Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 677 261
  • 21 453

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyseessä on juuri niitä kuuluisia "oikeita töitä", joita kukaan ei ole liian arvokas tekemään.

Tietenkään tämän työn tekemisen vuoksi ei pidä menettää rahaa, jos vain tahtoa löytyy niin eduskunta pystyy todella nopealla tahdilla oikomaan sääntöjä. Esimerkiksi ottamalla tällaisen homman vastaan pistettäisiin työttömyyskorvaus jäihin työn ajaksi ilman yhdenkään päivän karenssia tms. Kyllä keinoja löytyy jos asia otetaan vakavasti.

Viljelijä itse tuntuu ymmärtävän suomalaista työtöntä paremmin kuin moni muu, jonka mielestä työttömille voisi järjestää tuolta töitä.

”Ihmiset ovat vuosien mittaan etääntyneet perus- ja alkutuotannosta. Heillä on oma elämä, oma perhe ja omat systeemit. Eikä ole realistista ajatella, että 2020-luvun Suomessa ihmiset muuttaisivat ja asuisivat tilalla viikkotolkulla, kuten ulkomaalaiset työntekijät tekevät.

– Vaikka työvoimaa olisi tilastollisesti, käytettävissä olevaa työvoimaa ei Suomessa ole.

Långin mukaan ulkomaalaisten työntekijöiden kanssa on helppoa toimia.

– Ne ihmiset muodostavat aivan oman yhteisönsä, jossa on omat ryhmät ja omat työkuviot. He organisoivat työtä ja rekrytoivat väkeä sisäisesti sekä hoitavat myös työnjohdon. Jos muutama heistä osaa englantia, he johtavat koko repertuaaria.

– Moni kuvittelee, että tämä on helppoa ja yksinkertaista hommaa, mutta sitä ei ole.”
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sanna Tuulikin tyttö Ukkola kantaa myös oman kortensa kekoon "tuoreessa" jutussa Iltalehden sivuilla, linkki sinne.

"Onko todella niin, että kun maatamme raatelee pahin pandemia sitten espanjantaudin, ylin valtiojohto alkaa kinata siitä, kuka saa päättää ja mistä."

Niin, tuonhan luulisi olevan jo selvää, mutta ei tunnu kuitenkaan olevan. Lieneekö taustalla jotain muuta kuin mitä annetaan ymmärtää... Onko tämä jälkipyykkiä vai kapuloita rattaisiin vai valtapolitiikkaa vai tutkivaa journalismia vai klikkihuoraamista...? Alkaa olla jo aika väsynyttä debattia.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
"Mutta haloo – mitä ihmiset oikein odottavat? Että kokenut ja suomalaisen yhteiskunnan hyvin tunteva presidentti istuu toimettomana linnassaan, kun maatamme uhkaa pahin kriisi miesmuistiin?"

Juuri tätä odotan henkilöltä, jonka toimivaltaan ei kuulu sisäpolitiikka. Perustuslaki tukee tätä naiivia käsitystäni.

Iltalehden kolumnistilta sen sijaan odotan idioottimaisia kannanottoja myös kriisien ulkopuolella.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Saa se presidentti ehdottaa hallitukselle toimintatapoja sisäpoliittisissa asioissakin.

Kyylä

Jäsen
"Mutta haloo – mitä ihmiset oikein odottavat? Että kokenut ja suomalaisen yhteiskunnan hyvin tunteva presidentti istuu toimettomana linnassaan, kun maatamme uhkaa pahin kriisi miesmuistiin?"

Tämä. Sannalla ja monella muulla on nyt tarve vahvistaa mielikuvaa, että siellä se istuu vanha ja viisas mies, jolla olisi avaimet tämän kriisin hoitoon. Mutta kun tytöt ei kuuntele. Niin se istuu Vesa-Matti Loirikin. Sekin on vanha ja tuntee suomalaisuutta.

Jos en anna naapurin rakentaa minun tontilleni, niin ilmeisesti olen pikkumainen ja näyttelen keskisormea?

Saa se presidentti ehdottaa hallitukselle toimintatapoja sisäpoliittisissa asioissakin.

Kyllä. Ja saa kuka vaan. Mutta näin tehdessään - kriisin keskellä - Niinistö puuttuu asiaan joka ei hänelle kuulu. Nykyisestä suojatusta presidentti-instituutuosta on helppo heitellä, kun saa valita mihin keskusteluun osallistuu. Niinistön ei tarvitse ryvettää itseään keskusteluissa kriisin hoidosta, vaan voi heitellä sivustaolematta kuitenkaan asioiden keskellä.
 
Tottakai.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Sanna Tuulikin tyttö Ukkola kantaa myös oman kortensa kekoon "tuoreessa" jutussa Iltalehden sivuilla, linkki sinne.
Ja taas on kiihotettu mieliä siellä täällä ja lisätty epäluuloa sitä kohtaan mitä kriisiä hoitavien suusta, siis hallituksen, tulee. Hyvä Sanna, 10 pistettä ja job well done. Ja toki myös Iltalehti. Onhan tätä toisaalta ihan mielenkiintoista seurata siitä vinkkelistä, että olisiko sotasensuurille aihetta tässä kriisissämme. :) Ukkola ja Haapala elävät varmasti elämänsä kevättä unohdetun kansan ääninä ja tulkkeina, joita sukkanauhahallitus yrittää johdattaa surman suuhun elättelemällä illuusiota siitä, että kaikki on kunnossa.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Kirjoituksessa kerrotaan hyvin se, mitä hallitus on tehnyt eli reagoi, kun on pakko reagoida. Mutta ennakoivasti on tehty liian vähän toimenpiteitä ja on myös paljon epäonnistumisia. Osittain täysin ymmärettävää, koska epidemia on ainutlaatuinen ja hallitus yhdessä ja yksilöinä eivät ole joutuneet koskaan johtamaan mitään tähän viittaavaakaan. Os heistä on jopa hyvin kokemattomia. Se on huonoa johtamista, jos ei haluta kuulla asiantuntijoita ja ottaa heitä mukaan keskusteluun, mutta se onkin monen johtajan suurin ongelma, epävarmuus omasta osaamisestaan.

Ei hallitus ole hoitanut kriisiä heikosti, etenkin kun verrataan moniin muihin maihin, mutta lopputuloskin on vielä avoin, joten arvioinnin aika on myöhemmin. Kohtuullinen arvosana siis toistaiseksi, mutta myös isoja virheitä on ollut ja osa niistä jopa myönnetty hallituksen taholta, mikä on tietysti hyvä, koska itsekritiikin puute on pahin vihollinen vaikeissa paikoissa ja Trump on ajanut itsensä suohon ylimielisyyttään.

Moni moittii oppositiota nyt, mutta ihmettelen miksi, ei sieltä nyt pidä huudella, vaan antaa tuki hallituksen päätöksille, koska jonkun pitää nyt johtaa tekemistä. Muutama heitto sieltä on tullut ja niin pitääkin, etenkin kun kaikki ei ole mennyt maaliin. Mielestäni hallitus ja eduskunta toimii tavallaan juuri, kuten nyt pitääkin toimia, pääsääntöisesti yhteisymmärryksessä.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Ja taas on kiihotettu mieliä siellä täällä ja lisätty epäluuloa sitä kohtaan mitä kriisiä hoitavien suusta, siis hallituksen, tulee. Hyvä Sanna, 10 pistettä ja job well done. Ja toki myös Iltalehti. Onhan tätä toisaalta ihan mielenkiintoista seurata siitä vinkkelistä, että olisiko sotasensuurille aihetta tässä kriisissämme. :) Ukkola ja Haapala elävät varmasti elämänsä kevättä unohdetun kansan ääninä ja tulkkeina, joita sukkanauhahallitus yrittää johdattaa surman suuhun elättelemällä illuusiota siitä, että kaikki on kunnossa.

Minä en sotkisi Haapalaa tähän. Haapala toki kritisoi hallitusta kaikissa mahdollisissa paikoissa, mutta näen sen menevän vielä journalismin perusperiaatteiden sisällä. Haapala joutui aivan infernaalisen maalittamisen kohteeksi siitä, että nosti esiin Haavisto-casen. Haukkumiset vähenivät, kun paljastui pitkälti faktoiksi Haapalan kirjoitukset. Yhdelläkään mouhoajalla (joita istuu eduskuntasalissakin) ei ole ollut pokkaa ainakaan julkisesti todeta haukkuneensa väärin perusteluin.

Kaikesta jäi elämään meemi, jonka mukaan Haapala on koko ajan liian kriittinen. Minä pidän hyvänä asiana, että edes joku hillitsee ministereiden pilvilinnaelämää. Kaikilla on aatteensa, mutta monilla on jotain muutakin.

Vähemmän tykkään siitä, että Ylen toimittaja avoimesti tuohtuu tasavallan presidentille siitä, että kehtaakin kyseenalaistaa mitään tai ketään.

Presidenttimme kuitenkin oli jo eduskunnassa silloin, kun nykyinen pääministeri täytti kaksi vuotta. Ministerinä siinä vaiheessa, kun pääministerimme saavutti kymmenen vuoden iän. Joo ei tarvitse liikaa puuttua tähän, ymmärrän vertauksen ontuvan, mutta tästä kuitenkin saa vähän perspektiiviä.

Vallanjakoa voi ja varmaan täytyy tarkentaa kriisin jälkeen, eikä Niinistön kirje ollut ehkä presidenttiajan maksimaalisin onnistuminen. Ymmärrän kuitenkin huolen, johon se pohjautuu. Presidentin valtaa tuskin lisätään, eikä varmaan ole tarvettakaan.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vähemmän tykkään siitä, että Ylen toimittaja avoimesti tuohtuu tasavallan presidentille siitä, että kehtaakin kyseenalaistaa mitään tai ketään.
Onko sulla linkkiä tähän Ylen juttuun?
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Saako naisesta enää sanoa, että on hysteerinen? No siis vitsi - Ukkola on mennyt ihan tolaltaan tämän kriisin myötä. Kuten tietysti monikin ihminen ja ihan ymmärrettävästi, mutta kovin moni raiteiltaan mennyt ei pääse kirjoittamaan panikoitunutta tajunnanvirtaansa kymmenientuhansien pääosin sangen yksinkertaisten kansalaisten luettavaksi. Outoa on tämä sontamedian ihan normaalina jatkuva toiminta, kun koko muu maailma on syvässä kriisissä niin klikkejä vaan huorataan kuin viimeistä päivää.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Juuri tätä odotan henkilöltä, jonka toimivaltaan ei kuulu sisäpolitiikka. Perustuslaki tukee tätä naiivia käsitystäni.

Asiaa hieman paremmin tuntevat, Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén ja Turun yliopiston julkisoikeuden professori Janne Salminen, toteavat seuraavaa. Lainaus Hideniltä:

Suomessa on poikkeusolot, joiden aikana tehdään hyvin tärkeitä ja poikkeuksellisia ratkaisuja kovassa kiireessä. Kun tasavallan presidentti tällaisessa tilanteessa esittää ajatuksiaan ratkaisujen valmistelutavoista, minun on hyvin vaikea nähdä, että tässä olisi millään tavoin kyse hänen toimivallastaan saati sen ylittämisestä.

Ja Salmiselta:

Ei tällainen pohdinta ja kirjeen lähettäminen toimivallan ylitystä merkitse. Kun pohdinnat tehdään tietystä institutionaalisesta asemasta käsin, ne voivat toki herättää tällaisia kysymyksiä, minkä osapuolet tietysti tietävät. Valtioneuvoston ja tasavallan presidentin yhteistoiminalle on tietyt perustuslailliset puitteet

Olen samaa mieltä tutkija Johanna Vuorelman kanssa siitä, että Suomessa on perinteisesti presidentin ja hallituksen välillä kitkaa. Kriisiaika tuo tämän esille, josta myös tutkija Kimmo Rentola aiemmin kirjoitti ja jonka kirjoituksen linkitin tähän ketjuun. Kuten Rentola osuvasti totesi, "tuskin enää tulee yllätyksenä, että kriisin hoito ei vaadi kravattia kaulaan. Asiantuntijoiden rooli voi ärsyttää jotakuta, mutta voisi neuvojiksi osua huonompiakin".

Mitään kovin ihmeellistä ei siis tapahtunut.
 
Se, että presidentti kriisin varjolla venyttää valtaoikeuksiaan, on todellinen ongelma. Kriisiohjeistuksissa, joita olen työkseni ollut tekemässä, on aika yksiselitteisesti kuvattu kuinka kriisitilanteessa ei lähdetä muuttamaan olemassaolevaa johtamisrakennetta tai ihmisten tehtäviä. Pikemminkin ne tarkentuvat kriisiaikana, jotta johtaminen tulee linjakkaammaksi.

Presidentti, sen sijaan että hän nyt haluaa auttaa ja neuvoa, pitäisi pysyä omassa tehtävässään kansakunnan isänä. Sen tehtävän hän on hoitanut kiitettävästi. Nyt valitulla toimintatavalla hän turhaan aiheuttaa hämmennystä ja luo epäluuloa. Jengi keulii jo muutenkin.

Presidentillä ei myöskään ole - vaikka kokenut valtiomies onkin - mitään kokemusta tällaisen kriisin hoitamisesta. Siksi puheet kokeneesta presidentistä ja kokemattomasta hallituksesta perustuvat vain ikänumeron havainnointiin.
 
Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Koville tuntuu ottavan joillekin kun setämies-Saulin nähdään neuvovan meidän Sannaa (olihan se Voguessakin hei!). Vähän epäilen että jos ”Juha 50v” johtaisi hallitusta niin ei oltaisi ihan yhtä herkkiä. Ja jottei tulisi epäselvyyksiä niin mielestäni hallitus on hoitanut tähän mennessä tätä kriisiä pääasiassa hyvin. Mutta ei se voi niin mennä että ”nuoren naiseuden” varjolla voidaan tyrmätä kaikki eriävät mielipiteet.

Tuo proffien mielipide hesarista jo linkitettiinkin ja sen perusteella Niinistö ei olisi ylittänyt valtaoikeuksiaan. Ja jotenkin tulee olo että oli se Niinistö jollain jäljillä kun Marin eilen ilmoitti koordinaatioryhmän perustamisesta. Millä ei luonnollisesti ole mitään tekemistä presidentin ehdottaman nyrkin kanssa. (hymiö).
 
Perskuta, mulla on listalta koko ajan puuttunut tuo "sukupuolien/sukupolvien välinen ero" - no nyt, lisään senkin listalle, eli: jälkipyykkiä vai kapuloita rattaisiin vai valtapolitiikkaa vai tutkivaa journalismia vai klikkihuoraamista vai sukupuolien/sukupolvien välinen ero...

Se, että presidentti kriisin varjolla venyttää valtaoikeuksiaan, on todellinen ongelma. Kriisiohjeistuksissa, joita olen työkseni ollut tekemässä, on aika yksiselitteisesti kuvattu kuinka kriisitilanteessa ei lähdetä muuttamaan olemassaolevaa johtamisrakennetta tai ihmisten tehtäviä. Pikemminkin ne tarkentuvat kriisiaikana, jotta johtaminen tulee linjakkaammaksi.
Tuo proffien mielipide hesarista jo linkitettiinkin ja sen perusteella Niinistö ei olisi ylittänyt valtaoikeuksiaan. Ja jotenkin tulee olo että oli se Niinistö jollain jäljillä kun Marin eilen ilmoitti koordinaatioryhmän perustamisesta. Millä ei luonnollisesti ole mitään tekemistä presidentin ehdottaman nyrkin kanssa. (hymiö).
Molemmat ovat minusta loogisia perusteita. Itse en kyllä noilla kahdella perusteella pysty rajaamaan asiaa puolin ja toisin. Onneksi nyt ei ole käynnissä kuitenkaan oikea sota, niin saadaan harjoitella tätä asiaa vielä koronan kanssa.
 
Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Koville tuntuu ottavan joillekin kun setämies-Saulin nähdään neuvovan meidän Sannaa (olihan se Voguessakin hei!). Vähän epäilen että jos ”Juha 50v” johtaisi hallitusta niin ei oltaisi ihan yhtä herkkiä. Ja jottei tulisi epäselvyyksiä niin mielestäni hallitus on hoitanut tähän mennessä tätä kriisiä pääasiassa hyvin. Mutta ei se voi niin mennä että ”nuoren naiseuden” varjolla voidaan tyrmätä kaikki eriävät mielipiteet.
Meillä oli 1800-luvulla ongelmana se, että naisia pidettiin sukupuolensa takia heikompana kuin miehiä. Nykyään meillä on ongelmana se, että miehiä voidaan kritisoida aiheesta paljon turvallisemmin kuin naisia. Varsinkin jos vanhempi mies esittää täysin aiheellista kritikkiä nuoremmalle naiselle, niin se automaattisesti on "tytöttelyä" ja näin käännetään asiallinen kritiikki pois kriitiikistä ja haukutaan vain kritiikin esittäjää. Eli asetelma on ikään kuin kääntynyt toisin päin, nykyään miehet ovat se joita voi helpommin sortaa. Hyvä esimerkki tästä on Harkimon puheet. Hän on sanonut ihan julkisesti, että jos yhtä pätevä nainen ja mies hakee hänelle töihin toimitusjohtajaksi, niin hän palkkaa naisen. Eli hän siis sukupuoli olisi se ratkaiseva tekijä kumman hän palkkaisi. Jokainen voi kotonaan miettiä olisiko ihmisten reaktio ollut hillitty, mikäli hän olisikin sanonut että hän palkkaisi tällaisessa tilanteessa miehen.

Marin on hoitanut tämän ajan hyvin, mutta ei erityisen hyvin. Ei siten että häntä pitäisi ylistää, tai jos pitää niin täytynee silloin ylistää myös mm. Halla-ahoa, Orpoa ja Niinistöä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Se, että presidentti kriisin varjolla venyttää valtaoikeuksiaan, on todellinen ongelma. Kriisiohjeistuksissa, joita olen työkseni ollut tekemässä, on aika yksiselitteisesti kuvattu kuinka kriisitilanteessa ei lähdetä muuttamaan olemassaolevaa johtamisrakennetta tai ihmisten tehtäviä. Pikemminkin ne tarkentuvat kriisiaikana, jotta johtaminen tulee linjakkaammaksi.

Tästähän johtamisrakenteiden muuttamattomuudesta ja työrauhasta kriisissä Marinin juuri kirjoitti twiitissään ja enpä voisi enempää olla samaa mieltä. Kyse on kuitenkin eri asiasta valtiosääntöön ja julkisoikeuteen perehtyneiden professorien mielestä. Lisäksi tässä iässä kun olen, muista valitettavankin hyvin Vuorelman mainitsemat kiistat presidenttien ja hallitusten/pääministerien välillä.

Presidentti, sen sijaan että hän nyt haluaa auttaa ja neuvoa, pitäisi pysyä omassa tehtävässään kansakunnan isänä. Sen tehtävän hän on hoitanut kiitettävästi. Nyt valitulla toimintatavalla hän turhaan aiheuttaa hämmennystä ja luo epäluuloa. Jengi keulii jo muutenkin.

Tämä on sitten todella väärä heitto. Venäjä on vaarallinen naapuri, jonne suhteita hoitaa käytännössä Niinistö. Hän on pitänyt Venäjän suurimmat provokaatiot pois Suomen maaperältä tilanteessa, jossa Venäjä on niitä mielellään tehnyt naapurimaissaan ja kauempanakin. Tämä on kovaa johtamista ja usein vailla ulkopuolista tukea esim EU:n suunnasta, joten Niinistö on jotain muuta kuin kansakunnan isä.

Presidentillä ei myöskään ole - vaikka kokenut valtiomies onkin - mitään kokemusta tällaisen kriisin hoitamisesta. Siksi puheet kokeneesta presidentistä ja kokemattomasta hallituksesta perustuvat vain ikänumeron havainnointiin.

Juuri aiemmin mainitsemani Venäjä on joka vuosi noin 365 päivää kriisin välttelyä, joten Niinistö on Suomen oloissa ja Euroopassakin aivan omilla lukemillaan kriisin hoitamisessa. Julkisuudessa ei tiedetä juuri mitään siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu Suomen ja Venäjän välillä. Se on jatkuvaa tasapainoilua kiristyksen ja uhkailun kanssa.

Tämä todellisuus, jossa presidentti Niinistö hoitaa Venäjää sekä hiljaiseksi että ainakin puolityytyväiseksi Suomen suhteen, on omiaan tuomaan särmiä demokratiassamme. Tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja päättää Suomen suhteista ulkovaltoihin ja toiminnasta kansainvälisissä järjestöissä tai neuvotteluissa.

Kun Niinistö on suhteellisen hyvin tämän puolen hoitanut (vaikka NATO-hakemusta ei), kyllä minä pidän hänen kokemustaan arvossa kriisioloissa.

Olen Marinin kanssa samaa mieltä työrauhasta ja johtamisrakenteista. Mutta jos asiantuntijat katsovat, että Niinistö ei ole ylittänyt valtaoikeuksiaan, enpä lähtisi silloin itsekään näin näkemään.
 
Ja jotenkin tulee olo että oli se Niinistö jollain jäljillä kun Marin eilen ilmoitti koordinaatioryhmän perustamisesta. Millä ei luonnollisesti ole mitään tekemistä presidentin ehdottaman nyrkin kanssa. (hymiö).

Monilla on kokemusta työelämässä näistä päälliköistä ja johtajista, joiden itsetunto ei kestä tehdä niin kuin joku muu, mahdollisesti kilpailijaksi koettu henkilö, ehdottaa tai neuvoo.

Mutta saman asian voi sitten omia ja viedä eteenpäin omana ideanaan.

Ronald Reaganilla oli presidenttinä toimiessaan seuraava motivaatiolaatta työpöydällään:
"There is no limit to the amount of good you can do if you don't care who gets the credit."

Sannallekin suosittelen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Koville tuntuu ottavan joillekin kun setämies-Saulin nähdään neuvovan meidän Sannaa (olihan se Voguessakin hei!). Vähän epäilen että jos ”Juha 50v” johtaisi hallitusta niin ei oltaisi ihan yhtä herkkiä. Ja jottei tulisi epäselvyyksiä niin mielestäni hallitus on hoitanut tähän mennessä tätä kriisiä pääasiassa hyvin. Mutta ei se voi niin mennä että ”nuoren naiseuden” varjolla voidaan tyrmätä kaikki eriävät mielipiteet.

Mulle on tullut mieleen, että ongelma ei ole setämies vs nuori naisviisikko, vaan kyse on politiikasta(!). Marko Junkkari Helsingin Sanomista avaa hyvin tapahtumia. Varmaan on ollut linkkinä aiemminkin, joten nostan yhden asian esille. Jos ei ole vielä tätä lukenut, suosittelen. Samoin kirjoituksessa mainittua perustuslakiblogia, vaikka meistä maallikoista monet olemme tietenkin paljon fiksumpia kuin blogin kirjoittajat. Mutta tässä Junkkarilta yksi:

Sdp:n argumentti lähti siitä, että kansakunnan ollessa kriisissä kaikkien valtion ylimpien johtoelinten – presidentin, hallituksen ja eduskunnan – tulee olla näkyvästi mukana asioista päätettäessä. Toisaalta Sdp:n mukaan oli ongelmallista, että valtioneuvosto antaisi asetuksen, jossa nimenomaan sille itselleen annetaan mahdollisuuksia puuttua kansalaisten perusoikeuksiin.

Ymmärtäisin paremmin Niinistön roolin haukkumisen, jos Niinistö ei olisi noin 99 prosentin osalta vastuussa aiempien suurten kriisien ehkäisystä. Siis vastuussa Venäjästä. Ja kyse ei ole vain ulkopolitiikasta, vaan turvallisuuspolitiikasta. Usein Suomen sisällä. Tätä kautta - siis Venäjän osalta - Niinistö on keskeinen toimija Suomessa.

Onko se hyvä? Se vähän riippuu. Ensin pitäisi riisua presidentiltä loputkin valtaoikeudet ja kenties lakkauttaa koko instituutio. Onko se hyvä? Se vähän riippuu.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Meillä oli 1800-luvulla ongelmana se, että naisia pidettiin sukupuolensa takia heikompana kuin miehiä. Nykyään meillä on ongelmana se, että miehiä voidaan kritisoida aiheesta paljon turvallisemmin kuin naisia. Varsinkin jos vanhempi mies esittää täysin aiheellista kritikkiä nuoremmalle naiselle, niin se automaattisesti on "tytöttelyä" ja näin käännetään asiallinen kritiikki pois kriitiikistä ja haukutaan vain kritiikin esittäjää.

Ainakin tällä palstalla tytöttelysyytöksiä on edeltänyt "kritiikki", jossa käytetään - niin, tytöttelyä. Itse asiassa tytöttely harvon riittää, vaan jopa samassa viestissä saatetaan mainita sekä huulipunahallitus, barbienukkehallitus, sukkanauhahallitus ja ties mitä muita vastaavia nimityksiä, puheita hermoheikkoudesta jne. On kyllä todella outoa, että herää ajatus sovinistisista ajatuksista viestin taustalla.
 
En minä väittänyt etteikö tytöttelyä olisi lainkaan olemassa. Minä sanoin, että vihervasemmistolaisissa piireissä jokainen vanhemman miehen antama kritiikki on monesti selitetty on käännetty kritiikin antajaa vastaan toteamalla setämiehelle, ettei kestä kun meillä on nuori nainen pääministerinä. Toisaalta samat henkilöt tuomitsevat suuresti tytöttelyn, mutta samaan aikaan harrastavat "setämiehittelyä". Kaksinaismoralismia mielestäni.
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Käytät kovin mielelläsi sanontaa "vihervasemmisto". Se on ihan ihan ok. Ei siinä mitään.
Sinulle varmaan on ihan sama, jos sinun kannattamasta poliittisesta suuntauksesta käytetään sanaa "äärioikeisto".
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Toisaalta samat henkilöt tuomitsevat suuresti tytöttelyn, mutta samaan aikaan harrastavat "setämiehittelyä". Kaksinaismoralismia mielestäni.
Aika monet näkevät eron tytöttelyn ja "setämiehittelyn" välillä. Kaikki vanhemmat miehet eivät ole setämiehiä. Se on käyttätymistapa eli asia jolle ihminen voi jotain. Sukupuolelle ja iälle ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös