Mainos

Sanna Marin

  • 1 071 452
  • 8 951

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Onko iän ja sukupuolen lisäksi Sannalla jotain muita näyttöjä mistä hänet palkittiin? Jotenkin tulee mieleen ajatus siitä ettei Sipilää tai Orpoa olisi palkittu kunniatohtoruudella vetäessään samanlaisen setin pääministerinä kuin Marin.
Luultavasti ei. Oli siellä palkituissa mukana kuulemma myös joku musta balettitanssija. Vaikka ikään, sukupuoleen ja ihonväriin ei nykyään saa kiinnittää huomiota, niin onhan nuo hyviä syitä palkita.
 
Niin, jännä juttu, että maailman nuorin pääministeri ja vieläpä nainen oli maailman nuorin pääministeri ja se saattoi vaikuttaa moneen asiaan, myös siihen, että se saattoi tuoda maailman nuorimmalle pääministerille tiettyä arvostusta siitä, että hän oli noussut kyseiseen tehtävään ikäisenään. Politiikassa kun nuoren ihmisen on niin kovin helppoa nousta johtopaikoille aina.
Tämäkin on toki totta, mutta tässäkin on syytä muistaa se ettei Marin vaalien kautta noussut pääministeriksi vaan edellisen erottua. Tuolloin vaihtoehtona sitten oli Marin ja häntä kolme vuotta vanhempi mies.
Mitä Yhdysvaltoihin tai ”maailmalle” tulee suosittelen lukemaan niitä juttuja Suomen ulkopuolelta. Kyllä siellä muitakin tilanteita mainitaan kuin gloriaa. Toki myös setämiesmuurin läpi meno on usein teemana, mistä voisi tämänkin ketjun perusteella todeta lähinnä, että MOT.
Varmasti muitakin mainitaan mutta yleisesti ottaen siellä käsitys on kyllä hyvin "pinnallista", ja tämä on toki myös hyvin luonnollista. Sen huomaa myös ihan näistä perusteluista joita esimerkiksi tähän huomionosoituksen myöntämiseen käytettiin. Kun raapaistaan pintaa syvemmälle, ei niitä elementtejä hirveästi löydy (toki Ukrainaa tukenut alusta alkaen).
Toistuvasti vaikuttaa nimenomaan siltä, että esimerkiksi tämä huomionosoitus on nimenomaan setämiehiltä pois. Naurettavimmillaan mentiin kohdassa, jossa promootion striimiin ratsasti paikalle joku ”Antti”, kuvansa perusteella vahvasti keski-ikäinen miesoletettu kertomaan miten Marin on huono ihminen ja miten ”Antti” itse asiassa oli pahoillaan siitä, että tällainen kunnianosoitus Marinille osoitettiin. Ei hirveästi näyttänyt keräävän keneltäkään ymmärrystä tälle rölläykselleen.
Tässäkin on syytä muistaa, että vastaavaa (toki mittakaava voi olla eri) nähtäisiin sai palkinnon sitten kuka tahansa. Aina löytyy "setämiehiä", "tätinaisia" ja monta muuta jotka eivät ole tyytyväisiä palkinnon saajaan. Marinin tapauksessa hänen politiikkansa ja toimintansa on varmasti herättänyt monessa kansalaisessa pettymystä sekä turhautumista. Kun sitten kyseinen henkilö saa jonkun kunniamaininnan koska on kuulemma edistyksellinen johtaja jne, ärsyttää se osaa näistä ihmisistä sillä kokevat ettei kyseiset kehut eivät vastaa millään tavalla totuutta. Nyt sitten kun eletään tätä someaikaa niin nämä ärsyyntyneiden ihmisten kommentit pääsevät myös esille.

Yleisesti ottaen Sanna Marin kuvastaa henkilönä hyvin tätä nykyajan menoa jossa vastakkainasettelu on kovaa ja mielipiteet kärjistyy. Marinia kohtaan tuleva kritiikki teilataan hyvin usein "setämiehien kitinäksi" jne ja kritiikki ohitetaan sillä. Toisaalta osa näkee kaiken "paskana" sillä kyseinen henkilö on nuori nainen. Kuitenkin varmasti suurin osa kritisoijista kritisoi ihan aiheesta, mutta asiallinen kritiikki ei pääse tarpeeksi esille. Nostin tuossa aiemmassa viestissäni noita aiheita jo esille, mutta varmasti yksi suurin Suomessa ihmisiä ärsyttäneistä asioista on tuo vastuun pakoilu ja kaiken ratkaiseminen ottamalla lisää velkaa.

Sinänsä henkilökohtaisesti haluaisin tietää, miten tämä Marinin edistyksellisyys johtaminen on näkynyt? Hallitus toki koostui suurimmaksi osin naisista, ja vielä nuorehkoista, mutta mitä muuta edistyksellistä olemme nähneet?
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Olisiko liikaa onnitella Sannaa…?

Onnea Sanna kunniatohtoruudesta! Ei niitä ihan kaikille jaeta.

(Olinko eka?)
Kunniatohtorin titteli on onnittelemisen arvoinen suoritus.

Noin muuten vain edelleen huolettaa tämän kansan tarkoituksellinen kahtia jakaminen. Siinä ei sattumalta ole keulakuvana ja äänekkäimpinä juuri ne, jotka ovat olleet.

Totta kai jakolinjaa kaivetaan molemmin puolin, ei se ole vihervasemmiston yksinoikeus.

Se, kuinka paljon hallituksen valtaa, asemaa, näkyvyyttä ja kaikkea on hyödynnetty jakautumisessa, on ikävä ilmiö.

Esimerkiksi pääministeri ei ole samanlainen puoluepolitiikasta irrallinen instituutio kuin presidentti.

Silti pidän outona sitä, että nyt avoimesti ihannoidaan hahmoa, joka kiitokseksi kansan ja jopa opposition tuesta koronakriisissä teki pääministeriydestä henkilökohtaisen somebrändin ja siinä sivussa hetkittäin unohti maan asioiden ensisijaisuuden.

Maailmalla palkittu suomalainen on ihan kiva juttu ja hyvää mainetta. Eilen vain stadionilla ei ollut kovin montaa, joita Marinin ajama politiikka kosketti arkipäivässä.

Kauniita sanoja ja hyvin jäsenneltyjä ajatuksia kuuntelisi enemmän, jos niille olisi katetta sisäpolitiikassa.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Sinänsä henkilökohtaisesti haluaisin tietää, miten tämä Marinin edistyksellisyys johtaminen on näkynyt? Hallitus toki koostui suurimmaksi osin naisista, ja vielä nuorehkoista, mutta mitä muuta edistyksellistä olemme nähneet?
Tätä minä olen yrittänyt mm. Twitter-keskusteluissa monilta ulkomaalaisilta kysyä, ja minut on toistuvasti leimattu misogynistiksi. Erityisesti ulkomailla Marin on haluttu(?) nähdä hyvin edistyksellisenä johtajana, mutta päivän politiikkaa täältä maan rajojen sisäpuolelta seuranneena minä en ole nähnyt oikein mitään edistyksellistä johtamista. Joissakin asioissa Marin on ollut ehkä edelläkävijä ja etulinjassa, mutta niistä asioista kovinkaan moni ei tuo häntä esiin edistyksellisenä mitenkään positiivisessa valossa minun mielestäni.
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Onhan tuo kunniatohtorin nimitys aikas kova juttu ja pistää miettimään, että taisi Sanna sittenkin vetää aika kovan pääministerikauden. Ei ihan jokaiselle moista kunniaa anneta.
Itse en ymmärrä politiikasta tuon taivaallista, eikä minulla ole mitään hajua, miten kova pääministerikausi edes vedetään. Eikä minulla ole juuri mitään käsitystä, miten Marinin kausi todellisuudessa meni. Tähän kunniatohtoruuteen oletan kuitenkin liittyvän sanat nainen, nuori, johtaja. Ilman näitä tätä mainintaa tuskin tulisi. Olenko väärässä? Niin, ja Johtaja-sanan olisi voinut laittaa vielä lainausmerkkeihin.

Edit. Edetään --> vedetään
 
Viimeksi muokattu:

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näitä "sannoja" on ihan normielämässäkin joka tasolla, jotka menestyvät, tippuvat jaloilleen, ovia avautuu, mahdollisuuksia tarjotaan, kritiikki ei tartu vaikku koirat haukkuu, usein syystäkin. ja aina silloin tällöin jälkeenjäävä porukka joutuu siivoamaan Alfa-yksilön jälkiä kun tämä menee eteenpäin uusia piirejä valloittaen ja hurmaten. Luonnonlaki. Get over it.
 
Joo näitähän on yritysmaailmassa vaikka kuinka. Johtajia jotka eivät saa oikein aikaan kuin sotkua mutta joille aina löytyy uusi paikka koska CV ja suhteet.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kunniatohtorin titteli on onnittelemisen arvoinen suoritus.

Noin muuten vain edelleen huolettaa tämän kansan tarkoituksellinen kahtia jakaminen. Siinä ei sattumalta ole keulakuvana ja äänekkäimpinä juuri ne, jotka ovat olleet.

Totta kai jakolinjaa kaivetaan molemmin puolin, ei se ole vihervasemmiston yksinoikeus.

Se, kuinka paljon hallituksen valtaa, asemaa, näkyvyyttä ja kaikkea on hyödynnetty jakautumisessa, on ikävä ilmiö.

Esimerkiksi pääministeri ei ole samanlainen puoluepolitiikasta irrallinen instituutio kuin presidentti.

Silti pidän outona sitä, että nyt avoimesti ihannoidaan hahmoa, joka kiitokseksi kansan ja jopa opposition tuesta koronakriisissä teki pääministeriydestä henkilökohtaisen somebrändin ja siinä sivussa hetkittäin unohti maan asioiden ensisijaisuuden.

Maailmalla palkittu suomalainen on ihan kiva juttu ja hyvää mainetta. Eilen vain stadionilla ei ollut kovin montaa, joita Marinin ajama politiikka kosketti arkipäivässä.

Kauniita sanoja ja hyvin jäsenneltyjä ajatuksia kuuntelisi enemmän, jos niille olisi katetta sisäpolitiikassa.

Luulen että palkintoraati on katsonut Marinin toimintaa laajemmassa mittakaavassa kuin pelkkä sisäpolitiikka. IS:n jutussa oli mainittu että vastaavia palkittuja ovat olleet mm. Clintonit. Luulen että jenkkien mielipide Clintonin sisäpolitiikasta menee 50/50, koska maa on kahtiajakautuneempi kuin Suomi.

Uskon että valitsijaraati on koostunut varsin fiksuista ihmisistä ja valinta oli tarkoin harkittu. Marinissa on jotain sellaisia piirteitä, jotka raati halusi nostaa esille. Totuus kuitenkin on että naiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa miehiin nähden (ei edes Suomessa).

Somebrändin rakentamisesta varmaan moni haaveilee, eikä siihen riitä pelkkä ulkonäkö. Marinin tapauksessa häneen on liitetty termejä kuten johtajuus, tavoitteellisuus ja päämäärätietoisuus. Aika vaikea kokonaisuus hallittavaksi, mutta näyttää siltä että Marinin tapauksessa se on aika hyvin purrut maailmalla. Pisteet siitä.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eikös palkinnot ja nimitykset aina isommassakin mittakaavassa jaeta tekojen mukaan?

Esimerkkinä vaikka Nobelin rauhanpalkinto v.2009 Barack Obamalle, josta tuli Yhdysvaltain 44. presidentti tammikuussa ja jo lokakuussa oli niin paljon tekoja vyöllä että palkinto napsahti plakkariin.

Onnea Sannalle ja kiitos siitäkin että suorasähkölämmittäjälle ei mm. maalis- ja huhtikuussa tule ollenkaan sähkölaskua. + että selätti koronan, vei meidät Natoon ja huhupuheiden mukaan korjasi myös Olkiluoto kolmosen.
 
Animal

Jäsen
Jotta ketju ei kävisi liian tylsäksi, niin todettakoon, että New Yorkista meidän toimitusministeriön pääministeri jatkaa Bilderberg -kokoukseen Portugaliin. Osallistui samaiseen kokoukseen myös vuosi sitten.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Pienelle lapselle tuo saattaa olla stressaavaa, kun tuore ero ja molemmat vanhemmat ovat jatkuvasti pitkillä työ- ja edustusreissuilla. (Nytkin Sannan ex iski someen kuvia Milanon työreissulta) Toisaalta lapset sopeutuvat ja varmasti lastenhoitajia löytyy. Eikä tuo nykypäivänä enää niin ihmeellistä ole, että työ laitetaan perheen edelle. Maailma on muuttunut ja asenteet.

Kyseinen eliitin kokous on aiemminkin herättänyt tunteita.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Pikkuhiljaa alkanut vituttaa tämä Instagram -influensseri. On varmasti joo joissain asioissa onnistunut, mutta ihan sokea henkilönpalvonta vaan menee ylitse. Tuollaista näkee lähinnä kaukoidässä nykyään.

Ja sitten nämä jotka jo etukäteen vinkuvat siitä kun oikeisto tulee "syyttämään" Marinia joka asiassa tai näkivät miten oikeisto solvasi esim jossain Youtubevideon kommenteissa jne. Taisi siellä 1-2 paskakommenttia olla sadan onnittelun joukossa. Kyllä Suomessa oikeisto hiukan enemmän on saanut kannatusta.

"Suomen paras pääministeri" jne on ihan uskomatonta paskaa. Maa on kohta Etelä-Euroopan tasolla valtionvelassa. Ei ole Orpolla helppo paikka tulla Sannan tilalle kun tarttee tehdä kipeitäkin päätöksiä. Tosin ensimmäiset päätökset näkyvät jo, vaikkei siitä kyllä oikeistoa voi vielä edes syyttää.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Voin hyväksyä tämän kunniatohtorinimityksen, koska kyseessä nuori ja melko kaunis nainen. Onnea siitä siis Sannalle. Jos taas joku Petteri Orpon kaltainen harmaa mies saisi tälläisen kauden jälkeen vastaavan kunnianosoituksen, niin olisi se kyllä huono vitsi. Harmaissa miehissähän on se hyvä, kun heidän tekojaan on varsinkin meidän miesten helppo arvioida objektiivisesti. Kun kyseessä on nuori kaunis nainen, niin objektiivisuus hämärtyy. Joko kyseessä on paras ja täydellisin johtaja ikinä, tai tyhmä bimbo.
 
Viimeksi muokattu:
4

444

Hieman ironista, että tälläinen kommentti löytyy hokifoorumilta, jossa on aika vahvasti läsnä tietynlainen henkilö- ja joukkuepalvonta.

Ei siis mitään henkilökohtaista sinua kohtaan.
Etenkin persumielisten (en viittaa tällä kehenkään tiettyyn nimimerkkiin) näppikseltä ja suusta tuo on hupaisa väite, kun koko ”puolueen” suosio perustuu vain ja ainoastaan henkilöpalvontaan ja Suuren Johtajan sokeaan seuraamiseen.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan selvä juttu, väärin voitettu! Kiekko vaan pomppi onnekkaasti ja puolueelliset tuomarit antoivat ansaitsematonta etua, eivät ottaneet pukukoppitapahtumia lainkaan huomioon ja muutama selvä paitsiokin jäi viheltämättä poikittaisista ja laitataklauksista puhumattakaan!

Mutta kyllä jotain on Sannan täytynyt tehdä oikein, että pääsee Salman Rushdien kanssa juttelemaan nokakkain, pakko arvostaa! I
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Luulen että palkintoraati on katsonut Marinin toimintaa laajemmassa mittakaavassa kuin pelkkä sisäpolitiikka. IS:n jutussa oli mainittu että vastaavia palkittuja ovat olleet mm. Clintonit. Luulen että jenkkien mielipide Clintonin sisäpolitiikasta menee 50/50, koska maa on kahtiajakautuneempi kuin Suomi.

Uskon että valitsijaraati on koostunut varsin fiksuista ihmisistä ja valinta oli tarkoin harkittu. Marinissa on jotain sellaisia piirteitä, jotka raati halusi nostaa esille. Totuus kuitenkin on että naiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa miehiin nähden (ei edes Suomessa).

Somebrändin rakentamisesta varmaan moni haaveilee, eikä siihen riitä pelkkä ulkonäkö. Marinin tapauksessa häneen on liitetty termejä kuten johtajuus, tavoitteellisuus ja päämäärätietoisuus. Aika vaikea kokonaisuus hallittavaksi, mutta näyttää siltä että Marinin tapauksessa se on aika hyvin purrut maailmalla. Pisteet siitä.
Totta kai palkinto jaettiin ihan muusta kuin pääministerin toiminnasta Suomessa. Ja varmasti valitsijakaarti on osaavaa ja fiksua väkeä. Eikä Marinin palkinto ole minulta tai keneltäkään muultakaan pois.

Pointti on juuri siinä, että kun nyt pitkin someja on väki suurin piirtein lakoamassa katuun, kun johtajan varjo osuu kohdalle, kannattaa muistaa säilyttää maltti.

Saavutus on hieno, mutta se ei ole minkäänlainen mittari kenenkään onnistumiselle kotimaassa. Kun lukee/kuulee väitteen, että "tuollaisen helmen vaihdoimme sikoihin" tai että "säätytalolla neuvottelevista kukaan ei kykenisi samaan", joutuu pyörittelemään edelleen päätään hämmennyksen merkiksi.

Minusta on täydellinen kombinaatio, että Marin matkustaa Suomesta New Yorkin kautta Portugaliin, eikä ole säätytalolla hallitusneuvotteluissa. Toki asiat voivat siihenkin pisteeseen ajautua, että Marinin väkeä sinne kutsutaan.

Lähtökohtaisesti kamalaa olisi se, mikäli hallitusneuvotteluissa olisivat olleet ne hahmot, jotka oman nelivuotiskautensa julkisesti pilkkasivat uusia suorittajia siitä, ettei huomattu kaikkia alijäämäpommeja, jotka oli sen oman kauden aikana onnistuttu virittelemään.

Se kertoo luonteesta ja osaamisesta niin paljon, että olen valmis näiltä nykyisiltä neuvottelijoilta kestämään jonkin verran kokemattomuutta ja osaamattomutta. Päämääränä nyt ei ole kuitenkaan Suomen talouden alasajaminen, onneksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Etenkin persumielisten (en viittaa tällä kehenkään tiettyyn nimimerkkiin) näppikseltä ja suusta tuo on hupaisa väite, kun koko ”puolueen” suosio perustuu vain ja ainoastaan henkilöpalvontaan ja Suuren Johtajan sokeaan seuraamiseen.

En ole persumielinen mutta tämä on aika harhainen käsitys puolueesta. Puolueen on kuviteltu olevan täysin riippuvainen ensin Soinista, sitten Halla-Ahosta, ja nyt kuitenkin Purra oli se ääniharava. Vaikka puolue kannattajineen ärsyttäisi, ei kannata tyhmentää/yliyksinkertaistaa selitysmalleja siihen liittyvistä ilmiöistä.

On topicina onnittelut Marinille saamastaan tunnustuksesta.
 
Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mun mielestä kaikki poliittinen suhmurointi, suojatyöpaikat Brysselissä yms. on kuvottavaa.

Tämä kunniatohtorin nimitys on vielä normaaliakin oksettavampaa kun miettii minkälaisia tekoja on taustalla. Ennätysmäistä velkaantumista ja miljardien rahalahjoitukset ulkomaille.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
PB:n jakamisesta yhtään mihinkään kannattaisi luopua. Alt right -kahopään pitämä sivu, jolla oli vuosia sitten alkuun hyvä tarkoitus, mutta häipynyt. Surkea ollut seurata kyseistä luisua.

Tässä mainitussa tapauksessa kannattaa katsella vaikka se tubeliven tallenne (itse katsoin puheen livenä), niin häviää harhaluulot.

Notta ristus!

Herää kysymys keidenkä ja minkälaiseen kritiikkiin tai salaliittoteorioihin kannattaa ison mediatalon vastata. Onko esim. PB tätä nykyä millään lailla uskottava 'media' tai somevaikuttaja? Onko koskaan ollutkaan?

Some-käytös nyt on oma maailmansa, joskus voi olla tongue in cheek-meininkiä. Mutta kyllä sekin ajatuksia herättää ketkä ja mitkä tilit ja tahot ihan vakavantuntuisesti tällasia teorioita jakaa, liekittää ja luo epäilyksen ilmapiiriä. Mitkä mahtavat olla motiivit?

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös