Marin ei ole likikään ensimmäinen tai ainut populisti, enkä tarkoittanutkaan sitä. Ei ole ainoa tai ensimmäinen siinäkään, mistä syytän, mutta ylivoimaisesti näkyvin. Tarkoitan imagopolitiikkaa, jossa kaiken toiminnan keskiössä on itsensä brändääminen. En olisi muuten niin huolissani, mutta kun me ihmiset itseni mukaan lukien olemme melko vähä-älyistä ja yksinkertaista sakkia, joita on helppo sumuttaa kauniilla puheilla vailla mitään konkretiaa. Marinin tukijoissa on minun subjektiivisen kokemuksen perusteella todella paljon heitä, jotka eivät ole millään tasolla perehtyneet oikeastaan mihinkään, vaan keskittyvät pelkkään pintaan.
Tuskinpa tätä voidaan Marinin ansioksi lukea. Pinta on hyvin monelle kansalaiselle politiikan syvä ydin. Harvassa ovat ne politiikkanörtit, jotka silmä kovana imevät jokaisen tiedonhitusen eduskunnan tapahtumista, omista mahdollisista ehdokkaistaan ja muista asiaan liittyvistä tapahtumista.
Demokratia on siitä kummallista, että jokainen äänestyspäätös perusteineen on tasa-arvoinen ja vain yhden äänen väärtti. Eli, jos edustaja on poikkeuksellisen tyylikäs, miksei äänestyspäätös voisi perustua juuri tähän tyylikkyyteen. Perusteita äänestyspäätöksille on lukemattomia ja näistä valtaosa on vähäiseen seuraamiseen ja pintaseikkoihin perustuvia.
Joillekin äänestäminen perustuu ideaan "kansalaisvelvollisuudesta". Jos henkilö ei seuraa politiikkaa, mutta mieltää äänestämisen velvollisuudeksi, silloin hänen täytyy tehdä päätös juuri pintaan liittyvien seikkojen vuoksi. Jokin assosiaatio voi hyvinkin äänestyskopissa olla ratkaiseva, jokin tuntemus, jokin mielle, joka saattaa kuitenkin olla vastoin todellisia faktoja.
Tämän vuoksi pinnallisuus on valtaa. Ilman tämän asian vakavaa huomioimista poliitikko ei kykene nousemaan vallan huipulle. Edustavuus, tyylikkyys, oman kannattajakuntansa huomioiminen, somemaailman virtausten herkkä kuuntelu, näistä ainesosista voidaan saada jo hyvinkin menestyvä poliitikko. Ja kun edustaja kykenee vielä suuriin yksittäisiin eleisiin, silittämään kansaa myötäkarvaan, vetoamaan eri ikäryhmiin, eiköhän näilläkin ansiolla tie poliittiseen valtaan ole varsin silattua.
Myös syvällisyys on pinnallista. Käytännössä kukaan politiikkaan mukaan tuleva ihminen ei ole varsinainen ajattelija, vaan pika-ajattelija. Hänellä on todellista asiantuntemusta ehkä yhteen kahteen asiakysymykseen. Loppuihin asioihin hänen täytyy näytellä asiantuntevaa. Tässä apuna ovat retoriset kyvyt, mutta myös se, ettei julkisuudessa koskaan päästä pintaa syvemmälle.
Todiste: vaikkapa torstainen A-talk. Siellä olivat koolla sentään USA:n politiikkaan liittyvät asiantuntijat. Eikä tässäkään keskustelussa kovin syvälle päästy. Kun näiden keskusteluista vähennetään n. 20%, päästään kärkipoliitikkojen retoriselle tasolle. Ja tämä puolestaan jo luo vaikutelmaa "asioihin paneutumisesta". Pinnallisuutta tukee myös eduskunnan valtava asiapaljous. Voit olla vain muutaman asian hallitsija, loput äänestyspäätökset teet kuin sumussa, kuten puolueesi haluaa.
Tästä voidaan johtaa laiskan edustajan toimintatapa (joka kuulostaa erittäin miellyttävältä). Koska et voi hallita monia asioita, päätät, ettet halua hallita ainuttakaan. Mutta näyttelet osaajaa monissa asioissa. Sinulla on aina varma mielipide joka asiaan: ja koska toimittajatkin ovat kilttejä (laiskoja), et koskaan jää kiinni siitä, että et hallitse asioita syvällisesti. Julkiset puheenvuorot ovat usein lyhyitä, niihin taitava sanaseppo ja reettori pystyy tuottamaan riittävästi sisältöä.
Oikeastaan me kaikki olemme todella pihalla politiikasta, äänestäjät, poliitikot, toimittajat. Koska näin on, silloin se, miten Marin tai joku muu käyttäytyy, on se, mihin sentään meillä on kompetenssia reagoida. Marinin kenkä voi olla yllättävän merkityksellinen tässä suhteessa. Tyyli on asia, josta kaikilla on mielipide, vaikkakaan juuri kukaan ei tiedä, mikä olisi "oikea tyyli". Ne, jotka eivät arvosta tyyliä, halajavat ehkä paluuta "johonkin puhtaiden asiakysymysten" aikaan.
Puhtaat asiakysymykset vaativat asiantuntijuutta. Asiantuntijuus taas merkitsee suljetuissa tai avoimissa kysymyksissä aivan eri asiaa. Suljetuissa kysymyksissä asiantuntija saattaa hyvinkin tuntea joka pykälän, mutta avoimissa kysymyksissä, kuten talouspolitiikka, asiantuntijallakin on vain tietty perstuntuma asioihin. Poliitikko taas luottaa niihin asiantuntijoihin, jotka sopivat hänen omaan agendaansa.
Josta seuraa, että PM täytyy pyrkiä varsinaisen asiantuntemuksen sijaan vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen erilaisilla retorisilla keinoilla ja toimenpiteillä, jotka miellyttävät kansaa, ainakin kannattajia. Somessa viestiminen on tärkeä osa tätä vaikuttamisprosessia. Loppujen lopuksi, lienee varsin merkityksetöntä, mitä PM itse kuvittelee maailmasta tietävänsä. Hänen on vain toimittava siten, että oma agenda vaikuttaa uskottavalta. Tosiasiassa, hänellä ei ole aavistustakaan siitä, mihin hänen agendansa mahtaa valtakuntaa viedä.
