Suhtautumiseni Niinistöön on hiukan kahtiajakoinen. Tietyistä hänen piirteistä pidän, hän on osoittanut ymmärrystä suurelle joukolle kansaa, joka etenkin talvella oli huolissaan tilanteesta pakolaiskriisin jyllätessä maassa ja koko Euroopassa. Voidaan myös pohtia, että mikä vaikutus Niinistön tuolloisilla puheilla (esim. valtiopäivien avajaisissa) oli siihen, että hallituksesta löytyi selkärankaa aiempaa enemmän.
"
Alkuvuonna olemme käyneet keskenämme mieleenpainuvaa julkista keskustelua. Osa toki tarpeellista varoittelua, kun ihmisiä on rikollisesti sanoin tai teoin loukattu. Mutta sen lisäksi olemme oppineet perusteellisesti haukkumaan toinen toisemme. On haukuttu miehet, on haukuttu naiset, on haukuttu suvaitsevaiset ja suvaitsemattomat, ja sitten hyväksi lopuksi poliisitkin; olemme perin itsemme haukkuneet.
Miksikö juuri nyt? Siksi, että meillä on ongelmia. Viimeisin niistä on hallitsematon maahanmuuttoliike. Teemme pahan virheen, jos kuvittelemme, että se peittyy, kun olemme keksineet tarkkailla toistemme tekemisiä ja kunkin sanavalintoja ihan pilkkuun asti, ja tehdä sitten niistä suurta numeroa ja nimittelyä. Ongelmat eivät näin poistu, tällä suunnataan ehkä huomio muualle, mutta ongelmat tästä vain lisääntyvät.
Tässä suhteessa olisi todellakin tolkun aika, kuten kirjailija Paretskoi Iisalmen Sanomissa kirjoitti." (lainaus:
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa 3.2.2016 - Suomen tasavallan presidentti: Puheet )
Toisaalta tämäkin puhe kääntyi itseään vastaan, sitä käyttivät omiin tarkoituksiinsa ne ääriainekset laidoilla - joku näki ja pitikin "katupartiolaisia" tämän jälkeen tolkun ihmisinä, jollaisia he eivät ole. Niinistön puheen ajatuksen jakaneena huomasin, pian itsekin olevani "epähylkiö" - en jakanut "unelmaa", joten minun oli parempi olla hiljaa.
Toisessa vaakakupissa painaa sitten Niinitön ynnä suomalaisten poliitikkojen tavattoman ahkera reissaaminen Venäjän-maalla ja tapaamiset venäläispoliitikkojen kanssa, ja viimekädessä tapaamiset Putinin kanssa. Osa näistä tapaamisista näyttää olevan Venäjän taholta selkeän tarkoitushakuisia, osoitetaan Suomelle ja suomalaisille kenen pillin mukaan on syytä tanssia. Mutta osaa Niinistön tapaamisista on vaikea tuomita tai edes kritisoida, koska niitä on edeltänyt korkeanluokan (puhelin)keskusteluja länsimaisten poliitikkojen tai Ukrainan johdon kanssa - herää ajatus siitä, että meille kansalaisille ei kerrota kaikkea. Kuten ei pidäkään. Näissä kohdin taustalla voi olla ajatus perinteisestä Suomen ja Venäjän välisestä suhteesta ja läntinen yhteisö haluaa hyödyntää tätä suhdetta tämän kriisin aikana, jolloin on olemassa oleva vaara tilanteen eskaloitumisesta entistä pahemmaksi. Niinistöä voi kritisoida mutta ei häntä voi syyttää siitä millaiseksi maidemme välit ovat muotoutuneet sukupolvien kuluessa toisen maailmansodan päätyttyä. Itse asiassa Suomen ja NL:n kohdalla hidas muutos alkoi jo jatkosodan päätyttyä, mutta todenteolla katson sen alkaneen vasta myöhemmin Kekkosen kaudella, jolloin sodan jälkeiset vaaran vuodet olivat jo jääneet taa.
Niinistö on ehkäpä ottanut - tai joutunut ottamaan - liikaakin näkyvyyttä politiikassa. Hän on joutunut olemaan muutakin kuin arvojohtaja, niin hyvässä kuin myös pahassa. Voidaan tietty todeta, että kriisiaika tai erityislaatuinen tilanne vaatii tavanomaisesta poikkeavia tekoja, enemmän näkyvyyttä - enemmän vastuunkantoa ja tämä kokonaisuus huomioiden, höystettynä sillä, ettemme tiedä mitä kaikkea kulisseissa on tapahtunut, antaisin Niinistölle kaikesta huolimatta kelvollisen arvosanan. En kuitenkaan erinomaista, koska tietyissä asioissa hän näyttää olevan tyypillinen poliitikko - passailee ja haistelee ilmapiiriä.
vlad
