Mainos

Sanna Marin

  • 1 071 418
  • 8 951

Animal

Jäsen
Kansaa kiinnostaa Marin edelleen, koska he luulevat hänen olevan maailmalla isokin julkkis, ja rehellisyyden nimissä menin itsekin vähän mukaan näihin median maalailuihin.
Kieltämättä tässä viime päivinä on ollut koomisiakin piirteitä. Nyt varoitellaan Pariisin muotiviikoille osallistuneita lutikka -ongelmasta, Marinin "limo" oli todennäköisesti joku Über mese ja Losissa tapasi kulahtaneen eilisen tähden, Sharon Stonen, jonka suurin meriitti näyttelijänä oli vilauttaa pillua pehmopornoelokuvassa n. 30-vuotta sitten.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Sanoisin, että media. Marin-ilmiö oli pitkälti median luomus, vaikka Sanna hyppäsi kärryille mukaan poliitikoksi poikkeuksellisen avuliaasti, ja nyt on vaikea päästää "lapsesta" irti. Kansan huomio siirtyy uusiin asioihin, ihmisiin ja ilmiöihin sitä mukaa kun media niitä heille tarjoilee, mutta vielä löytyy paljon toimittajia, joilla oli kehittynyt liian syviä tunteita Mariniin, jotta voisivat siirtyä eteenpäin - varsinkin kun Sannakin haluaa vielä kipeästi pitää kiinni huumeesta nimeltä julkisuus ja sen kautta tarjoilee itseään kaikille joita kiinnostaa hänen päivittäiset puuhastelut.

Kansaa kiinnostaa Marin edelleen, koska he luulevat hänen olevan maailmalla isokin julkkis, ja rehellisyyden nimissä menin itsekin vähän mukaan näihin median maalailuihin. Satuin kysymään fiksuna pitämältäni brittikollegalta mielipidettä Marinin siirtymisestä Tony Blair-instituuttiin, ja kuulin, ettei hänellä ollut mitään hajua kuka Sanna Marin oli, eikä myöskään mitään hajua mikä Tony Blair-instituutti on. Kun kerroin kuka Sanna Marin on, hän kysyi tiedänkö minä kuka on esimerkiksi Sveitsin pääministeri, ja mitä meidän vuosikymmenten takaiset ex-pääministerit puuhaavat? Ja enpä voi väittää tietäväni, vaikka onhan noilla kaikilla tapana siirtyä johonkin parempipalkkaisiin tehtäviin. Tiedän, että Itävallalla on nuorin pääministeri (nimeä en muista), ja tämänkin vain siitä syystä, että se rikkoi uutiskynnyksen Suomessa siitä syystä, että kyseinen titteli oli hetken Sanna Marinilla. Aina välillä kansainvälisiä uutisia seuraamalla tarttuu jonkun pienemmän maan johtajan nimi hetkeksi mieleen, kun käyvät kuvauttamassa itsensä vuorotellen Ukrainassa Zelenskyin kanssa, mutta nopeasti sekin nimi unohtuu, ellei kyseinen maa ole tässä vähän lähempänä, jolloin se osuu hieman Suomi-kuplaan.

Allekirjoitan vahvasti tekstisi. Tässä lienee tälläistä perisuomalaista "mitähän se elefantti minusta oikein ajattelee" -ajattelua. Me tahdomme ajatella, että maailmalla meistä suomalaisista puhuttaisiin ja meitä ajateltaisiin. Ei se vain valitettavasti taida niin olla. Sanna Marinilla on miljoona IG-seuraajaa. Se on maailmalla hyvin vaatimaton määrä. Vertailun vuoksi Cristiano Ronaldolla on yli 600 miljoonaa seuraajaa, Selena Gomezilla 430 miljoonaa, Dwayne Johnsonilla 392 miljoonaa jne. Miljoonilla IG-tileillä on yli miljoona seuraajaa. Sanna Marinista on mahdotonta puhua "globaalina megatähtenä", jollaisena Suomen media häntä pitää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Hexa

Jäsen
Tietysti Marinin pitää takoa nyt kun rauta on kuumaa ja saada ovet auki myös kansainvälisiin seurapiireihin. Tuo voi olla ihan sovittu juttu näkyvyyden kannalta myös Tony Blair -instituutin taholta. Marinin työnkuva voi siis sisältää edustamista, muotia, glamouria ja hyvinvointia, sekä osan myös itse aihetta eli osallistumista puhujana ja kommentoijana sovittuja teemoja käsitteleviin tilaisuuksiin. Olihan Marin melkoisessa mediamyllytyksessä pääministerikautensa aikana asiakysymysten kautta, joten ehkäpä tuo viihdejulkisuus tuo hänelle nyt sitä kaivattua vaihtelua. Nyt on myös helpompi poimia rusinat pullasta.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Olihan Marin melkoisessa mediamyllytyksessä pääministerikautensa aikana asiakysymysten kautta, joten ehkäpä tuo viihdejulkisuus tuo hänelle nyt sitä kaivattua vaihtelua. Nyt on myös helpompi poimia rusinat pullasta.
Yhtä lailla hän oli mediamyllytyksessä pääministerikautensa aikana viihdejulkkisten kautta, joten tuskin tämä nyt kellekään yllätyksenä tulee. Varmasti paremmin kotonaan juuri tuossa porukassa.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yhtä lailla hän oli mediamyllytyksessä pääministerikautensa aikana viihdejulkkisten kautta, joten tuskin tämä nyt kellekään yllätyksenä tulee. Varmasti paremmin kotonaan juuri tuossa porukassa.
Pelikaverit vaihtuvat, mutta Sanna luovii eteenpääin. Aika näyttää, että onko kyseessä yksisuuntainen vai kaksisuuntainen sopimus. Tippuminen farmiin Tampereen kaupunginvaltuustoon olisi kova kolaus.
 
Animal

Jäsen
Yhtä lailla hän oli mediamyllytyksessä pääministerikautensa aikana viihdejulkkisten kautta, joten tuskin tämä nyt kellekään yllätyksenä tulee. Varmasti paremmin kotonaan juuri tuossa porukassa.
Viihdejulkkisten ja pintaliitäjien porukassa on taatusti porukan älykkäimmästä päästä ja kukaan ei kykene haastamaan ja kyseenalaistamaan näkemyksiä, toisin kuin vaikka muut puolueet, oman puolueen kärkipoliitikot, ay-liike, elinkeinoelämä, tasavallan presidentti tai Suomen turvallisuusjohto. Tämä pintaliito-ilmapääjengi on taatusti omalle itsetunnolle miellyttävämpi ympäristö olla suuri poliittinen ajattelija ja edistyksellisyyden esitaistelija.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikista ihmisistä jotka lausuu Trumpista kriittisiä mielipiteitä jotakuinkin jatkuvasti, Suomen ex-pääministerin sanomiset puheessaan tuskin ovat kovin korkealla siinä paljonko niistä Trump välittää.

Kritisoi Trumpia, ole itsekäs. Tsiisus sentään taas.

Tarve päästä sanomaan Marinista jotain arvostelevaa on niin kaiken ylikäyvä, että suhteellisuuden tajun voi nakata nurkkaan. Ja sinne se lentääkin.

Jos te ihan aidosti uskotte, että mun ja monen muun motiivit ”on vain päästä sanomaan jotain Sanna Marinista”, olette siellä omassa kuplassanne täysin suhteellisuudentajunne menettäneitä. Laskekaa itse kierroksianne, niin saatatte saada jutun juurestakin kiinni. Täällä kommentoidaan lähinnä Marinia silloin, kun Marin on päästellyt suustaan sammakoita tai hänen tekonsa ja puheensa eivät muuten vain kohtaa.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
En ole Sanna Marin fani, mutta niinhän se on, että sokeiden valtakunnassa yksisilmäinenkin on kuningatar.
Hyvin sanottu. Pätee erinomaisesti Sannaan ja hänen asemaansa siinä muutaman vuoden takaisessa C-julkkisten jauhojengissä.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Katugallup Tampereelta ei kovin ymmärtäväinen Marinin ratkaisulle. Pitänee tehdä ekskursio Marinistien keskusteluihin, vieläkö tuki on varauksetonta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Katugallup Tampereelta ei kovin ymmärtäväinen Marinin ratkaisulle. Pitänee tehdä ekskursio Marinistien keskusteluihin, vieläkö tuki on varauksetonta.
Kyllähän se on absurdia vetää puoluetta vaaleissa, olla ääniharava, ja sitten ilmoittaa lopettavansa kun hommat on alkamassa.

Tokihan ymmärtäjiä löytyy tällaisellekin kuten kaikille muillekin typeryyksille.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllähän se on absurdia vetää puoluetta vaaleissa, olla ääniharava, ja sitten ilmoittaa lopettavansa kun hommat on alkamassa.
Stubb oli sentään 2014-eurovaaleissa avoin sen suhteen, että jättää Brysselin välistä, mikäli tukee valituksi Kokoomuksen puheenjohtajaksi (ja pääministeriksi) ja sai silti hurjan äänivyöryn.

Kaiketi Marinin ydinkannattajat kuitenkin ymmärtävät.
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Valitettavasti tältäkin keskustelupalstalta löytyy edelleen tyyppejä, jotka eivät voi tunnustaa, että Marinin
tulevaisuudensuunnitelma on ainoataan Sanna Marin. Fuck SDP!
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Valitettavasti tältäkin keskustelupalstalta löytyy edelleen tyyppejä, jotka eivät voi tunnustaa, että Marinin
tulevaisuudensuunnitelma on ainoataan Sanna Marin. Fuck SDP!
Kaiketihan SDP puolueena hyötyy, mikäli Marin palaa politiikan parrasvaloihin vuoden 2030 presidentivaalissa. Haaviston tai Stubb istuvana presidenttinä on toki vaikea kammottava, mutta niukan kakkossijan jälkeen pöytä on katettuna vuodelle 2036.

En ole Marinin kannattajia, mutta hänen kykynsä laskelmoida tiensä menestykseen on poikkeuksellinen.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Eipä tässä kauheasti kannata ennustella kuuden vuoden päähän. Siihen mennessä ehtii tapahtua paljon, niin Marinille, Suomelle kuin maailmallekin. Ehtii tuolla kansainvälisillä näyttämöilläkin tulla ja mennä vielä monenlaista kasvoa, kun ei ne näytöt nyt oikeasti ole vielä kovinkaan kummoiset, jos katsellaan ilman suomalaisia demarilaseja.
 
Niitäkö ne Instrussa mainostavat, demarilaseja 2 yhden hinnalla ja ilmainen näöntarkastus?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kyllähän se on absurdia vetää puoluetta vaaleissa, olla ääniharava, ja sitten ilmoittaa lopettavansa kun hommat on alkamassa.

Tokihan ymmärtäjiä löytyy tällaisellekin kuten kaikille muillekin typeryyksille.
No, jotkut myös ymmärtävät, että Marinin keulakuvana olo oli elintärkeä myös SDP:lle. Marin toki laskelmoi uraansa, mutta nyt se oli puolueelle ja Marinille win-win. Ei se voittoon asti kantanut, mutta SDP:n ainoa mahdollisuus vaalivoittoon oli kuitenkin Marinin kansansuosio.

Minusta toki olisi parempi, että vaaleissa olisi puheenjohtajina vaalikaudeksi sitoutuneet henkilöt, mutta ymmärrän toisaalta tämänkin kuvion ihan hyvin, miksi se noin pelattiin.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kyllähän se on absurdia vetää puoluetta vaaleissa, olla ääniharava, ja sitten ilmoittaa lopettavansa kun hommat on alkamassa.

Tokihan ymmärtäjiä löytyy tällaisellekin kuten kaikille muillekin typeryyksille.
Jos aktiivisesti harrastaisin vedonlyöntiä, panoksia löisin jonkin verran sille, että tämä nähdään vielä uudestaan sekä kunta- että eduskuntavaaleissa. Ilman pienintäkään aikomusta osallistua oikeasti mihinkään siinä vaalien välissä.

Äänestäjiä riittää, kun vaalipiirikin suurenee. Toisaalta argumentti "suhteelliset äänimäärät" katoaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää muidu on kyllä omaa luokkaansa. Mut hyvät meille, et vaikuttaa jatkossa jossain muualla kuin täällä meidän piskuisissa piireissä. Heippa!
 
Animal

Jäsen
Tokihan ymmärtäjiä löytyy tällaisellekin kuten kaikille muillekin typeryyksille.
Itseäni ehkä eniten hämmentää tuo käytöstapojen puute ja kusipäisyys omaa väkeä kohtaan. Ei toki yllätä, sillä tukee vain maallikkodiagnoosiani tästä henkilöstä. Ei se liikoja olisi vaatinut, jos olisi laittanut hetkeä ennen Twitter - ilmoitustaan viestin Tampereen demarien paikallispomoille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös