Kuuntelin maanantaina livenä tuon Rubenin kehityksen. Ohjelman asenteen Stiller paljasti jo alkureplassaan: tämän ohjelman jälkeen kukaan läsnäolevista Tiedonvälittäjistä Ei saa kutsua vuoden linnanjuhliin. Väkisin haettua kökkötraktori-provosointia koko juttu: ollaanpa niin tyhmää kansaa parempia jälleen.
Stillerin ohjelmat ovat olleet minulle järjestään pettymyksiä, kiinnostamattomia tai sitten rasittavia. Odotin paljon enemmän.
Kohta siellä on Anu Koivunen ja Kaarina Hazard vakiovieraina. Mikä toki sopisi Puheen ohjelmakarttaan, profiiliin mainiosti.
Sinulla on kummallinen tapa analysoida keskusteluohjelman keskustelua. Arvioit keskustelua sen vetäjän perusteella, vaikka aiheesta oli keskustelemassa kolme asiaan perehtynyttä henkilöä. Stillerillä on oma tyylinsä, mutta hänet voi jättää omaan arvoonsa, kun keskitytään itse aiheeseen. Ilmeisesti et pysty suhtautumaan objektiivisesti keskusteluun, koska Stiller on ollut kolmen asiakeskustelijan seurana. Tämän osoittaa myös se, ettet mainitse mitään keskustelijoiden näkemyksistä, vaan tuot esille ohjelman juontajan lisäksi kaksi henkilöä, jotka eivät ohjelmassa edes olleet.
Korostan edelleen, että Sauli Niinistö on elossa olevista suomalaispoliitikoista se kaikkein kiinnostavin. Ei pelkästään sen takia, että hän on tällä hetkellä tasavallan presidentti, vaan tämän lisäksi menneisyytensä ja myös tulevaisuutensa takia. Ahtisaari olisi lähes unohdettu presidentti ilman Nobelin rauhanpalkintoa ja Halonen kiinnostaa enemmän Virossa kuin Suomessa, mutta Niinistö sen sijaan on ollut median ja tutkijoiden seurattavana yli kaksikymmentä vuotta. Nyt häntä seurataan kuin suurtakin valtiomiestä tai kuninkaallista, ja perhesuhteensa takia ihmisten ja median kiinnostavuus tulee säilymään myös vuodesta 2024, jos vain elävien kirjoissa pysyy. Tai tuskin edes kuolema kiinnostavuutta laskee, jos vain Niinistön naiset ovat kirjojensa kanssa nopeammin liikkellä kuin Kekkosen julkisalarakas.
Niinistö on elävä esimerkki siitä, miten suomalaiset suhtautuvat presidentti-instituutioon. Presidentillä on edelleen kummallinen maan isänä toimimisen tarkoitus, mihin 90-luvun Sauli Niinistö ei olisi sopinut. Niinistö ymmärsi itse, ettei rullaluistelevan sinkkumiehen kannata pyrkiä presidentiksi, ja kieltäydyttään ehdokkuusta kokoomus asetti ehdokkaakseen hanhenmaksaevakko Riitta Uosukaisen. Minusta on siis presidentti-instituution ja Sauli Niinistön poliittisen taidon ja suosion väheksymistä, että hänestä keskusteleminen nähdään provokaationa. Ulkopolitiikka on suurimmalle osalle suomalaisista niin vieras asia, ettei presidentin suosiosta keskustelemista voi koskaan syyttää siitä, että keskustelijat kokevat itsensä viisaammaksi kuin kansa. Näin se vain on, ja siksi asioista keskustellaan, jotta tällaiset tavalliset tyhmätkin tajuaisivat jotain.
Minusta Stillerin ohjelmassa tuotiin esille mielenkiintoisia pointteja. Ei siis pelkästään Niinistön persoona ja julkisuuskuvan muuttuminen kohti presidenttiyttä, mutta myös suomalaisten suhtautumisesta presidenttiin – ja näkemykseen siitä, että Suomen presidentti olisi jotenkin tunnettu nimi maailmanpolitiikkaa seuravalle medialle ja yleisölle. Edelliset presidentinvaalit osoittivat, että Niinistöä ei kannata haastaa, sillä kansa näkee tämän provokaationa tai muuten epämiellyttävänä. Olkoon Matti Vanhanen osoitus tästä – lainaan itseäni Niinistön ensimmäisen kauden ketjusta, jossa ennakoin Matti Vanhasen kommentteja koskien Niinistön vierailuun Valkoisessa talossa. Kuinka oikeassa olinkaan.
Vanhanen yrittää haastaa Niinistöä ottamalla esiin tämän epäonnistuneen vierailun Valkoiseen taloon, vaikka on ehtinyt sitä kehua jo nyt.
Vanhanen siis yritti ottaa Niinistön hiljaisuuden Trumpin sanomisiin hävittäjähankinnoista lyömäaseeksi presidentinvaaleissa siinä onnistumatta.
Meinasin alkuperäiseen viestiini kirjoittaa varoituksen Niinistö-faneille siitä, ettei Stilleriä kannata ottaa tosissaan. Stiller on draumatisoitunut Kekkosen ajasta, jota Niinistön suosio hänestä muistuttaa. Ironisesti tähän samaan aikaan sopii Yleisradioon kohdistunut poliittinen vaikuttaminen (ei tekemistä SN:n kanssa), minkä Stiller itse on saanut kokea. Stiller pitää kuitenkin nähdä eräänlaisena väliaikanumerona, johon pitää kiinnittää vähemmän huomioita kuin itse päänumeroon, jota maanantain ohjelmassa esittivät ohjelman vieraat ja heidän mikrofoneihin päästämät sanat.