Mainos

Sanna Marinin hallitus

  • 2 677 279
  • 21 453

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eikö asiakasmääriä säädellä jo nykyisin? Pitää olla esim. tuolit jokaiselle asiakkaalle.

Omien havaintojen mukaan tuo on kuitenkin suht näennäistä, eikä valvonta ole helppoa. Aika normaalisti ihmiset ovat pitkin kesää istuskelleet kuppiloissa.

Kyllä, asiakasmäärien säätely on voimassa nykyisinkin. Silti sama määrä ihmisiä voitaisiin ottaa lounasaikaan syömään kuin ennenkin (jota käsittelin tuossa ylempänä).
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En missään nimessä vähättele ravintolojen ahdinkoa (kun vielä ystäväpiirissä alan ihmisiä on), mutta eikö toisaalta tuolla toimialalla tule aina paljon lopettamisia, kun homma ei lopulta kannatakaan?

Tulee tietysti ja ehkä normaalia enemmän.

Jos konkursseja tulee paljon niin kerrannaisvaikutukset on valitettavasti melko suuret, pahoin pelkään näiden kaikkien osuvan eniten pienyrittäjien kontolle.

Toivottavasti lievennyksiä tehdään myös mahdollisuuksien mukaan ja sitä alueellista harkintaa toivoisin kovasti. Hivenen tuntuu hassulta jos vaikka Vaasassa on kovasti tartuntoja mutta Vetelissä yksi kuussa ja samoilla rajoituksilla mennään. Näin esimerkkinä vain nuo kylät.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Muutenkin hallituksen toimet koronaa vastaan ovat olleet ihan kohtuullisen hyviä ja hyvin ajoitettuja. Veikkaanpa, että esimerkiksi perskeko olisi toiminut ihan samalla tavalla, ja vasemmistopuolueet olisivat sitten mölisseet oppositiossa kaljajuottoloiden puolesta.

Marinin hallitus on onnistunut koronatoimissaan terveyden osalta niin hyvin, että oppositiolla ei ole oikein mitään, mihin voisi iskeä. Parannettavaa on aina, ja ehkä suurimmat virheet ovat tapahtuneet STM:n vaikutuksella tai päätöksellä. Kuten tehtävien siirrot (HVK).

Toki elvytystoimet olisi varmasti oikeistohallitus kohdistanut eri tavalla kuin Marinin hallitus.

Arvonlisäveron tilapäinen alennus ja vähintään muodollinen ansiotuloverotuksen pieni alennus olisivat listalla. Samoin kotitalousvähennyksen korottaminen. Marinin hallitus ei ole näistä kiinnostunut, päinvastoin. Kotitalousvähennystä supistettiin jo ennen koronaa. Muissa elvytystoimissa mielestäni aika samalla tavalla olisi menty, jos Suomessa olisi oikeistohallitus.

Oppositiossa on ilman muuta erilainen arvio siitä mitä he tekisivät. Mutta se on opposition arvio. Hallituksessa nykyinen opopsitio ei arvatakseni toimisi juurikaan eri tavalla pl. luettelemani toimet.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Se mikä tässä menee vituilleen on nuo myös lounasravintoloita koskevat asiakasmäärärajoitukset.
Joku sanoi, että lain mukaan ravintoloita ei voida laittaa eriarvoiseen asemaan. Jos näin, niin eikö tästä(kin) olisi voinut tehdä lakumuutoksen jonka valmistelut olisi aloitettu jo kesällä?
Lounasravintolat ovat tässä kuviossa se osapuoli, joka joutuu kärsimään ilman omaa syytä.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Eikö asiakasmääriä säädellä jo nykyisin? Pitää olla esim. tuolit jokaiselle asiakkaalle.

Eikös tämä ollut se vanha rajoitus? Nyt voimaan tulleen rajoituksen mukaan sisään saa ottaa vain puolet asiakasmäärästä. Tämä siis kiihtymisvaiheen kunnissa.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se on jännää kun hallituksen edustaja sanoo, että laki ei tunne näitä eri ravintoloita, vaan pakko on olla samassa nipussa kaikki.

Tämä vielä eduskunnassa. Mitenköhän sitä lakia saisi muutettua. Jos kiuru vaikka kysyisi joltain asiaa tuntevalta. Tarjoaisi kampaviinerin. Varsinkin, kun tässä on ollut puoli vuotta aikaa tätäkin säätää, niin hallituksen kyvyttömyys johtaa maata kriisissä on kriisitasolla.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Sanna Marin poseeraus "korumallina" Trendi-lehdessä (IS)

Ei ihan yhtä noloa kuin Jutan verkkosukat, mutta tähänkö ollaan tultu, että pääminsteri huoraa ulkonäkönsä kanssa jotta suosio säilyisi. Kiva, että jostakin koruista pitää huolta. Mitäs tehtaista sun muista...
Kyllähän joku peräkylän poika sitä äänestää ihan vaan tuon kuvan perusteella, kun on niin sexy.
Nyt joku vainutoimittaja selvittämään onko saanut korun lahjuksena.
 
Morgoth

Jäsen
Kyllähän joku peräkylän poika sitä äänestää ihan vaan tuon kuvan perusteella, kun on niin sexy. Nyt joku vainutoimittaja selvittämään onko saanut korun lahjuksena.

Nii-in, taitaa kauneus sokaista aika monet ja sujuva esiintyminen. Kevät '20 korona-infot never forget...

Onko siellä demareilla joku sama pervosetämies suunnitelemassa näitä rinnat näkyviin ja verkkosukat jalkaan juttuja? Seuraavaksi Halosen alastonkalenteri niin kansa varmaan olisi valmis äänestämään uudestaan pressaksi mikäli olisi mahdollista.

Sannalta vain kuvia jakoon useammin niin peräkammarin pojilla käsi käy ja edes jotain hupia elämässä, kun juuri mitään muuta ei olekaan tarjolla.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Se mikä tässä menee vituilleen on nuo myös lounasravintoloita koskevat asiakasmäärärajoitukset.
Joku sanoi, että lain mukaan ravintoloita ei voida laittaa eriarvoiseen asemaan. Jos näin, niin eikö tästä(kin) olisi voinut tehdä lakumuutoksen jonka valmistelut olisi aloitettu jo kesällä?
Lounasravintolat ovat tässä kuviossa se osapuoli, joka joutuu kärsimään ilman omaa syytä.

Mites tuo muuten oikein koskee jotain lounasravintoloita? Ei kait niissä mitään anniskelua ole? Kun kerran hallitus tuota anniskelua vaan pystyy, omien sanojensa mukaan, säätämään. Vai ollaanko siellä taas ihan pikkaisen haluttu mikromanageerata ja lähdetty "ohjeistamaan". Ainakaan ei näillä AVIen alkoholitarkastajilla pitäisi olla asiaa ravintoloihin, joissa ei anniskelua ole.

Että silleen...
 
Asiakasmäärärajoitukset koskevat kaikkia ravintoloita, oli siellä anniskelua tai ei.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Se mikä tässä menee vituilleen on nuo myös lounasravintoloita koskevat asiakasmäärärajoitukset.
Joku sanoi, että lain mukaan ravintoloita ei voida laittaa eriarvoiseen asemaan. Jos näin, niin eikö tästä(kin) olisi voinut tehdä lakumuutoksen jonka valmistelut olisi aloitettu jo kesällä?
Lounasravintolat ovat tässä kuviossa se osapuoli, joka joutuu kärsimään ilman omaa syytä.

Syyllisiä ei mielestäni kannata hakea eikä jonkun ravintolatyypin syyttämyyttä vannoa. Tilanne olisi eri, jos puhuttaisiin kuukausista. Nyt rajoitukset ovat voimassa tarvittavan ajan, enimmillään lokakuun loppuun ilman uutta tarkastelua.

Tuon rajoituksen aikana tulisi paitsi seurata sen toimivuutta, myös pohtia, miten lounasravintoloita ja alueen työnantajia ohjeistetaan porrastamaan lounasajat, jos kaikki pitää valmiiksi antaa. Duunipaikassa jokainen osaa porrastaa sekä lomat että ruokailun, joten nyt vähän yhteistyötä alueella.

Ruoka-annosten tilaaminen lounaaksi netistä/puhelimella ja toimitus työpaikalle on jatkossa kasvava bisnes. Uusia työpaikkoja alalla voi siis tulla samaan aikaan kun entisiä häviää. Maran mukaan joka tapauksessa korona vaikuttaa alaan negatiivisesti, rajoitukset kiihdyttävät konkursseja, ravintoloiden lopettamisia ja lisäksi työntekijöiden asema heikkenee.

Totta se on, mutta ei silti tarvitse seistä tumput suorana, vaan hyödyntää uusi tilanne.
 
Ehkä ne SDP:n lupaamat vappusataset ja muut unelmat löytyy arvan kautta. Raaputetaan Suomi nousuun!
Olennainen kysymys tässäkin asiassa on, miksi Suomessa tilanne on sellainen, että vappusataslupauksilla ratsastetaan vaalivoittoon? Miksi moni eläkeläinen on tilanteessa, jossa tuollaisella on mitään merkitystä? Miksi eläkeläiselle ei ole matkan varrella kertynyt tuntuvia säästöjä tai varallisuutta?
Koska systeemi on vienyt niin ison siivun, että moni ihminen on saatu riippuvuussuhteeseen systeemistä. Tämän purkaminen on useimpien etu ja sen toivoisi olevan kaikkien yksilönvapauksia kannattavien päämäärä.
 
msg

Jäsen
Kyllä. Jos ravintola-ala olisi halunnut asiaan vaikuttaa, olisi se kirjoittanut asiallisemmin ja vähemmän raflaavasti.
Etujärjestön Timo Lapin asiallisesti esitetyt näkökulmat toki on otettu hyvin huomioon koko ajan vai onko sittenkään?
Kun hallituskin pääministerin johdolla on liittynyt käymään keskustelua raflaavasti median kautta niin kai pitää samoilla säännöillä muidenkin pelata?
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Pääministerin ja Kiurun viestintä on toki kyllä myös raflaavaa. Ei voi olla eri mieltä siitä. Hallituksen pitää kuitenkin tehdä jonkinlaisia rajoitustoimenpiteitä ja ravintola-alan rajoitusten on katsottu olevan hyötyhaitta-suhteessa järkevimpiä. En mä itsekään keksi muuta. Tai no olisin kieltänyt buffet-pöydät, mutta en olisi rajoittanut asiakasmääriä kello 11:00 - 14:00.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ruoka-annosten tilaaminen lounaaksi netistä/puhelimella ja toimitus työpaikalle on jatkossa kasvava bisnes. Uusia työpaikkoja alalla voi siis tulla samaan aikaan kun entisiä häviää. Maran mukaan joka tapauksessa korona vaikuttaa alaan negatiivisesti, rajoitukset kiihdyttävät konkursseja, ravintoloiden lopettamisia ja lisäksi työntekijöiden asema heikkenee.
Ainakaan täälläpäin tuota ei kauheasti ole näkynyt, ellei sitten poskettomia kuljetushintoja lasketa. Kukaan ei kaveripiiristäni tuota kotiinkuljetusta hyödyntänyt.

Myöskin aika vähän keväällä ravintolat uudistivat annoksiaan, kun tuli silloin useammin haettua iltaisin ja viikonloppuisin kotiin ruokaa. Pääasiallisena tarkoituksena tukea ravintoloita. Mutta suurin osa annoksista on kuitenkin sellaisia jotka pitäisi syödä heti paikan päällä. 25e pihvi (naudan ulkofilee), 10min ajomatka (n. 5km ravintolasta kotiin) ja pihvi on hieman haalea, maustevoi sulanut perunamuussin sekaan tai jos on ottanut lohkoilla/ranskalaisilla, niin perunat ovat sellaiset haaleat, nahkeat lötköt. Sama monessa muussa ruuassa ja ruokapaikassa. Jotain wingsejä ja pitsoja yms ei sitten taas kauheasti tee mieli hakea, vaikka ne paremmin tuota kuljetusta kestäisivät.

Nuo kinukkiravintoloiden annokset sitten taas kestivät paremmin tuota kuljetusta ja hintakin oli yleensä halvempi. Terveellisyys toki niin ja näin. Mutta ihan joku kunnollinen makaronilaatikko, lasagne ja erilaiset kiusaukset yms kestävät kuljetusta hyvin, mutta aika harvaan paikkaan sellaisia tuli tarjolle. Toki ei niillä pihvien ja muiden katteisiin päästä, varsinkin kun jos noissa ravintola rupeaa lihassa pihtailemaan, niin kyllä se äkkiä näkyy asiakasmäärissä.

Jossain lehdessä mainostettiin niitä "pantillisia" lämpörasioita, mutta eipä niitä lounaalla näkynyt. Jotain näin myynnissä ravintoloissa, mutta arvatenkin sopivat vain tietyn paikan lounasrasioiden ympärille. Joku alueen ravintoloiden yhteinen lämpörasia olisi kova, vaikka 10e panttia vastaan saisi hakea ja kävisi useammassa paikassa. Vituttaahan se lounaallakin kun pääset lounasrasian kanssa työpaikalle ja sellaista viileää ruokaa rupeat mussuttamaan. Paikan päällä "suoraan pannulta" ruoka olisi erittäin hyvää, nyt viileänä sitten häviää Atrian eineksille.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Marin käy sellaista metakeskustelua aika paljon. Kuutelin hieman välikysymyskeskustelua, oliko keskiviikkona, niin ei hän vastannut kysymyksiin, vaan kommentoi niitä. Muutenkin matkan varrella tommosta ihme kitinää, että nyt ei ole aika arvostella ja mitä tekin teitte silloin jne. jne. Toki poliitikoille tavallista, mutta silmiinpistävää tässä hallituksessa ja varsinkin Marinin toimesta. Pakkohan se jotain on sanoa kun kompetenssipuolella liiraa.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän joku peräkylän poika sitä äänestää ihan vaan tuon kuvan perusteella, kun on niin sexy.
Nyt joku vainutoimittaja selvittämään onko saanut korun lahjuksena.
Ja helmenä kommentti tekstissä: "Haluan, että keskitytään asioihin, ei siihen, miltä näytän, Sanna Marin sanoo lehdessä ". Tämä kuvan vieressä, missä decolte on ns. antava.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Syyllisiä ei mielestäni kannata hakea eikä jonkun ravintolatyypin syyttämyyttä vannoa. Tilanne olisi eri, jos puhuttaisiin kuukausista. Nyt rajoitukset ovat voimassa tarvittavan ajan, enimmillään lokakuun loppuun ilman uutta tarkastelua.

Tuon rajoituksen aikana tulisi paitsi seurata sen toimivuutta, myös pohtia, miten lounasravintoloita ja alueen työnantajia ohjeistetaan porrastamaan lounasajat, jos kaikki pitää valmiiksi antaa. Duunipaikassa jokainen osaa porrastaa sekä lomat että ruokailun, joten nyt vähän yhteistyötä alueella.

Ruoka-annosten tilaaminen lounaaksi netistä/puhelimella ja toimitus työpaikalle on jatkossa kasvava bisnes. Uusia työpaikkoja alalla voi siis tulla samaan aikaan kun entisiä häviää. Maran mukaan joka tapauksessa korona vaikuttaa alaan negatiivisesti, rajoitukset kiihdyttävät konkursseja, ravintoloiden lopettamisia ja lisäksi työntekijöiden asema heikkenee.

Totta se on, mutta ei silti tarvitse seistä tumput suorana, vaan hyödyntää uusi tilanne.
Sitä vaan, että puolisoni pyörittää lounasravintolaa ja asia ei todellakaan ole noin yksinkertainen kuin annat ymmärtää. Tiivistettynä enemmän duunia, mutta vähemmän myyntiä.
Ja mikä tuossa on pointti, että rajoitukset poistuvat lokakuun lopulla? Silloin marraskuun lopulla ollaan taas samassa tilanteessa, jos yökerhojen rajoitukset puretaan ja ravintoloita ei saa laittaa eri arvoiseen asemaan. Unohdat sen nyt, että tuo bisnes on jo ennestään isoissa vaikeuksissa etätyön ja peloittelun johdosta tai sitten otetaan vaan ne eväät mukaan töihin, kun ne voi syödä koska vaan ilman mitään porrastuksia.

Jokainenhan on näppäimistön takana kaikkien alojen asiantuntija - omasta mielestä.
Lounasravintola-bisnes on erittäin kilpailtua ja matalakatteista, joka perustuu voluumiin kävijämäärissä. Voi sanoa, että sitä samaa ruokaa myydään lounasaikaan kympillä, mistä voi illalla ottaa 15-20€.
 
El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Jokainenhan on näppäimistön takana kaikkien alojen asiantuntija - omasta mielestä.
No jaa. Omassa elämässään kun on kiivennyt riittävän montaa kertaa "typeryyden vuorelle", niin ei niin luulottele olevansa kaikkien alojen asiantuntija, vaikka olisikin jonkin verran omasta mielestään asioihin perehtynyt...
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ainakaan täälläpäin tuota ei kauheasti ole näkynyt, ellei sitten poskettomia kuljetushintoja lasketa. Kukaan ei kaveripiiristäni tuota kotiinkuljetusta hyödyntänyt.

Eihän se kaikkialle varmaan sovikaan. Monet työnantajat ovat kuitenkin muilla aloilla törmänneet seinään, ja muuttaneet sen jälkeen toimintaansa. Mutta sen myönnän, että lounaiden kanssa voi olla vaikeampi toimia näin.

Sitä vaan, että puolisoni pyörittää lounasravintolaa ja asia ei todellakaan ole noin yksinkertainen kuin annat ymmärtää. Tiivistettynä enemmän duunia, mutta vähemmän myyntiä.
Ja mikä tuossa on pointti, että rajoitukset poistuvat lokakuun lopulla? Silloin marraskuun lopulla ollaan taas samassa tilanteessa, jos yökerhojen rajoitukset puretaan ja ravintoloita ei saa laittaa eri arvoiseen asemaan. Unohdat sen nyt, että tuo bisnes on jo ennestään isoissa vaikeuksissa etätyön ja peloittelun johdosta tai sitten otetaan vaan ne eväät mukaan töihin, kun ne voi syödä koska vaan ilman mitään porrastuksia.

En minä hallituksen pointista tiedä rajoitusten keston osalta max lokakuun loppuun asti. Kuvittelen, että katsovat, onko millainen vaikutus rajoituksilla sekä tartuntoihin, että ravintoloiden toimintaan. Mutta en henkilökohtaisesti näe ylivaikeana mainitsemani 200 henkilön lounastamista aiemman, kuvitteellisen ajan 11:30 - 13:00 sijasta kuvitteellisena aikana 11:00 - 14:00.

Jokainenhan on näppäimistön takana kaikkien alojen asiantuntija - omasta mielestä.
Lounasravintola-bisnes on erittäin kilpailtua ja matalakatteista, joka perustuu voluumiin kävijämäärissä. Voi sanoa, että sitä samaa ruokaa myydään lounasaikaan kympillä, mistä voi illalla ottaa 15-20€.

Totta. En silti näe etteikö tuosa tapauksessa vajaan parin lisätunnin aikana kyettäisi samaan määrään kuin aiemminkin. Toinen asia on sitten, pelkäävätkö ihmiset tulla ravintolaan, kun tartunnat ovat kasvussa. Tästä en Marinin hallitusta syyttäisi, jos pelkäävät.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eihän se kaikkialle varmaan sovikaan. Monet työnantajat ovat kuitenkin muilla aloilla törmänneet seinään, ja muuttaneet sen jälkeen toimintaansa. Mutta sen myönnän, että lounaiden kanssa voi olla vaikeampi toimia näin.
Koitin kyllä olla kanssasi samaa mieltä ja tuoda ilmi että monessa firmassa, eri toimialoilla otettiin kauhea hyppy jonnekkin suuntaan. Miksi mm. etätyön lisääntymisen haluaakin laskea. Mutta lounasfirmoissa tuota ei tapahtunut, vaan ala jäi polkemaan paikalleen, ainakin täälläpäin. Koitappa tilata ruokaa jos puhelinlinja on kokoajan tukossa ja sähköposteja ei lueta.

Ja sitten vaikka tuo kuljetus, erilaiset ruuat kestävät tuota kuljetusta ja odottamista eri tavalla, mutta eipä tuota kauheasti näkynyt lounasravintoloissa. Ihan samat ruuat kuin aina ennenkin. Eikä illallisajan ruokalistatkaan kauheasti muuttuneet. Sitten lyötiin ravintoloita väliaikaisesti kiinni kun ei asiakkaita käynyt. Onko se nyt niin suuri ihme että esim 35e yhdestä annoksesta, joka ei kauhean hyvältä enää maistu kun pääset kotiin, ei ihmisiä houkutellut hakemaan ruokaa? Tuota toin jo keväällä ilmi.

Vähän sama on toki noiden juottoloiden suhteen, ainakin joskus ennenmuinoin sinne mentiin vasta yöllä, koska kellään ei ollut rahaa vetää koko kännejä siellä. Eli en tiedä onko aukioloaikojen rajoittaminen ongelma sen takia että ihmiset tulevat silloin vasta baariin vai voiko tuo ihmisten saapuminen baariin jopa aikaistua tämän seurauksena? Jos tällä hetkellä 00.00-03.00 on tuottoisimmat tunnit, niin voisiko tulevaisuudessa olla 21.00-00.00 tuottoisimmat tunnit?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Koitin kyllä olla kanssasi samaa mieltä ja tuoda ilmi että monessa firmassa, eri toimialoilla otettiin kauhea hyppy jonnekkin suuntaan. Miksi mm. etätyön lisääntymisen haluaakin laskea. Mutta lounasfirmoissa tuota ei tapahtunut, vaan ala jäi polkemaan paikalleen, ainakin täälläpäin. Koitappa tilata ruokaa jos puhelinlinja on kokoajan tukossa ja sähköposteja ei lueta.

Kyllä, mutta myönnän itse, että en tunne lounasfirmojen katteita ja sopimuksia kuin tavallisena kuluttajana. Lounashinta asiakkaalle on varmasti kilpailtu esimerkiksi Helsingin keskustassa hyvin alas. Kokemukseni mukaan keskustasta saa silti parempaa ruokaa kuin sen ulkopuolelta lounasaikaan kalliimmalla hinnalla. Ainakin meillä (ei ravintola) keskustan tilat olivat kalliimmat kuin keskustan ulkopuolella, joten keskustan lounaspaikoilla ei kovin paljon joustoa ole.

Jos saisin päättää, lounasravintoloilla oli ainakin osin eri säännöt ja jos se olisi laista kiinni, tekisin uuden lain. Ei tämäkään olisi vaikeaa. Siihen päälle yhteistyö alueiden työnantajien kanssa paremmasta porrastuksesta ja valtiolta ruuan alv (muistaakseni 14 %) alemmaksi toistaiseksi vaikka 4 % eli alennus 10 prosenttiyksikköä, niin homma toimisi.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllä, asiakasmäärien säätely on voimassa nykyisinkin. Silti sama määrä ihmisiä voitaisiin ottaa lounasaikaan syömään kuin ennenkin (jota käsittelin tuossa ylempänä).
Minun on vaikea ymmärtää lounaspaikkojen ongelmaa. Sen saman ruoan voi tuupata sinne styroksirasiaan käytännössä ilman sen suurempia vaivoja. Tässä haisee minulle täysin tekemällä tehty ongelma jos lounasraflat Koronaan kaatuu, koska silloin ne on kyllä omalla surkeudellaan sen aiheuttaneet.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minun on vaikea ymmärtää lounaspaikkojen ongelmaa. Sen saman ruoan voi tuupata sinne styroksirasiaan käytännössä ilman sen suurempia vaivoja. Tässä haisee minulle täysin tekemällä tehty ongelma jos lounasraflat Koronaan kaatuu, koska silloin ne on kyllä omalla surkeudellaan sen aiheuttaneet.

Luulisin, että etätyö on syönyt lounaspaikkoja. Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan yli miljoona suomalaista on siirtynyt etätöihin koronavirustilanteen vuoksi (YLE Uutiset 5.4.2020). Osa palasi heinä-elokuukassa ainakin hetkeksi aikaa työpaikalle, ja nyt taas jatketaan etänä. Vaikea sanoa, mennäänkö samalla määrällä kuin keväällä, mutta jos vaikka 600 000 on taas etänä, menetys lounaspaikoille on tuntuva.

Valtio voisi tulla vastaan ja helpottaa kysyntää pudottamalla ruuan alv:ta ja ylipäätään alv:ta. Lisäksi tukea alaa muutenkin, mitä on hapuilujen jälkeen kaiketi tehty.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös