Lauantaisen Emma-gaalan punaisella matolla Sanna Marinissa tapahtunut hurja muutos tuli näkyväksi, kirjoittaa toimittaja Anna Hopi.
www.iltalehti.fi
Iltalehdeltä mielenkiintoinen analyysi Marinin julkisuuden hallinnasta.
No onko se Marin demari vai ei?
Onko olemassa jokin yhteinen nimittäjä demariudelle? Taistelu hyvinvointivaltion puolesta, taistelu leikkauksia vastaan, taistelu Ay-liikkeen puolesta, jyrkkä ei valtiontalouden tasapainottamiselle?
Voiko Marin olla demari ja lentää tilaisuudesta toiseen ykkösluokassa tilauslennoilla: omaan yksityiskoneeseen ei sentään liene varaa. Olisiko Marin parempi demari, jos pukeutuisi hiukan luotaantyöntävämmin? Jättäisi ottamatta huomioon sen, miten juuri nyt parhaissa piireissä pukeudutaan.
Pitääkö Marinin vastata hämmentäviin kysymyksiin, jotka selvästikin pyrkivät luomaan ristiriitaa entisen ja nykyisen Marinin välillä? Ennen Marin oli erittäin poliittinen, ristiriitoja herättävä hahmo, nyt hän on epäpoliittinen, ristiriitoja herättävä hahmo.
Kukaan ei ole ennen Marinia tehnyt Suomessa yhtä näyttävää irtiottoa siitä, miten demarin oletetaan elävän. No totta kai, parhaille demareille aukenivat hyvät virat Suomen pankissa ja EU:ssa ym., nauttivat läänityksiään valtionyhtiöissä, mutta heissä säilyi silti demarin leima. Pukeutumisesta alkaen, ainakin punaisen kravatin piti muistuttaa menneestä työväentalojen kasvattina.
Suhde kapitalismiin oli pakko ainakin julkisuudessa pitää asiallisina, ei deittailla, mutta tunnetaan toisemme. Marin on avannut tässäkin mielessä demareille portin täydelliseen transformaatioon: avannut portin demarille sen todellisen minän näyttämiseen. Kuten, nyt poroporvarina, ostaa edes vähän parempi auto.
Muistaakseni Cheek ajaa Rollsilla ja identifioitui vihervasemmistoon pressanvaaleissa. Eiköhän demarikin sellaisella voisi ajaa, jos elämässä on käynyt hyvin. Mutta vaihtaisipa demari edes sen ikäkulun Toyotan isoon mersuun.
Mutta oleminen on näkymistä, näyttäytymistä. Siinä Marin on hyvä, mutta onko hän edelleen demari?
Jospa hän kysyttäessä edelleen raivoaa persuille entiseen tapaan? Jospa hän on a r v o p o h j a l t a a n demari edelleenkin, mikään ei ole tässä mielessä muuttunut. Jos hänelle suoritettaisiin arvotesti, hän edelleenkin killuisi siellä poliittisen kentän vasemmassa nurkassa, yhdessä Lin kanssa. He vain elävät toisella tapaa.
Jospa siellä punaisella matolla asteleva Marin edelleenkin miettii maailman nälkäänäkeviä, on huolissaan rasismista ja ilmastonmuutoksesta? Hotellihuoneessaan lukee alan kirjallisuutta, häntä painavat kaiken maailman ongelmat syvällisesti. Melkein lähtisi maailmanympäripurjehdukselle ilman lisähappea Gretan kanssa. Tai ainakin näyttäytyisi uupuneen Gretan kanssa määränpäässä.
Olisiko Marin neondemari, joka uskoo samoin kuin ennenkin, vaikka hänen tapansa elää on muuttunut täysin? Ja olisiko tämä laajempikin ilmiö, vasemmistolaisuuden ymmärtäminen toisin kuin vielä Koiviston aikaan? Jospa itse vasemmistolaisuus on muuttunut, sen suhde talouteen on muuttunut täysin.
Toki vanhoja urpoja on vielä jäljellä. Mutta voi olla, että vasemmistolainen voi olla kuka hyvänsä, joka kokee jotakin vasemmistolaisuutta itsessään. Siis vaikka jotkut elämänarvot ovat sellaisia, että ne liittyvät arvokartan vasempaan laitaan. Solidaarisuus, ympäristökysymykset, muut eettiset kysymykset.
Olihan aikaisemminkin kateederisosialisteja, oli yläluokan kasvatteja, jotka esiintyivät sosialisteina. Kuten sir Russell esimerkiksi. Heitä ei vain millään tule kuvitelleeksi kollektiiviseen yhteisöön tasavertaisena jäsenenä.
Vasemmistolainen ei miellä välttämättä työn ja pääoman ristiriitaa samoin kuin ennen. Hän ei ehkä osaa pitää kaikkia kapitalisteja riistäjinä. Mutta hän jakaa arvopohjansa niidenkin kanssa, jotka lakkovahtivat pienyrittäjien työpaikan ovella. Vallitsee perheyhtäläisyys: jokin yhdistää hyvin erityyppiset arvot ja ihmiset toisiinsa.
Marinin tie käy ryysyistä rikkauksiin ja hän toteuttaa Marxin unelmaa konkreettisesti. Materiahan oli Marxille se todellisuuden olemus. Jos siis materiaaliset olosuhteet muuttuvat parempaan suuntaan, niin saavutaan ihanneyhteiskuntaan. Marinin tapauksessa yksilö saa nauttia vasemmistolaisuuden salaisesta unelmasta: olla ja omistaa.
Marinista voidaan ehkä todeta: sosialistina oleminen voi olla mitä tahansa ihmiselle mieleen pälkähtää. Vaikkapa ystävällinen hymy thaimaalaisessa nyrkkipajassa 12 t/pv työskentelevälle 12-vuotiaalle tytölle. Täytyyhän ihmiskunnan hyväntekijän tutustua olosuhteisiin maailmalla. Kuten lady Di teki aikanaan.
Näin ollen, on täysin loogista kiertää ympäri maailmaa eri jetset-tilaisuuksissa, kunhan on vasemmistolainen sydämeltään. Olla huolissaan asioista. Marin on vain vapautunut systeemin ahdistavista materiaalisista puitteista omassa elämässään: nyt hän voi toteuttaa itseään täysimääräisesti.
Sitä paitsi, mitä muuta Marin voisi tehdä? Voisiko hän enää palata entiseen muina naisina? Onnistuisiko myös tämä transformaatio? Olisiko tekopyhää nauttia 20 K kuukausipalkkaa ja muita etuja ja elää silti kuin nunna? Pitäisikö hänenkin kätkeä oma olemisensa arkipäiväisiin demarieliitin kulisseihin? Jossa kaiken aikaa takaraivossa kuiskuttaa: "Olen tavallinen ihminen, ihan tavallinen ihminen."
Mieleen tulee Harakan näyttävä ero Nesteen sidosryhmien johtajuudesta, kun hallintoneuvoston palkkiot olivat nousseet liikaa. Tämä on sitä demariutta, johon olemme tottuneet. Nyt täytyy ihan miettiä, eroaisiko Marin jostakin protestina siihen, että jossakin johtokunta saa liikaa taskurahoja.
Jospa ihanteittensa toteuttaminen jälkimodernissa maailmassa vaatii asiallisen palkan. Luontevaa tämäkin: teet maailmaa paremmaksi myös ja ennen kaikkea itsellesi. Kyseessä on reaali-idealistinen kompromissi: Marinin valintaa täydellistää se, että hän voi valita hetken, milloin sanoo jotakin jostakin.
Se Marin, joka puhuu arvovaltaiselle yleisölle mukavuuksia on eri Marin, jonka kommentoi uusinta kevätmuotia alan ihmisille. Näillä maailmoilla ei ole muuta yhdistävää tekijää kuin yksilö itse.