Mainos

SaiPa Oy:n tulevaisuus

  • 1 498 227
  • 6 175

Jakenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kysykää nyt ainakin siitä osakeannista, jonka piti jo pari viikkoa sitten olla valmis, mutta vieläkään kukaan ei tiedä siitä yhtään mitään. Tämä kiinnostaa varmasti muuallakin kuin Lappeenrannassa.
Ennen joulua puheenjohtaja Okko kommentoi paikallislehdessä, että anti venyy tammikuulle. Parin viikon sisään pitäisi siis jotain kuulua.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Siksi ihmettelen aika tavalla näitä eteläkarjalaismielisiä, jotka toivovat homman "etenevän" konkurssin kautta. Sitä kautta homma etenee parhaimmillaankin Mestikseen, ja sillä välttämättömällä edellytyksellä, että uusi porukka maksaa vanhojen puuhamiesten tersahtelut. Ellei maksa, homma lähtee liikkeelle Suomarista.
Jos ollaan ihan tarkkoja vielä, kaikkia konkurssipesän velkojahan ei tarvitse uuden yhtiön hoitaa, jotta voisi aloittaa sarjatasoa alempaa. Tuo vaatimus koskee velkoja liitolle ja henkilöstölle - esimerkiksi tuomaripalkkiot, pelaajien ja valmentajien palkat (sisältäen eläkevakuutusmaksut) jne. Ja toivottavasti ainakin nuo ovat niitä, joita jää rästiin ihan viimeisenä. Käsittääkseni esimerkiksi edellisen Oy:n verovelkoja ei tarvitse maksaa pois tuossa konkurssitilanteessa, ellei halua jatkaa samalla sarjatasolla suoraan.

Se on tässä nykyisessä tilanteessa ilman mitään isoa muutosta koko sarjajärjestelmään kuitekin hyvin haastava yhtälö, että vapaaehtoisesti lähtisi Mestikseen. Toivottavasti tulevaisuudessa kuitenkin tilanne on se, että Mestiksestä on oikeasti mahdollista puhtaasti pelaamalla nousta ja että Mestiksestä (tai B-liigasta tai mikä nimi onkaan) on saatu rakennettua kiinnostava ja kilpailullisesti mielekäs sarja kaikille ylöspäin pyrkiville organisaatioille.

Henkilökohtaisesti toivon kyllä SaiPalle kaikkea hyvää, koska yksikään oikeasti Liigaa pelaamaan pystyvä seura tai organisaatio ei ole turha tässä uudessa toivottavasti tulossa olevassa sarjajärjestelmässä, jotta se toimisi. Kaikista huonoin tilanne olisi se, että nykyisestä Liigasta muutama seura ajautuisi konkurssin kautta jonnekin korpivaellukselle ja sen seurauksena K-Espoo ja Jokerit ei kasvattaisi yhdessäkään Liigan joukkuemäärää nykyisestä - silloin se nyt aikaansaatu paine alempaa luoda toisesta sarjatasosta oikeasti kilpailullinen sarja, jonka voittaja hamuaa kirkkaampiin valoihin... se olisi poissa ja tätä sarjajärjestelmän puuhastelua voisi jatkaa, kun "ei siellä nyt ole ketään potentiaalista nousijaakaan".
 
ahal

Jäsen
Törmäsin atk:ssa lokakuiseen (13.10) Maikkarin uutispätkään ja keskusteluun, jossa jo vahvasti uumoiltiin tulevaa SaiPan vinkkelistä eikä trendiä kovin ruusuisena nähty. Silloin SaiPan kotimatseissa oli käynyt keskimäärin n. 2 800 katsojaa, kun taas budjetoitu määrä koko kaudelle oli 3 300. Eli jäljessä oltiin n. 500 hengen verran.

Nyt tilanne on entistä heikompi. 18 kierroksen jälkeen Kisapuistossa on käynyt 45 000 innokkainta, mikä tekee ottelua kohti n. 2 500 henkeä. Viimeiset 5 kotipeliä ovat keränneet keskimäärin alle 2 000 katsojaa. Jos nämä pari tuhatta uskollista jaksavat loppuun asti (12 kierrosta), keskiarvoksi koko kaudelle tulee n. 2 300 henkeä. Tavoitteesta jäädään jälkeen n. 1 000 henkeä ottelua kohti.

Jos yhden hengen kuluksi/tuloksi ottelua kohti lasketaan vaikkapa 30 euroa ja kotimatseja on 30, saamatta jää 900 euroa/henki. Tuhannen hengen kokonaispotti on siten lähes miljoona euroa. Paikattavaa riittää.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Pelicans-pelissä viikonloppuna 1780. Pelissä oli lisäksi isohko joukko Pelicans-kannattajia, joten luku oli todella karu todellisuudessa. En ihmettelisi vaikka viikolla pelattavassa pelissä olisi 1500 luokkaa lukema. Jos kausareita on myyty 1000-1500, on lukema irtolipuille aivan katastrofaalisen huono.

Lisäksi kun lasketaan, että yleisömäärässä on vielä kausarilaiset mukana, mutta he eivät osta mitään, niin yhtälö on melkoisen paljon pakkasella. Niitä 30€ jättäviä voidaan laskea olevan korkeintaan muutama sata per ilta?
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Kausarilaisista iso osa ei osta hallilla mitään, koska eivät enää hallille mene. Myydyt liput ilmoitetaan, niin ilmoitettu on hitosti enemmän kuin paikalla olijat.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa ja Jokipojat
Täällä alkaa selvästi olla pientä paniikkia SaiPan Liigapaikasta ja koko seuran olemassaolosta. Valitettavasti huoli on ihan todellinen. Kaikki näyttää menevän päin prinkkalaa ja mitään ei tunnu tapahtuvan. No ainakaan siitä ei kerrota. Kyllä on salaista puuhaa!

Itse olen monta kertaa vime aikoina pohtinut, että mikä mättää ja kuinka ongelma ratkaistaisiin. Ajattelin laatia pienen listauksen asioista. Listauksesta voi olla mitä mieltä kukakin haluaa, mutta toivottavasti saan siihen jotain järkevääkin?

1. Rahaa pitää löytyä ihan helvetisti.
Tässä kohtaa puhutaan miljoonista. Akuutti rahantarve lienee 2-4 miljoonaa riippuen tämän kauden tuloksesta. No osakeanti on ehkä menossa, mutta eihän siitä mitään kerrota ulospäin. Toisaalta kymppitonnit ja muutama satatonnia eivät tule riittämään mihinkään. Ehkä siinä on syy, miksi osakeanti ei etene? Lisäksi uutta rahamiestä ei ole löytynyt, joka ostaisi seuran.

2. Miksi seuraa ei tuuleteta?
Vaikka uusi omistaja löytyisi, niin tuskin hän haluaa antaa rahojaan nykyisen johdon haaskattavaksi. Itse en ainakaan antaisi. Kuvitteleeko nykyinen johto, että saavat lähes arvottomilla osakkeillaan isot rahat? Eivät varmasti tule saamaan, joten kyseessä lienee halu roikkua loppuun asti mukana. En vaan ymmärrä, että miksi haluavat.

3. Seuran toimisto
Itse antaisin kaikille potkut, kun uusi omistaja astuu sisään. Seuralegenda Ville Kohon roolin kyseenalaistaisin ihan ensimmäisenä. Miehen myynti-CV lienee aika ohut kuten muillakin myyntipuolen hemmoilla. Hallitus tietenkin vaihtoon, kunhan raaskivat luopua osakkeistaan. Toimitusjohtaja Valkeapää on ainut kenelle antaisin mahdollisuuden, koska hänellä ei ole ollut mitään mahdollisuutta näyttää osaamistaan nykyisessä tilanteessa. Vanhoilla Imatran näytöillä mahdollisuus jatkoon.

4. Tiedottaminen
Aivan totaalista sekoilua, kuten kaikki tietävät. Joko asioista ei kerrota, pimitetään tai jokainen kertoo oman versionsa. Minua ainakin sapettaa lukea Ilta-Sanomista seuran vaikeuksista. Tässä olisi ehdottomasti ammattimiehen paikka. Viljakainen takaisin.....on ikävä.

5. Pelaajaliikenne
Miksi pelaajia ei nyt myydä ulkopuolelle, kun kausi on ollut ohi jo pitkän aikaa. Silläkin rahalla paikattaisiin taloutta edes vähän. Kaikki ymmärtävät sen olevan nyt välttämätöntä.

6. Valmentaja
Hämis on yrittänyt jo riittävän kauan ja voisi poistua. Toisaalta, jos ensi kautta ei enää tule SaiPalle, niin sittenhän tuo on sama vaikka uppoa paatin mukana. Jos toiminta jatkuu vielä jatkossa, niin ehdottomasti uusi mies remmiin. Hämiksen uskottavuus meni jo ajat sitten.

7. Uusi jäähalli / Areena
Vahvasti vaikuttaa, ettei Areenaa kaupunkiimme tule ja uusi jäähallikin on takuulla vielä monen mutkan takana. Ensin varmaan kaupunkikin haluaa nähdä mikä on SaiPan kohtalo. Konkurssitapauksessa riittää vaatimattomampikin halli.

8. Junioritoiminta
Tästä en osaa sanoa tuon taivaallista, mutta liian harvoin sieltä nousee edes edustusjoukkueeseen jätkiä, NHL-varauksista puhumattakaan. Tehdäänkö asioita huonosti vai eikö toiminta ole tarpeeksi vaativaa ja pelaajia kehittävää. Tähän en osaa sanoa mitään, mutta kyllä vähän ihmetyttää

9. Seuran uskottavuus
Valitettavasti SaiPa on tällä hetkellä ihan vitsi. Pelit ei tuo pisteitä, yleisöä ei käy, kukaan ei kulmilla puhu SaiPasta positiivisia asioita, SaiPa ei herätä tunteita, SaiPa häviää aina, asiat saa lukea iltapäivälehdistä jne..... Olisiko jo aika kertoa rehellisesti, että kuinka syvällä suossa SaiPa on? SaiPa toki haluaa Okon sanoin lopettaa keskustelun ikävistä asioista, mutta valitettavasti se ei tule loppumaan vaan kiihtyy. Nyt faktat tiskiin, koska tästäkin kaupungista voi löytyä rahaa toiminnan elvyttämiseen. Avoimuus ja avoimuus ovat tämän päivän juttuja. Valitettavasti rakas seuramme ei sitä ymmärrä.

10. Seuran historia
Minua hävettäisi olla se porukka, joka ajaa seuran tähän pisteeseen virheratkaisuilla ja suoranaisella hölmöilyllä. SaiPassa on pelannut satoja pelaajia 75 vuoden aikana ja he ovat osa seuraamme edelleen. Mitä he ajattelevat tämän päivän tunareista? Heille oli ylpeydenaihe kuulua SaiPaan ja rakentaa sen tarinaa. Luulisi teitä hävettävän?

Yhteenveto
Ei näytä hyvältä. Uutta omistajaa ei liene tulossa ison rahasäkin kanssa ja nykyinen johto on kyvytön tekemään mitään, joka korjaisi tilanteen. Edustusjoukkue sukeltaa ja ilman rahaa sekään ei tule olemaan yhtään tämänvuotista parempi, jos nyt edes ollaan mukana.

Lisäksi kaikilla muillakin toiminnan osa-alueilla pitää parantaa hemmetisti. Senkään paranemiseen en usko nykyisen johdon alaisuudessa.

Ikävistä asioista huolimatta toivon SaiPalle hyvää tulevaisuutta, mutta valitettavasti uhkakuvia koko toiminnan jatkumiseen on taivaalla mustina pilvinä. Vilpittömästi toivon, että rahaa löytyy...... Eurojackpot numerot julkaistaan kohta, joten kuka ties osa voittamistani miljoonista siirtyy SaiPan suuntaan. SaiPana en kyllä laskisi lottovoittoni varaan. Käärikää hihat ja tehkää järkeviä töitä pää märkänä. Te johdatte organisaatiota tällä hetkellä ja kannatte vastuun!

PS. Varmasti jäi mainitsematta monta parannusta kaipaavaa asiaa, kuten hallin myyntipisteiden jonot jopa nykyisillä kävijämäärillä. Ne on kuitenkin ongelmista pienempiä ja ratkaistavissa, jos halua löytyy. Se lisäisi myyntiäkin ja toisi eurojakin......
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Mitä jos parkkeeraat itsesi takaisin TuTon foorumeille
Ihan vahingossa eksyin tänne ja kappas, tällaista täällä. Päin helvettiä menee joka osa-alueella, mutta silti on varaa haistatella muille. Tyylikästä.

Noita varsin negatiivisia lausuntoja SaiPasta tulee muuten ihan sieltä Lappeenrannan suunnaltakin.
 
Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Ei tää todellakaan hyvältä näytä. Konkurssi ja Mestis alkaa olla aika lähellä.

Tää Mikkelin Viitikko oli ilmeisesti oikeasti kiinnostunut SaiPan ostamisesta / sijoittamisesta, mutta toteutumatta jäi. Luokaton touhu kentällä ja ennen kaikkea toimistolla & omistajilla turkkilaiskusetuksineen sai varmaan toteamaan, että tähän sontaan en käsiäni likaa.
 
Sportsguy

Jäsen
Ihan vahingossa eksyin tänne ja kappas, tällaista täällä. Päin helvettiä menee joka osa-alueella, mutta silti on varaa haistatella muille. Tyylikästä.

Noita varsin negatiivisia lausuntoja SaiPasta tulee muuten ihan sieltä Lappeenrannan suunnaltakin.
Kuten mainitsit, eiköhän saipalaiset tarpeeksi ole jo saaneet. Ei tutolaisten tarvitse oman liiga-hakemuksen hylkäyksestä aiheutunutta ärsytystä täällä purkaa.

Jos karttaa tarvitset niin siinä missä lukee Mestis ja TuTo, se on oikea foorumi SaiPalle vittuiluun. Ei kannata tämän vaikeampaa suunnistusta harrastaa.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Ei tää todellakaan hyvältä näytä. Konkurssi ja Mestis alkaa olla aika lähellä.

Tää Mikkelin Viitikko oli ilmeisesti oikeasti kiinnostunut SaiPan ostamisesta / sijoittamisesta, mutta toteutumatta jäi. Luokaton touhu kentällä ja ennen kaikkea toimistolla & omistajilla turkkilaiskusetuksineen sai varmaan toteamaan, että tähän sontaan en käsiäni likaa.
Onko se Viitikon kuvio varmistunut jossain?

Toki kysehän kai aina on ollutkin pelkästä fantasiatoiveesta joltain kirjoittajalta?
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Lisäksi kun lasketaan, että yleisömäärässä on vielä kausarilaiset mukana, mutta he eivät osta mitään, niin yhtälö on melkoisen paljon pakkasella. Niitä 30€ jättäviä voidaan laskea olevan korkeintaan muutama sata per ilta?
Lisäksi kannattaa huomioida että kausikorttilaiset ovat jo maksaneet lippunsa SaiPalle kauan sitten. Niistä ei tule enää lipputuloja. Jos ajatellaan että olisi esimerkiksi 1000 kausikorttilaista niin tyhjyyttään ammottavaan kassaan kilahtaa 2000 katsojalla lipputuloja puolet vähemmän kuin 3000 katsojalla. Se on todella iso ero.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Ja UTJ. Mutta ei Tersaa, jonka pitäisi mielestäni eniten vastata kysymyksiin.
Looginen rajaus tuo silti on, koska Tersa on nykyisin vain hallituksen rivijäsen. Paikalla on siis jatkon kannalta oleellisimmat henkilöt; PJ, TJ ja UTJ.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Paikalle menijät: kirjoittakaa kysymykset etukäteen muistiin ja jatkokysymykset niihin. Älkää tyytykö ympäripyöreyksiin vaan kysykää kysymyksiä "miten" ja "miksi". Miten aiotaan tietyt todennäköisesti luvattavat muutokset tehdä, miksi rahoitusvaje on päästetty niin isoksi, miten konkreettisesti aiotaan paikata taloutta jne. Kyl te tiedätte.

Ja ilmoittakaa heti alkuun, että aiotte vapaasti lainata tilaisuuden sisältöä myös muualla niin ei tarvitse kenenkään miettiä että "saako" tästä kertoa esim. Jatkoajassa.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Tuosta kutsu kausarilaisten keskustelutilaisuuteen. Paikalla hallituksen PJ ja TJ.
Tilaisuudet toteutetaan 12.2. Tuossa vaiheessa on siis pitänyt jo annin tulokset tulla julki ja voisi luonnollisesti ajatella että anti olisi toteutumassa, koska eihän näitä tilaisuuksia muuten pidettäisi. Sinänsä positiivista.

Tuossa tilaisuudessa pitää myös tulla julki jotain konkreettista ja positiivista, mm että SaiPa aloittaa ensi kauden uuden valmennuksen alaisuudessa, vaikka nimiä ei julkisteta.
 
ForNever

Jäsen
Looginen rajaus tuo silti on, koska Tersa on nykyisin vain hallituksen rivijäsen. Paikalla on siis jatkon kannalta oleellisimmat henkilöt; PJ, TJ ja UTJ.
Niinhän sitä luulisi, mutta jostain syystä hän on edelleen ainakin mediassa äänessä. Oletan, että ei osaa olla muuallakaan hiljaa. Hänen kontollaan on myös ainakin osa Markkasen toilailuista sekä ennenaikaisista päävalmentajien jatkosopimuksista, jotka vaikuttavat tähän päivään edelleen merkittävästi.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tilaisuudet toteutetaan 12.2. Tuossa vaiheessa on siis pitänyt jo annin tulokset tulla julki ja voisi luonnollisesti ajatella että anti olisi toteutumassa, koska eihän näitä tilaisuuksia muuten pidettäisi. Sinänsä positiivista.

Tuossa tilaisuudessa pitää myös tulla julki jotain konkreettista ja positiivista, mm että SaiPa aloittaa ensi kauden uuden valmennuksen alaisuudessa, vaikka nimiä ei julkisteta.
Voihan tilaisuudet yhtä hyvin olla ''katsaus menneeseen kauteen'' ja kysymykset tulevaisuutta koskien on laitettu silppuriin. Sitä paitsi menneestä on helpompi puhua kun ei tarvitse spekuloida ja jos pitää tulevaisuudesta jotain sanoa voi todeta että ''kovasti tehdään töitä''
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Niinhän sitä luulisi, mutta jostain syystä hän on edelleen ainakin mediassa äänessä. Oletan, että ei osaa olla muuallakaan hiljaa. Hänen kontollaan on myös ainakin osa Markkasen toilailuista sekä ennenaikaisista päävalmentajien jatkosopimuksista, jotka vaikuttavat tähän päivään edelleen merkittävästi.
Mikä pointti SaiPan olisi järjestää joku yleinen "vittuile entiselle hallituksen puheenjohtajalle" -tilaisuus kausikorttilaisille? Kaikki tietävät, että virheitä tässä seurassa on tehty, mutta fokus halutaan varmasti kääntää tulevaan eikä paskassa möyryämiseen. Timo voi omissa nimissään antaa lausuntoja medialle, mutta seuran järjestämässä tilaisuudessa fokuksen pitää olla jossain ihan muualla kuin Timossa ja Markkasessa.
 
En missään kohtaa puhunut vittuilusta tai edes viitannut sen suuntaiseen. Olisi vaan kiva, jos joku kantaisi tässä farssisirkuksessa välillä vastuutakin, eikä pakoilisi sitä.
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En missään kohtaa puhunut vittuilusta tai edes viitannut sen suuntaiseen. Olisi vaan kiva, jos joku kantaisi tässä farssisirkuksessa välillä vastuutakin, eikä pakoilisi sitä.
Mitä vastuun kantaminen käytännössä tarkoittaa, Markkanen kuitenkin siirtyi seurasta pois ja on myymässä osuuttaansa pois (jos joku sen vaan ostaisi) ja Timppa siirtyi hallituksen puheenjohtajasta rivijäseneksi (luultavasti ei olisi enää hallituksessa jos ei olisi yksi omistajista, pitäisikö hänenkin kaiken tämän tötöilyn takia luopua omistuksestaan?).

Jypisssä hallituksen puheenjohtaja kenkii ja mustamaalaa valmentajia, uunottaa kannattajaryhmiä, määrittelee mistä asioista voi puhua ja mistä ei, laittoi pelaajan koirankoppiin, laatii joukkueelle pelitavan ja huom. sanoo kantavansa vastuun kaikesta.
 
Eikös täällä ole omistajien vaihtamistakin aina välillä toivottu? En minä tässä mielestäni mitään ennenkuulumatonta ole ehdottanut. Kunhan vähän ihmettelen, että rooleissaan alle vuoden toimineet henkilöt vastailevat kysymyksiin, jotka käsittevät ainakin muiden tekemien virheiden seuraamuksia, jos nyt eivät niitä itsessään.

Yleisesti ottaen (palsta)huhujen ja lausuntojen perusteella Tersasta saamani kuva ei ole kovin positiivinen, kun ajatellaan, minkälaisia tekijöitä tämä organisaatio mielestäni tarvitsisi. Seuran talous on niin rikki, että uusille virheille ei ole enää yhtään tilaa.

JYPissä sentään puhutaan, vaikka puhutaan paskaa, mutta sekin kertoo enemmän kuin mitä SaiPa on tähän mennessä puhunut.
 
Kyllähän niitä omistajia voitaisiin vaihtaa mutta siinäkin tulee ongelmia vastaan kuten mikä on osakkeen käypä hinta jos esimerkiksi seura on kuralla, kuka haluaa ottaa osuuden jolla ei pääse muuta kuin kuittamaan tappioita.

Okko on ollut hallituksessa ainakin 12 vuotta joten hänen pitäisi olla jonkin verran perillä mitä seurassa tapahtuu.

Hallitukseen voidaan valita edustajia jotka eivät omista seuraa (esim. Kallioniemi) mutta yleensä sellainen hallitus menee vaihtoon jos seura tekee 700 tonnia tappiota vuodessa, mutta sellainen hallitus jossa istuu omistajat ja jotka kuittaavat tappion ei mene vaihtoon.

Timppa varmaankin kuvitteli kun sai maistaa hieman menestystä Kallioniemi/Tuomenoksa/Tirkkonen aikakautena että eihän tämä niin vaikeaa ole.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
En missään kohtaa puhunut vittuilusta tai edes viitannut sen suuntaiseen. Olisi vaan kiva, jos joku kantaisi tässä farssisirkuksessa välillä vastuutakin, eikä pakoilisi sitä.
Mitä se Tersan kanssa keskustelu sitten olisi mitä kausikorttilaisten pitäisi päästä tekemään? Itse en ainakaan näe sitä lisäarvoa minkä SaiPa saisi siitä että entinen PJ tulisi vastailemaan kausikorttilaisten kysymyksiin. Mitä olisi se vastuunkanto, jota odotat, jollei turkkilaisista/Markkasesta/muista menneistä asioista vittuilun kuuntelemista?
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös