Mainos

SaiPaa koskevat huhut ja spekulaatiot

  • 3 180 107
  • 12 864

Bulihefe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Porin Ässät
Koskirannan paluun myötä pajatso alkaa ainakin kotimaisista olla aikamoisen tyhjillään. Liigaa kovemmissa kisoissa ei taida pelata montakaan Jarno Paimiolaisen jälkeen SaiPassa käynyttä, jonka voisi sanoa kasvaneen Liiga-tason runkopelaajaksikaan juuri eteläisen Saimaan rannoilla (tai vastaavasti nousseen rivimiehestä rotaation partaalta tulosvitjoihin). Onhan täältä noustu Tampereen ja Savon porukoihin ratkaisurooleihinkin, muttei tämän tiimoilta kummemmasta kasvatus- tai edes pelaajakehitystyöstä voida SaiPan suhteen puhua.

Se on paitsi sääli, myös hieman ihmeellistä, sillä yksi junantuoma toisensa jälkeen tuntuu ainakin oman muistini mukaan retostelleen, miten moni kuuluu menneen SaiPassa paljon eteenpäin. Tilanteessa, jossa SaiPaa voi lähihistoriassaan pitää kaikesta huolimatta keskikastin nippuna, mainittavaa eteenpäin menemistä ei miusta ole pääsy paremmalla liksalla jonkin valinnaisen pääkilpailijan riveihin. Jutille terkkuja.

Ellei täysimääräisesti muiden koulimaa Vaakanaisen Urhoa lasketa, ainoat SaiPasta muiden sarjojen tasolle kehittyneet kotimaiset nuoret pelaajat on Robin Salo, viime kauden suhteen Ahti Oksanen ja lainasopimuksensa turvin äärimmäisen taannehtivasti Jaakko Rissanen. Ja niin kauan kuin alueen oma juniorituotanto ei lyö toden teolla läpi ja pullauta ulos ensimmäistä itse koulittua runkomiestä sitten Mankisen ja Maalahden, veli Czesckun mainitsemaa jatkumoa eivät oikein voi edustaa kuin hylkiöasemasta tai Mestiksestä KHL:aan -tyyppiset satumaiset tarinat. Tämäkin vain sillä ehdolla, että ruohomaita ja kumppaneita pääsee Korruptio Hoki Liigan pikkuporukoihin jatkossakin. Koskiranta on toki oma lukunsa luovittuaan omilla ansioillaan tiensä mantereen (ei Kallen) johtavan kiekkoputiikin luottosentteriksi, mutta jos Ruohomaa olisi läpimurtonsa tehnyt tässä eteläisemmässä keltamustassa, kuolattaisiin tätä varmasti joka kevät takaisin.

Mestis-naarausten suhteen ei ole vähääkään varaa olla ylimielinen. Päinvastoin; kyläseuran on aina ja iankaikkisesti löydettävä halvalla helmiä. Koskirannat olivat sellaisia, Vauhkonen oli sellainen, Piitulainen oli sellainen. (Toki moni meistä ottaisi oletettavasti Olavin kakkosen laitaan ryskämään hinnan ollessa kohdallaan. Itse ainakin.) Näitä helmiä etenkin kurjistuneessa taloustilanteessa on Tuomenoksan Anankin nöyrryttävä Mestiksen syövereistä naaraamaan, vaikka mieli halajaisi kahmimaan alelaarien sijaan kerran elämässä kultakimpaleita ja muualla valmiiksi hiottuja timantteja.

Ellei seuraa kohtaan synny kiitollisuudenvelkaa, miksi muualta kotoisin oleva palaisi kierrokseltaan juuri SaiPaan kuten Jarno K.? Miun on ihan järjettömän vaikea nähdä potentiaalista paluumuuttajarintamaa ihan hillittömän hyvänä, vaikka veli Czescku tahtoisikin nähdä. Muissa samankokoisissa seuroissa toivotaan kiiskisten ja niemien paluuta, meillä kotimaisista märimpiin päiväuniin pääsee Jesse Mankisen karriäärillä. Huolestuttavaksi on mennyt.

Tätä olen usein itsekseni ihmetellyt, että niinkin pitkään jo liigassa pelannut Saipa harvoin jos koskaan suoltaa maailmalle mitään mainittavaa pelaajatuotantoa. Enkä tätä nyt tarkoita mitenkään vittuiluna vaan ihan oikeasti ihmettelen. Erinomaisia ulkomaanhakuja lähes vuosittain mutta se oma pelaajatuotanto junioreista on lähes nollissa.
 
DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Pieneksi kaupungiksi Lappeenrannassa lajikirjo on todella iso. Jokunen vuosi sitten taisi olla eniten pääsarjajoukkueita Suomessa. Talentti hajaantuu eikä löydä SaiPaan. Tämä toki vain yksi syy.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Pieneksi kaupungiksi Lappeenrannassa lajikirjo on todella iso. Jokunen vuosi sitten taisi olla eniten pääsarjajoukkueita Suomessa. Talentti hajaantuu eikä löydä SaiPaan. Tämä toki vain yksi syy.

Tämä on ihan varmasti vaikuttava asia. Isoin syöjä tässä sukupolvessa lienee ollut Salibandy, joka houkutteli varmasti paljon myös SaiPan junnuja aikoinaan. Isohkoja seuroja oli siinäkin useita ja junioreita todella paljon. Huomattavasti pienempi kynnys pelata korkealla tasolla reikäpalloa, kuin kumilätkää.
 
Ferris

Etenkin kustannuksien suhteen.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ska tiedottanut, ettei Koskiranta jatka Pietarissa. Toivottavasti tulee SaiPaan.

Vaikka Koskiranta olisi mieluisa vahvistus myös HIFK:lle niin toivottavasti SaiPaan käy tie, olisi ihan mielenkiintoista nähdä Zabo ja Koskiranta samassa ketjussa.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Minä en osta selitystä, että lajien kilpailu olisi Leprassa niin poikkeuksellista, että se näkyy näin karuna tilastona SaiPan juniorityön tuloksissa. Toki jokunen potenttiaalinen yksilö on voitu menettää sählyn tai jääpallon pariin, mutta vastapainona täältä on puuttunut isojen lajien (kuten futis, koris, lentis ja pesis) edustukset ylimmillä tasoilla.
Asia on helvetin monimutkainen ja vaikeasti ratkottava. Muuten korjausliikkeet olisi tehty jo aikapäiviä sitten ja tulokset näkyisi nyt SaiPan junnujoukkueissa. Tosiasiat vaan pitää hyväksyä, että korjaustoimet osuttava kohdilleen. Jotain on / on ollut pahasti vialla SaiPan junioreiden organisaatiokulttuureissa ja valmennuksissa.
 
Ihan samat asiat pätee myös noihin yllä maninittuihin lajeihin. Kaikki noista on halvempia ja pelipaikkoja on enemmän junioreille, kuin jääkiekossa. Lentopallo ja pesis puuttuu korkeammilta tasoilta kokonaan, mutta jalkapallolla on seuroja salibandyn tapaan useita vaikka edustus pääsarjassa puuttuu. Koripalloa on pelattu lähihistoriassa (samaan aikaan kun salibandya parhaalla menestyksellä) pääsarjassa. Kannattaa tsekata mien tuo Namikan 2000-luku meni. Jos laajennetaan imualuetta myös Imatralle, niin siellä pelataan vielä pesistäkin. Ei ole hetkeen tullut tutkailtua harrastajamääräarvioita, mutta taitaa jalkapallon jälkeen seuraavana olla listalla Salibandy, ei koris, ei lentis eikä pesis.

Kaikki nämä syö aivan varmasti jääkiekon harrastajia vaikka olis mitä mieltä.
 
Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Minä en osta selitystä, että lajien kilpailu olisi Leprassa niin poikkeuksellista, että se näkyy näin karuna tilastona SaiPan juniorityön tuloksissa. Toki jokunen potenttiaalinen yksilö on voitu menettää sählyn tai jääpallon pariin, mutta vastapainona täältä on puuttunut isojen lajien (kuten futis, koris, lentis ja pesis) edustukset ylimmillä tasoilla.
Asia on helvetin monimutkainen ja vaikeasti ratkottava. Muuten korjausliikkeet olisi tehty jo aikapäiviä sitten ja tulokset näkyisi nyt SaiPan junnujoukkueissa. Tosiasiat vaan pitää hyväksyä, että korjaustoimet osuttava kohdilleen. Jotain on / on ollut pahasti vialla SaiPan junioreiden organisaatiokulttuureissa ja valmennuksissa.
Jotainhan kertoo jo se, että näitä lupaavia junnuja on Etelä-Karjalasta menetetty jatkuvasti muualle. Petmanin veljekset, Ruotsi, Parikka ja viimeisimpänä Airola tulee heti ensimmäisinä mieleen.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Kaikki nämä syö aivan varmasti jääkiekon harrastajia vaikka olis mitä mieltä.
Ei kai kukaan kiellä, että lajin harrastamisen kalleus ja muut kilpailevat liikuntalajit syö jääkiekon junnarien lukumäärää.

Mutta tules nyt kertomaan miten nämä em syyt on Lappeenrannan tai Etelä-Karjalan erityspiirteitä? Onko täällä lätkän harrastaminen kalliinpaa kuin saman koko- ja varallisuusluokkien maakunnissa kuten vaikkapa Kymenlaaksossa, Etelä- tai Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa? Itse uskon, että joka ikäluokasta vain määrä X jannuja on niin liikunnallisesti lahjakkaita, että he pääsevät joukkue- tai yksilölajeissa kansalliselle huipputasolle. Mikäli muut lajit vetäisivät täällä poikkeuksellisen paljon lahjakkaita junnareita pois lätkä-harrastuksesta toisen lajin piiriin, niin luulisi sen näkyvän täällä menestyksenä valitussa lajissa, tai vähintään nämä Lepra-lähtöiset jannut pelaisivat kansallisella huipputasolla maakunnan ulkopuolella? Tsekkasin muuten juuri miten tuo Namikan 2000-luku (tai sen alku) meni. Kerrotko miten ison joukon 90-luvulla syntyneitä kavereita tuo menestys houkutteli Lappeenrannassa koriksen pariin, ja missä nämä Namikan-junnukoulun käyneet pomputtelevat nyt aikuisiän saavutettuaan palloa?
 
Jos lajimahdollisuuksia on paljon niin niihin jakautuu sitä sakkia. Täällä on mielestäni väkimäärään nähden paljon mahdollisuuksia useiden vetävien lajien osalta. Jääkiekko on yksi näistä. Samaa ei voi mielestäni sanoa esim Pohjois-Karjalasta joka mainittiin. Siellä on yhtä paljon sakkia, mutta esim jääkiekkoa pelataan ainoastaan Mestiksessä. Koriksessa ja Salibandyssa on esim tullut menestystä ja samoin pesäpallossa, nämä vetävät. Muitakin seuroja varmasti on, mutta ei samaan tapaan kuin täällä. Eli olen sitä mieltä, että alueellisia eroja on.

En osaa sanoa, että miten monta pelaajaa jääkiekko on menettänyt korikselle, mutta varmasti niitäkin on. Puhuttiin kuitenkin junioreista joiden pitäisi nyt pelata täällä tai vähän ajan päästä "menestyneenä". Nämä on sitä ikäluokkaa, jotka ovat voineet nuorempana katsoa menestystä täälläkin esim koriksessa. Tämän hetken tilanne esim koriksessa vaikuttanee junioreihin jotka aloittelevat sekä niihin entisiin joiden pitäisi pelata nyt tosissaan aikuisena, niitä ei ole täällä kun rahat on loppu.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Milloinkas se harjoitushalli tuli? Sitä ennenhän aina perusteltiin riittämättömillä jäävuoroilla. Joko pitäisi vaikutus näkyä?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, juridiset esteet
Tsekkasin muuten juuri miten tuo Namikan 2000-luku (tai sen alku) meni. Kerrotko miten ison joukon 90-luvulla syntyneitä kavereita tuo menestys houkutteli Lappeenrannassa koriksen pariin, ja missä nämä Namikan-junnukoulun käyneet pomputtelevat nyt aikuisiän saavutettuaan palloa?
En ota tähän pahantuuliseen kähinään kantaa, mutta kuulun tuohon kuvailemaasi koriksen pariin hurahtaneeseen joukkoon, joka olisi voinut valita myös kiekon.

Tässä se mitä tiedän: kovimman buumin aikaan toissa vuosikymmenellä junnujoukkueissa oli samanaikaisesti ehkä sellainen vajaa sata pelaajaa. Vaikea arvioida, mutta näistä ehkä 50-75% oli sellaisia liikunnallisesti riittävän lahjakkaita tapauksia, joilla olisi voinut rahkeet riittää myös SaiPan juniorimyllyn päästä päähän.

Syitä siihen, miksi melkein kukaan meistä ei "pomputtele palloa" enää missään, on ensinnäkin tuolloinen pätevien valmentajien puute (tuolloin oli käsittääkseni ihan maksimissaan ehkä kaksi tai kolme pätevää tapausta, ja omalle ikäluokalle ei näistä osunut kohdalle kuin yksi yhden vuoden ajaksi; sen sijaan meitä valmensi jotkut a-junnut muutaman vuoden, kunnes melkein koko ikäluokka lopetti), ja toiseksi yleinen näköalojen puute.

Voisi siis kuvitella, että SaiPa menetti Namikalle mahdollisesti muutaman liigakelpoisen pelaajan.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mutta tules nyt kertomaan miten nämä em syyt on Lappeenrannan tai Etelä-Karjalan erityspiirteitä? Onko täällä lätkän harrastaminen kalliinpaa kuin saman koko- ja varallisuusluokkien maakunnissa kuten vaikkapa Kymenlaaksossa, Etelä- tai Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa?

Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu, mutta kun Kymenlaaksostakin puhuttiin, niin muuta sana siihen liittyen. Mielestäni nuo @anthax :in mainitsemat syyt ei ole mitenkään Lappeenrannan tai Etelä-Karjalan erityspiirteitä.

Esimerkiksi Kouvolassa pääsarja- tai kakkossarjatasolla pelaa KooKoo (Jääkiekko, liiga), Kouvot (Korisliiga), KPL (Superpesis), Kouvottaret (naisten korisliiga), MyPa (Jalkapallon ykkönen) eli neljä seuraa pääsarjatasolla + jalkapallo ykkösessä, joten kyllä ihan samojen asioiden äärellä ollaan muuallakin. Ja löytyyhän Kymenlaaksosta näiden lisäksi vielä muitakin pääsarjatason joukkueita. Ja lajivaihtoehtoja on näidenkin lisäksi ihan laidasta laitaan.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu, mutta mielestäni nuo @anthax :in mainitsemat syyt ei ole mitenkään Lappeenrannan tai Etelä-Karjan erityspiirteitä.

Esimerkiksi Kouvolassa pääsarja- tai kakkossarjatasolla pelaa KooKoo (Jääkiekko, liiga), Kouvot (Korisliiga), KPL (Superpesis), Kouvottaret (naisten korisliiga), MyPa (Jalkapallon ykkönen) eli neljä seuraa pääsarjatasolla, joten kyllä ihan samojen asioiden äärellä ollaan muuallakin. Ja löytyyhän Kymenlaaksosta näiden lisäksi vielä muitakin pääsarjatason joukkueita.

Juu ei varmasti ole mikään erityispiirre ainoastaan täällä, mutta vaikuttava tekijä. Olisiko tilanne toinen Kouvolassakin pelaajatuotannossa, jos siellä ei olisi tuota lajikirjoa?
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Juu ei varmasti ole mikään erityispiirre ainoastaan täällä, mutta vaikuttava tekijä. Olisiko tilanne toinen Kouvolassakin pelaajatuotannossa, jos siellä ei olisi tuota lajikirjoa?

Joo varmaan voisi ollakin. Kyllähän Kouvolassa ja Lappeenrannassa tosiaan on laaja lajikirjo, kun taas esimerkiksi Raumalta ei tule muuta lajia mieleen kuin jääkiekko.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
En ota tähän pahantuuliseen kähinään kantaa, mutta kuulun tuohon kuvailemaasi koriksen pariin hurahtaneeseen joukkoon, joka olisi voinut valita myös kiekon.
No, pahoitteluni, että koit tuon pahantuulisena kähinänä. Ehkäpä asetin sanoja liian provokatiivisesti. Pointtina ei todellakaan ollut vähätellä muita lajeja tai niiden harrastajia. Hienoa, että myös täällä on mahdollista harrastaa monipuolisesti.
Se mikä tässä asiassa sylettää on tuo oman toiminnan kritiikittömyys ja vastuun siirtely muualle. On kallista ja muitakin lajeja kilpailee, ei ole mikään oikea syy siihen, miksi SaiPan junioritoiminta on kyntänyt perse hiekassa vuosikymmenestä toiseen. Onneksi välillä on saanut aviiseista lukea, että peiliäkin on vilautettu ja mietitty tehdäänköhän organisaatiossa kaikki asiat ihan oikein.
 
Totta hemmetissä se juniorituotanto on laahannut muustakin syystä, kuin lajikirjon laajuudesta. Ei täällä kuitenkaan jatkuvasti mielestäni tartte sättiä junioripolkua, kun se ei ole ollut ihan ainut syy varmaankaan.
 
Bawdy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Dallas Stars, JJK, Happee ja Vimpelin Veto.
Siis täh? Täällä puhutaan Lappeenrannan laajasta lajikirjosta joka haittaa jääkiekon saamasta lahjakkuuksia. Jalkapallo kakkosdivarissa, salibandy kakkosdivarissa, koripallo kakkosdivarissa, pesäpallo jossain piirisarjassa kait. Viekö Veiterä kaikki lahjakkaat kiekkoilijat :D Vai pitäisikö koittaa saada Pepo ja säbä-Saipa tippumaan myös kolmoseen :o, niin eivät veisi kaikkia lahjakkaita kiekkoilijoita. Ihan naurettavia tekosyitä. Jyväskylässä esim 100 kertaa laajempi lajikirjo josta jokainen tuottaa ammattilaisurheilijoita erilajeihin joka kausi, eikä kaupunki ole paljoa Lappeenrantaa isompi. Myös Jypille riittää ja on jokankausi jopa ylitarjontaa omista pojista.
Siis suurin syy että Saipa nyt ei noissa mitalipeleissä koskaan ole kun omista junnuista pitäisi kourallinen saada edustukseen joka kausi ja välillä pitäisi joku timanttikin sieltä löytyä. Lappeenrannassa juniorityö käsittämättömän huonoa ollut jo todella pitkän ajan. Ei se uudella hallilla tai sen katolla parannu muhinkään. Juniorityö kuntoon niin Saipakin pääsisi nauttimaan muutaman vuoden päästä muistakin kuin pitkistä kesälomista.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
, eikä kaupunki ole paljoa Lappeenrantaa isompi.

Muuten kyllä samaa mieltä kanssasi, mutta tämä väite särähtää todella pahasti korvaan. Jyväskylä on karkeasti kaksinkertainen väkiluvultaan. Koko Etelä-Karjalassa (~127 000) on suunnilleen saman verran populaa kuin Jyväskylässä pelkästään. Kuopioon verrattaessa Jyväskylästä voisi sanoa ettei ole paljoa isompi, mutta Lappeenranta on väkiluvultaan lähempänä Raumaa kuin Jyväskylää.

Hallilla tässä SaiPan juniorikeskustelussa tarkoitetaan yleensä UK-areenan rakentamista 2010, jota ennen SaiPan junioreja haittasi selkeästi se ettei jäävuoroja ollut saatavilla. Tuo oli varmasti selkeänä rajoitteena aiemmin, mutta tällä hetkellä 18-vuotiaat ovat päässeet pelaamaan paremmissa halliolosuhteissa jo 8-vuotiaista lähtien. Viimeistään nyt tämän hallihankinnan pitäisi alkaa realisoitumaan juniorituotannossa jos sillä on ollut vaikutusta. Uudella hallihankkeella tuskin on juurikaan vaikutusta juniorien edellytyksiin.

Enemmän SaiPan juniorien pelaamista edustuksessa on kuitenkin haitannut se, että lupaavimmat yksilöt on turhan usein menetetty muualle juuri pahimpaan aikaan, esimerkiksi: Riikolat KalPaan 16- ja 18-vuotiaina, Petmanit Lukkoon ~15-16 vuotiaina.

Joka tapauksessa juniorituotannossa on parempaan pystyttävä, mikäli SaiPa joskus haluaa menestystä (varsinkaan kestävämpää). Kyllähän siinä aina muihin nähden takamatkalla ollaan, jos pelaajisto joudutaan lähes kokonaan hankkimaan muualta.
 
Sakoha

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saatan olla hullu, mutta en nää mahottomana sitä Engrenin tuloa jota huhuttiin nyt jokin aika sit. Engren ja Tomek sit jakais pelit 33-27 tai jotain sinnepäin. Eli jos Engren tulisi vielä olisi kyllä aika kova maalivahtitandemi kieltämättä. No, saa nähä miten tää SaiPan talous etenee.
 
Viimeksi muokattu:

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saatan olla hullu, mutta en nää mahottomana sitä Engrenin tuloa jota huhuttiin nyt jokin aika sit. Engren ja Tomek sit jakais peli ajat 33-27 tai jotain sinnepäin. Eli jos Engren tulisi vielä olisi kyllä aika kova maalivahtitandemi kieltämättä. No, saa nähä miten tää SaiPan talous etenee.
No kyllähän sitä itsekin toivois, et sitten kun liiga joskus taas alkaa, niin SaiPan toinen maalivahti olisi sellainen jo tasonsa näyttänyt kaveri tyyliin esim. Engren. Tomek kun on ihan arpa. SaiPa on aikalailla aina nojannut siihen, että maalivahtiosasto on kunnossa. Viime kausi oli poikkeus siinä mielessä, että lähdettiin kahdella "arvalla" liikkeelle. Tässä nyt kuitenkin isoin asia on edelleenkin toivoa, et kausi pääsis alkamaan(mahdollisimman lähellä oikeaa aikaa).
 
Viimeksi muokattu:

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Jäitä hattuun pojat, äsken katselin SaiPan sivuilta sopimustilannetta ja huomasin yllätyksen:
maalivahtien listaan oli ilmestynyt viimeiseksi nimi Niclas Westerholm, joka oli kyllä laitettu sulkuihin, mutta ehkä Nashville on antanut merkkejä, että Niclaksen täällä jatko olisi ehkä mahdollinen?
 
Viimeksi muokattu:

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siis täh? Täällä puhutaan Lappeenrannan laajasta lajikirjosta joka haittaa jääkiekon saamasta lahjakkuuksia. Jalkapallo kakkosdivarissa, salibandy kakkosdivarissa, koripallo kakkosdivarissa, pesäpallo jossain piirisarjassa kait. Viekö Veiterä kaikki lahjakkaat kiekkoilijat :D Vai pitäisikö koittaa saada Pepo ja säbä-Saipa tippumaan myös kolmoseen :o, niin eivät veisi kaikkia lahjakkaita kiekkoilijoita. Ihan naurettavia tekosyitä. Jyväskylässä esim 100 kertaa laajempi lajikirjo josta jokainen tuottaa ammattilaisurheilijoita erilajeihin joka kausi, eikä kaupunki ole paljoa Lappeenrantaa isompi. Myös Jypille riittää ja on jokankausi jopa ylitarjontaa omista pojista.
Siis suurin syy että Saipa nyt ei noissa mitalipeleissä koskaan ole kun omista junnuista pitäisi kourallinen saada edustukseen joka kausi ja välillä pitäisi joku timanttikin sieltä löytyä. Lappeenrannassa juniorityö käsittämättömän huonoa ollut jo todella pitkän ajan. Ei se uudella hallilla tai sen katolla parannu muhinkään. Juniorityö kuntoon niin Saipakin pääsisi nauttimaan muutaman vuoden päästä muistakin kuin pitkistä kesälomista.

Alunperin puhuttiin ajasta noin 15 vuotta sitten, jolloin koripallo oli SM-mestari, Jääpallo kova, Salibandyssä oli liiga-jengi, jopa Amerikkalainen oli hengissään, jalkapallo-seuroja nytkin ihan älytön määrä, säbä nousussa. Nyt ollaan toki menty alaspäin, mutta eihän muutokset nyt samantien näy.

E: Jyväskylä on nykyään eittämättä liikunta-kaupunkien ykkönen, mutta silloin kun nämä hedelmät istutettiin, se oli aika lailla LPR, jossa olikin eniten pääsarjajoukkueita. Nykyään kaupunki kuolee, kun päättäjät nukkuu päiväuniaan.

Hyvää jatkoa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös