Kuusi peliä ja kolme varsinaisen peliajan voittoa, ei tuolla b-miehistöllä lopulta parempaan ollut rahkeita. Nyt loputkin vanhoilla meriiteillä hiihtelijät pois joukkueesta ja parin vuoden päästä mestaruutta uusimaan.
Itse olen ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, ettei Bastianin paikka ole enää(edes terveenä ja ehjän kauden pelanneena) maajoukkueessa. Höwedesin tasokaan ei mielestäni riitä näihin nykyisiin kansainvälisiin huippuotteluihin, joissa topparinkin pitäisi olla molempiin suuntiin(puolustaminen&pelin avaaminen) hyvä. Valitettavasti Ranskan ensimmäinen maali meni Bastianin ja toinen Höwedesin piikkiin. Nuo poissaolot(Hummels, Gomez, Khedira) olivat se viimeinen sinetti tähän välierään. Etenkin Hummelsin poissaolo osoittautui kohtalokkaaksi pelin avaamisen sekä puolustuspelaamisen kannalta. Olin toivonut stuntiksi Mustafia, mutta Löw valitsi suosikkinsa jälleen tämän ohi.
Ehdottoman positiivista oli, että Kimmich, Hector ja Draxler löivät hienosti läpi Saksan maajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon ja jokainen näistä tulee vielä kehittymään ja sen myötä olemaan merkittävä palanen maajoukkueen tulevissa arvoturnauksissa. Maajoukkueen jatkuvuutta tukee myös läjä nuoria huippulupauksia, joista mainittakoon jo nähdyn Leroy Sane:n lisäksi mm. Julian Weigl, Leon Goretzka, Julian Brandt ja Jonatan Tah.
Tämän hetken suurinta maajoukkueen puutetta, eli hyökkääjäpulaa, on vahvin talentti omissa papereissani ratkomaan juuri vasta 20 vuotta täyttänyt Timo Werner. Saattaa sieltä muitakin olla tulossa, mutta niin tarkkaan en ole asiaan perehtynyt. Mm-kisoihinkin on aikaa enää kaksi vuotta, mikä pitkälle sulkee Werneriä nuoremmat vaihtoehdot pois. Late bloomerien varaankaan ei oikein mitään voi laskea. Siksi Wernerin ajaminen maajoukkueeseen olisi aloitettava välittömästi. Lisäksi rinkiin olisi otettava muitakin uusia potentiaalisia hyökkääjiä mm-karsintojen alkuun mennessä. Tällä nykyisellä tavalla, jossa peluutetaan milloin parhaat päivät nähnyttä Gomezia, milloin Götzeä tai Mülleriä, ei enää vain voida jatkaa. Huippujoukkueessa on oltava hyökkääjä ja itseasiassa muutama vaihtoehtokin. Ja tässäkään ei käsien heiluttelu auta. Sellaisia sitten kehitetään, jos ei muuten tahdo löytyä.
Mitä taas tulee Saksa-vihaajien iloon Saksan tippumisesta, niin se heille suotakoon. Menee pitkälle kateuden piikkiin maanosamme kiistatta suurinta ja menestyneintä maajoukkuetta kohtaan. Jos vetäistään arvokisojen mitalitaulukot nippuun, niin siitä selviää karu totuus. Tästä syystä meille saksalaisen jalkapallon ystäville on aina pettymys ja hater-porukalle suuri juhla, kun Saksa ei pääse välieristä arvokisojen finaaliin. Itse lasken silti tämän turnauksen Saksan osalta onnistuneeksi suhteutettuna seuraaviin faktoihin: kärkipelaajien krooninen puute, Lahmin lopettaminen "liian aikaisin" maailmanmestaruuteen, Löwin tiettyjen pelaajien suosiminen, loukkaantumiset ennen kisoja, loukkaantumiset kisojen aikana ja Hummelsin pelikielto välieräottelussa.
Saksan pelitapa on yleisellä tasolla ehdottomasti huippuluokkaa. Pallonhallintaan perustuvaa peli-identiteettiä ei ole mitään järkeä tai syytä muuttaa. Jo nykyinenkin pelaaminen tuottaa yleensä riittävästi laadukkaita maalipaikkoja minkä tahansa maajoukkueen lyömiseen. Mutta koska muiden kärkimaiden puolustuspelaaminen Saksan ja Espanjan kaltaisia pallonhallinta/total football -joukkueita vastaan kehittyy jatkuvasti, pitäisi Saksan pelin evoluutiokin olla nopeampaa. Mielestäni Löw ei saanut riittävästi uusia elementtejä Saksan pelaamiseen maailmanmestaruuden jälkeen. Tämä koskee erityisesti niitä tilanteita, jolloin Saksa pyrkii maita pitkin murtautumaan maalintekotilanteisiin. Syöttökombinaatiot näissä tilanteissa ovat usein liian ennalta-arvattavia ja hitaita. Myös 1 vs.1 haastot ja onnistumiset ovat liian harvassa. Näitä voidaan selittää esim. Reusin ja Lahmin poissaololla ja käytössä olleen materiaalin riittämättömyydellä. Itse en kuitenkaan tuollaisia selityksiä osta, vaan kyse on mielestäni enemmänkin siitä ettei näitä olla painotettu ja harjoiteltu riittävästi. On vain luotettu liikaa siihen tuttuun, vanhaan ja hyväksi koettuun tapaan murtautumisyrityksissä. Pallonhallintaan perustuvassa pelitavassa vaaditaan hirvittävä määrä erilaisia variaatioita, taitoa, luovuutta ja pelirohkeutta, jotta murtautuminen organisoitua puolustusta vastaan voi onnistua.
Oma lukunsa on sitten Saksan vastaiskupelaaminen, joka on vuosien saatossa hiipunut repertuaarista lähes kokonaan pois. Ukrainaa vastaan tuli onnistuminen reippaalla ylivoimalla, mutta esim. eilisen ottelun loppupuolella mahdollisuuksia siunaantui useampiakin, eikä aikaan saatu oikeastaan yhtään mitään. Tämäkin on tietoinen valinta ja painotuskysymys. Espanja ja Barcelona ovat tähän jo jossain määrin heränneet. Evoluutio on siellä tässä suhteessa edennyt pidemmälle. En tiedä, olisiko Saksan aika vaihtaa valmentajaa, mutta itse alan kallistua siihen suuntaan.