Aikaahan Aholla on runsaasti yltää Koivun saavutuksiin, ja hyvässä vauhdissa tuntuu poika olevan. Aho on johdattanut jenginsä jo kertaalleen nuorten maailmanmestaruuteen, siihen saavutukseen ei Koivu pystynyt.
Koivu oli ehdoton suosikkipelaajani siitä asti kun Liigaan nousi. Valitettavasti loukkaantumiset veivät Sakulta parhaat pelivuodet, näin voinee sanoa. Polvivaivat NHL-uran alkutaipaleella ja vielä imusolmukesyöpä päälle. Myöhemmin tuli vielä olkapäidenkin kanssa ongelmia. On jossittelua spekuloida mihin hän olisi ilman näitä pystynyt, mutta fakta on, että toisella NHL-kaudellaan Koivu johti NHL:n pistepörssiä Joulun tienoilla loukkaantumiseensa asti.
Sepelle täytyy toivoa ennen kaikkea terveyttä. Jos välttää isommat loukkaantumiset, uskon että Aho tulee kyllä rikkomaan melko monta Koivun saavutusta. Koivu oli pitkään Canadiensin kippari, Aholle lyötäneen rintaan Hurricanesin C-merkki ehkä jo ensi kaudeksi.
Molempien pelaajien silmiinpistävä piirre on se tärkein huippupelaajan merkki, että nämä kaverit eivät tarvitse välttämättä huippuja rinnalleen ollakseen hyviä, vaan he itse tekevät ketjukavereistaan parempia. Se on ominaisuus, jonka varaan on helppo rakentaa muuta jengiä. Koivu ei pystynyt koskaan tuomaan Montrealiin Stanley Cupia. Aika näyttää pystyykö Aho Raleighiin.
Fakta on että Rane on johtanut melkein koko kauden NHL:n pistepörssiä tällä kaudella. Onko tuo nyt oikeasti Sakulla niin hehkuttamisen arvoinen asia.