Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo mutta jos oikeasti halutaan menestyä niin tarvitaan molemmat [Kiiskisen ja Saaren korvaajat]. Ja se puolustaja. Se on myös realistista koska tällä hetkellä moni edullinen pelaaja pärjää oikein hyvin. Lisäksi kaiken järjen mukaan pitäisi noin 200k olla jäljellä pelaajabudjetista.
Joo, heti maaottelutauon jälkeen pitäisi olla yksi uusi ykköskorin hyökkääjä mukana, siitä olen samaa mieltä. Mutta kriteerit täyttäävän vahvistuksen löytäminen ei ole helppoa, kuten Saliturosta ja Markkasen kommenteista voimme päätellä. Moni muukin joukkue hakee vahvistuksia.

Siitä olen eri mieltä, että olisi perusteltua syytä panostaa isosti joukkueen vahvistamiseen, koska muuten SaiPalla ei olisi menestymisen mahdollisuuskia pärjäämään tällä(kään) kaudella. Minun mielestäni menestystä täytyy hakea pitkäjänteisesti, eli joka vuosi. Joukkue on 17 kierroksen jälkeen kiinni suorassa play off -paikassa, vaikka syyskuussa oli harvinaisen paha loukkaantumisuma, ja viime aikoina ykköskorin hyökkääjät ovat tötöilleet otseään pelikeiltoihin. Kehitys on kuitenkin ollut nousujohteista. Syyskuussa peliesitykset olivat täyttä paskaa (lähteenä mm. Peliesitykset kaudella 2019-2020 ja SaiPa kaudella 2019-2020 ja Lehterälle kenkää -ketjut), mutta viimeiset pari viikko on kulkenut mallikkaasti.

Jos oletetaan että maaottelutauon aikana hankittaisiin yksi davidgoodwin joukkueeseen ja Elmeri Kaksonen toipuisi pelikuntoon, olisi Tertsillä ainekset vaikka tällaisiin ketjuihin:
  1. Persson - Löfman - Nikko
  2. Zaborski - Ramstedt - "davidgoodwin"
  3. Kuronen - Koho - Kaksonen
  4. Vainikainen - Iso-Mustajärvi - Piipponen
  5. Mäntykivi - Virtanen - Oksanen
  6. (Sneck - Ojantakanen - Loimaranta)
Viisi ketjua ehdottomasti Liiga-tason pelaajia ja kutosketjullinen potentiaalisia rotaatiohyökkääjiä (Jere Sneck taitaa olla parempi voimalaituri kuin puolustaja) riittää minun mielestäni. Siirtorajan lähestyessä voi sitten katsoa mahdollista kevään täsmavahvistusta, jos tilanne siltä näyttäisi.
 
Viimeksi muokattu:
Mieluummin optimisti ja väärässä, kuin pessimisti ja oikeassa.

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Juuh, ei missään nimessä isketä, eikä näytetä hauista tällä(kään) kaudella, vaan mennään pitkäjänteisesti joukkuetta kehittäen eteenpäin kohti tappiollista puolivälieräsarjaa. Se on saipalaisittain hieno saavutus ja takaa varmasti sekin hyvän, tai kohtalaisen taloudellisen tuloksen.

No ei voi sanoa, ettei panostuksia tälle kaudelle olisi tehty kun kerta on. Että siinä vähän sanoja takaisin. Pointtina siis lähinnä se, että toivon mukaan sitten jos ja kun isoista asioista pelataan keväällä, niin ei jäisi ihan kamalasti jossiteltavaa sen suhteen, ettei taas riittänyt. Nyt toki näyttää hyvältä.
 
Viimeksi muokattu:

Last Night a DJ Saved My Life
Je suis koronasika

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Ehdottomasti niitä vahvistuksia nyt ja tälle kaudelle, vaikkei olisikaan varsinaisesti "pitkäjänteistä kehitystä". Olen varmaan näiden sanojen jälkeen taas jossain kohtaa meuhkaamassa, miten kaikki on paskaa, mutta rehellisesti sanottuna, vaikka tämä onnistunut vaihe on edelleen suhteellisen lyhyt, eikä keulimaan sovi ruveta, mutta onhan SaiPan peli Teron aikakauteen peilaten nyt ollut hyvällä mallilla. Toivottavasti vain jatkaa kehitystään.

Eli ehdottomasti satsausta tähän kauteen, kerrankin voi aidosti sanoa, että nyt jos koskaan se kannattaa!
 

ahal

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miika Koivisto on vapautettu Bernistä, mutta ei taida olla SaiPan ulottuvilla. Luulisi NLA:stakin löytyvän muita ottajia.
 
Tanskan kruununprinssi leikkauksessa - hovin mukaan ensi viikolla Suomeen tulee kruununprinsessa. Yle.fi 4.9.2018.

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Etelä-Saimaan toimittaja sivalsi täysin ansaitusti sellaisten fanien suuntaan (kuten minä), miten Terosta tuli kahdessa viikossa hylkiöstä nero. Tosin en minä häntä ole neroksi kutsunut, mutta se oli kuitenkin hyvä kuitti. Sitä paitsi mistä minä tiedän kuka on nero ja kuka ei, Jukka Jalonen ehkä. No Mozart oli varmuudella. Tero kestää kyllä kuumuuden kun keittiössä kerran työskentelee, samoin pelaajat. Sitä paitsi Zaborsky muistaakseni totesi joskus ennen kauden alkua tai juuri kauden alussa, että hän on 100% varma että SaiPa pelaa pudotuspeleissä. Eikö ole tärkeintä, että pelaajat, valmentajat ja muu organisaatio uskovat itseensä? Mm. Pekka Saravo arvioi tässä muutama viikko sitten, että tokihan SaiPa voi pelata pudotuspeleissä mutta hän ei taida siihen uskoa. SaiPan pelaajat ja Tertsi ovat varmasti asiasta hyvinkin erimielisiä verrattuna Pexi Saravon ennustukseen. Toki kauteen tulee mahtumaan vielä isoja haasteita, kenties haasteet on kuitenkin tehty voitettaviksi. Aikahan senkin meille tulee näyttämään.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ville Koho
Tero on ansainnut nyt työrauhan, katsotaan missä ollaan sitten maaliskuussa. Aiemmillakin kausilla ollaan joulun lähestyessä käyty ylemmän pudotuspeliviivan päällä mutta aloitettu sääleissä.
 
- Tämä oli aika groteski peli, SaiPan valmentaja Tero Lehterä kuvasi. Groteski tarkoittaa adjektiivina suhdatonta, irvokasta tai eriskummallista.
Etelä-Saimaa 22.12.2018

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Vaikka nyt lentomatka on lyhyt ja ketju väärä, niin onhan tässä pelissä aivan eri meno kuin vaikkapa viime kaudella. Viime kausi jatkui vieläkin alavireisempänä alkukaudella, mutta menon muututtua peliä ei ole tarvinnut kenenkään tosiaan haukkua väärin / tuurilla / limaisella träpillä / eiollutkaunistamuttakaikkilasketaan voitetuksi.

Muistelen (ehkä) Perssonin sanoneen jossain haastattelussa, ehkä ennen kauden alkua, että odottelee pelin olevan uomissa parinkymmenen pelin jälkeen. Sitä ja uusia vahvistuksia odotellessa!
 

ahal

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Etelä-Saimaan toimittaja sivalsi täysin ansaitusti sellaisten fanien suuntaan (kuten minä), miten Terosta tuli kahdessa viikossa hylkiöstä nero. Tosin en minä häntä ole neroksi kutsunut, mutta se oli kuitenkin hyvä kuitti.... Aikahan senkin meille tulee näyttämään.
En minäkään ole havainnut merkittävää takinkääntöä asian suhteen. Joku on voinut ohimennen tokaista jotain neroudesta, leikillä tai ilman, mutta ei siihen kannata takertua. Vaikka sanotaan, että nerouden ja hulluuden raja on häilyvä, kuten veteen piirretty viiva. Onhan toki upeaa, että peli on saatu uomiinsa ja valmentajat palkkion tekemästään duunista. Sitähän tässä on lähinnä odotettu kuin kuuta nousevaa. No kuu on vihdoin noussut ja valaisee sen minkä pystyy. Fanien yksi tehtävä on vahtia, että seura ja joukkue tekevät parhaansa menestyksen eteen, ollaan täpöillä mukana eikä peesaamassa tai pellailemassa. Ammattilaisia kun ovat. Heittelyyn sopivat lumipallot ovat pakkasessa odottamassa, jos havaitaan lusmuilua.
 
Tanskan kruununprinssi leikkauksessa - hovin mukaan ensi viikolla Suomeen tulee kruununprinsessa. Yle.fi 4.9.2018.

redpecka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreä shakki
On se nyt helvetti jos ei saa sen Lukko-matsin nöyryytyksen jälkeen kritisoida akuuttia tilannetta ja missä-mennään-moodia. Teron näytöt ei vieläkään ole sellaiset, että itse (vaikken ole häntä edes juuri haukkunut ja päin vastoin toitottanut "reilua mahdollisuutta") voisin vaikka epävireyden keskellä turvautua lauseeseen että onneks meillä on sentään Tero. Kyllä se nyt ihan oikeasti saa osoittaa olevansa hehkutuksen arvoinen ja tällä hetkellä näyttää erittäin hyvältä, mutta edes jonkinlaiseksi stabiiliksi selkärangaksi on pitkä matka.

Vituttaa nää jälkiviisaat, vaikka itsekin sellainen olen.
 
Risuaita #
Kärpistä on lähtökuopissa ainakin hyökkääjiä. En tiedä ketä, mutta arvaisin olevan akselilta Humaloja-Anttila-Hermonen-Lindsten.

En niin oo seurannu teidän tarvetta, mutta ainakin Hermonen voisi olla potentiaalinen hyökkääjä
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Kärpistä on lähtökuopissa ainakin hyökkääjiä. En tiedä ketä, mutta arvaisin olevan akselilta Humaloja-Anttila-Hermonen-Lindsten.

En niin oo seurannu teidän tarvetta, mutta ainakin Hermonen voisi olla potentiaalinen hyökkääjä
Njääääääh... Kyllä mielestäni nyt täytyy satsata laatuun seuraavissa hankinnoissa.
 
Maassa jota sika johtaa porsaat pyrkii ylöspäin

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rive Kanerva
Njääääääh... Kyllä mielestäni nyt täytyy satsata laatuun seuraavissa hankinnoissa.
Onhan Lindsten nyt ainakin SaiPan tasolle laatua. Melko rutinoitunut 30 pisteen mies ja isossa roolissa sekä oikeassa ympäristössä voisi ihan hyvin tehdä +40 pistettä.
 
"NOH EHKÄ ENSI VUONNA SITTEN!!!!!!!"
- Nimimerkki Dille kiteytti SaiPan kannattamisen viiteen sanaan ja seitsemään huutomerkkiin 11.3.2003.

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Maistuisiko tämmöinen pakki?


 
Viimeksi muokattu:
"Se riittää, että valmentaja vittuilee silloin tällöin. Siinä on mulle tarpeeksi mentaalivalmennusta" - Jarkko Kinnunen -

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ville Koho
Onx tää nyt jotain tietoa?
Tuossa käyttäjä Juipin jälkimmäisessä linkissä huhutaan miestä SaiPaan.

Mitä itse pelaajaan tulee, toivottavasti on lisävahvistus eikä Grmanin stuntti, ja toivottavasti sopimus on vähintään 1+1.
 
- Tämä oli aika groteski peli, SaiPan valmentaja Tero Lehterä kuvasi. Groteski tarkoittaa adjektiivina suhdatonta, irvokasta tai eriskummallista.
Etelä-Saimaa 22.12.2018
Maistuisiko tämmöinen pakki?


Kaveri kuuli Korkeasaaren paviaanilaumaa seuratessaan saman huhun. Tosin muut paviaanit hakkasivat kyseisen paviaanin välittömästi ennenkuin lisätietoa ehti tulla... Odotellaan pitääkö huhu paikkaansa.
 
RAPORTOI

ahal

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miika Koivistoa huhutaan nyt Bernhardtin korvaajaksi. Toivotaan, että ruotsalaiset huhut olisivat luotettavampia kuin omamme.
 
Tanskan kruununprinssi leikkauksessa - hovin mukaan ensi viikolla Suomeen tulee kruununprinsessa. Yle.fi 4.9.2018.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy