Seksuaalinen häirintä ja ahdistelu

[Cobol]

Kuten totesin, naiset kohtaavat väkivaltaa keskeisesti enemmän vain sukupuolensa perusteella, kun taas miesten kohdalla ilmiössä on hyvin tyypillisesti muitakin premissejä.

Samaan päädyin naisen osalta ensimmäisessä kommentissani.

"Sen sijaan lähisuhdeväkivaltaa nainen kohtaa vain siksi, että on nainen. Veli vahtii siveellisyyttä ja on tietyissä piireissä velvollinen vaikka kunniamurhaan tai siskon kidutukseen, jos hän ei pysy tiukasti määritetyssä ruodussa. Mies hakkaa vaimoaan minkä ehtii ja osa miehistä vaanii sisällä/ulkona naista, jonka voisi raiskata ja mahdollisesti tappaa."

Miehen osalta väkivalta on satunnaisempaa ja kuten totesin, siksi erilaista.

 

[Metukka]

Tekstin pointti ei ollut se, kummat kokevat enemmän väkivaltaa ja mistä syistä, vaan tekstin pointti oli se, että miesten ylivoimaisen, hyvin käyttäytyvän, enemmistön tulisi paremmin tunnistaa naisvihan sekä naisten kokemaan sukupuolittuneen, miesten naisiin kohdistaman, väkivallan olemassaolo. Ja ennen kaikkea toimia sitä vastaan.

Siis mitä?! Sekö saa aikaan naisvihaa, että puolustetaan naisia? Idea on siinä, että ylivoimainen enemmistö miehistä on täysin normaaleja, ei-väkivaltaisia ihmisiä, joilta toivotaan nyt vain sitä, että he olisivat naisten puolella niitä harvoja vastaan, jotka kohtelevat naisia väkivaltaisesti. Jos tuosta saa aikaan jonkinlaista vastakkainasettelua, en oikein osaa muuta kuin neuvoa opettelemaan parempaa sisälukutaitoa. Kukaan ei ole vieläkään syyttänyt "kaikkia miehiä" yhtään mistään.

Eikö näin siis ole? Kysyn ihan aidosti. Mistä teette päätelmän etteikö suurin osa miehistä tunnista ja ole naisten kokemaan väkivaltaa vastaan? Puolustavat heitä tilanteissa joissa sitä tarvitaan. Toivottavasti ette somen keskustelupalstoilta jossa sitä "keskustelua" käydään ääripäiden välillä. Onko tähän olemassa jotain tilastoa kaikkien miesten asennoitumisesta?
Kun tätäkin kirjoittelua lukee, niin vaikea ymmärtää mitä tässä halutaan. Miehet laitetaan kategorisesti sukupuolen perusteella vastuuseen ja kuitenkin samaan aikaan myönnetään, että se ei koske kaikkia miehiä.

 

[V-G-]

Eikö näin siis ole? Kysyn ihan aidosti. Mistä teette päätelmän etteikö suurin osa miehistä tunnista ja ole naisten kokemaan väkivaltaa vastaan? Puolustavat heitä tilanteissa joissa sitä tarvitaan.

Minä en ainakaan ole moista päätelmää tehnyt. Toivon, kuten kolumnistikin, että miehet olisivat naisten kanssa yhteisessä rintamassa siinä, että nykyisellään rehottava naisviha ja sen väkivaltaiset ilmentymät saataisiin loppumaan. Tämä siis ilman mitään rajauksia; esim. fyysinen väliintulo ei riitä, koska valtava osa väkivallasta tapahtuu tilanteissa, joissa väliin ei ole mahdollista päästä. Minusta on kaikkein olennaisinta puuttua asenteisiin, koska ne poikivat mielipiteitä, sanoja ja tekoja.

Kun tätäkin kirjoittelua lukee, niin vaikea ymmärtää mitä tässä halutaan. Miehet laitetaan kategorisesti sukupuolen perusteella vastuuseen ja kuitenkin samaan aikaan myönnetään, että se ei koske kaikkia miehiä.

Tässä haetaan sitä, että naisviha ja sen poikima väkivalta loppuisi, ja miehiltä mahdollisimman paljon kaikenlaista apua sen lopettamiseksi. That's it.

Miehiä ei laiteta kategorisesti vastuuseen. Valtaosa miehistä ei ole väkivaltaisia, saati syyllisiä mihinkään. Kyse on siitä, että naisten kohtaama väkivalta on miesten tekemää. Vertaa: 99,999 % kaikista liikenneruuhkista on Toyota-kuskin aiheuttama, mutta jokainen Toyota-kuski ei aiheuta liikenneruuhkaa.

 

[Metukka]

Minä en ainakaan ole moista päätelmää tehnyt. Toivon, kuten kolumnistikin, että miehet olisivat naisten kanssa yhteisessä rintamassa siinä, että nykyisellään rehottava naisviha ja sen väkivaltaiset ilmentymät saataisiin loppumaan. Tämä siis ilman mitään rajauksia; esim. fyysinen väliintulo ei riitä, koska valtava osa väkivallasta tapahtuu tilanteissa, joissa väliin ei ole mahdollista päästä. Minusta on kaikkein olennaisinta puuttua asenteisiin, koska ne poikivat mielipiteitä, sanoja ja tekoja.

Kirjoitit näin:

Idea on siinä, että ylivoimainen enemmistö miehistä on täysin normaaleja, ei-väkivaltaisia ihmisiä, joilta toivotaan nyt vain sitä, että he olisivat naisten puolella niitä harvoja vastaan, jotka kohtelevat naisia väkivaltaisesti.

Toivot, että miehet olisivat naisten puolella. Toivotko siis sen naisten puolustamisen jatkuvan vai tarkoitatko etteikö enemmistö miehistä olisi jo naisten puolella tässä? Jos jälkimmäistä, anna tilastollisen faktan puhua.

 

[V-G-]

Kirjoitit näin:

Toivot, että miehet olisivat naisten puolella. Toivotko siis sen naisten puolustamisen jatkuvan vai tarkoitatko etteikö enemmistö miehistä olisi jo naisten puolella tässä? Jos jälkimmäistä, anna tilastollisen faktan puhua.

Huoh. "Olkaa naisten puolella" ei tarkoita "Ette ole naisten puolella".

Nyt lähtee lento joten eipä tähän siitäkään syystä enää tämän enempää.

 

[Osmo Rapeli]

Eikö näin siis ole? Kysyn ihan aidosti. Mistä teette päätelmän etteikö suurin osa miehistä tunnista ja ole naisten kokemaan väkivaltaa vastaan? Puolustavat heitä tilanteissa joissa sitä tarvitaan. Toivottavasti ette somen keskustelupalstoilta jossa sitä "keskustelua" käydään ääripäiden välillä. Onko tähän olemassa jotain tilastoa kaikkien miesten asennoitumisesta?
Kun tätäkin kirjoittelua lukee, niin vaikea ymmärtää mitä tässä halutaan. Miehiä laitetaan sukupuolen perusteella vastuuseen ja kuitenkin samaan aikaan myönnetään, että se ei koske kaikkia miehiä.

Vastuu, voima ja mahdollisuus puuttua ovat eri asia kuin itse suoraan syyllistyminen. Ei tarvitse vihata naisia ja saattaa silti olla osa se, jolla on valtaa puuttua naisvihaan.

Yhtenä sivujuonteena: kun vaikkapa johtavassa asemassa ja esihenkilöinä on enemmän miehiä, niin silloin tämä puuttumisvastuu tapahtuu (jopa yleisesti miesten keskinäisen kulttuurin kannalta neutraalisti) luontaisesti miehiin painottuen.

Esim. rakennusala on edelleen todella perseestä sen suhteen, miten naisiin asennoidutaan ja heitä kohdellaan, muutenkin kuin seksuaalisen häirinnän suhteen.

 

[BitterX]

Kirjoitit näin:

Toivot, että miehet olisivat naisten puolella. Toivotko siis sen naisten puolustamisen jatkuvan vai tarkoitatko etteikö enemmistö miehistä olisi jo naisten puolella tässä? Jos jälkimmäistä, anna tilastollisen faktan puhua.

Pointti on siis siinä, että tämä asia - naisviha - on ongelma, jota vastaan on kokonaisuudessaan tehty aivan liian vähän. Naisten kokema fyysisen ja seksuaalisen väkivallan uhka on aivan valtavasti liian suuri (ja tekijä lähes aina mies) ja lisäksi naisvihaan liittyy muutakin, kuten vähättely ja alas painaminen.

Asiaa vastaan pitää siis tehdä paljon enemmän, kuin sitä vastaan on tehty tähän mennessä, ja se kaikki lähtee asennemuutoksesta. Jos todellinen asennemuutos saadaan aikaiseksi, se johtaa lopulta paitsi naisvihamielisten tekojen aktiivisen sekä hiljaisen hyväksymisen vähenemiseen, myös lisääntyviin tekoihin ja toimenpiteisiin sitä vastaan - arkipäiväisiin ja poliittisiin.

Ei kyse siis ole aivan siitäkään, että "kuinka monta prosenttia miehistä tällä hetkellä puolustaa naisia".

 

[Metukka]

Huoh. "Olkaa naisten puolella" ei tarkoita "Ette ole naisten puolella".

Olemme siis samaa mieltä, että valtaosa miehistä on naisten puolella heidän kokemaa väkivaltaa vastaan. Hyvä niin, koska sitä tarvitaan. Noin muuten kannattaa kiinnittää huomiota siihen mitä kirjoittaa vs. mitä tarkoittaa. Ping @BitterX

 

[BitterX]

Olemme siis samaa mieltä, että valtaosa miehistä on naisten puolella heidän kokemaa väkivaltaa vastaan. Hyvä niin, koska sitä tarvitaan. Noin muuten kannattaa kiinnittää huomiota siihen mitä kirjoittaa vs. mitä tarkoittaa. Ping @BitterX

Uskon ja toivon näin. Samalla varmasti voimme kaikki ainakin pohtia tarkasti, mitä voimme tehdä enemmän. Mielestäni se ei tarkoita pelkästään puuttumista yksittäisiin ahdistelutilanteisiin, joka tietenkin sekin on tärkeää.

Enemmän tekeminen on tärkeää siis siksi, että ongelma on valtavan suuri ja se johtuu osin passiivisesta hyväksymisestä tai ainakin välinpitämättömyydestä asian suhteen. Mielestäni tuo oli koko kirjoituksen ydin ja ainakin minä ymmärsin sen niin.

Uskon oikeastaan, että olemme tästä samaa mieltä.

 

[Metukka]

Uskon ja toivon näin. Samalla varmasti voimme kaikki ainakin pohtia tarkasti, mitä voimme tehdä enemmän. Mielestäni se ei tarkoita pelkästään puuttumista yksittäisiin ahdistelutilanteisiin, joka tietenkin sekin on tärkeää.

Enemmän tekeminen on tärkeää siis siksi, että ongelma on valtavan suuri ja se johtuu osin passiivisesta hyväksymisestä tai ainakin välinpitämättömyydestä asian suhteen. Mielestäni tuo oli koko kirjoituksen ydin ja ainakin minä ymmärsin sen niin.

Uskon oikeastaan, että olemme tästä samaa mieltä.

Juuri näin. Esimerkillä ja asenteilla. Lähtee kasvatuksesta kotona ja miten isä kohtelee äitiä, miten vaari kohtelee mummoa, miten puhutaan vastakkaisesta sukupuolesta jne.
Haluaisin kuitenkin vielä lisätä tähän maininnan lapsiin ja eläimiin kohdistuvasta väkivallasta, jonka jo mainitsin. Nämä kun ovat pitkälti täysin puolustuskyvyttömiä. Toimin jonkun verran koirien parissa ja välillä tulee niin sairaita juttuja vastaan, että menee usko ihmiseen. Siksi haluan nostaa esille myös muita tahoja, jotka kokevat väkivaltaa eivätkä pysty itse puolustamaan itseään. Olen myös itse kokenut lapsuudessa väkivaltaa ja kesti pitkälle aikuisikään käsitellä sitä.
Mitä pienempi ja heikompi, sitä enemmän tarvitsee suojelua.

 

[Euro71]

Haluaisin kuitenkin vielä lisätä tähän maininnan lapsiin ja eläimiin kohdistuvasta väkivallasta, jonka jo mainitsin. Nämä kun ovat pitkälti täysin puolustuskyvyttömiä. Toimin jonkun verran koirien parissa ja välillä tulee niin sairaita juttuja vastaan, että menee usko ihmiseen. Siksi haluan nostaa esille myös muita tahoja, jotka kokevat väkivaltaa eivätkä pysty itse puolustamaan itseään.

Ajattelen samalla tavalla.

Tiedän, että on helpompaa nostaa ylös vaikkapa naisiin kohdistuva väkivalta, tai lapsiin kohdistuva väkivalta tai eläinten kohtelu. Nyt kritisoin kovin sanoin nykyistä keskustelukulttuuria: tämä on minusta hyödytöntä yksinään. Jos jollain keinolla keskustelu onnistutaan pitämään vain tässä yhdessä aiheessa (vaikkapa samanmielisten suljetussa ryhmässä), niin se johtaa vain turhanpäiväiseen taivasteluun, koska oikeasti kyseessä on sen verran monitahoinen juttu, ettei sitä nyt yksinkertaisesti vain fiksata irrallisena ilmiönä laastarilla paikkaamalla.

Olen hyvin pettynyt nykyiseen keskustelukulttuuriin, jonka ilmenemismuotoja näkyy tässäkin keskustelussa. Faktojen oikominen ei ole derailausta. Miksi ihmiset eivät vain voisi todeta faktoista, että noin se on, ja jatkaa eteenpäin? Ei, vaan siihen takerrutaan ja heitellään derailaus ja mutku -kortteja. Kasvetaan siitä yli, jooko? Ei heti ensimmäisestä toteamuksesta tarvitse huutaa ilmahälytystä ja syöksyä poteroon sihtailemaan lähestyvää vihollista, rystyset valkoisena rynnäkkökivääriä puristaen.

Toinen asia on se, että keskustelupalstat - tämäkin - on enemmän foorumi, jossa samanmieliset roikkuvat verissä päin toistensa hiuksissa kiinni. Minulla on tähän asiaan ollut ihan vallattoman hyvä ikkuna, jossa olen tuntenut kaikki keskustelijat, mutta he eivät ole tunteneet toisiaan. Valtaosa nettifoorumeiden tulisista sodista on itse asiassa samaa mieltä asioista olevien ihmisten keskinäisiä riitoja. En ole tällä palstalla yhdenkään keskustelijan puoltavan naisiin kohdistunutta väkivaltaa tai ahdistelua missään muodossa.

Minusta tuntuu, etteivät ihmiset oikeasti edes halua ratkaista asioita ja osoitan nyt oikeasti syyttävän sormeni ihmisoikeuksia ajaviin tahoihin. Tuntuu, että ratkaisuja tärkeämpää on saada ihmiset ajattelemaan samalla tavalla kuin minä. Tämä näkyy siinä, että itse sanomaa tärkeämpää on se, mitä sanoja käytetään ja mitä ei. Tuntuu olevan valtavan paljon tärkeämpää se, että ihminen representoi kuulumistaan johonkin tiettyyn aatemaailmaan kuin se, mitä hän asiasta ajattelee. Kehitetään ihan valtavia ajatushäkkyröitä, joiden väitetään paljastavan ihmisen perimmäiset ajatukset, syvät virtaukset alitajunnan syövereissä, ja hyökätään näiden häkkyröiden avulla ihmisten kimppuun. Olisi hienoa, jos tästä joskus päästäisiin eroon, mutten pidättele hengitystäni, koska omalta osaltani pidän sitä aika perustavaa laatua olevana ihmisten käytöksenä.

Minä näen asian niin, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei pysty erottamaan väkivallan kokonaiskuvasta, jos aikoo millään muotoa siihen puuttua. Jos naisiin kohdistuva väkivalta olisi irrallinen ilmiö, niin meillä pitäisi olla kaksi erillistä joukkoa: ihmiset, jotka lyövät vain naisia, ja ihmisiä, jotka lyövät vain miehiä, ja nämä ihmiset olisivat eri ihmisiä. Meillä pitäisi myös olla alueita, joissa tämä väkivalta on eriytynyt: alueita, joissa ei ole kotiväkivaltaa, mutta julkinen väkivalta on ongelma; ja alueita, joissa ei ole julkista väkivaltaa, mutta kotiväkivalta on ongelma. En ole tehnyt tästä vielä minkäänlaista tutkimusta, mutta olen avoin, jos jollain on jaettavana materiaalia tällaisesta jakaantumisesta: siis, että yhteiskunnan yleinen väkivallan määrä ei ole sidoksissa naisiin kohdistuvan väkivallan määrään.

Nyt linkattu juttu on ihan hyvä, OK. Mutta onko se kohdistettu niihin ihmisiin, jotka kohdistavat väkivaltaa naisiin? Ei ole. Se on nimenomaan kohdistettu niihin ihmisiin, jotka eivät tee tätä. Miksi? Koska valtaosa niistä, jotka puhuvat naisiin kohdistetusta väkivallasta, tajuavat itse sen, etteivät pysty kohdistamaan kannanottojaan siihen kansanosaan, joka nämä ongelmat aiheuttavat. Kun ahdistus painaa mielessä ja on pakko päästä asia kertomaan, kohdeyleisöksi valitaan se osa ihmisistä, joka asian muutenkin ymmärtää. Tämä on minusta sikäli hyödytöntä, että tällaista puhetta saa olla maailma pullollaan, ilman, että sillä on oikeasti vaikutusta mihinkään. Toistamme vain samoja fraaseja, samoille ihmisille, ja taivastelemme sitä, miksi asiat eivät muutu.

Minusta pitäisi olla realisti. Kotiväkivalta on asia, johon puuttuminen ulkopuolelta on tavattoman vaikeaa. On myös täysin mahdoton puuttua ahdistelu- tai väkivaltatilanteeseen, jossa osapuolet ovat kahdestaan ilman sosiaalista valvontaa. Naiset eivät tietenkään tieten tahtoen muuta väkivaltaisen miehen kanssa yhteen, mutta tekevät sen kuitenkin: yksinkertaisesti vain näissä miehissä on jotain sellaista vetoa, joka saa naiset heidän kanssaan kimppaan. Kun katson asiaa luonnontieteiden kannalta, niin tässä on vain yksinkertaisesti mahdoton yhtälö ratkaistavaksi: on täysin mahdotonta sanoa naisille, että älkää rakastuko sellaisiin miehiin, ja tuollaisille miehille on mahdoton sanoa, että älä ole tuollainen, kun sillä strategialla on kuitenkin pariuduttu. Aivan liian osa tarjotuista malleista on sen kaltaisia, että ne ovat evolutiivisessa mielessä osapuolille "itsemurhia": omaehtoista siirtymistä "friend zonelle" ja ulos parimarkkinoilta. En ymmärrä, millä tavalla tämä vapaaehtoinen markkinoilta pois siirtyminen aiotaan käytännössä toteuttaa.

Olen useaan kertaan koettanut aloittaa keskustelua siitä, mitä oikeasti voitaisiin tehdä, mutta nämä avaukset eivät ole saaneet järin paljoa keskustelua aikaiseksi. Minä esimerkiksi toivoisin keskustelua priorisoinnista: mitkä ovat sellaisia ahdistelun ja väkivallan muotoja, joiden kanssa voi elää, ja mitkä puolestaan eivät? Miten väkivallan saa kanavoitumaan jonnekin muualle kuin lähiympäristön terrorisointiin? Voidaanko tällaisia juttuja tehdä ilman, että perustetaan totalitaristinen valtio (joka yllättävän monen ajatusmalleissa on odottelemassa katiskassa, kun vain vetää ajatuskehikkonsa tarpeeksi ylös)? Voidaanko tämä tehdä tasapuolisesti? Objektiivisesti? Ei minusta ole paljoa järkeä sen kaltaisissa ehdotelmissa, joiden pohjat ovat loppuviimeksi subjektiivisia.

 

[Osmo Rapeli]

Meillä pitäisi myös olla alueita, joissa tämä väkivalta on eriytynyt: alueita, joissa ei ole kotiväkivaltaa, mutta julkinen väkivalta on ongelma; ja alueita, joissa ei ole julkista väkivaltaa, mutta kotiväkivalta on ongelma. En ole tehnyt tästä vielä minkäänlaista tutkimusta, mutta olen avoin, jos jollain on jaettavana materiaalia tällaisesta jakaantumisesta: siis, että yhteiskunnan yleinen väkivallan määrä ei ole sidoksissa naisiin kohdistuvan väkivallan määrään.

Väkivalta ja julkinen väkivalta tapahtuu yleensä kertaluontoisesta ja enimmäkseen suunnilleen tasavahvojen ihmisten välillä.

Lähisuhdeväkivalta/kotiväkivalta on yleensä pidempikestoista, siinä on ensisijaisesti kyse kontrollista, siinä on eri muotoja, ja lähisuhdeväkivaltainen ihminen ei yleensä kohdista väkivaltaa muihin - toki ehkä koko perheeseen. Ja sitten on tietysti erityislaatuisia rikoksia kuten silpominen.

Uhrien osaltahan tuo erottelu juuri onkin merkittävä. Kaikissa väkivaltarikoksissa uhreista enemmistö on miehiä. Lähisuhdeväkivallassa taas valtaosa uhreista on naisia. Aikuisiin kohdistuneissa lähisuhdeväkivaltarikoksissa uhri oli viime vuonna 74-prosenttisesti nainen. Viranomaisten tietoon tullut pari- ja lähisuhdeväkivalta kasvoi 5 % vuonna 2023 - Tilastokeskus

 

[Euro71]

Väkivalta ja julkinen väkivalta tapahtuu yleensä kertaluontoisesta ja enimmäkseen suunnilleen tasavahvojen ihmisten välillä.

En allekirjoita kumpaakaan kokonaan. Ajattelet ehkä liikaa spontaaneja yhteenottoja nakkarijonossa. Niissä uhri voi olla kertaluontoisesti onnettomasti paikalla, mutta luulen, että myös nakkarijonojen väkivallassa tekijät ovat usein käyneet päälle useammin kuin kerran, ja uhriksi valikoituu itseä pienempi kaveri.

Uhrien osaltahan tuo erottelu juuri onkin merkittävä. Kaikissa väkivaltarikoksissa uhreista enemmistö on miehiä. Lähisuhdeväkivallassa taas valtaosa uhreista on naisia. Aikuisiin kohdistuneissa lähisuhdeväkivaltarikoksissa uhri oli viime vuonna 74-prosenttisesti nainen. Viranomaisten tietoon tullut pari- ja lähisuhdeväkivalta kasvoi 5 % vuonna 2023 - Tilastokeskus

Et nyt ehkä käsittänyt ihan kokonaan, mitä hain. Ovatko lähisuhdeväkivallan tekijät eri ihmisiä kuin muun väkivallan tekijät?

Ja sitten tärkeimpänä se, että mitä tälle tehdään?

 

[Osmo Rapeli]

En allekirjoita kumpaakaan kokonaan. Ajattelet ehkä liikaa spontaaneja yhteenottoja nakkarijonossa. Niissä uhri voi olla kertaluontoisesti onnettomasti paikalla, mutta luulen, että myös nakkarijonojen väkivallassa tekijät ovat usein käyneet päälle useammin kuin kerran, ja uhriksi valikoituu itseä pienempi kaveri.

En ajattele, vaan ihan tilastotietoja ja asiantuntijoiden määritelmiä olen lukenut.

"Suunnilleen tasavahva" ei viittaa vain fyysisiin ominaisuuksiin, vaan mm. riippuvuussuhteisiin jne.

Lähisuhdeväkivalta - THL

thl.fi

Et nyt ehkä käsittänyt ihan kokonaan, mitä hain. Ovatko lähisuhdeväkivallan tekijät ovat eri ihmisiä kuin muun väkivallan tekijät?

Ja sitten tärkeimpänä se, että mitä tälle tehdään?

Tilastollisesti ovat. Lähisuhdeväkivalta on luonteeltaan sellaista, että yleensä tekijä kykenee hillitsemään itsensä muiden seurassa. Tottakai osa tekijöistä on monessa väkivaltaliemessä keiteltyjä, mutta lähisuhdeväkivaltaan pääsääntöisesti voi syyllistyä kuka tahansa, ja uhri voi olla kuka tahansa - ilman mitään rikos-, päihde- tai väkivaltataustaa.

Apua on tarjolla sekä tekijöille, uhreille että sellaisia ajatuksia hautoville. Ja sitten viime kädessä turvakodit ja poliisi tarjoavat omanlaista apuaan.

 

[Euro71]

En ajattele, vaan ihan tilastotietoja ja asiantuntijoiden määritelmiä olen lukenut.

Olen kiinnostunut näistä tilastoista, onko antaa linkkiä.

Tilastollisesti ovat. Lähisuhdeväkivalta on luonteeltaan sellaista, että yleensä tekijä kykenee hillitsemään itsensä muiden seurassa. Tottakai osa tekijöistä on monessa väkivaltaliemessä keiteltyjä, mutta lähisuhdeväkivaltaan pääsääntöisesti voi syyllistyä kuka tahansa, ja uhri voi olla kuka tahansa - ilman mitään rikos-, päihde- tai väkivaltataustaa.

Minäkin haluan nähdä nuo tilastot. Minä sanoisin, että lähisuhdeväkivaltaan taipuva ihminen on jo aiemmin ollut väkivaltainen. Hän ei kuitenkaan välttämättä ole tästä vielä ollut oikeudessa, koska ei ole taparikollinen.

Kerron yhdestä tuntemastani tapauksesta. Olipa kerran eräs kaveri. Hyvin liikunnallinen ihminen, harrasti niin yksilö- kuin joukkuelajeja. Isänsä tapaan hänellä oli taipumuksena pelireissujen jälkeen tapella kylillä (nakkarilla, baarissa). Hän meni naimisiin, homma jatkui, kohteeksi tuli myös vaimo ja lopulta se meni oikeuteen. Sekä isällä että pojalla oli sama vaiva, molemmat hyvin urheilullisia, molemmat peruskoulun opettajia, molemmille alkoholi ei sopinut lainkaan, vaan molemmilla oli tausta sekä sivullisten hakkaamisesta että kotiväkivallasta.

Mitä ajattelet, mitä läheisten ihmisten olisi pitänyt tehdä?

Apua on tarjolla sekä tekijöille, uhreille että sellaisia ajatuksia hautoville. Ja sitten viime kädessä turvakodit ja poliisi tarjoavat omanlaista apuaan.

Ah, kun tämä sinulle riittää, niin sittenhän asialle ei tarvitsekaan tehdä mitään. Jotenkin luulin, että tässä olisi ollut jokin ratkaistava ongelma.

 

[Osmo Rapeli]

Olen kiinnostunut näistä tilastoista, onko antaa linkkiä.

Minäkin haluan nähdä nuo tilastot. Minä sanoisin, että lähisuhdeväkivaltaan taipuva ihminen on jo aiemmin ollut väkivaltainen. Hän ei kuitenkaan välttämättä ole tästä vielä ollut oikeudessa, koska ei ole taparikollinen.

Niin paljon kuin sinällään arvostan perusteellista keskustelua, niin on hieman raskasta jos THL:n, tilastokeskuksen, poliisin ja erilaisten muiden vastaaviin tahoihin luottamisen - sivustot, tiedotteet, tilastot - sijaan keskustelijoiden pitäisi kaivaa jokaiselle osa-alueelle tutkimustason lähteet näinkin riidattomassa asiassa kuin lähisuhdeväkivalta. Ajattelin luottaa auktoriteetteihin enkä tehdä itse tutkimusta. Jos sinulla on osoittaa nämä tiedot kumoava lähde niin tee se. Älä luota minuun jos et halua mutta luota asiantuntijoihin.

Tässä oli THL:n linkissä yksi osa-alue mihin liittyy monta pientä puroa lähisuhdeväkivallan vähentämiseksi.

Lähisuhdeväkivallan riskiä lisäävät tekijät
Raskaana olevat ja pienten lasten äidit ovat erityisessä riskissä joutua parisuhdeväkivallan kohteeksi. Neuvolat tekevät väkivallan seulontaa ja pyrkivät tunnistamaan nuorten perheiden väkivaltaa.

Pikkulapsiperheissä velvollisuuksien lisääntyminen, yövalvomiset ja puutteelliset tunteiden hallinta- ja ilmaisutaidot voivat olla väkivaltaa lisääviä tekijöitä. Lapsen jatkuvat tarpeet, vaativuus ja kehittyvä oma tahto voivat yllättää.

Vanhemmuuteen kohdistuu monenlaisia paineita. Siksi monet vanhemmat pyrkivät piilottamaan vaikeat tunteet ja ajatukset. Usein myös omien tarpeiden huomiointi jää aikuisilla vähäiseksi.

Erityisiä haasteita ovat myös ikääntyneisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta, vammaisten ihmisten kokema väkivalta, kunniaan liittyvä väkivalta ja tyttöjen ympärileikkaus.

 

[Euro71]

Niin paljon kuin sinällään arvostan perusteellista keskustelua, niin on hieman raskasta jos THL:n, tilastokeskuksen, poliisin ja erilaisten muiden vastaaviin tahoihin luottamisen - sivustot, tiedotteet, tilastot - sijaan keskustelijoiden pitäisi kaivaa jokaiselle osa-alueelle tutkimustason lähteet näinkin riidattomassa asiassa kuin lähisuhdeväkivalta. Ajattelin luottaa auktoriteetteihin enkä tehdä itse tutkimusta. Jos sinulla on osoittaa nämä tiedot kumoava lähde niin tee se. Älä luota minuun jos et halua mutta luota asiantuntijoihin.

"Googlaa vittu ite" on minusta huono vastaus silloin, kun lähtökohtaisesti väitit sinulla olevan tilastoja, jotka tukevat näkemystäsi. Minä nyt kertaan, mistä minä puhun: siitä, että väkivaltaiset ihmiset ovat väkivaltaisia myös kotona.

Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Jos sinulla kerran ei ole antaa minulle mitään kättä pidempää, koetan löytää sen itse.

Tässä oli THL:n linkissä yksi osa-alue mihin liittyy monta pientä puroa lähisuhdeväkivallan vähentämiseksi.

Tuo, sen enempää kuin poliisin materiaali eikä edes valtaosa (lukemistani) tutkimuksista käsittele aihetta. Näissä pääpaino on lähisuhdeväkivallan muodoissa ja tunnistamisessa, sekä väkivaltaisesta suhteesta irtautumisessa. Niissä myös sanotaan usein aika lailla näin: "Tiedämme, että väkivalta harvemmin loppuu itsestään ja voimistuu vuosien edetessä."

Lähisuhdeväkivalta – mitä se on ja miten saat apua? - Rikosuhripäivystys

Lue, mitä lähisuhdeväkivalta on ja miten tunnistat sen. Saat neuvoja ja apua tilanteen ratkaisemiseksi.

www.riku.fi

Me siis tiedämme, että kotiväkivaltaa tekevä ihminen jatkaa sitä. Se, mikä minua kiinnostaa, on hänen muu väkivaltainen käyttäytyminen esimerkiksi perheen lapsia ja lemmikkejä kohtaan, myös irtaimistoa kohtaan sekä tietysti myös väkivaltainen käytös perheen ulkopuolisia tahoja kohtaan.

Mutta kuten sanottu, ei sinun tarvitse alkaa kaivamaan näitä tietoja, jos sinulla ei ole antaa kysymykseen vastausta.

 

[Metukka]

Apua on tarjolla sekä tekijöille, uhreille että sellaisia ajatuksia hautoville. Ja sitten viime kädessä turvakodit ja poliisi tarjoavat omanlaista apuaan.

Hoitoa on tarjolla, jos tekijä haluaa ottaa sitä vastaan ja ylipäätänsä kotikylässä on resursseja.
Turvakodit ja poliisi auttavat kun tilanne on päällä, mutta eivät ennalta ehkäise.
Mielestäni yksinkertaistat tätä asiaa ikäänkuin kaikkeen olisi ratkaisu. Väkivaltaiseen käytökseen liittyy monesti muutakin kuten mielenterveys- ja päihdeongelmaa. Niihin voi saada hoitoa ja joskus se auttaakin, mutta luonnevikaa ei korjaa mikään.

 

[Osmo Rapeli]

Hoitoa on tarjolla, jos tekijä haluaa ottaa sitä vastaan ja ylipäätänsä kotikylässä on resursseja.
Turvakodit ja poliisi auttavat kun tilanne on päällä, mutta eivät ennalta ehkäise.
Mielestäni yksinkertaistat tätä asiaa ikäänkuin kaikkeen olisi ratkaisu.

No ei ole, vaan siihen on omanlaistaan ehkäisyä ja omanlaisia ratkaisuja. Lähisuhdeväkivalta on sen luonteista, että yhteiskunta pyrkii pureutumaan sen erityispiirteisiin aiemmin mainituin tavoin.

Järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja yleisesti erilaiseen rikollisuuteen liittyvään väkivaltaan puututaan enemmän poliisipainotteisesti ja yleisiä yhteiskunnan ongelmia ratkoen.

Lähisuhdeväkivaltaan puututaan omin erityiskeinoin. Kärjistetysti esim. neuvolassa, tällaista tarkkaillessa ja ehkäistessä, ei tarkkailla onko iskällä tai äiskällä ollut tapana rullata mummoja ja autoja.

Suurin ongelmahan on se, että suurin osa lähisuhdeväkivallasta ei tule esille, jopa 90%.

 

[Metukka]

No ei ole, vaan siihen on omanlaistaan ehkäisyä ja omanlaisia ratkaisuja. Lähisuhdeväkivalta on sen luonteista, että yhteiskunta pyrkii pureutumaan sen erityispiirteisiin aiemmin mainituin tavoin.

Järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja yleisesti erilaiseen rikollisuuteen liittyvään väkivaltaan puututaan enemmän poliisipainotteisesti ja yleisiä yhteiskunnan ongelmia ratkoen.

Lähisuhdeväkivaltaan puututaan omin erityiskeinoin. Kärjistetysti esim. neuvolassa, tällaista tarkkaillessa ja ehkäistessä, ei tarkkailla onko iskällä tai äiskällä ollut tapana rullata mummoja ja autoja.

Suurin ongelmahan on se, että suurin osa lähisuhdeväkivallasta ei tule esille, jopa 90%.

En tiedä mihin tämä oli vastaus, mutta täysin poliitikkotason argumentointia asian vierestä ja maalitolppien siirtelyä. Ensiksi puhut poliisin suojelusta, mutta seuraavassa viestissä siirrätkin sen järjestäytyneeseen rikollisuuteen jota lähisuhdeväkivalta harvemmin on.
Lisäksi annat ymmärtää, että järjestelmä korjaa kaiken, mutta näinhän se ei ole. Ei käytännössä, ei tosielämässä missä ongelmat ovat hyvin monikerroksisia. Jos johonkin puututaan, se on jo tapahtunut.
Kysyn vielä kerran, miten korjataan luonnevikainen ihminen?

 

[Euro71]

Tähän muuten tällainen juttu, kun sattumalta tuli vastaan ihan muita asioita etsiessä:

Apua on tarjolla sekä tekijöille, uhreille että sellaisia ajatuksia hautoville. Ja sitten viime kädessä turvakodit ja poliisi tarjoavat omanlaista apuaan.

Tekijöille tarkoitetut ohjelmat eivät kokonaisuutenaan toimi:

"Väkivallantekijöiden ohjelmien tuloksellisuutta on tutkittu 1980-luvulta lähtien. Useimmat tutkimukset ovat olleet ei-kokeellisia, joissa ei ole tutkittu vertailuryhmää tai kvasikokeellisia, joissa on verrattu esimerkiksi ohjelman suorittaneita ohjelman keskeyttäneisiin. Meta-analyysit kokeellisista tai kvasikokeellisista tutkimuksista ovat osoittaneet pahoinpitelijöiden ohjelmilla olevan vain vähäistä vaikutusta."

Suomessa aiheesta tehdyissä tutkimuksissa on hirvittävän pienet otannat.

Kts. Lähisuhde- ja perheväkivallan katkaisuohjelmat - Rikoksentorjunta.fi

- - -

Itse alkuperäistä asiaa kaivellessa tuli kyllä esille, että väkivalta- ja pahoinpitelyrikoksissa on korkea uusintaprosentti, mutta valitettavasti näissä tutkimuksissa ei pureuduttu asiaan tarkemmin sen suhteen, että millaisia rikoksia uusittiin.

Muuten valtaosa materiaalista on melkoista liirum-laarumia, jossa vaan pohditaan syitä, että "miksi Jeppe lyö" ja päädytään lopputulokseen, että "monista syistä" ja kerrotaan kaikenlaista kivaa tarpeesta yksilöllisiin ohjelmiin. Yksi sentään jonkun verran käsitteli väkivaltarikoksia, niiden uusimista ja persoonallisuuspiirteitä, mutta tämäkään ei oikein pureutunut aiheeseen: todettiin vain about sellaista, että jos on häiriötä impulssikontrollissa, niin se korreloi väkivaltarikoksen uusimisen kanssa.

Lisäys: Ai niin, joo, se toki todettiin, että perheväkivalta kulkee suvussa, eli isän käytös (tekijänä/uhrina) siirtyy pojalle ja äidin käytös (tekijänä/uhrina) tytölle. Todettiin myös se, että väkivaltainen lapsuus korreloi sen kanssa, että syyllistyy nuorisorikollisuuteen.

Lisäys2: Niin ja se oli yhdessä katsauksessa mielenkiintoista, että n. 20-30 vuotiaat miehet tappelevat pääosin miesten kanssa kadulla, 30-40 -vuotiaat hakkaavat ihmisiä tasaisesti kadulla ja kotona, ja yli 40-vuotiailla sitten väkivallan määrä vähenee. Tai oikeastaan, miehillä väkivallan määrä on korkeimmillaan 18-20 -vuotiaina, ja sen määrä tippuu, kun ikää karttuu - sitä siirtyy neljän seinän sisälle tuossa 25-30 ikävuoden paikkeilla ja kokonaismäärä tippuu, mutta vielä alle 40-vuotiaat tappelevat myös kodin ulkopuolella.

 

[Osmo Rapeli]

En tiedä mihin tämä oli vastaus, mutta täysin poliitikkotason argumentointia asian vierestä ja maalitolppien siirtelyä. Ensiksi puhut poliisin suojelusta, mutta seuraavassa viestissä siirrätkin sen järjestäytyneeseen rikollisuuteen jota lähisuhdeväkivalta harvemmin on.
Lisäksi annat ymmärtää, että järjestelmä korjaa kaiken, mutta näinhän se ei ole. Ei käytännössä, ei tosielämässä missä ongelmat ovat hyvin monikerroksisia. Jos johonkin puututaan, se on jo tapahtunut.
Kysyn vielä kerran, miten korjataan luonnevikainen ihminen?

Elikkäs "no ei ole" on vastaus siihen, onko kaikkeen olemassa ratkaisu. Jos nyt luet tuon viestini uudelleen, niin perustelen asiaa. Näihin ilmiöihin on kyllä olemassa ehkäiseviä ja puuttuvia keinoja, joita käydään muun muassa tuolla linkeissä ja lainauksissa läpi. Tässä keskustelussa on ihan toinen osapuoli, joka on pyrkinyt keskustelussa niputtamaan väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa yhteen. Hänellä on siihen oikeus, ja minä olen juuri istunut inttämisestä linnassa, joten pyydän vain huomioimaan asian, en syytä nyt ketään mistään.

Yksinkertaistamista saisi mielestäni välttää seksuaalista häirintää ja ahdistelua koskevassa keskustelussa, ja käsitellä lähisuhdeväkivaltaa omana ilmiönään. Jos nyt yhtenä selkeänä perusteluna ja esimerkkinä mietitään, niin tämä väitetty väkivaltaisten ihmisten suora viiva lähisuhdeväkivaltaan toimii hyvin huonosti esimerkiksi kunniaväkivallan kohdalla. Sieltä on ensisijaisesti suora viiva uskontoon. Silpojilla ei ole taipumusta Gilletten heiluttelulle kadulla, vaan vääristynyt käsitys sukupuolesta, kunniasta ja perheeseen kuuluvan ihmisen kehon itsemääräämisoikeudesta, ja yhteisö joka vielä tukee tätä käsitystä.

Luonnevikainen ihminen eli persoonallisuushäiriöön sairastunut ihminen korjataan psykoterapian avulla. Jossain tapauksessa paraneminen voi lähteä masennuksen tai alkoholismin hoidon kautta, kun näillä on yhteyksiä. Koska tekijä ei ole helposti hakeutumassa hoitoon, on todennäköisesti juuri tällaisen käyttäytymisen tunnistaminen ensimmäinen askel paranemiseen.

Loppukaneettina en nyt väheksyisi myöskään sitä puuttumista. Puuttuminenkin auttaa. Kunpa enemmän pystyttäisiin puuttumaan. Ja siinähän juuri julkinen keskustelukin vaikuttaa, yhteinen halu poistaa uhrien häpeää ja puuttua kaikkeen lähisuhdeväkivaltaa mitenkään ruokkivaan kulttuuriin.

 

[Euro71]

Tässä keskustelussa on ihan toinen osapuoli, joka on pyrkinyt keskustelussa niputtamaan väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa yhteen.

Niin on.

Hänellä on siihen oikeus, ja minä olen juuri istunut inttämisestä linnassa, joten pyydän vain huomioimaan asian, en syytä nyt ketään mistään.

Ei tarvitsekaan, koska olen juuri alkamassa päästä lähdemateriaalin äärelle. Tässä amerikkalainen yhteenveto tutkimuksista, jotka linkittävät eri väkivaltamuodot nippuun:

https://www.cdc.gov/elder-abuse/communication-resources/connecting_the_dots-a.pdf

"Gang violence is connected to bullying is connected to school violence is connected to intimate partner violence is connected to child abuse is connected to elder abuse. It’s all connected." - Deborah Prothrow-Stith, MD, Adjunct Professor, Harvard School of Public Health.

Siinä on listattuna yli 100 tutkimusta, jotka käsittelevät tätä linkittyneisyyttä, joten arvattavasti en ole ehtinyt kuin raapaista pintaa. Lisäksi kaikkia noita tutkimuksia en tietenkään saa luettavaksi (maksumuurien takia), ja osa niistä ei ole minun kannaltani relevantteja.

Yksinkertaistamista saisi mielestäni välttää seksuaalista häirintää ja ahdistelua koskevassa keskustelussa, ja käsitellä lähisuhdeväkivaltaa omana ilmiönään.

Olen samaa mieltä - jos se johtaa järjellisiin ratkaisuihin asian suhteen.

Tuossa nyt linkitin yhteenvedon eri väkivaltarikosten linkittymisestä yhteen, ja sitä ennen linkitin tutkimuksen, jonka mukaan tekijöihin suunnatut ohjelmat eivät ole näyttäneet saavan aikaan tuloksia.

Ajatellaan asiaa tuolta kannalta: jos tekijöihin suunnatut ohjelmat eivät näytä vaikuttavan, niin kuinka ajatellaan asiaa muutettavan sillä, että suunnataan keskustelu niihin, jotka eivät edes ole tekijöitä?

Jos nyt yhtenä selkeänä perusteluna ja esimerkkinä mietitään, niin tämä väitetty väkivaltaisten ihmisten suora viiva lähisuhdeväkivaltaan toimii hyvin huonosti esimerkiksi kunniaväkivallan kohdalla.

Sen kohdalla voi toimia - korostan sanaa voi - mutta yleisesti linkki on siis olemassa.

Luonnevikainen ihminen eli persoonallisuushäiriöön sairastunut ihminen korjataan psykoterapian avulla.

Ohops! Ei muuten korjata. Tästä asiasta on sekä tutkimustulosta että myös terapeuttien itsensä sanomaa niin paljon, että ei kannata edes aloittaa. Jotta psykoterapialla olisi mitään pienintäkään mahdollisuutta toimia, se vaatii potilaan puolelta tiettyjä kognitiivisia asioita: motivaatiota, kykyä sanoittaa tunteitaan ja montaa muuta tekijää.

Tutustuin tähän aiheeseen ihan pohjamutia myöten joku 5-10 vuotta sitten. Kaivelin niinkin syvälle, että yhytin keskustelukumppaniksi erään psykoterapian vaikuttavuutta tutkivan ihmisen. En tiedä, tuleeko sinulle yllätyksenä tällainen:

Terapian vaikuttavuus - oli muoto mikä tahansa - ei ole muuttunut sen 100 vuoden aikana, jona sitä on kehitetty. Mikään psykoterapian uusista muodoista ei ole osoittautunut yhtään sen vaikuttavammaksi kuin muutkaan. Eroja ei siis ole sen enempää ajallisesti kuin menetelmien välillä.

Jos haluat tutustua aiheeseen tarkemmin, niin voin alkaa antaa linkkejä.

Koska tekijä ei ole helposti hakeutumassa hoitoon, on todennäköisesti juuri tällaisen käyttäytymisen tunnistaminen ensimmäinen askel paranemiseen.

Jos tekijällä ei ole omaa motivaatiota, terapia ei tule auttamaan.

Loppukaneettina en nyt väheksyisi myöskään sitä puuttumista. Puuttuminenkin auttaa. Kunpa enemmän pystyttäisiin puuttumaan.

Tämä on ihan totta! Mutta puuttumisen tekee todella vaikeaksi se, että sen enempää kohde kuin tekijäkään ei yleensä ole millään muotoa halukas keskustelemaan aiheesta.

 

[Osmo Rapeli]

Ohops! Ei muuten korjata. Tästä asiasta on sekä tutkimustulosta että myös terapeuttien itsensä sanomaa niin paljon, että ei kannata edes aloittaa. Jotta psykoterapialla olisi mitään pienintäkään mahdollisuutta toimia, se vaatii potilaan puolelta tiettyjä kognitiivisia asioita: motivaatiota, kykyä sanoittaa tunteitaan ja montaa muuta tekijää.

En ole kirjoittanut ettei omaa motivaatiota tarvita. Siellä näitä asiantuntijoiden virallisissa hoitosuosituksissa käydään läpi. Korjaaminen oli Metukan käyttämä sana. Tässä on pujottelemista kun vuorovedoin toinen tarttuu sille toiselle kommunikoituun viestiin...

Avioero, lähestymiskielto ja lihaksikas uusi kumppani saattavat myös toimia, mutta tässä nyt joka tapauksessa käsitellään niitä yksilöitä, joiden kohdalla hoito on vaihtoehto.

 

[Euro71]

En ole kirjoittanut ettei omaa motivaatiota tarvita. Siellä näitä asiantuntijoiden virallisissa hoitosuosituksissa käydään läpi.

Pikkuisen hymyilyttää, kun psykoterapeutti sanoo lääkehoitoa hakuammunnaksi, jota täytyy seurata pitkään ja tarkasti. Miksi? Koska Suomessa terapian tehoamista ei seurata eikä tilastoida.

Jotta tästä asiasta pystyy jotain ymmärtämään, niin aloitetaan ihan alusta. Tehoaako psykoterapia ja laajemmin terapia? Mihin se tehoaa? Miten tehoa mitataan?

Ensinnäkin, kuten jo sanottu, Suomessa ei tilastoida terapian vaikuttavuutta: https://www.duodecimlehti.fi/duo15040 - "Psykoterapian haitat - ei vain ruusutarhaa" (2019) - kannattaa lukea heti kärkeen ja kokonaan, koska siellä on esitettynä myös perusteet siitä, mitä vaikuttavuus on.

"Tällä hetkellä psykoterapioiden tuloksia ei systemaattisesti eikä potilaskohtaisesti seurata juuri missään. Esimerkiksi Kelan kuntoutuspsykoterapian saajien määrä on kolminkertaistunut vuodesta 2007 (12 553 terapia-asiakasta) vuoteen 2017 (36 654 terapia-asiakasta), ja vuonna 2017 kuntoutuspsykoterapioiden kokonaiskustannukset olivat noin 67,4 miljoonaa euroa (37). Näiden potilaiden psykoterapioiden potilaskohtaista onnistumista Kela, kuten pääosin muutkin Suomessa psykoterapiaa kustantavat tahot, on seurannut psykoterapeuttien kirjoittamien laadullisten ja narratiivisten lausuntojen muodossa. Sen sijaan systemaattista ja vertailukelpoista potilaskohtaista seurantaa ei tietääksemme millään taholla ole ollut. Mitään potilaskohtaiseen seurantaan perustuvia lukuja esimerkiksi potilaiden kuntoutumisesta takaisin työelämään ei ole tietääksemme olemassa."

Kun todellista vaikuttavuutta ei tilastoida (toisin kuin lääkehoidossa), ollaan nk. vaikuttavuustutkimusten varassa.

Mitä vaikuttavuustutkimukset sanovat?

Esimerkkinä Huhn et al (2014): https://slatestarcodex.com/blog_images/forestplotpaper.pdf

Tämä on nk. metatutkimus eli tulokset on johdettu muiden tutkimusten tuloksista. Tämä on hyvin tyypillistä psykologian tutkimuksissa, varsinkin juuri vaikuttavuustutkimuksissa.

Tämä on yksi niistä tutkimuksista, jotka ylle linkattu Duodecimin artikkeli listaa lähteikseen psykoterapian tehosta.

Voit katsoa tutkimuksen sivulta 4 taulukkoa erilaisista vaivoista ja kuinka niihin on tehonnut lääkkeet ja kuinka terapia. Tutkimus pääsee tulokseen, että (psyko)terapia on vaikuttavuudeltaan vähintään samaa luokkaa kuin lääkkeet, ja usein tehokkaampi ja parempi vaihtoehto, jopa kolme kertaa lääkehoitoa tehokkaampi!

Kaikki siis hyvin?

Muuten kyllä, mutta koko meta-analyysi on täyttä huuhaata. Se vertaa omenoita ja appelsiineja. Huhn et al itse asiassa tunnistaa tämän Conclusions-kappaleessaan, todeten, että heikkolaatuisimmat psykoterapian kontrolloidut kokeet antavat suurimmat vaikuttavuusluvut: kun analyysi tehdään pelkästään hyvälaatuisten tutkimusten pohjalta, vaikuttavuusluvut romahtavat.

Meille tavallisille pulliaisille tällainen arvio on mahdoton tehdä - ellet sitten ala kaivella, että kuinka nämä vaikuttavuusmittaukset tehdään. Sieltä paljastuu paitsi se, että valtaosa vaikuttavuustutkimuksesta on tehty huonosti, mutta kun katsoo vielä tarkemmin, niistä hyvistäkään on vaikea sanoa, että mitä ne oikeastaan mittaavat.

Homma alkaa purkautua, kun lukee Driessen et al (2015) paperin, joka koskettelee psykoterapian julkaisuvinoutumaa:

Does Publication Bias Inflate the Apparent Efficacy of Psychological Treatment for Major Depressive Disorder? A Systematic Review and Meta-Analysis of US National Institutes of Health-Funded Trials

Background The efficacy of antidepressant medication has been shown empirically to be overestimated due to publication bias, but this has only been inferred statistically with regard to psychological treatment for depression. We assessed directly the extent of study publication bias in trials...

journals.plos.org

Driessen ottaa käsittelyyn USNIH:n rahoittamat kontrolloidut kokeen vuosilta 1972-2008. 55 rahoituspäätöksen saaneesta tutkimuksesta 13 ei koskaan julkaistu, 2 ei alkanut koskaan. Kun Driessen et al hankki käsiinsä julkaisematta jääneet tutkimukset, vaikuttavuus tippui 25%. Kyseistä tutkimusta arvosteltiin pienestä otannasta. Niinpä turvaudumme kättä pidempään:

Cuijpers et al (2018) tekee laajemman meta-analyysin: Was Eysenck right after all? A reassessment of the effects of psychotherapy for adult depression

Otsikko viittaa Eysenckiin, joka 1950-luvulla kysyi, että vaikuttaako psykoterapia yhtään mihinkään. Tässä tutkimuksessa käydään nyt läpi ihan kissojen ja koirien kanssa terapian vaikuttavuustutkimukset, niiden otoskoot, metodit, tavat kerätä aineisto (kysytäänkö terapeutilta vai potilaalta? Millä tavalla?), ja kun he pudottavat huonolaatuiset tutkimukset pois, niin ei niin yllättäen psykoterapian vaikuttavuus romahtaa alle kliinisen merkittävyyden (0.24).

Fordham et al (2021) ottaa saman asian käsittelyyn: The evidence for cognitive behavioural therapy in any condition, population or context: a meta-review of systematic reviews and panoramic meta-analysis - PubMed

Cuijper et al huomasi, että 80% kaikesta psykoterapian vaikuttavuustutkimuksesta on liian huonosti tehtyä, että sitä saisi käyttää meta-analyyseissa. Fordham et al pääsee lähelle samaa (70%) ja pääsee lähelle samaa vaikuttavuutta.

Hohn et al (käyttäen vain hyvälaatuista tutkimusta), Cuijper et al ja Fordham et al kaikki tulevat siihen tulokseen, että psykoterapian vaikuttavuus on vähän vaivasta riippuen luokkaa 0.22-0.30, siinä rajoilla, että sitä voidaan pitää kliinisesti merkittävänä, ts. että se sulkisi pois terapiasta riippumattoman spontaanin parantumisen. On siis ihan päivänselvää, että Huhn et alin paperin vaikuttavuusluvut 0.70 - 0.90 ovat täysin vailla pohjaa.

Näissä tutkimuksissa on sen verran eroa, että Fordham et al sovelsi CBT:tä useaan vaivaan, Cuijpers et al sovelsi useita psykoterapian menetelmiä samaan vaivaan (masennus):

Cuijpers et al (2008): APA PsycNet
Cuijpers et al (2013): https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/070674371305800702

"…There was no indication that 1 of the treatments was more or less efficacious, with the exception of interpersonal psychotherapy (which was somewhat more efficacious; d = 0.20) and nondirective supportive treatment (which was somewhat less efficacious than the other treatments; d = -0.13). The drop-out rate was significantly higher in cognitive-behavior therapy than in the other therapies, whereas it was significantly lower in problem-solving therapy. This study suggests that there are no large differences in efficacy between the major psychotherapies for mild to moderate depression."

Cuijpersilta kyselin sitten mailitse lisää tietoa aiheesta, ja siinä selvisi, että vaikuttavuus ei muutu ajan saatossa: 60-luvulla mitattiin terapialle sama vaikuttavuus kuin 2010-luvulla. Aivan uusimmissakin meta-analyyseissa käytetään surutta kokeita, jotka on tehty 60-70 -luvulla! Eli tekijät itsekin tuntuvat ajattelevan: "Terapia kuin terapia, vuosi kuin vuosi, mikään ei muutu."

Vaihtoehtoiset lähteet

Koska kontrolloitujen kokeiden tuloksiin on vaikea luottaa, jotkut ovat koettaneet etsiä vaihtoehtoisia lähteitä. Näistä esimerkkejä:

Have we overestimated the effectiveness of psychotherapy? | BPS (2017) - "One hundred and twenty-eight of the Tübingen students had completed some therapy and, compared to the other students, they showed negative changes in their personality in terms of higher scores in neuroticism, less extraversion and conscientiousness, as well as reductions in self-esteem, increases in depression, and less life satisfaction. It was a similar story for the older American adults who’d been in therapy: they showed negative changes in personality and other psychological outcomes."

Ei siis nyt ihan sitä, mitä terapiasta odotetaan...

Suicide Risk Falls Substantially After Talk Therapy | Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health (2014) - tässä sentään päästään positiiviseen tulokseen! Eli Tanskassa on ollut terapiakeskus itsemurhaa yrittäneille, ja tässä on vertailuaineiston pohjalta saatu tulos, että terapiakeskus on vähentänyt uusintayrityksiä 25-30%!

Paitsi, että kun mennään avaamaan tutkimuksen numerot oikeiksi luvuiksi ja suhteutetaan aineistoon, huomataan, että terapiakeskuksen asiakkailla oli 13 uusintayritystä ja terveydenhuollon asiakkailla 17 uusintayritystä, eli johtopäätös vedetään mielettömän pienestä aineistosta, vaikka se ensin vaikuttaa massiiviselta (5678 terapiakeskuksen asiakasta, 17304 terveydenhuollon asiakasta).

Miksi?

Tämä, että psykoterapialla ei ole vaikuttavuuseroja vastaa tätä: Yksi menee lääkärille valittamaan päänsärkyä, toinen vatsakipua ja kolmas murtunutta kättä. Toinen lääkäri määrää kaikille vaivaan buranaa, toinen mobilaattia - ja ne molemmat auttavat näihin vaivoihin yhtä hyvin!

Mitä asiasta sanoo kenttä?

Scott Miller avaa asiaa: Psychotherapy and the Cure for the Common Cold (2016)

Psykoterapia on kuumaa kaakaota ja ylle kääritty peitto nuhakuumeeseen. Hän myös sanoo suoraan sen, mitä psykoterapian oppaissa ja virallisissa yhteyksissä ei sanota: psykoterapian vaikuttava aine on terapeutti itse - ei menetelmä.

Psykoterapian tutkimus, kehitys ja mittaus kuitenkin keskittyy pääosin kahteen tekijään: "Treatment Differences" (eli kehitetään interventio-menetelmiä kuten CBT) ja "Adherence to protocol" (eli kehitetään käsikirjoja, kuinka terapeutin pitäisi menetellä missäkin tapauksessa). Millerin mukaan näillä ei ole vaikuttavuuteen juuri mitään virkaa, kuten sivulla olevasta kaaviosta näkee.

Psykoterapian kehityksellä tähdätään siis sellaiseen "Kalle Kotipsykiatriin", jossa ennalta määrättyä protokollaa noudattamalla hoidetaan mielenterveysongelmia. Siltä varalta, että Jonnet ei tiedä: Kalle Kotipsykiatri – Wikipedia

Valkonen et al (2011): "Psykoterapia Suomessa":

https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/a04e6a1d-9795-4a92-bb2a-e481f9445115/content

Kannattaa todella lukea! Täällä tulee hyvin esille se, kuinka ongelmat ovat hoitoonohjauksessa: yleisesti 60% terapeuteista ja 90% kognitiivista käyttäytymisterapiaa antavista sanoi, että heille lähetetään ihmisiä, joita ei voi hoitaa.

Kentän mielipide on tämä: "Näyttöön perustuvien tutkimusten mukaan terapiasuuntaus näyttelee paljon pienempää roolia (n. 10 %) kuin terapeutin ja asiakkaan välinen suhde (n. 90 %)"

Siis miksi helvetissä?

Olen yrittänyt löytää järjellisiä syitä sille, miksi psykoterapiaa edelleen kuitenkin pidetään vaikkapa käypä hoito -suosituksissa. Yksi mahdollinen syy on Kela, joka korvaa ainoastaan psykoterapian, ei muita terapiamuotoja. Kyseessä voi olla myös tietynlainen omasta asemasta kiinni pitäminen: psykoterapiaa on ajateltu sellaiseksi terapian muodoksi, jota kuka tahansa aiheeseen koulutettu ihminen pystyy tarjoamaan vähän kuin masennuslääkettä. Psykoterapia on tekijöilleen - terapeutit, psykoterapian tutkijat ja kehittäjät - heidän elinkeinonsa.

Toivottavasti selvensi tilannetta.