Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

  • 494 784
  • 2 244

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tavallaan ymmärrän ajatukset ja mielihalut siihen että Kärpät tekisi totaalisen rebuildin ja kasaisi joukkueen omista junnuista, mutta valitettava tosiasia lienee se että tuollainen on mahdollista ainoastaan joissain manageripeleissä. Talouspuoli tulisi ottamaan osumaa tällaisesta, olkoonkin että kyllähän niissä palkkakuluissakin säästettäisiin mutta siitä huolimatta.

SM-Liigassa muutenkin tuollasen tekeminen on vähän hankalaa kun parhaat pelaajat lähtee sitten aina joka tapauksessa muualle. Superjunnut lähtee Pohjois-Amerikkaan jo nuorena ja sitten tästä pykälän-pari heikommat kehittyy ehkä siihen EHT-tasolle ja suuntaavat muualle Eurooppaan.

Sanoisin että nykypäivänä lähimpänä tällaista "omat pojat" mestaruutta lienee edelleen se Kärppien 2004 mestaruus missä joukkue oli kotimaisten pelaajien suhteen suurelta osin Kärppien junnumyllyn läpikäynyt ja tähän sitten päälle hyviä ulkomaalaisia (ja Bäckström sekä Myllykoski). Osa näistä Kärppien omista pojista oli sellaisia jotka olivat liiganousussa, osa breikannut vähän sen jälkeen ja taisihan siellä paluumuuttajiakin olla.

Vielä kun saisi kertaalleen esim. Kemppaista, Donskoita ja vastaavia takaisin ja sitten siihen ympärille tulevia junioreita niin tuollaisesta tykkäisin. Joo, Kemppainen ei ole oma poika mutta kuitenkin. Sebastian Aho nyt tietty olisi lottovoitto joskus tulevaisuudessa, mutta veikkaanpa että ilman työsulkua Seppe tuskin enää Euroopassa pelaa.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Niin, onhan Kärpät ikään kuin Pohjois-Suomen sateenvarjoseura, jossa moni lappalainen ja kainuulainen haluaisi pelata ensisijaisesti ammatikseen. Kärppien junioriputkeen ovat päätyneet lahjakkaimmat rovaniemeläiset, torniolaiset, kainuulaiset kuin raahelaisetkin. Kemppainen tosin nousi SM-liigaan Ässistä, mutta juuret ovat Kainuusta ja pysyvä koti löytyy Oulusta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tavallaan ymmärrän ajatukset ja mielihalut siihen että Kärpät tekisi totaalisen rebuildin ja kasaisi joukkueen omista junnuista, mutta valitettava tosiasia lienee se että tuollainen on mahdollista ainoastaan joissain manageripeleissä. Talouspuoli tulisi ottamaan osumaa tällaisesta, olkoonkin että kyllähän niissä palkkakuluissakin säästettäisiin mutta siitä huolimatta.

SM-Liigassa muutenkin tuollasen tekeminen on vähän hankalaa kun parhaat pelaajat lähtee sitten aina joka tapauksessa muualle. Superjunnut lähtee Pohjois-Amerikkaan jo nuorena ja sitten tästä pykälän-pari heikommat kehittyy ehkä siihen EHT-tasolle ja suuntaavat muualle Eurooppaan.

Sanoisin että nykypäivänä lähimpänä tällaista "omat pojat" mestaruutta lienee edelleen se Kärppien 2004 mestaruus missä joukkue oli kotimaisten pelaajien suhteen suurelta osin Kärppien junnumyllyn läpikäynyt ja tähän sitten päälle hyviä ulkomaalaisia (ja Bäckström sekä Myllykoski). Osa näistä Kärppien omista pojista oli sellaisia jotka olivat liiganousussa, osa breikannut vähän sen jälkeen ja taisihan siellä paluumuuttajiakin olla.

Vielä kun saisi kertaalleen esim. Kemppaista, Donskoita ja vastaavia takaisin ja sitten siihen ympärille tulevia junioreita niin tuollaisesta tykkäisin. Joo, Kemppainen ei ole oma poika mutta kuitenkin. Sebastian Aho nyt tietty olisi lottovoitto joskus tulevaisuudessa, mutta veikkaanpa että ilman työsulkua Seppe tuskin enää Euroopassa pelaa.
Minä olen kyllä aidosti eri mieltä siitä, että tuo olisi vain manageripelin touhuja. Esimerkiksi juuri tuo 80-luvun alkupuolella syntyneiden Kärppämiesten joukko oli niin laaja, että siitä olisi saanut kasattua mestarijoukkueen. Moni Kärppien mestarijoukkue on ollutkin hyvin pitkälle omavarainen. Tänä päivänä Kärpät takoo jälleen junnupuolella niin kovaa jälkeä, että sieltä pukkaa ihan liukuhihnalta liigatason pelaajia. Omasta mielestäni tuollainen omilla pojilla mestaruuteen ei ole mistään muusta kuin päätöksen teosta kiinni.

Kuvitellaanpa vaikka tämän kauden jengiä:
Patrik Rybar

Ludwig Byström
Shaun Heshka
Libor Sulak
Miihkali Teppo

Otto Karvinen
Michal Kristof
Cody Kunyk
Aleksi Mustonen
Jari Sailio

ovat pelaajia, jotka eivät ole Kärppäkasvatteja. Sitten jos katsotaan ketä meillä on Kärppäkasvatteja maailmalla:
Arttu Ruotsalainen korvaisi täysin Cody Kunykin ykkössentterinä
Ville Leskinen olisi ykkösketjutason laituri, korvatkoon vaikka Mustosen
Balazs Sebok menisi heittämällä Kristofin tilalle. Toisena vaihtoehtona vaikka Kalapudas.
Karvinen ja Sailio kaksikkona ovat sellaisia, etten suorilta osaa hyvää korvaajaa heidän tilalleen heittää, mutta nämä ovatkin marginaaliroolissa nykyjengissä. Maailmalla on lisäksi Junttilaa, Mäenalasta ynnä muita, joita voisi hyvinkin olla kotiutettavissa. Lisäksi junnuissa on Hyryä, Lohisaloa ja muita poikia, joista voisi louhia näitä grindaaja-roolin ukkoja.

Puolustuksessa Ohtamaalla on jo soppari Kärppiin, korvaa kenet tahansa noista. Vili Saarijärvi samaten saattaisi hyvinkin pelata Kärpissä jos saisi Heshkan palkkaa. Lasse eläkkeeltä kolmanneksi ja Tepon paikan ottaa joku junnu niin puolustuskin olisi täysin oululainen.

Annunen ykkösveskarina ja Blomqvist kakkosena. Tässä on kieltämättä lyhyellä aikavälillä riski jos Annunen loukkaantuisi. Mutta pitkän aikavälin projektistahan puhutaan. Kun Annunen lähtee änäriin niin Meriläinen tilalle.

Kun nyt alan tarkemmin asiaa ajattelemaan, niin kyse ei tarvisi olla edes mistään nuorennoksesta. Kärpät taistelisi kaudesta yksi lähtien mitaleista vaikka pelaisi omilla pojillakin.

Ja kun jo alkujaan jätin sen pelivaran, että joukkueessa voisi olla pari ulkkaria niin Kunyk saisi olla edelleen ykkössentteri koska Arttuhan lähtee änäriin. Lisäksi Heshka pakistossa on jo melkein oululainen, joten Lasse saa jatkaa eläkepäiviä.

Huomion arvoista on, että kaikki nuo korvaavat nimeämäni pelaajat pelaavat liigassa, joten palkan puolesta heidän pitäisi kyllä olla Kärppien saavutettavissa. Täysin oululainen, menestyvä liigajoukkue, OLISI mahdollinen, mikäli sellainen haluttaisiin kasata.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minä en ole mikään markkinamies ammatiltani, mutta silti näen jo sieluni silmin, mikä valtava potentiaali tuossa OULUN Kärpissä olisi markkinointimielessäkin. On aivan satavarmaa, että jokaikinen varteenotettava kiekkomedia kirjoittaisi asiasta spesiaalijutun kauden alkaessa, Nyholmit ja Rantaset spekuloisivat sitä podcasteissaan ja Ika Lehkonen päivittelisi tv-studiossa kun Kärpät marssittaisi liigaan täysin oululaisen liigajengin. Fanit tietenkin siinä sivussa ja seura mukana, loisivat Oulu vs. muu maailma asetelmaa ihan kuten esim. IFK tekee Stadin kingit sloganillaan. Sponsorit tykkäisivät kun media tykkää ja katsomo pullistelisi kotiseutuylpeitä faneja, joille Kärpät olisi aidosti oma joukkue, eikä mikään palkkasoturilauma.
 
Zinetula

Jäsen
Mielenkiintoinen tuo @Porvoon Kärppä -nimimerkin aloittama keskustelu. En epäile, etteikö Kärpät voisi olla mestaruuskanditaatti numero yksi, jos (läheskään) kaikki parhaat omat pojat tulisivat kotiin. Se vaan vaatisi sitä, että parhaassa iässä olevat Mäenalaset, Pokat ja kumppanit saataisiin sitoutettua Ouluun. Vähän epäilen tätä. Useimmat, vaikka seurauskollisia Liigassa olisivatkin, haluavat nähdä maailmaa ennen asettumistaan ja samalla palkat ovat myös ihan eri luokkaa. Toki mielenkiintoinen joukkue olisi kasattavissa ja Kärpätkin pystyy maksamaan ihan hyvin parhaille pelaajilleen. Samoin junnut kehittyvät kun antaa niille vastuuta, mutta liikaa junnuja ei voi olla menestyvässä joukkueessa. Kyllä näitä Karvisia ja muita rouhijoita tarvitaan, jotka hoitavat oman roolimiehen roolinsa ammattimiehen tavoin.
 
Ne joilla on eväitä KHL:ään tai muualle missä maksetaan selvästi enemmän, ovat tietysti käytännössä pois laskuista. Mutta ex-Kärppiä pelaa runsaasti myös liigassa, joitakin tuossa jo mainitsin. Kyllä Kärpillä pitäisi olla palkkakilpailukykyä liigapelaajien kohdalla. Eikä tällainen projekti estäisi sitä maailman näkemistäkään. En ole missään vaiheessa sanonut, että pelaajien pitäisi pysyä koko ura Oulussa. Pelaajaura kestää nykyisellään 15-20 vuotta. Kyllä siinä ehtii kiertämään maailmaakin jossain välissä.
 
On kyllä silti aika harvinaista, että ex-omia laatu-ukkoja pelaa Liigassa. Joitakin on ollut. Manninen, Ruotsalainen ja muutama muu. Päkkilästä vaikkapa voi odottaa seuraavaa. Näissä yhteistä se, että ovat joutuneet lähtemään hakemaan vastuuta muualta. Toisaalta Manninen ja Ruotsalainen voidaan nähdä vielä joskus kärppänutussa, mutta tekivät junnusopimuksen jälkeen useampivuotisen sopimuksen Kerhon ja Ipan kanssa sitoutuen sinne. Vaikea Kärppien olisi ollut päästä väliin enää siinä kohtaa. Molempien poislähtö johtui siitä kun Kärpissä näytti tie vaikeammalta isoon rooliin, oli vielä lahjakkaampia junnuja jne. Tämä on yksi dilemma Kärpissä. Paljon talentteja joka ikäluokassa eikä useinkaan tiedä kuka lyö varmasti läpi. Osa lähtee vääjäämättä muihin seuroihin tai nuorena P-Amerikkaan.

No, joku Leskinen voi olla, että olisikin ollut pidettävissä/otettavissa. Kuitenkin sama kuin Junttilalla, että yhden huippukauden jälkeen ulkomaat odottavat. Sitten on jotain Kalapudasta. Ei kukaan varmaan häntä olisi kaivannut muutamaan kauteen.

Ylipäätään ongelma on siinä, että vaikka ajoittain joku oma huippu olisikin saatavissa, takeita useampaan omaan huippuun tai moneksi vuodeksi putkeen ei ole. Ei Kärpätkään pärjää, jos kovaa kärkeä ei ole. Kärpät saa kiinnostavuudellaan ja palkanmaksukyvyllään jonkun Lammikon tai Kunykin, mutta mistä oma ykössentteri jos ulkomaiden houkuttelevuus on omaa luokkaansa. Samoin kärkipakit. Ei ole ollenkaan selvää haluaisiko esim. suht ohuen kärppähistorian omaava Saarijärvi pukea enää kärppänuttua. Ohtamaa on harvoja, ketkä osittain haluavat sitoutua Kärppiin parhaina vuosinaan. Silti tarvittaisiin jotain Pokkaa ja Nutivaaraa korvaamaan vaikkapa Sulakia, Heshkaa ja Byströmiä.
 
No mikseivät haluaisi? Jos vaikkapa Kunyk tai joku muu muualta tullutkin on valmis tulemaan Kärppiin niin miksei joku omakin pelaaja olisi ihan samalla tavoin. Otetaan vaikkapa Balazs Sebok esimerkiksi. Jos Kärpät pistäisi soppariin saman summan kuin KalPa tai ehkä jopa kympin pari enemmän niin olen aivan varma että Sebok olisi kiinnostunut palaamaan Ouluun. Sebokilla on varmasti tuttuja Oulussakin paljon, pelattuaan ja kasvettuaan täällä monta vuotta. Sen lisäksi Kärpät on keskimäärin paljon potentiaalisempi menestyjä kuin KalPa.

Tuo, että Kärpistä lähtee junnuja muualle, on pelkästään hyvä asia tämän omat pojat ajattelutavan kannalta. Olen aina sanonut, että mitä enemmän Kärppäkasvatteja lähtee maailmalle, sitä suuremmat mahdollisuudet Kärpillä on tulevaisuudessa hankkia kovia paluumuuttajia takaisin. Tietenkin lähtökohtaisesti pyrittäisiin siihen, että junnut nostetaan omaan edariin. Mutta Kärppämylly tuottaa yksinkertaisesti liikaa hyviä junioreita pelkästään omaan tarpeeseen. Niitä valuu muualle ihan väkisin. Nämä Ruotsalaiset, Saarijärvet ja Päkkilät on siitä tuoreimpia esimerkkejä. Mutta ei se haittaa mitään. Annetaan Päkkilän pelata Ipassa pari kolme kautta ja saada kokemusta liigasta. Sen jälkeen lyödään Eetulle asianmukainen lappu nenän eteen ja kotiutetaan valmis poika kotiin. Ei tarvitse hankkia mitään Mustosia, jotka pelkäävät pimeää ja pakkasta.
 
Sebok kun vaan ei riitä Kärppien ykkössentteriksi, ainakaan ihan vielä. Viime kausi oli jo lupauksia kovasti herättävä, mutta pitää vielä parantaa ja osoittaa taso pysyvämmäksi. Aloitukset jäävät selvästi alle 50:n ja tehoja pitäisi tulla vähän enemmän sekä kehittää kokonaisvaltaista peliä. Kärppätaustaisista senttereistä kelpaisi yköseksi minulle noin lonkalta heitettynä ainakin Kemppainen (talo Oulussa, pohjoisen poika vaikkei kärppäjunnuissa ole pelannutkaan), Markus Granlund, Saku Mäenalanen, Sakari Manninen ja Arttu Ruotsalainen. Se vaan tuppaa olla, että tuon tason jätkät eivät niin halutessaan pelaa liigassa vielä vuosiin. Toki esim. perhetilanne voi muuttaa, kuten Aten kohdalla. Toki hänellä oli muitakin syitä, halu mm. pelata vielä yhdessä Kukkosen ja Pyörälän kanssa.

Ihan hyvä minustakin, että tietyt pelaajat lähtevät, se auttaa heitä kehittymään. Vaikea olisi vaikka Hadella ollut päästä nykyisen kaltaiseen uraan, jos ei olisi lähtenyt aikanaan Lukkoon. Kärpistä puolustavasta roolista hyppäys Lukkoon isoon pisteidentekorooliin kasvatti pelaajaa ja nyt hän on eniten ylivoimamaaleja tehnyt pelaaja Liigassa kautta aikojen. Päkkilä teki muistaakseni kolmen vuoden jatkosopimuksen Ipaan. Hän voi vaan siinä vaiheessa olla jo niin kova tekijä, aivan kuten Ruotsalainen, että ulkomaat kutsuvat. Niin se vaan tuppaa olla kaikilla kynnelle kykenevillä. Ulkkareita, kuten Kunyk voi saada helpommin. He ovat jo ulkomailla, eikä kaikkia p-amerikkalaisia etenkään kiinnosta pelata Venäjällä. Sveitsissä on rajattu määrä paikkoja, samoin Ruotsissa.
 
En minä ole Sebokia ykkössentteriksi ehdottanutkaan. Toisaalta, Sebok on sellainen jätkä joka voisi aivan hyvin siihen rooliin nousta jos hänet Kärpissä istutettaisiin hyvien laitureiden keskelle. Kärppien viime vuosien ykkössenttereistä satavarma tapaus ei ole ollut tullessaan kukaan muu kuin Kunyk. Kaikki muut enemmän tai vähemmän epävarmoja kortteja. Lammikollakaan ei ollut aikuisiältään ainuttakaan kautta tulosroolissa takana, vaikka änäristä tulikin.
 
Kyllä Lammikosta tiesi mielestäni varmaksi, että ykössentteri tulee miehestä. Vain se oli hämärän peitossa, pystyykö pisteidentekoon missä laajuudessa. Eli tuleeko sellainen kuten Kemppainen oli Kärpissä vai pystyykö piste per peli tahtiin vai jotain siltä väliltä. Juuri oltiin nähty mm-kisoissa, miten luistelee isoksi mieheksi, kamppailee jne. Nhl:ssäkin pystyi hyvin vetämään sentterinä. Ei nykyliiga ole enää niin kova, jos muualla pystyy antamaan tuollaista näyttöä.
 
Lammikko olisi aivan hyvin voinut olla vaikka Kamil Kreps vol.2. Kyllä minäkin sen tiesin, että Lammikko tuli Kärppiin ykkössentterin rooliin. Mutta mitään takeita hänen onnistumisestaan ei ollut. Tälläkin palstalla häntä suolattiin etukäteen melko reippaasti. Pahimmin kujalla olleet sijoittivat Lammikkoa kolmossentteriksi ennen kauden alkua.

Sitä paitsi, nuo Ruotsalaiset ja muutkin ovat kaikki olleet enemmän tai vähemmän epävarmoja kortteja siihen asti kunnes päättävät itse ottaa sen ykkössentterin roolin itselleen. Kepu ja Ruohomaakin olivat sellaisia, joita ei taidettu siihen rooliin hankkia Kärppiin. Mutta he ottivat sen.

Vaikkapa Jesse Koskenkorva on sellainen pelaaja ihan omasta rosterista, joka ei toistaiseksi ole pisteiden valossa ihmeitä esittänyt. Mutta ei olisi oikeastaan edes hirveän suuri yllätys, mikäli Koskenkorva on vaikkapa kahden kauden päästä jonkin liigajengin ykkössentteri.
 
Viimeksi muokattu:

Zinetula

Jäsen
Lammikko olisi aivan hyvin voinut olla vaikka Kamil Kreps vol.2. Kyllä minäkin sen tiesin, että Lammikko tuli Kärppiin ykkössentterin rooliin. Mutta mitään takeita hänen onnistumisestaan ei ollut. Tälläkin palstalla häntä suolattiin etukäteen melko reippaasti. Pahimmin kujalla olleet sijoittivat Lammikkoa kolmossentteriksi ennen kauden alkua.
Jep, Krepsistä oli kyllä monilla huimat odotukset, kuten itsellänikin. Ei vaan lähtenyt oikein missään vaiheessa. Ulkkareilla voi olla vaikeampaa sopeutua jne. Olihan toki Lammikolla Liigan mittapuulla myös kovat ketjukaverit ja lumipallo lähti pyörimään oikeaan suuntaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielenkiinnosta kysyn, kenet kelpuuttaisit Kärppälähtöisistä ykkössentteriksi?
Ihan suorilta juuri nyt on hankala sanoa. Siksi sanoinkin heti alkuun, että voisin hyväksyä pari ulkkaria jengiin, mikäli kerta kaikkiaan sopivia palasia omista ei löytyisi.

Ensi kautta ajatellen, jos tuollainen nuorennosleikkaus/omilla pojilla pelaaminen todella toteutettaisiin, harkitsisin ykkössentteriksi Sebokia tai Aatu Rätyä. Kiikaroisin myös mahdollisuuksia kotiuttaa Saku Mäenalanen, sekä Janne Kuokkasen tilannetta kartoittaisin hyvinkin tarkalla silmällä. Ehkä joitakin muitakin nimiä vielä nousisi jos tosissaan tätä joutuisi pohtimaan.

Koskenkorva on yksi, keneen uskon pitkällä tähtäimellä. Ns. omat pojat -projektissa pitäisi ensin määritellä mikä on päämäärä. Hyväksytäänkö ainuttakaan ns. välikautta, jolloin ei ehkä olla mestarisuosikkeja. Päämäärä ratkaisisi lyhyen tähtäimen valinnan.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Realistisesti Kemppainen menisi itellä SM-liigan mittapuulla ykköskoriin. Itse pidän myös Sebokista ja olisi hieno nähdä hänet vielä Kärpissä taistelemassa 1-2-sentterin tontista. Potentiaalia on vielä parhaassa peli-iässä isompiinkin ympyröihin. Parhaassa peli-iässä olevia valmiita kv-tason huippuja tuskin saa SM-liigaan nykyään juuri houkuteltua. SM-liigassa huipuiksi nousseista Kärpät kuitenkin kykenee kilpailemaan esim. SHL:n ja DEL:n kanssa.

Ruohomaa ja Kunyk tulivat aikanaan SM-liigan pienempiin seuroihin hieman vaatimattomimmista lähtökohdista, toinen Mestiksestä KalPaan ja toinen oli Tanskassakin piipahtanut keskinkertainen AHL-pelaaja. Kun läpimurto tapahtuu, silloiset seurat eivät enää pysty kilpailemaan heidän pitämisestään Kärppien kokoisten seurojen kanssa. Hieman sama on toistunut esim. Miika Koiviston kanssa. Kun myös suurseurassa onnistuu, SM-liiga tasoeroineen ei ole enää haaste ja harva huippu (esim. Valtteri Kemiläinen tai Eemeli Suomi) sitoutuu moneksi vuodeksi.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä mysteeri ei vissiin sitten koskaan selvinnyt?
Näissä ei kyllä voita mitään. Milloin kehutaan tulevia siirtoja ja milloin mitäkin. Sitten kun osuu niin ollaan tyytyväisiä omassa nurkassa: "tiesin!" No sepä kiva, hyvä sulle. Sit kun ei osu niin ei sekään hyvä. Tämä yleisenä huomiona, ei niinkään Pietilälle.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Tämä mysteeri ei vissiin sitten koskaan selvinnyt?
En tiiä onko tässä sattunu joku väärinymmärrys siitä, että Kärpät tiedottais jotain. Oliko näin, että tämä Pietilä on Kalevan toimittaja? Olihan siinä muutaman päivän ajan kalevassa ties mitä kärppäuutista. Joku entinen palaajahaastis yms.. en jaksa kaivaa arkistoja, että kuka.
Ehkä kävi niin, että täällä ooteltiin Kemppaisen 3 vuoden sopparia, mutta Kalevassa olikin Veikko Karppisen haastattelu.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Ei Kärpät ole mitään semmosta edes vihjaillut. Ja tulihan sieltä tosiaan jotakin. Anttilan Samin haastattelu. Tilaajille. Saattoihan ne olla niitä "pitkästä aikaa mukavia uutisia Kärppien seuraajille" Pietilä on kyllä sen jälkeen vaan vielä twiitannut jotenkin, että vielä odotellaan, että jotaki tapahtuu.

Sittempä onkin ollut hiljaista.
 
Onko täällä muuten sen vertaa Kalevan tilaajia tai muuten tuon Anttilan haastattelun lukeneita, että voisi kertoa mitä salaiselle aseelle kuuluu nykyään? Ei ole ainakaan tilastojen perusteella pelannut missään. Onko lyönyt hokkarit naulaan, loukkaantunut, vai reenaa ja kyttää pelipaikkaa?
 
Itsellä tuli tuo Anttilan haastattelu tuoreeltaan luettua. Välillä hän on pitänyt taukoa treenaamisesta ja kuulostellut rauhassa tuntemuksiaan uransa jatkon suhteen, mutta siinä vaiheessa kun Liiga taas jatkui, alkoi tuntumaan siltä, että pelaamisen myötä elämästä puuttuu vielä jotain isoa. Tällä hetkellä Anttila menee siis tuolla jälkimmäisimmällä vaihtoehdolla eli reenaa ja kyttää pelipaikkaa ja tiedostaa myös hyvin, että se seuraava pelipaikka löytynee Mestiksestä.

Mestiksessä olisi tavoitteena saada reilusti vastuuta ja ponnistaa takaisin Liigaan. Tärkeintä miehen itsensä mukaan on kuitenkin, että hän nauttii jääkiekosta ja voi ihmisenä ja pelaaja hyvin. Sanoisin, että oikein järkevän kuuloiset prioriteetit.
 
Kiitoksia tästä. Toivotaan että Sandy löytää jostain pelipaikan (muualta kuin Kärpistä), ja ennen kaikkea nauttii lätkästä jatkossakin.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Ulkomaita ei Anttilan jutussa mainittukaan, mutta Euroopan pienemmät liigat ovat olleet kasvava trendi SM-liigan ja nyky-Mestiksen välimaaston pelaajille. Syynä tähän Mestiksen näivettyminen ja palkkataso. Slovakiassa on tällä kaudella pelannut peräti 19 suomalaista. Itävallan ICEHL:ssä pelaa kuusi suomalaista, joista kaksi Kai Suikkasen valmentamassa Dornbirnissä, jossa viime kaudella pelasi mm. Tomi Körkkö. Samassa liigassa jäähdyttelevät myös Toni Kähkönen ja Juha-Pekka Hytönen.

Pykälää heikommissa liigoissa suomalaisia on pelannut tällä kaudella Puolassa 16, Ranskassa (sopimuksen alaisena, koska pelit ei ole käynnissä) 11, Norjassa 10, Unkarin ja Romanian Erste Ligassa 7, Saksan kakkostasolla neljä ja Alppiliigassa neljä. Tanskassa on kuulemma "kanadalaismafian" vuoksi nykyään vain yksi suomalainen.

En tiedä minne Anttila olisi valmis lähtemään, mutta ammattilaisena olisi vielä paljon annettavaa. Potentiaalia ei ole kunnolla mitattu myöskään suuremmassa roolissa toisessa liigajoukkueessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös