Sanna Marinin hallitus

  • 2 585 352
  • 21 526

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Todellisuudessa tämä satojen viestien tulva olisi jäänyt muutamiksi viesteiksi, jos Marinin paikalla olisi ollut oikeistolainen miesministeri. Kuka on eri mieltä?
Siis naisesta ja puoluepolitiikastahan tässä on sinun mukaan kyse? Se kertoo heikosta politiikan ja median tuntemuksestasi.

Sipilä keräsi valtavan määrän negaa somessa ja Jatkoajassa, vaikka todellista syytä ei pääosin ollut. Sipilää vastaan lietsottiin lakkoja, mielenosoituksia ja yleislakkoa valmisteltiin. Stubbin päälle oksennetiin samoin, ja 10 vs 90 luvuista tehtiin käsittämätön ongelma. Vanhanen puristettiin olemattomilla faktoilla vaikeaan tilanteeseen, ja häntä syytettiin perusteetta useamman kerran.

Marin on edelleen päässyt kevyellä käsittelyllä. Häntä ei uhata ulkopuolisilla toimilla ay-liikkeen ja vassarien toimesta ja ei tietenkään oikeistonkaan. Olen siis eri mieltä. Hyvin kevyesti hallituspuolueet ottavat Marinin sekoilut ja Kokoomuskin on lähes hiljaa. Somessa ei ole mitään sellaista, jota voisi verrata Sipilän ajojahtiin.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Todellisuudessa tämä satojen viestien tulva olisi jäänyt muutamiksi viesteiksi, jos Marinin paikalla olisi ollut oikeistolainen miesministeri. Kuka on eri mieltä?
Olet kovin vanhanaikanen, jos kuvittelet sukupuolen olevan erotteleva tekijä.

Eikö meiilä tässä yhteiskunnasssa olisi jo syytä poistua tästä nainen vs mies asetelmasta. Sinä et ainakaan aja moista.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Todellisuudessa tämä satojen viestien tulva olisi jäänyt muutamiksi viesteiksi, jos Marinin paikalla olisi ollut oikeistolainen miesministeri. Kuka on eri mieltä?

Siihen nähden millainen kohu esim. Boris Johnsonin (oikeistolainen miesministeri) viime vuoden pikkujoulujuhlista on Britanniassa kehkeytynyt, en olisi ihan niin varma.

Jos esimerkiksi Juha Sipilä tai vaikka Alexander Stubb johtaisi tällä hetkellä hallitusta ja olisi "käräytetty" yökerhosta juhlimasta, korona-altistumisen jälkeen, todella vaikea olisi kuvitella oikeistolaisenkaan pääministerin saavan mitään armopisteitä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nykyisin, samaan aikaan kun paheksutaan näitä epäanteeksipyyntöjä, niitä kuitenkin harrastetaan rohkeasti aiempaa enemmän. Turha itkeä, että joidenkin toisten pitäisi pyytää anteeksi, jos samaan aikaan hyväksyy joidenkin toisten harrastamat epäanteeksipyynnöt. Kysehän on ainoastaan siitä, mitä me hyväksymme. Nyt vaikuttaa siltä, että enemmistö hyväksyy tämän Marinin harrastaman linjan, joten tuskin hänellä on mitään painetta valitsemaansa linjaa muuttaakaan. Tai sanotaanko näin, että linja muuttuu vasta, kun sen on pakko. Tänäänhän oli nähtävissä jo paljon nöyrempi Marin, joten kyllä siellä paine kasvaa. Mutta ei noissa Marinin selityksissä ja anteeksipyynnöissä nyt vilpitöntä ollut oikein mikään, vaan pyydettiin anteeksi, koska oli pakko. Nyt on kuitenkin jo keskiviikko. Jos joku esittäisi minulle tuollaisen anteeksipyynnön ja selityksen, hyväksyminen vaatisi runsaasti erilaisia lisäkysymyksiä, jotta varmistuisin, mitähän siinä nyt mahdollisesti oikeasti anteeksipyydetään.

Anteeksipyyntöhän ei sinänsä saisi koskaan olla henkilö- tai vaikkapa puoluepoliittisesti sidonnaista. Asia on pohjimmiltaan harvinaisen simppeli: joko pyydät anteeksi tai et pyydä ja hyväksyt anteeksipyynnön tai et hyväksy. Maailmaan mahtuu anteeksipyyntöjä. Kuka tahansa voi sanoa anteeksi vaikka miljoona kertaa, mutta pohjimmiltaan sekin on vain sana. Teot kertovat usein enemmän kuin sanat.

Ja mitä tulee Sannan tanssilattiaesitykseen, Sannahan oli aivan naamat. Yritti toki peitellä sitä parhaansa mukaan, mikä tavallaan sen kännin tason sitten paljastikin. Tanssiminen ei myöskään ole varsinaisesti Sannan vahvuus. Kristan krebaaminen oli paljon viihdyttävämpää, kun jonkun videon joskus jostain näin. Siinä oli tunnetta mukana.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Todellisuudessa tämä satojen viestien tulva olisi jäänyt muutamiksi viesteiksi, jos Marinin paikalla olisi ollut oikeistolainen miesministeri. Kuka on eri mieltä?
Minä. Päätellen viimeisimmästä aktiivisuudestasi keskustelun kyseenalaistamiseksi ja vaimentamiseksi, arvelen että olisit kuvaamassasi tilanteessa näpyttänyt hallitusketjun täyteen hallitus- ja ministerikriittistä sisältöä vaikka yksinäsi.
 
hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa
Täällä kun nyt on moni laukonut, että kyllä missä vain muualla ulkomailla olisi jo pääministeri tällaisen takia ihan varmasti eronnut, niin meillähän on ihan oiva vertailukohta: Briteissä Boris Johnson on kohun keskellä, koska piti väitetysti hallitukselleen jotkut isommat pikkujoulubileet vuosi sitten kesken brittien kovinta lockdownia. Eipä ole Johnson vielä eroanomustaan jättänyt, ja tuskin jättääkään, vaikka syytökset ovat yhtä tai kahta suuruusluokkaa Marinia vakavampia. Toki Boris on reilusti keskivertopoliitikkoa teflonisempi kaveri, mutta ihan hauskaa vertailla näitä kohuja toisiinsa.
 
Selvästi ajankohta Marinin illanvietolle osui hyvään saumaan:

Ja tässä siis kyseinen BBC:n juttu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä kun nyt on moni laukonut, että kyllä missä vain muualla ulkomailla olisi jo pääministeri tällaisen takia ihan varmasti eronnut, niin meillähän on ihan oiva vertailukohta: Briteissä Boris Johnson on kohun keskellä, koska piti väitetysti hallitukselleen jotkut isommat pikkujoulubileet vuosi sitten kesken brittien kovinta lockdownia. Eipä ole Johnson vielä eroanomustaan jättänyt, ja tuskin jättääkään, vaikka syytökset ovat yhtä tai kahta suuruusluokkaa Marinia vakavampia. Toki Boris on reilusti keskivertopoliitikkoa teflonisempi kaveri, mutta ihan hauskaa vertailla näitä kohuja toisiinsa.

Ja Brittien terveysministerikin jatkaa hommissaan…
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Suosikkijoukkue
Ässät
edit: Täytyy myöntää, etten ymmärrä, miksi samaa viestiä pitää toistaa kymmeniä kertoja. Viisaammat selittäkööt.

Koska kaksi kertaa ei riitä edes pääministerille, niin pitää kai asiat meille tavan tallaajille vielä useamman kerran toistaa.

Todellisuudessa tämä satojen viestien tulva olisi jäänyt muutamiksi viesteiksi, jos Marinin paikalla olisi ollut oikeistolainen miesministeri. Kuka on eri mieltä?

Minä ainakin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Täällä kun nyt on moni laukonut, että kyllä missä vain muualla ulkomailla olisi jo pääministeri tällaisen takia ihan varmasti eronnut, niin meillähän on ihan oiva vertailukohta: Briteissä Boris Johnson on kohun keskellä, koska piti väitetysti hallitukselleen jotkut isommat pikkujoulubileet vuosi sitten kesken brittien kovinta lockdownia. Eipä ole Johnson vielä eroanomustaan jättänyt, ja tuskin jättääkään, vaikka syytökset ovat yhtä tai kahta suuruusluokkaa Marinia vakavampia. Toki Boris on reilusti keskivertopoliitikkoa teflonisempi kaveri, mutta ihan hauskaa vertailla näitä kohuja toisiinsa.
Tähän liittyen Boriksen neuvonantaja oli vitsaillut näistä juhlista ja video tästä päätyi julkisuuteen ja kyseinen neuvonantaja irtisanoutui tänään.

Vähän off topicia mutta saa nähdä kuitataanko homma nyt sillä, että tämä yksi neuvonantaja on tässä se isoin syntipukki.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Jos esimerkiksi Juha Sipilä tai vaikka Alexander Stubb johtaisi tällä hetkellä hallitusta ja olisi "käräytetty" yökerhosta juhlimasta, korona-altistumisen jälkeen, todella vaikea olisi kuvitella oikeistolaisenkaan pääministerin saavan mitään armopisteitä.

Kyllähän useampi näistä Marinin fanikerhon jäsenistä aukoi päätänsä ihan samalla tavoin ja vielä huomattavasti enemmän mauttomalla linjalla edellisen hallituksen aikaan. Mutta kaiketi se oli sitä ns. parempaa vihervasemmistolaista ölinää.

Ja ihan varmasti meno olisi ollut huomattavasti hulvattomampaa kuin nyt, jos tämän olisi tehnyt, niinkuin totesit, Kok./Kesk./Ps. edustava pääministeri.
 
F

Flonaldo

Lintilääkään ei enää kiinnosta.
Olisin kuvitellut, että tilaisuudessa paikalla oleminen ei ole kokemuspohjainen asia. Tietysti jollain metafyysisellä tasolla ihmisen läsnäoloa voidaan arvioida eri tavoin, mutta kun Lintilän fyysinen vartalo on ollut paikalla samassa tilassa, itse ainakin laskisin sen olemiseksi.

Ja ilmankos kepusta ei niin suuria huuteluita ole asiasta tullut...
 
Hexa

Jäsen

Lintilääkään ei enää kiinnosta.
Ei osunut sitten näköjään ihan lankulle Lintilällä itselläänkään.
Ministeri Lintilän mukaan on Sdp:n tehtävä arvioida, mikä pääministeri Marinin luottamustaso on
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko @lihaani tämä Marinin toiminnasta keskustelu jotenkin huono ja epäkelpo aihe vai mistä tämä vankkumaton into työntää keskustelua johonkin muualle? Äkkiä luulisi aiheen kiinnostavan ihan yli puoluerajojen henkilöitä, jotka politiikkaa yleensäkkään seuraavat. Varmaan osaa seuraamattomistakin saattaa kiinnostaa.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Onko @lihaani tämä Marinin toiminnasta keskustelu jotenkin huono ja epäkelpo aihe vai mistä tämä vankkumaton into työntää keskustelua johonkin muualle? Äkkiä luulisi aiheen kiinnostavan ihan yli puoluerajojen henkilöitä, jotka politiikkaa yleensäkkään seuraavat. Varmaan osaa seuraamattomistakin saattaa kiinnostaa.

Minusta tämä on hyvin mielenkiintoista, vastaan, vaikkei kysyttykään. Minähän olen poliittisesti täysi ääliö, eli lyhyemmin sanottuna idiootti.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Lintilääkään ei enää kiinnosta.

Taisi Kaikkonenkin olla Haaviston kanssa, tosin ihan salin toisella reunalla, kepulaisittain niin totta kuin osaa ja oikeastaan etänä kotona... Minusta ei ole syytä nipottaa ministerienkään toimista. Mutta jos juuri on täsmennetty toimintatavat Haavisto & korona jälkeen, ei kai se väärin ole, että niitä täsmennettyjä ohjeita noudattaa?
 
Analyzer

Jäsen
Mielenkiintoista nähdä lopulta, että mikä on tämän vaikutus Marinin ja demareiden kannatukseen. Olen varma, että vanhempien äänestäjien keskuudessa tällainen toiminta tällaisena aikana ei arvostusta nauti. On kuitenkin mahdollista, että Marin nappaa uusia kannattajia tällä tyylillään, jossa ei kumarrella yhtään ketään ja mitään ja toden totta ravistellaan koko instituutiota.
Mikä on sitten lopputulema jää nähtäväksi. Jos tulisi selvä notkahdus, niin demareiden sisällä alkaisi varmaan nousta esiin vastarintaa Marinia kohtaan. Hyvin pitkälti lienee kyse siitä, koska Lindtman kokee, että hänen oma suosionsa on puolueen sisällä kovempi kuin Marinilla. Sitten alkaa tapahtua.

Kokoomus ollut kyllä oudon hiljaa. Sinipuna taitaa olla valmisteluissa jo pitkällä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Täällä kun nyt on moni laukonut, että kyllä missä vain muualla ulkomailla olisi jo pääministeri tällaisen takia ihan varmasti eronnut, niin meillähän on ihan oiva vertailukohta: Briteissä…

Brittien pitäminen oivana vertailukohtana päättyi muutama vuosi sitten pidettyyn kansanäänestykseen.

Luulin ensin, että muut puolueet ovat nostaneet tasoaan, eivätkä siksi ole tehnyt halpaa politiikkaa, mutta kysymys olikin poliitikkojen omasta toiminnasta. En ole Twitteriä seurannut, mutta onko tosiaan niin, että muiden ministerien viikonloppusuunnitelmat paljastuivat vasta tänään? Vai odottikohan Lintilä ja Kaikkonen, että Seiska huolehtii tiedottamisesta myös heidän osaltaan.
 
Analyzer

Jäsen
Tuure Boelius taitaa nyt joutua Marinin boikottiin jatkossa bileseuraa valittaessa.

”Olen sitä mieltä, että jos ihminen tienaa reilut 16 000 euroa kuussa ja se puhelin kuuluu hänen työnkuvaansa, niin kyllä se luuri täytyy olla mukana, vaikka lähtisi viihteelle, Tuure päättää.”

Onneksi on kuitenkin Ilmari, johon voi aina luottaa. Valehtelee vaikka silmät päästään tarvittaessa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Alkaa Sannan possessa rivit rakoilla. Eiköhän nämä tuuret ja sabinat lähinnä naureskele Marinille ja tuppautumiselleen seuraansa.
 
L
Todellisuudessa tämä satojen viestien tulva olisi jäänyt muutamiksi viesteiksi, jos Marinin paikalla olisi ollut oikeistolainen miesministeri. Kuka on eri mieltä?

No nythän se nähdään. Tuleeko taas kymmenien sivujen verran raivoamista ja erovaatimuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös