Sanna Marinin hallitus

  • 2 597 752
  • 21 526

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Ei hallitus mihinkään hajoa. Pelkkää poliittista teatteria. Tuskin edes tällä kertaa noustaan lentokoneeseen viemään eroilmoitusta. Tai, no ehkä Marin ehtii sähköpotkulaudalla pari kilometriä ennen kääntymistä takaisin.

Eiköhän Kepu saa lopulta lypsettyä tarvittavan turvehöllennyksen ja kaikki ovat tyytyväisiä. Muut kirjaukset tehdään niin epäselviksi, että niitä voidaan taas tulkita miten halutaan.

Itse toki toivon, että tämä katastrofihallitus hajoaisi mahdollisimman pian, mutta realismi sanoo muuta.
Vihreille turpeen alasajo on elämän ja kuoleman kysymys. Hei eivät välitä suomalaisten duunareiden toimeentulosta pätkän vertaa. Tämä tiedetään jo ennestään. Yli 3000 turpeen hyötykäytöstä elantonsa saavaa työläistä on heille vain riesa.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Uskon itsekin Keskustan nyt vain pelaavan ja hakevan tällä kunnalisvaaleihin lisää voimaa maakunnista. Vaikka sote on heille tärkeä, niin oikeistohallituksessa tarvittaisiin myös Keskustaa ja samalla tavalla he voivat vakuuttaa sielläkin tulevaan sote-esitykseen. Toivoisin hallituksen kuitenkin nyt kaatuvan ja sitä, että meille saataisiin yritysmyönteinen hallitus, joka tukee pienyrittäjiä ja samalla panostaa investointeihin, jotka tavoittelevat lisää ulkomaankauppaa. Tuotekehitys on nostettava suureen rooliin hallituksen taholta jne.

AY-liikkeen mukaan saaminen olisi tärkeää, mutta jotenkin usko siihen on mennyt, tarvitsisimme kuitenkin runsaasti enemmän paikallista sopimista ja isoa rakennemuutosta työehtoihin- ja oloihin. Ei käy kateeksi tulevaa hallitusta, joka joutuu tämän vasemmistohallituksen jäljiltä rakentamaan parempaa Suomea, tietäen näiden hallituspuolueiden iskevän oppistiosta lujaa kimppuun.

Paljon siis pitäisi tehdä, mutta pelkään nykyisen hallituksen jatkavan ja velkaahan saa aina lisää ja tärkeintä on, että AY-liike on tyytyväinen, muutoksia ei tarvita ja kaikki uudistukset ovat mörköjä, eduista pidetään loppuun saakka kiinni.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä painajainen alkoi hahmottua kun Rinne tokaisi ettei ’nyt anneta talouden realiteettien estää’ tjsp.

Nytkö se vihdoin loppuu kun Saarikko totesi että ’ollaan huolissaan taloudesta’?

Aika teatteriksi mennyt mutta kai se esirippu sieltä lopulta tulee. Kepun tuntien voi olla venytetty väliaikakin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kepu laskee sen varaan, että pääsee samaan vaa'ankieli asemaan myös seuraavassakin Persu-Kok -pohjaisessa hallituksessa. Mitään muuta vaihtoehtoa, kun ei käytännössä tule olemaan.
Selkärankaa löytyy tuosta porukasta yhtä paljon, kuin keitetystä makaronista, jos tuon tempun tekevät.
 

Analyzer

Jäsen
Laitoin minäkin juomaa kylmään. Katsotaan mikä on syy niiden juomiseen.

Periaatepäätös on takuulla Kepun puoluejohdossa jo tehty, että miten tässä tulee käymään. Jos Kepu hallituksen jättää, niin on imagosyistä fiksua pitkittää neuvotteluita, jotta se ei näyttäisi ennakkoon suunnitellulta tempulta.

Kepu ei tule saamaan sellaista voittoa riihestä, joka olisi riittävän merkittävä nostamaan puolueen kannatusta. Kepun puoluetoimisto laskee väärin, jos luulee pelkän julkisuuden ja shown nostavan kannatusta, jos lopputulos jää laihaksi. Pikemminkin päinvastoin.

Taidan kyllä laittaa lisää juomaa kylmään siltä varalta että joudun lukemaan lähiaikoina

A) Saarikon puheita siitä, kuinka Kepu vastuullisena puolueena ei voinut kriisin ollessa päällä kaataa hallitusta. Isänmaan etu vaatii toimintakykyisen hallituksen näinä aikoina

B) Nurmen kirjoittaman jutun, jossa kerrotaan Marinin ylivertaisista neuvottelutaidoista hankalassa paikassa.

C) Vihreiden hehkutusta kaikkien aikojen kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan jatkumisesta ja ekologisen velan takaisinmaksusta.

Tarkemmin ajatellen riittääköhän kotivarastot virvokkeita sittenkään. Täytyykö tästä vielä kauppaan lähteä.
 

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kepu on tässä sotkussa menettänyt lopullisesti kasvonsa. Tupa-illoissa ollaan tajuttu, että uusissa vaaleisssa 10%:n kannatus voi olla täyttä realismia.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarkemmin ajatellen riittääköhän kotivarastot virvokkeita sittenkään. Täytyykö tästä vielä kauppaan lähteä.
Suosittelen kyllä vahvasti aloittamaan huolellisen ”suojakännäämisen” per heti, voi olla huomisesta alkaen pitkä putki edessä, jos pitää listaamiesi asioiden takia dokata.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ehkä Kepulla onkin ehtona tällä kertaa, että Antti Rinteen pitää palata pääministeriksi, jotta hallitustyö voi jatkua.

Sinällään nythän on sauma, että Sanna vapautuisi SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

edit: Pitäisi luoda seurantaketju tilanteelle.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kokoomus voisi järjestää vaikka ennenaikaiset pj-vaalit, jotka sattuvat juuri samaan ajankohtaan tuon tukipaketti-äänestyksen kanssa. Kaikki kansanedustajat poissa.
Tämä kaveri on taas pihalla kuin lumiukko. Kokoomus ilmoitti juuri että tulevat äänestämään tyhjää paketin kanssa. Well played. Tosin nyt ei uutta PJ:tä saatu samaan rahaan.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä hallituskriisi on samaa jäpinää kuin koronauutisointikin: tilanne on vakava ja veitsenterällä mutta mitään romahdusta ei kuitenkaan tapahdu.
 

Analyzer

Jäsen
Monenko edustajan täytyy tehdä Kokoomuksesta ja Keskustasta ”Rydmanit”, että elvytyspaketti kaatuisi?

Luulisi, että Kepun Hoskonen ainakin äänestää vastaan Rydmanin lisäksi.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
En tiedä löytääkö Kantor, mutta jos asiaa ajatellaan esimerkiksi kolmen viimeisen hallituksen näkökulmasta trendi on selkeä. vuonna 2024 aletaan tekemään?

Eiköhän se valitus ole vähintään samaa tasoa kuin SSS-miesten hallituksen aloittaessa. Eli loputonta ja pitkälti korvia särkevää ja ei erityisen mieltäylentävää kuunneltavaa. En siis näe vetoa välillämme mielekkäänä, mutta kysypä @olkikuukkeli näkemystä asiaan.
Nyt menee mutkat suoriksi niin, että heilahtaa, jos kuvittelet minun tarkoittavan löperöllä talouspolitiikalla pelkästään lainanottamista. Kyllä historiasta löytyy myös hetkiä, jolloin Suomi ei olisi selvinnyt ilman lainarahaa. Esimerkiksi 90-luvun alussa kyllä otettiin kaikki mitä saatiin ja enemmänkin oltaisiin tarvittu, mutta rahaa ei joko saatu tai korkotaso oli sietämättömän korkea.

Kantorin ensimmäinen väitehän oli, että "vasemmiston ikiliikkuja" löperö talouspolitiikka, jota oikeisto joutuu korjaamaan ja niin edelleen. Tämähän on varmasti datalla osoitettavissa, mikäli todella pitää paikkaansa! Jussi nostaa todisteeksi kolme viimeistä hallituskautta, joista viimeisin on oikeasti demari-/vasemmistovetoinen ja ollut vallassa 2 vuotta. Olipa noista vuosista mitä mieltä tahansa, niin eihän tuossa mitään tule todistetuksi.

Ylipäätään koko keskustelu joistain Suomen velan promilleista on saanut mittasuhteet, jotka ylittävät kepun teatterin todelliset tarkoitusperät. Koko asetelma on suorastaan naurettava, rahaa menneisyyteen kahmalokäsin syytävä keskusta "Suomen talouden pelastajana", vaikka lienee pääsyyllinen Suomen stagnaatioon jos globaaleja megatrendejä ja Suomen sopeutumista niihin viime vuosikymmenten aikana tarkastellaan. Ja kokoomus haaveilee hallitusyhteistyötä Jussi "Kielletään työperäinen maahanmuutto ja tuetaan suomalaista turveteollisuutta" Halla-ahon kanssa. Onnea matkaan.

Talouden paradigmat ovat menossa uusiksi tavalla, jossa VM:n kymmenien vuosien velkakehitysarviot ovat suunnilleen yhtä hyödyllisiä kuin THL:n koronatartunta-arviot. Koko EU-alue velkaantuu massiivisesti talouspoliittisten keinojen (monetarismi) lässähdettyä viime vuosikymmenellä tavalla, joka tekee tulevaisuuden ennustamisesta poikkeuksellisen vaikeaa (eikä se ole kovin onnistunutta ollut vakaammassakaan tilanteessa). Siksi Marinin hallituksesta märiseminen on kärpäsestä härkäsen tekemistä.

Itseäni kiinnostaa lähinnä Suomen suhde EU:n kokonaiskehitykseen - näivettyykö Suomi pois vai pysyykö muiden mukana siihen asti, että uudet pelisäännöt (vihreä talous yms.) laaditaan. Ja tämän suhteen Suomessa kenelläkään ei näytä olevan mielenkiintoisia visioita vaan hirttäydytään pikkuasioista nillittämiseen ja liioitteluun, juustohöyläleikkailuun ja typeriin menolisäyksiin. Muistaakseni surkeimmat katastrofiskenaariot ennustivat Suomen konkurssia jo tänä vuonna SDP:n voitettua vaalit. Moni taisi muuttaa Ruotsiin. Mutta katsotaan nyt. Näyttää joka tapauksessa siltä, että Suomi ei progressiivista politiikkaa kykene millään realistisella hallituskokoonpanolla tekemään. Näen yhä enemmän ja enemmän houkuttelevana sen @mjr :n ehdottaman Osmo Soininvaaran diktatuurin, vaikkapa seuraavan neljän vuoden ajan.

Jos keskusta todella kaataa hallituksen - mitä pidän täysin mahdollisena - on uuden hallituksen luominen lähes tekemätön paikka ja uudet vaalit häämöttävät. Ja ei siinä, ihan mielenkiintoistahan se olisi nähdä Halla-ahon nieleskelevän pääministerinä ja odotella kauden gallup-tuloksia. Kokoomus saattaisi olla tuon kauden suurin voittaja lopulta.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Monenko edustajan täytyy tehdä Kokoomuksesta ja Keskustasta ”Rydmanit”, että elvytyspaketti kaatuisi?

Luulisi, että Kepun Hoskonen ainakin äänestää vastaan Rydmanin lisäksi.
Jos kokoomuksen kansanedustajia on 38 ja heistä 37 äänestää tyhjää niin äänestäjiä jää reilu 160. Kun vaatimuksena on kahden kolmasosan enemmistö, niin se tarkoittaa noin 107 ääntä. Hallituksen vahvuus on noin 115 joten pyöreästi kymmenisen.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kun näyttää, että Kepu ei voi tulla selkävoitolla ulos, niin jos hallitus jatkaisi niin SDP sekä Marin saisi varmasti kannatuspiikin, kun on ratkaissut pattitilanteen - olkoon Kepun myönnytyslistalla mitä tahansa. Jotenkin tuntuu siltä, että nyt Kepu on päästänyt tämän liian pitkälle. Riskiliikkeitä pitää toki tehdä, mutta jos bluffi nyt paljastuu, niin se tulee kyllä nilkoille mitä todennäköisemmin.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tärkeintä on se, että Marinit eivät pääsisi kasaamaan modernin historian suurinta katastrofia eli sosialistista sotea.

En tiedä mikä se vaihtoehto on?

Olen niin läheltä nähnyt mitä tarkoittaa kun yksityiselle terveydenhoitolaitokselle annetaan ns. vapaat kädet laskuttaa aka piikki auki. Voi sitä ylilaskutuksen määrää.

Että jos tuohon ralliin lähdetään niin voidaan unohtaa hyvinvointivaltio ja Suomi samasta yhteydestä. Kaikille, joilla on varaa, sairaskulu- ja tapaturmavakuukset ja toive siitä että vakuuksen maksimikorvaus riittää kattamaan aiheutuvat kulut.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jos kokoomuksen kansanedustajia on 38 ja heistä 37 äänestää tyhjää niin äänestäjiä jää reilu 160. Kun vaatimuksena on kahden kolmasosan enemmistö, niin se tarkoittaa noin 107 ääntä. Hallituksen vahvuus on noin 115 joten pyöreästi kymmenisen.
Eiköhän siellä tappion uhatessa myös löydy muutama eu-myönteinen kokoomuslainen ja ehkä jopa kepulainen äänestämään kyllää paketille. Vaikea nähdä, että Suomi tätä hommaa torppaisi ja siihenhän Kokoomuskin selkeästi pyrkii.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En tiedä mikä se vaihtoehto on?

Kokoomus lykännee maakuntamallin seuraksi (mikä tietysti on Keskustan hinta uudellekin hallitukselle) taas pro-business -ajatteluaan, että läänitetään varmoja tuloja suurille terveysfirmoille (joita kaverit ovatkin paljolti johtamassa). Päästään takaisin Sipilän himmeliin, mikä sitten lienee jokin pelastus tältä nykyisen hallituksen, oliko se nyt sotakommunistiselta vaihtoehdolta, jossa ei oltu karsittu Keskustan hulluuksia, mutta sentään osa Kokoomuksen hulluuksista ja lisätty muutama SDP:n hulluus tilalle. Nyt näistä jälkimmäisistä sitten luovuttaisiin, mikä siis joidenkin mielestä pelastaisi maan Leniniltä ja Pol Potilta.

Huokaus. Osmo, rupea diktaattoriksi, please!
 
Viimeksi muokattu:

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Eiköhän siellä tappion uhatessa myös löydy muutama eu-myönteinen kokoomuslainen ja ehkä jopa kepulainen äänestämään kyllää paketille. Vaikea nähdä, että Suomi tätä hommaa torppaisi ja siihenhän Kokoomuskin selkeästi pyrkii.
Kookoomus ilmoitti että pallo on hallituksella. Hallituspuolueiden jäsenten äänestäessä yhtenäisesti jaa ei ongelmaa ole. Jos rivit rakoilevat niin sitten ongelma on itse aiheutettu.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En tiedä mikä se vaihtoehto on?

Miksi asiantuntijoiden malli ei käy? Noin viisi sotealuetta ja pohjaksi vihreiden, demarien, vassarien ja kokoomuslaisten kaupunkijohtajien asiantuntijamalleihin perustuva näkemys muusta toteuttamisesta.

Tuossahan se vaihtoehto on, ja mm. Vapaavuori on sen pariin kertaan osaltaan piirtänyt. Ensin Sipilän hallituksen esitystä vastaan, ja nyt vielä karmivampaa Marinin hallituksen esitystä vastaan.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Tilanne kun on tämä niin palaa taas mieleen kysymys miksi? Oi miksi? Miksi Kepu mahdollistit tämän hallituksen? No tietenkin maakuntahimmelin vuoksi. Yksi perkeleen maakuntamalli oli syynä että saattiin Vihreät sisä- ja ulkoministerit sekä Krista , Tuula ja Sanna.
Ei tämä perkeleen rampa ankka saa edes hallitustaan nurin.
Vitullinen show ja lopulta maksetaan lisää veroja siitä tästä ja tuosta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kookoomus ilmoitti että pallo on hallituksella. Hallituspuolueiden jäsenten äänestäessä yhtenäisesti jaa ei ongelmaa ole. Jos rivit rakoilevat niin sitten ongelma on itse aiheutettu.
Siis, kenen itse aiheutettu? Kokoomus ei tule päästämään tätä pakettia kaatumaan - jos näyttäisi siltä, ettei hallituksella ole tarpeeksi ääniä niin Kokoomuksesta "spontaanisti" lipeäisi riittävä määrä kannattajia esityksen taakse.

Reaalimaailmassa Kokoomus olisi hallituksessa ollessaan neuvotellut jotakuinkin samantyyppisen paketin, Keskustan painoarvosta riippuisi, että olisiko siellä ollut juuri niin paljon maaseututukia neuvottelu"voittoina", mutta anyway. Oppositiossa Kokoomus sitten säikähti PS:n nousua ja oli olevinaan kriittinen paketille, koska piti sen läpimenoa varmana. Tämä ei ole mihinkään muuttunut. Jos Kokoomus oikeasti haluaisi kaataa paketin niin siihenhän se pystyisi. Ei vaan halua. (Ja ihan oikeassa tässä onkin.)
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: erku

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näen yhä enemmän ja enemmän houkuttelevana sen @mjr :n ehdottaman Osmo Soininvaaran diktatuurin, vaikkapa seuraavan neljän vuoden ajan.

Osmo Soininvaara puhui tänään mm. seuraavista asioista telkkarissa:

  • talouden ylikuumenemisen vaarasta ja siitä, kuinka meille syntyi kova inflaatio 2007-2008 ja kärsimme siitä kymmenen vuotta "kun Suomi oli ylihinnoiteltu".
  • valtiovarainministeriön puuttumisesta neuvotteluista ja heitti, että "ehkä ne [neuvottelut] siksi pitkittyy kun ihmiset riitelee faktoista kun ne faktat vois olla läsnäkin"
  • "sosialidemokraateista on tullut aivan olennaisesti ideologisempi puolue ja he ovat menneet perinteisessä mielessä paljon enemmän vasemmalle kuin aikaisemmin"
  • työmarkkinoilla suurimmat huolet, työmarkkinakäytännöt poistavat perustyötä jota "kuka tahansa pystyy tekemään" ja jota on meillä vähemmän kuin muualla
yms. Kaikkiaan hyvää settiä oli. En sitten tiedä miten tämä istuu nimimerkin @mjr inflaationäkemyksiin ja kansallisradikalismi yms. dystopioihin. No, ilman piikittelyä olisi mielenkiintoista kuulla hänen ja sinun @olkikuukkeli ajatukset, sillä minulle ainakin Ode sopisi paremmin kuin hyvin ja voidaan puolestani hyvin näillä puheilla laittaa seuraavat neljä vuotta hänelle!

Valitettavasti Oden aika taitaa olla mennyt. Realistisimpana toivona näen Elina Valtosen jota samassa puolueessa tukee Soininvaaran vanha tuttu Vartiainen. Vielä kun vihreät saisi soininvaaralaisuuden nousuun vaikka sitten Vartian paluun avulla. Soininvaarasta taloudellinen neuvonantaja Ohisalolle, demarit takaisin oikealle (heh) paikalleen ideologisella kartalla ja Lepom...siis Valtonen kokoomuksen johtoon, niin ehkä tästä hyvä tulee pitkän itkun jälkeen.

 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Iiro Viinasta mukaellen : "Jos joku kuvittelee, että Sotessa olisi kysymys sosiaali- ja terveyspalveluista ihmisille, erehtyy ja erehtyy pahasti"
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Siis, kenen itse aiheutettu? Kokoomus ei tule päästämään tätä pakettia kaatumaan - jos näyttäisi siltä, ettei hallituksella ole tarpeeksi ääniä niin Kokoomuksesta "spontaanisti" lipeäisi riittävä määrä kannattajia esityksen taakse.

Reaalimaailmassa Kokoomus olisi hallituksessa ollessaan neuvotellut jotakuinkin samantyyppisen paketin, Keskustan painoarvosta riippuisi, että olisiko siellä ollut juuri niin paljon maaseututukia neuvottelu"voittoina", mutta anyway. Oppositiossa Kokoomus sitten säikähti PS:n nousua ja oli olevinaan kriittinen paketille, koska piti sen läpimenoa varmana. Tämä ei ole mihinkään muuttunut. Jos Kokoomus oikeasti haluaisi kaataa paketin niin siihenhän se pystyisi. Ei vaan halua. (Ja ihan oikeassa tässä onkin.)
Hallituksen. Jos eivät kykene äänestämään oman neuvottelutuloksensa puolesta. Nythän riittää että kaikki hallituspuolueiden jäsenet äänestävät hyväksymisen puolesta. Jos siihen eivät pysty niin ketä muuta tässä pitäisi osoitella? Eikö tämä nyt ole ihan no brainer hallitukselle?

Ja eihän kokoomus tosiaan halua kaataa pakettia. Ei se mikään salaisuus tai rivien välistä tulkittava asia edes ole. Itsehän sen kertoivat jotenkin etteivät halua olla sysäämässä euroaluetta syvempään kriisiin kaatamalla tukipakettia äänestyksessä. Eivät äänestä puolesta koska kokevat ettei opposition ehdotuksia tähän pakettiin liittyen käsitelty lainkaan ja ovat tyytymättömiä osaan tukipaketista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös