Innostun näköjään aiheesta vähän liikaa, mutta tullut yliopistossa jonkin verran leikittyä diskursseilla ajan kuluessa. Diskurssitutkimus olisi nyt ihan ensimmäinen, joka kannattaisi ajaa Marinin ympärillä lävitse.
Olen huolissani seuraavista:
a) Marinin ympärillä oleva positiivinen mediadiskurssi, jossa Marinin valitsimia keinoja ei edes kritisoida. Marin on saanut feminismiin taipuvaisen median puolelleen, joka nyt tuottaa Marinille. Mielenkiintoista on se, että koronakriisin aikana Marin valitsi johtamisen sijaan passiivisuuden, koska koronakriisissä feministinen media oli enemmän kovien toimenpiteiden puolella kuin odottamisen ja tilanteen seuraamisen. Marinin annettiin jäädä keskustelun ulkopuolelle ja likainen työ annettiin Krista Kiurun tehtäväksi. Nyttemmin samanlainen mediadiskurssi on menossa Tytti Tuppuraisen selitellessä saksalaisille Uniper-ongelmia ja samaan aikaan Marinia ei edes haasteta ko. jutusta.
b) Poliittinen keskustelu on muuttunut luonteeltaan henkilökeskusteluksi, jota leimaavat voimakas sekä kritisoimaton feminismi. Feminismissä ei ole aatteena mitään vikaa (ainakaan itselleni), mutta ajatushorisonttiin on pikku hiljaa hiipinyt se, että miesten rooli on hajoamassa sivuosaan. Sillä ei ole tekemistä tasa-arvon kanssa yhtään, että miehillä ei ole enää edes samoja oikeuksia kuin naisilla. Missä media mahtaa olla diskurssin kanssa, kun tätä ongelmaa ei tuoda mitenkään esiin?
c) Perussuomalaiset on saatu siivottua poliittiselta kentältä sivuun. Jussi Halla-Ahon poistuminen puolueen johdosta on ajanut puolueen ongelmiin. Aikaisemmin perussuomalaisista sentään puhuttiin, mutta nyt puolueesta ei enää edes feminismimediassa puhuta. Se kertoo siitä, että feministinen diskurssi on voittanut tämän diskurssin ja siitä jokaisen äänestäjän pitää olla huolissaan. Itse en ole koskaan ja tuskin koskaan tulen äänestämään perussuomalaisia, mutta tämän äänen kuuluminen on suomalaisessa politiikassa on täysin heidän vastuullaan. Huoli on se, ettei heidän ääntään enää edes kuulu.