisen välillä, kyllä hänessä on ainesta.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
En tiedä, jotenkin outoa kuunnella Litmasta kun tämä vetää kuin räpätäti - niinkuin nyt studiossa. Jäänyt peliuralta se hiljaisempi kuva, vaikka joku Ajaxin ajoilta sitä professoriksikin luonnehti. Nyt just kuitenkin studiossa on vain pelaajia selittämässä ja kemia siltä kantilta ilmeisen hyvä, joten varmaan helpompi bondata.

Yleisesti ottaen Litti, varsinkin kommentaattorina, vain olettaa katsojan ymmärtävän enempi kuin tälle tarvitsisi selittää, toisin sanoen käy monologia enemmän itsensä kuin katsojan kanssa. Vastaavasti esim. Erkka V. Lehtola avaa juurta jaksaen pointtinsa, mikä lienee katsojalle huomattavasti palkitsevampaa. Ehkä YLE tutkailee tyyleiltään sopivia kombinaatioita varsinkin nyt loppupuolen tärkeimpien pelien suhteen. Alkuun kokeiltiin rohkeammin.

EDIT: Paitsi nuo paikanpäälle matkaavat varmaan on lyöty jo aikaa sitten lukkoon.
 
Viimeksi muokattu:

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Nyt Litti heittää ihan hyvää juttua studiossa ja asiaa näyttää löytyvän. Litti näyttää käynnistyvän vähän hitaasti. Saksa-Ranska ottelun toinen puoliaika oli selkeästi parempi kuin ensimmäinen. Hienoa on kuitenkin, että Litmanen on lähtenyt näihin kommenttaattori ja studiohommiin mukaan. On kuitenkin Hyypiän lisäksi ainoa suomalainen jalkapallon huippupelaaja, jolla on kokemusta kovimmista sarjoista ja maailman huippujoukkueista kuten Ajax, Barcelona ja Liverpool. Ei kenelläkään muulla Suomessa ole sellaista "sisäpiirintietoa" kuin Litillä. Hyvä, että se on saatu suuren yleisön käyttöön. Minulla oli Litmasen uran aikana vähän pelko, että kun Litti lopettaa niin hänestä ei saada irti yhtään enempää sitten kuin peliurankaan aikana. Uransa aikanahan Litti oli kuin jääkiekkoilja. Perusjargonia eikä mitään ylimääräistä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Miksi muuten Iltalehden Ilkka Laitinen ei vielä ole kommentoinut Saksan suvereenia esitystä? Sama pätee muutamaan muuhunkin toimittajaan, jotka kirjoittivat oksennuksia siitä, miten Saksa on yhä tuurilla mukana kisoissa, näin siis alkulohkon ja Algeria-pelin jälkeen..

Minun nähdäkseni urheilutoimittajalta olisi ihan ammattimaista nostaa käsi rehdisti ylös ja tunnustaa, kun on kirjoitettu asiantuntematonta paskaa värilasit silmillä.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Miksi muuten Iltalehden Ilkka Laitinen ei vielä ole kommentoinut Saksan suvereenia esitystä? Sama pätee muutamaan muuhunkin toimittajaan, jotka kirjoittivat oksennuksia siitä, miten Saksa on yhä tuurilla mukana kisoissa, näin siis alkulohkon ja Algeria-pelin jälkeen..

Minun nähdäkseni urheilutoimittajalta olisi ihan ammattimaista nostaa käsi rehdisti ylös ja tunnustaa, kun on kirjoitettu asiantuntematonta paskaa värilasit silmillä.

Jostain syystä mainitsit sanat "Iltalehti" ja "urheilutoimittaja" samassa yhteydessä, varmastikin jonkinlainen virhe. Iltapaskalehtien kynäniekat kun eivät ole muuta kuin iltapäivälehtien kynäniekkoja, joiden tekstit ovat pääasiallisesti ala-arvoista paskaa. Milloin tulee surkeita "rajuiksi" tarkoitettuja kolumneja, milloin tulee puolueellista änkkäämistä (pätee myös jääkiekkoon ja ehkä erityisesti jääkiekkoon) ja niin edelleen. Parasta antia iltapäivälehtien urheilutoimittamisen saralla ovat yksinomaan naisurheilijoiden perseisiin keskittyvät valokuvareportaasit. Niissä sentään on jotain kuvallista antia.

Eivät nuo mitään kättä nosta ylös ja virheitään tunnusta, ei sellainen kuulu suomalaisen urheilujournalismin ja vielä vähemmän suomalaisten iltapäivälehtien urheilujuttumaakareiden tapoihin.
 
ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund

Ovathan nuo iltapäivälehtien kolumnit hämmentäviä, kun yhdessäkään niistä ei ole ollut ripaustakaan lisäarvoa. En tosin ole enää jaksanut niitä edes lukea. Tuhat kertaa parempia kirjoituksia löytyy keskustelupalstoilta.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Studiossa ärsyttävin isäntä on ehdottomasti tuo virnuileva Sipilä (vai mikä hänen nimensä olikaan). Ville Klinga on ehdoton kuningas isäntien puolella ja asiantuntijakaartista ovat erottuneet edukseen Erkka V. Lehtola ja Jari Litmanen. Nurmela ja Pasanen ovat jotenkin ylimielisiä, eivätkä sovi omaan makuuni. Pohja jotenkin luulee tietävänsä kaikesta kaiken, mikä vähän häiritsee tuossa.

Kannattaa muuten kuunnella noita Ilta-Sanomien Pallokerhoa, jossa Litmanen on uusimmassa osassa mukana. Noissa Litmasta on ainakin mukava kuunnella.
 
Morgoth

Jäsen
Härkönen ja Litmanen ovat aivan loistava parivaljakko. Eilen Litmanen ei ehkä ollut ihan parhaimmillaan (vaikka saikin palstan saksalaiset täysin sekaisin eilen), mutta tänään täyttä rautaa.

Harmi, että Juusela on YLEn ykkösvalinta.
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Litmanen on tietävä ja ok studiossa, mutta kommentaattorina todella ärsyttävä. Puhuisi vaikka sanan minuutissa, mutta tuo tuo än-än-änkytys ei ei ei todellakaan sovi sovi pe-pe-pelin pelin kom-kom-kommen-kommentoimi-mi-mi-seen. Sitä jää kuuntelemaan, että mitähän sieltä oikein tulee vihdoin ulos.

Tiedän, ettei Litti voi änkyttämiselleen mitään mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että änkyttäminen ei vain sovi selostukseen.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eipä minua toi änkytys yhtään häiritse. En itseasiassa edes asiaan ole kiinnittänyt huomiota ennen kuin täältä sai lukea asiasta. Hyvää kuivaa huumoria ja vittuilua. Litmasta nyt ainakin itse harvemmin näen telkkarissa, joten mukava kuunnella legendaa.

Pohja taasen on jotenkin ärsyttävä persoona, mutta kun äänikin on vielä nariseva ja kaikki puhe kuulostaa valitukselta.
 
100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Mä en myöskään ole huomannut änkytystä. Taitaa siellä joku sana olla hakusessa nyt kun oikein kuuntelen, ei häiritse.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meni tämä Argentiina-Belgia ihan loppuminuutteja lukuunottamatta radion varassa ja nyt taisi sentään olla ihan oma selostaja radiolla. Riittävän hyvin pysyi ilman kuvaakin kärryillä, mitä kentällä tapahtui.
 
Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Härkönen ja Litmanen ovat aivan loistava parivaljakko. Eilen Litmanen ei ehkä ollut ihan parhaimmillaan (vaikka saikin palstan saksalaiset täysin sekaisin eilen), mutta tänään täyttä rautaa.

Jos tuo äskinen selostaja oli Härkönen, on kyseinen tyyppi hemmetin ärsyttävä latinofanipoika. Litmasen läsnäolo sekoitti kaveria vielä enemmän, luoden jollain ilveellä vieläkin rasittavamman meuhkaajan. Kauheita johtopäätöksiä kokoajan mitään mistä näkemättä, joita joutuu vetämään takaisin vähän väliä. Enemmän futisniilo kuin urheiluselostaja, pätee tietämyksellään aikaisemmista arvokisoista ja tilanteista - viittaa jatkuvasti joihinkin aiempiin tapahtumiin kisoissa ja olettaa että kaikki sen hetkiset katsojat tietää mitä se tilanne on sisältänyt. Saletisti hipsteri.

Litmanen taas ei tuo kommentoinnillaan mitään lisäarvoa, kommentoidessaan kuulostaa ihan saatanan tylsältä ihmiseltä joka ei osaa kuin marista yhden sanan vähän väliä. Jos kyseessä ei olisi yksi kaikkien aikojen suomalaisurheilijoista, ei tyypillä olisi mitään asiaa mikin taakse pelin ollessa käynnissä. Studiossa ihan jees kun siltä kysytään jotain tiettyä asiaa, eikä odoteta aktiivista osallistumista vähän väliä.

Omaan makuun puistattavin selostaja-kommentaattorikaksikko mitä YLE näissä kisoissa on tarjonnut.
 
Morgoth

Jäsen
Jos tuo äskinen selostaja oli Härkönen, on kyseinen tyyppi hemmetin ärsyttävä latinofanipoika.

Härkönen fanittaa mielestäni kaikkea jalkapalloon liittyvää eikä hänellä nyt mitään erityistä suosikkia ole? Ei toki samanlaisella kiihkolla huuda kuin Tero Karhu.

Juuselassa ärsyttää, että hän ei lajista hirveästi ymmärrä, mutta toki hänen tyylinsä on enemmän suuren yleisöön makuun ja Härkönen kenties liian lajinörtti.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Eipä minua toi änkytys yhtään häiritse. En itseasiassa edes asiaan ole kiinnittänyt huomiota ennen kuin täältä sai lukea asiasta. Hyvää kuivaa huumoria ja vittuilua. Litmasta nyt ainakin itse harvemmin näen telkkarissa, joten mukava kuunnella legendaa.

Niinpä, mikä änkytys? Yllättävän monta asiaa jotka saavat pelihousut repeämään monilta saa lukea ensi kertaa täältä. :D
 
Andrew

Jäsen
Nyt kun huonot selostajat on pudotettu pois (lue: Kaj Kunnas) niin voisi samalla myös laittaa mitalipeleihin parhaat kommentaattorit kehiin eli tässä tapauksessa haluaisin nähdä studiossa Aki Riihilahden ja Erkka V Lehtolan.

Periaatteessa kommentaattorit eivät minua häiritse, mutta tuolla on aika paljon näitä kommentaattoreita, jotka jauhavat noita peruslatteuksia ja itsestään selvyyksiä.

Riihilahti ja Lehtola ovat parhaita avaamaan peliä ja tuovat myös rohkeasti omat mielipiteensä peliin mitä itse arvostan.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minusta on kiva kuunnella (selväjärkistä) Tapio Suomista parhaillaan YLEllä.

Mukavaa, old school selostusta, rauhallisesti, huutamatta, maltilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös