Itseäni rassaa tässä vähän se Sannan muutos tuon pääministerikautensa aikana. Lyhyessä koosteessa Sannan puheesta nousi esiin mm. vastuu, jota hän korosti. Minulle Sanna näyttäytyi kautensa alussa hyvin positiivisesti. Reagoi ennen näkemättömään pademiaan selkeästi ja esiintyi vakuuttavasti. Ymmärsi tilanteen poikkeuksellisuuden ja meni vastuullisen valtiojohtajan tapaan valtion etu edellä. Lisäksi korosti monesti kauden alussa sitä, kuinka ei halua nostaa pinnallisia asioita esiin julkisuudessa, vaikka niihin kiinnitetäänkin huomiota.
Pandemian edetessä johtajuus ja ote alkoi kuitenkin lipsua. Hallituksen linja ei ollut enää selkeä ja rajoituksiin ei löytynyt selkeää linjaa. Tämän lomassa Sanna alkoi tuoda esiin enemmän omaa itseänsä.
Viimeinen vuosi oli sitten kaikkein vastuuttominta aikaa. Työjaosta presidentin kanssa lipsuttiin ja lisäksi Suomen nimissä avattiin ulkopoliittisesti katteettomia keskusteluja. Virheitä ei myönnetty, eikä niistä haluttu keskustella. Sanna nosti viimeisinä aikoinaan itsensä toistuvasti Suomen edun edelle, eikä hänellä ollut valtionjohtajalle tarvittavaa nöyryyttä. Tähän suhteutettuna puhe särähti hieman korvaan.
Sanna oli kokematon, mutta se ei mielestäni ollut hänen ongelmansa, vaan ylimielisyys. Varsinkin kauden alussa tuo kokemattomuus ei näkynyt millään muotoa. Sanna esiintyi todella vakuuttavasti. Loppua kohden hän alkoi kuitenkin keskittyä oman julkisuuskuvan luomiseen nöyrän pääministerin pestinsä hoitamisen sijaan. Menestyäkseen pitää mennä monesti hieman kyynärpäät ylhäällä ja sen ansiosta Sannakin on mainetta ja kunniaa niittänyt. En pidä kuitenkaan valokeilan itseensä kääntämistä hyvälle valtionjohtajalle sopivana.
Pandemian edetessä johtajuus ja ote alkoi kuitenkin lipsua. Hallituksen linja ei ollut enää selkeä ja rajoituksiin ei löytynyt selkeää linjaa. Tämän lomassa Sanna alkoi tuoda esiin enemmän omaa itseänsä.
Viimeinen vuosi oli sitten kaikkein vastuuttominta aikaa. Työjaosta presidentin kanssa lipsuttiin ja lisäksi Suomen nimissä avattiin ulkopoliittisesti katteettomia keskusteluja. Virheitä ei myönnetty, eikä niistä haluttu keskustella. Sanna nosti viimeisinä aikoinaan itsensä toistuvasti Suomen edun edelle, eikä hänellä ollut valtionjohtajalle tarvittavaa nöyryyttä. Tähän suhteutettuna puhe särähti hieman korvaan.
Sanna oli kokematon, mutta se ei mielestäni ollut hänen ongelmansa, vaan ylimielisyys. Varsinkin kauden alussa tuo kokemattomuus ei näkynyt millään muotoa. Sanna esiintyi todella vakuuttavasti. Loppua kohden hän alkoi kuitenkin keskittyä oman julkisuuskuvan luomiseen nöyrän pääministerin pestinsä hoitamisen sijaan. Menestyäkseen pitää mennä monesti hieman kyynärpäät ylhäällä ja sen ansiosta Sannakin on mainetta ja kunniaa niittänyt. En pidä kuitenkaan valokeilan itseensä kääntämistä hyvälle valtionjohtajalle sopivana.