Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu

  • 571 200
  • 4 102

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Joskus vuosia sitten taisin tälläkin palstalla ääneen miettiä että kuinka monta maahanmuuttajan tekemää raiskausta; tai muuta rikosta; jää ilmoittamatta sen takia että uhri on vain niin tiedostava, mutta sitten se oma suvaitsevaisuuden kohde käyttääkin tilanteen hyväksi. Siinä saattaa väärässä olon häpeä olla esteenä asian viemisessä eteenpäin.

On noita varmaan. Mutta outoa on se, että osa tiedostavista puhuu perhepiirissä ja tuttujen kesken tapahtuvista raiskauksista, jotka jäävät pimentoon ja siten poliisille ilmoitettu luku jotenkin vääristyy. Siis maahanmuuttajilla ei ole perheitä tai tuttuja? Maahanmuuttajilla on perheitä ja tuttuja, ja jos puhutaan islamilaisesta kulttuurista, nainen tai lapsi lähtee kanttista todennäköisesti harvemmin poliisin puheille. Asiaa olisi hyvä tutkia silta kantilta, että kuinka paljon seksuaalista ja muuta väkivaltaa islamilaisissa perheissä tapahtuu. Muuten on vaikea antaa kovin tarkkaa vastausta. Se tiedetään, että islamilainen kulttuuri on väkivaltainen naista kohtaan ja voi olla hengenvaarallinen sille, joka haluaa kulttuurista ja suvun painostuksesta ulos. Tässä mielessä pelkään, että mahdollinen raikausten määrä islamilaisissa perheissä länsieurooppalaisen mittapuun mukaan on korkea.
 
teppana

Jäsen
ESS:n lähteet: Francis McCarron kouri Elisa Lientolaa kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlissa – McCarron kiistää kaiken

Lahtelainen kaupunginvaltuutettu kouri toista valtuutettua eilisissä itsenäisyyspäivän juhlissa kaupungintalolla. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Elisa Lientola myöntää Etelä-Suomen Sanomille, että hän joutui kourinnan kohteeksi.

Etelä-Suomen Sanomien saamien tietojen mukaan Lientolaan kiinni käynyt valtuutettu oli kokoomuksen Francis McCarron. McCarron sanoo kiistävänsä kategorisesti koko tapauksen.

– Todella ikävää, että tällaista levitetään. Muuta en kommentoi, McCarron sanoo.

Kumpaa tässä nyt sitten uskoo vai uskooko kumpaakaan. Noh, ainakin itse kynnys uskoa Leintolan versiota on matalampi. Toki voi olla että Lientola ei puhunut McCarronista. Tällaiset perseestä/tissistä puristelut on ikävän yleisiä ja itselle ainakin punainen vaate. En ota oikeutta omiin käsiin kovin herkästi, mutta jos läheistäni kourittaisiin jossain juhlissa niin voipi olla että en saisi pidettyä nyrkkejä taskussa. Aivan helvetin oksettavaa (ja toistan, aivan liian yleistä) toimintaa.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Mielenkiintoinen juttu tuo yllä. Tuttava oli noissa juhlissa ja ainakin hänen puheistaan päätellen tuolla tapahtumalla tosiaan oli ollut muutamakin todistaja. Jos Lientola ei tee tuosta rikosilmoitusta niin mitä McCarron tekee. Jos ei syytä Lientolaa kunnianloukkauksesta niin periaatteessa myöntää koko homman, mutta jos taas tekee tästä rikosilmoituksen niin sitten ne todistajat kaivetaan varmasti esiin. Tämä kaikki sillä oletuksella että ystäväni puhuu totta ja tuolla tapauksella tosiaan oli silminnäkijöitä.
 
Jos tosiaan on ihmisiä nähnyt tilanteen niin kuinka hemmetin tyhmä pitää olla että vieläkin kieltää? Ihmisten kyky (tai sen puute paremminkin) myöntää omia virheitä jaksaa aina hämmästyttää. Mutta tosiaan, en tiedä mikä osa on totta ja mikä ei. Toivotaan että homma selviää osapuolille.

Itse toivon että jokainen perseestä puristelu tuodaan julki. Tuollainen toiminta ei mene minkään leikittelyn piikkiin eikä siihen vaikuta mitkään ikä-/ kulttuurierot. Toisia ihmisiä ei vain yksinkertaisesti saa kouria oman mielen mukaan. Ikävä kyllä vieläkin löytyy jonkin verran "no leikkiähän se vain" asennetta jonka avulla pyritään perustelemaan kun surkeat miehenkutaleet puristelee ja kourii. Limaista ja kuvottavaa toimintaa ja vakavuudessaan menee samaan kastiin turpaan vetämisen kanssa. Tekis tosiaan mieli pamauttaa nyrkillä nenänvarteen aina kun joku käyttää "no leikillähän minä vain" puolustusta ja vastata että leikkiähän minäkin vain haluan.
 
Jos tosiaan on ihmisiä nähnyt tilanteen niin kuinka hemmetin tyhmä pitää olla että vieläkin kieltää? Ihmisten kyky (tai sen puute paremminkin) myöntää omia virheitä jaksaa aina hämmästyttää. Mutta tosiaan, en tiedä mikä osa on totta ja mikä ei. Toivotaan että homma selviää osapuolille.

Eihän tuo edes kiellä sitä. Ainakaan tuossa ESS:n jutussa. Ainoa lainaus häneltä on tuo "Todella ikävää, että tällaista levitetään. Muuta en kommentoi". Onhan se tietenkin ikävää, että tuollaista levitetään, koska se saattaa hänet huonoon valoon.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans

Kyllä kielsi. Teki rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta muun muassa ESS:a vastaan. Aikamoista. Ensin pyytää anteeksi, sitten kieltää koko jutun. Onneksi huomenna koittaa arki - alkaa pyörät pyörimään ja nähdään, kuka tässä(kin) asiassa on oikeassa ja kuka väärässä.
 
M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Mielenkiintoinen juttu tuo yllä. Tuttava oli noissa juhlissa ja ainakin hänen puheistaan päätellen tuolla tapahtumalla tosiaan oli ollut muutamakin todistaja. Jos Lientola ei tee tuosta rikosilmoitusta niin mitä McCarron tekee. Jos ei syytä Lientolaa kunnianloukkauksesta niin periaatteessa myöntää koko homman, mutta jos taas tekee tästä rikosilmoituksen niin sitten ne todistajat kaivetaan varmasti esiin. Tämä kaikki sillä oletuksella että ystäväni puhuu totta ja tuolla tapauksella tosiaan oli silminnäkijöitä.

Jännitys tihenee - myös Lientola on jättänyt rikosilmoituksen epäillyn valtuutetun toiminnasta. Popparit esiin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Haluaako joku ottaa vetoja asiasta? Minä veikkaan että McCarron ei tätä voita.
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ikävä kyllä vieläkin löytyy jonkin verran "no leikkiähän se vain" asennetta jonka avulla pyritään perustelemaan kun surkeat miehenkutaleet puristelee ja kourii. .

Minä en varsinaisesti ole mikään sukupuolien puolesta mielen pahoittaja koska mielestäni tässä maassa on varsin tasa-arvoinen tilanne.. Mutta, ei ole pitkä aika kun bändin keikalla nainen tarttui mulkusta kiinni ja kysyi että joko mennään. Ei menty, mutta ei se mikään surkea naisen kutale ollut. Minä vaan satun olemaan naimisissa.
Ei ole myöskään kauaa kun olin sattumalta pubissa vaimoni ja lankomiehen kanssa. Siitä huolimatta että olin vaimon kanssa, olin baaritiskillä ja tunsin kun joku tökkäsi perseeseen, katsoin taakse ja siinä iloinen nainen sanoi, että "se oli kyllä laukku mutta kopasen tuon toisen puolen sitten kädellä" ja kouraisi perseestä. Kysyi sitten vielä perään, liittyisinkö seuraan ottamaan kuppia. Mutta, kun edelleen olin ja olen naimisissa.

En ota siis mitään kantaa tuohon edellä keskusteltuun caseen vaan takerruin tuohon että aika ansiokkaasti tarkkasit seksuaalista häirintää suorittavien olevan surkeita miehenkutaleita. Niitä ahdistelijoita on niin miehissä kun naisissakin ja ihan oikeasti uskon, että aina ei olla tosissaan, vaan esimerkiksi tuossa edellä oleva jälkimmäinen esimerkki oli ihan hyväntuulista hassuttelua.

En tietenkään väheksy sitä jos tilanne on jonkun mielestä äärimäisen epämukava jota se varmasti voikin olla. Halusin vaan muistuttaa että pelkästään surkeat miehenkutaleet eivät ole ilmiön takana. Jos tuo nyt mikään ilmiö on, ennen vain osattiin pitää omiakin puolia.

Seksuaalista häirintää on mielestäni monen eri tasoista ja toinen vakavampaa kuin toinen. Perseelle läppäämisen ei pitäisi olla mikään tragedia, ellei siihen liity seksuaalisen väkivallan uhkaa. Siinä tapauksessa se muuttuu ominkin silmin tuollaiseksi nyrkillä puolustettavaksi.
 
Viimeksi muokattu:

teppana

Jäsen
Psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Joensuu laittaa lälläreille jauhot suuhun ESS:n mielipidekirjoituksessa:

Lukijalta: Opiskelijatyttö läpsytteli rinnoilla lääkäriä 80-luvulla – vasta nyt mies tajusi kokeneensa häirintää

Nyt joku voi ajatella, että koetan vähätellä näitä metoo-juttuja – ja hän on oikeassa.

Tästä maasta on kehkeytynyt henkisesti ja fyysisesti Lälläri-Suomi, jossa ei saa mulkaista himokkaasti, ei murjaista vitsiä eikä vilauttaa edesmenneen pahisvaltion lippua.

Jykä vaikuttaa kaikin puolin ajan hermolla olevalta herrasmieheltä joka arvostaa ihmisiä sukupuoleen katsomatta.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jykä vaikuttaa kaikin puolin ajan hermolla olevalta herrasmieheltä...

Ottamatta kantaa kirjoittajaan tai kirjoituksessa mainittuihin mielipiteisiin, niin vaikuttaa kyllä klassiselta rapalalta joka heitettiin metoo-kiihkoilijakalojen toivossa. Jonkun verran näkyy kommentteja tuolla olevan, mutta en viitsi niitä lukea. Facebookissa näin parinkin kirjoituksesta pöyristyneen jakaneen jutun kitkerillä saatesanoilla. Että jos oli provolippa, niin ainakin jokunen kala tarttui syöttiin. Mikäli taas ei ollut provo vaan ihan vilpittömästi ja tosissaan kirjoitettu juttu, niin mikäpä siinä sitten, nähdäkseni tuollakin äijällä on oikeus mielipiteeseensä.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Siinä lääkäri-Jykä on oikeassa, että poliittinen korrektius on välillä liiallista eikä tietyillä ihmisillä tai ihmisryhmillä ole minkäänlaista toleranssia selvästi humoristisiksi tarkoitettuihin juttuihin. Mitä tahansa alistavaa vittuilua ei tietysti tule sietää huumorin varjolla, mutta toisaalta ihan joka asiasta ei pitäisi myöskään vetää heti hernettä nenään ja nostattaa someraivoa.

Mitä tissien läpsyttelyyn ja puristeluun tulee, niin nähdäkseni ongelmana ei erityisesti ole Suomessa ollut se, että auliit nuoret opiskelijatyttöset tulevat läpsyttämään kiinteitä tissejään keski-ikäisten miesten kasvoille vaan se, että ne keski-ikäiset valta-asemassa olevat setämiehet ovat puristelleet nuorten tyttösten perseitä ja tissejä ilman, että nämä ovat tätä erityisesti halunneet.

Ehkä tätä voisi ajatella niin, että harvaa nuorukaista haittaisi jos omanikäiset tytöt läpsyttelisivät tisseillään poskelle, mutta aika montaa nuorukaista haittaisi jos kuusikymppiset elähtäneet ja rupsahtaneet varhaiseläkeläismummot tulisivat tunkemaan tissiä suuhun ja puristelemaan nauraa hohottaen.

Oli tuo trollaus tai ei, niin en ehkä haluaisi olla tuollaisen psykiatrin hoidettavana jos olisi joskus tarvetta psykiatrille.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
...
Oli tuo trollaus tai ei, niin en ehkä haluaisi olla tuollaisen psykiatrin hoidettavana jos olisi joskus tarvetta psykiatrille.

Mitenkähän muuten absoluuttisen totuuden tilastollisesti on tutkittu tämä juttu: jos psykiatrin knupist alkaa vibbaan, niin pystyyks se useinni korjaan ittensä formuun?
Psykologeista vastaava tilasto ei minua kiinnosta.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Mitenkähän muuten absoluuttisen totuuden tilastollisesti on tutkittu tämä juttu: jos psykiatrin knupist alkaa vibbaan, niin pystyyks se useinni korjaan ittensä formuun?

Samaa voisi kysyä sinulta, mutta oman kokemukseni mukaan ovat varsin pirtsakkaa porukkaa. En minä siksi olisikaan "hallitussa vapaudessa".
 
Pompino

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Metoo hommaan liittyen oli eilen embuske veitola mikälie ohjelmassa pari kivaa vierasta. Se joku metoo kirjan kirjoittanut Heidi Linden sekä Oksasen Sofi.

He olivat sitä mieltä, että ahdistelijoiden nimet pitäisi tuoda julkisuuteen (mutta ei kuitenkaan Lindenin kirjassa, ilmeisesti se on median tehtävä tuoda nimet ilmi). Jotain puhetta myös oli, että uhrien nimiä ei sen sijaan tarvitse kertoa ahdistelijan tekojen yhteydessä. Kyllä ahdistelijan syyllisyys voidaan todeta jo sillä, että riittävän moni kertoo asiasta esim. nimimerkin takaa.

Just niinkuin tässä Metsäkeon tapauksessakin...

Vaikka muuten ämmä valehtelee kuin kepulainen, niin nämä ahdisteluhommat oli kuitenkin luultavasti totta!
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Niin, juttuun on myöhemmin lisätty epäillyn tapahtuman ajankohta, tammikuu 1999.

Sittenhän tuo on hyvissä ajoin ennen syyteoikeuden vanhenemista laitettu vireille - törkeissä tapauksissa vanhenemisaika kun on 20-vuotta.

En kyllä välttämättä itsekään muistaisi ihan suoralta kädeltä mitä tuli tehtyä 20-vuotta sitten tammikuussa päivänä x kellonaikaan y. Tosin sen kyllä muistan, että lapsia en tuolloin - enkä kyllä muulloinkaan - ole käyttänyt törkeästi tai muutenkaan hyväkseni. Tuon varmaan Teuvokin muistaisi jos näin olisi sattunut käymään.

#hetoo hengessä siis tuntuu etenevän.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Ikävästi sattui silmääni ja muuallekin näin Minna Canthin päivänä vuonna 2019 Helsingin Uutisten juttu toimitusjohtajasta, ei ihan Louhimies-tasoa tämä:
Vantaalaisen ravintolan noin 50-vuotias toimitusjohtaja ahdisteli työntekijöitään seksuaalisesti useita vuosia – suuteli rintoja, kosketteli pakaroita, uteli seksikumppaneista

Onko tuo sadan päiväsakon määrä 2600€ melkoisen pieni toimitusjohtajalle? Eivät taida olla hänen kaksi lounasravintolaansa mitään gastronomisia magneetteja. Tai voihan hän tarjota toki hyvää ruokaa erittäin edullisesti, perimmältään hyvää hyvyyttään, rakkaudesta ruokaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ööö...siis monen vuoden ajan toimari käytti hyväksi aikuisia naisia. Vittu, eikö aikuiset ihmiset osaa oikeasti vetää omia johtopäätöksiään, vaan jää tähän tilaan jotenkin leijumaan. Sitten vuosien kuluttua ollaankin aivan rikki. Toinen nainen vieläpä riisutui rinnat paljaaksi. Mitä helvettiä?
 
Sen enempää yksittäisen ihmisen käytökseen ottamatta kantaa, tässä kiteytyy mainiosti tämän #metoo kamppiksen tärkeys. Esimiehellä voi olla todella suuri valta alaiseensa. Alainen ei välttämättä tiedä mikä kaikki on sallittua eikä myöskään uskalla työpaikan menetyksen pelossa asettua vastarintaan. Ihmisillä voi olla ties minkälaisia elämäntilanteita ja joskus pelko työpaikan menettämisestä voi saada myötäilemään aivan uskomattomilla tavoilla.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Onko tuo sadan päiväsakon määrä 2600€ melkoisen pieni toimitusjohtajalle? Eivät taida olla hänen kaksi lounasravintolaansa mitään gastronomisia magneetteja. Tai voihan hän tarjota toki hyvää ruokaa erittäin edullisesti, perimmältään hyvää hyvyyttään, rakkaudesta ruokaan.

Tuollaisen sakon perustetulo on vähän alle 2000 euroa netto kuussa. Toimitusjohtajan tulotasona ei tosiaan mikään massiivinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös