SaiPa Oy:n tulevaisuus

  • 1 509 549
  • 6 219

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onhan tämä seurojen taloustilanne mielenkiintoinen ja hämärän peitossa, missä tilanteessa seurat isossa kuvassa ovat. Jotkut selkeästi lähteneet hakemaan kulujen leikkauksia kaikin käytettävissä olevien keinoin ja jotkut satsaavat huolimatta siitä, että pelataan tyhjissä halleissa. SaiPan tiedostetaan olevan selkeämpiä leikkaajia muutaman muun seuran kanssa, osittain siksikin, että tehtäviensä hoitoon kykenemättömän valmennuksen kuluista jouduttu karsimaan. Pelaajiston ja muun organisaation palkanalennuksien jokainen ymmärtänee suhteutuvan, jollain lailla tulovirtoihin. Aika näyttää, mikä meidän taloudellinen tilanne on suhteutettuna muihin. Mutta eikös yleinen totuus ole, että se joka huutaa koviten, ei yleensä ole se pahiten loukkaantunut.
 
aintg

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPa
Mielenkiintoiselta näyttää kyllä liigakartan jakautuminen taloustoimenpiteiden osalta. Ainoastaan muutama joukkue on käynyt läpi yt-neuvotteluita, vaikka taloudelliset haasteet ovat väistämättä kaikille suurin piirtein samaa kokoluokkaa. Ja samalla esimerkiksi SaiPa on onnistunut vakauttamaan taloutensa edellisten vuosien aikana ja siitä liigaseurojen taloustilanteestahan oli jokin aika sitten nähtävissä se selontekokin, jossa SaiPalla oli kohtuullisen hyvä kassatilanne.

Samaan aikaan, kun toiset samankokoiset seurat leikkaavat kulujaan, Mikkelin Jukurit, KooKoo, Sport, Ilves ym. saman kokoluokan seurat vahvistavat joukkueitaan. Sportin ja Jukureiden kohdalla kyse on todennäköisesti siitä, että haistetaan paras menestymismahdollisuus vuosikymmeniin. Ja jos @Rantsukoff mainitsema palkka-arvio pitää paikkansa, saa pelimiehiä puoli ilmaiseksi.

SaiPan osalta en odota pelaajaliikennettä, sillä koen vastuullisen taloustoiminnan olleen seuralle vahvuus viime vuosina. Nyt kun tiedossa on Pekka Virran rakennusprojekti, on fiksumpaa pedata parempaa mahdollisuutta näille vuosille. Toisaalta myös yt-neuvottelujen jälkeen ei olisi kovin mediaseksikästä hankkia uusia pelaajia, ellei sitten selkeästi toimittaisi esimerkiksi kohdistetulla sponsorirahalla. Yleistä ihmetystä aiheuttaa se, kuinka joillakin samankokoisilla seuroilla tilanne ei näyttäydy julkisuudessa samanlaiselta, vaikka varmasti kirstut ovat enemmän puolityhjiä kuin puolitäysiä, eli eriäviä näkemyksiä selvästi löytyy.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisiko SaiPan syytä tehdä osakeanti talouden turvaamiseksi? Vai ajatellaanko SaiPassa että se mahdollinen osakeanti tehdään vasta tämän kauden päätteeksi kun tiedetään tarkemmin tappiot?

Aika erikoista kyllä on, että monessa liigaseurassa on hankittu pelaajia nytkin vaikka taloudellinen tilanne on mitä on. Taitaa pelaajia saada puoli-ilmaiseksi ja lisäksi vaikka moni seura on alentanut pelaajien palkkoja niin YT-neuvotteluja ei ole tarvinnut käydä vasta kuin kolmessa seurassa mikäli oikein muistan eli: JYP, SaiPa, TPS. Mutta silti jos olisin itse joutunut alentamaan omaa palkkaani niin jos saisin kuulla, että firmaan palkataan lisää työntekijöitä niin kyllä se kieltämättä kuulostaisi aika härskiltä. Toki nyt liigaseurojen tilannetta ei voikaan täysin verrata tavalliseen liike-elämään. Saattaahan lisäksi olla että nuo uudet hankinnat perustellaan sillä, että pelaajia on lähtenyt takaisin NHL-leirityksille ja joitakin on sairastuvalla.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
On kai heillä nyt rahaa. Ei liiaksi, mutta pärjäävät. Koittavat vain median avulla saada päätöksiä ja lisää avustuksia. Miten muuten jotkut peeaa olevat Ässät ja Jukurit ketään hankkisivat, jos kassat tyhjiä? Propagandaa sanon minä!
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Olisiko SaiPan syytä tehdä osakeanti talouden turvaamiseksi? Vai ajatellaanko SaiPassa että se mahdollinen osakeanti tehdään vasta tämän kauden päätteeksi kun tiedetään tarkemmin tappiot?
Eiköhän hallituksella ole valmiit suunnitelmat SaiPan taseen vahvistamiseksi osakeannilla, mutta juuri nyt vielä jatketaan päivä ja viikko kerrallaan kituuttamista. SaiPan(kin) taustalla on rahamiehiä, jotka varallisuutensa puolesta voisivat hoitaa miljoonan tai kahden lisärahoituksen osakeannin kautta. Mahdollista on myös uusien omistajien kerääminen SaiPan omistajaryhmittymään. Tällainen operaatio on kuitenkin viisainta hoitaa vasta sitten, kun tiedetään tarkemmin meneillään olevan tilikauden tulos ja näkymä seuraavaan kauteen on kirkkaampi.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Näinköhän SaiPan talous kestää tämän kurimuksen?
Kestää! Tämän kauden kurimuksen SaiPa kestää kyllä, ei mitään epäilystä.

Mikäli vielä ensi kaudella taistellaan samojen haasteiden kanssa, niin vaikeuksia tulee olemaan.

Nyt jo aika varmaa, että yritys/ Kausikorttimyynti tulee laahaamaan. Maltilla on kasattava ensikauden nippua, näin uumoilen.
 
Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minullakin on kutina siitä, että tästä kaudesta selvitään vielä suhteellisen kuivin jaloin - kiitos lihavien viime vuosien ja tiukan talouskurin. Muutamalla muulla liigaseuralla saattaa sen sijaan olla vaikeampaa.
 
Mizel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lappeenrannan Iskenderit
Olisiko SaiPan syytä tehdä osakeanti talouden turvaamiseksi? Vai ajatellaanko SaiPassa että se mahdollinen osakeanti tehdään vasta tämän kauden päätteeksi kun tiedetään tarkemmin tappiot?

Aika erikoista kyllä on, että monessa liigaseurassa on hankittu pelaajia nytkin vaikka taloudellinen tilanne on mitä on. Taitaa pelaajia saada puoli-ilmaiseksi ja lisäksi vaikka moni seura on alentanut pelaajien palkkoja niin YT-neuvotteluja ei ole tarvinnut käydä vasta kuin kolmessa seurassa mikäli oikein muistan eli: JYP, SaiPa, TPS. Mutta silti jos olisin itse joutunut alentamaan omaa palkkaani niin jos saisin kuulla, että firmaan palkataan lisää työntekijöitä niin kyllä se kieltämättä kuulostaisi aika härskiltä. Toki nyt liigaseurojen tilannetta ei voikaan täysin verrata tavalliseen liike-elämään. Saattaahan lisäksi olla että nuo uudet hankinnat perustellaan sillä, että pelaajia on lähtenyt takaisin NHL-leirityksille ja joitakin on sairastuvalla.

Jukurit on alentanut pelaajien palkkoja syksyllä kerran ja käsittääkseni seurassa ollut ainakin yhdet YT neuvottelut. Ne julkaistiin taitavasti, eikä niitä valtamedioissa juuri noteerattu. Lisäksi Jukureilla on liigaosaketta maksamatta 700k €, mihin maksuaikaa elokuuhun asti. Tuntuu hassulta, että Mikkelistä löytyy silti rahaa hankkia uusia miehiä. Tai ainakin se tuntuu vähän hullulta, koska en usko ihmisten rynnivän keväälläkään halleihin vaikka rajoituksia ei olisi. Siksi kuvittelisi säästökuurin olevan kaikkien seurojen päätähtäin oli pelaajat miten halpoja tahansa. Mutta himpun SaiPan talous huolettaa täälläkin päässä.
 
Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kestää! Tämän kauden kurimuksen SaiPa kestää kyllä, ei mitään epäilystä.

Mikäli vielä ensi kaudella taistellaan samojen haasteiden kanssa, niin vaikeuksia tulee olemaan.

Nyt jo aika varmaa, että yritys/ Kausikorttimyynti tulee laahaamaan. Maltilla on kasattava ensikauden nippua, näin uumoilen.
Toisaalta jos Pekka Virta tulee valmentamaan niin se herättää luottamusta kyllä. Jos korona hellittää niin kausarit voivat käydä kaupaksi.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itseni on yllättänyt, että juuri Saipa on kriisiseura tällä hetkellä. Kolmet YT-neuvottelut ja valmentajien lomauttaminen koko kaudeksi kertovat karua kieltä osakeyhtiön tilasta.

Miksi muut seurat eivät joutuneet tähän tilanteeseen? Ymmärsin jossain vaiheessa, että esim Pelicans ja Ässät uivat myös todella syvällä, mutta ei sieltä kuulu mitään lomautus-uutisia tai jatkuvia palkkojen alentamisia.

Kaukaan päädyssä kyseltiin, onko SaiPalla nyt omistajia, joilla riittäisi taskunpohjat, kuten Räsäsellä aikoinaan. Voin kertoa: kyllä on. Kaikki tietävät, että SaiPan omistajilla Tersa, Okko, Markkanen, Koskimies ym riittää kassaa julkisten verotietojen perusteella. Kyse on sitten vain halusta ja SaiPa-sydämestä.

Markkanen joutuu nyt vetämään raskasta kivirekeä ja toivottavasti hallitukselta tulee tukea. Jussin vastuulla on toimitusjohtajan työt, pelaajahankinnat & scounting, halli-projekti ja ensi kauden yritysmyynti + muu koronaskeida. On siinä hommaa. Toivottavasti jaksaa. Onneksi peli kulkee ja tuo vähän hymyä kasvoille..
 
Reinhart

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens

Syy löytyy taustalta. SaiPassa on muutamilla omistajilta kuitenkin melko pienet sijoitukset. Välttämättä ei haluta käydä ensin omistajien lompakolla vaan pyritään sopeuttamaan menot tulojen mukaisesti. Muutaman vuoden takaiset voitot on tämän kauden tappiolla syöty ja ne eivät riitäkään koronan aiheuttamiin sopeutustoimiin ja omaa pääomaa on rajallisesti. Kun tuo kassa ei riitä niin sitten on lähdettävä hakemaan lisää rahoitusta erilaiset luottolimiitit, lainat ja sen lisäksi sitten oman pääoman vahvistaminen, eli osakeannit tulevat eteen jos muu ei auta. Saattaa olla hyväkin asia jos tuo omistuspohja tuosta laajenee. Se anti kannattaa ajoittaa hetkeen kun näkymät ovat hieman selkeämmät tulevaisuudesta - sitä ennen on pärjättävä nykyisillä omistajilla ja heidän mahdollisilla lisärahoituksilla ja lainoilla. Luulisin tästä selvittävän mutta melko varmasti lisää rahaa tarvitaan ensi kautta varten.
 
juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saattaa olla hyväkin asia jos tuo omistuspohja tuosta laajenee. Se anti kannattaa ajoittaa hetkeen kun näkymät ovat hieman selkeämmät tulevaisuudesta - sitä ennen on pärjättävä nykyisillä omistajilla ja heidän mahdollisilla lisärahoituksilla ja lainoilla. Luulisin tästä selvittävän mutta melko varmasti lisää rahaa tarvitaan ensi kautta varten.
Laajemman omistajakunnan ongelma on, että kuka kantaa vastuun? Kenelle SaiPa on niin tärkeä että venyy ja vanuu. Kaukaan Päädyssä hieno haastattelu Reijo Paajasesta - siitä voi kuulla mitä omistajilta vaaditaan. Voi soveltaa kaikkiin pk-yrityksiin. En tunne SaiPan omistajia, mutta intuitiivisesti tuntuisi paremmalta jos he haluaisivat panostaa lisää. Mutta ei sitä edellyttää voi, kyllä siitä omistajuudesta on viime vuosina varmaan tullut enemmän harmaita hiuksia kuin positiivisia tuntemuksia.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Itseni on yllättänyt, että juuri Saipa on kriisiseura tällä hetkellä. Kolmet YT-neuvottelut ja valmentajien lomauttaminen koko kaudeksi kertovat karua kieltä osakeyhtiön tilasta.

Miksi muut seurat eivät joutuneet tähän tilanteeseen? Ymmärsin jossain vaiheessa, että esim Pelicans ja Ässät uivat myös todella syvällä, mutta ei sieltä kuulu mitään lomautus-uutisia tai jatkuvia palkkojen alentamisia.

Onko SaiPa sen enempää kriisiseura kuin muutkaan? SaiPan meneminen YT-neuvottelujen kautta on liittynyt siihen että täällä on haluttu lomauttaa henkilöstöä. Ensimmäisellä kierroksella lomautettiin ravintolasta ym. oheistoimintoja, kuten muutkin seurat? Toisella kierroksella huonosti suoriutunut valmennus. Kolmannella kerralla hoidettiin poikkeusolojen mahdollisuuksilla valmennuksen lomautus mahdollisimman pitkäksi. Muissakin joukkueissa on aivan varmasti leikattu palkkoja, todennäköisesti useaan otteeseen, mutta kun ne on tehty yhteisymmärryksessä niin niitä ei ole tarvinnut tuoda julkisuuteen. Itse näkisin, että SaiPa nähdään "kriisiseurana" lähinnä siksi että valmennus haluttiin vaihtaa mahdollisimman edullisesti, samoin kuin Jyväskylässäkin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

SaiPa on ainoana seurana joutunut lomauttamaan koko valmennuksen sekä urheilutoimenjohtajan - vähän ahdistus tässä paistaa läpi. Tähän ei ole joutunut edes JYP. Muiden seurojen (pl JYP) ei ole tarvinnut lomauttaa ketään valmennuksesta ja maksavat heille jotain säädyllistä palkkaa ja ehkä yhdet/kahdet palkanalennukset.

Itselleni on jäänyt vaikutelma että SaiPa on joutunut menemään aivan äärirajoille verrattuna muihin, joka ihmetyttää miten muut selviävät huomattavasti vähemmillä toimenpiteillä. En sitten tiedä de facto mikä tilanne kullakin on..
 
Niin, jos lukee valmennuksen lomautuksien tapahtuneen koska SaiPan täytyi eikä niin että SaiPa pystyi. Itse olen vahvasti sitä mieltä ettei valmennusta olisi ainakaan tässä mittakaavassa lomautettu jos jälki ei olisi ollut varsinaista löysää sitä itseään.
 
ahal

Tästä voikin sitten siirtyä seuraavaan kysymykseen, eli mikä mahtaa olla Martikaisen osa toukokuusta eteenpäin? Onko sopimusta vielä jäljellä ja onko seuralla käyttöä kaveriin, jonka tulokset ovat jääneet vaisuiksi. Jos PV saapuu ykköseksi ja VH sparraa kakkosena, haluaako KM palata junnujen pariin? Mies itse on asettanut tavoitteeksi liigavalmentajapestin vuonna x tai y, mutta toteutuuko se Lappeenrannassa. Just nyt näyttä heikolta.
 
Tsepteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ilves

Ferris

Jäsen

Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Niin, jos lukee valmennuksen lomautuksien tapahtuneen koska SaiPan täytyi eikä niin että SaiPa pystyi. Itse olen vahvasti sitä mieltä ettei valmennusta olisi ainakaan tässä mittakaavassa lomautettu jos jälki ei olisi ollut varsinaista löysää sitä itseään.
Tämä on totta ja sitä itsekin mietin, että tämä oli tapa päästä eroon kehnosti työnsä tehneistä henkilöistä ilman kustannuksia. Ja nyt kun kausi pelataan loppuun ilman yleisöä, niin monet seurat saattavat miettiä, että saamari kun itsekin olisimme lomauttaneet kaikki. Kärppäosiosta luin, että Kärpät ovat mm myyneet osakehuoneistot Oulussa ja sekä jonkun tytäryhtiön. Kovaa peliä sielläkin ja yhdessä kirjoituksessa tuli ymmärrystä SaiPan tekemille toimenpiteille.

Silti tuo Tuomenoksan lomauttaminen maaliskuussa vähän mietityttää, että tekeekö hän kuitekin jotain duunia pro bono taustalla ja auttaa Markkasta, vai onko ensi kauden kasaaminen vain Jussin vastuulla.

Pidän erikoisena ajatusta siitä, että SaiPa yrittäisi toiminnan turvaaamiseksi saada lisää omistajia ja kerätä rahaa heiltä suunnattunalla osakeannilla. Yleensä (aina) nykyiset osakkeenomistajat ensiksi lupautuvat sanallisesti merkitsemään osakkeita osakeannissa ja sitten mahdollisesti tehdään suunnattu anti ulkopuolisille, jolleivat nykyiset omistajat merkitse riittävästi.

Se, etteivät nykyiset omistajat halua rahoittaa osakeyhtiötä ja rahaa joudutaan hakemaan ulkopuolelta, ei kerro hyvää tarinaa. Ainakin itse, jos olisin rikas lappeenrantalainen fani ja minua pyydettäisiin rahoittamaan SaiPaa niin kysyisin heti "ettekö te itse rahoita ollenkaan". Miksi lähtisin mukaan osakeyhtiöön, johon nykyiset paremmin osakeyhtiön tuntevat, eivät luota.

Yllä oleva vuodatus siihen, kun jossain luin että SaiPa hakisi rahoitusta uusilta omistajilta tai tulee mahdollisesti hakemaan..
 
Toimintaa on pyritty sopeuttamaan tuloja vastaavaksi näillä yt-neuvotteluilla. Sekään ei ilmeisesti ole riittänyt ja joudutaan ottamaan lainoja ja luottolimiittejä jos niitä saadaan, jolla saadaan kassaan pitoa, koska tulopuoli on pudonnut sen verran rajusti. Sen jälkeen on sitten edessä lisärahoituksen haku omistajilta ja uusilta mahdollisilta rahoittajilta jossain vaiheessa jos tuo tulopuoli ei ala tuosta parantua ja taloutta ei saada tasapainoon. SaiPalla on kuitenkin edessään investointeja uuteen halliin lähivuosina ja ensi kauden joukkuekin pitää kasata ja rahoittaa ja tuskin keväällä on katsojia peleissä? Luulen että näemme tulevaisuudessa näitä kaikkia toimenpiteitä käytettävän toki uusia omistajia/rahoittajia on varmaankin melko vaikea tässä kriisitilanteessa saada vaan mahdollisesti niiden aika on sitten jonkin verran myöhemmin, mikäli siihen on tarvetta ja nämä olot ja markkinat ovat vakaammat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös