SaiPan peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 228 784
  • 1 803

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Tämä. Eilenkin, vaikka tuli tukkaan niin SaiPa pelannut pääsääntöisesti tällä kaudella aivan helvetin hyvää jääkiekkoa ihan ensinmäisistä harkkapeleistä lähtien. Ainakin hyvää buustia Virta saanut jo näinkin lyhyessä ajassa tuohon ryhmään.

Tätä pelaavaa SaiPaa menen mielelläni jatkossakin katsomaan hallille, vaikka tappioita tulisikin. Lehterän eurolla euro bullshit jääkiekko piti allekirjoittaneen pitkään poissa hallilta, niin nautitaan nyt tästä pelaavasta SaiPasta. Kyllä tästä painosanalla PROJEKTISTA hyvä tulee. Itse ainakin uskon niin.
Näin, erittäin hyvin sanottu. Tätä Virran SaiPaa on oikeasti ihan viihdyttävä katsoa, vaikka kyllähän tuosta huomaa, että projekti on vielä ihan alkutekijöissään. On tässä pieni ero katsoa tätä kuin Lehterän ikuista tammenkasvatusta, jonka kehityssuunta tuntui olevan enemmänkin taantuva kuin kehittyvä. Hienoa myös nähdä, että nuoret saavat vastuuta ja myös erikoistilanteissa luottoa löytyy. Etenkin Petmanin onnistumiset lämmittävät sydäntä, ei näitä omia poikia turhan paljon ole ja tuo periksiantamaton taistelijaluonne pelaajatyyppinä iskee. Ja omista pojista puheen ollen Markkaselle ja Hokkaselle olisi tärkeää saada nyt myös pelejä ja peliaikaa alle vaikka A-junnujen mukana.

Näin sudeettikarjalaisena voin jo nyt kolmen television kautta katsotun pelin jälkeen sanoa, että takuuvarmasti eksyn myös Kisapuistoon niin monta kertaa kuin on vain mahdollista kauden aikana.
 
Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
McIntyre 6 peliä ja 0+1, hankittu ykkössentteriksi niin onhan tuo nyt aikamoinen pettymys tähän asti. Toisaalta muistelisin että Pelsussa Ryan Lasch viime kaudella oli myös alussa aika synkkä tapaus ja sai paljon kritiikkiä kunnes yhtäkkiä alkoikin kulkemaan. Olen vielä kärsivällinen McIntyren suhteen ja eiköhän johtaja Virta viimeistään anna palaa jossei tulosta ala syntyä. Lakatoskin 0 maalia vaikka hankittiin tuloksentekijäksi. Jos SaiPa voittaisi jokaisen pelin niin sinänsä mulle aivan sama vaikka Petman tekisi itse kaikki pisteet mutta nyt kun ongelmia on syntynyt maalinteossa niin kyllä nää joukkueen ykköstähdet saa silloin ottaa vastuun. Näihin lähtökohtaisesti ykköstähtiin lasken mukaan McIntyren, Lakatosin, Koskirannan, Maalahden ja Pyrochtan.

McIntyren luistelu ei riitä enää liigaan eikä Peksin pelityyliin. Lakatos varmasti alkaa takomaan pisteitä, mutta McIntyrestä en ole kovinkaan varma, toivottovasti rupeaa tulosta tulemaan.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
McIntyren luistelu ei riitä enää liigaan eikä Peksin pelityyliin. Lakatos varmasti alkaa takomaan pisteitä, mutta McIntyrestä en ole kovinkaan varma, toivottovasti rupeaa tulosta tulemaan.
Tämä pelko myös itsellä. Toisaalta kaikesta näkee, että on erittäin paljon taitoa ja syötöt on loistavia. Toivon, että pääsee Pekan peliin kiinni ja saa jalat liikkeelle. Lakatos on yhden maalin päässä siitä, että ketsuppipullo aukeaa. Erittäin vaarallinen ja selkeä maalintekijä, mutta se eka tarvitaan.
 
ahal

Jäsen
Tämä pelko myös itsellä. Toisaalta kaikesta näkee, että on erittäin paljon taitoa ja syötöt on loistavia. Toivon, että pääsee Pekan peliin kiinni ja saa jalat liikkeelle. .
Kohon Villen luistelukouluun mars... Koholla lie annettavaa tässäkin asiassa, kun itse hioi luisteluaan ihan viimeiseen pelivuoteen asti.
 
emz1

Jäsen
Alkukausi on mennyt paljon paremmin kuin odotin. Itse asiassa jokaisessa ottelussa on ollut hyvät saumat voittoon. Ei olla jääty ns. jyrän alla kertaakaan. Pisteitäkin on tullut juuri sinne kympin sakkiin oikeutettava määrä.
Se tässä lisää itselläkin hyviä fiiliksiä tähän kauteen että pelaajistolla on pitkästä aikaa luottamus ja kunnioitus valmentajaa kohtaan ja ymmärrys siitä että kun tätä pelisysteemiä jauhetaan ja jauhetaan selkäytimeen niin kyllä sitä tulostakin alkaa tulemaan. Kauden onnistumisen kannalta se on yksi isoimmista voimavaroista, että Virta on aiempien vuosiensa näytöillä saanut ostettua itselleen aikaa tähän projektiin ja jalkautettua pelaajistolle sen, että asiat eivät tapahdu tässä ja heti mutta kun pitkäjänteisyyttä riittää niin palkinto tulee myöhemmin.

Helposti etenkin tuntemattomien valmentajanimien kanssa kanssa käy niin, että tehdään 15-20 peliä hommia yhteisen asian eteen ja jos käy niin että se homma ei alakaan rokkaamaan, niin silloin joukkueen sisällä aletaan jakautumaan vähän eri kuppikuntiin joissa osalla riittää vielä luottoa projektiin ja osa alkaa kyseenalaistamaan että onko tässä pelitavassa mitään järkeä ja riittääkö tällä valmentajalla rahkeet tälle tasolle vai ei.
 
Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Olisikohan huomenna keskiviikkona sen hienon, itseluottamusta tuovan päänahan vuoro kun aina helppo Tappara saapuu Kisapuistoon? Ettei taas kävisi niin, että Morley 1+0, Levtchi 1+2, Kuusela 2+0 ja joku Rauhala 1+2 ja Tappara sen neljä maalia parempi. Näitä on nähty, mutta nyt saa loppua.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Piti ihan tsekata, aika rumia lukemia Tappara on laittanut tauluun viime vuosina Kisapuistossa. 7 maalia useamman kerran ja 6. Huomenna en usko vastaavaan romahdukseen missään tapauksessa, vaan saatetaan pelata maalin peliä joita myöskin on nähty.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Alkaa pikku hiljaa vituttamaan tuo loputon omaan päätyyn kääntyminen. Miksi 2 vs 2 tilanteissa pitää kääntyä omiin.

Virta tietää varmasti paremmin kuin minä, mikä järki on mennä kaikissa tilanteissa karvaamaan maalin taakse, mutta itse en ymmärrä sen lisäarvoa. Näistä tulee aina rintamahyökkäys vastustajalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JNÖ

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
No voi rähmä. Tänään oli sitten Viitasalon vuoro saada syöttöpiste vastustajan (voitto)maaliin.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Tänää oli hyvä mittari: ei vielä mitään palaa kärkijoukkueita vastaan. Katotaan jos loppukaudesta osuis syötöt edes sinnepäin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Tänää oli hyvä mittari: ei vielä mitään palaa kärkijoukkueita vastaan. Katotaan jos loppukaudesta osuis syötöt edes sinnepäin.
Totta. Pystytään pysyy nollissa, mutta ei päästä vielä pisteille. Pääasia, ettei tullu Lehterän ajan 2-7 tukkaan.
 
krk607

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Malaga CF, Uusi Refla
On tämä nyt jokseenkin edistystä hävitä Tapparalle maalilla ja säilyttää jonkinlainen jännitys pelin loppuun asti, ettei ekan erän jälkeen aleta odottelemaan loppusummeria 4-7 maalia omissa
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Jos Ahvenjärveä vedettiin kölin alta, niin tänään pinnan alla kävi Johtaja Virta! Tappara muutti pelin täysin ekassa erässä tuttuun seisoskeluun ja odotti vain sitä kolmannen erän virhettä SaiPalta. Toki tässä voi olla myöskin El Classicon taikaa, mutta epäilen, että tänään kyllä Tampereen mestari saneli mitä aiotaan tehdä. SaiPalla ei ollut ihan aikuisten oikeasti oikein mitään saumaa tässä unisessa "väännössä".

Kumpikin joukkue suoritti tänään 100% pelikirjaa, molarit otti kaiken yhtä virhettä lukuunottamatta ja pelaajien juonikkuus ei SaiPan osalta tuottanut yhtään mitään tänään(kään). Lopun yhdessä maalipaikassakin kuudella pelaajalla kaksi SaiPalaista pelattiin täysin ulottumattomiin kiekosta.

Oli kyllä uninen ottelu hallilla.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Menin ottamaan ton Lakatosin tuohon hattutemppuvetoon.

Nollaa maaliahan se tilasto näyttää (niin kuin aina mun pelaajilla), mutta millaset esitykset Dominilla on oikein ollut? Pääseekö paikoille?

Upotinko käteni paskaan?
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänää oli hyvä mittari: ei vielä mitään palaa kärkijoukkueita vastaan. Katotaan jos loppukaudesta osuis syötöt edes sinnepäin.
Olen varmaankin ainoa lajissani, mutta olen ehdottomasti eri mieltä tästä hyvinkin suorasta kommentista. Peli oli oikeasti todella tasainen ja olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan vaan, mutta kun se maali pitäisi osata tehdä. Tämä oli erittäin paljon lupauksia antava peli. Kunhan vaan onnistumisia alkaa tulemaan, niin hyvä tästä tulee. Yksi sössiminen maksoi tänään pisteiden saamisen.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Kohtuullinen esitys, mutta 0 tehtyä ja 0p. Höh. Kyllä tuo hyökkäyspeli ja YV jauhaa nyt melkoisella nollatasolla. Nikke antaa kyllä mahikset voittoon, mutta hyökkäys on nallipyssyosastoa. Ulkkarit aikamoisia pettymyksiä tähän mennessä. Miten tuo McIntyrekin voi olla noin surkea? Ei riitä vauhti, ei vääntö, ei saa mitään aikaan. Alkaa jo vähän huolestuttaa, että tämäkö onkin hankintojen taao.
 
Butcher

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja Ketterä
Olen varmaankin ainoa lajissani, mutta olen ehdottomasti eri mieltä tästä hyvinkin suorasta kommentista. Peli oli oikeasti todella tasainen ja olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan vaan, mutta kun se maali pitäisi osata tehdä. Tämä oli erittäin paljon lupauksia antava peli. Kunhan vaan onnistumisia alkaa tulemaan, niin hyvä tästä tulee. Yksi sössiminen maksoi tänään pisteiden saamisen.
Itse taas en ole kaikista negatiivisin, mutten myöskään näin positiivisella kannalla. SaiPa oli kyllä jälleen kerran tuloksellisesti pelissä mukana loppuun asti. Peli ei myöskään ollut mitään Tapparan suvereeniä hallintaa eikä huippupeli heiltä. Mutta eihän tämä SaiPan peli mitään kaunista ollut. Tänään jouduttiin ehkä ensimmäistä kertaa tällä kaudella roiskimaan kiekkoa melko paljon, etenkin oman siniviivan ylityksen jälkeen. Lisäksi ei pystytty luomaan pelissä juuri ollenkaan ykkössektorin maalipaikkoja. Tapparalla oli kuitenkin mielestäni aika paljon huippupaikkoja, mutta Westerholm oli jälleen loistava. Eli mielestäni se yksikin SaiPan maali jäi tällä kertaa aika kauas.
 
ahal

Jäsen
Kohtuullinen esitys, mutta 0 tehtyä ja 0p. Höh. Kyllä tuo hyökkäyspeli ja YV jauhaa nyt melkoisella nollatasolla. Nikke antaa kyllä mahikset voittoon, mutta hyökkäys on nallipyssyosastoa. Ulkkarit aikamoisia pettymyksiä tähän mennessä. Miten tuo McIntyrekin voi olla noin surkea? Ei riitä vauhti, ei vääntö, ei saa mitään aikaan. Alkaa jo vähän huolestuttaa, että tämäkö onkin hankintojen taao.
Kukahan nämä on skoutannut? Tuskin Tuomenoksa kuitenkaan. Jos Jussi M, niin on peiliin katsomisen paikka. Olisko sittenkin utj:lle tarvetta...
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kohtuullinen esitys, mutta 0 tehtyä ja 0p. Höh. Kyllä tuo hyökkäyspeli ja YV jauhaa nyt melkoisella nollatasolla. Nikke antaa kyllä mahikset voittoon, mutta hyökkäys on nallipyssyosastoa. Ulkkarit aikamoisia pettymyksiä tähän mennessä. Miten tuo McIntyrekin voi olla noin surkea? Ei riitä vauhti, ei vääntö, ei saa mitään aikaan. Alkaa jo vähän huolestuttaa, että tämäkö onkin hankintojen taao.
Peli oli tänään oikeinkin hyvää. Kuten Virtakin on sanonut, niin peli riittää, mutta maaleja pitis osata tehdä. Ehkä kannattaisi nyt vaan antaa aikaa tälle projektille. Ei mikään tule helpolla. Olen aikalailla varma siitä, että kun "pato murtuu," niin kyllä alkaa meidän ulkkaritkin näyttämään paremmilta. "Maltti on valttia."
 
dingus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Chicago Blackhawks
Ei se salaisuus ollut ennen kauden alkua, että kärki on kapea. Nyt tämä asia tulee jo alkukaudesta kintuille kun sitä terävintä suorittavaa kärkeä ei ole ollenkaan. Jos oletettu terävä pää tekisi yhden maalin tasakentällisin edes kahdessa pelissä kolmesta, voittoja olisi rapsunut jo useampia.

Se on nyt uskottava siihen, että Koskiranta-McIntyre-Lakatos-”Krivosik”-Maalahti-Pyrocha alkaa suorittamaan korkeammalla tasolla ja tämä nuorten pelaajien toinen aalto jatkaa kehittyvällä polulla.
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse taas en ole kaikista negatiivisin, mutten myöskään näin positiivisella kannalla. SaiPa oli kyllä jälleen kerran tuloksellisesti pelissä mukana loppuun asti. Peli ei myöskään ollut mitään Tapparan suvereeniä hallintaa eikä huippupeli heiltä. Mutta eihän tämä SaiPan peli mitään kaunista ollut. Tänään jouduttiin ehkä ensimmäistä kertaa tällä kaudella roiskimaan kiekkoa melko paljon, etenkin oman siniviivan ylityksen jälkeen. Lisäksi ei pystytty luomaan pelissä juuri ollenkaan ykkössektorin maalipaikkoja. Tapparalla oli kuitenkin mielestäni aika paljon huippupaikkoja, mutta Westerholm oli jälleen loistava. Eli mielestäni se yksikin SaiPan maali jäi tällä kertaa aika kauas.
Ei se maali olisi tarvinnut kuin yhden pompun jossain kohtaa. Olen osittain eri mieltä. SaiPan pelaaminen tuskin on monestikaan kaunista, jos on ns. altavastaaja pelissä. Materiaaliero vastustajan puolella, mutta tapa miten porukka taisteli Nicken johdolla, niin oli erittäin kiitettävällä tasolla.
Roiskimista on ollut parissa muussakin pelissä. Tässäkin yllättävän vähän kun ajattelee kuinka kova oli vastus.
Ykkössektorin maalipaikkojen puuttuminen oli toki hiukan SaiPan heikkoutta, mutta pääosin sitä, että Tappara puolusti ihan helvetin hyvin. Keskustan tukki todella tehokkaasti. Tappara on todella laadukas joukkue ja se ei tällaisissa peleissä voi olla jossain näkymättä.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo ei tässä nyt ihan tuuliajolla oltu, kyllähän tuo peli olisi voinut ratketa ihan mihin suuntaan vaan. Positiivista oli se, ettei peli ollut 2.erässä jo ohi kuten yleensä Tapparaa vastaan on saanut viime vuosina tottua. Lopussakin jännitys säilyi vielä viimeiselle minuutille asti. Tosin kyllä edellisestä kotivoitosta Tapparaa vastaan alkaa olla jo 4 vuotta. Eli vaikea vastustaja on Tappara SaiPalle ollut.

Tappara karvasi kolmannessa erässä syvältä ja SaiPan pakit oli vaikeuksissa sen prässin alla, siitähän se voittomaalikin syntyi. SaiPa taas ei oikein saanut kovin montaa laadukasta maalipaikkaa luotua ja niistäkin harvasta mitä saatiin oli ratkaisu aika huono. Ylivoiman kanssa oli myös vaikeuksia. Kyllä neljällä yrityksellä olisi pitänyt väh. 1 kaappi saada aikaiseksi, mutta kahdessa jälkimmäisessä ylivoimassa oli vaikeaa saada edes peliä avattua ja kiekkoa pysymään hyökkäysalueella. Maalivahtipeliin ei kaaduttu tänäänkään. Mutta nyt olisi kyllä jo ulkomaalaispelaajien aika alkaa nostaa tasoaan. Pyrochta on ollut heistä paras ja täyttää paikkansa hyvin. Mutta Lakatos ja MCi ovat kyllä olleet vaisuja. Lakatokselta on toki tullut muutama syöttöpiste mutta kyllä häneltäkin niitä maaleja odotetaan. Okuliar sen sijaan vaikuttaa vielä raakileelta liigan tasoiseen sarjaan. Oliko hyppäys Slovakian sarjasta Suomen liigaan kuitenkin liian iso? Silti Okuliar pelaa kyllä hyvällä asenteella ja yrityksen puutteesta ei jää kiinni.

Joka tapauksessa edelleen on luottavainen olo tähän kauteen tästä hieman vaisusta kauden alusta huolimatta. SaiPan pelissä on pitkästä aikaa ideaa eikä vain roiskita kiekkoa. SaiPa pitää kiekkoa hyvin, luistelee lähes joka ilta enemmän kuin vastustaja, corsi % on liigan neljänneksi parasta, SaiPa laukoo usein enemmän kuin vastustaja. Kyllähän tälläistä kiekkoa on vaan mukava katsella. Ei siinä yhdet tappiot paljon paina. Kun näin vaan jatketaan niin kyllä se palkinto sieltä tulee. Lisäksi kauden aikana voi moni nuori pelaaja ottaa isoja hyppäyksiä. Eiköhän myös Lakatos ja MCi tuosta käynnisty kunhan vaan tottuvat tähän nykyiseen liigaan ja Virran pelisysteemiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös