Veli HN:
No joo, myönnettäköön. Kenties horjahdin hiukan provokaationkin puolelle. Ja totta on myös se, että Englanti on hävinnyt tulevalle mestarille lähivuosikymmeniltä ainakin 1986, 1990, 1996 ja 2002, jolloin sattuman avustuksella mestaruus saati finaalipaikka olisi voinut irrota. Toisaalta tilastoista löytyy myös alkulohkoon jämähtämistä tai peräti kokonaan kisoista putoamista.
Asiallisesti ajatellen esitin kysymykseni kuitenkin siitä lähtökohdasta, että mielestäni Englannin joukkuetta useimmiten yliarvioidaan rankasti jo paperilla. Avauskokoonpano ei yksinkertaisesti vedä vertoja aivan huippumaille. Keke Armstrongkin on tämän fiksuna miehenä myöntänyt.
Englannin peli suorastaan huutaa nimenomaan taitavaa, teknistä ja mielikuvituksellista pelinrakentajaa keskikentälleen. Sellaista ei Englannista yksinkertaisesti tahdo löytyä, eikä mestaruuksia ilman sellaista voiteta. Sen sijaan valmennus, puolustus ja laitalinkit ovat huippuluokkaa (niin kuin olisi maalintekovoimakin, jos Shearer vain saataisiin Owenin tutkapariksi; Heskey edustaa uskomatonta vitsiä niin seura- kuin maajoukkuetasollakin), mikä takaa sen, että Englanti kykenee aivan tasaväkisiin otteluihin ketä vastaan tahansa.
Suuresti arvostamani Gazza oli sellainen, loistava poikkeus. Ei liene sattumaa, että Englannin "momentumit" osuivat nimenomaan tämän miehen huippukisoihin 1990 ja 1996 päättyen kummallakin kerralla välierissä rankkareilla kuuluisiin "Gazzan kyyneliin".
EDIT:
Ahaa, olit näköjään jo ehtinyt editoida vuosiluvut 1990 ja 1986 listan jatkoksi... Menköön kahteen kertaan.
Ranger
