Sebastian Aho – professori

  • 676 518
  • 1 760

metsuri1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Aikaahan Aholla on runsaasti yltää Koivun saavutuksiin, ja hyvässä vauhdissa tuntuu poika olevan. Aho on johdattanut jenginsä jo kertaalleen nuorten maailmanmestaruuteen, siihen saavutukseen ei Koivu pystynyt.

Koivu oli ehdoton suosikkipelaajani siitä asti kun Liigaan nousi. Valitettavasti loukkaantumiset veivät Sakulta parhaat pelivuodet, näin voinee sanoa. Polvivaivat NHL-uran alkutaipaleella ja vielä imusolmukesyöpä päälle. Myöhemmin tuli vielä olkapäidenkin kanssa ongelmia. On jossittelua spekuloida mihin hän olisi ilman näitä pystynyt, mutta fakta on, että toisella NHL-kaudellaan Koivu johti NHL:n pistepörssiä Joulun tienoilla loukkaantumiseensa asti.

Sepelle täytyy toivoa ennen kaikkea terveyttä. Jos välttää isommat loukkaantumiset, uskon että Aho tulee kyllä rikkomaan melko monta Koivun saavutusta. Koivu oli pitkään Canadiensin kippari, Aholle lyötäneen rintaan Hurricanesin C-merkki ehkä jo ensi kaudeksi.

Molempien pelaajien silmiinpistävä piirre on se tärkein huippupelaajan merkki, että nämä kaverit eivät tarvitse välttämättä huippuja rinnalleen ollakseen hyviä, vaan he itse tekevät ketjukavereistaan parempia. Se on ominaisuus, jonka varaan on helppo rakentaa muuta jengiä. Koivu ei pystynyt koskaan tuomaan Montrealiin Stanley Cupia. Aika näyttää pystyykö Aho Raleighiin.

Fakta on että Rane on johtanut melkein koko kauden NHL:n pistepörssiä tällä kaudella. Onko tuo nyt oikeasti Sakulla niin hehkuttamisen arvoinen asia.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Fakta on että Rane on johtanut melkein koko kauden NHL:n pistepörssiä tällä kaudella. Onko tuo nyt oikeasti Sakulla niin hehkuttamisen arvoinen asia.
En minä tietääkseni juuri hehkuttanutkaan. Koivun kohdalla on useasti puhuttu, että loukkaantumiset ja terveysvaivat estivät nousemisen aivan terävimpään kärkeen. Kunhan otin sen asian tuossa esille. Mutta kuten vanukas jo kirjoitti, kyllä se periaatteessa olisi hehkuttamisen arvoinen asia kenen tahansa suomalaisen kohdalla, sen verran harvinaista herkkua se täkäläisille kiekkoilijoille on.

Enkä mä nyt oikein muutenkaan ymmärrä, miten tämä Rantaseen liittyi mitenkään. Ei se ole Koivulta pois jos Rantanen nyt menestyy tai Rantaselta pois jos Koivu aikanaan menestyi.

Tässä verrattiin Ahoa Koivuun. Siksi kirjoitin itse Koivusta.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Hfboardsilla Canucks fanit veti raivarit, kun joku uskalsi avata threadin jossa verrataan Petterssonia ja Ahoa toisiinsa. Hyvään paikkaan tuli siis Carolinan tukkapölly Vancouverille ja tietenkin Ahon 0+2. Tuntuu myös pitävän Ninon kanssa pelaamisesta, joka sopii sen verta hyvin Ahon ja TT:n kanssa, että Ferlandin voi heivata pois.
 
I

Ice-Cold

Saku Koivu lenteli ympäri kaukaloa turvallaan kuten Mikael Granlund ensimmäisillä kausillaan NHL:ssä kun taas Sebastian Aho on kokoisekseen jäätävän vanttera ja hyvä suojaamaan kiekkoa ja hyvä myös kulmapeleissä. Kun Aholta kysyttiin minkälainen hän on haastattelussa viime kaudella niin hän ilmoitti olevansa power forward. Tykkään että Aho ampuu paljon, eikä ole todellakaan sellainen ns. syötän aina ensin kaveri vaan se ampuu silloin kun on paikka ja Aholla on huomattavasti parempi laukaus kuin Saku Koivulla. Sebastian Aho on paljon nopeampi luistelija kuin Saku Koivu. Se että Koivu on ollut erinomainen johtaja, kapteeni ja maajoukkueessakin paljon voittanut ja on kaiken kaikkiaan hieno herrasmies viimeisen päälle, on Sebastian Aho parempi jääkiekkoilija jo nyt nuorena miehenä.
 
Suosikkijoukkue
#17 & #29
S. Aho vs S. Koivu - matolaatikko on auki
Koivu pystyi urallaan kuitenkin sellaisiin tekoihin kaukalossa, johon oikeastaan kukaan muu sentteri ei ole pystynyt häntä ennen eikä oikein hänen jälkeenkään, vielä: Nagano, World Cup 2004 ja Torino. Sebastian Aho voi tehdä enemmän pisteitä urallaan ja olla sillä mitaten parempi kuin Saku Koivu mutta muuten vaaditaan aika paljon lisää.
Niin minkälaisiin tekoihin? Aivan, hävinnyt molemmissa isoissa finaaleissa. Toisessa ollut vielä vaikuttavana tekijänä häviöön.

Vähän tuntuu että aika kultaa muistot, eikä tätä -68/-75 välissä syntynyttä hopea sukupolvea saa arvostella ikinä missään. Juu, on tuonut arvokisamenestystä Suomeen jne, mutta onhan nää laineet, ahot ja ristolaiset ihan eri maata. Siinä missä lehtiset koivut ym. teki mitä piti, nämä nyky superjunnut tekee mitä haluaa. Saatu vihdoin sitä itsevarmuutta siihen tekemiseen! Siitä osoituksena nämä U18 sekä U20 kullat.

Eiköhän tuo olympiasaldokin saada päivitettyä heti kunhan se Sepekin päästettäisiin niitä pelailemaan.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Miten itse muistelisin Koivun olleen äärettömän hyvä luistelija, jopa dominoiva ennen polvivammoja. Loukkaantumisen jälkeen Koivun oli pakko muuttaa pelityyliänsä, mutta sekään ei ollut ongelma Koivun peliälyllä. Uskon, että Koivun ura olisi ollut vielä hohdokkaampi pisteiden valossa ilman vaikeita vammmoja.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Vähän tuntuu että aika kultaa muistot, eikä tätä -68/-75 välissä syntynyttä hopea sukupolvea saa arvostella ikinä missään.
Niin, en tiedä. Nauttivathan he Suomessa aikamoista kansansuosiota, mutta kun on sitten Calgaryn 1988 nähnyt Leijonien ottavan turpaansa miehissä kahta finaalia lukuunottamatta joka saatanan isossa pelissä, niin uskon, että osansa ovat saaneet, aikoinaan ainakin, arvostelustakin. Aika moneen heistä henkilöytyy Suomen marssiminen lopullisesti maajoukkueturnausten tekijäkaartiin ja mitaleja tuli tasaiseen tahtiin, vaikkakin sitten usein katkerien kyyneleiden siivittämänä. Siinä on jotain sellaista yhdessä kuljettua polkua, joka kaikissa vastoinkäymisissä sopii jotenkin tämän katajaisen kansamme luonteeseen. Toki fakta on se, että olohuoneen sohvalta on jättimäinen matka olympiafinaalin jäälle, mutta silti; yhdessä koetaan, yhdessä itketään ja välillä iloitaan.

Itselle tämä Laineen, Ahon ja kumppaneiden edustama uusi sukupolvi edustaa myös paljon muuta kuin "pelkkää" itsevarmaa tekemistä kentällä. Nuo uudet junnut yhdellä sun toisella elämänalalla eivät enää koe tätä kollektiivista alemmuuskompleksia mistä meidän sukupolvemme vielä kärsi. Maailma on avoin ja se taivutetaan oman itsensä näköiseksi välittämättä siitä muut sanovat, tai muualla Suomesta ajattelevat. Se on hieno suunta ja mitä jääkiekkoon tulee, niin suuri unelma olisi, että nämä superjunnut pääsisivät mittaamaan tasonsa kaikkien parhaiden olympiaturnauksessa. Ehkä siinäkin on sitä urheiluromantikkoa minussa, mutta arvostaisin o-kultaa best vs. best-turneessa järjettömän korkealle. Kerran se jo lähellä kävi.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin minkälaisiin tekoihin? Aivan, hävinnyt molemmissa isoissa finaaleissa. Toisessa ollut vielä vaikuttavana tekijänä häviöön.

Vähän tuntuu että aika kultaa muistot, eikä tätä -68/-75 välissä syntynyttä hopea sukupolvea saa arvostella ikinä missään. Juu, on tuonut arvokisamenestystä Suomeen jne, mutta onhan nää laineet, ahot ja ristolaiset ihan eri maata. Siinä missä lehtiset koivut ym. teki mitä piti, nämä nyky superjunnut tekee mitä haluaa. Saatu vihdoin sitä itsevarmuutta siihen tekemiseen! Siitä osoituksena nämä U18 sekä U20 kullat.

Eiköhän tuo olympiasaldokin saada päivitettyä heti kunhan se Sepekin päästettäisiin niitä pelailemaan.

Kyllä Lehtinen-Koivu-Selänne oli kivenkova ketju noissa isoissa turnauksissa aikoinaan, ja joutui aika ison kuorman kantamaan koska NHL-tasoa ei silloin riittänyt joka ketjuun. Niin vain taipui kaikkien aikojen Ruotsikin Naganon puolivälierässä, Torinossa ikävä kyllä ei enää natsannut finaalissa, mutta sitä ennen turnauksen parasta peliä kaikki Kanadankin tähtisikermät huomioiden.

Suomen tulevaisuuden tilanne näyttää kyllä herkulliselta just nyt, mutta aika hullua lähteä vielä uuden sukupolven ylivertaisuudella keulimaan. Kun hyvin voi olla (jos niitä kaikkien parhaiden turnauksia edes tulee), että Ruotsi, Kanada ja kumppanit ei niin vain kaadukaan ja finaalit jää Ahon sukupolvelta haaveeksi. Sitten ehkä tulisi perspektiiviä siihenkin, miten kovia saavutuksia ne Koivun ja kumppanien aikanaan oli, vaikka kirkkainta palkintoa ei tullutkaan.

Toivon tietysti, että turnauksia tulee ja tällä kertaa mennään päätyyn asti. Mutta ei se helppoa tule olemaan vaikka kuinka uudella sukupolvella olisi itseluottamusta ja nuorten mestaruuksia plakkarissa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Niin minkälaisiin tekoihin? Aivan, hävinnyt molemmissa isoissa finaaleissa. Toisessa ollut vielä vaikuttavana tekijänä häviöön.

Vähän tuntuu että aika kultaa muistot, eikä tätä -68/-75 välissä syntynyttä hopea sukupolvea saa arvostella ikinä missään. Juu, on tuonut arvokisamenestystä Suomeen jne, mutta onhan nää laineet, ahot ja ristolaiset ihan eri maata. Siinä missä lehtiset koivut ym. teki mitä piti, nämä nyky superjunnut tekee mitä haluaa. Saatu vihdoin sitä itsevarmuutta siihen tekemiseen! Siitä osoituksena nämä U18 sekä U20 kullat.

Eiköhän tuo olympiasaldokin saada päivitettyä heti kunhan se Sepekin päästettäisiin niitä pelailemaan.

Eh, ilman noita Saku-Selänne sukupolvia ei tätä nykyistä olisi edes olemassa.

Siltä pohjalta kannattaisi vähän miettiä mitä näppikseltään ulos suoltaa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Mikäs ketju tämä olikaan? Maajoukkue aika kultaa muistot? Sakun ja Sebun vertailu on typerää. Nykyään treenataan aivan erilailla, kun aikoinaan. Myös ruokavaliota aletaan miettimään paljon aikaisemmin, kuin back in the days. Jos miehiä pitää verrata NHL uran aluilta niin mielestäni Sebastian on Sakua edellä. Uskon myös Sebun saavuttavan urallaan enemmän, kuin Saku. Toki MM- tai Olympiakultaa saa johtuen, ettei NHL pelaajat kisoihin pääse, mutta NHL:n puolella tullee olemaan hyvin arvostettu pelaaja. Carolina iski kultaan saadessaan Sebun.
 

DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
No siinä tapauksessa Tammisen kritisointi on pyhäinhäväistys. :D

Harvoinpa kukaan Tamin pelaajauraa kritisoi? (Eli eipä siirrellä niitä maalitolppia keskustelussa)

Ketjun päähenkilöstä sanottava että on kyllä tulevan ison palkkapussinsa ansainnut. Tuo sellaista stabiiliutta Carolainan tuuliajolla olleeseen kokoonpanoon että varmasti seurakin on tyytyväinen jos ja kun pitkä pahvi saadaan aikaan.
 

teppana

Jäsen
Harvoinpa kukaan Tamin pelaajauraa kritisoi? (Eli eipä siirrellä niitä maalitolppia keskustelussa)

Ketjun päähenkilöstä sanottava että on kyllä tulevan ison palkkapussinsa ansainnut. Tuo sellaista stabiiliutta Carolainan tuuliajolla olleeseen kokoonpanoon että varmasti seurakin on tyytyväinen jos ja kun pitkä pahvi saadaan aikaan.

Näinhän se on. Ihan vitsillä tuon muutenkin heitin. Tai no, kyllähän Tamin itse kertomaa uraansa pelaajana vähän leikkisästi pilkataan. Sen verran kylmäävää on meno Tamin mukaan ollut. :D
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Aho on kyllä pelannut viime aikoina todella mallikkaasti. Taitavat Canesin johtoportaassa hieroa käsiään erittäinkin tyytyväisinä tuon Nino vs Victor kaupan myötä.
Olisi kiva kuulla myös Ninon haastattelu, että miten on sopeutunut Raleighiin ja onko "tyytyväinen" ketjukavereihinsa. Melko tuloksellista toimintaa Euro-ketjulta. :)
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Saku Koivu ja pistepörssin kärkitila -meemi se jatkaa kehittymistään. Lähes puoli kautta ja jouluntienoot mainittu. Ei kai siinä sitten mitään.

Mitä Ahoon tulee niin kirkkaalta vaikuttaa tulevaisuutensa.
 

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Jos Aho peliurallaan tulee yhtä arvostetuksi kuin Koivu, niin pirun kovan uran tulee tekemään. Toki siihen vaaditaan muutakin kuin pisteitä. Nuoren Koivun nousu kiekkohullun Montrealin ensimmäiseksi eurooppalaiseksi kapteeniksi, syöpä ja tämän jälkeinen paluu huipulle teki Koivusta melkoisen sankarin, ja pisteet ovat vähän sivuseikka hänen urassaan.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Suomen top-3 hyökkääjät tällä hetkellä ovat Rantanen, Aho ja Barkov, makuasioita sitten kuka on se paras jne. Kaikkien peliä on kuitenkin mahtava katsoa, ovat jatkuvasti ns. pelin sisällä ja tekevät pienetkin asiat oikein vaihdosta toiseen. Toivottavasti nämä kaverit nähdään seuraavissa olympialaisissa edustamassa Suomea!

Saku Koivu oli huikea, yksi omista suosikeista. Vertailemaan en jaksa lähteä niin vaikeaa se on kun jääkiekko muuttuu vuodesta toiseen, milloin veskareiden varusteita pienennetään ja milloin sääntöjä muutetaan. Tällä hetkellä eletään aikaa jolloin tehdään maaleja liukuhihnalta, aina näin ei ole ollut kuten @Henkka taisikin jo aikaisemmin jossain tokaista...
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Koivu nousi NHL:ään sen jälkeen kun koko Itä-Eurooppa oli tyjennetty sinne laarin pohjia myöten. SM-liiga oli tuolloin maailman toiseksi paras kiekkoliiga ennen Bosmankontraktia. NHL siinä kohtaa suvereenisti paras kiekkosarja, kun Venäjällä pelattiin ruplapalkalla. Kilpailu hieman kovempaa nousta NHL-pelaajaksi. Suomestakin moni yritti, mutta matkalle jäi.

Samoin Koivu pelasi puu-Cooperilla. Sen haluaisin nähdä kuin nykypelaajat ampuvat niillä.

Samoin haluaisin nähdä miten nykypelaajat pärjäävät säännöillä, jolloin sai kahvata, taklata päähän ja painia. Kuka sieltä tulisi kiekon kanssa kulmasta? Vaatisi Aholta ja kumppaneilta 10 kg lisää painoa. Kovat puntti -ja hormonikuurit sitten näkyisivät siinä, ettei nykyisenkaltaista elastista jääkiekkoilijaa olisi.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Samoin haluaisin nähdä miten nykypelaajat pärjäävät säännöillä, jolloin sai kahvata, taklata päähän ja painia. Kuka sieltä tulisi kiekon kanssa kulmasta? Vaatisi Aholta ja kumppaneilta 10 kg lisää painoa. Kovat puntti -ja hormonikuurit sitten näkyisivät siinä, ettei nykyisenkaltaista elastista jääkiekkoilijaa olisi.
Nämä pitää kyllä totisesti paikkansa. Ei ollut hybridipitkää ja Sakun kokoiset hyökkääjät olivat melkoisia targetteja noissa pitkä kiekko-tilanteissa romuluisille ja yli 100kg painaville jääkaappi-pakastinyhdistelmille.
 

Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Itse olen ollut jo jonninaikaa sitä mieltä, että kyllä Aho on Suomen ykkössena.
Laine-Aho-Rantanen on tosiaan sellainen ykkösnyrkki, ettei oikeastaan yhdelläkään toisella maalla olisi vastaavaa laittaa askiin tällä hetkellä. Ei edes Känädälla.
Siinä olisi kaksi plus sadan pisteen miestä ja kolme 35-45 maalin miestä samassa kentässä plus kaikki muut erikoisedut niin olisihan se nyt ihan täyttä murhaa.
 

Vislami

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Voi vittu näitä karjalalippisjuntteja taas.

Ois ”känädällä” heittää vaikka pari vastaavaa kenttää.

Point-McDavid-Marner vaikka nyt ensiheitolla ilman statistiikkaa tueksi.

Kova kenttä tuo suomelle tulee kieltämättä olemaan.

E: Korjattu oma tietämättömyys pelaajan syntyperästä
 
Viimeksi muokattu:

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Voi vittu näitä karjalalippisjuntteja taas.

Ois ”känädällä” heittää vaikka pari vastaavaa kenttää.

Point-McDavid-Gaudreau vaikka nyt ensiheitolla ilman statistiikkaa tueksi.

Kova kenttä tuo suomelle tulee kieltämättä olemaan.
Varsinkin, jos Gaudreau olisi kanadalainen, niin olisi kyllä aika kova.

edit: Tai mistäpä minä karjalalippisjunttina voisin tietää niin hyvin kuin sinä mitä maata Gaudreau edustaa.
 

Nick Neim

Jäsen
Tai vaikkapa Ovechkin-Malkin-Kucherov Venäjältä täsmäisi tilastojenkin perusteella aika kivasti noihin annettuihin lukuihin.

Jenkeiltä Gaudreau-Matthews-P.Kane ja jälleen saadaan aika samankaltaiset lukemat, ainakin ulkomuistin perusteella.

Nämä siis hehkutetun Kanadan ulkopuolelta.

Turha tuosta tosin sen enempää varmaan vääntää, koska millään muotoa tuo väite ei kestä tarkempaa tutkimista. Tilastollisesti siis.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös