Olen havainnut, että armollisuudella toisia ihmisiä kohtaan on korrelaatiota ja vahvasti myös kausaliteettia siihen, että ihmisen oma toiminta toisia kohtaan ei ole kohtuutonta. Myös toisinpäin ei tarvitse googlailla kauaa, että löytyy yhteyksiä ehdottoman tuomitsevuuden ja kohtuuttoman käytöksen välillä. Kohtuuton käytös ei välttämättä tule siltä sektorilta, jonka tuomitsija tuomitsee. Myös erilaiset uskonnot ja filosofiset suuntaukset nojaavat armon käsitteessään tähän.
Ei myöskään tarkoita automaattisesti, että jos tuomitsee ehdottomasti, käyttäytyy jollain tavalla kohtuuttomasti muita ihmisiä kohtaan. Sen sijaan riski tällaiselle muita ihmisiä haavoittavalle käytökselle kasvaa. Armollisuus avaa siis myös ihmisen omia sokeita pisteitä. Me kun olemme keskimäärin sokeampia omaa toimintaamme kohtaan kuin muiden. Riittää tunne, että toimin oikein eli toisin sanoen, kaikki mitä teen on oikein. Tai ei ainakaan ole väärin.
Armollisuus ja uuden mahdollisuuden anto. Tuen osoittaminen ihmiselle, joka työstää omia ongelmiaan, katuu ja pyrkii parantamaan tapansa. Edellä mainitut eivät tarkoita asioiden lakaisemista maton alle tai niiden huomiotta jättämiseen. Se ei myöskään tarkoita sitä, että anteeksiantajan/armollisen/ymmärtäjän mielestä vastuuta ja seurauksia teoista ei tarvitsisi kantaa.
Julkisuuden henkilö, joka pyytää julkisesti anteeksi, ei tarvitse meidän anteeksiantoamme. Siis meidän, jotka emme ole julkisuuden henkilön kohtuuttoman toiminnan kohteina, vaan luemme niistä mediasta. Paljon enemmän me tarvitsemme anteeksiantoamme tätä tekosarjaa kohtaan. Tarvitsemme sitä siksi, että riski sille, että kohtelemme itse muita ihmisiä vahingollisesti pienenee.
