Nykyisin, samaan aikaan kun paheksutaan näitä epäanteeksipyyntöjä, niitä kuitenkin harrastetaan rohkeasti aiempaa enemmän. Turha itkeä, että joidenkin toisten pitäisi pyytää anteeksi, jos samaan aikaan hyväksyy joidenkin toisten harrastamat epäanteeksipyynnöt. Kysehän on ainoastaan siitä, mitä me hyväksymme. Nyt vaikuttaa siltä, että enemmistö hyväksyy tämän Marinin harrastaman linjan, joten tuskin hänellä on mitään painetta valitsemaansa linjaa muuttaakaan. Tai sanotaanko näin, että linja muuttuu vasta, kun sen on pakko. Tänäänhän oli nähtävissä jo paljon nöyrempi Marin, joten kyllä siellä paine kasvaa. Mutta ei noissa Marinin selityksissä ja anteeksipyynnöissä nyt vilpitöntä ollut oikein mikään, vaan pyydettiin anteeksi, koska oli pakko. Nyt on kuitenkin jo keskiviikko. Jos joku esittäisi minulle tuollaisen anteeksipyynnön ja selityksen, hyväksyminen vaatisi runsaasti erilaisia lisäkysymyksiä, jotta varmistuisin, mitähän siinä nyt mahdollisesti oikeasti anteeksipyydetään.
Anteeksipyyntöhän ei sinänsä saisi koskaan olla henkilö- tai vaikkapa puoluepoliittisesti sidonnaista. Asia on pohjimmiltaan harvinaisen simppeli: joko pyydät anteeksi tai et pyydä ja hyväksyt anteeksipyynnön tai et hyväksy. Maailmaan mahtuu anteeksipyyntöjä. Kuka tahansa voi sanoa anteeksi vaikka miljoona kertaa, mutta pohjimmiltaan sekin on vain sana. Teot kertovat usein enemmän kuin sanat.
Ja mitä tulee Sannan tanssilattiaesitykseen, Sannahan oli aivan naamat. Yritti toki peitellä sitä parhaansa mukaan, mikä tavallaan sen kännin tason sitten paljastikin. Tanssiminen ei myöskään ole varsinaisesti Sannan vahvuus. Kristan krebaaminen oli paljon viihdyttävämpää, kun jonkun videon joskus jostain näin. Siinä oli tunnetta mukana.