Mainos

Sanna Marin

  • 1 072 016
  • 8 951

Animal

Jäsen
”Ratkaisevaa oli, kun pääministeri Sanna Marin, sodan ja vihan musta papitar julisti, että nyt on katkaistava kaikki siteet Venäjään. Tämähän on suoranaista hulluutta, vain piru voi keksiä pahempia ideoita.
Kyllä tuosta pitää Sannalle antaa tunnustus, että saa noilta kotiryssiltä noin hienon ja raflaavan tittelin.

"Sodan ja vihan musta papitar"
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Sanna ottanut Putinista mallia saapumalla kumpanakin päivänä myöhässä Kultaranta-keskusteluihin. Pakko vielä repiä viimeisetkin huomion rippeet ja näyttää boomereille, että "mä voin tehdä mitä mua huvittaa, get over it".

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Marinin aikakaudella tapahtui Suomen historian suurin asia itsenäisyyden sekä sotien jälkeen, kun vihdoin saatiin Suomesta NATO-valtio. Vaikka Marininkin osalta voi laulaa "kas näin kääntyy takki ja takki kääntyy näin", niin puolustukseksi voi sanoa ettei todellakaan ollut ainoa korkean tason poliitikko jonka takki kääntyi. Kyllä minä annan myös Marinille suuret kiitokset sen tähden, että NATO-jäsen ollaan. Yhtä lailla hänelle se kunnia myös kuuluu ja se tulee olemaan hänen poliittisen uran kovin saavutus hänen loppuelämänsä.

Muutoin ei kyllä Marinin hallitus taikka itse PM Marin ollut omaan mieleen. Tarkoitus oli "ravistella pääministeri-instituutiota" ja sen kyllä kaikella kauheudellaan teki. Tälläiselle jöröjukalle ja aavistuksen konservatiiviselle henkilölle Marinin henkilökohtaiset - lähinnä siviilielämän - sekoilut olivat aivan vitusti liikaa, että voisin sanoa ikinä kaipaavani häntä uudestaan Pääministeriksi taikka ylipäätään päättävään asemaan. Tietenkin myös syyttävä sormi huitoo mediaan, joka tarttui jokaiseen Marinin askeleeseen ja yritti tehdä hänestä rokkistaraa. Ei varmasti Marin kaikesta julkisuudesta nauttinut, mutta aivan varmasti osasi myös ottaa ilon irti, kun pääsi lähes kulttiasemaan vihervasemmiston puolella.

Osaksi osaan kyllä myös tuntea myötätuntoa Marinia kohtaan. Saman hallituskauden aikana alkanut koronapandemia sekä raivohullun naapurin aloittama täysimittainen hyökkäyssota naapuriavaltiotaan, joka on yksi Euroopan isoimmista, ovat kaikkea muuta kuin helppoa politiikkaa, jos sellaista on edes olemassa. Kyllä siinä kokeneempikin kylmähermoinen poliitikko olisi saattanut murtua Marinin asemassa mitä Marin ei itse tehnyt.

Jokatapauksessa kiitos ja näkemiin, ei tule ikävä.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomen näkyvyys maailmalla on noussut kohisten Marinin aikakaudella. Ei varmaan hetkeen tämä maa ole ollut niin positiivisessa valossa mitä se on Marinin aikakauden jälkeen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: erku

Analyzer

Jäsen
Suomen näkyvyys maailmalla on noussut kohisten Marinin aikakaudella. Ei varmaan hetkeen tämä maa ole ollut niin positiivisessa valossa mitä se on Marinin aikakauden jälkeen.

Se onkin tässä nykyajassa kiinnostavaa, että kuinka köykäisesti voi näkyvyyttä ja mainetta saada.

Tärkeintä oli, että Marin on/oli nuori ja kaunis. Medioiden kiinnostus maailmalla heräsi.

Marinin hallitus teki samat toimet koronassa kun kaikki muutkin Euroopan maat pl Ruotsi. Pahimmat virheet väistettiin kun virus levisi ensin muualla ja Suomi sai ottaa mallia. Alun viestintä oli hyvää, muuten aivan valtavirtaa Suomen toimet.

Marin on ollut Nato-vastainen aiemmin ja nahkatakki kääntyi yhdessä yössä - aivan kuten 90% meidän päättäjistä. Itse Nato-prosessi meni hyvin, mutta siinä kuskina oli sitten enemmän Niinistö, Kaikkonen ja Haavisto. Marinilta on tullut suoria lausuntoja Venäjästä 2/22 jälkeen, mutta ei niissä ole mitään erityistä kun kaikki Eu-maat pl Unkari moukaroivat aivan yhtä tiukasti. Niin kuin pitääkin. Ulkoasianvaliokunnan pj Halla-aho muuten aivan poikkeuksellisesti on kiittänyt Tuomiojan ansioita Ruotsin saamisessa mukaan Nato-prosessiin ja vastaavasti antanut kritiikkiä Marinille aiheen tiimoilta. Medioissa Ruotsin mukaan saaminen on totta kai laitettu Marinin nahkatakin ansioksi.

Talouspolitiikasta ei kai tarvitsi sanoa mitään. Täysin piittaamatonta tulevien sukupolvien varoilla elämistä. Itsekästä demaripolitiikkaa klassisimmillaan. Toki rehellisyyden nimissä iso osa tästä paskasta täytyy laittaa myös Rinteen piikkiin. Elettäkään asioiden korjaamiseksi ei kuitenkaan tehty. Edes symbolisia. Rahaa on ja oli.

Euroopassa jäi kulttimaineeseen. Suomen kansa taas eli Marininsa kanssa ja päätyi laittamaan vaihtoon.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Euroopassa jäi kulttimaineeseen. Suomen kansa taas eli Marininsa kanssa ja päätyi laittamaan vaihtoon.
Älyllistä epärehellisyyttä par excellence.

Niin sitä on tapana täällä härmässä toimia, että pääministeri(puolue) laitetaan vaihtoon. Sen sijaan harvemmin pääministeripuolueen kannatus nousee seuraavissa vaaleissa, kuten tällä kertaa kävi. Eli ihan sovussa tuntui kansa Marininsa kanssa elävän, siis noin niinkuin isossa kuvassa.

Seuraavaksi sitten selittelyt taktisilla äänestämisillä ym.
 
Se selitys on juurikin se taktinen äänestäminen. Kyllä demarit siitä hyötyi aivan kiistatta. Toki se oli myös heidän omaa ammattitaitoaan luoda sellainen asetelma.

Sikäli olet kuitenkin oikeassa, että kyllähän kritiikitön Marin-kultti säilytti Suomessakin kohtalaisen hyvin asemansa. Ennen kaikkea se kuitenkin siivitti Kokoomuksen ja persut hyvään vaalitulokseen, jotka kampanjoivat aivan vastakkaisilla teemoilla Marinin demareita vastaan.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Se selitys on juurikin se taktinen äänestäminen. Kyllä demarit siitä hyötyi aivan kiistatta. Toki se oli myös heidän omaa ammattitaitoaan luoda sellainen asetelma.

Sikäli olet kuitenkin oikeassa, että kyllähän kritiikitön Marin-kultti säilytti Suomessakin kohtalaisen hyvin asemansa. Ennen kaikkea se kuitenkin siivitti Kokoomuksen ja persut hyvään vaalitulokseen, jotka kampanjoivat aivan vastakkaisella teemoilla Marinin demareita vastaan.
Selitys pyydetty, selitys saatu.

"Kritiikitön Marin-kultti" säilytti Suomessa helvetin hyvin asemansa, ja se vaan tuntuu edelleen kaivelevan tietyissä piireissä. Ehkä se siitä hiljalleen. Ja ehkä se Marin ajan kanssa sen verran pääsee karkuun sieltä oikeiston ihon alta, ettei esimerkiksi kaikkeen tulevan hallituksen kritiikkiin tarvitse vastata whataboutismin hengessä koko seuraavaa neljää vuotta, että "no mut entäs Marin(in hallitus)?", kuten tähän mennessä on ollut trendinä.

E. pieni muokkaus, vähän terävintä kärkeä pois
 
Viimeksi muokattu:

Analyzer

Jäsen
Selitys pyydetty, selitys saatu.

"Kritiikitön Marin-kultti" säilytti Suomessa helvetin hyvin asemansa, ja se vaan tuntuu edelleen kaivelevan tietyissä piireissä. Ehkä se siitä hiljalleen. Ja ehkä se Marin ajan kanssa sen verran pääsee karkuun sieltä oikeistosetämiesten ihon alta, ettei esimerkiksi kaikkeen tulevan hallituksen kritiikkiin tarvitse vastata whataboutismin hengessä koko seuraavaa neljää vuotta, että "no mut entäs Marin(in hallitus)?", kuten tähän mennessä on ollut trendinä.

On se Marin siellä setämiesten ihon alla tai ei, niin toivon kyllä itsekin ettei tätä whataboutismia kauheasti nähtäisi. Marinin hallitus oli ja meni ja tulevaa hallitusta pitää arvioida myös kriittisesti Ja itsenäisesti.

Itseäni kiristää eniten nuo aivan naurettavat sotesäästövisiot, joille ei ole yksinkertaisesti mitään perustetta. Se on suorastaan huijaus tuossa hallitusohjelmassa, koska kyllä he itsekin tietävät ettei se ole mahdollinen. Se on vain tehokeinona luomassa illuusiota että Kokoomuksen kampanjoimat säästöt toteutuisivat. Totuus tulee paljastumaan hyvinkin nopeasti. Toisen ketjun tarinoita toki nämä.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
"Kritiikitön Marin-kultti" säilytti Suomessa helvetin hyvin asemansa, ja se vaan tuntuu edelleen kaivelevan tietyissä piireissä. Ehkä se siitä hiljalleen. Ja ehkä se Marin ajan kanssa sen verran pääsee karkuun sieltä oikeiston ihon alta, ettei esimerkiksi kaikkeen tulevan hallituksen kritiikkiin tarvitse vastata whataboutismin hengessä koko seuraavaa neljää vuotta, että "no mut entäs Marin(in hallitus)?", kuten tähän mennessä on ollut trendinä.

Se sama kritiikitön Marin-kultti vastasi jokaiseen asialliseen kritiikkiin viimeisen neljän vuoden aikana lauseilla "no ei Sipilänkään aikana" tai "mutku Sipilä".

Toki loppuvaiheessa fraasiiksi vakiintui "mutkun Kokoomus".
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Se sama kritiikitön Marin-kultti vastasi jokaiseen asialliseen kritiikkiin viimeisen neljän vuoden aikana lauseilla "no ei Sipilänkään aikana" tai "mutku Sipilä".

Toki loppuvaiheessa fraasiiksi vakiintui "mutkun Kokoomus".
No mutta jos kerran näin on, niin eikös isänmaan asialla oleva oikeisto kannattajineen sivistyspuolueen johdolla toimi tässä(kin) asiassa paremmin kuin vihervasemmisto, jättää whataboutismin pois kikkakirjastaan ja osoittaa jälleen moraalista ylemmyyttään?
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
No mutta jos kerran näin on, niin eikös isänmaan asialla oleva oikeisto kannattajineen sivistyspuolueen johdolla toimi tässä(kin) asiassa paremmin kuin vihervasemmisto, jättää whataboutismin pois kikkakirjastaan ja osoittaa jälleen moraalista ylemmyyttään?

Kyllä, ainakin itse aion näin toimia.

Toki, tosiasiahan on se, että edellinen hallitus jakeli rahaa jota ei ole, jonka seurauksena nykyinen joutuu nyt ne repimään kansalta. Ei sitä kannata kritisoijienkaan unohtaa, jos nykyistä hallitusta lähtee kritisoimaan.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On se Marin siellä setämiesten ihon alla tai ei
Kyllähän Marin on "setämiesten" alla tietenkin. Niin siis jos "setämiehet" tulkitaan oikeistolaisiksi taloustietäjiksi. Kyllä huonon talouspolitiikan ylläpitäminen menee luonnollisesti ihon alle. Oli kyseessä sitten valkoinen tai musta nainen tai valkoinen tai musta mies, niin tuollainen talouspolitiikka menee tietenkin ihon alle talousymmärtäjillä.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä, ainakin itse aion näin toimia.

Toki, tosiasiahan on se, että edellinen hallitus jakeli rahaa jota ei ole, jonka seurauksena nykyinen joutuu nyt ne repimään kansalta. Ei sitä kannata kritisoijienkaan unohtaa, jos nykyistä hallitusta lähtee kritisoimaan.
Vaan jos tälle tielle lähdetään niin eihän sitten unohdeta, että edellinen hallitus ei suinkaan ollut ainut, joka on taloustoimillaan syventänyt Suomen kestävyysvajetta? Eihän?

Eipä voida siellä istuntosalin oikeassa laidassakaan pestä käsiä nykytilanteesta.

Edelleenkään en mielelläni tälle whataboutismin linjalle lähtisi, mutta jos nyt sitten hampaita kiristellen.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Vaan jos tälle tielle lähdetään niin eihän sitten unohdeta, että edellinen hallitus ei suinkaan ollut ainut, joka on taloustoimillaan syventänyt Suomen kestävyysvajetta? Eihän?

Eipä voida siellä istuntosalin oikeassa laidassakaan pestä käsiä nykytilanteesta.

Edelleenkään en mielelläni tälle whataboutismin linjalle lähtisi, mutta jos nyt sitten hampaita kiristellen.

Niin, kyllä kritiikkiä antaessa on tosiaan hyvä muistaa se, mistä johtuvat kritiikin kohteeksi joutuvat asiat. Orpon hallitus joutuu nyt tekemään rajuja liikkeitä, jotta talous saadaan taas uudestaan sinne missä sen pitääkin olla: samalla tasolla muiden Pohjoismaiden kanssa. Monia liikkeitä tosiaan olisi pitänyt tehdä jo vuosikausia, mutta koko katastrofia pahensi entisestään "rahaa on"-politiikka, jota Marinin hallitus harrasti.

Eli, kyllä ihan hyvällä omatunnolla voi tämän hallituksen leikkauskritiikeistä puhuessa nostaa esille myös sen, mikä niihin kritisoitaviin toimiin meidät on ajanut.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jos/kun tämä on ex-ministeriltä tarkoitushakuista, joutuu kysymään, eikö enää ole jäljellä yhtään avustajaa tai neuvonantajaa.

Luulisi jonkun kertovan, että nyt jo kannattaa yrittää olla mahdollisimman tavallisesti ja vähällä metelillä.

Edit

Poistin linkin, olikin jo ylempänä.
 
Viimeksi muokattu:

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Suomen näkyvyys maailmalla on noussut kohisten Marinin aikakaudella. Ei varmaan hetkeen tämä maa ole ollut niin positiivisessa valossa mitä se on Marinin aikakauden jälkeen.
Näinhän sitä aina meilläpäin ajatellaan, että " nyt on homma isolla" kunnes tajutaan lööppijulkisuuden katoavan yhtä nopeasti kuin se tulikin. Eipä joku Käärijäkään enää villitse koko Eurooppaa vaan tuolla se näköjään kesän kiertää Lohjan toreja, Heinolan ja Jalasjärven festareita.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Näinhän sitä aina meilläpäin ajatellaan, että " nyt on homma isolla" kunnes tajutaan lööppijulkisuuden katoavan yhtä nopeasti kuin se tulikin. Eipä joku Käärijäkään enää villitse koko Eurooppaa vaan tuolla se näköjään kesän kiertää Lohjan toreja, Heinolan ja Jalasjärven festareita.

Pienenä sivuhuomiona nuo ovat jo ennen Euroviisuja sovittuja keikkoja.
 
MegaForce

Jäsen
Se selitys on juurikin se taktinen äänestäminen. Kyllä demarit siitä hyötyi aivan kiistatta. Toki se oli myös heidän omaa ammattitaitoaan luoda sellainen asetelma.

Sikäli olet kuitenkin oikeassa, että kyllähän kritiikitön Marin-kultti säilytti Suomessakin kohtalaisen hyvin asemansa. Ennen kaikkea se kuitenkin siivitti Kokoomuksen ja persut hyvään vaalitulokseen, jotka kampanjoivat aivan vastakkaisilla teemoilla Marinin demareita vastaan.
Tämäkin on jo käyty monesti läpi. Miten demareille satanut taktinen äänestäminen eroaa vaikka keskustasta persuille sataneista äänistä?
 
MegaForce

Jäsen
Kyllähän Marin on "setämiesten" alla tietenkin. Niin siis jos "setämiehet" tulkitaan oikeistolaisiksi taloustietäjiksi. Kyllä huonon talouspolitiikan ylläpitäminen menee luonnollisesti ihon alle. Oli kyseessä sitten valkoinen tai musta nainen tai valkoinen tai musta mies, niin tuollainen talouspolitiikka menee tietenkin ihon alle talousymmärtäjillä.
Marin taisi päästä vain persuöyhöttäjien ihon alle, ja on siellä vieläkin.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Marin taisi päästä vain persuöyhöttäjien ihon alle, ja on siellä vieläkin.

Tässähän on vähän odottava tunnelma. Kuin fanittamansa Liigajoukkueen 1-2 viimestä palasta ja vahvistusta odotellessa. Mikä on seuraava siirto, suunta, vai onko mikään. Millaisia kv- ja tai kotimaan tason nostoja saadaan?
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Tämäkin on jo käyty monesti läpi. Miten demareille satanut taktinen äänestäminen eroaa vaikka keskustasta persuille sataneista äänistä?
Volyymiltään eroaa ainakin. Tuore tutkimus osoittaa: neljännes SDP:n eduskuntavaaleissa saamista äänistä oli taktisia

SDP:n äänistä taktisia oli 26 prosenttia, perussuomalaisilla ja kokoomuksella vain 11 prosenttia. Kaikista taktisesti äänestäneistä 35 prosenttia kertoi äänestäneensä SDP:tä, 15 prosenttia perussuomalaisia ja kokoomusta.

Sitten voidaan arvailla myös sitä, kuka lainasi keskisuurilta eduskuntapuolueilta ja kuka lainasi Liike Nytiltä sekä eduskunnan ulkopuolisilta puolueilta. Mutta koska Suomessa saa julkaista kyselytulokset vain valikoiduin osin, sitä voi vain arvailla.

Marinin strategia suunnata SDP laitavasemmalle toimi hyvin SDP:n vaalimenestyksen kannalta, mutta samalla oli mahdollistamassa tähän maahan oikeistohallitusta. Kiitos Sanna, parasta mitä koskaan sait aikaan politiikassa!
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se onkin tässä nykyajassa kiinnostavaa, että kuinka köykäisesti voi näkyvyyttä ja mainetta saada.

Tärkeintä oli, että Marin on/oli nuori ja kaunis. Medioiden kiinnostus maailmalla heräsi.

Jos Panu tyttö olisi joskus 90 -luvulla ollut Suomen PM, oltaisiinko lamaa edes nähty kun maailman media olisi rynninyt Finskillä Helsinkiin kuvaamaan PM:n tissivakoa? Ei kai sillä mitään sanottavaa ollut, ja jos olisikin, kuka sitä olisi kuunnellut. Ihme ettei tähän korttiin kovin moni muu maa ole tarttunut. Helpot näkyvyyspisteet pienelle maalle.
Näinhän sitä aina meilläpäin ajatellaan, että " nyt on homma isolla" kunnes tajutaan lööppijulkisuuden katoavan yhtä nopeasti kuin se tulikin. Eipä joku Käärijäkään enää villitse koko Eurooppaa vaan tuolla se näköjään kesän kiertää Lohjan toreja, Heinolan ja Jalasjärven festareita.

Oliko se nyt Washingtonin suurlähetystö josta sanottiin ettei Suomen tunnettavuus ole aikoihin ollut tätä luokkaa mitä se on nykyään. Positiivinen Suomi -kuva varmasti helpottaa ihmisiä matkustamaan Suomeen tai ehkä jopa asumaan ja tekemään töitä tänne. Kiitos siitä kuulunee edelliselle PM:lle. Mutta olet oikeassa että maine on katoavaista. Jos maahan muuttanut ei saa 3kk kuluessa duunia, niin tuskinpa tälläiset uutiset auttavat maahanmuuttoa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Oliko se nyt Washingtonin suurlähetystö josta sanottiin ettei Suomen tunnettavuus ole aikoihin ollut tätä luokkaa mitä se on nykyään. Positiivinen Suomi -kuva varmasti helpottaa ihmisiä matkustamaan Suomeen tai ehkä jopa asumaan ja tekemään töitä tänne. Kiitos siitä kuulunee edelliselle PM:lle.

No, sanoisin kyllä kiitoksen positiivisesta Suomi-kuvasta USA:ssa kuuluvan Ukrainan ja Suomen kansalle. Suomen NATO-jäsenyys oli USA:ssa ykkösasia muihin verrattuna. Putin pyrki voittamaan Ukrainan, mutta saikin turpiinsa ja Suomen NATO:n jäseneksi. Tätä rataa.

Marin käveli sisään kun ovi aukesi. NATO-prosessin hän hoiti hyvin Niinistön kanssa kun kansa vaati hoitamaan. Plussat siitä ettei ruvennut niskottelemaan vaan teki mitä tehdä piti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös