Sanna Marin

  • 957 392
  • 8 479

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Samoihin aikoihin myös Sauli Niinistö torppasi Nato-kysymyksen sanomalla, ettei Suomen kansa kannata Nato-jäsenyyttä. Kumpikin, sekä Niinistö että Marin, onneksi tajusi ja osasi kääntää kelkkansa ennen kuin oli liian myöhäistä.

Yhdellekään poliitikolle en anna suurta suitsutusta Nato-asiassa. Ainoa suitsutusta ansaitseva taho on Suomen kansa, joka vihdoin ymmärsi antaa Nato-jäsenyydelle niin vahvan tuen, etteivät poliitikot enää pystyneet väistämään väistämätöntä.
Joo, mitenkään Marinia tai muita puolustelematra TP Niinistö oli pitkään pahin jarru Nato-asiassa, koska halusi pitää kiinni optio-politiikasta, eikä suostunut avaamaan keskustelua jäsenyydestä edes vähää alusta. Motiiveina varmaan varovaisuus, kansan mielipiteen myötäily ja asemansa "Putin-kuiskaajana". Luonnollista, ettei myöskään muut kärkipoliitikot lähteneet tässä ulkopolitiikkaa johtavaa, ylivoimaisesti tasavallan suosituinta poliitikkoa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
”Highly unlike on my watch…” tai jotain sellaista höpötti. Aitona opportunistinä haistettuaan kansan fiilarit käänsi takkinsa.

No ei siinä, hyvä että haettiin, ei kyllä jäänyt kuitenkaan tunne että kyseessä olisi ollut muuta kun oman edun laskelmointia.
Oikeasti sanoi siis, että hakemus nykyisen hallituksen aikana on erittäin epätodennäköistä. Niin kuin se olikin, kun kansan, puolueiden ja presidentin tuki puuttui. Uskon, että Marinin oma mielipide tuolloin oli, ettei hakemus ole ajankohtainen eikä hän tai hallituksensa sitä yritä edistää.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Väärinkäsitykset syntyivät jo haastattelun otsikoinnista. Myös tekstiä korjattiin jälkikäteen. Marin vaati korjauksia ainakin twitterissä ja varmaan myös suoraan Reutersille. Monelle jää se ensimmäinen uutisoitu versio mieleen. Tässä ja monissa muissa asioissa.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Ei se nyt ihan noinkaan mennyt - sekä Niinistö että Marin reagoivat hyvin nopeasti, päättäväisesti ja yksimielisesti tilanteeseen, jokin toinen presidentti-pääministeri -pari olisi hyvinkin voinut vetkutella ja yrittää vesittää mielialaa. Se on toki totta, että etenkin Niinistön vuosikausien natomutkistelut olivat omalaatuisia ja näyttivät lähinnä tähdätyiltä siihen, ettei asiaa pidettäisi mitenkään ajankohtaisena ja relevanttina.
Saattaa toki olla, että muistan väärin, mutta muistikuvieni mukaan ylipäätään ensimmäiset merkittävien suomalaisten poliitikkojen ”takinkäännöt” tapahtuivat vasta sen jälkeen, kun muutama päivä sodan alkamisen jälkeen gallupit näyttivät, että jo yli puolet suomalaisista oli jäsenyyden kannalla. Tätähän monet ihan perustellusti nostivat esiin ja kritisoivat, etteivät poliitikkomme olleet Nato-kysymyksessä johtajia ja päättäjiä vaan toteuttajia.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Kyllä siinä liikkeitä tapahtui jo ennen sitä - joskin varmasti nuo mielipidetiedustelut vankensivat mielialaa poliittisessa johdossa. Se on totta, ettei tullut mitään selkeätä ulostuloa tuossa vaiheessa, eikä oikeastaan koko keväänä, Suomi vaan jotenkin soljui Nato-hakemuksen jättämiseen. Varmaan jäi Kreml vähän ymmälle siitä, että mitä ihmettä siellä oikein tapahtuu, mikä lienikin yksi tarkoitus.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Saattaa toki olla, että muistan väärin, mutta muistikuvieni mukaan ylipäätään ensimmäiset merkittävien suomalaisten poliitikkojen ”takinkäännöt” tapahtuivat vasta sen jälkeen, kun muutama päivä sodan alkamisen jälkeen gallupit näyttivät, että jo yli puolet suomalaisista oli jäsenyyden kannalla. Tätähän monet ihan perustellusti nostivat esiin ja kritisoivat, etteivät poliitikkomme olleet Nato-kysymyksessä johtajia ja päättäjiä vaan toteuttajia.
Aika pitkälti näin. Tosin katson Kokoomuksen linjauksen, että puolue tavoittelee Suomen Nato-jäsenyyttä merkittäväksi linjaukseksi, ja tämähän siis jo ennen sotaa reilusti.

Niinistön ja Marinin toiminta Nato-asiassa ollut molemmilla ensiluokkaista sen jälkeen, kun optiopolitiikalta putosi pohja. Molemmat halusivat sen säilyttää, kuten moni muukin, mutta historian käännekohdassa olivat hereillä ja oikealla puolella.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Saattaa toki olla, että muistan väärin, mutta muistikuvieni mukaan ylipäätään ensimmäiset merkittävien suomalaisten poliitikkojen ”takinkäännöt” tapahtuivat vasta sen jälkeen, kun muutama päivä sodan alkamisen jälkeen gallupit näyttivät, että jo yli puolet suomalaisista oli jäsenyyden kannalla. Tätähän monet ihan perustellusti nostivat esiin ja kritisoivat, etteivät poliitikkomme olleet Nato-kysymyksessä johtajia ja päättäjiä vaan toteuttajia.
Näin oli. Niinistö ja Marin tosin olivat (ainakin omien sanojensa mukaan) sopineet, että he kertovat mielipiteensä vasta kun hakemusta ollaan oikeasti jättämässä.

Marinia tästä en lähtisi torumaan. Tuo aikaisempi Nato-lausunto oli typerä, mutta siitä uutisoitiin virheellisesti. Niinistö taasen olisi voinut ajaa Natoa jo pidemmän aikaa eteenpäin.

Mutta joo. Ainakin julkisuuteen näyttää, että poliitikot alkoivat edistää asiaa vasta kun oli useampia galluppeja asian puolesta.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Samoihin aikoihin myös Sauli Niinistö torppasi Nato-kysymyksen sanomalla, ettei Suomen kansa kannata Nato-jäsenyyttä. Kumpikin, sekä Niinistö että Marin, onneksi tajusi ja osasi kääntää kelkkansa ennen kuin oli liian myöhäistä.

Yhdellekään poliitikolle en anna suurta suitsutusta Nato-asiassa. Ainoa suitsutusta ansaitseva taho on Suomen kansa, joka vihdoin ymmärsi antaa Nato-jäsenyydelle niin vahvan tuen, etteivät poliitikot enää pystyneet väistämään väistämätöntä.
Jos kansalla on vaihtoehtoina Nato jäsenyys tai arkku, niin valinta on liian helppo.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mutta joo. Ainakin julkisuuteen näyttää, että poliitikot alkoivat edistää asiaa vasta kun oli useampia galluppeja asian puolesta.
Kyllä niitä askelia otettiin jo ennen - Niinistö livahti Washingtoniin kuin salama ja Ruotsia konsultoitiin myös välittömästi. Sitten melkein samassa tulivatkin ne mielipidetiedustelut. Olihan se outo hetki, käytännössä koko Suomen historiallinen muisti huusi tuossa tilanteessa Talvisotaa: provosoimaton, tappamaan tarkoitettu hyökkäys heikompaa ja rauhanomaista naapuria vastaan. Kaikkia nappejamme painettiin yhtaikaa. Ei sinänsä mikään ihme, että kansalaismielipide muuttui about yhdessä yössä.
 
Joo siis tottakai pieniä juttuja tapahtui. Niinistön matkan tarkoitushan ei kuitenkaanollut Nato, vaan ylipäätään viedä Suomea lähemmäksi USA:a ja hakea sitä kautta turvaa. Yksi vaihtoehto tässä turvan hakemisessa oli toki Nato, mutta Niinistöhän taisi jossain sanoa itsekin, että hän kääntyi Naton kannalle vasta maaliskuun loppupuolella.

Edit: Lähdettä en tuolle Saulin Nato-mielipiteen muodostukselle nyt minuutin googlaamisella löytänyt, mutta jossain hän sen totesi. Tai sitten pikkulapsen vanhemmuus on sekoittanut päätäni ja huonontanut muistiani vielä enemmän kuin luulenkaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Joo siis tottakai pieniä juttuja tapahtui. Niinistön matkan tarkoitushan ei kuitenkaanollut Nato, vaan ylipäätään viedä Suomea lähemmäksi USA:a ja hakea sitä kautta turvaa. Yksi vaihtoehto tässä turvan hakemisessa oli toki Nato, mutta Niinistöhän taisi jossain sanoa itsekin, että hän kääntyi Naton kannalle vasta maaliskuun loppupuolella.
No, Suomen perinteisen sodanjälkeisen suuntautumisen kannalta USA vs Nato on lähinnä semantiikkaa - se että haettiin turvaa Washingtonista oli jo itsessään se radikaali muutos. Ja kaikella kunnioituksella Niinistöä kohtaan niin sanonpa, että tuskinpa pirukaan tietää missä vaiheessa oikeasti kääntyi konkreettisella tavalla Nato-jäsenyyden kannalle, en suuresti ihmettelisi, jos olisi ollut aamulla 24.2.2022.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No, Suomen perinteisen sodanjälkeisen suuntaumisen kannalta USA vs Nato on lähinnä semantiikkaa - se että haettiin turvaa Washingtonista oli jo itsessään se radikaali muutos. Ja kaikella kunnioituksella Niinistöä kohtaan niin sanonpa, että tuskinpa pirukaan tietää missä vaiheessa oikeasti kääntyi konkreettisella tavalla Nato-jäsenyyden kannalle, en suuresti ihmettelisi, jos olisi ollut aamulla 24.2.2022.
Joo siis tämä nyt on tällaista puoliturhaa vääntelyä minulta. Olet täysin oikeassa tuosta historiallisesta matkasta.

Galluppien uskon kuitenkin vaikuttaneen moneen puolueeseen ja poliitikkoon. Vaikuttiko Niinistöön ja Mariniin? Jostain syystä tuntuu, että vaikutti enemmän Niinistöön ja Marin ei tarvinnut galluppeja kannattaakseen Natoon hakemista. Ehkä tämä on vaan sukupolvijuttuja, ja saatan olla väärässäkin.

Marinin Venäjä-politiikkaa voi kyllä kehua, vaikka muuten en hänestä niin välitä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: mjr

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Marinin Venäjä-politiikkaa voi kyllä kehua, vaikka muuten en hänestä niin välitä.
Minusta myös vaikuttaa siltä, että todellakin on vetänyt huomattavan kovaa linjaa koko ajan vaikka ei olisi ollut mitään erityistä pakkoa - näyttäisi siis olevan ihan aito reaktio tähän häkellyttävään fasistiseen saalistusretkeen. Sanoisin että aika olennainen asia, minkä perusteella häntä arvioida vaikka sitten ymmärtääkseni myös tanssii ja juo.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minusta myös vaikuttaa siltä, että todellakin on vetänyt huomattavan kovaa linjaa koko ajan vaikka ei olisi ollut mitään erityistä pakkoa - näyttäisi siis olevan ihan aito reaktio tähän häkellyttävään fasistiseen saalistusretkeen. Sanoisin että aika olennainen asia, minkä perusteella häntä arvioida vaikka sitten ymmärtääkseni myös tanssii ja juo.

Marinin linjaan Venäjää kohtaan ja NATO-jäsenyyden edistämiseen 2/2022 jälkeen on varmaan lähes koko oikeisto tyytyväinen. Hyvää työtä. Miksiköhän samanlaista isänmaallisuutta ei löydy esimerkiksi talouspolitiikasta?
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jaa siellä on joku taas kieltäytynyt haastattelusta, kun asia olisi ollut itselle haastava, yllättyneet käsi ylös.

Saarikko tuossa velkakaton estossa pääpiruna oli, mutta Marin komppasi häntä asiassa vahvasti. Lisäksi Saarikko yritti vielä kantaansa perustella artikkelissakin, Marinilta ei saatu mitään kommenttia.

Edit. Muuten tuo Saarikon kommentti: ”Velkakatossa oli riski, että se eriarvoistaa lainanhakijat” aiheutti välittömän facepalm -fiiliksen. Mitähän vittua nyt taas Annikki, eikö se juuri tulojen mukaan pidä mennäkin.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Joo, missähän maailmassa lainan suuruus ei riipu tuloista vaan kaikki hakijat ovat samalla viivalla. Nykyään "eriarvoistaa" on jonkinlainen taikasana jolla voi kuitata mihin tahansa mitä tahansa lainkaan piittaamatta onko argumentissa järjen hiventäkään.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Noita kahta ylempää viestiä kun lukee, niin mietin vain että luojan kiitos, Saarioinen ei ole enää kuin pari kuukautta tuossa ministerin positiossa. Pitää ottaa aspiriinia, kun alkaa päätä särkeä noita lausuntoja lukiessa.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Siis mihin poliitikkojen asettamaa velkakattoa tarvitaan? Eikö se ole lainanhakijan vastuulla arvioida, onko edellytyksiä maksaa lainaa takaisin ja viime kädessä pankkien vastuulla arvioida, onko lainan myöntäminen taloudellisesti kannattavaa.

Tai ainakin näin minä olen ajatellut markkinatalouden finanssimaailmassa toimivan. Te velkakattoa kannattavat voisitte kertoa näkemyksenne, onko tämä markkina jotenkin rikki vai miksi moista sääntelyä tarvitaan?
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei velkakattoa tarvitse markkinataloudessa mihinkään. Luotonantaja arvioi riskit.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei velkakattoa tarvitse markkinataloudessa mihinkään. Luotonantaja arvioi riskit.

Ongelma on todellinen, sillä meillä ei ole euroalueella markkinataloutta. Luotonantajilla ja heidän työntekijöillään on tarvetta lisätä osuuttaan ja provisioitaan markkinoilla. Ääritilanteessa tehdään italiat tai kreikat. Ei tämä haittaisi niin paljon sinänsä, ellei kupruja maksaisi muut euroalueen maat ja usein sen ulkopuolisetkin maat.

Mikä on sitten paras keino, sitä kannattaisi pohtia.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
@Cobol Olisiko se Italian tai Kreikkojen tekeminen, (oletan että puhutaan nyt velka %/bkt) niin paha jos saadaan sillä koko euroalue heräämään?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
@Cobol Olisiko se Italian tai Kreikkojen tekeminen, (oletan että puhutaan nyt velka %/bkt) niin paha jos saadaan sillä koko euroalue heräämään?

Siinä tapauksessa Suomenkin kannattaa ottaa 2-10 mrd sijasta velkaa vuodessa 100 mrd. Saadaan Suomi kuntoon ja euroalue välttää taantuman.

Vähän tuohon suuntaan ja tosissaan demarien Mäkynen runoili. Talous saadaan kasvuun julkisia menoja lisäämällä. Tuplataan valtion budjetti ja syömävelka:

e: Lisätään vielä helppolukuinen kirjoitus Suomen velkaantumisesta. Sen voi tiivistää yhdeltä osalta niin, että nousevat korkomenot 0->0.5->0.8->1.5->?? mrd ovat pois esimerkiksi erilaisista palveluista. Vasemmiston taloustieteilijät ja poliitikot ovat valehdelleet velkaantumisesta. Kuten HS:n pääkirjoituksessa lukee, Saramon viesti kannattaa kääntää kasvavien riskien ja korkomenojen maailmassa toisinpäin: kyvyttömyys keskittyä velkaan tekee nyt pahaa jälkeä. Sanna Marin on näkyvin velkaikoni, joten kun ketjuun kutsuttiin tagilla, mainitaan Marin tietenkin yhtenä syyllisenä.

Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät
@Cobol Olisiko se Italian tai Kreikkojen tekeminen, (oletan että puhutaan nyt velka %/bkt) niin paha jos saadaan sillä koko euroalue heräämään?

Paskotaan oma talous lopullisesti, jotta saadaan lähetettyä Brysseliin viesti? Nyt alkaa olla jo aika sakeaa settiä.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Paskotaan oma talous lopullisesti, jotta saadaan lähetettyä Brysseliin viesti? Nyt alkaa olla jo aika sakeaa settiä.
En usko että sitä tahallisesti edes tarkemmin ajateltuna tarvitsee tehdä, Eurooppa ajautuu pikku hiljaa lamaa kohden ja sota Euroopassa jatkuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös