Sakkoja, sakkoja, suuria sakkoja eli millaisia sakkoja olet saanut

  • 28 242
  • 108

KJ hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vajaa 3 vuotta kortti ollut, ei sakkoja tahi virhemaksuja. Tosin pari kertaa tulee mieleen, että virhemaksu olisi tullut, jos parkkipirkko olisi huomannut...
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Tähän mennessä ainoa saamani sakko on 20 euroa julkisella paikalla kusemisesta. Muistan nauraneeni ihan hulluna, kun paskalakki pikavoiton tarjosi käteen..

Pakko kysyä tästä tarkemmin. Lukiko tehdyn rikkeen kohdalla, "laski laulellen vesiä"?
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Syytäkin lähteä, vaikea tuota on mitenkään perustella.

Totta turiset. Tyhmä temppu, mutta tulipahan tehtyä.

Alla on RS Octavia. Ohituskaistalla oli mittaa vajaa kilometri ja tietenkin siihen eteen paukkasi farkku-Volvo "ohittamaan" alinopeudella kahta rekkaa. Itse olisin ehtinyt myös loppuen lopuksi nuo rekat napata, mutta olisin jäänyt roikkumaan tuon Volvon perään. Keltainen viiva lähestyi, pistin vitosta silmään (Skodassa 6 vaihdetta) ja painoin tallan pohjaan. Heti kaistan päässä oli kamera, joka sitten tallensi tilantaan.

En puolustele. Kunhan selvensin tilanteen kulun.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Liikenteessä muutamia pikkurapsuja, mutta ei mitään hirveitä paukkuja kuitenkaan. Suurin taisi olla 700mk jostain kevytmoottoripyörällä töhöttämisestä.
Liikenteen ulkopuolisista 1400e ei ihmeemmin saanut riemunkiljahduksia aikaiseksi.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
3x pysäköintivirhemaksu (silloinen 35 € pala), ei yhtään ylinopeus eikä muita.
 

mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ylinopeussakkoja on tullut pari kappaletta, ensimmäinen joskus 90-luvun alussa, ja toinen heti perään vuonna 2007.

Nuorempana tuli toki otettua jokunen sakko milloin mistäkin syystä, sekä prätkällä, että autolla leikkiessä. Jotain liikenteen vaarantamista tai muuta turhaa tuppasivat arpomaan pikavoiton syyksi. Kertaalleen taisi olla korttikin hyllyllä kuukauden verran.

Sakkosummat ovat olleet muuten aika pieniä, mutta viimeisin menikin sitten jo tonnin pintaan, joten eipä noita viitsisi hirveän usein maksellakaan.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kolmet sakot, pari pysäköintivirhemaksua. Hyvä saldo siihen, että tulee ajettua vuoteen n. 40tkm, ja usein aika reilusti. Nyttemmin tullut tahtia vähän hiljennettyä, kun verottajalla näkyy oikeat tulot, niin ei oikein viitsisi sakkoja maksella.

1. Ylitys 30km/h. 50 alueella poliisia vastaan 80. Nyttemmin muuttunut 40 rajoitusalueeksi. Takakontissa oli vielä 10 pulloa pirtua, mutta onneksi ei alettu autoa tutkia. Opiskeluaikaiset tulot näkyivät, joten rikesakko 115€.

2. Ylitys 38km/h. 80 alueella maijaa vastaan auton mittari näytti n. 150. Samantien täydellä jarrutuksella, niin että ABS rutisi vastaan kuivalla asfaltilla. Poliisin mukaan vauhtia oli 118. En tiedä sitten eikö ollut tutka päältä tai mitä, en viitsinyt kysellä. Inttivuoden tulot näkyivät verottajalta, joten minimipäiväsakon hinnalla 120€.

3. Ylitys 36km/h. Etelänreissulta tulossa, yöllä sysmän kohdalla poliisia vastaan. 80 alue, 116 vauhtia. Vieläkin näkyi inttivuoden tulot, joten rikesakko 115€ riitti.

Sakot olen aina maksanut ihan tahalleen n. 10€/kuussa. Ei ole koskaan mitään karhua kotiin tullut. Onhan nuo tullut kuitenkin siis n. vuoden sisällä saannista maksettua.

Usean kerran tullut ajettua poliisia vastaan aika reilulla vauhdilla, jolloin on joko vilkautettu valoja tai sitten heiluteltu sormea toruvasti. Perään ei ole käännytty kuin nuo 3 kertaa.

Noista sakoista on tosin nyt jo 5 vuotta aikaa, ja nykyisin tulee ajeltua hiukan maltillisemmin, kun nyt tuollaisesta ylityksestä rävähtää helpolla yli 500€.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Yhdet parkkisakot. Tampereella Tamkin ja sairaalan vieressä hiekkakentällä. Kenttä muuten täynnä, mutta yksi vapaa paikka löytyi. Paikassa oli selvästi ollut parkissa autoja aikaisemminkin. Takaisin tullessa tuulilasia koristi sakkolappu. Olin pysäköinyt paikkaan, jossa auton nokka oli noin 30cm liikennemerkin vasemmalla puolella. Eli siis P-merkin. Täytti kolme eri rikettä. Merkin huomiotta jättäminen, väärä pysäköinti ja plaaplaa. Oli siinä muilla kyytiläisillä naurussa pitelemistä...
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Parkkisakkoja (tai niitä pysäköintivirhemaksuja) olen saanut joku ehkä 6. Viimeisen kahden viikon sisään 2 parkkisakkoa. Vuoroparkista molemmat. Toisessa olin ajanut illalla jo fiksusti auton "huomisen" puolelle. No samana iltana oli tullut jo sakot.

Tämä uusin sakko oli ihan omaa tyhmyyttä. Luulin parkkeeran... parkkeerani... parkkeeraavani auton oikealla puolelle katua...japaskat! 40e.

Kun Raumalta olin muuttamassa pois, nappasin 35e parkkisakon (tai pysäköintivirhemaksun virallisesti) kesken muuton. Auto oli parkissa ulko-oven edessä peräkontti auki ja saletisti näkivät että muutto käynnissä... Noi olkoo.

Vittuillessani maksoin 40e.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tähän mennessä ainoa saamani sakko on 20 euroa julkisella paikalla kusemisesta. Muistan nauraneeni ihan hulluna, kun paskalakki pikavoiton tarjosi käteen..
Pikkuserkun yllätti tutuhko poliisi kusemasta puistossa. Sanoi vaan että nyt se tuli Tompalle sakot. Pahantekijä kaivoi satasen (markkaa) taskusta, tökkäsi konstan käteen ja sanoi että kuse sinäkin, mie tarjoan.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kovin ovat vähissä nämä minun pikavoitot tahi muut sakot.

Kertaakaan en ole saanut ylinopeudesta sakkoja vaikka on tunnustettava, että jos auton rattiin pääsen niin maanteillä tulee liki jatkuvasti ajettua ylinopeutta ja usein huomattavankin paljon yli rajoitusten. Kaupunkialueella tilanne on sitten toinen, liikenteen mukaan ja liikennettä ja ympäristöä seuraten jottei ongelmia ilmaannu. No, nykyään sitä tulee harvemmin enää ajeltua muulla kuin polkupyörällä - sakkoja ei ole silläkään tullut...

Pysäköintivirhemaksun olen kerran saanut. Siinä tapauksessa "lappuliisa" pisti lapun minulle paikassa jossa oli pysäköintikielletty merkki - tosin tämä merkki oli pusikossa siten ettei sitä kunnolla nähnyt tielle. Asian tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että laputuspaikka sijaitsi kerrostaloalueella kaukana varsinaisista liikekeskuksista tms. Liene virkaintoinen "lappuliisa" hommissa...

Ainoan varsinaisen sakkoni olen saanut Tallinnan reissulla. Hätä pääsi yllättämään satamassa terminaaliin mennessä ja niinpä etsiydyimme (meitä oli näet useampikin samasta bussista) sopivaan paikkaan rakkoa tyhjentämään. Paikka oli hiekkakasa jonkin varaston kupeessa, mutta kuinka ollakaan poliisit saapuivat paikalle, veivät matkaansa ja hiostivat meitä tunnin verran putkassa kunnes kirjoittivat itsekullekin 100 markan sakon. Opinpa siitä etten enää toiste Tallinnassa kuseskele muualle kuin vessoihin, ja niissäkin pönttöön tai pisuaariin.

vlad.
 

Bo'er

Jäsen
Viimeisen kahden kuukauden kertymä:

1. Kahden moottoritien risteymässä nopeusrajoitus vaihtui 120 -> 80kmh ja itse ajoin tutkaan 119kmh. 263€ sakkoa sekä kolme pistettä.

2. Pysäköin auton epähuomiossa invapaikalle. En huomannut, että liikennemerkissä oli pieni nuoli, joka osoitti vasempaan ja näin paikassa olikin monta invapaikkaa vieretysten. Sinänsä harmittaa kun samalla alueella olisi ollut vapaita paikkoja yllin kyllin. Sakottamisen ajankohta oli 22:58 ja sakkoa 35€.

3. Ajoin moottoripyöräletkassa 49kmh ja nopeusrajoitus oli pudonnut hetkeä aiemmin 30kmh:n. Tämä tapahtui Itävallassa Imstin kaupungissa kun Hahntennjochiltä kaupunkiin saavutaan. Kuulemma paikka on oikea sakkorysä. Ottavat tutka/kameralla näemmä perästä kuvaa....sakkoa 36€.
 
Viimeksi muokattu:

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaikille tuleville sakkojensaajille tiedoksi, että Poliisin antaessa sen sakkolapun missä lukee, että maksettava tyyliin 4kk kuluessa, niin sen voi antaa ihan rauhassa lojua jossain kotona siihen asti kunnes muistutus tulee, koska sakkoihin ei mitään muistutusmaksuja/korkoja tule. Sitten kun se muistutus tulee, niin kannattaa toki maksaa ettei joudu mihinkään oikeuteen.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Parkkisakko 15€ kun pysäköin ilman parkkikiekkoa. Kotikuntani päätti sitten siirtyä kuun vaihteessa parkkikiekkoihin (tätä ennen lähes kaikki parkkialueet rajaittamattomia pysäköinnin suhteen) ja itse olin tuota edeltävän ajan muualla, milloin oli joka paikassa muistuteltu asiasta. Auto normaalisti parkkiin kuten ennenkin ja matkatoimistosta kävin hakemassa juuri ilmestyneet matkaesitteet. Palatessani autolle näin parkkipirkon kirjoittamassa lappua. Vitutti vaikka oli vain 15€.

Toinen sakko oli 115€ ylinopeudesta. Aamuyöllä ajeltiin kotikunnalle serkun lakkiaisia varten. Tyhjät tiet, loistava sää jne. joten marssivauhti oli sopiva. Sitten motarilla reilu kymmenen kilsaa ennen kotia satasen alueella olivat tutkanneet maastosta 125. Arvasin, että jotain on vikana kun näin edessä kaistojen välissä mp-kytän parkissa, joka lähti sitten perään. Ajelin sitten rajoitusten mukaan (edessä oli 80-alue vähän aikaa) ja pari kilsaa myöhemmin poliisi ajoi vierelle ja viittoi sivuun. Takaa tuli harmaa sivari-Octavia, jonne pääsi istumaan takapenkillä. Ihan asiallinen ja rento liikkuvien konstaapeli puhallutti, katsoi ajokortin ja rek. otteen, ihmetteli että onpa paljon rengaskokoja laitettu otteeseen, kertoili mistä tutkasivat ja millä tutkalla. Mittavirheet ja muut miinustettuna 125 @ 100. Kelpaako? En kiistänyt ja sanoi antavansa minimin eli 115€. "Opiskelijan tuloilla" 10 päiväsakkoa à 6€ ja pakollinen korotus 55€. Ihmettelin, että aika sissejä olette kun aamukolmelta toinen on puskassa tutkan kanssa. Poliisi naureskeli ja toivotteli hyvät yöt ja ajelehan loppu 10 kilsaa rauhassa.

Sainpas pikkujutuista paljon tekstiä. On muuten ihan perseestä tuo Suomen ylinopeussakotus. Rangaistuksen suuruus verrattuna teon vakavuuteen on naurettava. Kovempia penaltteja saa kuin esim. pahoinpitelystä.
 

ozo

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Latvia, Dinamo Riga
1. Pari sakkoa polkupyöräpoliisilta Tampereella. Pyöräilin Aleksanterinkatua (yksisuuntainen) väärään suuntaan - 20€.
2. Pysäköintisakkoja Tampereella - 40€.
3. Vuokra-autolla tutkaan Saksassa, rajoitus 80 ajoin n. 100km/h - 24€.

Ihan hyvä säkä, koska Ranskan motareilla ajoimme reilusti ylinopeutta, mutta siellä aika yleisesti ylitetään nuo viralliset 130km/h. Kaikki ajaa väh. 150km/h ja kaistoja on kolme.
 

Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Vuonna 1999 tuli rusautettua 80lätkällä varustetulla pakulla letkassa 109km tutkaan, ja ai kun kiva että maksettavaa tulikin sitten 1900mk. Toinen sakkoni tulikin tässä vähän aika sitten julkisesta kasvien lannoittamisesta väärällä tavalla. Rikesakkohan se siitä taisi napsahtaa. Eli kaksi sakkolappusta on tullut tienattua elämän varrella.
 

Masentaja

Jäsen
Paljon sakkoja

Sakkoja ei omalle kohdalle ole tullut kuin parit.

Yhden parkkisakon sain, kun vein mummia murtuneen kätensä kanssa Hyvinkään sairaalaan. Jätin auton päivystyksen oven eteen(että ei tarttenu mummin kävellä pidemmältä) ja autoin hänet sisälle. olin poissa ehkä n. 2.5min, ja ennen ja jälkeen ei parkkipirkkoja näkynyt mutta lappu napsahti lasiin. Olisiko ollut kyttäystaktiikka valloilla.

Kerran sain sakot(muistaakseni n.250€) katsastamattomalla ajoneuvolla liikenteessä ajamisesta omistajana. Näistä sakoista käytiin Vantaan käräjäoikeudessa, ja oikeus kumosi sakot mutta totesi edelleen että olen syyllistynyt erittäin lievään liikennerikkomukseen, ei tuomita rangaistukseen.

Saattaa olla että yksittäisiä parkkijuttuja voi olla, mutta pääosin, ajotavan ja määrät huomioiden, ei ole sakkoja tullut. Mutta, läheltäpiti... niitä riittää. Millon on ollut "sakkojono" täynnä ja muuta. Mutta vain maalit lasketaan eiku :)
 

Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Yksi pysäköintivirhemaksu viime viikolta. Pidän nääs autoa yleensä työpaikan hallissa, mutta tilapäisesti tarvitsin sitä illalla. Tietysti en ollut saanut aikaiseksi hankkia asukaspysäköintitunnusta. 40€ oli kustannus.

Ylinopeussakkoja en ole hämmästyttävästi saanut vaikka viimeisen vuoden aikana ajoin reilusti yli 40tkm. Kerran sain 60km/h alueella huomautuksen 75km/h vauhdista ja kerran kanssa-autoilijan kiusanteon ansiosta ajoin 80km/h alueella 160km/h kameratolppaan joka välähti, mutta mitään ei koskaan kuulunut perästä. Harmi. Not.

Vituttaa jo etukäteen ensi syksynä alkava (lähes) nollatoleranssi ylinopeuksissa. Liikenneturvallisuutta parantavaa vaikutusta sillä tuskin on. Meinataanko niilläkin muutamilla miljoonilla lisätä kyylien työllisyyttä vai kenties paikata valtion taloutta...

Muista sakoista mainittakoon jurrissa teininä kusettaminen lipuntarkastajille, muutama sata markkaa taisi rapsahtaa ja joskus myöhemmin lääkkeiden tilaaminen EU:n ulkopuolelta ja tällä kertaa muistaakseni 100-200€ sakkoa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Joskus jannuna kyyditin mopollani silloin kypärättä kyydissä voimassaollutta tyttökaveriani ja sakkohan siitä räpsähti. "Onko viritetty mopo?". "Ei ole". Voin nyt rikoksen vanhettua tunnustaa, että olihan se, tietenkin.

Kerran ajoin liian jäisellä Amazonilla 300 metriä ja siinä sattuivat kytät vastaan. Sakkoa tuli, ikkunasta ei muka nähnyt mitään. Näin minä ainakin tai oon vissiin muka aika fakiiri, kun osaan sokeana ajaa.

Kesällä 2007 kusin Joensuun torin reunaan ja sain 20 euron sakot. Sillä hinnalla sain tosin puhalluttaa (4,0 promillea näytti mittari) ja vittuilla eräälle kytälle, jonka aikoinaan tekemäni varoituksen vuoksi sen kytän uralla eteneminen hidastui kivasti, eikä se sen jälkeen tohdi enää sanoa minulle sanaakaan ja kohdatessamme on lähtenyt saman tien kävelemään eri suuntaan. Takseilin tuolloin sitten kotio. Yhden illan join kaljaa ja tuollaiset promillet 9 tunnissa, ja muisteissani.

Viime kesänä töistä tullessani, lähdin ohittamaan moottoritiellä jotakin rekkayhdistelmää mutta edelläni joku muukin ohitti sitä alinopeutta ajellen. Siinä en meinannut oikeaan liittymään keretä kääntymään, kun se saatanan keskivertoa huonompi urpo kuski, joka ei varmasti osaa painaa akkaansakaan tarpeeksi kovaa, eikä usein, körötteli edellä menemään. Siviilikyttä tuli perässäni ja antoi sakot, koska olisi pitänyt kuulemma välillä olla vilkuttamatta, kun ryhmittäydyin ensin oikealle kaistalle ja siitä oikealle liittymästä ulos. Enkä edes mitenkäään viime tingassa ryhmittäytynyt.

Kovasti olen siis vääryyttä kärsinyt ja koskaan en ole ylinopeutta ajanut, koska en ole koskaan vielä saanut ylinopeussakkoja.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Timanttinen johto ja pierumäki kiekko.
Yksi rikesakko ylinopeudesta vuonna 2001. Ajoin 80km/h alueella ohi yhdestä volvosta 97km/h. Koitin kovasti painottaa liikenteen vähyyttä ja hyvää keliä. Opiskelijana rahat olivat vähissä ja lainkuuliaisena minulla ei ollut hajuakaan, että pienenkin sakon voi maksaa osissa. Vähän aikaa poliisi kuunteli vuodatusta ja oli mukamas harkitsevinaankin sakon perumista, mutta totesi näin: Eihän tämä ole kuin 600mk. Pikkuraha se vain on.

Nelostiellä vähän ennen Keravaa ajelin muutama vuosi sitten Helsinkiin päin mittarin mukaan 160km/h, eli periaatteessa sen neljäkymppiä yli sallitun. Oli hieno kesäilta ja ajattelin ajaa vähän reilummin ennen Keravan ramppia. Moottoritien kaistojen välissä olevalla aurojen tms. kääntöpaikalla huomasin hahmon, joka olikin poliisiprätkä. Säikähdin niin perkeleesti ja painoin vaistomaisesti jarrua niin, että vauhti putosi sinne vähän päälle satasen. Hieman ennen prätkää ajattelin, että selvisin, mutta niin vain poliisi laittoi valmiiksi siniset vilkut päälle. Kyllä vähän jännitti ja vitutti. Ihan kohdalla poliisi sammutti siniset valot ja heristi sormeaan minulle, kun ajelin hänen ohi noin 100km/h. Ei lähtenyt edes perään ja kiitin sitä kaveria mielessäni reiluudesta.

Parkkisakkoja on tullut monta.

Nykyisessä työssä tulee ajettua välillä lujaakin paikasta toiseen, vaikka ihan öky-ylinopeudet olen pois jättänytkin. Kilsoja vuodessa n.70000km, vaikken aja taksia, enkä ole minkään kuljetusliikkeen palveluksessa, enkä myöskään myy mitään. Alue on aika suuri ja auto välttämätön. En siis voi menettää korttia, koska hommat pysähtyy minulla muuten.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Tähän mennessä ainoa saamani sakko on 20 euroa julkisella paikalla kusemisesta. Muistan nauraneeni ihan hulluna, kun paskalakki pikavoiton tarjosi käteen..
Aika vähällä pääsit. Itse sain 120 euroa vastaavasta tempusta keskellä kaupungia 2,5 promillen humalassa. Sain kyllä kusta ns. loppuun asti, joten tuo saattoi hieman nostaa hintaa.

Sakkoja on tullut muutenkin aika reilusti. Neljännes vuosisata kun on tullut oltua mukana liikenteessä autonkuljettajana, niin ehtiihän siinä niitä keräämään jo reippaan kasan. Pari kertaa on korttikin ollut poliisilaitoksella kanissa kuukauden päivät, kun on tullut kolme ylinopeussakkoa kuukaudessa kerättyä. Nytkin on taas kaksi jonossa tuolla rekisterissä, kun juuri viime viikolla lähettivät muistutuksen, että jos seuraava tulee ennen kuluvan heinäkuun loppua, niin taas otetaan kortti pois.

Pitäisi varmaan miettiä jo auton vaihtoa, ja ostaa joku riisikuppi, jolla ei yksinkertaisesti voi ajaa ylinopeutta muutakuin alemmilla nopeusrajoitusalueilla. Nyt kun alla peli, joka vetää, ja kaasujalka aika raskas, niin yhtälöstä tulee kukkarolle aika kallis. Työn puolesta kun tuota autoa tarvitsee, niin ei oikein viitsisi ajaa millään huonollakaan pelillä. Hankala tilanne kaikenkaikkiaan.
 

JTK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Kama
Kaksi ylinopeussakkoa, moottoripyörällä körötellessä kumpikin.
Ensimmäinen oli Kauhajoen ja Honkajoen välillä 80 alueella 140km/h. Sakkoa tuli 956€, kyllä harmitti. Kortti oli hyllyllä 3kk. Mitään ei opittu ja vuoden kuluttua uudelleen Porin ja Kankaanpään välillä. Oli pienempi ylitys, 100 alueella 149km/h. Sakkoa tuli 350€ ja kortti oli 2 kk hyllyllä.
Sen jälkeen en ole tainnut edes ajaa ylinopeutta, alkoi niin vituttaa sakkojen maksaminen. Tyhmä oppii hitaasti.

JK
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ylinopeussakko (rikesakko) joskus vuonna miekka ja kilpi, nyt sitten viikonloppuna toinen rikesakko, tällä kertaa veneellä. Veneen rekisteripaperit ei ollut mukana ja sammutin ei ollut vuositarkastettu.
 

12961

Jäsen
Ylinopeudesta on tullut muutamia kertoja narahdettua, vuonna 2005 3 kertaa vuoden sisään ja silloin kortti olikin 1kk pois. No, kyllä kesäaikaan kulki fillarikin.

Parkkisakkoja on tullut keskimäärin 2 kpl/vuosi viimeisen 5 vuoden aikana, yhtenä vuotena 3 ja yhtenä 1, sitä ennen ei yhtään. Muutin tuolloin keskusta-alueelle ja en maksa koskaan parkkimaksuja, tulee näes täällä samanhintaiseksi maksaa ne parkkimaksut pikavoittona pari kertaa vuodessa.

En tiedä onko kämppäni juuri parkkipirkkojen reitin sivussa vai onko Turussa vajaamiehitystä, ainakin työaika lappuliisoilla on täällä 9-17.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös