Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Muutama nosto:

- Draxlerilta olisin ehkä odottanut enemmän, vähän jäi valju kuva
Sama kuva jäi, noilla esityksillä jää vaihtariksi.

- Muller oli suuren osan peliä varjossa, mutta maalasi silti tuttuun tapaan.
Tällä kertaa Gomez "syötti". Aika pelottavaa kun vastustajien pitää pelata ensin laukaukset pois, sitten siivota irtopallot eikä pääpelissäkään auta jäädä toiseksi.

- Rudigerilta kelpo ilta Boatengin vierellä
Puskupaikasta olisi voinut tehdä, muuten kai ok.

Löwin johdolla testattiin myös pitkien lädipallojen heittämistä Unkarin bussin taakse, heikoin lopputuloksin.
Jotenkin tuo bussipuolustus ei oikein toiminut, näinköhän joku vahvempikin vastustaja oikeasti koittaa sitä?
 
Trump vihjasi, että Ruotsissa olisi tapahtunut terrori-isku. - yle Uutiset

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Hepskukkuu, Germany dealt major blow ahead of Euro 2016 as Antonio Rudiger suffers cruciate ligament injury - Mirror Online

Eli, Rüdigerin kisat loppuivat ennen kuin ehtivät edes alkaa. Polvi paskaksi treeneissä ja silleen. Korvaajaa ei vielä julkistettu, saas nähdä otetaanko Rudy sittenkin mukaan vai kutsuuko Jogi jonkun lomalaisen paikkaamaan. Eiköhän Rüdigerkin avauksessa olisi ollut Hummelsia paikkaamassa ensin topparina ja mahdollisesti sitten hyvien otteidensa myötä ottanut myös oikean laitapakin paikan.
 
"Getting to play with Datsyuk, that's like winning the lottery" - Mike Babcock

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Aika raskasta seurattavaa kun kaikki äijät enemmän tai vähemmän lasaretin puolella.

Kyllä nyt testataan joukkueen kanttia, mutta usko kyllä horjuu mestaruuteen asti näiden luokkien myötä. Toki pitkälle mennään joka tapauksessa.
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
"Jalkapallo on yksinkertainen peli jossa 22 pelaajaa jahtaa palloa 90 minuutin ajan ja lopulta Saksa voittaa"

Jotenkin näinhän se meni ja eiköhän tämä näissäkin kisoissa tule pitämään paikkansa.
 
"Minulla on taskussani laite, jolla pääsen käsiksi koko ihmiskunnan keräämään tietoon. Käytän sitä kissakuvien katseluun ja riitelyyn tuntemattomien ihmisten kanssa."

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Huomenna kisat sitten varsinaisesti alkavat, minun tirkistysreiästäni tunteella tihrustaen.

Lahmia ja myös Mertesackeria kaipaan, puolustus on ainoa huolenaiheeni.

Nyt on aika jälleen tunnustaa väriä, otan allekirjoituksen käyttöön.
 
Viimeksi muokattu:
and hey, let's be carefull out there!

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Lahmia ja myös Mertesackeria kaipaan, puolustus on ainoa huolenaiheeni...
Tarkennetaas vähän, eli meinaat varmaankin laitapuolustusta ja nimenomaan heidän osallistumistaan hyökkäyspeliin. Boateng ja vielä ekan matsin huilaava Hummels lienee kuitenkin kisojen parhaita ellei paras topparikaksikko.

Esim. Höwedesin heittäminen laidalle ei puolustussuuntaan huolestuta tippaakaan, mutta toki hän ei ole mikään hyökkäyksiin osallistuva pelaaja. Siitä samaa mieltä, että Lahmia ja Mertesackeria olisi vieläkin hauska nähdä.
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Tarkennetaas vähän, eli meinaat varmaankin laitapuolustusta ja nimenomaan heidän osallistumistaan hyökkäyspeliin. Boateng ja vielä ekan matsin huilaava Hummels lienee kuitenkin kisojen parhaita ellei paras topparikaksikko.

Esim. Höwedesin heittäminen laidalle ei puolustussuuntaan huolestuta tippaakaan, mutta toki hän ei ole mikään hyökkäyksiin osallistuva pelaaja. Siitä samaa mieltä, että Lahmia ja Mertesackeria olisi vieläkin hauska nähdä.
Juu, Lahmin tapauksessa kyse ei tosiaankaan ole puoluspuolustuksen heikennyksestä, hyvä tarkennus. Mertesacker on puolustusmenetys.
Toivotaan Hummelsin pikaista ja täydellistä toipumista.

Ja vielä, onhan sitä Kloseakin vähän ikävä.
 
and hey, let's be carefull out there!

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Aivan käsittämätöntä, jos seuraavassa pelissä taas Götze avauksessa. Pienempi Mario ei tuottanut mitään uhkaa, ei pystyjuoksuja eikä kaksinkamppailuvoimaa.

Kyllä tuo Gomezia huutaa.

Muuten plussaa oli

+ erittäin monipuolinen hyökkäyspeli, tästä on hyvä jatkaa ja toki parantaa
+ Kroos, Khedira

Miinusta:

- ekan puoliajan loppuosa
- ei vakuuta mua Draxler tälläkään kertaa
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Minimitulos. Ihanaa nähdä Schweini kentällä ja samantien soi! Hyökkäys oli kyllä Götzeä lukuunottamatta hienoa ja Boateng oli huikea. Neuer nyt oli maailman paras jälleen.
 
"Canada is not Finland" TSN:n studiosta toisella erätauolla finaalin ollessa 3-0. Peli päättyi 3-5.

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Siinähän se edellisissä viesteissä jo matsi onkin paketoituna. Götze ei tosiaan onnistunut ja oli jo alunperin Löwiltä käsittämätön valinta laittaa hänet ysipaikalle fyysistä Ukrainaa vastaan. Draxler oli toinen heikko lenkki eikä hän auta pallottomana Hectoria tuolla laidalla ollenkaan. Laitapuolustuskaksikko oli myös paikoin kujalla ja Yarmolenko pääsi pari kertaa turhan helposti Hectorin ohi, mutta kokonaisuutena miehekäs esitys Saksalta, jonka Schweinsteigerin maali kruunasi komeasti.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä tuo Saksan peli vain parhaimmillaan niin hemmetin hienosti pyörii, että pakko sitä on ihailla. Sympatiapisteet myös Ukrainalle joka antoi kovan vastuksen.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko Draxler korvattavissa jollain joka saisi jotain aikaakin? eikö hän nimenomaan tullut paikkaan loukkeja tuo ollut hänen toinen arvokisa pelinsä?
 
"Lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko".

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Onko Draxler korvattavissa jollain joka saisi jotain aikaakin? eikö hän nimenomaan tullut paikkaan loukkeja tuo ollut hänen toinen arvokisa pelinsä?
Siis onhan Draxler parhaimmillaan ihan huikea (vrt. Italia-harkkapeli) mutta mulle tulee aina hänestä mieleen vene, jossa sulla on vaihde unohtunut bensalaiturissa vapaalle. Kaasua painaessa kuuluu jumalattoman komea ääni, mutta maisema ei vaihdu.

Schurrlen laittaisin itse tuonne laitaan vaihtoehtona, mutta kyllä sittenkin pitänee antaa Draxlerille vielä näyttöpaikkaa, sillä potentiaali on huikea.
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Draxlerissa on tosiaan sellainen potentiaali, että jo senkin takia häntä kannattaa pitää kentällä. Lisäksi Reusin loukkaantuminen tarkoittaa, ettei kovaa vaihtoehtoa löydy. Mun mielestä Draxler ei edes ollut huono eilen, joskaan ei häikäissyt. Huonoa oli Götze ja puolustuksen ajoittainen epävarmuus. Muuten oli ihan kelpo avauspeli. Gomez kärkeen ja Hummels puolustukseen ensi otteluun, niin puuttuvat palaset saattavat alkaa hakeutumaan paikalleen.
 
Die Nationalmannschaft

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool, HIFK
Mitä nyt unisin silmin rekisteröin, Draxler väläytteli kyllä ajoittain. Ja sitten taas välilä huiski palloa ihan mihin sattui. Laitetaan alkujännityksen piikkiin. Hyvä vaan, että nuoria ajetaan sisään muutenkin kuin jämäminuuteilla. Götze oli kyllä ihan Sterling eilen, paitsi että vielä huonompi noissa haastoissaan.
 
Acupuncture? It's hard to see the point of all the needles.

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
On muuten huikea yksityiskohta, että Saksalla on samanaikaisesti turnauksen nuorin, mutta myös kokenein joukkue. Kokenein siis pelimäärissä mitattuna.
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Jokos Hummelsin Matti on pelikuntoinen Puolaa vastaan? Vai oliko Mustafi maalin tehtyään niin päällikkö, että Hummels istuu vielä penkillä itseään parannellen..
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ainakin alkuperäinen suunnitelma taisi olla, että Hummels yritettäisiin saada kentälle alkulohkon viimeiseen peliin. Veikkaanpa siis, että Mustafi jatkaa Puolaa vastaan.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jokos Hummelsin Matti on pelikuntoinen Puolaa vastaan? Vai oliko Mustafi maalin tehtyään niin päällikkö, että Hummels istuu vielä penkillä itseään parannellen..
Ainakin alkuperäinen suunnitelma taisi olla, että Hummels yritettäisiin saada kentälle alkulohkon viimeiseen peliin. Veikkaanpa siis, että Mustafi jatkaa Puolaa vastaan.
Kickeristä luin muutama päivä sitten, että Hummelsin kohdalta olisi hyviä uutisia ja periaatteessa voisi pelata jo Puolaa vastaan. Tosin nyt kun eka matsi klaarattiin 3pst, niin onko tuolle nyt mitään tarvetta, siis mikään pakko Matsia ei ole kentällä nähdä.
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
Spieltag.

Hummels olisi kiva nähdä tositoimissa, mutta ei tietenkään uudelleenloukkaantumisen riskillä. Ukraina kuuluu mielestäni niihin jengiin, että tuo ylempi kuusikko kyllä hoitaa matsin kotiin ilman Matsin panosta. Vähän sama homma Schweinsteigerin kohdalla: mielestäni tunnin kohdalla sisään, oli tilanne melkeinpä mikä tahansa. Bastian syttyi kyllä maalistaan niin paljon, että miehellä on varmasti omasta mielestään energiaa vaikka aloittaa matsi. :)
Bastianin kokemuksesta ja johtajuudesta on varmasti lopputurnausta ajatellen hyötyä, vaikkei kertaakaan pelaisi 90min matsia - kuvitellaan tilanne että Saksa johtaa finaalia 1-0 minuutilla '75, niin eiköhän viimeisen vartin aikana Schweinista ole enemmän hyötyä kuin Götzestä. Näin esimerkkinä.

Paljon ollut puhetta, että toinen Mario, Gomez, saisi tänään Götzen tilalla näytönpaikkansa. Ihan hyvä idea mielestäni. Kunhan se perusrunko, noin 7-8 tärkeintä pelaajaa kuten Kroos,Neuer,Boateng,Özil ja Muller ovat avauksessa, uskon Saksan voittavan kenet tahansa milloin tahansa. Rungon ollessa kentällä mielestäni voidaan peluuttaa Schurrlea, Podolskia ja kumppaneita. Viime MM-finaali kuitenkin näytti, että kenen tahansa vaihtopelaajan pitää olla valmis tulemaan kentälle kovimpaan mahdolliseen peliin. Silloin olisi mukava, jos olisi turnauksessa vaikkapa 120min peliaikaa takana sen kuuluisan nollan sijasta.
 
"Kuitenkin ManU on meille aina se ehkä pahin vastustaja. Heillä on hirveästi onnea jne. usein, joten toivon, ettei niitä tarvitse edes kohdata." -nimim. Scholl

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ketkä ovat Saksalta hyökkäävimmät pakit, vai onko sellaisia?
Riippuu vähän siitä, mitä haet hyökkäävyydellä? Moderneja laitanousijoita on tällä hetkellä vähän. Jos taas mietitään hyökkäyspään pelotteita erityisesti erikoistilanteita ajatellen, niin sitten löytyy kyllä vaikka muille jakaa: Hummels, Boateng, Mustafi nyt kärkiosaamista mainitakseni. Hummels ratkoi Ranskaa vastaan viime mm-kisojen kuolemanottelun, Mustafi tinttasi voittomaalin Ukrainaa vastaan kärkipelissä.

Pelin avaamisessa ja mm. pitkien/korkeiden läpisyöttöjen/keskityspallojen antamisessa Boateng ja Hummels ovat varmaan kummatkin maailman top10:ssä toppareista, sitten on vähän makuasia, että miten nuo rankkaa tarkempaan järjestykseen.

Jos jossain fantasiamanagerointi-mielessä kyselet, niin valitse Hummels (jos pelaa) tai Boateng, jos on rahaa, muussa tapauksessa Mustafi tai Hector. Höwedesiä en valitsisi, sillä on tehnyt itsekin tiettäväksi, että pelaa varmistellen omiin.
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
On muuten iso yllätys mielestäni, mikäli pienempi Mario saa jatkaa kärjessä tänään. Tosin Jogi on aika itsepäinen ukkeli, eli se tietysti pienentää yllätyksen suuruutta.
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Sellaista Jordi Albamaista, elikkä kai modernia nousijaa? Kaverin kanssa pikkubetsiä pakeista niin siksi kysyin:)...
Vähän nihkeätä on ketään Albaa, tai Lahmia, joukkueesta löytää. Jonas Hector ehkä lähinnä.

Lepuuttaisin Hummelsia vielä, vaikka Levandowski kaveriensa kera onkin vastassa.

Jee pelipäivä, seiska-paidan vedän päälle tämän viestin jälkeen!
 
and hey, let's be carefull out there!
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy